Juu, terve menoa vaan vanha vuosi, eipä paljon haikailla perään. Se oli “täyttä paskaa”, jos käyttää Steve Jobs suosimaa sanontaa. No jos Jobsin sanonta ei yleensä ihan tarkoittanut sitä, mitä sillä voisi ymmärtää, joten ei tuo vuosikaan nyt ihan täysin paska nyt ollutkaan. Voisi ehkä sanoa, että vuosi oli ainakin erilainen kuin useammat aikaisemmat – ainakin noin harrastusmielessä. Vuoteen mahtui uusia kokemuksia ja koettelemuksia.
Alkuvuosi 2011 lähti mukavasti käyntiin. Talvi oli erittäin lumirikas ja hiihtokilometrejä pääsikin keräämään heti vuoden alusta asti. Tammi- ja helmikuulle hiihtoa kertyikin ihan mukavat määrät. Pirkanhiihtoon osuin kerrankin oikein lentokeli ja hyvin pohien kanssa tulikin tehtyä oma ennätys, kun perinteisen tyylin täydellä matkallä aikaa kului vajaat 6 tuntia. Pirkan jälkeen hiihtoa ei enää sitten tullut paljon, ja koko talven hiihtomäärä jäi vaivaiseen puoleentoista tuhanteen kilometriin.
Lumisen talven vuoksi päätin kokeilla juoksurintamalla jotakin uutta. Aloin tekemään juoksutreenejä salilla juoksumatolla. Alkujärkytyksen jälkeen mattojuoksukin alkoi maistumaan ihan mukavalta, enkä tehnytkään yhtään kunnon lenkkiä ulkona koko talven aikana. Mattojuoksukilometrejä kertyi n. 650 km. Huhtikuun alussa siirryin ulkojuoksukauteen. Kevään aikana tuli juostua muutama lyhyempi kilpailu sekä puolimaraton HCR:ssä. Kunto tuntui olevan ihan kohdallaan, sillä esim. Pyynikkijuoksun kuntosarjan 10 km:llä tuli 1-sija, ja HCR:ssä lähdinkin yrittämään 80 minuutin rikkomista, mutta vatsaongelmat ja -krampit estivät tavoitteen toteutumisen.
Keväällä suunnistuskerrat jäivät harmmittavan vähäisiksi. Ainoastaan FinnSpringissä tuli käytyä kisailemassa ja sielläkin tulos oli melko kehno. Iltarastejakaan en ehtinyt käymään kuin muutaman kerran. Jukolassa tuli kuitenkin juostua kolmososuus lamppu päässä, ja mielestäni ihan mukavin tuloksinkin. Tosin Jukola on aina Jukola.
Jukolan jälkeen alkoikin sitten ongelmat. Polvijänne oli ollut jo jonkin aikaa kipeänä, ja akillesjänteet olivat alkaneet taas vaivaamaan enemmän. Yritin vähän toppuutella juoksemista ja säästellä paikkojani kesän “urheilulomaviikoille”. Juhannuksena olimmekin Saanalla “hiihtämässä”, suunnistamassa ja vuorijuoksemassa. Sielä suuntasimme Norjan puolelle, jossa kävimme suunnistamassa neljänä peräkkäisenä päivänä. Näiden lisäksi vaellusta ja Kainuun rastiviikolla muutama suunnistus. Tälläreilun kahden viikon lomalla ei tullut tehtyä yhtään maantiejuoksulenkkiä.
Pohjoisen reissun jälkeen tulimme kotiin, jossa kokeilin muutamaan otteeseen jalkojen kestävyyttä juoksulenkeillä, mutta huonoa se oli. Kävinkin ottamassa polveen kortisonipiikin. Polvi kyllä parani, mutta olin ottanut samalla kertaa piikit myös akillesjänteisiin ja ehkä liian kova treenijakso siihen päälle aiheutti sen, että vasen akillesjänne ärtyi tosi pahaksi. Vähän aikaa pystyin sitä huiluuttamaan, mutta en tarpeeksi, ennen kuin lähdimme toiselle lomamatkallemme, Skotlantiin.
Skotlannissa tulikin sitten viikon sisään kuusi suunnistuskilpailua. Akillesjänne ei tykännyt yhtään hyvää, mutta onneksi toinen lomaviikko olikin pelkkää turistina kiertelyä ristiin rastiin Skotlantia. Lopullinen niitti akillekselle oli viikko Skotlannin lomareissun jälkeen käyty 24H:n rogainingkisa Raseborgissa. Siellä jänne tuli niin huonoon kuntoon, ettei sillä päässyt juoksemaan kunnolla koko syksynä. Aina välillä kävin kokeilemassa jänteen kestoa ja jossain vaiheessa se tuntuikin jo paremmalta, mutta kipuilu ei tuntunut kuitenkaan loppuvan. Loppusyksystä hermostuin vaivaani sen verran, että varasin ajan Sakari Oravelle, joka suositteli jänteen puhdistusleikkausta.
Leikkausaika oli joulukuun puolessa välissä. Noin kuukausi ennen leikkausta alkoin kokeilemaan, parin kuukauden lähes totaalisen juoksutauon jälkeen, vielä akilleksen kestävyyttä. Kun kipuja ei enää alkanutkaan ilmaantumaan, niin aloin pidentämään ja lisäämään juoksulenkkejä. Viikkoa ennen leikkausta siirsin operaation aikaa tammikuun lopulle, koska jänne ei vaivannut enää ollenkaan. Joulukuussa pääsin keräämään jo ihan mukavan määrän juoksukilometrejä ja syksyn jalkaongelmat tuntuvat olevan takanapäin. Joulukuussa tulikin vuoden toiseksi parhaat kuukausikilometrimäärät juoksussa.
Syksyn jalkavaivojen vuoksi alkoin käymään vähän tiiviimmin punttisalilla. Alkuvuodesta kävin kolme kertaa viikossa tekemässä tunnin salitreenin, mutta syksyllä alkoin käymään siellä joka arkiaamu ja tein aina hieman vajaan tunnin treenin. Tämän lisäksi työmatkapyöräily muuttui lähes jokapäiväiseksi iloksi. Pyöräilyt jäivät muuten paljon vähemmälle kuin edellisenä vuonna, jolloin kävin usein tekemässä maantiepyörällä vähän pitempiä lenkkejä – nyt ne jäivät lähes täysin väliin.
Nyt alkutalvi on ollut melko lämmin, eikä parin edellisen vuoden tapaista lumimäärää ole saatu. Itseasiassa lunta ei ole ollut, yhtä lyhyttä jaksoa lukuunottamatta, laisinkaan. Hiihtämään ei ole siis ollut mitään asiaa. Jonkinlaisia hiihtokelejä viikon verran jo oli, mutta perinteisenlatuja ei juurikaan ole ollut tarjolla, joten suksia en ole vaivautunut vielä ottamaan esille. Eikä sääennusteet kovin hyvää lupaa lähipäivillekkään.
Vuoden aikana tuli siis kierrettyä uusia hienoja suunnistusmaastoja – lähinnä ulkomailla. Se oli ehdottomasti vuoden parasta antia. Myös keväällä mukavaan juoksukuntoon pääsy oli positiivista, mutta loppuvuoden jalkaongelmat tukahduttavat helposti nuo muistot. Toivottavasti vuosi 2012 olisi ehjempi, ja pääsisi juoksemaan ja suunnistamaan vähän paremmin. Ensimmäinen päivä ainakin on ollut ihan lupauksia herättävä, sillä uudenvuodenpäivän juoksulenkille kertyi mittaa 22 km. Urheilullista uuttavuotta itse kullekin!
