Vesipeto

Neljännellä kuntoustusviikolla tuli otettua vesiliikunta mukaan ohjelmaan. Suomuja alkaa jo melkein kasvamaan, sillä kuutena päivänä tällä viikolla kävin pulikoimassa. Muutamana päivänä uintia, muutamana vesijuoksua ja muutamana molempia. Uintia tuli kilsan verran per kerta ja siihen meni aikaa n.40 min. Melkoista tuskaa tuo uinti on, kun sitä ei kunnolla osaa. Muutenkaan tuo ei ole minun lajini; tahkota nyt 25 m allasta päästä päähän kilsan verran. Onneksi pääsin altaaseen sellaisina ajankohti, jolloin ei juurikaan muita ollut samalla radalla – en joutunut muiden jyräämiksi.

Eikä tuo vesijuoksu juurikaan mieltäkohottavampaa puuhaa ole. Mummojen kanssa letkassa allasta ympäri niin kuin kohot konsanaan. Tunnin verran yleensä itseäni altaassa juoksuvyön kanssa liotin, paitsi niinä päivinä kun olin uinut, niin juoksumääräksi riitti puolituntia. Sunnuntaina olisi ollut Pyynikkijuoksukin, mutta viime vuoden kuntosarjan voiton puolustus vaihtui mummojen kanssa mittelöön vesijuoksussa. Menestystä ei voi kehua.

Ensimmäinen viikko sokerilakkoa on pitänyt hyvin. Ei ole siis mitään poikkeamaa ilmoitettavana. Painostakin tuli otettua heti alkuviikosta “löysät pois”, sillä kahden päivän jälkeen vaaka näytti 2,5 kg sunnuntai-iltaa vähemmän. Seuraavat 2,5 kg voi ollakin sitten vähän kovemman työn takana, mutta kyllä se ennen kesälomaa on lähtenyt. Nyt pitäisi vaan jotenkin pystyä välttelemään vappusimat ja -munkit.

Pölkkyjalka

Kolmas viikkokin tuli sitten kuitenkin pidettyä saikkua. Maanantain tikkien poiston jälkeen alkoi kävelyhajoitukset, tavoitteena nilkutuksesta eroon pääseminen. Nilkka oli kuitenkin edelleenkin niin turvoksissa ja päkiän käyttäminen kävelyssä tuotti kipuja kantapäänseudulle sen verran, ettei kunnon kävely vielä alkuviikosta tullut mitään. Viikonloppuna kävely alkoi ajoittain jo tuntumaan ihan normaalilta, eikä pieni kävelylenkkikään tuottanut ongelmia. Mutta välillä pitää keskittyä huolella kävelemiseen ettei tulisi nilkutettua.

Paino on vaan alkanut nousemaan huolestuttavast. Ei ole ahkera salilla käyntikään auttanut. Nyt pitää aloittaa totaalinen makeansyöntilakko. Se pitää ilmoitta näin julkisesti, jos se vaikka silloin pitäisi. Eli kesäloman alkuun asti (alkaa se nyt sitten koska tahansa) kaikki makeat leivonnaiset, karamellit, mehut yms. on pannassa. Poikkeamista raportoidaan näillä sivuilla ja jokainen sellainen päivä jona tulee tältä tieltä livettyä, pidentää lakkoa viikolla. Aamen.

Makailua

Huomenna, tiistaina tulee kaksi viikkoa jalkaoperaatiosta. Sairauslomaa on ollut saman verran ja viikko olisi vielä jäljellä. Ensimmäinen viikko meni pääosin jalka pystyssä sohvalla makaillessa, kattoon syljeksiessä. Ipad:n akkua on tullut kulutettua huolella ja pasianssia on pelattu pari-kolme (tuhatta) kertaa. Sen puolesta on mennyt ihan hyvin, ettei kipulääkkeitä ole tarvinnut ottaa kertaakaan – siis itse leikkaupäivän jälkeen. Kepit heitin parin päivän jälkeen nurkkaan, kun jalka tuntui kestävän astumista koko jalalla ihan hyvin ja se oli lääkärinkin puolesta vielä sallittua.

Autolla ajaminenkin on sujunut ihan hyvin – kiitos automaattivaihteiston. Toisella viikolla kyllästyikin kotona makailuun ja aloin käydä kuntosalilla tekemässä vähän ylä- ja keskikroppaa. Tämä viikko pitäisi vielä ottaa suht hissukseen, mutta ensi viikolla onkin sitten jo lupa alkaa käymään uimassa ja vesijuoksemassa. Tylsää hommaahan se on, mutta kai sitä on pakko käydä vähän polskimassa. Neljännellä viikolla pääsee jo kokeilemaan kuntopyöräilyäkin.

Tänään kävin otattamassa tikit pois. Siistin näköinen leikkausjälki on. Nilkka on vielä melko turvoksissa, joten liikkuvuus ei ole vielä ihan paras mahdollinen. Päkiälle nousu pitäisi olla jo sallittua, mutta ei kantti oikein vielä kestä tehdä niin radikaalia liikettä. Kävelyyn pitää myös kiinittää huomiota, jotta saisi tämän nilkutustyylin pois. Juu, varovaisesti täytyy ottaa, jottei tulisi takapakkia toipumisessa.

Leikkauksessa

Leikkauspöydälle sitä tuli nyt kuitenkin päädyttyä, vaikka talvella jo kuvittelikin, että akillesjänteeseen oli tullut ihmeparantuminen. Tällä toisella yrittämällä sitten mentiin eikä meinattu, sillä miettimisaikaa ei juurikaan ollut, mikäli halusi ottaa vapaana olleen peruutusajan. Jos ei olisi eilistä (3.4.) aikaa ottanut, niin seuraava vapaa aika olisi ollut vasta toukokuulla.

Tiistaina-aamuna oltiin hyvissä ajoin Turussa, sairaala NEO:n odotushuoneessa. Saapumisaika piti olla klo 8:30, mutta varttia vaille kahdeksan odotushuoneessa tuli jo kämmenet hikisinä istuttua. Ei vaiskaan, täytyy sanoa, ettei jännittänyt yhtään. Paremminkin oli odottava ja tyytyväinen olo kun tänne oli “päästy”. Kun vielä Oravakin näytti olevan paikalla, niin alko näyttämään siltä, että se puukko todellakin heiluisi tänään.

Itse leikkuupöydälle pääsy sitten vähän kestikin. Odottelun ohessa sain syötäväkseni ensimmäiset kipulääkkeet. Tohtori kävi jossain välissä piirtelemässä tussilla jalkaan leikkauskohdan, mutta se taisi olla lähes kello kymmenen, kun vasta kanyyli kädessä operaatiohuoneessa makailin. Kun kaikki piuhat oli kroppaan kytketty, niin anestesialääkäri saapui paikalle ja tökkäsi puudutuksen selkään. Siinä sitä sitten alettiin odottelemaan operaation alkua; mahallaan, jalat lämpiminä, kroppa täynnä kipulääkettä ja vähän rauhoittavaakin.

Hetken kuluttua kuului, kun herra Orava saapui paikalle ja alkoi juttelemaan rauhallisesti hoitajien kanssa. Itse tujottelin valvontalaitteen numeroita, jossa näkyi mm. syke ja verenpaineet. Rauhoittavat taisivat purra, sillä syke oli pääosin alle 50 ja verenpaineetkin olivat jossain vaiheessa 108/69. Mitään muita tuntemuksia ei leikkauksen aikana ollut kuin, että jalkaa vähän heiluteltiin.

Noin vartin päästä hoitaja kertoi, että haavaa kursitaan jo kiinni. Operaatio oli siis melko pikainen. Tämän jälkeen minua kärrättiin heräämöön odottelemaan kotiutusta. Aamupala tuli tarpeeseen, sillä edellisen kerran oli syönyt 14 tuntia aikaisemmin, joten nälkä oli sen mukainen. Siinä sivussa meni muutama tabu kipulääkettäkin. Olo oli mitä mainioin – tosin jalat ja persus olivat vielä ihan tunnottomia, joten ei kipuja vielä pitäisikään olla.

Puolen päivän aikoihin tohtori tuli tervehtimään ja kertomaan operaatiosta. Paljoakaan en selostuksesta ymmärtänyt, mutta se seikka tuli selväksi, että jänne oli päässyt jo sen verran huonoon kuntoon, että olisi voinut mennä poikki jonkin loikan yhteydessä. Fascia cruris (akillesjännettä ympäröivän säären peitinkalvo) oli paksu ja kyhmyinen, se halkaistiin ja suikale takaa poistettiin. Jänteen pinnan paratenon oli hankaantunut pois. Mitään suurempia repeämiä ei ollut. Arpikudosta ja kiinnikkeitä myös poistettiin.

Kello yhteen asti kaikki meni mukavasti: iPadillä leikkimistä ja musiikkia kuuntelua. Kahden aikaa oli tarkoitus päästä jalkeille ja kotiutua. Sitten alkoi yhtäkkiä tulemaan vähän huonompi olo ja se tuntui vaan pahenevan. Vinkkasin hoitajan paikalle ja hän lähti hakemaan pahoinvointilääkettä. Ennen lääkkeen tuloa oli kuitenkin mennyt vintti pimeäksi ja hoitaja joutui tökkimään minua hereille. Sinnä sitten jouduttiin laittamaan, jo kerran poistettu kanyyli, takaisin ja tippapullo kiinni.

Pari-kolme tuntia siinä sitten taas huilailtiin ja odoteltiin, että olo paranisi. Välillä oli ihan ok, mutta välillä taas oltiin ihan hissuksiin kattoon tujotellen. Neljän jälkeen tuli fysioterapeutti opastamaan kuinka keppejä käytetään ja muutaman asekeleen köpöttelylenkkikin siitä tuli tehtyä ennen kuin huono olo taas iski ja minut passitettiin takaisin sänkyyn. Kolmatta lajia pahoinvointilääkettä laitettiin suoneen ja huilailu jatkui.

Parin kymmenen minuutin lepäilyn jälkeen tehtiin toinen kävely-yritys. Se onnistuikin jo paremmin ja pääsinkin pukuhuoneeseen asti vaatteita vaihtamaan. Olo oli nyt ihan ok, ja pääsin lähtemään kotiin päin. Sain hoitajalta vielä muutaman kipulääkkeen varmuuden vuoksi matkaan, vaikkei mitään kipuja vielä ollutkaan ilmaantunut (pientä jomotusta lukuunottamatta). Suurin kirpaisu tulikin sitten kassalla, kun lasku lyötiin kouraan. Siihen tosin ei auttaisi edes grammanen Burana, jonka hoitaja oli antanut mukaan.

Automatka kotiin meni mukavasti takapenkillä istuskellen. Huono olo ei tullut takaisin. Kipujakaan ei ole tähän hetkeen mennessä vielä yhtään ollut, vaikka en olekkaan yhtään lääkettä ottanut. Ja toivottavasti pilleripurkkiin ei tarvitsisikaan turvautua.

Ensimmäinen viikko tässä nyt pitäisi makoilla ja köpötellä kepeillä. Sitten pitäsi alkaa pikkuisen jo kävelemään ja kahden viikon jälkeen, kun tikit on saatu pois, pitäisi alkaa kävelemään ja liikuttelemaan nilkkaa normaalisti. Kolmen viikon jälkeen leikkauksesta olisi uinti ja vesiharjoittelu mahdollista. Neljän viikon päästä kuntopyöräilyä. Pidempiä (2-3 km) kävelyjä kuuden viikon jälkeen ja hölkkää 8 viikon jälkeen. Ennen juoksentelun aloittamista pitäisi käydä Oravalla kontrollista tarkastuttamassa, että kovemman treenauksen voi taas aloittaa.

Hieman pitkältä ajalta tuo kahdeksan viikon toimettomuus kuulostaa, mutta löydösten perusteella leikkaus oli välttämätön. Olisi pitänyt vaan mennä operaatioon vaan heti alkutalvesta, niin kuin ensin oli suunnitelmissakin. Mutta mistä näistä koskaan tietää. Jukola jää tältä vuodelta väliin, mutta uskoisin, että kesälomalla pääsee jo suunnistustakin kokeilemaan… ainakin toivottavasti.

Kesäsuunnitelmia

Nyt on valittu se ensi kesän multi-sport-tapahtuma, jonne pitäisi osallistua. Tällä kertaa suuntaamme Keski-Eurooppaan, Itävallan Alpeille. Pienessä Hinterluxin kylässä on järjestetty nyt muutamana vuonna melko extreme multi-sport-kilpailu. Lajeina on mm. juoksu, maastopyöräily, melonta, kiipeily. Kisan vaativuudesta kertoo jotain jo se, että viime vuonna joukkueita lähti matkaan 112, mutta hyväksytyn suorituksen teki ainoastaan 69 joukkuetta. Ajankohta on heinäkuun puoliväli.

Kilpailijat viedään lähtöpaikalle armeijan kuljetushelikoptereilla, ja lähtöpaikka sijaitsee reilun 2000 m korkeudessa. Aluksi on n. 20 km mittainen juoksupätkä. Maasto ei ilmeisesti ole kovin helppoa, sillä vaikka juoksureitin pitäisi olla alamäkeä, niin viime vuonna kärki oli mennyt sen vähän alle neljään tuntiin. Juoksureittiä ei ole tiettävästi vielä lyöty lukkoon, sillä vuorilta tulevien jokien vesitilanne pitää kuulemma varmistaa lähempänä kilpailua. Yhtenä vuonna oli myös jonkinnäköinen lumimyräkkä yllättänyt kisailijat, ja monet olivatkin saaneet pahoja paleltumia. Tänä vuonna on järjestäjät lisänneet pelastuspisteitä (rescue point), jotta vastaavaa ei pääsisi tapahtumaan.

Juoksuosuuden jälkeen hypätään maastopyörän selkään n.100 km ajaksi. Pyöräreitti on myös pääosin alamäkeä. Välillä on ilmeisesti myös serpentiinitieosuuksia ja vauhti näillä pätkillä nousee kärkipäässä yli 60 km/h – eikä turvakaiteita ainakaan Googlen streetview:n mukaan teillä ole. Toivottavasti ei ole kovin liukas keli :). Pyöräilyn jälkeen pitäisi ylittää joku muutama sataa metriä syvä kanjoni vaijerin varassa. Tämän jälkeen laskeudutaan kiipeilyköyttä pitkin ko. konjonin pohjalle ja aloitetaan melontaosuus. Edellisenä vuonna melontaosuudella menehtyi yksi pari, kun heidän kajakkinsa kaatui jääkylmään veteen ja kilpailijat ajautuivat useita kymmeniä metrejä korkeaan putoukseen. Heitä ei koskaan löydetty.

Tämän jälkeen on edessä uusi juoksupätkä, kun noustaa vuorijuoksua takaisin n.2000 m korkeudessa olevalle jäätikille. Jäätiköltä lasketaan alas minisuksilla paikallista syöksyrinnettä pitkin maalia kohti. Viimeisenä osuutena on kuitenkin vielä vajaan neljän kilometrin uinti hyisessä vuoristojoessa. Haasteena uintiosuudessa on se, että uintireitille osuu kolme putousta. Ne on toki mahdollista kiertää kävellen, mutta siihen kuluisi niin paljon aikaa, että jos aikoo tavoitella hyviä sijoituksia, niin putoukset pitää laskea surutta alas.

Maalissa pitäisi olla vähintään 30 tunnin sisällä lähdöstä. Onneksi meillä on joukkueessamme vahvistuksena kokenut seikkailukisojen kävijä A-P Rilli. Hän on kehunut kovasti kisaa, pienistä turvallisuusriskeistä huolimatta. Hän on hehkuttanut, että kaiken huipennus on maalissa, jossa saa syötäväkseen silliä ja voi juoda kuravettä päälle.

Lisätietoja tapahtumasta löytyy osoitteesta: http://goo.gl/QaWuE

—————————————————————————

Tämän viikon liikunnalliset suoritukset koostuivat työmatkapyöräilyn ja punttisalitreenien lisäksi kolmesta juoksulenkistä. Torstaina juoksin, vihdoinkin täysin sulaineita pyöräteitä pitkin, töihin. Mutta viikonloppuna tullut takatalvi ajoi tekemään juoksutreenit taas kuntosalin juoksumatolle.

Nuo viikonlopun mattojuoksut olivat varmuudella tämän kevään/talven viimeiset mattojuoksut. Itseasiassa ne taisivat olla tämän kevään viimeiset juoksut ylipäätään. Sain nimittäin ajan jalkaoperaatioon ensi tiistaille (3.4.), joten tiedossa on vähän aikaa hiljaiseloa lenkkien suhteen.