Ylimenokausi – viikko 2

Viikko 41 (5.-11.10.2020)

Toinen ylimenokaudeksi laskettava viikko alkoi rauhallisesti, mutta viikon loppua kohden alkoivat treenit taas maistumaan. Viikko oli vähän märän puoleinen, mutta sen ei annettu häiritä, ja kyllä niitä kuiviakin välejä löytyi ulkoliikuntaan. Lämmöt ovat olleet edelleen poikkeuksellisen korkealla, sillä aamuisinkin ollaan pääasiassa pyöritty kymmenen asteen kieppeillä ja päivällä on ollut jokunen aste lämpeempää.

Maanantaina kävin töissä pyörällä ja illalla poljin vielä reilun tunnin sisätrainerilla. Keskitehot olivat 181W (FTP 73%) ja keskisyke 133 bpm, eli aika korkeissa lukemissa molemmilta osin mentiin. Sisäpyöräilyt ovat alkaneet tänä syksynä aina vähän jäykän oloisesti, mutta matkan ja ajan kuluessa kammen pyörittäminen on tuntunut paremmalta.

Tiistaina oli myös ohjelmassa työmatkapyöräilyt ja illan hajoituksena oli rento ja kevyt 7,5 kilometrin juoksulenkki Tesomajärven ympäri. Maltillisella vauhdilla ja sykkeellä mentiin, mutta siitäkin huolimatta takareidet kiristelivät.

Keskiviikkona oli viikon viimeiset työmatkapyöräilyt sillä to ja pe oli etätyöpäiviä. Illalla kävin pitkästä aikaa Manyonen uintitreeneissä Ylöjärven uimahallissa. Tunnin verran pulikoimme altaassa, välillä uimme tekniikka-drillejä ja välillä rauhallista kelausta. Vähän oli taas tekniikka hakusessa.

Torstai-iltana poljin sisätrainerilla 90 minuuttia / 50 kilometriä. Zwiftiin on syksyn aikana tullut uusi Ranskan-reitti ja sitä tuli testattua. Melko tasainen reitti meni 161W:n (FTP 65%) keskitehoilla eikä keskisykekään noussut tällä kertaa kuin 121 bpm:iin.

Perjantaina ei ollut ohjelmassa kuin tunnin kotisalitreeni. Lauantaina juoksin aamulla 14 kilometrin lenkin Nokian Välimaan ja Tesomajärven kautta. Vauhti ei ollut päätä huimaavaa (4:41 min/km), joten juoksukin tuntui rennolta ja melko kevyeltä. Loppumatkasta takareidet alkoivat jälleen kiristelemään, joten eivät ole vielä tulleet nekään kuntoon.

Sunnuntaina oli jälleen Manyonen treenit. Tällä kertaa osallistuin uintia edeltävään ulkotreeniinkin, joka tehtiin tällä kertaa maastopyörällä pienessä vesisateessa. Ylöjärven uimahallilta lähdimme ja kiersimme rauhallista vauhtia ja helppoja reittejä Julkujärven ja Koukkujärven kautta Kolmenkulmantielle ja takaisin uimahallille. Aikaa kului vajaan 26 km:n lenkkiin melkein 100 minuuttia. Eli keskivauhti oli “huikeat “16 km/h. Keskisykekään ei noussut kuin 110 bpm:iin vaikka maastossa mentiikin. Nousumetrejä oli hieman vajaa 300 m ja rapaa lensi tonnitolkulla. Pyöräilyn päälle oli tunnin uintivuoro, jossa jälleen teimme tekniikka-drillejä ja vähän pidempiä kelauksia. Iltapäivällä tuli aloitettua puiden kaatokausi, joten klapihommia on taas tiedossa ensi viikolla.

 

Ylimenokausi – viikko 1

Viikko 40/2020 (28.9. – 4.10.2020)

Loman jälkeinen viikko on otettu melko rennosti. Pidetään nyt sitten vaikka vähän aikaa ylimenokautta ja laitetaan paikkoja kuntoon sekä reenataan vaan fiiliksen mukaan. Ulkoilusäät ovat kylläkin olleen koko viikon vallan mainiot. Kuivaa on pääosin ollut ja päivälämmöt ovat pyörineet viidentoista asteen kieppeillä.

Maanantaina kävin maantiepyörällä töissä, ja töiden jälkeen poljin Säijän kautta 52 km, ehkä vuoden viimeisen, maantielenkin. Kauhean kova meininki ei ollut päällä, sillä keskivauhti oli 27.5 km/h ja keskitehot 163W (FTP 66%). Sää olisi ollut ihan kohdillaan, mutta muuten fiilis ei.

Tiistaina kävin pelaamassa sulkapalloa ensimmäisen kerran sitten helmikuun lopun. Puolitoista tuntia tuli plätkittyä neluria, ja yllättävän mukavasti sujui tauosta huolimatta. Vähän pelkäsin etureisien kuntoa, sillä ne olivat olleet kolme edellistä päivää äärettömän kipeät Kiilopään huiputuksen jäljiltä, mutta hyvin ne toimiva pelissä. Viimeisessä erässä tuli vaan taas kerran hieman satutettua vasempaa nilkkaa.

Keskiviikona pidin etätyöpäivän ja töiden jälkeen tein tunnin / 12.5 kilometrin juoksulenkin. Jalat olivat raskaat, kankeat ja väsyneet koko matkan. Kauheasti ei juoksu napannut jalkojen väsymyksen vuoksi, mutta mentävä oli, kun oli tullut lähdettyä. Vauhti oli hieman alle 4:50 ja keskisyke 131 bpm, joten kauheaa hurraamista ei ollut lukujenkaan osalta.

Torstaina olin myös etänä. Illalla ruuvasin tri-pyörän traineriin kiinni ja poljin syksyn ensimmäisen sisäpyöräilyn. 82 minuuttia jaksoin polkea Watopian maastossa. Keskitehot olivat maltillisesti 156W (FTP 63%). Hieman tylsältä taas tuntui sisällä pyöräillä, kun ulkopyöräilykelejäkin vielä periaatteessa olisi. Mutta tulipahan nyt päivitettyä trainerikone ja -softa sekä kiinnitettyä pyörä valmiiksi syksyn tositoimia varten.

Perjantaina kävin töissä pyörällä, ja päivällä oli reilun tunnin hieronta. Hieronta vähän pelotti, sillä etenkin jalat olivat edelleen melko kipeät. Mutta melko vähäisillä tuskanhuudoilla selvittiin.

Perjantaina illalla ajoimme vielä Vehkajärven mökille. Lauantai oli täysin lepopäivä. Eikä sunnuntainakaan tullut tehtyä muuta kuin 50 minuutin kotisalitreeni, sekä ajettua nurmikko.

Tällä viikolla tuli siis aloiteltua talviajan lajeja, mutta muuten pidettyä matalaa profiilia. Ensi viikko ainakin varmaankin jatkuu vielä kevyt linja hajoituksissa, mutta sitten pitäisi alkaa taas kehittelemään kuntoa seuraavalle kaudelle.