Viime sunnuntain lenkin jälkeinen maanantaiaamu vähän jännitti, että mitä polvi tykkäsi lenkistä. Testi tuli tehtyä heti aamulla, sillä portaiden kävely alaspäin yleensä kertoo missä mennään. Ja hyvältähän se tuntui, tai ei siis tuntunut miltään, eli polvi ei ollut tykännyt huonoa lenkistä.

Alkuviikko olikin taas sitten pelkkää lepäilyä, kun olin Espoossa kurssilla. Ja parempi niin. Keskiviikkona pääsin kurssilta ajoissa pois, joten lähdin kokeilemaan uudellen miltä juoksu tuntuisi. Juoksin jälleen saman 6,5 km lenkin, hieman reippaampaa kuin sunnuntaina (meni ihan ilman yrittämistäkin). Tälläkään kertaa ei ollut ongelmia juoksun aikana eikä sen jälkeenkään.

Torstaina huilailtiin ja perjantaina aamusta 45 min salilla ja illalla 12 km sauvakävely (ilman juoksuaskelia). En tiedä onko sitä tulossa vanhaksi vai johtuuko se tästä pimeästä ajasta, mutta aamun salireeni oli ihan tuskaa. Ei olisi jaksanut tehdä mitään ja sitten kun sai jotain aikaiseksi, niin tuntui että sydän iskee rinnasta läpi ja taju lähtee. Vanhuutta se varmaan on, sillä kävin perjantaina näöntarkastuksessa, ja sieltä määrättiin jatkotutkimuksiin… jee jee…

Lauantaina päätin tehdä vähän pitemmän juoksulenkin ja suuntasin kohti Kalkkua josta kertyisi matkaa vähän reilu 10 km. En muista milloin 10:n lenkki olisi ollut noin rankka vaikka vauhti oli hieman yli 5 min/km:lla. Matkan aikana muistelin, että kun viimeksi juoksin saman lenkin, niin tein sen kovana harjoituksena ja keskivauhti oli 4:01 min/km. Siitä tosin on aikaa jo melkein 3,5 kk, ja sen kyllä huomasi. Matkan aikana ei tuntunut mitään pahempia kipuja, mutta suihkun ja ruokailun jälkeen polven ulkosyrjä tuntui kipeältä. Kipu kyllä hävisi vähänajan päästä, kun pääsi pihalle puuhommiin.

Sunnuntaiaamusta lähdin tekemään pitkää sauvakävelylenkkiä. En juossut matkan aikana yhtään, mutta siitä huolimatta polven ulkosyrjä tuntui välillä kipeältä – tosin kipu kyllä välillä hävisikin. Matkaa kertyi vähän reilu 20 km ja aikaa kului vajaa 3 h. Voi olla, että ei ollut ihan järkevä lenkki tähän rakoon, sillä polvi ei tainut siitä tykätä. Pää kyllä tykkäsi.

Hyvää isänpäivää kaikki iseille.
Jos vanha sanonta “pojasta polvi paranee” pitää paikkansa, niin poikaa tässä alkaa pikkuhiljaa kaipaamaan.

Viikolla kahden sauvalenkin yhteydessä tehdyt hölkkäkokeilut antoivat sen verran toivoa kuntoutumisesta, että isänpäiväiltana päätin lähteä kokeilemaan sauvottelun sijasta ihan juoksua.

Viikon ensimmäisellä sauvalenkillä hölkkäsin joka kilometrin täyttymisen jälkeen n. 300-400 m. Toisella sauvalenkillä hölkkäilin jo vähän pidempiä pätkiä ja yhteensä 12 km lenkillä hölkkää tuli varmaankin 50% matkasta. Koska pahempia ongelmia ei ilmennyt, niin sunnuntaina jätin sauvat seinustalle nojaamaan ja lähdin pimeälle, tuuliselle ja räntäsateiselle lenkkipolulle. 35 min jälkeen olin takaisin kotona ja takana n. 6,5 km juoksua!!!! Yes, oli komeeta laittaa pitkästä aikaa harjoituspäiväkirjaan ruksi juoksun kohdalle. Matkan aikana ei oikeastaan ollut kipuja, mutta huomenaamu se vasta kertoo mitä jalka tykkäsi. Jos aamulla pääsee rappuset alas irvistämättä, niin sitten voi todeta, että kuntoutumista on tapahtunut.

Lenkin jälkeen sykemittarin lukemien katsominen tosin oli aika masentavaa. Vaihti oli 5:15 min/km ja keskisyke 143 ja maksimi 160, ho-hojaa… Vauhdin pitäisi parantua minuutilla/km jos aikoo 3 tuntiin maratonin juosta, ja matka oli vain n. 1/7 maratonista.

Ja kolme tuntiahan alitetaan… enemmin tai myöhemmin. Ennen ei tämän blogin kirjoittaminen lopu, ennenkuin 3 tuntia on rikottu tai sitten juoksuharrastus on loppunut kokonaan.

Oli pakko tarttua näppäimistöön tälläkin viikolla, vaikka mitään ihmeellistä ei ole tapahtunutkaan. Sillä joku olisi voinut luulla, että viimeviikon kirjoituksessa mainitsemani koneen päivitys ei olisi onnistunutkaan. Kone on nyt siis päivitetty, ja pellin alta löytyy enemmän vääntöä.

Treeni-osastolla ei ole juurikaan tapahtunut mitään ihmeellistä. Pari salituntia ja kolme 1,5 tunnin sauvakävelylenkkiä tuli viikon aikana suoritettua. Sauvoittelun yhteydessä yritin hölkkäillä pieniä pätkiä ja tuntuisi siltä, että pieni valotuikku voisi näkyä jo tunnelin päässä. Vaikka jalka vielä vähän kipeytyykin hölkän yhteydessä, niin ehkä ei enään niin paljon kuin aikaisemmin.

Hiihtokautta odotellessa…