Jouluähkyä

Viime sunnuntaina en taaskaan päivittänyt blogia. Pahoittelut siitä. Syynä lähinnä oli se, että oli jouluaaton aatto. Yksinkertaisesti en kehdannut mennä istumaan koneen ääreen samaan aikaan, kun Tuuli häärää niska limassa keittiössä, ja välillä käy rassaamassa vessanpönttö kiiltäväksi yms. Yritin vaan istua hiljaa ja kiltisti sohvalla selkä suorana kädet nyrkissä polvien päällä odottaen, että millon nakki viuhuu. Yllättävän helpolla kyllä selvisin koko viikonlopusta. Toinen syy kirjoittamattomuuteen oli, että tuskin lukijoitakaan olisi jouluviikolla löytynytkään, sillä kaikki naispuoleiset henkilöt paistoi hiki otsalla porkkanalaatikkoa ja puunasi vessanpönttöä, ja kaikki miespuoleiset istuivat sohvalla selkä suorassa kädet polvilla odottaen milloin käsky käy.

Joulua edeltävä viikko oli jo juoksun suhteen melko hyvä. Juoksukertoja oli 3 ja kilometrejä kertyi hieman yli 40 km, pisin lenkki oli jo reilu 18 km. Jalat tuntuivat jo melko hyviltä, eikä ongelmia ollut. Viikkoon mahtui myös taas pari punttisalireeniä, mutta vieläkään ne ei tunnu kiinnostavilta.

Viikon yksi suuri saavutus oli myös menestyminen tuholaistorjunnassa. Talomme välikatossa oli jo muutaman viikon ajan aina iltaisin vilistänyt hiiri. Mutta nyt se ryökäle innostui järsimään taloa sen verran äänekkäästi, että pyydystä oli alettava virittelemään. Ei siis muuta kuin alakerran vessan upotettu kattovalaisin irti ja räpsä välipohjaan väijymään. Yhden päivän mikki(hiiri) pystyi vastustelemaa Edamin ihanaa tuoksua, mutta seuraavana yönä juustonhimo iski, ja tuholaisen joulu jäi näkemättä. Rauha oli palannut valtakuntaan.

Seuraavan viikon alku olikin sitten kaikkien “adhd-äitien” kulta-aikaa, kun sai häsätä ja hössätä ihan mielin määrin joulun kimpussa. “Flegmaatikko-isät” pakenivat pölynimuria pitkäksi aikaan kuusenhankinta matkalle, mutta saapuivat kuitenkin takaisin viimeistään kun kinkkua alettiin paistamaan.

Itselläni joulu kului kestävyyharjoitusten ja intervalliharjoitusten sekamelskassa. Intervalliharjoituksia tuli tehtyä kaavalla 4×5/10 min, eli 4 kertaa 5 suklaakonvehtia 10 min palautuksella, tällaisia vetoja useamman kerran päivässä neljän päivän ajan. Mukaan mahtui kestävyysluontoista kinkun syöntiä. Ei se ole ihme, että tästä tulee ylikuntoon. Loppuvaiheessa intervallit alkoivat suorastaan oksettamaan, eikä määräharjoittelukaan enään perjantaina tuntunut mukavalta. 5 kk:n suklaalakko oli siis päättynyt ja mopo vähän karkasi käsistä. No, syödään sitten taas ensi jouluna seuraavan kerran suklaata.

Tänäkin jouluna taas sai todeta, että ei tämä joulun aika ole kaikille juhlaa. Joulupäivänä kun ajelimme kohti Alastaroa seuraavaan syöntiharjoittelukeskukseen, niin radiossa kerrottiin kahdesta, varmaankin yksinäisestä ja syrjäytyneestä oravasta jotka olivat epätoivoissaan huomiota kerätäkseen hypänneet Keski-Suomessa voimalinjoihin. Ja kyllähän siitä väkisinkin huomiota saa itselleen, kun koko Jämsänseutu oli vähän aikaa ilman sähköjä. Kyllä siinä kurret saivat lämpimiä ajatukia, kun pukin tuoma pleisteissoni ei toiminutkaan eikä lanttulaatikkoa pystynyt lämmittämään mikrossa. Kyllä jotain pitäisi tehdä, ettei enään tällaisista itsemurhaorkuista tarvitse jouluisin enään kuulla.

No, kyllähän sitä tuli jouluviikolla muutakin tehtyä kuin kinkkua syötyä. Itseasiassa tämä oli paras juoksuviikko sitten pitkään aikaan – monessakin suhteessa. Ensinnänkin juoksukertoja tuli 4. Toiseksi tuli juostua kahtena peräkkäisenä päivänä. Kolmanneksi viikkokilometrimäärä lähenteli 60 km:ä. Ja neljänneksi pisimmän lenkin mitta ylitti 20 km. Tällista viikkoa ei ole ollut sitten elokuun lopun.

Lauantain pitkällä lenkillä yritin pitää koko matkan sykkeet alle aerobisen kynnyksen. Aika hyvin siinä onnistuinkin, vaikka se vaatikin jatkuvaa mittarin tarkkailua. Ei tarvittu kuin pieni ylämäki, niin sykkeet pyrki yli kynnyksen. Loppumatkan ylämäissä juoksu meni melkoiseksi mateluksi ja km-vauhti tippui yli 6 min, jotta sykkeet sai pidettyä kurissa. Keskivauhti oli 5:28 min/km ja puolimarathonin aika 1:55:12. Tästä on hyvä lähteä parantamaan.

Vuoden lajikohtaiset kommentit on myös nyt lisätty omille kotisivuilleni osoitteeseen tomirinne.fi.

Toivotan kaikille lukijoille rauhallista uudenvuoden viettoa ja treenimäärältään kilometririkasta vuotta 2008.

Rangaistuslenkki

Viimeviikon ollessa kaikin puolin melko mollivoittoinen, niin toiveena oli, että tästä viikosta tulisi edes hieman parempi. (Kielioppiasiaa: kielioppi kun ei ole ollut koskaan minun parhaita taitojani, niin oli ihan pakko tarkastaa googlen avulla, että onko “viimeviikko” yhdyssana vai ei. Yhteenkirjoitettuna google antoi “viimeviikko” sanalle 26900 osumaa ja erikseen kirjoitettuna 19600, joten minäkin kirjoitin sen yhteen. “Mollivoittoinen” sanalle tuli osumia 1840 ja erikseen kirjoitettuna 31 osumaa. Mihin minä joutuisinkaan ilman sinua Google – kaiken oikean tiedon lähdettä.)

Tälle viikolle oli siis kasattu odotuksia ja heti maanantaina niitä sitten aloin lunastamaan. Joten tossut jalkaan ja banalle. Reilun kasin lenkki meni hyvin, eikä kipuja ollut lenkin aikana eikä sen jälkeen. Joten viikko ainakin lähti hyvin liikkeelle.

Tiistai- ja keskiviikkoillat kului työpaikalla. Tosin ei töitä tehdän, vaan työpaikkamme Kestävyyskerho järjesti jäsenilleen pari luentoa, joissa kerrottin suksen valinta- sekä voiteluohjeita. Toisena päivänä ohjelmassa oli harjoitteluohjeita pitkää hiihtoa silmälläpitäen. Suksen valinta- ja huolto-ohjeita oli jakamassa Turtolan InterSport:n asiantuntija. Ironista koko asiassa oli, että sisällä hypistelimme uusinta uutta hiihtokalustoa ja katselimme kuinka pitovoidetta pitää laittaa suksen pohjaan, mutta ulkona tuli vettä taivaan täydeltä, eikä lumesta ollut tietoakaan. Rullasuksia ja sadetakkeja meille olisi pitänyt esitellä. Toisena päivänä meillä oli luennoimassa Arposen Kari (monelle tätä lukevalle varmaan tuttu henkilö). Luennolla käytiin läpi hiihdon harjoitteluasiaoita, sekä vinkkejä pitkän hiihdon valmistautumiseen. Kyllä se on ilo kuunnella henkilöitä jotka ovat omistautuneita asialleen. Tekstiä tulee, kädet heiluu ja fläppitaululle piirtyy kuvioita.

Parin mielikuvahiihtoharjoituspäivän jälkeen olikin taas vuoro palata todellisuuteen ja lähteä pimeälle lenkkipolulle. Maanantain positiivisesta juoksusta innostuneena päätin kokeilla lisätä muutaman kilometrit lenkin pituuteen, vaikka edellisellä kertaa kympin jälkeen polvi kipeytyikin. Pakkasta oli kuutisen asetetta ja paikat olivat kohmeessa pitkään. Kädessä oli uudet “Super Thermo” hiihtohanskat, mutta tuntui siltä, että näihin hanskoihin oli unohdettu asentaa koko thermo -osuus. Ensimmäisen neljän kilometrin aikana näpit olivat niin jäässä, että jos ne olisi johonkin osunut, niin olisivat menneet varmaan palasiksi. Onneksi veri alkoi jossain vaiheessa taas kiertämään ja juoksu tuntui mukavalta. Koko kymppi meni suht. mukavasti, eikä ongelmia ilmennyt juoksun aikana, eikä sen jälkeenkään.

Perjantaina olikin sitten rokulipäivä, sillä ilta oli pyhitetty firman pikkujouluille. Lauantaille olin suunnitellut pikkujoulujen rangaistuslenkkiä, mutta armahdin itseni ja nukuin melkein koko päivän. Jostain kumman syystä päätä vähän jomotti ja silmäluomia painoi, vaikka olin jo vähän kahden jälkeen kotona. Burana naamariin ja vilttiä korville. Illalla tein sitten sellaisen fiksun liikkeen, että huitaisin yhden Batteryn naamaan, niin ei tarvinnut nukkua taas seuraavanakaan yönä. Fiksua… erittäin fiksua.

Sunnuntaina olikin sitten rangaistuslenkin vuoro. Sillä vaikka yksi armahdus on jo tullut, niin se ei tarkoita sitä, että annettua tuomiota olisi kokonaan unohdettu. Heti aamusta siis puolikkaan banaanin ja menuhörpyn voimalla lenkille. Tarkoituksena oli tehdä vähintään tunnin lenkki ja mielummin vielä pitempikin jos vain jalat sallivat. Mittari oli nollassa ja alusta oli liukkaan oloinen (yöllä oli varmaankin satanut vähän jäätävää tihkua). Viime lenkin ovat menneet aika rauhallista tahtia, mutta nyt oli tarkoitus mennä vieläkin rauhallisemmin, jos se edesauttaisi matkan taittumista. Alusta asti matkan tekeminen tuntui mukavalta ja suht kevyeltä. Matkan aikana tulin monta kertaa sellaiseen risteykseen josta olisi ollut lyhyt matka kotiin, jos ongelmia olisi ilmennyt, mutta aina päätin kaartaa sille pitemmälle lenkille. Kympin kohdalla alkoi vähän kolotusta tuntumaan polven seudulta, mutta onneksi se meni äkkiä ohi ja päätin tehdä vielä yhden lisämutkan. Kotona mittari näytti 1:22 ja 15.7 km, eikä ainakaan vielä tätä kirjoittaessa ole ilmaantunut mitään jälkiseuraamuksia. …onko nyt hyvä fiilis … ooo-on….

Vaikka koko viikon on ollut vielä vähän kröhää, niin viikko onnistui lenkkien suhteen yli odotusten. Yli 30 km:n viikkoa ei ole vähään aikaan ollutkaan. Aika vähältä se vielä tuntuu, mutta siitä on hyvä lähteä määrää nostamaan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kun nyt pystyi tekemmän n. 16 km lenkin, niin vuoden vaihteen jälkeen voi taas alkaa silloin tällöin (google: “sillointällöin” yhteenkirjoitettuna 15100 osumaa, erikseen 718000 osumaa) juoksemaan töistä kotiin (15.5 km). Eli eiköhän se taas tästä ala… meinaan se uuden rasitusvamman metsästys.

Viikon tilinpäätös… kaloriylijäämää

On se mukavaa, että kaikki harrastustuksia häiritsevät vaivat eivät tule samalla kertaa. Juuri kun on pääsemässä eroon jalkavaivoista, niin heti perään onkin sitten flunssan aika, jotta voi taas pitää viikon tauon. Innolla tässä odotellaan, että mitä seuraavaksi – nilkka ei olekkaan vähään aikaan venähtänyt, joten sen voisi laittaa vaikka tilaukseen. Sillä vaivalla voisi jo päästä jopa jouluun asti.

Tauti alkaa onneksi jo vähän helpottamaan, mutta alkuviikko oli aikas tukkoista. Maanantaina olin jopa poissa töistä (en muistakkaan koska niin mukavasti olisi viimeksi käynyt). Aamulla ei tarvinnut paljon miettiä lähteekö töihin vai ei. Yöllä ei juurikaan tullut nukuttua, ja neljältä sitten hyppäsin ylös, kun poskionteloita särki ihan vietävästi. Kurkku oli kipeä eikä ääntä lähtenyt, räkä valui, päätä särki ja korvat soi. Ja kaiken lisäksi hammasta vihloi. Ajattelin, että eiköhän noilla vaivoilla voi yhden sairaspäivän anoa.

Päivä meni osittain nukkuessa, mutta pääosin katsomalla DVD:ltä (toisin kuin viimeviikon kirjoituksessa suunnittelin) RAID -sarjan kaikki jaksot (=12 x 45 min). Se oli jo aika mones kerta kun se tuli katsottua, mutta edelleen yhtä hyvä. Suosittelen lämpimästi, jos vaan aikaa on. (Tuuli, jos luet tätä, niin kannattaa hytä tämä kappale yli). Tämä on niitä harvoja hyviä tallenteita mitä meidän DVD -kokoelmastamme löytyy, sillä elokuvien hankitavastuussa on ollut pääasiassa Tuuli. Vaikka meille on kertynyt jo suht iso läjä noita DVD:ä, niin eipä sieltä kovinkaan montaa sellaista pätkää löydy jota viitsisin katsoa. 50 %:sta (vähän kärjistettynä) elokuvan nimestä löytyy varmaa sana “hää” tai ainakin elokuvan aihe viittaa jotenkin siihen. Loput kuvat on sitten Bondeja joita jaksaa silloin tällöin katsoa, tai sitten ne on minun hankkimiani tai minulle tarkoitettuja leffoja (joista 75%:sta elokuvan nimestä löytyy sana “sota” tai ainakin elokuvan aihe viittaa jotenkin siihen :-)).

Tästä Tuulikin voi taas jatkaa. Tosin epäilen, ettei hän lue, sillä en ole tainnut edes mainita, että tällainen palsta on olemassa.

Maanantai tuli siis oltua saikulla. Loppuviikkoa kohden alkoi olo sen verran paranemaan, että lauantaina, sateen vähäksiaikaa tauottua, uskaltauduin lenkkipolulle tekemään 10 km juoksulenkin. Edellisen viikon hyvänmakuisista lenkeistä oli muisto vain, ja koko kymppi oli yhtä raatamista. Oliko syynä sitten viikon sairastelu vai mikä, mutta kivaa ei ollut. Ja jalkakin …kele alkoi taas ..ttuilleen. Muuta terveellistä ei sitten viikon aikana tullutkaan tehtyä, paitsi käynti tunnin jalkahieronnassa.

Jos kilometrejä ei tullut viikolla kerättyä, niin kaloreita sitten sitäkin enemmän. Torstai kun oli itsenäisyyspäivä, niin perjantai tuli pidettyä saldo-vapaata töistä, eli olin siis 5 päivää tälläviikolla kotona. Ja kun mitään ei ole päässyt tekemään, ja jääkaapin ovessakaan ei ole lukkoa, niin kyllä sen tietää mitä siitä seuraa. Niin, ja tiistaina tuli vielä käytyä työkaveriporukalla iltaa istumassa kaupungilla… hyvä… ei muuta kuin joulua odotellessa, jos pääsis vaikka siaksi uuniin.

Kyllä tää nyt taas vaihteeksi potkii päähän… televisiokin muuten hajos tänään 🙂

Yleisön pyynnöstä

Vaikeinta blogin kirjoittamisessa on otsikon keksiminen. Pitäisi mennä varmaan jollekin kurssille jossa opetettaisiin miten muodostetaan iskevä ja dramaattinen otsikko. Kurssilla voisi olla luennoitsemaasa vaikka jonkun kauniidenjarohkeiden tai Simpsonien tekijät, heillä ainakin pitäisi olla paljon kokemusta ytimekkäiden otsikkojen teosta. Tosin taviksen harrastus-bogiin ei kovin “seksikkäitä” otsikoita saa aikaiseksi. Vai pitäisi otsikon olla esim. “Tomi sortuu 6.5 km lenkkiin” tai “Romahduksen partaalla” tai vaikkapa “Villiä menoa pururadalla”.

Tästä blogista on ilmeisesti tullut jo valtakunnanlaajuisesti erittäin suosittu paikka. Sillä heti kun jätin kirjoittamisessa yhden viikon väliin, niin ympäri Suomea ihmisjoukot ovat alkaneet kyselemään, että “miksi blogi ei päivity”. Tai no… 2 henkilöä on asiasta maininnut… on se nyt ainakin enemmän kuin yksi. Suosiota on luut, sillä blogi-tilasto näyttää, että näille sivuille on joku (tai jotkut) eksynyt n. 200 kertaa sen olemassa olon alusta. Se tosin ihmetyttää, että tuo viressä oleva Ystävät -sarake kertoo, että “Sinulla ei ole yhtään ystävää” (niin oli tilanne ainakin tänään)… tiedä sitten mitkä vihamiehet näitä lueskelee. Toisaaltaa en tiedä kumpi olisi säälittävämpää, se että siinä lukee tuo “Sinulla ei ole yhtään ystävää” vai se, että siinä lukisi “Sinulla on 1 ystävä”? Tällähetkellä sen voisi tulkita niin, että suomalaisilla ei ole tapana tuppautua millekkään listoille. Kun taas jos listalla olisi esim yksi, niin tulisi heti mieleen, että eihän tuolla luuserilla ole kuin yksi ystävä… ja ketäköhän sekin on. Tämä ei kyllä tarkoita sitä, että listalle ei saisi laittaa nimeään. Päinvastoin, parempi muutama valioyksilö kuin lauma renttuja.

Niin… asiaan. Syy miksi viimeviikolla jäi kirjoituksen väliin, oli se, että mitään ihmeellistä ei oikein tapahtunut. Olin silloin alkuviikon taas Helsingissä kolme päivää kurssilla. Alkuviikosta en olisi muutenkaan päässyt mitään tekemään, sillä polvi kipeytyi taas edellisen viikonlopun 10 km:n juoksusta ja 20 km:n sauvalenkistä. Loppuvikosta kävin jalkahieronnassa, sekä PE ja SU tein 6.5 km juoksulenkin.

Tälläviikolla MA salilla, TI ja TO 7.7 km juoksulenkki sekä PE salilla. Nyt alkaa tuntumaan tuo juoksupuoli hyvältä, sillä kipuja ei noina viimeisinä kertoina ole enään ollut ja lenkin aikana ei tule enään kokoaikaa kuulosteltua polven tilaa. Kuntotaso tosin on vielä aika alamaissa, mutta eiköhän se siitä pikkuhiljaa parane, kun maltillisesti nostaa juoksumäärää. Kunnon hiihtokelejä ei ole vieläkään näköpiirissä (vaikka lunta jo vähän maassa onkin), joten kaikki harjoitukset tehdään vielä tossut jalassa.

Viikonloppuna minun piti tehdä vielä yksi juoksulenkki, mutta perjantai-iltana iski yhtäkkiä kurkkukipu, ja lauantaiaamuna oli vähän kuumetta, kauhea vilu ja joku oli hionut kurkkua 100:n santapaperilla. Tätäkin kirjoittaessa oli kuumemittari kainalossa ja räkäliina sylissä. Jos vaikka huomenna ei tarvisi mennä töihin. Saisi katsoa koko päivän uutta Simpsons -leffaa (on muuten hyvä). Töissä ei pystyisi edes puhelimeen vastaamaan kun äänikin on karannut jonnekin.

Äänen käheyteen tosin on varmaan osasyynä se, että lauantaina meille hyökkäsi joku ihme jengi sisään. Niitä sai sitten paimentaa aamuneljään ja osa ei osannut lähteä vielä silloinkaan kotiinsa, vaan jäivät ihan taloksi. Kaiken lisäksi ne vielä salaa juottivat jotain pahentunutta juomaa, kun aamulla oli pää sen verran kipeä, että ei edes yskästä uskaltanut. Onneksi sain otettua muutaman kuvan todisteaineistoksi kotirauhan rikkojista. Eli jos ao. kuvan henkilöitä näkyy, niin ilmoitus siitä välittömästi minulle. Tosin kaikki syylliset eivät ole tässä kuvassa, joten muitakin vaarallisia huligaaneja on vapaalla jalalla.

Ylakuva