Huiliviikko

Tämä viikko oli juoksun ja suunnistuksen osalta huiliviikko. Viimeviikonlopun rogaining-kisa ja muutamanviikon takainen karhunkierroksen juoksu on saanut jalat senverran huonoon kuntton, että nyt oli viisainta pitää vähän taukoa.

Ihan kokonaan ei viikko ollut lepoa, sillä kävin pyörällä töissä kolmena päivänä (16 km / sivu), eli yhteensä n. 100 km. Salilla kävin myös pari kertaa tekemässä kevyen treenin, mutta sielläkin jätin jalan melko rauhaan.

Ensiviikkokin pitää ottaa vielä kevyesti, eli juoksutreenit pitää vielä jättää väliin, mutta sitten pitää jo päästä kokeilemaan taas jalkojen kestävyyttä.

Jämin Rogaining kisa

Jämijärvellä järjestettiin 22.-23.9.2007 Rogaining kisa, joka oli laatuaan ensimmäinen Suomessa. Kisassa oli tarjolla 24, 8 ja 3 tunnin sarjat.

Osallistuimme Tuulin kanssa 8 tunnin sarjaan jonka lähtö oli lauantaina klo 12. Koko edellisen yön oli satanut aika kovin vettä ja aamullakin tuli vielä sadekuuroja. Saavuimme kisakeskukseen Jämin hiihtotunnelille hyvissä ajoin klo 10. Kartat saatiin käyttöömme heti ilmottautumisen jälkeen, joten meillä oli pari tuntia aikaa suunnitella tulevaa reittiä.

Kartta oli kahdella A3 tulosteella, ja mittakaava oli 1:40000. Kartta-ala oli noin 24 x 16,5 km ja alueelle oli sijoitettu 54 rastia. Kartta oli vuodelta 1999 eikä sitä oltu päivittetty sen jälkeen, eli poikkeavaisuuksia maastoon oli jonkin verran. Reittisuunnitelma oli suht helppo tehdä, sillä päätimme keskittyä pääosin vain harjualueelle. Suurempi ongelma olikin sitten pukeutuminen jolla matkaan lähdettäisiin. Vettä satoi vielä puolituntia ennen lähtöä, taivas oli pilvinen ja tuulta oli jonkin verran. Päätimme laittaa alakertaan juoksutrikoot, yläkertaan lämpökerrasto ja kevyt juoksutakki, ja jalkaa kevyehköt vaellusjalkineet. Päälimmäiseksi laitoimme vielä sadetakin ja -housut. Toinen miettimisen paikka tuli siinä, että emme olleet ennen suunnistaneet peruskartalla, ja siinä piti ottaa huomioon myös korjaus karttapohjoisen ja napapohjoisen suhteen.

Ennen lähtökäskyä nollattiin vielä emitit ja tarkastettiin, että jokaisella joukkueella oli kännykkä mukana. Sitten kaikki olikin valmista lähtöön, ja eikun menoksi. Heti ensimmäisistä juoksuaskelista kävi selväksi, että reissusta tuli kivulias. Sillä polvikipu alkoi heti ensimmäisistä juoksuaskelista alkaen ja jatkui koko kisan ajan jokaisella juoksuasekeleella.

Ensimmäiselle rastille (84) päästiin suht helposti, sillä rasti oli melko lähellä polkua ja näkyi suht kauas. Ensimmäisen rastin jälkeen riisuimme sadevaatteet pois, sillä taivas alkoi vähän seljetä ja sadevaatteet hiostivat melko lailla.

Toiselle rastille (74) lähdimme vähän turhan suinpäin. Maastossa oli jonkin verran sellaisia ajouria joita ei ollut kartalla, ja nämä seoittivat vähän etenemistä. Onneksi samalle rastille oli menossa muitakin ryhmiä ja pystyimme vähän peesailemaan. Piti alkaa ottamaan vähän tarkemmin.

Kolmannelle rastille (31) mennessä ajauduimme alueelle jollaista en ollut ennen nähnyt. Männyt kasvoivat melkein maatamyöten ja siitä läpimeneminen oli todella hankalaa, ja aikaa kului. Onneksi alue ei ollut kovin pitkä, ja pääsimme jatkamaa jouhevamaa menoa kangasmaastossa. Päätimme ottaa rastille menon varmanpäälle ja siirryimme kulkemaan tiepohjia pitkin. Rastin löytämisessä ei ollut vaikeuksia.

Neljännelle rastille (41) mennessä pystyimme käyttämään myös aika paljon tiestöä, ja rasti löytyikin suht helposti. Tällä rastivällillä näkyi vielä jokunen muukin joukkuen, mutta sitten tulikin parin tunnin tauko, että muita näkyisi.

Seuraava rastiväli (93) olikin siihen asti haastavin. Nye ei ollut käytettävissä juurikaan polkuja ja rasti sijaitsi kumpareikoissa. Lähestyimme rastia varovaisesti, vähän hajautuneena. Onneksi tämäkin rasti löytyi helposti. Rastinoton jälkeen enenimme parisataa metriä tielle ja pidimme ensimmäisen pienen tauon. Tankkasimme energiaa ja korjattiin varusteita. Aikaa lähdöstä oli kulunut n. 1,5 tuntia.

Seuraava rasti (51) olisi helpossa paikassa, mutta sinne olisi pitkä matka, noin 4.5 km. Matka taittui hölkäten ja kävellen.

Kaksi seuraava rastia (101 ja 71) olivat myös polkujen läheisyydessä joten niiden löytämisessä ei ollut ongelmia. Eteenkään kun kartalta puuttuvia ylimääräisiä polkuja ei tällä karttaosalla ollut häiritsevästi. Kahdeksas rasti (71) oli reittimme kauimmaisessa kulmassa, ja siella aikaa oli kulunut n. 2.5 tuntia ja matkaa vajaa 19 km.

Yhdeksäs rasti (21) olisi juomarasti ja matka sinne kokonaan tietä tai polkua pitkin. Matkaa tosin sinne olisi n. 5 km. Eteneminen tapahtui sekä juosten, että kävellen. Juomat juotiin pois, sillä täydennystä saataisiin rastipisteellä. Matka alkoi jo vähän painamaan.

Seuraavalla rastivälli alkoi taas näkymään muitakin joukkueita jotka ilmeisesti kiersivät harjualuetta eri suuntaan kuin me. Kymmenes rasti (92) oli ensimmäinen rasti joka olisi pois harjualueelta ja sijaitsisi suoalueella. Lähimmältä polulta rastille olisi matkaa noin puoli kilometriä ja tällä matkalla ojia tuntui olevan enemmän kuin mitä kartassa oli merkattu. Onneksi rasti löytyi kuitenkin suht helposti. Tarkastimme vähän reittisuunnitelmaamme ja päätimme jättää yhden “suorastin” väliin.

Yhdestoista rasti (52) olisi jälleen harjualueella, mutta sinne pitäisi mennä suon yli. Suon ylitystä oli vajaa kilometrin matka, mutta suolla kulkeminen oli hidasta ojien ja korkea kanervikon vuoksi. Ajauduimme hiukan vasemmalle, mutta rasti löytyi kuitenkin vaivoitta.

Seuraavaa rastia (62) sitten pummasimme eniten koko reissulla. Vaikka rasti oli suht kapealla alueella, niin pääsimme kulkemaan sen ohi. Onneksi tajusimme riittävän ajoissa, että olimme menneet ohi. Hajauduimme vähän ja lähdimme kulkemaan takaisinpäin. Noin 200 m jälkeen löysimme rastin, joten pummi ei ollut loppujenlopuksi kovin iso.

Kolmastoista rasti (65) olisi taas pois harjualueelta. Sinne olisi matkaa n. 3 km, mutta onneksi suonylitys olisi lyhyt. Rasti oli avokalliolla ja löytyi helposti.

Seuraava olisi taas juomarasti (24). Se olisi suht lähellä (500 m), mutta sinne mennessä jouduimme ylittämään vähän hidaskulkuista suota ja muutenkin ajauduimme vähän sivuun joten aikaa vähän paloi. Vesipullot täytettiin ja matkaa jatkettiin isompia huilailematta.

Viidennelletoista rastille (65) päätimme mennä pienen kierron kautta jotta välttäisimme mahd. paljon suota. Matkaa tuli vähän lisää, mutta vauhti oli parempaa. Rasti sijaitsi korkean kallion päällä lähellä tietä, ja löytyi helposti.

Seuraavalle rastille (53) mennessä teimme vähän huonon reitinvalinnan. Olisi kannattanut palata samaa tietä jota tulimme rastille, mutta lähdimme ylittämään pientä metsäkaistaa jonka jälkeen piti päästä pellolle ja siitä sitten rastille menevälle tiellä. Valitsemamme reitti oli kuitenkin aluksi hidaskulkuista ja matkakin oli varmaan vähän pidempikin. Rasti löytyi kuitenkin helposti.

Alkuperäissuunnitelman mukaan seuraavan rastin (66) jälkeen meidän piti mennä kisakeskukseen tankkaamaan ja vaihtamaan varusteita. Mutta koska aikaa oli jäljellä enään n. 1.5 tuntia, niin päätimme, että jatkamme matkaa ilman taukoa. Näin ehtisimme hakemaan vielä muutaman rastin. Tämä rasti oli lähellä polkuja, joten se löytyi helposti, vaikka sijaitsikin supassa eikä näkynyt kovin pitkälle. Rastilta poistumisen jälkeen pidimme lyhyen tauon. Korjasimme varusteita ja tankattiin vähän. Yksi ongelma oli, että minä olin jättänyt toisen karttapuoliskon autolla, koska se piti hakea varusteiden vaihdon yhteydessä. Jouduimme siis jatkamaan matkaa yhdellä kartalla.

Kahdeksannelletoista rastille (43) meno piti olla suht suoraviivainen. Johtuiko sitten yhdestä kartasta vai taas ilmestyneiden ylimääräiseten teiden määrästä, niin rastille meno oli vähän epävarmaa. Rasti sijaitsi onneksi laajassa supassa, ja saavuimme suoraan sen reunalle, joten rastin löydössä ei ollut ongelmia.

Olimme jo lähteneet jatkamaan matkaa rastille jo sijaitsisi kauempana maalista, mutta pienen pohtimisen jälkeen päätimme jättää sen väliin ja lähteä kohti maalia ja matkan varrella olevaa viimeistä rastiamme (35). Vaikka menimme rastille koko matkan kävellen ja polkuja pitkin, niin silti koko aika oli epävarma olo sijainnista. Tulimme paikkaan jonka varmasti tunnistimme kartalta, mutta siitäkin eteenpäin oli epävarma olo. Rasti oli kuitenkin suht selkeässä kohteessa, eikä sen kanssa ollut ongelmia.

Rastinoton jälkeen meillä olisi ollut aikaa vielä yli 30 min, mutta koska sopivia rasteja ei ollut lähellä ja jalat alkoivat olla heikossa kunnossa, niin päätimme lähteä talsimaan kohti maalia.

Maalissa suunnistusaikaa oli kulunut 7 tuntia ja 37 minuuttia, ja matkaa kulunut reilu 46 kilometriä. Reissu oli kyllä aika rankka jalkavaivojen vuoksi, mutta muuten kisasta jäi hyvä maksu, sillä olimme koko 8-tunnin sarjassa sijalla 7/25, ja sekasarjan kolmansia.

Suunnistuksellisesti reitti ei ollut hankala (tosin kiersimme pääasiassa vain harjulla sijaitsevia rasteja), mutta 1:40000 kartalle ei kauhean pahoja rastipaikkoja parana laittaakkaan. Kisa oli mielestäni paremminkin juoksukestävyyskisa kuin suunnistuskisa.

Järjestäjien mukaan ensivuoden elokuussa pitäisi olla seuraava kisa, joten sinne pitää taas tähdätä.

Karhunkierroksella

Nyt tulee sitten lupaamani tarina Karhunkierroksesta, joka tuli suoritettua viime viikonloppuna.

Kaikki lähti siitä, kun työtoverini Hannu oli viime kesänä patikoinut (taas kerran) kierroksen läpi. Hän sitten ehdotti, että mitäs jos kokeilisimme juosta kierroksen yhdessä päivässä. Mentäisiin rauhallista PK-vauhtia ja järjestettäisiin muutama huoltopaikka, jossa huilattaisiin ja tankattaisiin. Minä oli vaan, että tottahan toki, mikä ettei (just joo… ei tuu kyllä onnistumaan). Talvella Hannu otti sitten asian uudelleen tosissaan esiin, ja viime perjantaina sitten viisi hullua istui autossa nokka suunnattuna kohti Kuusamoa.

Mukana oli työkaverit Hannu ja Esa, Hannun sukulaispoika Sami ja minun vaimoni Tuuli. Saavuimme Samin hommaamalle mökille Kuusamoon illalla klo 19 aikoihin ja aloimme valmistautumaan seuraavan päivän koitokseen. Hannu kävi huoltokaksikon Mikan ja Kimmon kanssa kiertämässä seuraavan päivän huoltopaikat läpi, ja me muut asetuimme mökkiin.

Lauantaiaamuna heräsimme klo 3 ja aloimme keittämään puuroa ja valmistelemaan eväitä päivän koitosta varten. Itse ottaisin selkääni juoksurepun, johon laittaisin varasukat, vessapaperia sekä vähän evästä. Mökiltä lähdimme klo 5:n jälkeen ajelemaan kohti Hautajärven luontotupaa, jonne saavuimme klo 6 aikoihin. Kävin vielä pusikossa tyhjennyksellä ennen lähtöä. Sitten vaan lähtökuva ja kuskille moro. Edessä olisi 80 kilometriä taivallettavaa. 4 tunnin ja n.27 km päässä pitäisi olla ensimmäinen huoltopaikka.

Sää oli mukava, pari astetta pakkasta, poutaista ja tyyntä. Mikäs sen parempi juoksukeli. Alkuvauhti oli mukavan leppoista, juttu lensi ja sykkeitä vertailtiin. Itse en laittanut vielä GPS-sykemittariani päälle, sillä sen akut ei tulisi kestämään koko matkaa. Sovimme Tuulin kanssa, että hän pitää alkumatkan samanlaista mittariaan päällä, ja minä laitan vasta puolessavälissä, kun hän akkunsa (mittarista) alkaa loppumaan. Muutaman kerran kyllä laitoin mittarin vähäksi aikaa päälle katsoakseni sykkeitä, alle 120, eli rauhallista vauhtia edettiin.

Viihdyin aika paljon letkan hännillä, sillä vaikka muu porukka hölkkäsi eteenpäin, niin minä aina välillä kävelin juurakkoisemmat kohdat. Pelkäsin nimittäin polveni kestävyyttä, ja ajattelin, että kävely siirtäisi polvivaivoja eteenpäin. Koska letkan vauhti ei ollut paljon reipasta kävelyvauhtia kovempaa, niin en jäänyt siitä paljon jälkeen, vaikka kävelin useammin kuin muut.

Noin 15 kilometrin kohdalla pysähdyimme purolle täyttämään tyhjentyneitä vesipullojamme ja tyhjentämään täydentyneitä rakkoja. Itselläni oli mukana neljän pikkupullon juomavyö, ja täytin sen kaksi tyhjentynyttä pulloa. Siitä matka lähti taas uudelleen liikkeelle, maasto alkoi muuttumaan mäkisemmäksi ja huonokuluisemmaksi, ja kävelyosuudet pitenivät. Riippusiltojen luona näkyi ensimmäiset vaeltajat. He olivat vasta heräilleet ja tekivät aamutoimia. Muutama sana siinä vaihdettin ja pullot taas täytettin. Itse aloin jo vähän venyttelemään, sillä alkoi tuntua, että reidet alkavat menemään jumiin.

Loppumatka ensimmäiselle huoltopaikalle olikin vähän parempikulkuisempaa maastoa ja vahti tuntui vähän lisääntyvän. Vähän ennen huoltoa tein muutaman vähän reippaamman juoksupätkän, sillä tuntui, että reippaampi vauhti oli rennompaa juosta eikä jumittanut niin paikkoja. Ennen huoltoa alkoi jo vähän oikea polvenseutu oireilemaan (ja takana vasta vajaa 30 km).

Ensimmäiseen huoltoon (Oulangan kansallispuiston luontokeskus) tultiinkin aikataulussa, eli aikaa oli mennyt n. 4 tuntia. Matkaa takana oli 27 km. Huolossa vaihdoin sukat sekä lämpökerraston paidan. Menussa oli lihasoppaa, banaania, suolakurkkua, Batterya sekä rusinoita. Ennen lähtöä kävin vielä tyhjennyksellä. Noin puolen tunnin tauon jälkeen lähdimme taas jatkamaan matkaa.

Toisen osuuden alku oli hyväkulkuista polkua ja siinä vauhti pysyikin jälleen siinä 8 min/km. Oikea polvenseutu oli alkanut vihoittelemaan heti huollosta lähdettyä, mutta venyttely auttoi aina vähäksi aikaa. Etapin ensimmäinen 10 km oli siis aika mukavaa maastoa ja meno maistui, mutta sitten maasto alkoi taas kumpuilemaan, ja juuret ja kivet ilmestyivät polulle. Yksi takaisku eväiden puolella oli tapahtunut, sillä Tukholman maratonilta yli jääneet geelit oli otettu mukaan, ja ne olivat olleet Tukholmasta asti pikkupussissa, ja nyt kun niitä piti alkaa nauttimaan, niin kaikki geelit oli tyhjentyneet pussin pohjalle yhdeksi liisteriksi. Ei niitä sieltä viitsinyt alkaa nuolemaan, eli sitten oltiin ilman geelejä.

40 km:n kohdalla laitoin sitten GPS-sykemittarini päälle. Syke näytti 120 paikkeilla, eli kevyesti vielä mentiin. Tosin kävelykin oli lisääntynyt. Polvi oli vihoitellut taas enemmän jokusen kilometrin ajan.

Jussinkämpälle saavuimme n. 45 km:n kohdalla. Siellä pysähdyimme vähän pidemmäksi aikaa tyhjennykselle ja tankkaukselle. Nyt alkoi jo muiltakin kuulumaan kommentteja, että paikat eivät olleet enää ihan kunnossa (Tuuli tosin oli vielä ehjässä kunnossa). Venyttelimme paikkoja ja sitten taas jatkoimme matkaa. Tämän etapin aikataulu näytti vähän venyvän, joten soittelimme jossain vaiheessa huoltoon, että tulisimme myöhässä.

Maasto alkoi mennä tosi huonokulkuiseksi, välillä oli tosi jyrkkiä rappusia alaspäin (joista polvet eivät tykänneet ollenkaan) ja välillä joen rantakivikot olivat niin hankalia, että nelinkontin piti mennä. Itselläni alkoi jo toinenkin polvi kiukutella, eli tuskaa oli.

Kun pääsimme Pikkukarhunkierroksen lenkille, niin muuta porukkaa alkoi lappaamaan vastaan oikein kunnolla. Reitti oli hyväkulkuinen ja vauhti tuntui taas paranevan. Polvetkin tuntui tykkäävän enemmän, kun alusta muutui tasaisemmaksi ja askel vähän rennommaksi. Maisematkin muutuivat aika hulppeiksi ja jylhiksi, oli Jyrävän köngästä ja kaikkee.

Toinen huoltopiste oli Jyrävän könkäältä n. kilometri eteenpäin tien varressa. Saavuimem sinne n. 1,5 tuntia aikataulua myöhässä, mutta vielä ei pitänyt olla kiire pimeyden suhteen. Huollossa söimme kauravelliä sekä muita jo ensimmäisessä huollossa tutuksi tulleita eväitä. Tauko oli taas n. puoli tuntia. Sami päätti jättää matkanteon tähän, sillä hänen jalkaongelmansa paheni siihen pisteeseen, että enää ei ollut järkeä jatkaa matkaa. Muu nelikko lähti taas liikkeelle.

Matkan teko tuntui taas maistuva, kun oli saatu murua rinnan alle. Polvet kyllä kiukuttelivat, mutta ehkä ei niin paljon kuin ennen huoltoa. Polkukin oli suht hyväkuntoista. Muutaman kilometrin jälkeen eksyimme vähän reitiltä, ja tarvimme karttaa jotta löysimme takaisin polulle. Hakkuuaukolla oli hakattu myös reitin merkinnät pois (tai sitten me ei vaan huomattu niitä).

Hannu jättäytyi muusta porukasta, sillä hänen jalkavaivansa alkoivat myös pahenemaan. Meillä muilla oli myös vähän aikatauluongelmia, sillä Rukalle olisi vielä paljon hankalia kilometrejä, ja pimeän tuloon ei olisi enää montaakaan tuntia aikaa. Jatkoimme siis kolmistaan suht reipasta hölkkää eteenpäin. Aloimme pikkuhiljaa nousemaan kohti Konttaisen huippua. Siinä oli kyllä monta nousua ja laskua ennen kuin sinne pääsimme. Ensin kilometritolppien väli venähti 1,5 kilometrin mittaisiksi ja sitten ne loppuivat kokonaan. Matka tuntui tosi pitkältä Konttaiselle, sillä nyt oli polvivaivojen lisäksi tullut mukaan myös kramppailevat pohkeet ja takareidet. Onneksi ne ei kuitenkaan ihan kiinni krampanneet, oireilivat vain.

Konttaiselta oli kyllä hienot näköalat, mutta kauan ei niitä parantunut ihailla, sillä hämärä alkoi pian laskeutumaan ja edessä oli vielä Valtavaaran ja Rukan ylitykset. Lasku Konttaiselta huoltopisteelle ei ollut kovin pitkä, mutta tosi jyrkkä (onneksi? pääosin rappusia), ja tämä oli varaankin reissun tuskaisin osuus. Ei oikein tiennyt mitenpäin rappusia olisi pitänyt kulkea alaspäin.

Kolmas huolto suoritettiin nopeasti, vähän evästä mukaan ja suuhun, ja heti matkaan. Maaliin ei ollut matkaa kuin n. 6 km, mutta nyt alkoi jo hämärtämään.

Valtavaaralle nousu oli paikoin tosi jyrkkää ylämäkeä ja paikoin tosi kivikkoista ja lisäksi jyrkkää alamäkeä. Juoksemiseen ei ollut mitään mahdollisuuksia. Ensimmäinen kolme kilometriä oli tosi hidasta, mutta sitten kun pääsimme Valtavaaran huipulle, niin alusta parani taas. Kyltti näytti, että matkaa Rukalle olisi 3,5 km, aurinko oli jo laskenut, ei siis muuta kuin jalat alle ja matkaa jatkamaan. 1,5 km olikin taas hyvää alaspäin viettävää polkua ja se pätkä menikin hyvin. Sitten alkoi taas kivikkoiset alamäet, ja kun alkoi olemaan jo melko pimeää, niin varovaisesti täytyi mennä.

Kilometri ennen maalia olimme päässeet Valtavaaralta alas tielle. Mutta sitten edessä näytti olevan jyrkät rappuset jonne Karhunkierros vielä jatkui. Oli siis noustava vielä Rukalle. Portaiden yläpäässä hävisi sitten reittimerkinnät, sillä pimeys oli jo laskeutunut. Kartan tutkimisen heikossa lampun valossa ja Hannulle soiton jälkeen päätimme lähteä laskemaan yhtä laskettelurinnettä alas toivoen, että saapuisimme tielle. Tietä pitkin sitten päädyimme hyppyrimäelle, jonka alastulorinteen rappusia menimme alas. Pikkuhiljaa alkoi Hannulle selvitä missäpäin me harhailimme ja pienen ajan jälkeen, kun olimme tarponeet pimeää tietä eteenpäin, ilmaantui huoltoautomme valot tielle. Reissu oli päättynyt. Aikaa lähdöstä oli kulunut n. 15,5 tuntia ja GPS -mittari näytti 83 km. Oli se aika mahtava tunne.

Mahtava tunne ei sitten enää ollutkaan sunnuntaina kun piti istua autossa 10 tuntia. Paikkoja särki ja taukopaikoilla käveleminen tuotti tuskaa. Se oli kumma juttu, että ne paikat polvesta jotka olivat juoksun aikana kipeä, eivät enää olleetkaan, vaan kipu oli siirtynyt toiseen paikkaan (polvenseudulla kuitenkin).

Semmoinen pikainen Kuusamon reissu se oli. Minä, Tuuli ja Esa saatiin taivallettua koko matka. Hannulta jäi vain muutama viimeinen kilometri väliin ja Samikin meni upeat n.60 km.

Maisemia ei paljon ehtinyt nähdä, ainoastaan polun juurakkoa ja kiviä, sekä tossujen kantapäitä. Kivaa kyllä oli. Paikat tosin meni vähän huonoon kuntoon, ja ne pitäisi saada pian parannettua, sillä uudet koitokset on vielä syksyllä edessä.

Kuntoilu elämäntapana

Koska tällä palstalla varmaankin tulen käsittelemään pääasiassa harrastuksiini liittyviä ajatuksia, niin ensimmäisenä voisin kirjoittaa siitä miten tähän asti suurin elämäntapamuutokseni oikein tapahtui.

Kyllähän sitä on koko iän tullut harrastettua jotain liikuntaa. Nuorempana oli tennis jota tuli lätkittyä ahkerimmin (ihan ilman mitään sen kummempaa kilpailu). Sulkapallon parissa kiertelin jo oikein jotain pieniä kisojakin, ja harjoiteltua tuli melko ahkerasti.

Suurin “kuntoiluherääminen” tapahtui kuitenkin vuoden 1999 tammikuussa, kun olin työpaikkani hierojalla hierotuttamassa kipeitä hartijoitani. Tuttuun tapaa juttelimme Lassen kanssa kaikennäköistä maailman menosta. Jossain vaiheessa, hieno talvikeli kun oli, juttu siirtyi hiihtämiseen (jota en ollut tehnyt, armeijaa lukuunottamatta, sitten yläasteaikojen). Lasse hehkutti, että kuinka hienoa on hiihdellä pitkiä reissuja auringon paisteessa valkoisilla hohtavilla hangilla. Käytännössä tuo lause tuli muuttamaan minun ja tulevan vaimoni elämäntavan.

Samana päivänä kävin vielä ostamassa itselleni sukset ja tein ensimmäisen hiihtolenkin (taisi olla muutaman kilometrin mittainen). Sinä talvena tuli sitten hiihdettyä n. 700 km. Keväällä ostin juoksutossut, sillä en halunnut hävittää kesän aikana talvella hankkimaani kuntoa, enkä saada takaisin niitä kiloja jotka olivat ladunvarteen jääneet. Sinä kesänä tuli sitten hurahdettu juoksemiseen, ja tuli myös juostua ensimmäiset puolimaratonit.

Pienestä se on siis kiinni isotkin elämäntapamuutokset. Sillä ilman tuota yhtä vuoden 1999 hierontakertaa voisi mittarissa olla 26000 km vähemmän hiihtoa ja juoksua, sekä montaa upeaa kokemusta.

Tällähetkellä harrastuksissa mukana on ollut muutaman vuoden myös suunnistus, johon tällähetkellä olen eniten “hurahtanut”. Suunnistuksen pariin tuli myös joudutta melko sattumalta, mutta siitä voin ehkä kertoa lisää myöhemmin.

Seuraavaksi kun taas pääsen näppäimistön ääreen, niin kirjoittelen viimeviikonlopun Karhunkierroksesta joka tuli taivallettua läpi pienellä porukalla 15,5 tunnissa, yhden päivän aikana.

Voihan blogi

No niin, nyt tuli sitten itsekin avattua oma blogi. Tämä tapahtui kyllä ihan ilman etukäteissuunnitelmaa, sillä lueskelin ystävän omaa blogia, ja siinä sitten oli tarjolla nappi josta tällaisen sai avattua. Eli nyt sitä ollaan sitten itsekin “blogi-ajassa”.

Onhan sitä usein tehnyt mieli alkaa kirjoittelemaan ajatuksistaan, sillä aina niiden julkituominen ei ole helppoa.