Piikki ja puremia

Onpas outo aika päivittää blogia. Kello ei ole vielä sunnuntaina aamulla seitsemääkään ja näppäimistöä paukutetaan jo ihan tosissaan. Viime viikolla ei päivitystä tullutkaan, sillä kaikki ehtoot meni pihahommissa, kun ulkona oli niin komeat kelit. Nyt päivityksen voi tehdä jo näin aamusta, sillä tälle päivälle ei treeniä ehdi tullakaan, nimittäin päivällä pitäisi käydä Jyväskylässä katsomassa neljäviikkoista ja illalla tuossa lähistöllä 92 vuotiasta.

Siinä kävi sitten niin kuin vähän pelkäsinkin. Ahneella on tunnettu loppunsa. Pari viikkoa sitten kaikki oli vielä niin hienoa ja upeaa, kun pääsi käymään suunnistuskisoissa, ja juoksin jopa samana päivänä töihin ja töistä kotiin. Kantapää oli jo kyllä aiemminkin antanut vähän lisääntyneen kipuilun merkkejä, mutta nyt se alkoi sitten tuntumaan melkein koko lenkin ajan ja normaalissa kävelyssäkin. Sille tuli sittenkin liikaa rasitusta liian äkkiä.

Päätin harventaa juoksukertoja ja lisätä pyöräilyä, kun kerran Pirkan Pyöräilyynkin tuli taas ilmoittauduttua. Mökiltä pyöräilin viikko sitten kotiin ja pari kertaa olen tullut töistä Siuron kautan kotiin (josta tulee matkaa maratonin verran). Kantapään kipu alkoi kuitenkin tuntumaan jo pyöräilykengässäkin, joten aloin taas selailemaan Koskiklinikan lääkäriluetteloa ja varauskirjaa.

Viime keskiviikkona sitten kävin tekemässä sen, minkä olin luvannut itselleni jättää tekemättä enää milloinkaan. Eli taas lykättiin yksi ampulli kortisonia jalkaan. Seuraavana päivänä alkoi jo huomaamaan, ettei normaali kävely enää tuntunut kantapäässä kovinkaan pahalta. Lauantaiaamuna, kun hyppäsin sängystä ylös, niin ihmetys oli suuri, kun nilkka ei ollut jäykkä laisinkaan. Heti päivän ensiaskelista lähtien pystyi kävelemään normaalisti, ilman kipuja. Enpä muista milloin tuollainen tilanne olisi viimeksi ollut.

Lauantai-iltana piti päästä sitten testaamaan jalan kestoa ihan juoksulenkillä. Vajaan 9 km:n lenkin tein ilman minkäänlaisia tuntemuksia kantapäässä. Noin kivutonta lenkkiä en ole tehnyt varmaan ziljoonaan vuoteen. Jalan kunto seuraavana aamuna oli sitten seuraava tarkkailun paikka. Mutta tänäkin aamuna pääsi kävelemään ihan normaalisi heti sängystä noustuani. Tässähän alkaa olla siis toivoa, että tuo jalka voisi tulla joskus vielä jopa ihan kuntoon.

Toinen alkuviikolla tuskia tuottava aihe oli edellisen viikonlopun itikat. Mökillä tuli kaivettua yhtä kantoa maasta shortseissa ja crokseissa. Jotain pirun mäkäriä siinä jaloissa koko ajan pyöri ja ne pääsi syömään jalat melkoisille paukuroille. Sunnuntai meni vielä ihan ok, mutta seuraava yö ja maanantain työpäivä olivatkin sitten melko tuskaa. Jalkoja kutisi niin, että hulluksi meinasi tulla. Töiden jälkeen sain onneksi apteekista helpotusta tuskiini, mutta vielä tiistaina meinasi lenkki jäädä kesken, kun nilkkoja kutisi niin, ettei juoksusta meinannut tulla mitään. Kaikkea sitä joutuukin tässä maailmassa kestämäänkin.

Ao. kuva on Särkänniemen Koiramäen puistosta. Lauantaina tuli poikettua sielläkin, kun olimme Särkänniemi-suunnistuksen talkoissa. On kyllä saatu Koiramäki tosi hienoksi. Suosittelen siellä käyntiä.

Viikon kuva by Tuuli

Viikon kuva by Tuuli

Kisan tynkää

Tällä viikolla avattiin suunnistuskausi. Maanantaina ensimmäiset iltarastit yli puoleentoista vuoteen ja niillä pohjilla lauantaina Tampere Gamesin keskimatkan kisoihin. Ihme kyllä ei jännittänyt yhtään lähteä metsään, vaikka maasto oli haastavaa. Tavoitteita ei ollut laisinkaan – kunhan maaliin ennen iltaa pääsisi. Sarjakin oli muuttunut sitten viime kisojen, sillä nyt “pääsin” jo H40 sarjaan. Jee, jee.

Kauheasti komeampaa säätä ei olisi voinut osua. Aurinko paistoi täydellä terällä ja lämpöä oli ehkä noin 18 astetta. Metsässäkään ei ollut vielä aluskasvillisuutta, joten maastossakin oli miellyttävä edetä. Muutenkin maastossa oli hyvä edetä, sillä reitille ei juuri hakkuita tai tiheikköjä osunut. Ainoa hidastava tekijä oli liukkaat kalliot ja kivikkoinen alusta.

Kartan käteen saatuani alkoi kyllä hieman hirvittämään, sillä maasto näytti tällaiselle menijälle todella vaativalta. Yllättävää kyllä kisa lähti hyvin liikkeelle, sillä kaksi ensimmäistä rastia löytyi ilman kiemuroita. Kolmannelle tuli hieman pummattua, kun kalliot meni vähän sekaisin, mutta ei siitäkään montaa lisäminuuttia tullut.

Kolme seuraavaa rastia löytyi jälleen suoraan, mutta sitten päästiinkin tosi pienipiirteiselle alueelle ja sitä myöden ongelmiin. Seuraavalla kolmella rastilla tulikin vähän kieputeltua, mutta ihmeen vähän kuitenkin. Noille rasteille olisi voinut kulua paljonkin enemmänkin aikaa. Onneksi monella sarjalla oli nuo samat rastit ja pienen peesailun turvin ne löytyivät vähän nopeammin.

Kolme viimeistä rastia olivat taas hieman helpompia eikä niiden kanssa ollut enää ongelmia. Lopputuloksissa taakseni jäi viisi kanssakilpailijaa, joten ihan hyvinhän tuo meni. Jopa niin hyvin, että seuraaviinkin kisoihin tuli jo ilmottauduttua. Oli kyllä tosi mukava taas pitkästä aikaa kisailla, ja tuttujakin näkyi paljon.

Muuten viikko meni taas vanhaan malliin salikäynteineen ja juoksulenkkeineen. Sunnuntaina tuli tehtyä myös vähän pidempi pyöräilylenkki komeassa säässä, kun kiersin 65 km mittaisen Siuro-Pinsiö-lenkin.

Viikon kuva by Tuuli

Viikon kuva by Tuuli

Ps. Piti poistaa yksi vanha kirjoitus, sillä se oli alkanut keräämään hieman spämmiä. Reilun viikon aikana noin 2000 spämmi-kommenttia oli tullut siihen kirjoitukseen, joten kyllästyin deletoimaan niitä ja poistin koko kirjoituksen. Mutta ketä nyt vanhat tekstit edes kiinnostaa. Vaikka olen kyllä huhuja kuullut muutamasta innokaasta fanista…

Kinder-viikko

Tämän vuoden vappuviikko oli yhtä kinderiä. Vapun vuoksi viikkoon mahtui kaksi perjantaita, kaksi lauantaita ja yksi sunnuntai, joten herkuttelut pääsivät vähän lipeemään lapasesta. Kinderiin kuuluu myös yllätys ja sellainenkin viikkoon mahtui, mutta siitä myöhemmin vähän enemmän.

Kuun vaihtumisen kunniaksi juoksulenkkien pituuksia venytettiin vähäsen. Neljä juoksua tuli tehtyä ja yhteensä kilsoja kertyi 44 kpl. Enemmän juoksukilsoja viikon aikana on viimeksi tullut viime vuoden viikolla 11. Myös pisin lenkki, niin ajallisesti kuin matkallisestikin, yli kolmeentoista kuukauteen tuli tehtyä lauantaina, kun juoksin vajaan 14 km / 1:06. Nyt pitääkin kuunnella hieman tarkempaan, että ottiko tuo kantapää normaalia enemmän nokkiinsa tuollaisesta viikosta. Jos ei, niin sama tahti jatkukoot.

Suunnistuskausikin tuli tänään maanantaina avattua. Viimeiset 19 kuukautta onkin harjoituspäiväkirjan suunnistussarake näyttänyt nollaa. Tosin kyllä minä muistaakseni viime kesänä muutaman kerran olin kartta kädessä metsässä, mutta ne kerrat käveltiin ja emitti oli jätetty suosiolla kotiin. Tänään Kaupissa olleilla iltarasteilla oli melkoinen meininki jo heti klo 17, kun saavuimme paikalle. Tuntia myöhemmin kun lähdimme pois, oli iltarastipaikalle johtava tie ihan tukossa, kun porukkaa tuli paikalle aina vaan enemmän. Enpä ole ennen nähnyt moista osallistumisintoa iltarasteilla. Mahtoivatko kartat loppua kesken? Onneksi pääsimme pois alta ennen suurinta ryysistä. Syynä nastareiden jalkaan repimiseen oli, että pitäähän sitä kerran käydä kokeilemassa kompassin toimivuutta ennen ensi viikonlopun kisoja. Tampere Gamesien keskimatkalta onkin tiedossa varmaan mahtava suoritus.

Sitten viikon yllätykseen. Oikeastaan ei se ihan täydellinen yllätys ollut, sillä kerrankin päköpäisyydestä oli hyötyä ja minulle jouduttiin kertomaan, miksi lauantaina ehdottomasti piti Alastarolle mennä. Toisaalta kyllähän sekin on tiedossa, että Kinderistä löytyy yllätys, sisältö vain ei ole tiedossa.

Myös toinen asia yllätyksestä oli sen jälkeen selvä, kun tietoon tuli, että järjestäjinä oli rakkaat ystäväni. Nimittäin se, että tipaton vuosi tulee vihdoinkin päättymään. Paikka, osanottajat ja ohjelma jääköön kertomatta, jottei tule mitään tekijänoikeus, turvallisuus tms. jälkipeliselvityksiä. Mutta kivaa oli, ja juomaa, ruokaa ja ohjelmaa riitti. Tästä suuri kiitos ja kumarrus jokaiselle järjestelyihin osallistuneelle henkilölle sekä muille paikallishallinnollisille yksiköille.

Jäniskevennys vai -pelote

Jäniskevennys vai -pelote