Tämänkin vuoden talvilomaa voi sanoa hyvällä syyllä hiihtolomaksi. Pidimme lomaviikon taas viikkoa paikallista normaalia lomaviikkoa aikaisemmin, jotta saisi kerättyä urakalla kilsoja Pirkanhiihtoa varten.

Se hyvä puoli aikaistetusta lomaviikosta on, että (jos vaan hiihtään pääsee) laduilla ei ole paljonkaan menijöitä. Tosin tänä talvena menijöitä on ollut muutenkin vähänlaisesti vaikka viimeviikoina on ollut ihan hyvät hiihtokelit. Viikosta (ja kelistäkin) riippumatta laduilta kyllä löytyy aina samat vakio-vaarit ja -muorit. Miinuksena väljistä laduista on se, että sinne eksyy myös “liian kohteliaat kerta talveen” -hiihtäjät. Näillä tarkoitan sellaisia menijöitä, jotka ystävällisesti yrittävät antaa nopeammille takaatulijoille latua. Tämän viikon aikana on tullut jokusen kertaa läheltäpiti-törmäystilanne, jossa edellä menevä hyppää pois ladulta väistääkseen juuri samaan aikaan kun itse lähtee ohittamaan. Siinä sitten tulee eiku-oho-anteeks -tilanne. Pahasti ei uskalla katsoa, saati sitten opastaa ladulla liikkumisen säännöistä, sillä heti tulee yleisönosastolle kirjoitus, että “siellä uskalla hiihtääkkään”.

Maanantaina ensimmäisenä talvilomapäivänä herättiin 7 asteen pakkaseen. Ja koska Pirkanhiihdon hallitus oli suuressa viisaudessaan päättänyt järjestää hiihdon normaaliin tapaan, niin pakkohan sitä oli lähteä hiihtämään. Viikonlopun ärräpää-lenkkien jälkeen oli vähän epäilevä fiilis latujen kunnosta, sillä lunta ei ollut tullut yhtään lisää.
Suureksi ihmetykseksi ladut olivat todella hyvässä kunnossa, vähästä lumesta huolimatta jollain konstilla ne oli saatu ihan hiihdettäviksi. Päivän ensimmäiselle lenkille tuli mittaa n. 35 km. Hiihdon jälkeen tuli tehtyä jonkin aikaa mettähommia, ennenkuin lähdin illalla saunalenkille. Saunalenkiksi ajattelin tehdä parinkympin hiihdon. Pari ensimmäistä kilsaa meno oli todella mahtavaa, kun ladut oli vähän jäätynyt ja pito oli kohdallaan. Sitten jostain pirusta tuli 15 min lumikuuro ja vei upean luiston. Se siitä hiihtonautinnosta.

Tiistaiaamusta oli aika murjottu olo edellispäivän hiihto- ja mettähommaurakoinnista. Mutta kun päivän ohjelmassa oli pitkä hiihto, niin ei muuta kuin suksia kunnostaan ja matkaan. Menimme Tuulin kanssa suurimman osan yhtä matkaa, sellaista leppoista matkavauhtia. Ladut olivat taas ihan OK-kunnossa ja matkaa kertyi n.55 km. Loppupäivä menikin sitten ihan vain lepäillessä.

Keskiviikko oli hiihdon osalta vähän kevyempi päivä, sillä aamulla tuli tehtyä vain 35 km lenkki. Päivällä tein kerrankin mainion löydön urheilukaupan alennuslaarista, sillä satuin löytämään samanlaiset Asicsen nastoitetut lenkkarit jotka minulla on nytkin ollut käytössä. Jäljellä näytti olevan vain yksi pari ja sekin juuri minun kokoani. Ensin katson, että hinta olisi ollut halpa ainoastaan 75 € (edellisistä maksoin muistaakseni 130 €), mutta kun löysin tossujen oikean laatikon, niin hinta olikin naurettavat 50 €. Nyt on sitten nastalenkkariongelmakin hoidettu muutamaksi vuodeksi. Illalla tuli jatkettua metsähommia ja kaadeltua lisää puita.

Torstaiaamuna oli taas hiihdon vuoro. Lämpö oli nollan tienoilla ja koska edellisenä iltana ladut olivat kuulemma olleet vähän jäisen oloisia, niin päätin turvautua liisterivoiteluun. Liisterivalinta oli muuten ihan OK, mutta jos ladulla sattui olemaan irtolunta, niin se tuppasi jäätymään pohjaan. Mutta koska ladut oli ajettu mainioon kuntoon, niin jäätymisongelmaa ei kovin paljon ollut. Hiihdon jälkeen menin taas vähäksi aikaa metsään moottorisahalla heilumaan. Illalla lähdin vielä 20:n saunalenkille. Jälleen meni muutama kilsa (niinkuin maanantainakin) todella liukkaasti ja meno oli todella mielyttävää. Mutta sitten piti taas ihan pirtuuttaan sataa pari milliä uutta nuoskalunta. Voi sitä kiroilun ja v…tuksen määrää, kun reissun kaummaisessa kohtaa alkoi kaikki satanut lumi jäätyä ja kerääntyä suksen pohjaan kiinni. Se siitä hienosta saunalenkistä ja rentouttamasta hiihdosta. Siinä sitten mentii suksia potkiskellen, kiroillen ja välillä sukenpohia raapien. Yhdessä parinsadan metrin ylämäessä palo pinna, kun puolenvälin jälkeen nousua suksenpohjassa oli valehtelematta (ainakaan paljon) kiinni 5-10 senttiä lunta. Siinä sitten isoon ääneen äkseeraamaan (olin kyllä katsonut ympärilleni, että ketään ei näkynyt) ja pohjia raapimaan. Parikymmentä metriä lisää hiihdettyäni huomasin, että mäen päällä oleva parkkipaikka oli täynnä porukkaa joka epäilemättä oli kuullut pienen sanaharkani suksieni kanssa. Onneksi kukaan ei kommentoinut asiaa, sillä mielentilani ei ollut ihan suvaitsevalla päällä. Kotiin onneksi pääsin ja sauna oli lämmin, mutta kyllä Tuulikin sai kuulla järkkymättömän mielipiteeni kelistä.

Perjantaina tulikin sitten taivaalta vettä siihen malliin, että päivä meni sormien pyörittelyksi. Illalla tosin käytiin Tuulin synttäreitä juhlistamassa.

Lauantaiaamusta kävin testaamassa kuinka huonoon kuntoon edellisen päivän vesisade oli ladut saanut. Ja kyllähän ne jäisessä kunnossa oli. Pohjaan laitetuista liistereistä ei ollut mitään iloa, ja tasatyönnöksi koko reissu meni. Vauhti oli ainakin kohdillaan, sillä 35 km reissuun kului aikaa ainoastaa vajaa 2,5 h. Eipä se oikein hiihtämiseltä tuntunut, mutta tulipahan tehtyä tasatyöntöharjoitusta. Illalla tuli tehtyä vielä parinkympin saunalenkki. Keli ei ollut muuttunut miksikään, joten meno oli vauhdikasta tasatyöntöä.

Sunnuntaiaamuna oli lumisateista. Murua vähän rinnan alle, ja sitten tekemään hiihtoloman päätöslenkki. Kotona näytti vielä siltä, että lunta ei olisi ollut tullut vielä niin paljon, että edellispäivän jääkeli olisi muuttunut. Mutta neljän km:n jälkeen kävin laittamassa pidot pohjaan ja luovuin tasatyöntötreenistä ja palasin takaisin vuorotahtihiihtoon. 45 km:n reissun aikana keli vaihtui moneen otteeseen. Alku tuntui tahmealta, sitten alkoi kulkea paraneman ja luistoakin alkoi löytymään. Ennen puoltaväliä alkoi sitten irtolumi jäätyä suksenpohjaan ja lopussa taas oli sen verran märkää, että ei oikein pitänyt eikä luistanut.

Viikon aikana oli kyllä monenlaista keliä. Välillä upeeta aurinkoista talvikeliä, välillä tuli vettä kunnolla, sitten taas oli jäätikkökeliä ja muutama räpäskäkelikin mahtui mukaan. Mutta reilu 300 km tuli viikon aikana hiihdettyä ja nyt hiihtoa olisi kasassa reilu 780 km. Juoksua ei tullut metriäkään, mutta ensiviikolla sitten sitäkin.

Tammikuun alussa meidän liiketoimintalinjan uusi johtaja lanseerasi ensitöikseen(?) hienon kunnonkohotus ja liikuntaan kannustavan kamppanjan, Walk4Fun:in. Aluksi muodostettiin 6-12 hengen ryhmiä oman osaston, työryhmän tms. henkilöistä. Sitten jaettiin kaikille ryhmäläisille askelmittarit, ja alettiin keräämään ja kirjaamaan ylös mittariin kertyneitä askelmääriä. Ryhmiä kertyikin kaikenkaikkiaan yli 100 kpl ja osanottajia ehkä noin 1000 hlö:ä. Ryhmät laitettiin paremmusjärjestykseen sen perusteella kuinka paljon askelia kertyi keskimäärin per ryhmäläinen (eli koko ryhmän määrä jaettuna ryhmän koko). Kilpailuaika oli kuusi viikkoa, ja parhaille ryhmille luvattiin palkinto.

Parhaiden palkitseminen tarkoitti käytännössä sitä, että tietenkin homma lähti käsistä. Eli sellaiset joukkueet joissa oli henkilöitä jotka liikkuivat paljon, olivat tietenkin kisan kärkipaikoilla, ja osastoltamme muodostui kaksi sellaista ryhmää jotka siellä kärjessä keikkuivat. Ja koska näihin ryhmiin jostain syystä oli vielä kertynyt lievästi sanottuna kilpailuhenkistä väkeä, ja koska osallistujat olivat tuttuja keskenään, niin psyykkauskaan ei ollut alimitoitettua, sen tiesi mitä sellaisesta yhdistelmästä seuraisi. Tämä tarkoitti sitä, että paljon liikkuvien piti liikkua vieläkin enemmän, ja enemmän liikkuvien vieläkin enemmän jotta ei tippuisi kelkasta. Ongelma ei olisi ollut niin suuri, jos askelmäärän suuruus olisi riippunut vain askelmittariin kertyneistä askelista. Mutta kisaa vareten oli kehitetty sellainen sovellus, joka muutti jollain hienolla ja mystisellä logiikalla eri urheilusuoritukset askelmääriksi. Esim. tunnin salivuorosta sai n. 10000 askelta, niinkuin myös esim. 1 km uinnista. Hiihdon, juoksun, tenniksen, pyöräilyn ym. lajien suoritukset muutettiin kaikki askeliksi. Tämä tarkoitti myös sitä, että askelmittarit lensivät nurkkaan, sillä ketä nyt viitsii kävellä tuntia kun saman ajan pyöräilystä saa 2-3 kertaa enemmän askeleita.

Parina ensimmäisenä viikkona kilpailu näytti kärjen suhteen melko tasaisena. Pelkona oli, että jos tasaisuus jatkuu viimeiselle viikolle asti, niin viimeisenä viikkona kaikki olisi poissa töistä ja keräisi vain askeleita, ja seuraavana viikkona he olisi sairaslomalla parantelemassa rasitusvammojaan. Onneksi kolmannen viikon jälkeen alkoi kuitenkin näyttää jo siltä, että kärjenkin erot alkoivat muodostua selvemmiksi. Eli viimeisestäkin viikosta selvittäisiin ilman miestappioita.

Kuusi viikkoa on nyt onneksi ohi ja ihmiset saavat keskittyä taas työntekoon, eikä tarvitse vain vaellella pitkin käytäviä askeleita keräten. Myös ne “överit” jotka kuluttivat suurimman osan vapaa-ajastaan askelien keräämiseen voivat nyt pitää loppuvuden liikuntavapaata ja kampanjoida sitä vastaan, että ensi vuonna ei järjestettäisi enään samanlaista kisaa uudelleen. Itse en tämän kampanjan vuoksi treeniohjelmaani muuttanut, mutta täytyy myöntää, että ennen hiihtokelien tuloa minäkin tein jokusia kävelylenkkejä vain tämän kisan vuoksi. Yksi ärsyttävä asia kisan aikana vielä oli se, että siitä tuli lähes ainoa puheenaihe josta työasioiden lisäksi keskusteltiin. En tiedä kävikö muillakin samanlaisesti, mutta lähes kaikkien kanssa puheenaihe siirtyi jossain vaiheessa askelten keräämiseen (ja se en ollut minä joka siihen aiheeseen siirtyi). Aluksi se oli ihan mukavaa, mutta kuuden viikon aikana se alkoi jo vit… tympimään.

Paras yksittäinen henkilö keräsi hieman päälle 2 miljoonaa askelta ja oli suvereenisti ykkönen. Itselleni kertyi vähän reilu 1,5 miljonaa ja olen luultavasi kärkiviisikon joukossa.

Se siitä kampanjasta.

Tämä viikko jakautui tasaisesti hiihdon ja juoksun suhteen. Kolme suoritusta kumpaakin plaatua ja lisäksi kaksi salikertaa.

Maanantaina tunnin salitreeni aamulla. Illalla hiihtoa 21 km. Ladut alkoivat olla jo niin sohjoiset ja vesilammikoita siellä täällä, että hiihdot loppuvat jos kelit eivät parane.

Tiistaina juosten töistä kotiin. Meno tuntui mukavalta ja helpolta, ja kun alusta oli pääosin sulaa, niin vauhtikin oli kohdillaan ja sykkeet pysyi silti kurissa

Keskiviikkona olin jalkahieronnassa ja päätin pitää muutenkin lepopäivän. Aamulla olin vielä suunnitellut tekeväni hiihtolenkin, kun oli satanut pieni kerros lunta ja oli vähän pakkastakin, mutta kova kylmä tuuli muutti suunnitelmia.

Torstaina jälleen juosten töistä kotiin. Yritin pitää vähän kovempaa vauhtia eikä sykkeillä ollut väliä, mutta kova puuskittainen vastatuuli hyydytti vauhdin.

Perjantaiaamusta tunti salilla, ja salilta pari kilsaa juosten töihin. Illalla päätin mennä kokeilemaan hiihtoa sillä pakkasta oli kuutisen astetta ja ladut näytti olleen ajetut. Lähtö oli kuitenkin paha virhe, sillä ladut kyllä olivat paikoin ihan hyvässä kunnossa, mutta ihan täynnä puista tullutta roskaa. Muutaman km:n jälkeen suksenpohjat olivat niin paskaiset (siis roiskaiset), että jossain alamäissäkin vauhti pysähtyi totaalisesti kun ladun roskat takertui suksenpohjan roskia vasten. Paikoin oli pätkiä joissa oli vain jäätikköä (ja roskia) ja sai varoa, ettei ollut selällään ja pää halki. Mutta mentävä oli kun matkaan oli lähdetty. 23 km tuli kiroiltua ja lopetettua hiihtokausi moneen kertaan.

Lauantaipäivänä hiihtokausi kuitenkin jatkui yllättävän nopeasti lopetuspäätöksen jälkeen. Lähdin hiihtelemään toisille laduille kuin edellisenä päivänä. Yritin olla fiksu ja laiton vähemmän pitoa pohjaa kuin edellisenä päivänä oli, että kaikki roskat eivät tarkkuisi kiinni. Mutta nyt olisi paremmasta pidosta ollut todella paljon apua, sillä ladut olivat suht puhtaat, mutta jäiset, joten käsivoimien (?) ja kiroilun puolelle hiihto taas meni. Kausi tuli taas päätettyä moneen kertaan 27 km lenkin aikana.

Sunnuntaiaamuna postia hakiessa (huom. postilaatikolle 500 m matkaa ja laatikko on ihan latujen vieressä) meinasi hiihtokausi alkaa taas uudelleen, sillä yöllä oli tullut muutama sentti lunta ja roskat olivat varmaankin jääneet lumen alle, eli keli olisi voinut olla suht hyvä. Päätin kuitenkin tehdä viikon pitkän juoksemalla. Suuntasin matkan uusille reiteille, ja päätin lähteä kiertämään Nokian keskustan kautta. Nokialla pysähdyin huoltoasemalle tyhjennykselle, ja kun en ollut ottanut juomaa mukaan, niin ajattelin vähän juoda vessan hanasta. Mutta viimehetkellä muistin missä kaupungissa olin ja päätin kärsiä janosta (ei millään pahalla Nokialaiset). Meno tuntui ihan mukavalta vaikka lopussa alkoi jo vähän matkan teko painaa, sillä alusta oli aika luminen eikä pito ollut ihan parasta mahdollista laatua. Reilu 27 km matkaa keryi.

Seurattavista luvuista sen verran, että sunnuntain pitkän lenkillä saavutettu puolimarathonaika oli 1:44:40, ja perjantain salipunnitus näytti tasan 71. Juoksua 61 km ja hiihtoa 71 km.

Ensi viikko onkin talvilomaa ja sillä oli tarkoitus kerätä kilometrejä Pirkanhiihtoa varten. Mutta taittaa olla niin, että ei ole missä harjoitella. Pirkanhiihdon sivuilla tosin mainitaan (14.2.), että hiihto järjestetään perinteiseen tapaan, eli kai sinne on sitten ilmoitauduttava.

Alan pikkuhiljaa tulla skeptiseksi Pirkanhiihdon toteutumisen suhteen. Enään vajaat kolme viikkoa starttiin ja lumet on paremminkin lähdössä kuin lisää tulossa. Accuweather.com:n sääennustuksen mukaan 15 seuraavaa päivää on tällaista samanlaista 0-kelissä tarpomista (ens viikonloppuna taisi olla muutama pakkaspäivä). Toisaalta muutaman lumisateen lumillä tässä on tähänkin asti hiihdetty, eli muutama kunnon pyrypäivä, niin toivoa taas olisi.

Nyt alkaa käydä jo vähiin viikko sitten sunnuntaina pyryttänyt lumi. Vähän toista viikkoa sillä määrällä pystyi hiihtämään kohtalaisen hyvin, mutta nyt alkaa jo paikoin maa paistaa läpi latujen kohdalta ja meno on muuttunut paremminkin vesihiihdoksi. Reilu 400 km on tullut mittariin ja sillä määrällä uskaltaisi jo Pirkkaankin lähteä, kun mukana on muutama pitkäkin lenkki. Nähtäväksi kuitenkin jää saanko tänä vuonna 9. Pirkan hiihdettyä.

Viikko on ollut aika hiihtopainotteinen.

Ma, ti, ke, pe, la, su hiihtoa. Pääasiassa 20-30 km väliin meneviä lenkkejä, mutta perjantai-iltana 45 km ja lauantaiaamuna 57 km. Kelit meni viikon loppupuoltapäin mennessä aina vaan märemmäksi, mutta liisterillä sai suht hyvän pidon. Viikon hiihtokilsat n. 200 km.

Ma ja pe oli tunnin salireenit perinteiseen tapaan. Nyt on alkanut salilla käyntikin taas maistua, ja uusia lihaksiakin on löytynyt kun on vähän muuttanut liikesarjoja.

To ja la oli juoksupäiviä. To töistä kotiin sohjossa. La reipas lenkki liukkaalla alustalla. Juoksukilsoja ainoastaan n. 30 km.

Tässä viikko lyhykäisyydessään. Toivottavasti ensiviikko vähän mielenkiintoisempi.

Swxi, siwx, sixw, sxiw sxwi, wixs, wisx, wxsi, wxis, wsix, wsxi, ixsw, ixws, iswx, isxw, ixsw, iwsx, iwxs, xswi, xsiw, xwis xwsi, xisw, xiws. Swix -sanan kirjaimet saa muuten väännettyä aika moneen eri järjestykseen. Onneksi Tuulin juomapullossa ei lukenut esim. Fischer (niinkuin minulla), sillä sitten eri variaatioita olisikin tullut melkoisesti enemmän. Viitisen tuntia kun hiihtää toisen perässä, niin mielenkiinto on jo haettava merkillisistä jutuista. Tunnissa saa puhuttua pois tärkeimmät asiat, seuraavan tunnin aikana tulee puhuttua jo mitättömämmätkin asiat, ja kun ilta alkaa hämärtämään, niin ei oikein maisemiakaan enään voi katsella. Sitten pitää vain tuijottaa edessä liikkuvaa juomapulloa ja väännellä sponsorin logotekstiä. Suksen kantaosassakin voisi lukea muutakin kuin “RCR”, tai hiihtopuvun selkään voisi painaa jotain sarjakuvia joita voisi lukea… tai vaikka seitsän veljestä, tulisi sekin luettua. Yksi hauska arvuuttelun aihe on, kun molemmat menee tasatyöntöä ihan “tappituntumalla”, että kummalla jalalla ja missä vaiheessa etummainen hiihtäjä aloittaa vuoropotkun. Alkumatkasta sukset kolisee tiheään, mutta loppumatkasta senkin on ehtinyt jo oppimaan… pitäisi varmaan lyhentää hiihtolenkkejä.

Joo, tiedetään, anteekisi. Taas on viikon teksti päivän myöhässä. Sunnuntaina ei oikein ehtinyt, ja sitten kun olisi ehtinyt, niin ei jaksanut. Muutenkin viikko oli sen verran mitäänsanomaton, että meinasin jättää vallan kirjoittamatta. Mutta eiköhän tässä jotain saa kirjoitetuksi.

Alkuviikosta väsytti niin, että vitutti… ja loppuviikko jatkui samaa rataa. Viikonloppuna vähän helpotti. Siinä kai ne tärkeimmät… tai no olkoon.

Maanantaiaamuna väsynyt salireeni. Iltapäivällä osallistuin töissä järjestettyyn venyttely/pilates -tuntiin. Vatsanseudulle pitäisi jostain löytää vähän poweria, kun meikäläisen six-päkki ei oikein kyennyt pilates-liikkeisiin.

Tiistaina väsynyt töistä kotiin juoksu. Meno ei oikein maistunut. Matkan ainoa ilonaihe oli GPS-mittarin sekoilu. Jossain vaiheessa kun katsoin nopeutta mittarista, niin vauhti näytti suht reippaalta. Seuraava kilsa meni vieläkin reippaammin, mutta sitten kun kilsa-aika alitti 4 min/km, niin tajusin, että mittarihan näyttää päin persettä. Kotona kun tallensin reitin PC:n kartalle, niin reitti näytti kulkevan osittain Pyhäjärven päällä. Se olikin ensimmäinen kerta kun tämä mittari sekoili.

Keskiviikkona oli tunnin jalkahieronta. Illalla piti käydä vähän hiihtämässä, mutta kun oli alkanut pyryttämään lunta, niin kävelylenkki sai luvan riittää.

Torstaina sitten pääsinkin jo ajetuille laduille, sillä edellisenä päivänä ja yönä oli tullut riittävästi lunta niiden ajamiseen. Ladut ei tosin kyllä kovin hyvässä kunnossa vielä olleet, ja kun hiihtokoululaisetkin olivat päässeet harjotuksiinsa ja myllänneet ladut melko tehokkaasti. Muutenkin porukkaa tuntui olevan liikkeellä melko hyvin ja ladut ahkerassa käytössä.

Perjantaiaamusta salille. Illalla piti mennä hiihtämään (tai kävinkin, mutta vain 4 km), mutta kun ilma oli plussan puolella ja satoi räntää, niin jostain kumman syystä pitovoitelutaitoni pettivät.

Lauantaiaamu ei näyttänyt yhtään lupaavammalta kelin suhteen. Ilma oli plussan puolella ja muutenkin oli aika märän oloista. Liisterikokeilu kannatti, sillä pidon sain aikas hyväksi. Luistoa tosin ei ollut yhtään, mutta laiton sen märkien latujen piikkiin, enkä uskonut sen johtuvan lainkaan luistovoitelun totaalisesta laiminlyönnistä. Reilu kolmekymppiä tuli tahkottua, vaikkakin kotiin päästyä se kyllä tuntui suuremmaltakin urheilusuoritukselta. Ennen illan saunalenkkiä tuli vielä tehtyä jokunen tunti klapihommia. 12 km:n saunalenkki piti tehdä vähän reippaamaa vauhtia, mutta se oli kyllä kaikkea muuta. Lunta, vettä, sohjoa, tossu ei pitänyt, vastatuuli ja jalat puhki… juokse siinä nyt sitten reippaasti.

LA-SU yönä alkoi myrskyttämään. Lunta pyrytti ja puut taipuivat vaakasuoraan, aamuyöstä katkesi sähköt, joten näytti siltä, että hiihtään tai juokseen ei tänäänkään kunnolla pääsisi. Lunta oli pyryttänyt sen verran, että kolmisen tuntia meni pihan ja 200 m tien puhdistamiseen. Puolenpäivän aikaan sähköt palasivat ja myrsky näytti laantumisen merkkejä. Aurinko paistoi, pari astetta pakkasta ja ladut oli ajettu, niin se oli ihan pakko lähteä hiihtämään. En tiedä oliko myrsky pelottanut hiihtäjät laduilta, mutta hiljasta oli. Vakionaamat siellä näykyi, mutta muuten mahtui hyvin menemään. Keli oli aika upea ja loppujen lopuksi kilsoja kertyi 51, ja enemmänkin olisi voinut vielä mennä, mutta piti säästää intoa seuraavallekin päivälle.

Se on kumma juttu miten yhdessä munkissa riittää hiihtoenergiaa. Sen vaikutus alkaa jo 10 km ennen itse munkin syöntiä, sillä ainoa syy mennä eteenpäin on hillomunkki. Kolmenkympin kohdalla kun uupuneena ahmaisee munkin (tälläkertaa itseasiassa kaksi kappaletta), niin viimeinen kaksikymppiä menee kuin siivillä… ihme ainetta. Kolmenkympin uupumus (30 tarkoitaa kilometrejä ei ikää, SE uupumus on jo takanapäin ja vaihtunut horrostilaan) johtui ainoastaan siitä, että Swix -juomapullo pakeni edellä sen verran kovaa vauhtia, että oli täysi työ pysyä tuntumassa. Tähän kovaan 5 km:n rypistykseen syynä on toinen hiihtäjille tuttu energian lähde, eli edessä menevä vanha vaari. Sen perässä on pysyttävä vaikka henki lähtis 20 km ennen kotia… ja se en ollut muuten minä joka sen vaarin perässä yritti pysyä.

Uutiskatsaus. Iltalehti kirjoittaa: “Göteborgin postiryöstö: Yksi pidätetyistä kuuluu rikollisliigaan”. Voi herranjestas sentään, Ruotsin poliisi on taas ylittänyt itsensä. Eikö se ollutkaan pyhäkolun porukka joka teki aseellisen ryöstön ja jätti pommeja jälkeensä.

Variksesta en sitten kommentoikkaan mitään, siinä on henkilö joka on taas alittanut itsensä.

Aamulehdessä taas oli tehty lista nimistä jotka kuuluisivat eläinten olympiajoukkueeseen. Siinä oli esim. Kaisa Varis, Juha Hirvi ym. sukunimeltään eläimen nimisiä majavasta sittisontiaiseen (!?!). Se mikä minua siinä ihmetytti oli, että mitä varten Harri Kirvesniemen nimi oli listalla…

Se uutisista.

Viikko alkoi taas normaalisti maanantaiaamun punttarikäynnillä, sekä sieltä juosten pari km töihin.

Tiistaina oli tullut jo lunta maanhan sen verran, että periaatteessa olisi voinut mennä hiihtämään, mutta juoksin kuitenkin vain töistä kotiin. Yritin juosta rennon rauhallisesti sykkeitä tarkkailematta. Rentous oli kyllä kaukana ainakin Pirkkalan alueella, jossa joku neropatti oli päättänyt levittää pyöräteille jotain suolattua hiekkaa joka muutti koko pyörätien ihan lumipöperöksi. Pitoa ei ollut ollenkaan ja polvikaan ei oikein moisesta alustasta tykännyt. Onneksi ko. hiekoittaja oli ollut sen verran laiska, että tuollaista huonoa pätkää oli vain n. 5 km matkan. Tämän jälkeen alusta oli jälleen kovaa ja nastarinpitävää lunta. Olosuhteisiin ja sykkeisiin nähden vauhti oli kuitenkin ihan siedettävää ja paranemaan päin n. 5 min/km.

Keskiviikkona meninkin sitten hiihteleen. Latuja ei juurikaan ollut, mutta jotekin siellä pääsi menemään. Matkaa kertyi reilu 22 km.

Torstaille oli luvattu metrikaupalla lunta ja hirveää myrskyä. Otin kuitenkin lenkkikamat mukaan jotta juoksisin töistä, mutta jätin kuitenkin Tuulille varauksen, että hirmumyrskyn yllättäessä autokyytikin voisi kelvata. Mutta paskanmarjat. Lunta tuli säälittävät 5-10 cm ja tuulikin laantui töistä lähtöön mennessä. Eli ei muuta kuin tossut jalkaan ja menoksi. Lenkin aikana oli taas tarkoitus pysyä aerobisen kynnyksen alapuolella ja säätää vauhtia sen mukaan. Sykkeet pysyivät hyvin kurissa, sillä tuulikaan ei ollut pahasti vastainen, loppumatkasta jopa mukavan myötäinen. Aerobinen vauhtikin alkaa paranemaan, sillä tämän lenkin 5:04 min/km keskivauhdista ei voinut paria viikkoa sitten uneksiakkaan. Pirkkalan osuudella oli taas ollut sama saakelin hiekkoittaja suolapussinsa kanssa liikenteessä, sillä samanlaista pöperöä oli 5 km pätkä. Harkitsin jo syytteenkin nostamista Pirkkalan kuntaa vastaan, mutta en vielä keksinyt lyömätöntä perustetta sille… mutta ehkä jo ensiviikolla.

Perjantaina oli taas saliaamu ja sielä töihin juoksu. Mutta illan hiihto piti jättää väliin, sillä koko päivän oli viluttanut (huom l -kirjain, ei t) siihen malliin, että oli vaarana, että tauti iski päälle. Pitkään kyllä asiaa mietein, sillä ladut oli ajettu ja ne suorastaa huutivat luokseen. Päätin kuitenkin maata loppuillan sohvalla ja vetää troppia naamaa.

Lauantaiaamuna lähdin suoraan sängystä lenkille. Tein reilun 12 km reippaan lenkin, ja olosuhteisiin nähden vauhtikin oli ihan mukavaa, keskivauhti hieman alle 4:30 min/km ja osa km:stä oli lähellä 4:10. Lenkin jälkeen aamupala, ja sitten 3 tunniksi klapihommiin. Sitten taas ruokaa naamariin ja hiihtämään. Ladut oli tosiaa ajettu, mutta lunta on vielä sen verran vähän, ettei hyvällä tahdollakaan niitä joka paikassa voinut laduiksi kutsua. Lämpöä oli 1 aste ja alkumatkasta tuli räntää, joten pito oli sen mukainen (minun voitelutaidoillani). Pääasiassa tasatyönnöllä matka eteni, mutta kyllä välillä potkukin piti (ainakin silloin kun sentti lunta oli jäätynyt suksen pohjaan). Hiihdon aikana lämpö oli pudonnut pakkasen puolelle ja luistoa alkoi olla ladulla (sieltä mistä sellainen löytyi) aikas mukava, joten 25 km:n reissu taittui loppujen lopuksi aika mukavasti. Saunan jälkeen olo oli aika vetämätön ja tuntui siltä, että äijän kone ei pysähdy ollenkaan, sillä jälkihikeä pukkasi koko loppuehtoon.

Sunnuntaiaamusta lähdimme työporukalla kiertämään Pyhäjärveä. Lauantain urakka tuntui jaloissa, mutta ihmeen hyvin lenkki lähti liikkeelle. Kiersimme Pyhäjärven vastapäivään. Työpaikalta oli lähtö, sieltä arboretumiin, Pyynikille, Pispalan valtatienreunaa Vintterin mutkaan, sieltä Rajasalmen sillalle, Pirkkalan kautta (jossa oli annettu ilmeisesti potkun viikon hiekoittajalla, sillä keskustapätkäkin oli aivan timmissä kunnossa) takaisin työaikalle. Matkaa kertyi pienen parkkipaikkalenkin jälkeen tasan 27 km ja aikaa meni 2:20. Sää ja muutkin olosuhteet olivat ihanteelliset. Pari astetta pakkasta, lähes tyyntä ja aurkinko paistoi (olin jo melkein unohtanut, että sellainenkin taivaankappale on olemassa). Parin tunnin huilin jälkeen päätin lähteä vielä tekemään hiihtolenkin, kun olosuhteet olivat niin mainiot. Tein saman hiihtolenkin kuin lauantainakin ja meno tuntui yllättävän hyvältä. Pakkasen ansiosta minäkin sain suksiini pitoa, ja kun “latukin” oli liukas, niin että meno tuntui tosi vaivattomalta.

Viikolle kertyi hiihtoa sekä juoksua pikkusen reilu 70 km. Salin vaaka näytti tasan 72 kg ja pitkällä lenkillä puolimaratonin aika oli 1:49:30. Eli viikkoon voi olla tälläkin kertaa tyytyväinen.

Viimeviikon tekstiin pieni tarkennus. Käytin kahden eri henkilön kohdalla samaa lyhennettä MS. Enempien väärinkäsityksien välttämiseksi seuraavat korjaukset: Eli lampunlainaaja oli MaSi ja pitkällä lenkillä oli MaSa. Kiitos huomautuksesta.

Maanantaiaamuna oli jälleen perinteisesti vajaan tunnin salitreeni. Löysin salin nurkasta uuden mielenkiintoisen laitteen, PowerMaxx:n vibraattorin (http://www.powermaxx.co.za/) . Laitteen päälle vaan seisomaan ja käyntiin jonka jälkeen se alkoi “vibraamaan” jalkoja. Muutaman minuutin seisoskelun jälkeen jalat olivat kyllä vähän aikaa melko letkeen oloiset. Tuollainen vekotin olisi kotonakin mukava, mutta kun katsoi sen hintaa, niin vibran sai samantien unohtaa.

Tiistaina juoksentelin töistä kotiin. Tälläkertaa en kiertänyt Pyhäjärveä Pyynikin kautta, vaan Rajasalmen. Reitti tätä kautta on jonkin verran tasaisempi, mutta samalla myös 1-2 km pidempi. Tälläkertaa en yrittänytkään pitää sykettä aer.kynnyksen alapuolella, vaan annoin mennä rennon rauhallisesti. Juoksu tuntui mukavan kevyeltä, ja vaikka vauhti pyöri siinä 5 min/km molemin puolin, niin siitäkään huolimatta sykeet eivät kauheasti karanneet.

Keskiviikko olikin vaihteeksi lepopäivä. Tosin illalla tuli tehtyä parin tunnin kävelylenkki, kun ei viitsinyt koko iltaa sohvallakaan maata. Tuollaisia “hiettömiä” kävelylenkkejä ei tosin tule laitettua harjoituskirjaan, vaikka niitä on viimeviikoina tullut tehtyä useampiakin.

Torstaina oli vuorossa jälleen töistä kotiin juoksu. Tälläkin kertaa kiersin Rajasalmen kautta, mutta nyt sykkeitä tarkkaillen. Sykkeet pysyivät kurissa helposti, kunhan vauhdin kanssa ei hötkyillyt.

Perjantaina taas vajaan tunnin salivuoro. Salin jälkeen juoksin reipaahkoa vauhtia töihin n. pari km. Töiden jälkeen suuntasimme kohti Loimaata jonne M&M olivat houkutelleet meidät yösuunnistusharjoitukseen. Olin saanut parilta työkaverilta lainaksi otsalamput (kiitos vaan MS ja ET), joten ei muuta kuin metsään. Menimme suunnistuksen läpi pareina, miehet keskenään ja naiset toisena parina. Minun osaltani tosin suunnistus jäi aika vähäiseksi, siillä minulla oli täysi työ pysyä tolpillani lampun valossa ja parini perässä. Muutaman kerran ehdein kyllä karttaan vilaista, mutta se oli yleensä huono idea, sillä sitten oli taas kova työ saada edellä kovaa vauhtia pakeneva valo kiinni. Nyt tuli kuitenkin ensimmäinen “valopää”-suunnistus tehtyä ja kyllähän sitä voisi vielä uudestaankin kokeilla.

Lauantaiaamusta lähdimme MS:n kanssa Virttaankankaalle pitkälle lenkille. Sää oli melko julma, sillä tuuli oli aika kova ja räntää tuli ihan riittämiin. Muutaman kilometrin jälkeen kamppeet olivat jo läpimärät ja tuulisimmilla paikkoilla alkoi tulla vilu. Onneksi sade lakkasi jossain vaiheessa ja paikat alkoivat lämmetä. Meno oli alusta asti aika takkuisen tuntuista, tiedä sitten oliko syynä sitten edellisen illan reipas suunnistuslenkki. Sykkeetkään eivät oikein tuntuneet pysyvän kursissa ja vähän väliä jouduinkin toppuuttelemaa M:n menohaluja. 29 km tuli kuitenkin hölkkäiltyä, joten viikon pitkästä tuli ihan hyvän mittainen, vaikka ilma meinasi sen vesittää…kirjaimellisesti.

Sunnuntai-iltana tein reilun 12 km vauhdikkaamman lenkin. Alusta oli päässyt jo paikoin liukastumaan, mutta siitäkin huolimatta sain olosuhteisiin nähden ajoittain ihan hyviä km-aikoja.

Viikko meni taas suunnitelmien mukaan. Kokonais juoksu-km määrä ylitti 70 km. Suunnistuksen kanssa km-määrä ylitti jopa 80 km. Ylimääräisenä hienona lisänä oli M&M:n viikonlopun leiritys, kiittos siitä. Pitkä lenkki venyi taas suunnitelmien mukaan (ehkä vähän enemmänkin), ja pitkän lenkin puolimaratonaika parani nyt aikaan 1:48:58.

Salin vaaka näytti 72,4 kg, eli sekin on menossa oikeaan suuntaan. Tosin M&M:n suklaajäätelö venytti minun suklaalakkosääntöjäni aika äärirajoille (josta sain myös kuulla), mutta toivottavasti lauantain pitkä kulutti nämä ylimääräiset herkut.

Ensiviikoksi on luvattu pakkasia, mutta lunta ei taida tulla vieläkään riittävästi hiihtoa silmälläpitäen.

Alkuviikosta vielä näytti, että talvi alkaisi ja hiihtokelit saapuivat, mutta tänään sunnuntaina hiihdosta ei kannata haaveksiakkaan… kaik on män.

Maanantaina oli taas muutaman viikon tauon jälkeen punttisalipäivä (tai aamu). 45 min sain oltua jonka jälkeen piisas.

Tiistaina juoksin reilun 12 km. Lunta oli sen verran maassa, että juoksu ei ollut aivan rentoa. Vauhtia ei ollut vaikka syke oli melko ylhäällä. Lenkki tuli kierrettyä väärään suuntaan, sillä pisimmällä suoralla oli vastatuulta. Muuten oli ihan mukava iltapuhde.

Vaikka keskiviikkona olin ollut jalkahieronnassa, niin päätin silti mennä illalla vielä kokeilemaan hiihtoa, sillä lunta tuntui olevan riittävästi. Ajettuja latu ei ollut ollenkaan ja alkukilometreillä ei ollut edes kunnon hiihdettyjä. Suksi lipsui kaikkiin kahdeksaan ilmansuuntaan, eikä meno tuntunut oikein nautittavalta (tyyli siis perinteinen, niinkuin minulla aina). Lamminpäässä harjulla oli jo vähän paremmat hiihdetyt ladut ja pitoakin alkoi löytymään. Siinä tuli sitten pari tuntia ja 20 km hiihdeltyä, joten hiihtokausi on nyt sitten ainakin avattu. Tosin jos tuosta ei kelit parane, niin hiihtokausi ei kyllä jatku. Sen verran oli kankeeta meno, että vieläkin on nivuset kipeät.

Torstaina oli vuorossa töistä kotiin juoksu. Sykkeiden mukaan taas edettiin ja melko hyvin ne pysyivätkin aisoissa. Matkalla on muutama töpäre jossa sykkeet pyrkii karkaamaan (esim. Pyynikin näkötornille nousu), mutta muuten ei ollut vaikeuksia. Lunta, jäätä ja sohjoa oli tarjolla juoksualustaksi, joten meno oli sen mukaista.

Perjantaina oli taas saliaamu, ja vajaan tuntin merkintä tuli harjoituspäiväkirjaan. Salille oli tullut ilmeisesti uusi henkilövaaka, ja se näytti ihan päin persettä… 73,1. Ennen joulua se näytti kyllä ihan eri lukemia. Jos pääsiäiseen (vuoden 2008) mennessä luku ei ala 6:lla, niin sitten minä kyllä lupaan… ainakin… varmaan… &#¤@&!!!

Lauantaiaamuna taas sama juoksulenkki kuin tiistainakin, mutta nyt vahingosta viisastuneena lenkki tuli kierrettyä toiseen suuntaan. Alusta oli pääosin sula ja pitoa oli, mutta enteenkin loppumatkasta asfaltti oli jäässä, eikä sitä oltu hiekoitettu, joten meno muuttui aika lipsutteluksi. Tälläkertaa löytyi kuitenkin sykkeen lisäksi myös vähän vauhtiakin, vaikka ei siinä vieläkään mitään hurraamisen aihetta ole. Iltapäivästä sitten vielä 4,5 tuntia ruummiillista kuritusta halonhakkuun merkeissä.

Sunnuntaina oli pitkän lenkin vuoro. Aamupostin haun yhteydessä kävin kokeilemassa oliko asfaltti edellisaamun tapaan jäässä, mutta +3 lämpöastetta takasi sulan alustan, joten nastarit saivat jäädä kaappiin. Lähes koko matkan ajan tihutti enemmän tai vähemmän vettä joten kotona oltiin litimäkänä. Tälläkertaa sykkeet pysyivät melko mukavasti kurissa, ja meno oli muutenkin mukavan tuntuista. Ainoastaan pari viimeistä kilsaa oli turhan reipasta menoa sykkeiden osalta, mutta se johtui varmaankin halusta päästä pian vaihtamaan kuivat vaatteet ylle. Matkaa kertyi 25,5 km joten taas tuli venytettyä muutamalla km:llä edellisviikon pitkää. Puolimaratonin aika oli 1:51:51, eli sekin aika parana jokusella minuutilla edellisestä viikosta. Tosin reitti tuli juostua toiseen suuntaa kuin edellisellä kerralla jolla voi myös olla hiukan vaikutusta aikaan.

Viikko oli siis aika paljon edellisen toisinto, ainakin juoksujen osalta. Hiihto ja pari salikertaa sentään tuli lisää. Kilsoja kertyi n. 66, joten talviviikon määrä alkaa kohta olla kohdillaan.

Postista tuli tälläviikolla suunnistuslisenssin lasku, ja siitä tuli mieleeni, että sitä päästään tänä vuonna jo veteraanisarjaan. Kyllä se on hienoo. Kohta saa jo ruveta eläkettä odottelemaan.

Suomen super-sunnuntaista meinasi tulla ihan floppi, mutta onneksi Ahonen pelasti sen viidennellä mäkiviikon voitollaan. Päivän aloitus jo enteili normaalia tulospäivää, kun Jarkko Nieminen hävisi Adeleiden loppuottelussa 65 sijaa huonommalle ranskalaiselle. Kuitunen tippui Kallan vauhdista Tour de Ski:llä jääden toiseksi. Hannu Mannisella oli mahdollisuus voitollaan Schonachssa ottaa joku arvokas kiertopytty pysyvästi itselleen, mutta sattui jäämään toiseksi. Olisin siis voinut ennen illan mäkikisaa löydä aika paljon vetoa, että Ahonen jää mäkiviikolla toiseksi… onneksi en lyönyt.

“Uusi vuosi ja uudet kujeet”, niinkuin vanha kulunut sanonta kertoo. Tämä alkuvuosi ei ole ainakaan vielä tuonut näköpiiriin mitään uutta edellisenvuoden loppuun verrattuna. Pakkasta on sentään pikkuisen tullut, mutta lunta on vielä aika vähänlaisesti… sentti sitä voi jostain löytyä. Tosin ensiviikoksi on jo valkoista kultaa luvattu, mutta riittääköhän sitä latujen tekoon. Alkaa pikkuhiljaa tekeen mieli laduille, kun Pirkan Hiihtoonkaan ei ole aikaa kuin pari kuukautta. Viime vuonna kyllä aloin hiihtämään vasta tammikuun loppupuoliskolla.

Treenien osalta viikko oli suht samanlainen kuin edellinenkin. Maanantaina 12 km sellaista rennon reipasta menoa sykemittariin katsomatta.

Tiistaina uudenvuodenpäivänä, kun oli valvottu aamuneljään, eikä päivällä oikein mikään lähtenyt käyntiin. Iltapäivästä tuli tehtyä vain 1,5 h kävelylenkki. Tosin sille päivälle ei oltu mitään suunniteltukkaan.

Keskiviikko oli ensimmäinen työpäivä sitten puoleentoistaviikkoon ja aamuherätys oli aika masentava, kun herätys oli 3,5 tuntia edellisiä aamuja aikaisemmassa. Yökin tuli nukuttua huonosti, kun räpsään huonosti jäänyt hiiri paukutti loukkua välikattoon pitkin yötä. Piruuttaan kuitenkin piti sen verran taukoa häirinnässään, että itse ehdeimme välillä nukahtamaan, kunnes taas PAM,PAM,PAM. Aamuyöstä menin sitten päästämään hiirtä tuskistaan… lopullisesti, mutta siinä rytäkässä tuholainen pääsi karkuun. Taisi laittaa sukat jalkaan, kun on ollut viimepäivät hiljakseen. Iltapäivällä juoksin töistä pitkästäaikaa kotiin, vajaa 16 km. Pakkasta oli 6-7 astetta ja matkalla tuli vähän vilu kun yritin pitää sykkeet kurissa. Tiedä sitten johtuiko kylmyydestä, kun illalla alkoi nousta kuumetta.

Seuraavana yönä ei tullut taaskaan nukuttua kunnolla, kun kuume tuntui nousevan ja oli välillä kuuma ja välillä horkka. Mahakin oli sen verran sekaisin, että pytynreunat eivät tuntuneet riittävän kun tyhjennyksellä kävi. Oli varmaan minunkin mahaani pesiytynyt joku Nokian alkueläin. Olin sitten torstain poissa töistä, ja makasin koko päivän sohvalla ja katselin nauhoitettuja lähetyksiä digi-boxista. Sairauden vuoksi jäi myös hieronnassakin käynti väliin. Tai oikeastaan kahden sairauden vuoksi, sillä hierojakin oli kuulemma kuumeessa ja ehti perua ajan ennen minua.

Perjantaina menin jo toihin, mutta aamun salivuoron jätin väliin.

Lauantaiaamuna 10 km reipasta/kovaa + 2 km. Vauhti on vielä tosi hukassa. 10:n keskivauhti oli vain himpun alle 4:40. Tosin ihan täysillä ei tullut mentyä, ja toisaalta vauhdilla tässä vaiheessa ole merkitystä, mutta mihinkään TeivoCup:iin on turha vähään aikaan mennä.

Sunnuntaiaamuna reilu 23 km rauhallisesti sykkeitä tarkkaillen. Meno tuntui tosi takkuiselta ja väsyneeltä. Liekö syynä edellisen päivän kovempi lenkki ja kovahko tuuli, mutta meno ei maistunut yhtään. Välillä kun piti sykkeitä tarkkailla piti vauhtia tiputtaa niin paljon, että mummotkin olisi rollaatoreillaan jättäneet meikäläisen viivalle vikisemään. Kotiin sentään pääsin ja loppupäivä tulikin vain katsottua urheilua (tennis, hiihto, ampumahiihto, yhdistetty, mäkihyppy).

Viikon juoksusaldo oli ihan hyvä – pikkusen yli 60 km. Pari kovasykkeisempään lenkkiä sain tehtyä ja pitkää lenkkiä tuli taas venytettyä parilla km:llä. Salikäynnit jäivät väliin, mutta ehkä sitten ensiviikolla taas sitäkin laatua.

Viime sunnuntaina en taaskaan päivittänyt blogia. Pahoittelut siitä. Syynä lähinnä oli se, että oli jouluaaton aatto. Yksinkertaisesti en kehdannut mennä istumaan koneen ääreen samaan aikaan, kun Tuuli häärää niska limassa keittiössä, ja välillä käy rassaamassa vessanpönttö kiiltäväksi yms. Yritin vaan istua hiljaa ja kiltisti sohvalla selkä suorana kädet nyrkissä polvien päällä odottaen, että millon nakki viuhuu. Yllättävän helpolla kyllä selvisin koko viikonlopusta. Toinen syy kirjoittamattomuuteen oli, että tuskin lukijoitakaan olisi jouluviikolla löytynytkään, sillä kaikki naispuoleiset henkilöt paistoi hiki otsalla porkkanalaatikkoa ja puunasi vessanpönttöä, ja kaikki miespuoleiset istuivat sohvalla selkä suorassa kädet polvilla odottaen milloin käsky käy.

Joulua edeltävä viikko oli jo juoksun suhteen melko hyvä. Juoksukertoja oli 3 ja kilometrejä kertyi hieman yli 40 km, pisin lenkki oli jo reilu 18 km. Jalat tuntuivat jo melko hyviltä, eikä ongelmia ollut. Viikkoon mahtui myös taas pari punttisalireeniä, mutta vieläkään ne ei tunnu kiinnostavilta.

Viikon yksi suuri saavutus oli myös menestyminen tuholaistorjunnassa. Talomme välikatossa oli jo muutaman viikon ajan aina iltaisin vilistänyt hiiri. Mutta nyt se ryökäle innostui järsimään taloa sen verran äänekkäästi, että pyydystä oli alettava virittelemään. Ei siis muuta kuin alakerran vessan upotettu kattovalaisin irti ja räpsä välipohjaan väijymään. Yhden päivän mikki(hiiri) pystyi vastustelemaa Edamin ihanaa tuoksua, mutta seuraavana yönä juustonhimo iski, ja tuholaisen joulu jäi näkemättä. Rauha oli palannut valtakuntaan.

Seuraavan viikon alku olikin sitten kaikkien “adhd-äitien” kulta-aikaa, kun sai häsätä ja hössätä ihan mielin määrin joulun kimpussa. “Flegmaatikko-isät” pakenivat pölynimuria pitkäksi aikaan kuusenhankinta matkalle, mutta saapuivat kuitenkin takaisin viimeistään kun kinkkua alettiin paistamaan.

Itselläni joulu kului kestävyyharjoitusten ja intervalliharjoitusten sekamelskassa. Intervalliharjoituksia tuli tehtyä kaavalla 4×5/10 min, eli 4 kertaa 5 suklaakonvehtia 10 min palautuksella, tällaisia vetoja useamman kerran päivässä neljän päivän ajan. Mukaan mahtui kestävyysluontoista kinkun syöntiä. Ei se ole ihme, että tästä tulee ylikuntoon. Loppuvaiheessa intervallit alkoivat suorastaan oksettamaan, eikä määräharjoittelukaan enään perjantaina tuntunut mukavalta. 5 kk:n suklaalakko oli siis päättynyt ja mopo vähän karkasi käsistä. No, syödään sitten taas ensi jouluna seuraavan kerran suklaata.

Tänäkin jouluna taas sai todeta, että ei tämä joulun aika ole kaikille juhlaa. Joulupäivänä kun ajelimme kohti Alastaroa seuraavaan syöntiharjoittelukeskukseen, niin radiossa kerrottiin kahdesta, varmaankin yksinäisestä ja syrjäytyneestä oravasta jotka olivat epätoivoissaan huomiota kerätäkseen hypänneet Keski-Suomessa voimalinjoihin. Ja kyllähän siitä väkisinkin huomiota saa itselleen, kun koko Jämsänseutu oli vähän aikaa ilman sähköjä. Kyllä siinä kurret saivat lämpimiä ajatukia, kun pukin tuoma pleisteissoni ei toiminutkaan eikä lanttulaatikkoa pystynyt lämmittämään mikrossa. Kyllä jotain pitäisi tehdä, ettei enään tällaisista itsemurhaorkuista tarvitse jouluisin enään kuulla.

No, kyllähän sitä tuli jouluviikolla muutakin tehtyä kuin kinkkua syötyä. Itseasiassa tämä oli paras juoksuviikko sitten pitkään aikaan – monessakin suhteessa. Ensinnänkin juoksukertoja tuli 4. Toiseksi tuli juostua kahtena peräkkäisenä päivänä. Kolmanneksi viikkokilometrimäärä lähenteli 60 km:ä. Ja neljänneksi pisimmän lenkin mitta ylitti 20 km. Tällista viikkoa ei ole ollut sitten elokuun lopun.

Lauantain pitkällä lenkillä yritin pitää koko matkan sykkeet alle aerobisen kynnyksen. Aika hyvin siinä onnistuinkin, vaikka se vaatikin jatkuvaa mittarin tarkkailua. Ei tarvittu kuin pieni ylämäki, niin sykkeet pyrki yli kynnyksen. Loppumatkan ylämäissä juoksu meni melkoiseksi mateluksi ja km-vauhti tippui yli 6 min, jotta sykkeet sai pidettyä kurissa. Keskivauhti oli 5:28 min/km ja puolimarathonin aika 1:55:12. Tästä on hyvä lähteä parantamaan.

Vuoden lajikohtaiset kommentit on myös nyt lisätty omille kotisivuilleni osoitteeseen tomirinne.fi.

Toivotan kaikille lukijoille rauhallista uudenvuoden viettoa ja treenimäärältään kilometririkasta vuotta 2008.

Viimeviikon ollessa kaikin puolin melko mollivoittoinen, niin toiveena oli, että tästä viikosta tulisi edes hieman parempi. (Kielioppiasiaa: kielioppi kun ei ole ollut koskaan minun parhaita taitojani, niin oli ihan pakko tarkastaa googlen avulla, että onko “viimeviikko” yhdyssana vai ei. Yhteenkirjoitettuna google antoi “viimeviikko” sanalle 26900 osumaa ja erikseen kirjoitettuna 19600, joten minäkin kirjoitin sen yhteen. “Mollivoittoinen” sanalle tuli osumia 1840 ja erikseen kirjoitettuna 31 osumaa. Mihin minä joutuisinkaan ilman sinua Google – kaiken oikean tiedon lähdettä.)

Tälle viikolle oli siis kasattu odotuksia ja heti maanantaina niitä sitten aloin lunastamaan. Joten tossut jalkaan ja banalle. Reilun kasin lenkki meni hyvin, eikä kipuja ollut lenkin aikana eikä sen jälkeen. Joten viikko ainakin lähti hyvin liikkeelle.

Tiistai- ja keskiviikkoillat kului työpaikalla. Tosin ei töitä tehdän, vaan työpaikkamme Kestävyyskerho järjesti jäsenilleen pari luentoa, joissa kerrottin suksen valinta- sekä voiteluohjeita. Toisena päivänä ohjelmassa oli harjoitteluohjeita pitkää hiihtoa silmälläpitäen. Suksen valinta- ja huolto-ohjeita oli jakamassa Turtolan InterSport:n asiantuntija. Ironista koko asiassa oli, että sisällä hypistelimme uusinta uutta hiihtokalustoa ja katselimme kuinka pitovoidetta pitää laittaa suksen pohjaan, mutta ulkona tuli vettä taivaan täydeltä, eikä lumesta ollut tietoakaan. Rullasuksia ja sadetakkeja meille olisi pitänyt esitellä. Toisena päivänä meillä oli luennoimassa Arposen Kari (monelle tätä lukevalle varmaan tuttu henkilö). Luennolla käytiin läpi hiihdon harjoitteluasiaoita, sekä vinkkejä pitkän hiihdon valmistautumiseen. Kyllä se on ilo kuunnella henkilöitä jotka ovat omistautuneita asialleen. Tekstiä tulee, kädet heiluu ja fläppitaululle piirtyy kuvioita.

Parin mielikuvahiihtoharjoituspäivän jälkeen olikin taas vuoro palata todellisuuteen ja lähteä pimeälle lenkkipolulle. Maanantain positiivisesta juoksusta innostuneena päätin kokeilla lisätä muutaman kilometrit lenkin pituuteen, vaikka edellisellä kertaa kympin jälkeen polvi kipeytyikin. Pakkasta oli kuutisen asetetta ja paikat olivat kohmeessa pitkään. Kädessä oli uudet “Super Thermo” hiihtohanskat, mutta tuntui siltä, että näihin hanskoihin oli unohdettu asentaa koko thermo -osuus. Ensimmäisen neljän kilometrin aikana näpit olivat niin jäässä, että jos ne olisi johonkin osunut, niin olisivat menneet varmaan palasiksi. Onneksi veri alkoi jossain vaiheessa taas kiertämään ja juoksu tuntui mukavalta. Koko kymppi meni suht. mukavasti, eikä ongelmia ilmennyt juoksun aikana, eikä sen jälkeenkään.

Perjantaina olikin sitten rokulipäivä, sillä ilta oli pyhitetty firman pikkujouluille. Lauantaille olin suunnitellut pikkujoulujen rangaistuslenkkiä, mutta armahdin itseni ja nukuin melkein koko päivän. Jostain kumman syystä päätä vähän jomotti ja silmäluomia painoi, vaikka olin jo vähän kahden jälkeen kotona. Burana naamariin ja vilttiä korville. Illalla tein sitten sellaisen fiksun liikkeen, että huitaisin yhden Batteryn naamaan, niin ei tarvinnut nukkua taas seuraavanakaan yönä. Fiksua… erittäin fiksua.

Sunnuntaina olikin sitten rangaistuslenkin vuoro. Sillä vaikka yksi armahdus on jo tullut, niin se ei tarkoita sitä, että annettua tuomiota olisi kokonaan unohdettu. Heti aamusta siis puolikkaan banaanin ja menuhörpyn voimalla lenkille. Tarkoituksena oli tehdä vähintään tunnin lenkki ja mielummin vielä pitempikin jos vain jalat sallivat. Mittari oli nollassa ja alusta oli liukkaan oloinen (yöllä oli varmaankin satanut vähän jäätävää tihkua). Viime lenkin ovat menneet aika rauhallista tahtia, mutta nyt oli tarkoitus mennä vieläkin rauhallisemmin, jos se edesauttaisi matkan taittumista. Alusta asti matkan tekeminen tuntui mukavalta ja suht kevyeltä. Matkan aikana tulin monta kertaa sellaiseen risteykseen josta olisi ollut lyhyt matka kotiin, jos ongelmia olisi ilmennyt, mutta aina päätin kaartaa sille pitemmälle lenkille. Kympin kohdalla alkoi vähän kolotusta tuntumaan polven seudulta, mutta onneksi se meni äkkiä ohi ja päätin tehdä vielä yhden lisämutkan. Kotona mittari näytti 1:22 ja 15.7 km, eikä ainakaan vielä tätä kirjoittaessa ole ilmaantunut mitään jälkiseuraamuksia. …onko nyt hyvä fiilis … ooo-on….

Vaikka koko viikon on ollut vielä vähän kröhää, niin viikko onnistui lenkkien suhteen yli odotusten. Yli 30 km:n viikkoa ei ole vähään aikaan ollutkaan. Aika vähältä se vielä tuntuu, mutta siitä on hyvä lähteä määrää nostamaan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kun nyt pystyi tekemmän n. 16 km lenkin, niin vuoden vaihteen jälkeen voi taas alkaa silloin tällöin (google: “sillointällöin” yhteenkirjoitettuna 15100 osumaa, erikseen 718000 osumaa) juoksemaan töistä kotiin (15.5 km). Eli eiköhän se taas tästä ala… meinaan se uuden rasitusvamman metsästys.