Kahden viikon juoksutauko on nyt sitten päättynyt. Kankaanpään maratonin jälkeen ei ole tullut otettua juoksuaskeltakaan ennen tätä päivää. Ihmeen vähin henkisin vaurioin tuosta pari viikkoisesta tuli selvittyä, mutta pari ylimääräistä kiloa on tainnut mahan kertyä, sillä herkuttelua on tullut juoksutauon aikana harrastettua.

Juoksua ei siis treenikalenteriin ole tullut, mutta pyöräily- ja salimerintöjä sinne on ilmestynyt. Salilla olen käynyt joka toinen päivä, ja pyörällä töissä lähes joka päivä. Tarkoitukseni oli tehdä jokunen pitempikin pyörälenkki, mutta kelit eivät ole oikein suosineet pidempiä polkaisuja, joten tänään päätin laittaa maantiepyörän talviteloille ja tein sille perusteellisen puhdistusoperaation.

Viime viikon lauantaina, kun Tuuli juoksi 15 km:n suunnistusmaratonia Jämillä, minä kiertelin kävellen samoja rasteja läpi. 11 km kertyi mittariin, kun vaeltelin Jämin upeassa syysmaastossa. Se olikin ensimmäinen kerta sitten elokuun tunturisuunnistuksen, kun olin kompassin kanssa metsässä.

Eilen lauantaina käytiin Tuulin kanssa tekemässä 10 km sauvakävelylenkki Lamminpään poluilla. Yritettiin hakea mahdollisimman paljon ylä- ja alamäkiä, ja ihan hyvin siinä tunnuttiin onnistuneen, sillä 7 suhteellisen jyrkkää ja pitkää mäkeä tuli tarvottua ylös (ja alas).

Tänään piti sitten lähteä avaamaan uusi juoksukausi. Taivaalta tuli vettä ja keli oli melkoisen märkä, mutta jalkaan laitoin kuitenkin torstaina saapuneet, web:stä tilatut, upouudet Niken Vomerot. Nuo Vomerot olivat ensimmäiset minun 11,5 vuotisen juoksijan “urani” aikaiset tossut jotka olivat muuta merkkiä kuin Asics. Melko pehteän tuntuiset ne olivat juosta, joten nähtäväksi jää, mitä akillesjänteeni noista tulevat tykkäämään. Tosin on minulla kierrossa vielä kahdet Asicsetkin, joten ei noilla uusilla jokaista lenkkiä tule juostua. Mutta kyllä Nikeilläkin näemmä juoksemaan pystyy, joten tulevaisuudessa voi meidän Asics-rivistöömme ilmestyä muitakin merkkejä.

Vielä on vähän turhan aikaista miettiä ensikauden tavoitteita, mutta alustavasti olen miettinyt, että keväällä voisi juosta jonkun maratonin – ehkä jossain ulkomailla – ja syksyllä voisi kokeilla taas pitkästä aikaa Pirkan-hölkkää. Kesälle voisi pari puolikasta juosta, mikäli ei ole samanlainen hellekesä kuin edellinen. Siis ei muuta kuin kilometrejä keräämään.

Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt täysin nyt lauantaina juostun Kankaanpään maratonin valmistautumiseen. Jälkimmäisellä viikolla ei tullut käytyä enää edes salilla, ja juoksu- ja pyöräilykertojakaan ei kertynyt kuin pari. Lunkisti on siis otettu.

Maratonpäivän sääennustusta on sitäkin tiiviimmin seurattu. Siitä lähtien kun Forecan sivuille ilmestyi Kankaanpään 10-päivän sääennustus, niin sitä tuli seurattua vähintään kerran päivässä.  Aluksi näytti jopa siltä, että H-hetkenä voisi tulla vaikka vettä ja tuulla ja olla kylmä. Mutta mitä lähemmäksi maratonpäivä tuli, niin ennusteet muuttuivat selkeän ja kylmän kelin suuntaan. Torstainen lumisade vielä pelästytti, että voisiko keli olla jopa vielä liukaskin, mutta onneksi tiet sentään sulivat lumesta.

Lauantaina klo 11:30 kun maratoni lähti liikeelle keli oli juuri se, mitä ennusteet olivat useamman päivän ennustaneetkin. Eli yön pakkasten jälkeen lämpö oli noussut pari astetta plussan puolelle, aurinko paistoi ja pieni luoteen puoleinen tuuli “puhalsi”.

Neljänä kierroksena juostavalle maratonreitille oli osallistujia n. 250. Lähdössä yritin änkeä itseni aivan chip-ajanottomaton tuntumaan, mutta vaikka en ihan eturiviin mahtunutkaan, niin lähtö onnistui ilman sen suurempaa ruuhkaa. Asetelmat alkoivat muodostumaan heti muutaman sadan metrin juoksun jälkeen. Omille teilleen säntäsi vajaan parin kymmenen juoksijan joukko ja sen joukon vauhtiin oli turha lähteä mukaan. Puolen kilometrin juoksun jälkeen ohitseni meni vielä yksi, kisan ainoa tummapintainen juoksija, joka oli lopputuoksissa toinen – oli varmaankin myöhästynyt vähän lähdöstä.

Niinisalonkadulta käännyttiin Taulaojantielle ja sitä juostiin sen verran, että matkaa oli kulunut n. 4.5 km. Tämän jälkeen tehtiin U-käännös ja lähdettiin takaisin kohden Niinisaloa. Ennen käännöstä vastaani tuli vajaat pari kymmentä maratoniaria joista kahta lukuunottamatta olivat karanneet jo sen verran kauaksi, että ilman hyytymistä heitä ei kiinni saisi. Pari lähintä edessäni juoksevaa tulikin ohitettua heti käännöksen jälkeen. Taulaojantietä juostiin takaisinpäin aina rautatielle asti jonka edestä reitti kääntyi Veturikadulle ja jossa käytiin tekemässä lenkki ja palattiin takaisin rautatieristeykseen. Sitten reitti palasi Kievarinkatua pitkin lähtöpaikalle ja uudelle kierrokselle.

6 km:n jälkeen alkoi ensimmäisiä puolimaratonareita, jotka olivat lähteneet liikkeelle 15 minuuttia meitä aiemmin, tulla jo myös selkä edellä vastaan. Matkaseuraa ei kuitenkaan koko loppumatkana ollut, vaan omaa vauhtia piti pitää yksin yllä. Suunnitelmissani oli lähteä juoksemaan 4:05 minuutin kilometriaikoja, ja oman GPS:ni mukaan ensimmäisellä kierroksella tavoitteessa tulikin pysyttyä melko hyvin. Järjestäjien kilometritolpat tulivat kuitenkin kohdalle hieman myöhemmin kuin mitä oma kelloni piippasi kilometrin täyttymisen merkiksi. Lukuisat ohittelut ilmeisesti aiheuttivat tämän lisämatkan. 4:05 vauhdilla kierrosaikani olisi pitänyt olla n.43 minuuttia, mutta ensimmäisellä kierroksella olin tavoiteaikaani jäljessä jo vajaat puoli minuuttia. Toisaalta vauhti jolla lähdin juoksemaan olisi tuonut loppuajaksi vähän päälle 2:52, mutta siihen en itsekään oikein uskonut ja päätavoite olikin alittaa 2:55.

Toinen kierros meni reilut kymmenen sekuntia nopeampaa kuin ensimmäinen, joten puolimatkassa olin tavoitevauhtia perässä 40 sekunttia. Juoksu alkoi jo hieman tuntumaan jaloissa, mutta väkinäiseksi se ei sentään vielä ollut muuttunut – tosin täysin rentoakaan se ei enää ollut. Toisella kierroksella puolimaratonin juoksijoita tuli selkä edellä vastaan aivan solkenaan joten ohittelua riitti.

Kolmannen kieroksen alussa oli yllättävän väljää juosta, sillä puolimaratonin juoksijoita ei enää siinä kohden ollut, eikä kierroksella ohitettavia maratonareita vielä näkynyt. Juoksu tuntui edelleen ihan mukavalta, eikä normaalia puolimatkan ohituksen jälkeistä henkistä tuskaakaan tuntunut. Hieman vasemman jalan pikkuvarpaassa alkoi tuntumaan hiertymän merkkejä, mutta juoksua se ei ainakaan vielä haitannut. 30 km:n kohdalla tuli ohitettua ensimmäinen samalla kierroksella oleva juoksija, se antoi itselle tsemppiä, että vähän vaikeaa alkaa olla muillakin.  Tämä kierros meni kuitenkin vielä ihan mukavasti ajankin puolesta, vaikka käppiä tavoiteaikaan tulikin lisää minuutin verran, niin edelleen oltiin alle 2:55:n vauhdissa.

Neljännen kierroksen alussa alkoi sitten varvattavia maratonareita tulla eteen joukoittain. Jalkoja alkoi jo särkemään siihen malliin, että piti alkaa ihan tosissaan tsemppaamaan itseään henkisesti. Loiva alamäkijuoksu tuntui tappavalta etureisissä ja jalat tuntuivat kangistuvan täysin. Onneksi eteen, noin 100 m päähän oli ilmestynyt yksi samalla kierroksella oleva maratoonari. Tunnistin hänet juoksutrikoista naisten sarjan kärkijuoksijaksi. Siitä selästä saikin seuraavan tavoittelun kohteen. 37 km:n kohdilla ko. naisjuoksija tuli sitten ohitettua. Nelisen km ennen maalia alkoi näyttämään jo vähän huonolta 2:55 ajan alitus ja koitinkin vähän kiristää vauhtiani. Kroppa antoi heti vastauksena krampin oireita varpaisiin ja pohkeisiin. Yrittämäni vauhdin lisäys ei tuonut kuin lisätuskaa juoksuun, sillä kellon mukaan vauhti ei tuntunut paranevan yhtään – tosin ei hidastunutkaan. 40 km:n kohdalla lisäsin sitten vauhtia kramppiuhasta välittämättä. Riskejä oli jälleen otettava. Etureidet huusivat viimeisillä sadoilla metreillä armoa ja ne armon huudot tulivat suusta aina vaan voimistuvana ähkimisenä. Vaikka kaikki oli pelissä, niin 2:55 alituis ei onnitunut, vaan jäin siitä 30 sekunttia. Loppupuristus olisi pitänyt aloittaa pari kilometriä aikaisemmin.

Vaikka aivan tavoitteeseen ei tullut päästyäkään, niin uuteen omaan ennätykseen pitää olla aina tyytyväinen. Sijoitukseni oli yleisessä sarjassa 7. ja koko porukasta oli 12. Keli ei loppujen lopuksi ollutkaan niin paha kuin vielä aamulla pelkäsin – jos ei kyllä ihan optimaalinenkaan. Oliko etureisien yllättävänkin kovaan kipeytymiseen syybä kylma viiva vai mikä, mutta muuta haittaa ei kylmästä kelistä varmaankaan ollut. Muut paikat tuntuivat kestävän ihan hyvin, eikä edes akillesjänteet vihoitellut missään vaiheessa. Edellisestä maratonista oli ehtinyt kulua jo yli kaksi vuotta, mutta toivottavasti seuraavaan ei vierähdä yhtä pitkää aikaa.

Nyt pari viikkoa juoksutaukoa ja sitten uudelleen baanalle.

Sunnuntaina juostu Pirkan Hölkkä jäi minulta tänäkin vuonna väliin. Tällä kertaa ei siitä syystä, että paikat eivät olisi olleet kunnossa, vaan siksi, että nyt valmistaudutaan kahden viikon päästä juostavaan Kankaanpään maratoniin. Valmistautuminen onkin mennyt suht. suunnitelmien mukaan. Tämän viikon piti olla viimeinen määräviikko ennen maratonia ja kun 100 km:n raja tuli ylitettyä hiuksen hienosti, niin tyytyväinen viikon saldoon voi olla. Nyt sitten viimeiset kaksi viikkoa kevennetään treenejä ja vähän “herkistellaan” kuntoa.

Tuo kilometrimäärä koostui kuudesta lenkistä. Tiistaina tein vähän normaalia työmatkaa pidemmän lenkin, kun juoksin puolimaratonin verran rennolla vauhdilla. Aikaa tuohon kului hieman alle 1:38. Juoksu tuntui mukavan kevyeltä ja kun vielä reittikin poikkesi normaalista työmatkasta, niin lenkistä jäi tosi positiivinen olo. Keskiviikkona ja torstaina tein perinteiset 16,5 km työmatkajuoksut. Torstaina tosin menin pääosin samaa normaalista poikkeavaa reittiä kuin maanantainakin, sillä vaihtelu tuntui virkistävän. Reitti kulki Lielahden kautta Rantatietä pitkin Särkänniemen ohi ja Mustanlahden jälkeen käännyi Tammerkosken rantaa pitkin kohti keskusta. Sieltä sitten Ratinaan, arboretumiin ja Sarankulmaan. Tajusin vasta kuinka helposti Mustastalahdesta pääsee ihan Sarankulmaan asti niin, ettei liikennevaloihin törmää ollenkaan. Sillä kun menee vain Tammerkosken rantaa pitkin, niin Kekkoskentien, Satakunnankadun, Hämeenkadun ja  Tampereen valtatie alitse pääsee todella suoraviivaisesti, eikä matkaakaa tule juurikaan sen enempää kuin juoksisi Rajasalmen ja Pirkkalan kautta.

Viikonlopun kolme lenkkiä varmisti sitten satkun täyttymisen. Lauantaiaamusta lähdin juoksemaan sumuiselle Lamminpään kentälle tonnin vetoja. Aamuyhdeksältä, kahden asteen lämmössä vedetyt 5 kpl km:n vetoa ei oikein lupauksia herätellyt. Juoksu ei oikein irronnut ja meno tuntui löysältä. Vedot olivat hädin tuskin 3:30 min luokkaa, eli jopa huonompia mitä cooperissa tuli juostua. Illalla tuli vielä tehtyä 9 km saunalenkki. Se sentään meni kevyen tuntuisesti. Sunnuntaiaamusta lähdin tekemään viikon pisintä lenkkiä. Ajatuksissa oli tehdä 24 km lenkki jotta tuo tavoiteltu 100 km tulisi täyteen. Yritin mennä reilusti alle 130 sykkeillä vauhdista välittämättä. Lenkin päätteeksi mittari näytti, että keskisyke olisi 125 ja keskivauhti tasan 5 min/km. Lopussa sykkeet tuntuivat nousevan hieman liian korkealle vaikka vauhti tuntui melko taapertamiselta. Hieman kovemmalla vauhdilla lenkki olisi varmaankin tuntunut helpommalta, mutta täytyy näitä rauhallisen vauhdin lenkkejäkin harjoitella.

Salirintamallakin tapahtui tällä viikolla muutoksia. Maanantaina kävin tälläerää viimeisen kerran Sykkeellä, sillä vuoden sopimus sinne päättyi torstaina. Ajattelin, että nyt voisi taas hakea sali-innostusta toiselta salilta, ja kävinkin tekemässä sopimuksen Partolan GoGo Expressiin. Se on muutenkin paremmin työmatkan varrella, eikä enää tarvitse sompaila keskustan aamuliikenteessä. Ainoa huono puoli muutoksessa on, että laitteet ovat taas ihan erilaiset kuin Sykkeellä ja taas menee vähän aikaa ennen kuin löytää uudella salilla oman hyvän laitesarjansa. Sykkeellä tuli käytyä vuoden aikana 105 kertaa.

Viikko 39/2010 (28.9.2010 – 4.10.2010)