Jälleen on mennyt pari viikkoa viime kirjoituksesta. Edellinen viikko oli sen verran mitäänsanomaton, että siitä ei ole juuri mitään kerrottavaa. Koko viikkona ei tullut parin punntisalikerran lisäksi harrastettua muuta kuin työmatkapyöräilyä sekä tiistaina kävin toteamassa 6 km juoksulenkillä, että jalkapohja ei tykkää vielä juoksemisesta.

Pyöräilykelit ovat olleet tässä parin viikon aikana melko vaihtelevat. Lämpöä on ollut neljästä plus-asteesta kolmeentoista pakkasasteeseen. Välillä on saanut rullata sulilla teillä ja välillä taas puskea parin kymmenen sentin hangessa. Mutta nyt on ainakin haettu ylärajat pakkaselle ja hangen paksuudelle milloin viitsin lähteä pyörällä töihin.

Jälkimmäinen viikko on ollutkin vähän tapahtumarikkaampi joista kaikkea ei edes viitsi näin julkisesti kirjoittaakkaan. Viikon oudoin ja ikävin tapahtuma tulee heti maanantailta (tosin ne eivät ole yksi sama tapahtuma).

Maanantaina heräsimme aamuyöstä outoon rapinaan jonka pienen ihmettelyn jälkeen paikansimme savupiippuun ja siellä yläkerran peltiin. Joku oli tippunut piipusta alas ja jäänyt pellin päälle räpiköimään. Avasin yläpellin ja vähän ajan päästä tömähti alapellin päällä. Otus hiljeni ja taisi heittää henkensä joten menin takaisin nukkumaan. Tunnin päästä kun heräsimme aamupuurolle aloin kokeilemaan alapellin avaamista, mutta se oli ihan jumissa. Irrotin pellin peitelistan, ja pienen repimisen ja riuhtomisen jälkeen pelti lähti kuin lähtikin irti ja pellin mukana tuli sulka – joten lintuhan se siellä piipussa oli mekastanut. Nyt pelti ei enään suostunut menemään kiinni, eli lintu oli vielä piipussa jumissa. Jätimme asian sikseen ja lähdimme töihin ja jatkoimme linnun kimpussa töiden jälkeen. Jonkin aikaa sai peltiä kolkutella lintua vasten ennenkuin se mäjähti alas tuhkaluukkuun. Ei muuta kuin käsi luukusta sisään ja otusta ulos repimään. Hieman ahdas tuhkaluukku meinasi olla, mutta kyllä se sieltä ulos tuli. Alla pari kuvaa saaliista:

Pöllöhän se sieltä putkahti ulos. Miten oli piippuun mahtunutkin. Tarkempaa lajian en osaa sanoa enkä tuntomerkkejä, sillä sen verran nokinen se oli, että tarkempi väritys jäi selvittämättä. Onnistuu se nuohous tälläkin tavalla.

Maanantain ikävämpi uutinen oli se, että lama iski meidänkin työpaikallemme ja porukkaa laitetaan pihalle oikein isolla kädellä. Saa nähdä joutuuko sitä aloittamaan ammattikuntoilun maaliskuun alusta.

Luntakin viikolla tuli ihan mukava määrä ja nyt on päässyt ihan tosissaan hiihtämään. Viikonloppuna (jos perjantai siihen lasketaan) tuli suksimista reilu 100 km. Sunnuntaina kävin myös koittamassa puolentoista viikon tauon jälkeen taas juoksemistakin. Juoksu tuntui ihan mukavalta. Mihinkään muualle ei sattunut kuin itsetuntoon, sillä sen verran korkeita arvoja syke sekä kilometrivauhti näyttivät. Jalkapohjakin oli yllättävän hyvä, vaikka huomenna se vasta itsestään ilmoitteleekin mikäli lenkki oli huono ratkaisu. Mutta eiköhän tämä taas tästä ala pikkuhiljaa kuntoutumaan.

Ladut on tosiaan saatu melko hyvään kuntoon Ikuri – Lamminpää – Julkujärvi -akselilla. Paikoin oli todella hyvät ladut (siellä mihin on ajettu paljon tykkilunta), mutta paikoin saisi lunta tulla aika paljon lisää ja toisin paikoin latu on muuten vaan huonossa kunnossa. Ja huonoon kuntoonhan se meneekin, aikakin jos hiihtäjiä on niin paljon kuin tänään. Siellä oli vauvasta vaariin lykkimässä ja luistelemassa. Sadan metrin välein oli aina joku mukula turvallaan ladulla möyrimässä. Mutta sellaista se on, sieltä ne tulevat kuituset ponnistavat.

Viikon saldo:
Ma: ap. pyöräily 16 km, sali 1h, ip. pyöräily 16 km
Ti: ap. pyöräily 16 km, ip. pyöräily 16 km
Ke: ap. pyöräily 16 km, ip. hiihto 21 km
To: ap. pyöräily 16 km, sali 1h, ip. pyöräily 16 km, hiihto 21 km
Pe: ap. pyöräily 16 km, ip. hiihto 29 km
La: ap. hiihto 25 km, ip. hiihto 16 km
Su: ap. hiihto 35 km, ip. juoksu 9 km

Sen verran usein vaivoistani täällä valitan, että harrastus-blogi nimi pitäisi muuttaa sairauskertomus-blogiksi. Eikä tuo muutosta tämäkään kerta. Männä viikon vaivalista on sen verran monipuolinen, että ei tiedä itkeäkö vai nauraakko.

Viikko alkoi vielä loman merkeissä – maanantai saldovapaata ja tiistaina oli Loppiainen. Maanantaina puoliltapäivin alkoi ranteita pistelemään siihen malliin, että tiesin kuumeen olevan nousemassa (Tuuli oli ollut aamusta asti kuumeessa). Iltaa kohden olo vain heikkeni, ja ainoa joka jaksoi minut kammeta makuulta ylös oli, että vatsa pakotti pöntölle. Illalla oli työ ja tuska päästä alakerrasta ylös nukkumaan.

Tiistaina kuumetta ei sitten enää ollut, mutta veto oli poissa ja vatsa oli aikas kuralla. Keskiviikkona raahauduin ensimmäistä kertaa pariin viikkoon töihin. Muuten oli ihan ok olo, mutta vessan kutsuun piti vastata viipymättä.

Torstaina alkoi jo vessanpönttö kolisemaan normaaliin tapaan, joten ajattelin lähteä töiden jälkeen juoksulenkille. Heti lenkin alusta asti pallean/vatsan seudulla oli kipua tai kramppaava tunne joten lenkki jäi 6 km mittaiseksi. Loppuilta olikin sitten outo olo, vähän niinkuin ahdisti ja syvään hengitys tuotti kipua.

Perjantaina sama ahdistava olo ja kivut pallean/vatsan seudulla jatkuivat. Työmatkapyöräily ja salilla käynti eivät tuntuneet erityisen pahalta.

Lauantaina avasin kunnolla hiihtokauden ja tein 25 km lenkin. Alkumatkasta oli vielä outoja tuntemuksia, mutta loppumatkasta ne olivat hävinneet.

Sunnuntaille olin suunnitellut paria lenkkiä joten tein 25 km:n hiihtolenkin heti aamusta. Jo herätessä päätä vähän särki, mutta hiihtolenkki tuli kuitenkin tehtyä. Päivän mittaan jyske päässä vain paheni ja alkuillasta pää oli halkeamispisteessä. Toinen lenkki sai jäädä väliin sillä silmien liikuttelukin teki kipeää.

Niin ja kaiken tämän lisäksi jalkapohjakin on edelleen kipeä.

Että tällainen viikko tällä kertaa…

Palapeliuutisia:
Kuumailmapallojen ja purjeveneiden kasaus jatkui koko viikon ajan. Käytetty tuntimäärä pieneni reilusti edellisestä viikosta, sillä pahimpina sairastelupäivinä ei oikein intoa kasaukseen riittänyt. Ja töissäkin piti käydä.

No niin… eipä alkanut uusi vuosikaan lupaavasti. Juuri kun polvi on alkanut kuntoutumaan juoksukuntoon, niin eikös sitten joku toinen paikka alkanut remppaamaan. Nyt vaivan kohde on vuorostaan plantar aponeurosis eli jalkapohjan kalvojänne, tai sitten abductor hallucis muscle eli isovarpaan loitontajalihas, tai joku muu sieltä päin. Tuota lihasta minä enemmän kyllä epäilen sillä jos ongelmana olisi kalvojänne, niin jos olen oikein ymmärtänyt, niin ei jänne itsessään kipeydy vaan sen kiinnityskohdat. Ja kun tuon kalvojänteen kiinnityskohdat ovat kantapään seudulla ja varpaissa, eikä siellä ole kipuja, niin lihas voisi olla parempi veikkaus. Tai sitten vaiva on korvien välissä. Mutta joka tapauksessa kävelessä sattuu välillä niin perkleesti.

Tällä viikolla olen pitänyt pois viimeiset kesälomapäiväni sekä “saldovapaani”, eli töihin ei ole tarvinnut herätä. Ajatuksena oli, että tällä viikolla pääsisi reenaamaan oikein huolella kun polvikin on suht kunnossa, mutta paskanmarjat – joku paikka pitää aina vaivata. Neljä juoksulenkkiä ja yhden pyöräilyn olen kyllä päässyt tekemään, mutta tavoite oli ihan muuta. Ensimmäinen kunnon pakkasjakosokin tuli juuri pahasti loppuviikolle joten pyöräilemäänkään ei oikein viitsinyt lähteä. Näille pakkasille pitäisi vähän pyöräilykamppeita päivittää sillä kulkuset voivat alkaa kilisemään vähän turhan kimakasti jos nykyisillä pyöräilykalsareilla tuonne lähtee sotkemaan.

Viikon saldo:
MA: Juoksu 16,1 km
TI: Pyöräily 42,5 km
KE: Juoksu 14,3 km
PE: Juoksu 12,4 km
SU: Juoksu 20,3 km

Nyt muuten selvisi mistä on peräisin ilmiömäinen suunnistustaitonikin. Isä oli tehnyt inventaaria varastossaan ja löytänyt minun Oravapolkukoulun todistukseni. Vuonna -85 (…kauan on aikaa siis…) on tollainen todistus käteeni annettu joten ei tässä sittenkään olla ihan itseoppineita. Hieman hämärän peitossa on kyllä koulun muistot, mutta jos oikein pinnistää, niin kyllä sitä varmaan kaxtoistakesäisenä istuttiin (edesmenneen) Alastaron (nykyisen Loimaan 🙁 ) ala-asteen luokassa rastimerkkejä opettelemassa.

Palapeli uutisia:

5-tonnin palapeli valmistui joulun jälkeisenä lauantai-sunnuntai -yönä klo 1:00.

Seuraavana maanantaina tuli postiin lähetys Saksasta ja sen kimppuun päästiin saman päivän illalla. Eli 24000 palasen peli käynnistyis silloin, saa nähdä olisiko se vuoden päästä valmis.

Ensimmäisenä tehtävänä oli kaikkien palojen seoitus jotta tehtävä ei olisi liian helppo (alunperin palaset olivat neljässä eri pussissa joista olisi tullut neljä erillistä 6000 palasen palapeliä, mutta äääh… sekaisin vaan). Ensimmäiset kaksi päivää meni Tuulin kanssa kun tehtiin karkea lajittelu palasille. Reunat valmistuivat seuraavan kahden päivän aikana – reunapalojakin oli n. 800 kpl. Varsinainen urakka alkoi minun osaltani punertavan taivaan teolla ja Tuuli alkoi rakentamaan kuumailmapalloja.