Jos viime viikko meni suurin piirtein suunnitelmien mukaisesti, niin männä viikko meni sitten täysin suunnitelmien vastaisesti. Heti maanantaina täytyi pitää lepopäivä, kun sunnuntai-iltana oli kuumetta ja kun olin pois töistäkin, niin ei oikein ladulle voinut lähteä.

Tiistaina alkoi sitten pakkanen kiristymään, mutta lähdin kuitenkin pyörällä töihin. Aamun pyöräily meni vielä suht mukavasti, mutta illalla oli pakkanen kiristynyt muutamalla asteella -18 asteeseen ja oli siinä kinthaalla, että päällä oleet kamppeet olisivat olleet liian kevyet kyseiseen keliin. Sen verran hyytävä reissu oli, että kotiin päästyä tuli vain laitettua tuli takkaan ja jätettyä hiihtoreissu väliin.

Keskiviikkoaamuna pakkasta oli yli parikymmentä astetta joten pyörä pysyi tallissa ja salille tuli kurvattua autolla. Illalla pakkanen oli laskenut -17 asteeseen ja pienen harkinnan jälkeen tuli lähdettyä ladulle. Sen verran kova myräkkä ladulla oli, että reissu jäi 20 km mittaiseksi. Lamminpään harjulla meno tuntui välillä hengenvaaralliselta, kun ladulle oli katkennut puita ja koko ajan sai olla varuillaan, ettei joku lumen painosta taipunut mänty katkea päälle. Onneksi niskaan tuli puista vain lunta.

Torstain lämpömittari pysytteli koko päivän -20 asteen tuntumassa, joten lepopäivä tuli tästäkin.

Perjantaina tuli käytyä sentään salilla, mutta muuten mukavuuden halu vei voiton ja illan hiihdon väliinjättämiselle tuli keksittyä riittävästi perusteita.

Viikonloppuna tuli sentään tehtyä kaksi 40 km:n hiihtoa, mutta uusi lumi hidasti hiihtovauhtia sen verran, että pidemmät lenkin jäi tekemättä. Akillesjännekin aloi taas vihoittelemaan vähän enemmän, se ei ilmeisesti tykkää näin leppoisista viikoista.

Ensi viikko näyttää kyllä pakkasten puolesta hyvältä, mutta uutta lunta näyttäisi tulevan jonkin verran, joten kovin liukkaita hiihtokelejä ei ole tiedossa.

Nyt tuli hommattua ihan ultimate henkilövaaka. Sillä saa selville rasva%, lihasmassa% ja kaikkee, jopa oman painonsa. Joo.. tiedetään.. kyllähän tuo vähän turhamaisuudelta tuntuu (ja varmaankin myös sitä jossainmäärin on), mutta jos tuo antaisi vaikka vähän enemmän innostusta jenkkakahvojen hävittämis-operaatiossa. Rasva% näytti olevan siellä säälittävän ja naurettavan välimaastossa ja sille tarvisi saada tehtyä jotain. Toivottavasti tämä uusi härveli auttaa tuon tavoitteen toteutumisessa, vaikkakin viime aikojen ruokailutottumukset eivät oikein edesauta sitä. Edellinen vaaka sai toimittaa virkaansa vain vuoden puolitoista, mutta sen antamiin lukemiin ei tullut oikein luotettua, vaikka sekin tuli hommattua, koska sitä edelliseen vaakaan tuli luotettua vielä vähemmän. Yksi huono puoli tässä uudessa Omronissa on, sillä se näyttää painoksi puoli kiloa enemmän kuin edeltäjänsä.

Loppuviikosta kiristyneet pakkaset haittasivat taas vähän ulkoliikuntaa. To ja pe -aamuina kun pakkanen painui lähemmäksi -20 kuin -15 astetta, niin jätin suosiolla työmatkapyöräilyn väliin. Torstai-iltana oli myös sen verran pakkasta, että hiihtolenkkikin jäi väliin. Perjantainakaan ei päässyt paikkaamaan torstain huilia, sillä illalla tuli käytyä kohottamassa rasva%:a ja sen päälle leffassa katsomassa Holmesia… Scherlock Holmesia. Tosisaalta kyllä perjantain lämpötila olisi jättänyt hiihdot muutenkin väliin. Muuten treeniviikko meni suunnitelmien mukaisesti.

Lauantaina pakkanen näytti enää -15 astetta joten ladulle pääsi lähtemään. Pipo jäässä hiihto eteni. Välillä paleli varpaita, välilä sormia, mutta muuten pakkasesta ei ollut vaivaa. Tavoiteltu 47 km tuli täyteen. Jotain äijää ei tuntunut pakkanen haittaavan ollenkaan, sillä hän paineli menemään lippalakki päässä. Hänellä oli varmaankin jo aikaisemmin järki jäätynyt.

Sunnuntaina lähtö laduille vähän viivästyi, kun odotteli, että aamun -20 pakkanen vähän hellittäisi. Puolen päivän jälkeen -15 asteessa sitten tarkeni lähteä taas suksimaan. Alusta asti meno oli jotenkin väsyneen tuntuista. Pitopuolen kanssa oli ongelmia koko matkan ajan, mutta onneksi luisto edes pelasi. Lenkin puolenvälin jälkeen alkoi matkan tekeminen painamaan toden teolla ja alkoi olla melko vetämätön olo, mutta oikaisuja ei 52 km:n lenkkiin tullut tehtyä. Neljän tunnin ajan alitusta lähdin hakemaan, mutta loppumatkan iskusta huolimatta 5 sekunttia aika ylittyi… kyllä harmitti :). Kotiin päästyä oli melko hakattu ja vetämätön olo, ja syy muutenkin tahmeaan menoon löytyi kuumemittarista. Maanantaista tuli huilipäivä.

Vihdoinkin nuo vuoden vaihteen tienoilla alkaneet kovat pakkaset hellittivät ja ulkoliikunnan pystyi jälleen aloittamaan. Lähempänä -20 asteen pakkasilla jätin suosiolla sukset ja polkupyörän talliin ja alistuin autoliikuntaan ja palapelin tekemiseen.

Tällä viikolla pakkaset ovat olleet inhmillisiä, pysyen alle -10 asteessa, joten töihinkin pystyi taas pyöräilemään. Pyörätietkin on saatu ajettua suht. hyvään kuntoon joten ilman suurempaa tuskaa on saanut fillaroida. Vielä kun vaihdoin ketjut ja kaikki takapään rattaat, niin rutinat ja ketkun ylihyppelytkin ovat loppuneet.

Hiihdon puolella pitkät lenkit alkoivat viime viikon sunnuntaina, kun teimme KooVee:n viisikon kanssa randonnee hiihdon Pirkkalan latuihin tutustuen. Pirkkalasta Lempäälän Hakkariin ja takaisin ja välissä pieniä lisälenkkejä, niin siitä kertyi 54 km:n lenkki ja aikaa kului vajaat 4,5 h. MaSi:lle kiitos järjestelyistä ja saunasta. Komeet ovat ladut Pirkkalassakin, vaikkei Ylöjärveä voitakkaan ;).

Tälle viikolle on kertynyt viiden kerran aikana 175 hiihto-km:ä. Viikolla kolme 25 km lenkkiä ja viikonloppuna 40 ja 60 km. Ainakin nyt viikonloppuna on ollut niin mahtavat hiihtokelit, ettei paremmasta väliä. Pitää, luistaa ja jaksaa… olis voinut olla jo vaikka Pirkan Hiihtokin. Ikuri – Lamminpää – Julkujärvi – Koukkujärvi -akselilla ladut ovat pääosin upeassa kunnossa ja maisemat sitäkin hienommat.

Juoksua ei ole tullut vielä metriäkään tälle vuodelle, mutta niin se vähän on ollut tarkoituskin. Oikea akilles ilmoittelee edelleen itsestään hiihdonkin aikana, mutta ei ole mennyt huonompaankaan suuntaan. Vasen aj. on tullut suht. hyvään kuntoon eikä enää kipuile edes aamuisin. Alkutalvesta vaivannut lonkkakin on jossain vaiheessa huomaamatta parantunut – varmaankin siitä kun on jättänyt juoksut väliin.

Toivottavasti hiihtokelit säilyvät juuri tällaisina kuin ne nyt ovat, niin pääsee reenaamaan Pirkkaa varten oikein kunnolla.

Parempaa vuotta on syytä toivoakin, sillä vuosi 2009 ei mennyt alkuunkaan suunnitelmien mukaisesti. Vuosi alkoi heti jalkavaivoilla, ja jalkapohjakivut estivät juoksukilometrien keräämisen. Onneksi tammikuussa pääsi jo hiihtämään suht mukavasti. Kunnon juoksumääriä alkoi saamaan vasta helmikuun loppupuolella ja silloin näytti siltä, että jalkavaivat olivat lopullisesti (tältä erää) takanapäin. Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna tuli hiihdettyä kymmenes Pirkanhiihto, ja koko talven hiihtomäärä oli n. 1500 km.

Keväällä juoksu alkoi kulkemaan mukavasti. Huhtikuun alussa talvikauden viimeisessä TeivoCupissa tuli tehtyä uusi oma reittiennätys kun aika painui ensimmäistä kertaa alle 18 minuutin (17:49).  Huhtikuun loppupuolella Loimaan Savihölkässä tuli myös hyvä aika 6.8 km reitillä, 24:34, sijoitus neljäs. Toukokuun alussa kävin juoksemassa Lempäälässä Idea-Park -juoksussa uuden puolimaratonennäkytykseni, 1:21:09, sijoitus kolmas. Seuraava juoksutapahtuma olikin vasta kesälomalla heinäkuun puolessa välissä, kun kävin juoksemassa Oripäässä Ori-hölkän joka meni myös yli odotusten, sillä tuloksena oli ensimmäinen kisavoitto. Kunto tuntui nyt niin hyvältä, että päätin lähteä sitä seuraavana viikonloppuna Hämeenlinnaan koittamaan josko puolimaratonilla menisi jo 80 minuutin raja rikki. Eipä mennyt, eikä tullut edes uutta ennätystä. Ennätysten tekeminen jäi siis tuleviin kisoihin. Kisat loppuivat kuitenkin tähän, sillä kesän mittaan alkoi akilesjänteet oireilemaan ja syksyn puolella estivät harjoittelun kokonaan. Tilanne ei parantunut syksynkään jälkeen vaan koko loppu vuosi meni jänteiden kanssa tuskaillessa ja juoksulenkkejä haikaillessa.

Suunnistuskausi alkoi taas normaaliin tapaan huhtikuussa Tampereen iltarasteilla ja länsirannikon kisoilla. Kevät ja kesä tuli käytyä melko ahkerasti metsän puolella. Mikkeli-Jukolassa tuli juostua osuus Metso Automationin joukkueessa – ensimmäistä kertaa lamppu päässä, vaikka ei lampulle kovin paljon käyttöä ollutkaan. Heti seitsemän viikon kesäloman (sis. 4 viikkoa lomautusta) aluksi suuntasimme Norjan Bodoseen rastiviikoille. Siellä ei tuloksellisesti kauheasti jäänyt käteen, mutta muuten se oli elämykksellinen puolitoista viikkoa. Seuraavat kolme viikkoa tuli suunnitettua ja juostua Punkalaitumen mökiltä käsin. Tämän jälkeen suuntasimme auton nokan kohti pohjoista ja Utsjokea jossa osallistuimme Tuulin kanssa Tunturisuunnistuskisaan. Täällä alkoivat akillesjänteet ensimmäistä kertaa vaivaamaan todella pahasti. Viikon Utsjoen -loman jälkeen ajoimme viikoksi Ylläkselle jossa järjestettiin Rogainingin EM -kisat ja jossa osallistuimme Tuulin kanssa 24-tunnin sarjaan. Tämä kisa oli viimeinen niitti akillesjänteille. Sain jänteeseen pariin otteeseen kortisonia ja hieman vaivat tuntuivatkin helpottuvan. Seuraavan kerran suunnistusta kokeilin vasta syyskuun lopulla Jämin suunnistusmaratonilla, mutta siellä kisa jäi lyhyeen, sillä 5 km:n jälkeen nilkutin maaliin akillesj. entistäkin kipeämänä.

Pyöräilykilometrejä kertyi reilu 3700 km. Lähes kaikki tuli työmatkapyöräilystä jota tulikin harrastettua läpi vuoden. Loppuvuoden pari kylmemää viikkoa rajoitti pyöräilyä ja näin tavoiteltu 4000 km:n raja jäi rikkomatta.

Punttisalilla tuli käytyä myös läpi vuoden, lukuunottamatta kesälomakautta. Lokakuun alusta aloin käymään Kuntokeskus Sykkeellä johon ostin vuoden salikortin. Juoksutauon vuoksi salikertoja alkoi kertymään 3 kpl/viikko.

Pitkästä aikaa joulukuussa tuli jo sen verran lunta, että pääsi hiihtämään. Ennen vuoden vaihdetta olikin tullut jo ensimmäinen sata kilometriä hiihtoa täyteen. Hieman akillesjänteet oireilevat hiihdonkin aikana, mutta ei niin paljon, että minut saisi hiihtoladuilta pois.