Onko 100 km paljon?

Onko 100 km paljon? Jos on ajatellut kävellä parkkipaikalta kauppaan 50 m ja joutuukin kävelemään 500 m, niin 500 m tuntuu paljolta. Jos on ajatellut kävellä 500 m bussipysäkille ja joutuukin kävelemään 10 km kotiin, niin silloin 10 km on paljon. Jos on ajatellut ajavansa autolla 10 km töistä kotiin, mutta joutuukin ajamaan 50 km kiertotien vuoksi, niin silloin 50 km on paljon. Jos on aikonut juosta 100 km, mutta pääseekin vain 80 km, niin silloin 80 km on vähän. Kaikki on vain siitä kiinni millä asenteella on matkaan lähtenyt.

Edellisenä sunnuntaina orastava kurkkukipu äityi sitten kuitenkin pieneksi nuhaksi, joten alkuviikolle ei tullut urheilusuorituksia. Maanantaina olisi tullut muutenkin taukoa, sillä meillä oli iltarastitalkoovuoro Hervannassa. Tiistaina ja keskiviikkona olisi voinut jotain tehdäkin, mutta nyt ne meni ihan nuhasta toipumiseen. Keskiviikko tosin oli jo suht terve päivä, mutta jätin lenkin kuitenkin väliin. Torstaina oli taas jalkahieronta, joten se oli nyt syynä lepopäivälle. Perjantaina kävin kokeilemassa hölkkäämistä muutaman kilometrin verran jotta näkee uskaltaako lauantaina repäistä. Kaikki tuntui olevan ihan OK.

Alkukesästä asti on ollut sellainen ajatus mielessä, että kotoa pitäisi mökille päästä juosten. Suorilla matkaa olisi n. 90 km, mutta kun tekee pienen lisälenkin, niin satasen saisi täyteen. Tämä viikonloppu on ollut tähtäimessä ko. rypistykselle, mutta palautuminen kahden viikon takaisesta rogainingista on ollut arvoitus. Toinen vaihtoehto oli seuraava viikonloppu tai sitten matka olisi jäänyt loppuvuoteen. Tämä viikonloppu tuntui sopivan ihan hyvin kelien ja kunnonkin osalta.

Lauantaiaamusta kello herätti klo 6:00. Heräilyn ja pienen jaloittelun jälkeen heitin juoksurepun selkään ja aloitin matkan. Lähtiessä klo 6:48 lämpöä oli vain 7 astetta, yllä oli lämpökerraston ja KeKe:n paita ja alapäässä pitkät trikoot, hanskat olivat myös kädessä. Repussa 2 litran juomapussi (sis. sekoituksen vettä, maltoa ja vähän mehua), rusinoita, energiapatukoita, vähän makeaa sekä itsetehtyä geeliä (sis. vettä, maltoa, hunajaa ja suolaa). Niillä eväillä pitäisi n. 35 km:iin päästä jossa olisi ensimmäinen huoltopiste.

Kaksi ensimmäistä kilometriä oli pururataa, mutta sitten alkoi asfalttiosuus jota riitti aina 75 km:iin asti. Yritin kyllä juosta, aina kun mahdollista, asfaltin vierustaa, mutta aika vähiin ne osuudet jäivät. Lähdin liikkeelle sellaisella taktiikalla, että 25 min hölkätään 5:30 – 6:00 min/km vautia ja sitten 5 min kävellään reippaasti. Alkuosuus oli sen verran tasaista, että tuo vauhdinjako onnistui ihan hyvin, mutta Vesilahden jälkeen alkoi mäkiä tulla sen verran enemmän, että kävelyosuudet piti ajoittaa nousuosuuksille. Alussa käveltävät mäet olivat vähän jyrkempiä, mutta matkan edetessä jyrkkyyden ei tarvinnut olla kovin kummoinen kun laitoin kävelyksi, lopussa kävelin jo melkein kaikki pienet töpäreetkin.

Ensimmäinen puskakeikka tuli tehtyä jo Pirkkalassa Lentoasemantien pusikossa, mutta se jäikin sitten viimeiseksi isommaksi tyhjennykseksi (ihme kyllä). Matka jatkui Pirkkalantietä kohti Lempäälää. Muutama sadetippakin taivaalta tuli, mutta ei sen isompaa. Vähän ennen Lempäälän keskustaa alkoi kävelyosuuksilla jo tuntumaa polven etuosaan mikä ehkä jo enteili vähän tulevia ongelmia.

Lempäälän keskustan lämpömittari näytti 10 astetta plussaa ja kun aurinkokin paistoin, niin mikäs siinä oli hölkötellessä. Keskustan jälkeen käännyin Vesilahden tielle ja niillämain matkamittari näytti, että kolmannes matkasta olisi “jo” takana. Ensimmäinen huolto piti olla heti tämän risteyksen jälkeen, mutta aikataulusyistä se siirtyikin muutaman kilometrin eteenpäin (olin arvioinut alkumatkan liian pitkäksi).

38 km:n kohdalla ensimmäisessä huoltopisteessä Tuuli odottelin auton kanssa. Aikaa oli kulunut n. 3:45, joten 6:00 min/km tavoitevauhdissa oli pysytty. N. 15 min huoltotauolla söin vähän pastaa yms, sekä täydensin juomapussin ja muut eväät.

Eka_juotto
Eka huolto 38 km:ssä

Ennen huoltoa alkaneet polvikivut hävisivät vähäksi aikaa, mutta sykkeitä piti alkaa jo tarkkailemaan, sillä jossain nousuosuuksilla se saattoi lähennellä jo aerobista kynnystä. Matka jatkui Vesilahden läpi kohti Narvaa. Matkan teko alkoi tuntumaa jo jaloissa pienenä särkynä ja polvessa oli aika-ajoin kipua, mutta mitään ylitsepääsemättömiä murheita ei vielä ollut. Punkalaitumentien risteyksessä jouduin pysähtymään bussipysäkille puhkomaan ensimmäistä pikkuvarpaaseen tullutta rakkoa. Se ei onneksi äitynyt sen pahemmaksi vaivaksi.

50 km:n kohta tuli pian Punkalaitumentielle kääntymisen jälkeen. Sitä merkkipaalua ei kauheasti viitsinyt juhtia, vaikka enään oli vähemmän edessä- kuin takanpäin. Tämän matkan juhlat oli juhlittu ja loppu olisi pelkkää työtä. Kilometrit tuntuivat vähenevän hitaammassa tahdissa kuin jalkasäryt kasvoivat. Meidän usein autolla ajetun tien tulevia kohtia ja maisemia alkoi nyt muistella ja odottaa. Ensin tulisi Krääkkiö, sen jälkeen pitkä nousuosuus, sitten aukko jossa joskus nähtiin ilveksen ylittävän tietä, risteys Vammalaan, Halkivahan taajama.

Halkivahan taajamassa tuli täyteen 2/3 matkasta. Ja samalla alkoi ensimmäistä kertaa pohkeet kramppailemaan. Krampit tulivat aina heti kävelypätkän jälkeen, mutta pienen ajan jälkeen ne hävisivät, mutta ilmestyivät taas uudelleen kun siirtyi kävelystä juoksuun. Suolatankkaus oli tainnut jäädä matkan aikana vähän huonoksi, sillä juomassakaan sitä ei ollut. Onneksi toiselle huoltopisteelle ei ollut enään kuin n. 6 km matkaa, joten siellä pitäisi sitten syödä suolakurkkua ja juoda kivennäisvettä.

Huoltopaikan läheisyys antoi voimia jatkaa eteenpäin. 72 km:n kohdalla auto sitten taas odotteli ja tankkaus voisi alkaa. Pasta ei oikein enään maistunut, mutta suolakurkkua ja juomaa (muuta kuin juomapussissa ollutta) meni alas. Melko vähän tuli syötyä, sillä juurikaan mikään ei maistunut, mutta väkisin oli jotain naamaan tungettava, sillä 28 km olisi vielä edessä. Toinen rakko tuli puhkaistua samasta varpaasta kuin ensimmäinenkin. Sopivaa rakkolaastaria ei ollut matkassa, joten ilman oli mentävä. Paita ja lippis vaihtoon, juomapussin täydennys ja menoksi.

Lähtö oli vähän kankeeta, mutta mieliala oli taas korkealla, sillä nyt tuntui jo siltä, että maali häämöttäisi. Vesilahdentieltä käännyin Oriniementielle ja pian alkaisi kauan odotettu soratieosuus, sekä toivo siitä, että se olisi vähemmän tuskaista juosta kuin asfaltti.

Nyt alkoi sitten kilometrien laskeminen. 75 km (=3/4 matkasta) tuli täyteen, 78 km (=n. kaksiviikkoa sitten menty rogaining matka), 80 km. Oriniementie on pitkä ja suora avoin hiekkatie, kauas eteenpäin näki ja matka tuntui vähenevän hitaasti – mutta vähenipä kuitenkin. Kaunista elokuista päivää ei juurikaan jaksanut ihailla, vaikka viljapeltojen keskellä meninkin, hevoset laukkasi laitumella ja kärpäset pörräsi – 19 km mökille, se oli pääasia.

Oriniementie vaihtui Punkalaitumentieksi ja sitten hetipian käännyttiin taas hiekkatielle joka veisi kohti Vehkajärveä. Tuuli tuli pian tämän jälkeen pyörällä vastaan kirittämään loppumatkaa, ja sitä apua kyllä tarvittiinkin. Pian tämän jälkeen tuli täyteen tupla-maraton. 86 km:n kohdalla tuli risteys josta olisi mökille matkaa vajaa 3 km, mutta kun sata piti saada täyteen, niin suorilla ei mentykkään vaan käännyin lisälenkille Valontielle. Valoa tosin ei tunnelin päässä näkynyt sillä jalkasärkyjen lisäksi yleinen olokaan ei enään ollut kovin kaksinen. Tosin polvikipu oli jossain vaiheessa hävinnyt, eli jotain hyvääkin.

TuplaMaraton
Tupla-maraton täynnä

Valontie päättyi ja tulimme Nuutajärventielle – asfaltille. Reilu 2 km tuli tätä tietä paukutettua kun tuli Valajärventien risteys josta on matkaa mökille n. 4 km. Matkaa oli takana vasta 91 km, joten päätin juosta vielä 2,5 km eteenpäin ja kääntyä sitten takisin. Reilun km:n juoksin jonka jälkeen päätin jo kääntyä takaisin ja tehdä tarvittavan lisälenkin hiekkatiellä.

Loppukilometrit menivätkin sitten tosi tuskaisesti. Sadat metrit eivät tuntuneet vaihtuvan matkamittarissa ollenkaan ja olokin alkoi välillä olemaan sellainen, että pääseekö näitä viimeisiä kilometrejä ollenkaan. Jokaisella viimeisellä km:llä tuli käveltyä ainakin 100-200 m. Viimein kun mökki alkoi häämöttää, niin alkoi uskomaan, että kyllä se sata tulee täyteen. Viimeinen 300 m oli kuitenkin varmaan reissun vaikeimmat, sillä kipu ja kankeus oli niin mojovaa, että kilometriäkään ei olisi enään nillä jaloilla päässyt. Mittari stoppasi lukemaan 100.1 km ja aikaa oli lähdöstä kulunut n. 10 h 44 min.

Maalissa
Maalissa

Illalla ei juurikaan ruoka maistunut. Jotain piti väkisin syödä ja juoda, mutta vähiin se jäi. Nukkumaan mentiin 20:30, mutta ennen klo 1:ä en varmaan nukkunut yhtään. Nyt sunnuntaina on melko hakattu olo. Akillesjänteet ovat kipeät, vasen polvi otti nokkiinsa, hartiat on kipeät ja tuntuu, että kaulankin lihakset ovat kipeytyneet juomapussin letkun imemisestä.

Niin… kyllähän se 100 km oli aika paljon, mutta ei kuitenkaan liikaa. Jalat olivat kuitenkin ne jotka ensimmäisenä pettivät. Ehkä pidempäänkin olisi jaksanut, mutta jalat eivät olisi mennyt kyllä yhtään enempää eteenpäin. Alustan muuttaminen hiekkatieksi, vähän parempi valmistautuminen sekä parempi tankkaaminen matkan aikana auttaisi varmaan vähän asiaa. Heinäkuun 50 km lenkin jälkeen epäilin, että juoksuvauhtia pitää pudottaa lähemmäksi 6 min/km jotta jaksaa pidemmän matkan, mutta ei se ollutkaan niin. Kyllä tätä 5:20 – 5:40 min/km vauhtia jaksoi loppuun asti mennä, vaikkakin loppussa kävelymäärä kasvoikin. Nyt kun toipuisi tästä pikaisesti, niin voisi olla vielä toivoa lokakuun alun Pirkan hölkälle.

Tautia pukkaa?

Treenit on jääneet vähän vähille viimeisen kahden viikon aikana, kun on ollut viikonloppuisin sellaisia tapahtumia, että ensin on joutunut valmistautumaan niihin ja sitten palautumaan. Jotain sentään on viikonloppujenkin lisäksi ehtinyt tekemään.Tunturisuunnistuksen jälkeen jäimme vielä muutamaksi päiväksi Ylläkselle nauttimaan komeista maisemista. Maanantaina en juoksemaan lähtenyt, mutta pyörälenkki tuli tehtyä. Vanhan Äkäslompolontien ja Maisematien lenkki oli reilu 46 km. Etureidet olivat jostain tulleet vähän kipeiksi. Arvelen, että suunnistuksesta ne eivät tulleet, vaan syynä oli sunnuntai-iltapäivästä tehty kävelylenkki, kun kapusimme Ylläksen huipulle ja töpöttelimme sieltä alas.

DSC00335    DSC00337
“Korkean paikan leirillä”                           “Yksityistilaisuus?”

Tiistaiaamusta, ennenkuin lähdimme ajelemaan takaisin kotiinpäin, kävin tekemässä reilun tunnin kevyen juoksulenkin. Suht mukavasti lenkki sujui, vaikka vettä satoikin lähes koko matkan ajan.

Keskiviikkona tein iltapäivällä kotipuolessa taas reilun tunnin juoksulenkin. Vähän väsynyttä meno oli, joten pidempää ei viitsinyt tehdä jotta voimia riittäisi viikonlopun urakkaan.

Torstai ja perjantai oli ihan lepoa ja tankkailua. Viikonloppuna oli sitten kesäkauden viimeinen koitos Kurussa järjestetty rogaining kisa, ja siinä 24-tunnin sarja.

Seuraava viikko alkoi vielä vapaapäivällä, sillä viikonlopun univaje piti saada kuitattua. Töissä tosin epäiltiin, että oliko jäänyt lomalla putki päälle – nimittäin suunnistusputki. Epäilivät, että maanantai oli ollut pakko aloittaa hakemalla metsästä yksi rasti… sitten toinen ja sitten se olisikin jäänyt päälle. Vaikka maanantaina ehkä pientä “krapulaa” olikin, niin siitä toipumiseen käytin ainoastaan tunnin jalkahierontaa. Yllättäen kovin kipeitä paikkoja ei löytynyt, mutta väsyneet lihakset kyllä olivat.

Tiistaina uskaltauduin kevyelle 12 km:n juoksulenkille. Ehkä vähän jalat olivat väsyneet, mutta ei sen kummempaa tuskaa.

Keskiviikkona oli vuorossa saunailta, joten pääpaino oli nestetankkauksessa ja savusaunottelussa. Tankkaus jäi kyllä aika vähille, mutta perskarvat meinasi saunassa kärventyä. Onneksi Näsijärven 16 asteen lämpö korjasi asiaa.

Torstaina lähdin juoksulenkille tihkusateeseen, mutta se muuttui muutaman kilometrin jälkeen kaatosateeksi. Tuli tuttu tunne viikonlopusta, kun tossuissa litisi taas vesi ja paitaa sai vääntää vähän väliä kuivemmaksi. Sadetta kesti parikymmentä minuuttia, mutta sitten alkoi jopa paistamaan ja kamppeet kuivuivat nopeasti. Reilu 16 km tuli hölköteltyä. Ennen lenkkiä pöntöllä istuessani, kun testasin leposykkeeni, niin se näytti pitkästä aikaa niinkin alkaisia lukemia kuin 42 – suunta hyvä.

Perjantaina aloitin reilun 2,5 kk:n tauon jälkeen taas salilla käynnin. Tunnin verran tuli hikoiltua ja manattua kuinka tylsää hommaa se onkaan.

Lauantaina oli taas kahden lenkin vuoro. Aamusta juoksin 14 km siten, että hölkkäilin ensin 3 km ja sitten 6 km 4 min/km vauhtia ja loput taas hölkkäilyä. Raskaan oloista tuo reippaampi vauhti oli, mutta kyllä sitäkin pitää taas alkaa harrastamaan jotta loppukesän pitkiltä matkoilta tulleet jumit saisi auki. Illalla tein vielä reilun 9 km rauhallisen saunalenkin.

Su-La välisenä yönä heräsin karhean oloiseen kurkkuun, ja aamulla tuntemus oli vielä sama. Päätin kuitenkin käydä päivällä tekemässä rauhallisen puolipitkän lenkin vaikka epäilinkin, että ei se olotilaa ainakaan paranna. Alku meni ihan mukavasti, yritin pitää rauhallista vauhtia ja sykkeet mahdollisimman alhaalla. 22 km pituisen lenkin loppuosuus olikin sitten tosi raskasta. Vauhti tippui paikoin jopa hitaammaksi kuin 5 min/km (tosin pääasiassa siitä syystä, että yritin pitää sykkeet lähellä 130), mutta meno tuntui siltikin raskaalta.

Nyt tätä kirjoittaessa on vähän nuhainen ja tukkoinen olo. Toivottavasti tauti ei iske päälle sen pahemmin, sillä ensiviikonlopulle olisi suunnitteilla taas uutta kivaa.

Rogaining 2008

Parisuhdetestin toinen osuus käytiin heti viikko jälkeen ensimmäisen (Tunturisuunnistus). Ensimmäinen testi suoritettiin kunnialla, mutta toinen testi olikin sitten astetta vaativampi tehtävä. Nyt vuorossa oli Kurun Seitsemisissä järjestetty 24 tunnin rogaining-kisa. Niille jotka eivät tiedä mikä se tällainen hullutus on, niin tällain omin samoin kerrottuna se on pistesuunnistuskilpailu jossa 2 – 5 henkilön joukkueet käyvät 24 h:n (tai 8 h tai 4 h) aikana mahdollisimman monella rastilla. Rasteja on isolla alueella kymmeniä ja ne saa kiertää omavalintaisessa järjestyksessä. Ryhmän pitää pysyä yhdessä koko matkan ajan, sooloilua ei siis sallita. Kukin rasti on pisteytetty erikseen (jollain logiikalla). Pisteitä saa rastinumeron kymmenmäärän verran. Eniten pisteitä kerännyt voittaa ja tasapisteillä voittaa vähiten aikaa käyttänyt. Yliajasta menettää 10 pistettä per alkava yliminuutti. Lisätietoja löytyy esim. sivuilta rogaining.fi.

Viime vuonna osallistuimme 8 h:n sarjaan, mutta Tuuli halusi lisää hastetta peliin, joten päätimme osallistua tällä kertaa kuninkuusmatkalle 24 h sarjaan. Tänä vuonna kisa käytiin Kurun Seitsimisissä, joten maasto oli huomattavasi erilaisempaa kuin viime vuonna Jämillä. Tosin viime vuonna 8 h:n aikana ehdimme kiertämään vain hyväkulkuisen kangasmaaston. Nyt maasto oli kunnon metsää ja suota ja paikoin oli kallioistakin. Apuna oli kyllä suht runsas tie- ja polkuverkosto. Kartalla suot näyttivät hyvin ojitetuilta, mutta todellisuudessa ne olivat vieläkin paremmin ojitetut joten ojien määrää ei kannattanut kartalta laskea. Kartta oli mittakaavalla 1:40000, alana oli 22 x 14 km ja rastien määrä maastossa oli vajaa 70.

Reittimme löytyy osoitteesta: http://www.elisanet.fi/rinteet/kartat/Rogaining08.jpg

Saavuimme kisakeskukseen lauantaiaamuna klo 8 aikoihin. Ensin ilmottauduimme järjestäjille joilta saimme viimeiset kisaohjeet sekä kisa-emitit. Tämän jälkeen oli vuorossa teltan pystytys, jonka jälkeen siirryimme kisaravintolaan aamupuurolle ja odottelemaan karttojen jakoa. Kartat saatiin klo 9 sellaista todistusta vastaan, että luvattiin olevamme fyysisesti ja psyykkisesti kunnossa (jälkimmäistä sopii epäillä). Aikaa reittisuunnitelman teolle ennen lähtöä oli siis kolme tuntia. Aikataulullisesti olimme etukäteen suunnitelleet, että ensin tehdään sellainen lenkki, että ehditään ennen pimeän tuloa takaisin kisakeskukseen. Toiselle lyhyemmälle lenkille otettaisiin halogeeni-otsalamput mukaan ja tehtäisiin sellainen lenkki, että n. kello 2 – 3 välillä oltaisiin takaisin teltoilla ja nukuttaisiin kolmisen tuntia. Tämän jälkeen tehtäisiin aamulla valosan aikaan vielä sellainen lenkki, että ehdimme takaisin hyvissä ajoin ennen klo 12. Vauhdillisesti tarkoituksena oli mennä pääosin kävellen, mutta tie-/polkupätkiä voisi vähän hölkkäilläkin. Keskivauhti voisi olla n. 5 km/h. Näillä alkutiedoilla lähdimme sitten tekemään reittisuunnitelmaa. Melko nopeasti (ehkä liiankin nopeasti) saimme reittien pääosat hahmoteltua. Tavoitteet olivat selvillä, mutta lenkkien aikana reitti (ainakin niiden loppuosuudet) tarkentuisivat, kun näkee miten hyvin vauhti pysyy suunnitellussa. Ensimmäinen suunniteltu lenkki oli matkallisesti arvioitu n. 50 km ja ajallisesti 8-9 tuntia. Yölenkki olisi n. 15 km, aikaa oli vaikea arvioida, sillä lamput päässä ei oltu ennen menty metsässä joten vauhti voisi olla melko verkkaista. Sinänsä ajalla ei ollutkaan niin väliä, sillä lenkin jälkeen nukuttaisiin 3 tuntia ja unien jälkeen mentäisiin mitä ehdittäisiin. Aamulenkille oltiin suunniteltu n. 25 – 30 km:n lenkkiä, mutta se melko varmaan tuli lyhenemään.

Lähdön hetkellä taivas oli pilvessä, vettä ei kuitenkaan satanut, mutta sateenuhka oli suuri. Lämpöä oli ehkä n. 12 astetta. Reilu parisataapäinen joukko seisoi rajatulla alueella intoa puhkuen hyvin varustautuneina, reput selässä ja emitit sinetöitynä ranteisiin. Järjestäjien edustaja seisoi ladon seinää vasten nojaavilla tikkailla ja selostaa viimeisiä ohjeita kisakansalle. Vettä on kuulemma tullut viimepäivinä enemmän kuin riittävästi, joten suot ovat märkiä ja ojat leveitä – tultaisiin kuulemma toteamaan se melko pian. Kilpailijat ottivat viimeisiä valokuvia lähtöhässäkästä, oli sellaista elämyksenhakuista meininkiä ilmassa.

Lähtömerkin jälkeen innokkaimmat säntäsivät heti juoksuun, mutta suurin osa lähti melko verkkaisesti liikeelle, kuten oma “2Xtreme” -tiimimmekin – aikaa kyllä olisi. Ensimmäiselle valitsemammalle rastille (43) oli matkaa reilu 2 km ja sen pitäisi olla helposti löydettävissä, sillä polku veisi ihan rastin juurelle. Rastia lähestyttäessä polku kuitenkin jotenkin vain hävisi maastoon ja rastin otto muuttu vähän hankalammaksi. Aikaisemmin tehty pieni oikaisu oli osottautunut vähän hitaaksi valinnaksi ja kun siinä jo vähän vaatetuskin kastui, niin tulevista tunneista oli odotettavissa vähintääkin mielenkiitoisia. Vielä kun kartan mittakaava oli vielä tässä vaiheessa vähän outo, niin ensimmäisen rastin pieni epävarmuus ei ollut mikään ihme. Onneksi rastille oli menossa muutakin porukkaa, joten pientä sääntöjenvastaista peesailua oli nähtävissä.

Rastivälit 43-21 sekä 21-34 välit olivat aika lyhyitä ja jalkojen alle saatiin jo tienpohjaakin joten eteneminen muuttui välillä hölkäksikin. 34-96 välillä tuli vastaan ensimmäinen suo. Kengät pysyivät edelleen suht kuivina, mutta tällä välillä tuli todettua se, että kartalla olevien ojien määrään ei kannattanut luottaa. 96 -rastin jälkeen melkein tasatahtia kulkeneet tutut “Laitumen Likat” Mervi ja Anja erkanivat eri reitille kuin me.

96-95 -väli meni ongelmitta, hieno vuolas mutkitteleva puro ylitettiin loikkaamalla. Tässä vaiheessa ei ollut vielä tiedossa, että pituushyppyharjoituksia tulisi tehtyä seuraavan 24 tunnin aikana melko monta. 95-104 -välin reittisuunnitelma muutui alkuperäisestä, sillä etäältä kuulunut kova koiran haukunta laittoi meidät jättämään yhden tiekierron väliin ja suuntasimme rastille metsän kautta. Rastin lähellä kartalla ollut katkoviivapolku olikin hyväkulkuinen hiekkatie ja se aiheutti vähän hämminkiä ja edestakaisin menoa. 104-65 -välillä tuli 2 tuntia etenemistä täyteen. Tossut olivat jo märät, mutta muuten meno vielä maistui.

Seuraava rasti (97) oli heti kahden lähekkäin (200 m) olevan järven välisen ojan takana. Jo etukäteen olimme miettineet olisiko pitänyt kiertää järvi, mutta päätimme kuitenkin mennä lyhyempää kautta ja toivoa, että ojasta pääsisi yli. Ojalle saavuttuamme tapasimme joukkueen joka oli toisella puolella ojaa riisumassa kenkiä ja housuja ja lähtemässä kahlaamaan ojan poikki. Pulikoinniksi siis meni. Omat tossumme olivat jo sen verran märät joten tyydyimme vain käärimään puntit ja ylitimme ojan suunnistuskengät jalassa. Menimme yli samasta kohtaa kuin “vastarannan” joukkuekkin, kun näimme, että vettä oli vain “noin” polviin asti. Ensimmäinen ylitys meni ihan OK eikä housut kastuneet paljon. Takaisin piti kuitenkin tulla vielä samaa reittiä. Toisella kahluukerralla pehmeä pohja teki juuri ennen ojasta nousua tepposen ja horjahdin melkein nenälleni ojaan. Onneksi kastuin käsistä vain kyynärpäitä myöden joten suurin osa kropasta säilyi vielä suht kuivana. Tuulin kahluu meni vähän paremmin, mutta kyllä hänkin sai osansa. Jalkojen ja käsien kastumista ei tarvinnut kauaa harmitella, sillä heti ojan kahluun jälkeen alkoi satamaan vettä ja nyt kastui sitten kaikki vaatteet. Vettä satoi koko ajan enemmän tai vähemmän aina nukkumataukoon asti.

Välit 97-107 sekä 107-24 olivat käytännössä kokonaisuudessaan maantietä, joten jälleen saatiin välillä hölkkävaihde päälle. Hölkkää piti harrastaa senkin vuoksi, että märkien vaatteiden kanssa alkoi tulla maantiellä vilu. Rasti 24:n oli Seitsemisen opastuskeskuksella. Aikaa oli kulunut vähän päälle 4 tuntia ja matkaa n. 22 km kun pidimme keskuksella pienen n. 20 min kestäneen tauon. Kävimme vessassa, söimme vähän eväitä ja minä vaihdoin jopa sukat (tosin ne kastuivat heti kun laittoi suunnistuskenkiin takaisin jalkaani). Rastilla oli myös vesipiste, mutta juomaa oli mennyt sen verran vähän, että juomapussin täyttö olisi ollut turhaa. Matka siis jatkukoot.

Aikataulu oli pitänyt sen verran hyvin, että päätimme käydä hakemassa yhden suunnitelmiin nähden ylimääräisen rastin, ja toivoimme, että se ei kostautuisi loppumatkasta. “Ylimäärärasti” (87) oli lammen rannassa. Paremminkin tuntuikin, että se oli lammen puolella, sillä sen verran märkää rastille meno oli ja uudet kuivemmat sukat olivat taas vettä täynnä. 87-71 -välillä märkä meno jatkui, mutta 71-85 -välillä pääsimme pääosin menemään polkuja ja pitkospuita pitkin. Jälleen tuli jonkin verran hölkkäiltyäkin. 85-56 -välin alkuosuus jatkettiin edelleen polkuhölkällä, josta poikkesimme hyväpohjaiselle kankaalle. 56-66 -välillä oli taas suurimmaksi osin hiekkatietä jalkojen alla. Välille mahtui kuitenkin muutama leveän ojan ylitys kaatunutta puuta pitkin taiteillen. Hiekkatiellä tuli vastaan järjestäjien autokunta joka tiedusteli jaksamista. Valittaa ei vielä voinut sillä aikaa oli mennyt vasta vajaa 6,5 tuntia.

Rastivälit 66-25 sekä 25-83 olivat lyhyehköjä ja puoliksi polkua, joten jälleen pystyi laittamaan hölkäksi. Hölkkää piti edelleenkin pitää pääosin sen vuoksi, että lämmöt pysyisi päällä tieosuudellakin – metsässä ja suolla kylmä ei niin helposti tullutkaan. Metsän puolella alkoi jo havaitsemaan, että sateisesta säästä johtuen vähän hämärämpää alkoi jo olemaan. Mitään vaikeuksia näkemisen suhteen ei tietenkään vielä ollut ja koska edessä oli enään yksi rasti ennen kisakeskukseen saapumista, niin tiesimme, että hämärä ei pääsisi yllättämään.

Tämän lenkin viimeinen rasti (105) oli taas suolla. Ja ko. rastilta tielle oli oli n. km märkäpohjaista menoa, mutta enään ei mikään kastuminen haitannut kun tiesi, että kohta pääsisi vaihtamaan kuivaa ja lämmintä ylle, sekä saisi murua rinnan alle. Tielle pääsyn jälkeen kisakeskukseen oli vielä matkaa vajaa kolme kilometriä ja siinä olikin hyvää aikaa suunnitella mitä sitä pukisi yölenkille päälle sekä mitkä rastit yön aikana kierrettäisiin.

Kisakeskukseen menevää tietä juostessamme vastaan autoilla tuli jo 8 h:n sarjan kilpailijoita. He olivat saaneet urakkansa jo suoritettua. Omalle autollemme päästyämme vaihdoimme täristen märät vaatteet pois ja kuivat tilalle. Se oli aika juhlallinen hetki kun kuivat sukat alkoivat lämmittää jalkoja ja pipo päätä. Vähän omia eväitä syötiin ennenkuin siirryimme kisaravintolan puolelle syömään makaroonimössöä, leipää ja sipsejä. Syönnin yhteydessä pääsimme taputtamaan 8 tunnin sarjan palkintojen jakoa ja eteenkin naisten sarjan 2. sijalle yltäneitä “Laitumen Likkoja”. Onnea heille.

Pidimme noin puolentoistatunnin tauon, ilman sen kummempaa kiirettä pitäen. Tuntui siltä, että suurin urakka oli jo suoritettu ja kaikki yön ja aamun rastit olisivat vain extraa. Reput täytettiin, akkuliivit heitettiin selkään, lamput päähän ja menoksi. Alkumatka yölenkin ensimmäiselle rastille (42) oli polkua ja vaikka oli jo aika pimeää, niin käytimme pelkästään Tuulin ledi-lamppua kartan lukuun ja polun valaisuun. Sitten kun oli aika siirtyä polulta pois laitoin oman halogeenin päälle, mutta Tuuli jatkoi ledillä. Ensimmäinen “valopäärasti” löytyi mukavasti ja antoi hyvänolon tunteen onnistumisestä pimeälläkin. Vettä vihmoi valokeilassa, mutta sadevarusteet ja vaelluskengät pitivät kuivana ja lämpimänä.

42-93 -väli alkoi tieosuudella, ja melko lähelle rastia olisi päässyt tietä pitkinkin, mutta päätimme lähteä oikasemaan metsän poikki. Se oli kyllä iso virhe, sillä metsä oli paikoin tosi tiheää “kaksmetristä” kuusikkoa ja näkyvyys oli 50 senttiä. Hakemaamme ojanpäätä emme löytäneet sillä sellaisessa metsässä lampuilla ei kauaksi nähnyt koskaan, saati sitten näin märissä olosuhteissa. Päädyimme rämpimisen jälkeen sille tielle jota pitkin alunperinkin olisi pitänyt rastia lähestyä, nyt hukkasimme vain voimia sekä varmaan toistakymmentä minuuttia ylimääräsitä aikaa. Rastivälin ongelmat eivät loppuneet tähän, sillä rasti olisi aivan järven rannassa ojan päässä. Rantaan kyllä löysimme hyvin, mutta oikeaa ojaa emme sitten löytänytkään kovin äkkiä. 20 minuutin edestakaisen tarpomisen, ojien yli loikkimisen ja jalkineiden uittamisen jälkeen rasti vihdoin ja viimein löytyi aivan sattumalta risukosta. Oli yllätys kun se näkyi vasta n. puolen metrin päästä. Valoisalla se olisi ollut varmaan erittäinkin helppo rasti, mutta näin pimeällä ei. Nämä 90 pistettä oli kyllä ansaittu.

Rastivälit 93-78 sekä 78-55 välit pääsi kulkemaan, jos halusi, 99%:sti tietä pitkin – ja kyllä me nyt halusimme. Vähän kiertoa 78:lle tuli, mutta rastinotto oli ainakin varma. Vähän 78 -rastin jälkeen väänsin sukat kuiviksi ja se auttoi vähän tiellä kävelyä. Vähän ajan päästä oma otsalamppuni hiipui pimeäksi joten Tuuli laittoi omansa päälle ja minä siirryin ledi-käyttäjäksi. 78:lle mennessä tuli täyteen myös 12 tuntia kisa-aikaa joten, rastileimausvuoro siirtyi Tuulin ranteessa roikkuvalle emitille. Rastin 55 otto meni hyvin, mutta rastilta tielle oleva 600 m pätkä oli aika tuskaa, sillä se oli juuri harvennettua metsää ja maa oli täynnä ristiin rastiin kaadettuja rankoja ja risuja. Pimeässä se oli entistäkin hankalampaa ja hitaampaa menoa. Ryteiköstä selvittiin ja nyt näytti siltä, että viimeinen 600 m kisakeskukseen päästäisiin suorilla tietä pitkin. Parisataametriä ennen tavoitetta tie kuitenkin loppui ja edessä oli laitumen sähköaita. Pääsimme etenemään vähän matkaa aidan sivua pitkin, mutta sitten eteen tuli toinen samanlainen aita ja se jatkui sivusuunnassa ties kuinka pitkälle. Päätin kokeilla kulkisiko aidassa virtaa. Aluksi luulin, että ei kulkenut, mutta sitten tössäytti oikein kunnolla varpaissa asti. Märät vaatteet auttoivat varmaan vielä asiaa. Tuuli ryömi ensin aidan ali ja minä heti perässä. Taas pääsimme vähän matkaa eteenpäin aidan viertä pitkin kunnes vähänmatkan päässä edessä kiilui lampunvalossa iso läjä silmiä. Tuulin ehdottamana, ja minun hanttiin panematta, ryömimme uudelleen aidan alitse ja nyt lehmiin nähden aidan oikealle puolelle.

Jälleen siirryimme autolle vaihtamaan kuivia kamoja päälle. Vielä vähän tankkausta ja sitten telttaan ja makupussiin nukkumaan. Olin viritellyt teltan päälle pienen pressun lisäsuojaksi sateelle, mutta nyt kovan tuulen aikaan se ei ollut hyvä ratkaisu, sillä pressun läpätys piti sellaista ääntä sisälle telttaan, että Tuuli hermostui siihen puolentunnin lepäilyn jälkeen ja kävi hakemassa pressun pois. Jalkoja särki mutta uni tuli aika äkkiä. Puoli kuudelta kolmen tunnin jonkunnäköisem nukkumisen jälkeen kännykkä piippasi herätyksen merkiksi. Elämäni ensimmäinen yö ranteeseen sidotun emitin kanssa oli takana. Tämän aamuherätyksen tuskaa olimme pelänneet, mutta ihmeen virkeinä ja vetreinä kömmimme teltasta aamupalalle. Naapuriteltassa herätys soi jo ties monettako kertaa, mahtoivatko jaksaa ollenkaan nousta. Tunnin verran aamutoimissa meni ennenkuin jälleen kuiva suunnistustossu lähti kulkemaan kohti aamun ensimmäistä rastia (41).

Sade oli tauonnut ja muutenkin eteneminen ei tuottanut tuskaa. Sade kyllä alkoi ja loppui jossain vaiheessa, mutta siihen ei enään kiinittänyt huomitota, kun kamppeet olivat siinä vaiheessa jo jokatapauksessa märät. Tuulilla oli koko reissun ajan vaivannut jalkapohjaongelmat ja nyt oli pientä polvivaivankin tuntemuksia. Sitkeästi kuitenkin edettiin rastille, välillä jopa hölkäten. Ensimmäinen rasti oli helppo, mutta rastivälillä 41-74 päästiin taas kastelemaan kengät, ja sopeutumaan kartan mittakaavaan ja sen tuomiin ongelmiin. 74-92 -välillä olisi päässyt rastin lähelle tiekierrolla, mutta päätimme oikoa. Löysimmekin metsästä sopivan linjan jota pitkin pääsi hyvin rastia lähestyvälle uralle. Uria olikin maastossa enemmän kuin kartalla, ja vähän aikaa jo luulimme, että emme enään tieneet tarkalleen millä uralla loppujen lopuksi olimme. Päätimme kuitenkin poistua uralta siltä kohdilta kuin alunperin oli tarkoituskin ja jossa kuvittelimme kartalla olevamme. Ratkaisu oli oikea ja rasti löytyi niinkuin pitikin. 91-101 -väli alkoi parin kilometrin tieosuudella jolla yritimme vähän hölkkäilläkin. Tie kulki sen järven rantaa pitkin jonka toisella rannalla niemen kärjessä rastin pitäisi olla. Lähdimme kiertämään järveä idän kautta aivan rantaviivaa pitkin. Rasti näkyi niemen kärjessä jo hyvän matkaa ennen kuin olimme lähelläkään rastia, joten kohde oli selvä.

Rastilta lähtiessä alkoi nousevamaastoinen metsäosuus jonka jälkeen pitäisi päätyä metsätien päähän. Kartan mittakaava alkoi taas tuottaa ongelmia, sillä aikamoista sahausta oli ennenkuin tielle löysimme. Tielle päästyämme aloimme jo laskemaan mihin meillä olisi aikaa ja voimia. Ottaisimmeko vielä 3 vai 4 rastia. Päädyimme tässä vaiheessa neljään rastiin eli seuraava oli numero 62. Jos olisimme päätyneet kolmeen rastiin olisimme menneet suoraan 102:lle ja jättäneet 62 väliin. Nyt oli riskinä se, että huomaamme, että emme ehdikkään 102:lle ja näin ollen sen väliin jättäminen olisi pienentänyt pistesaldoa enemmän kuin alkuperäinen kolmen rastin vaihtoehto. Päätös oli kuitenkin tehty ja 62 rastia lähdimme etsimään. Helpohkoa rastia kuitenkin pummasimme jonkin verran ja rastin jälkeistä polkuakaan ei löytynyt, joten jouduimme tarpomaan suota pitkin kompassisuunnalla tielle. Laskimme kuitenkin, että kyllä meidän pitäisi edelleen ehtiä 102 rasti hakea, sillä loppurastien pitäisi olla helppoja, ja jos vähänkin jaksaisimme hölkätä, niin kiire ei pitäisi tulla. Rasti löytyi hyvin, sillä rastille kulki sen verran tallattu ura, että sitä ei voinut missata – taisi olla ollut suosittu rasti.

Rastivälit 102-33 sekä 33-53 olivat polkujen varsilla joten niiden kanssa ei ollut ongelmia. Rasti 53 oli siis viimeinen tässä kisassa. Matkaa maaliin oli vielä nelisen kilometriä, mutta aikaakin oli n. 1,5 tuntia – kiire ei olisi. Lähdimme köpöttelemään rauhassa kohti maalia, sillä sopivan matkan päässä ei ollut enään hakemattomia rasteja. Matkalla maaliin tuli nähtyä millaiseen ryteikköön sitä oli edellisenä yönä tullut lamppujen kanssa lähdettyä, ja näin päivänvalollakaan sinne ei tehnyt mieli.

Maaliin oli todella hieno päästä kun tiesi millainen urakka oli takanapäin. Omalta osaltani paikat olivat pysyneet ehjinä, hiertymiä tai rakkoja ei juurikaan ollut ja jalat olivat kunnossa. Tuulilla vaivasi eniten jalkapohja ja polven sivu. Molemmilla jalat kyllä särkivät mojovasti joten istuma-asento oli taas mukava kokemus. Sijoitus kokonaiskilpailussa oli vähän puolen välin paremmalla puolella. Sekaparisarjassa olimme vähän enemmän puolenvälin paremmalla puolella. XO -sarjassa olimme kolmansia ja suomalaisista XO-pareista olimme ensimmäisiä. Tavarapalkintoa emme saaneet (paitsi Tuuli arvontapalkinnon), mutta maaliin pääsy 24 h sarjassa on jo palkinto sinänsä, ainakin kun takana on pikkuisen vajaat 80 km sekä n. 17 tuntia metsässäoloa… pääosin vesisateessa.

Etenemisaika oli siis n. 17 tuntia. Mihin kului sitten 7 tuntia. No, ensimmäinen huoltopaussi kesti n. 1,5 tuntia. Yövyimme 3 tuntia. Ennen ja jälkeen yöpymistä kului yhteensä n. 1,5 tuntia vaatteiden vaihtoon, ruokailuun ja wc-käynteihin. Maaliin tulimme n. 45 min etuajassa. Siinäpä se 7 tuntia kuluikin. Jos haluaisi parantaa suoritusta niin ensinnäkin tuota 7 h:n “joutoaikaa” pitäisi vähentää. Uskon että nukkuminen kyllä kannattaa, mutta riittäisikö pari tuntia? Yhteensä 3 h vaatteiden vaihtoon, ruokailuun ja wc-käynteihin on kyllä liikaa. Nyt emme pitäneet mitään kiirettä joten aikaa tuhraantui. Tuosta ajasta voisi saada hyvinkin puolet pois. Toiseksi, paremmalla reittisuunnitelmalla ja pienellä riskinotolla tuota 45 min liian aikaista maalintuloaikaa voisi pienentää ainakin 35 minuutilla. Se tosin edellyttää että viimeisillä kilometreillä pitää olla voimia juosta mikäli aikataulu menee todella tiukalle. Kolmas tulosta parantava asia on juoksumäärän lisääminen sekä rastipummausten vähentäminen. Ne eivät parane kuin ajan ja harjoittelun myötä.

Suorituksemme oli mielestämme kuitenkin onnistunut sillä reittisuunnitelmamme piti, haimme kaikki suunnitellut rastit ja aikataulukin piti hyvin. Aluksi kuvittelin että reittisuunnitelmamme oli ylioptimistinen, ainakin jos olisimme menneet koko matkan kävellen, mutta Tuulin sitkeä hölkkäinto mahdollisti noinkin pitkän etenemisen. Ensi vuonna ko. kisa järjestetään Ylläksen maastoissa, ja suosittelenkin kaikille osallistumista mikäli vähänkin extreme kiinostaa, sillä “nothing is 2xtreme”. Parisuhdetesti läpäisty arvosanalla: Kunnioitettava 😉

HaPa:lle ja EsTo:lle kiitokset lamppujen lainasta, ja muillekin kiitos kannustuksesta.

Tunturisuunnistus 2008

Kauan odotettu ja “pelätty” tunturisuunnistus on nyt sitten onnellisesti ohi. Osallistuimme siis Tuulin kanssa Ylläksen valloitukseen H/DB sarjassa jossa kokonaissijoituksemme oli komea “sielläpuolenvälintienoilla”. Sää suosi molempina kisapäivinä, lämpöä oli n.15 astetta ja taivas oli puolipilvinen. Itikoita ei ollut yhtään ja ainuttakaan porokolaria ei tullut, joten kisasta jäi mukava maku. Tulokset löytyy osoitteesta: http://www.nic.fi/~yllrasti/

DSC00298
Tuuli 1. pv:n K-pisteellä maastontiedustelussa (ei epäillystäkään)

Ensimmäisen kisapäivän matka oli 10,7 km. Lähtö oli Yllästunturin Ylläsjärven puolelta laskettelurinteestä ja maali oli tunturin Äkäslompolon puolella. Kilpailijoita oli yli 800 joten Uuttu-Kallen rummunlyöntien jälkeen tunturi tömisi melkoisesti kun väki säntäsi rinnettä ylös kohti K-pistettä. Ensimmäinen rasti sijaitsi kuitenkin rinteen alaosassa joten ensimmäinen nousu jäi lyhyeksi. Kakkosrastille meno olikin sitten jo pelkkää nousua ja juoksu piti vaihtaa kävelyksi jotta ei heti alussa alkaisi hapottamaan.

Kolmoselle nousu jatkui yhä ja alustakin muuttui jo melko kivikkoiseksi. Seuraavalla välillä lähdettiinkin sitten kiertämään Yllästunturia. Koko väli oli merkattu poluksi, mutta aluksi polku oli melko kivikkoista ja juoksu ei siinä kovin vauhdikasta ollut. Puolessavälissä kuitenkin alkoi pitkospuut ja sen jälkeen hyväpohjainen laskuosuus joten juoksuvauhti kiihtyi. Vitoselle pääsikin taas suoraan polkuja ja tietä pitkin, ja polkupätkää oli myös seuraavan rastivälin alkuosuus. Rastivälin loppuosa oli mettäjuoksua ja nyt joutui jo vähän suunnistamaankin, mutta rasti löytyi onneksi suht helposti. Viimeinen rastiväli oli taas puoliksi metsä-/suojuoksua ja puoliksi polkujuoksua. Vielä kun maaliintulokin oli viitoitettu polkua pitkin, niin reitistä jäi päälimmäiseksi sellainen maku, että ensimmäinen päivä ei ainakaan liian hankala ollut.

Näissä parisuhdesarjoissa on käytössä ikähyvitysminuutit yli 70:lle ikävuosille joten me “nuoret” emme sellaisista päässeet nauttimaan. Sijoitus 1. pv:n jälkeen 32 joten kirittävää oli toiselle päivälle. Olisi vaan saanut mennä aikamoista vauhtia jos olisi halunnut kärjessä olla, sillä hyvitysminuutit mukaanluettuna hävisimme sarjamme kärjelle 51 min. Laskeskelin, että 1. päivän kärkisijaan meidän olisi pitänyt juosta n. 3:45 min/km vauhtia. Siinä olisi ollut Ikonen/Kauppi parikin ihmeissään.

DSC00324
2. pv:n yhteislähtöpaikka ja K-piste

Ensimmäisen helpon päivän jälkeen lähdimmekin sitten valloittamaan Kuertunturia. Matkaa olisi nyt 13,1 km ja maasto olisi kuulemma hankalampaa kuin edellisenä päivänä, elikkä aikaa menisi huomattavasti enemmän kuin Yllästunturin maastossa. Ensimmäisen päivän ajalla ei ollut mitään asiaa takaa-ajolähtöön, vaan yhteislähtölankuille oli taas kiltisti mentävä.

Ensimmäiselle rastille tuli sen verran sössittyä, että sieltä lähtiessä oltiin varmaankin aika häntäpäässä porukkaa, sillä väki oli näköpiirissä aika vähissä. Toiselle rastille piti taas lähteä joko kiertämään tai ylittämään tunturia, ja kymmenien mielenmuutoksien jälkeen lähdimme tekemään ylitystä. Nousua ja kivikkoa oli, mutta rastinottokin oli tällä tavalla varmaankin helpompi. Väkeäkin alkoi taas olemaan ympärisössä kohtuullisesti. 2., 3. ja 4. rasti meni ihan OK, ilman mitään isompaa tuskaa. Kivikkoa ja nousua oli aika-ajoin, mutta eteenpäin päästiin.

DSC00325
Tuuli 3-4 rastivälillä Kuertunturilla. Ylläs taka-alalla.

Vitoselle lähtö meni vähän huonosti, sillä reittisuunnitelma muuttui matkan aikana ja pieni ylimääräinen koukku tuli tehtyä. Rasti löytyi kyllä ihan hyvin. Kudennelle rastille meno oli pelkkää alamäkeä (lukija saa päättää miten tuon tulkitsee) maston juurelle… ei siis ongelmia. Seuraavalla rastivälillä oli taas keskustelun paikka reitinvalinnasta, mutta päädyimme polkuohjattuun linjakiertoon (tuo kuulosti hienolta). Loput rastivälit menivät ihan nappiin, ja olimme muutamalla niistä jopa ihan nopeimpia.

Toisena päivänä sijoituksemme oli 20. ja nousimme yhteistuloksissa sijalle 23, eli puolen välin paremmalle puolelle, joten tyytyväinen pitää olla. Yllättävän kevyesti ja mallikkaasti viikonloppun suunnistukset menivät, joten seuraavalla kerralla voisi siirtyä vaikkapa A-sarjaan, niin saisi reitille vähän kilometrejä lisää.

1. pv:n reitti

2. pv:n reitti

DSC00315
Kuvasta voi mitata pitkäkö se “poronkusema” todellisuudessa on

Työharjoittelua ennen jatkolomaa

Maanantaina piti taas raahautua töihin reilun 3 viikon loman jälkeen. Kyllä se vaan on niin masentavaa herätä ensimmäisenä maanantaina klo 5:45 vaikka olisi kuinka aikaisen mennyt illalla nukkumaan. Jossain vaiheessa lomaa tuo nukkumaanmenoaika pääsi lipsahtamaan parilla tunnilla eteenpäin, vaikka alkulomasta menikin vielä kiltisti “normaaliin” aikaan maaten. Aamuherätykset siirtyivät vieläkin enemmän normaalista ajasta eteenpäin.

Onneksi lomat jatkuvat vielä viikolla tämän lyhyen “työharjoittelujakson” jälkeen, sillä huomenna torstaina lähdetään ajelemaan kohti Yllästä ja olemme siellä vajaan viikon. Ylläksellä olisi viikonloppuna tunturisuunnistuskisat johon osallistumme Tuulin kanssa sekaparisarjaan. Tämä on debyytti-tuntsa, joten kauheasti ei tiedä mitä edessä on odotettavissa. Lauantain matka on vajaa 11 km ja sunnuntain vähän reilu 13 km, joten tarpomista on tiedossa sillä todellisia kilometejä tulee varmaan aika paljon enemmän kuin nuo.

Muita suorituksia ei sitten viikolle paljon mahdukkaan, sillä maanantai oli lepa ja jalkahierontaa, torstai menee ajamiseen ja perjantaina tuskin tulee lenkillä käytyä. Ei tästäkään viikosta sentään ihan 0-viikko tullut vaikka edellisistä viikoista km-määrät putoavatkin paljon. Tiistaina juoksin pitkästä aikaa töistä kotiin, ja kyllä täytyy myöntää, että loma-aamujen lenkkejä tuli matkan aikana kaivattua melkoisesti. Meni oli aika raskaan ja väsyneen tuntuista, mutta onneksi kova myötätuuli auttoi matkan taittamista. Keskiviikkona tein vielä kotipuolessa 12 km lenkin josta 10 km reipsta 4:05 min/km vauhtia. Nyt juoksu tuntui jo vähän paremmalta ja vauhtikin löytyi ihmeen hyvin.

Lomaviikon lopuksi on tiedossa vielä kesän varmaankin raskain suoritus, sillä 24h:n rogaining kisa pitäisi jollain konstilla viedä läpi. Voi olla, että seuraavakin maanantai menee vielä loman ja makailun merkeissä.

Senverran tuli ensivuoden kisakalenteria jo tutkittua, että ensivuonnakin tunturisuunnistus ja rogaining järjestetään peräkkäisinä viikonloppuina, ja molemmat pohjoisessa. Ensin tunturi Utsjoella ja viikonpäästä siitä rogaining Ylläksellä (EM-kisa). Siinä olisi taas hyvä ohjelma yhdelle lomaviikolle.

Tonni paukkui

Pakko laittaa heti toinen kirjoitus perään. Sillä kun katsoin blogini kävijätilastoa, niin se näytti, että tuhannen bongauksen raja on mennyt rikki tänään. Tilastosta ei ikäväkyllä näy ketä on sivuilla käynyt, mutta sen se kertoo, että miltä sivuilta blogiin on tultu. Yleensä sivuille on tultu kotisivujeni kautta, mutta muutama kerta linkki on tullut yleiseltä blogi-listalta. Muutama mukava yllätys on ollut, kun joku on oikein Googlen avulla etsinyt blogiani ja tullut sitä kautta sisään.

Alkuvuodesta mietein kumpi menee ensin rikki tuhannen käviän raja vai vuosi kirjoittelua. Tonni onneksi rikkoutui ensin, sillä ensimmäinen kirjoituksen kirjoitin 12.9.2007 ja yhteensä otsikoita on nyt 49.

Kiitos vaan mielenkiinnosta, ja kirjoittelu kyllä jatkuu. Muutama kommenttikin on tänä aikana tullut, mutta enempikin kelpaisi.

Treeniloma

Finin jälkeiset kirjoittelut on jäänyt väliin, kun ei lomalla ole malttanut koneen ääreen istua. Tässä on nyt sitten loppuheinäkuun treeniraportti. Ihan kaikkea ei varmaankan muistu mieleen, mutta parhaani yritän.

Viikko 29 meni pääosin suunnistuksen parissa Saarijärvellä Fin5:lla. Suunnistusmatkat olivat kuitenkin sen verran lyhyitä, että muutakin piti päästä tekemään. Muuten mökillä ei olisi tullut kuin löhöttyä ja syötyä.

Maanantaina 4.4 km:n suunnistuksen jälkeen kävimme Saarijärven keskustassa reilun 10 km:n juoksulenkillä. Lenkin olisi kyllä voinut jättää väliin tai siirtää illemmaksi, sillä lähdin lenkille melkein heti suunnistuksen jälkeen. Meno oli tosi väsynyttä ja kankeeta. Illalla käytiin vielä pyörällä Äänekoskella, josta matkaa kertyi reilu 20 km.

Tiistaina oli aamulla vajaan 6 km suunnistus, ja illalla tuli tehtyä reilun 11 km saunalenkki. Jälleen alku oli aika väsyneen oloista, mutta kyllä loppua kohden meno alkoi tuntui ihan hyvältä.

Keskiviikkona oli suunnistuksesta välipäivä. Lähdimme läheiseen kansallispuistoon tekemään pienimuotoisen vaelluksen. 6,5 km kävelylenkki tuli tehtyä polkuja ja pitkospuita pitkin. Sen jälkeen käytiin vielä Saarijärven keskustassa hakemassa kiintorasteja… tosin ihan kävelyvauhdilla.

Torstaina oli taas aamupäivästä suunnistuksen vuoro, n. 3,4 km. Ja illalla tein 14,5 km juoksulenkin. Nyt juoksu tuntuikin taas tosi hyvältä ja kevyeltä joten venytinkin lenkin vähän etukäteissuunnitelmia pidemmäksi. Välipäivä oli tehnyt hyvää.

Pertantaina oli viikon viimeinen suunnistus, noin 5,4 km. Kisan jälkeen pyöräilin suunnistuspaikalta mökille n. 20 km. Kotiin lähdimme ajelemaan melko heti suihkun, syömisen ja siivoamisen jälkeen.

Lauantaiaamusta tein kotipuolessa n.12 km reippaamman lenkin. Melko hyvältä meno tuntui, vaikkakin takareiden olivat aika jumissa ja kaipaisi jo hieronta-apua. Illalla tuli mentyä vielä reilun kympin saunalenkki suht rauhallista vauhtia.

Yhden kotipäivän jälkeen suuntasimme auton kohti Punkalaitumen mökkiä ja sunnuntaina kävin tekemässä “viikon pitkän” kiertäen Vehkajärveltä Punkalaitumen keskustalenkin. Aurinko porotti, mutta suht mukavasti matka taittui. Lopussa alkoi vähän asfalttijuoksu tuntumaan, mutta 2:20 sain alitettua, kun matkaa kertyi 28,5 km.

Maanantaina olikin sopivasti lepopäivä, kun vettä satoi melkoin koko päivän. Vähän tuli pyöräiltyä, mutta muuten aika meni mökissä lepäillessä.

Tiistaina sade jatkui, mutta aamulla oli sen verran taukoa veden tulosta, että pääsin lähtemään kuivin tossuin lenkille. Matkan aikana alkoi vettä tulemaan taas oikein urakalla, mutta siinä vaiheessa se ei enään haitannut. 11 km reipasta sekä kilsa veryttelyä päälle riitti hyvin aamupäivälle. Illalla piti mennä Punkalaitumen iltarasteille, mutta rastit olivat Aukanjärven maastossa ja viimevuonna laitoimme ko. paikan boikottiin (maasto ei ole oikein mielytänyt parina vuonna), niin päätimme jättää rastit väliin. Vettä oli myös satanut koko päivän joka omalta osaltaan helpotti myös boikottipäätöksen pitämistä (meinasi kyllä vähän livetä). Menin sitten vielä illalla kevyelle 11 km:n saunalenkille.

Keskiviikkoaamupäivästä (heräämisen jälkeen) tein vähän pidemmän lenkin. Yritin tehdä rennon lenkin sykkeistä ja vauhdista välittämättä. Vieläkään ei ollut meno kovin rentoa, mutta vajaa kakskymppinen tuli teputettua. Illalla oli vuorossa iltarastit Urjalassa. Kaverin suosittelemana lähdimme testaamaan Urjalan karttaa, kun niiden piti olla hyvässä maastossa. Metsässäolon aikana tuli kyllä moneen kertaan lämmöllä (jopa kuumana) ajateltua maaston suosittelijaa, sillä Tampereen seudun ryteiköt eivät ole mitään siihen verrattuna. Siihen kun lisätään vielä se, että karttaa ei oltu päivitetty varmaankaan 10 v:een, niin meno oli sen mukaista. Pois kuitenkin päästiin (jopa reitin kärkiajalla), mutta kyllä MaSa:kin on suosituksestaan saanut kuulla.

Torstaiaamu alkoi taas lenkillä. Kesälomakeli oli alkanut näyttämään jo parempaa puoltaan joten auringon porotuksessa sai lenkit tehdä. Aamulla tuli juoksua 13 km ja illalla oli vuorossa Loimaan iltarastit. Nyt suunnistusmaasto olikin sitten jo hyvää (jopa erinomaista) – ainakin jos edelliseen päivään vertaa. Juosta sai ihan riittävästi ja lopussa alkoi jo vähän hyytymäänkin, sää kun oli erittäin kesäinen.

Perjantain päätin ottaa vähän kevyemmin ja tehdä vain yhden treenin, ja senkin rauhallisesti. Lähdin lenkille vasta vähän päivemmällä ja yritin mennä n. 5 min/km vauhdilla. Vaikka lämpö oli noussut hellerajan tuntumaan, niin sykkeet pysyivät kurissa. Vauhdin pitäminen alhaalla onnistui myös hyvin ja keskivauhti reilun 14 km lenkillä oli 4:54 min/km.

Lauantai-iltana oli mökkikarkeloiden vuoro kavereiden kanssa. Ennen saunomista ja nestetankkausta oli kuitenkin lenkki MaSa:n kanssa. Aluksi oli tarkoitus mennä juoksemaan Ori-hölkkä, mutta jalat eivät olleet niin “herkässä” kunnossa, että olisi ollut järkevää lähteä repimään. Toinen vaihtoehto oli pitkä lenkki joka päätettiin vaihtaa kevyeeseen ja lyhkäseen lenkkiin, mutta joka toteutettiin kuitenkin reiluna 21 km eikä niin kauhean rauhallisena lenkkinä.

Etukäteissuunnitelmissa sunnuntain lenkki oli vaarassa jäädä väliin edellisen illan ylitankkauksen pelossa. Mutta aamupäivän huilailun ja potemisen jälkeen illan reilun 14 km juoksu meni yllättävän hyvin.

Viikosta muodostui määrällisesti tähän asti paras viikkoni koskaan sillä kilsoja kertyi yhteensä 106 ja siihen pari suunnistusta vielä päälle, ja yksi lepopäiväkin tuolle viikolle mahtui. Toisaalta jos ei oteta huomioon kalenteriviikkoja, ja alkoitettan 7 pv:n jakso yhtäpäivää aikaisemmin (eli sunnuntaista lauantaihin), niin sitten kilometrejä kertyi 120.

Maanantaina olimme tulleet välillä käymään Ylöjärven päässä ja katsomassa onko koti vielä pystyssä eikä vettä ole montaa senttiä lattialla. Illalla, ennenkuin lähdimme takaisin mökillepäin kävimme suunnistamassa iltarasteilla Atalassa. Vähän takkuista meno oli, ja olisi ehkä kannattanut jättää ko. päivä ihan lepopäiväksi.

Tiistaiaamusta taas heräsimme Vehkajärven mökillä ja edessä olisi pitkä lenkki Punkalaitumen keskustakierron merkeissä. Aurinkoista oli, mutta onneksi tuuli vähän vilvoitti menoa ja piti myös kärpäset ja paarmat loitolla. Maanantain välipäivä oli tehnyt terää, sillä juoksu tuntui hyvältä. Mitään hyytymistä edellisen vastaavaan lenkkiin verraten ei tapahtunut vaan loppussa tuntui, että olisi jaksanut pidempäänkin. Mutta 28,5 km sai riittää sillä illalla pitäisi päästä vielä Punkalaitumen iltarasteille. Kun tarkastin missä suunnistusten pitäisi olla, niin huomasin, että rasteja ei sinä iltana olisikaan. Illalla piti siis mennä tekemään vielä saunalenkki. Suunnittelin tekeväni vajaan 12 km lenkin jotta päivän 40 km:n annos tulisi täyteen. Oman lenkkini päätyttyä päätin kuitenkin lähteä vielä Tuulia vastaan sillä juoksu tuntui todella hyvältä ja kevyeltä, niin kuin aamulla ei olisi mitään lenkkiä tehnytkään. Keskivauhtikin oli alle 4:30 min/km siihen asti kunnes Tuuli tuli vastaan, ja loppumatka juoksimme yhtämatkaa takaisin mökille. Illalle tuli siis vielä n.18 km, eli päivän saldo oli pikkuisen vajaa 47 km.

Heti keskiviikkoaamusta vähän arvelutti lähteä lenkille, joten siirsimme juoksua puolillepäivin. Lenkin alku tuntui vähän kankealta, mutta aika pian meno alkoi taas maistumaan mukavalta ja vauhtiakin pystyi pitämään. Illalla taas kotiinpäin ajaessamme poikkesimme Huittisissa iltarasteilla. Suht mukavasti suunnistuskin sujui. Alku oli kyllä tosi takeltelua ja avokalliolla sai olla tarkkana, mutta tulipa yhdet Huittistenkin iltarastit tänä kesänä käytyä.

Torstaina olimmekin jo taas kotosalla ja aamusta tuli lähdettyä pitkästä aikaa juoksemaan Lamminpään pururadalle. 16 km meni melko kevyen tuntuisesti, mutta sykkeet olivat todella korkealla. Illalla tuli tehtyä vielä reilun kympin kevyt juoksu. Se menikin sykkeidenkin puolesta jo normaaliin tapaan. Kolmeen päivään tuli kerättyä pikkuisen vajaa 90 km juoksua plus yksi suunnistus. Heinäkuun saldoksi tuli vähän päälle 400 km juoksua ja sen lisäksi vielä reilu 70 km suunnistusta.

Perjantaina tehtiin Tuulin kanssa yhteislenkki kun kiritin Tuulia hänen “kympin kovassaan”. Oma juoksu oli vähän jäykän ja väsyneen oloista. Neljän päivän juoksu-km-saldo nyt 105. Viimeisen 7 pv:n saldo 140 km juoksua ja 12 km suunnistusta…

Lauantainaamusta lähdimme Kankaanpäähän suunnistuskisoihin. Matkana oli 5 km ja maastossa oli aika paljon avokalliosyherikköä, joka on minun taidoilleni aika myrkkyä. Avokalliot tuli mentyä aika rauhallisesti, mutta hakemista siitäkin huolimatta tuli. Illalla tein vielä 12 km saunalenkki (aika usein on tullut saunottua). Vähän alkoi jo juoksu painamaan ja pientä jumia tuntuu jo jaloissa. Nyt 117 km juoksua tälleviikolle (viiteen päivän) + suunnistukset… ennätykset paukkuu.

Sunnuntaiaamusta matka suuntasi jälleen kohti Kankaanpään maastoja. Nyt edessä oli 8 km reitti. Yhtä vaikeaa oli kuin edellisenäkin päivänä, mutta mitään super-pummia ei tullut, mutta melkein jokaisella rastilla oli pientä hakua. Ja kun rasteja oli 19, niin kyllähän siitä aikaa kertyi. Loppupuolella reittiä alkoi jo juoksu painamaan aika lailla, eli viikon juoksukilsat alkoivat vaikuttamaan.

Seuraava viikko onkin taas työviikko ja juoksukilsat jäävät varmaan vähiin, sillä torstaina pitäisi lähteä Ylläkselle tunturisuunnistukseen. Alkuviikko siis lepoa. Maanantain jalkahieronta vähän pelottaa, sillä jalat ovat aika jumissa. Pitäisiköhän ottaa muutama burana hieronnan alle…

Kesä ja kärpäset

Kyllä vaan tämä kesäloma-aika on hienoa. Jotkut tosin väittävät, että ei tuo teidän kesäloma mitään lomaa ole, kun kaikki aika menee vaan kaloreita polttaessa eikä niitä kerätessä.

Meille kuitenkin näistä liikuntalomista on muodostunut kesän kohokohtia. Vielä kun olemme niin etuoikeutettuja, että meillä on mahdollisuus viettää aikaa mökillä maalaismaisemien keskellä, kaukana kaupungin melua ja ruuhkaa.

En edes tiedä mikä voisi olla sen hienompaa kuin herätä lähes täydellisessä hiljaisuudessa (linnut joskus kylläkin laulaa), raahautua vähän väsyneillä jaloilla rappuset alakertaan ja alkaa pukemaan lenkkivaatteita päälle. Lenkin jälkeen suoraan järveen huuhtomaan hiet pois ja rentouttamaan jalkoja. Sitten aamupalalle, muutaman tunnin jälkeen syödä kunnolla ja alkaa lämmittämään saunaa jonne pääsee illalla heti suunnistus- tai juoksulenkin jälkeen. Tuollaista elämää kun saa parikin viikkoa viettää, niin sitä rahallista Lottovoittoa alkaa odottomaan, sillä voisi palkata vaikka oman hierojan. Todellinen lottovoittohan on, että kesällä on jalat siinä kunnossa, että pääsee lenkkipolulle.

Maaseudulla tehdyissä juoksulenkeissä on vielä oma rauhoittava vaikutuksensa. Kun hölkkäilee pieniä hiekkateitä viljapeltojen keskellä auringon porottaessa, kesätuulen vähän vilvoittaessa ja kärpästen ympärillä pörrätessä, niin kyllä sitä ihmettelee minkä vuoksi sitä pitää kaupungissa asua. Vaikka kaupungissakin on monenlaista kyttääjää, niin kyllä se on hienompaa tulla huomatuksi peuran toimesta joka seisoo keskellä viljapeltoa ainoastaan pää viljanvarsien takaa pilkistäen. Välillä sen pää häviää näkyvistä, mutta pian taas katsotaan silmästä silmään, niinkuin tuttuja oltaisiin.Jänis hyppää tien penkalta puskaa kun pelästyy outoa lenkkeilijää, mutta uskaltautuu pian takaisin penkalle ihmettelemään loittonevaa selkää.

Lenkkien välissä taas on mukava vaan makailla keinussa jalat pystyssä ja kuunnella ampiaisten pörinään ja lintujen laulua. Siinä kun riittävän kauan on, niin jänis vois uskaltautua syömään apilaa ihan viereen tai lintu pyrähtää keinun orrelle. Tai sitten voi istua rantakivellä uittaen jalkojaan vedessä ja odottaen milloin pikkuahvenet tulevat ihmettelemään outoja karvakoipia.

Tällaista sen kesä pitäisi olla… ja onhan se.