Käsijarru päällä

Eipä tunnu talven niska katkeavan kirveelläkään. Eilen illalla tuli taas taivaalta reilu viisi senttiä uutta lunta hidastamaan kevään tuloa. Tänään sai siis taas tehdä ties monennetko “viimeiset” lumityöt. Jos jotain positiivista uuden lumen tulosta pitää hakea, niin eipä ainakaan pölyävät kadut haitanneet juoksemista – niin kuin on koko muun viikon tehnyt. Nastarit joutui tosin kaivamaan kaapista uudelleen esiin, mutta suksia en alkanut enään voitelemaan. Sukset laitettiin eilen kesävoiteisiin ja niissä ne tulevat pysymäänkin. Tälle viikolle ei tullut yhtään hiihtoa.

Tällä viikolla taisi olla muutamana aamuna koko talven kovimmat pakkaset, joten parina aamuna jätin pyöräilyn väliin ja kuskasin pyörän suosiolla töihin autokyydillä.

Maanantaiaamu oli heti sellainen että pyöräily jäi väliin ja kävin vain salilla. Oli taas harvinaisen vaikea salikerta – väsytti niin pirusti, eikä mitään meinannut jaksaa tehdä. Päivän mittaan sää lauhtui ja kotiinpäin tarkeni mennä pyörällä.

Tiisaiaamusta pakkasta oli vain 10 astetta joten rapsakassa säässä pääsi kuitenkin pyöräilemään. Iltapäivällä juosten töistä kotiin. Meno oli väsynyttä, ilma harmaana katupölystä, mutta onneksi aurinko paistoi ja nastarit olivat vaihtuneet kesätossuiksi, joten plussan puolelle fiilikset jäivät.

Keskiviikkona oli vuorossa vuoden ensimmäinen jalkahieronta – ja sen kyllä huomasi. Hieronnan vuoksi juoksut jäivät tältä päivää tekemättä. Hiihtämässä piti käydä, mutta en sitten kuitenkaan jaksanut lähteä. Aamulla sentään tuli tehtyä tunnin salikäynti.

Torstaiaamusta 14 asteen pakkasessa tuli mentyä juosten töihin. Muutama kilometri verryttelyä sitten 50 min VK:a ja lopussa vähän kovempaakin sekä viimeiset 1,5 km taas verryttelyä. Ihmeen mukavasti irtosi noin aamuksi. Iltapäivällä pyörällä töistä kotiin.

Perjantaiaamuna taas roudattiin pyörä autolla töihin jotta iltapäivästä pääsisi lähtemään töistä oman aikataulun mukaan.

Viikon pitkä lenkki oli siirretty lauantaille, sillä viikonloppuohjelma oli sellainen, että se sopi parhaiten siihen väliin. Yritin lähteä liikkeelle tosi rauhallisesti ja pitää vauhdin ja sykkeet kurissa alusta asti. Käsijarru sauhusi alusta asti, sillä menohaluja oli enemmän kuin tälle päivälle oli annettu lupa, joten ensimmäisen kympin joutui koko ajan toppuuttelemaan ettei vauhti nousisi. Toppuuttelu kyllä sitten palkittiin loppumatkasta, sillä meno oli loppuun asti tosi kevyen ja rennon tuntuista, eikä sykkeetkään nousseet missään vaiheessa PK-kynnyksen yli. 25 km tuli mentyä 4:46 min/km vauhdilla keskisykkeen ollessa 130. Jälleen piti tarkastaa oikein harjoituspäiväkirjasta milloin viimeksi on 25 km mennyt juoksulenkillä rikki ja kammottava totuus tuli ilmi, että viimeksi yli 25 km on tullut juostua elokuun lopulla kun tein 100 km:n juoksun. Muutama hieman yli 20 km lenkki tähän väliin mahtuu, mutta todella heikosti on pitkiä maantiejuoksuja kertynyt.

Sunnuntaina lähdin heti aamusta tarpomaan edellisiltana sataneeseen hankeen. Vuorossa piti olla VK-lenkki, mutta aika lyhyeksi harjoituis jäi. Pääosin menin PK -vauhtia, mutta muutama reippaampikin osuus 12 km:n lenkille tuli. Illalla kävin tekemässä vielä rauhallisen kympin lenkin muhkuraisiksi tallatuilla kävelyteillä.

Ensiviikolle on nyt luvattu sitten jo lämpimämää keliä, että jos se kevät vaikka nyt sitten alkaisi… Viikon päästä maanantaina pitäisi mennä jo ensimmäisille iltarasteillekin jo.

Viikon treenit:
Ma: ap. sali 1h, ip. pyöräily 16.5 km
Ti: ap. pyöräily 16.5 km, ip. juoksu 16.5 km
Ke: ap. sali, ip. jalkahieronta
To: ap. juoksu 16.5 km, ip. pyöräily 16.5 km
Pe: ip. pyöräily 16.5 km
La: ap. juoksu 25 km
Su: ap. juoksu 12.5 km, ip. juoksu 10.6 km

Ei mitään ihmeellistä

Eipä ole tälläkään viikolla tapahtunut mitään ihmeellistä – perus treeniviikko. Juoksumäärä vähän nousi viime viikosta ja hiihtokerrat jäivät kahteen.

Ja voi olla niin, että sunnuntaina oli tämän talven viimeinen hiihtokerta, sen verran heikossa kunnossa ladut olivat. Tai itseasiassa ladut olivat kyllä erittäin hyvässä kunnossa, mutta erittäin likaiset. Kotoa Julkujärvelle oleva 11 km:n siivu oli sellaisessa kunnossa, että ladulla ei juurikaan voinut mennä havunneulasten ja kaarnan paljouden vuoksi, ja paikon luistelubaanakin oli mustanaan havunneulasia – liisterivoitelu ei ollut oikein optimaalinen tuohon roskamäärään :). Julkujärveltä Porintielle oleva 14 km:n väli sitten taas oli erittäin mallikkaassa kunnossa ja suht puhdaskin. Eli 60% reitistä oli hyvässä kunnossa ja 40% tosi likaiset. Kotipuolen laduille ei siis ole asiaa jollei ne puhdistu latukoneen avulla.

Lauantaina kävin pitkästä aikaa juoksemassa TeivoCup:n 5 km testijuoksun. Väliin olisi senkin saanut jättää, sillä keli oli aika hirveä. Alusta pääosin jäinen ja ensimmäinen puolikas puskettiin armottomaan vastatuuleen. Aika vähän osallistujia olikin, eikä perinteisiä kärkipään menijöitä näkynyt lähtöviivalla. Oma tavoitteeni oli alittaa 19 min, mutta pari sekkaan meni yli. Mutta täytyy silti olla suht tyytyväinen aikaan, sillä melkoisen riskialtis keli oli.

Sen verran rauhallista vauhtia TeivoCupissa tuli mentyä, että ylävatsan kramppi jäi tälläkertaa tulematta. Tiistaina ko. harmi tuli koettua taas pitkästä aikaa kun juoksin töistä kotiin vähän kovempaa tahtia. Toivottavasti se ei nyt ala vaivaamaan kovissa juoksuissa.

Lauantaina tuli asennettua lukkopolkimet pyörään. Ja niinhän siinä kävi niinkuin vähän pelkäsinkin, että testiajolla vedin lipat jäisellä pihatiellämme. Tosin ei se lukkopolkimien vika ollut, mutta jännä tunne se on kun renkaat lähtee alta ja jalat pysyy kiinni polkimissa 🙂 – polvea vähän jomottaa.

Viikon treenit:

Ma: ap. pyöräily 16.5 km, sali 1h, ip. pyöräily 16.5 km
Ti: ap. pyöräily 16.5 km, ip. juoksu 16.5 km
Ke: ap. juoksu 16.5 km, ip. pyöräily 16.5 km
To: ap. pyöräily 16.5 km, sali 1h, ip. pyöräily 16.5 km, hiihto 25 km
Pe: ap. pyöräily 16.5 km, ip. pyöräily 16.5 km
La: ap. juoksu 5 + 4 km, ip. juoksu 10.6 km
Su: ap. hiihto 51.5 km, ip. juoksu 10.6 km

Hiihto vähenee, lumi lisääntyy

Treeniviikko oli aika peruskamaa ja melko mitäänsanomaton. Hiihdon puolella aletaan lykkiä viimeisiä työntöjä ja juoksuun yritetään virittää vauhtia. Myös suunnistuskalenteria on alettu pläräämään ahkerammin ja ensimmäiset ilmottautumisetkin on nyt tehty.

Jos treenien puolella ei ollut mitään ihmeellistä, niin muulta osin ainakin alkuviikko meni jännittävissä merkeissä. YT-neuvottelumme päätyivät tiistaina ja irtisanomisia jaettiin oikein isolla kädellä. Koko tiistain sai jännittää soiko puhelin ja keneltä puhelu tulisi. Mutta itse selvisin, ainakin tällä kierroksella, “ainoastaan” 4 viikon lomautuksella. Lomautukset kuulemma totetutetaan kesän aikana, eli jos 8 viikon kesäloma käy toteen, niin siinä on erittain suuri ylikunnon riski :).

Maanantaina pyöräilin salin kautta töihin. Pyörä jäi töihin, sillä illalla oli meillä KooVee:n talkoovuoro TTT:n narikassa.

Tiistaina juosten töihin ja pyörällä takaisin.

Keskiviikkona taas aamula juosten töihin ja illalla hiihtämään. Aamulenkit sujuvat erittäin mukavasti, vaikkakin reppu selässä pitää mennäkin ja kuudelta pitää lähteä. (Menee muuten jougurtti melko letkeäksi, kun se vatkaa reilun tunnin verran repussa.) Hiihdon jälkeen saunaan ja talven ensimäinen hankipyörähdys saunomisen ohessa. Olin aivan unohtanut, että hangessa käynti vaatii alle muutaman huurteisen jotta lumienkelit sujuisivat mallikkaasti. Ilman niitä hanki tuntui kyllä pirun kylmältä.

Torstaina taas pyörällä salille ja töihin, ja illalla pyörällä takaisin kotiin.

Perjantai oli täyslepoa ja työpäiväkin jäi vähän vajaaksi, sillä kävimme Hesassa GoExpossa tutustumassa retkeily-, pyöräily-, kuntoilu-, yms-osastoihin. Mukaan tarttui pyöräilykengät ja lukkopolkimet, joten nyt alkaa pyöräkin liikahtamaan eri tahtiin :).

Lauantaina oli tämän talven nautinnolisin hiihtolenkki. Aamulla kun heräsi oli 5 astetta pakkasta ja aurinko alkoi nousemaan taivaan rannasta. Ladut olivat kuin rautatien kiskot, luisto mahtava ja pito puri mainiosti. 55 km tuli nautiskeltua oikein täysin siemauksin. Illalla vielä perinteinen kympin saunalenkki.

Sunnuntaina aamusta VK-lenkki juosten. Yöllä ja aamulla oli satanut muutama sentti lunta joten askel ei aina oikein pitänyt. Vauhtia sai kuitenkin jotenkin pidettyä. Illalla vielä 25 km tasatyöntöhiihtoa. Oli meinaan melkoisen liukas keli (pitoa tosin ei ollut juuri yhtään). Keskinopeus 4:06 min/km ja keskisyke 117 – että semmoista “vauhtileikittelyä”.

Viikon saldo:
Ma: ap. pyöräily 16.5 km, sali 1h
Ti: ap. juoksu 16.5 km, ip. pyöräily 16.5 km
Ke: ap. juoksu 16.5 km, ip. hiihto 25.1 km
To: ap. pyöräily 16.5 km, sali 1h, ip. pyöräily 16.5 km
Pe: –
La: ap. hiihto 55.4 km, ip. juoksu 10.6 km
Su: ap. juoksu 12.4 km, ip. hiihto 25.1 km

Kevättä odotellessa

Eiköhän tämä talvi saisi olla nyt tässä. Arska voisi laittaa termostaattia pikku hiljaa vähän isommalle, lumet vex ja joku roudaamaan rasteja metsään. Ilmatieteenlaitos on kuitenkin päättänyt laittaa kapuloita rattaisiin ja tilannut vielä ensiviikoksi lisää lunta – toivottavasti sen tuleminen jää vähiin. Mutta jos tämän päivän kaltaisia kelejä vielä jatkuu, niin tonniviidensadan hiihtokilometrin jahtaus jatkuu. Vajaa pari sataa km siitä vielä uupuu, eli parissa viikossa se olisi täynnä – tosin ei haittaa yhtään vaikka ei määrä tulisikaan täyteen, sillä alkaa pikku hiljaa suurin hiihtointo olemaan takanapäin.

Pari viimeistä viikkoa on yritetty ottaa vähän rauhallisemmin, sillä edellinen viikko passailtiin Pirkan hiihtoon valmistautuessa ja kulunut viikko siitä palautuessa.  Edelliselle viikolle mahtui jopa kaksin kappalien totaalista lepopäivää ja muutkin päivät olivat melko maltillisia:

Ma: lepo
Ti: ap: pyöräily 16 km, ip: hiihto 31,6 km
Ke: ap: pyöräily 16 km, ip: hiihto 25 km
To: ip: juoksu 16,5 km
Pe: ip: pyöräily 16 km
La: lepo
Su: Pirkan hiihto 90 km (GPS:n mukaan 88,2 km)

Tämä viikko oli pitkästä aikaa jo kohtuullinen juoksuviikko. Viimeksi juoksukilometrejä on tullut näin paljon vuoden ensimmäiselle viikolle. Viikolla hiihto ei oikein vielä maistunut, mutta viikonloppuna taas innosti sekin laji vähän enemmän.

Maanantaiaamusta iski mukavuudenhalu ja jätin aamupyöräilyn 10 asteen pakkasessa väliin ja kuskasin pyörän autolla töihin jotta edes iltapäivän kotimatkalla saisi otettua pienen hien päälle.

Tiistaiaamusta sitten olikin vähemmän pakkasta ja iskin kypärän taas päähän ja poljin tunniksi punttisalille ja sieltä töihin. Illalla vielä hiihtämään, mutta meno ei oikein mastunut, taisi olla jalat vielä täynnä hiihtoa sunnuntailta.

Keskiviikkoaamusta juoksin osan työmatkasta ja osan kökötin autossa. Iltapäivällä pyörällä kotiin. Alkaa jo pyörätiet vähän sulamaan ja asfaltti paistamaan – nastarengas ropisee mukavasti.

Torstaiaamusta taas pyörällä punttisalille, ja iltapäivällä juosten kotiin. Yritin jo tehdä vähän VK-harjoitustakin juoksun aikana, mutta sen verran väsynyttä meno oli, että vauhdinpito jäi aika vähiin.

Perjantaille ei tullut muuta kuin pyörän kuskaaminen töistä kotiin – polkemalla kylläkin.

Lauantaina tuli herättyä sen verran aikaisin, että viikon pitkälle hiihtolenkille pääsi lähtemään ajoissa. Kello 7:15 lykittiin jo alkuvauhteja ja suuntana oli Porin tien kääntöpaikka. Oli pikkupakkanen ja mukava luisto joten se uumoili vähän pidempää lenkkiä. Olisi pitänyt lähteä Pirkan reppuhiihtoon kun oli niin mainio keli, mutta nyt piti tyytyä vain omaan lenkkiin. Kääntöpaikalla 25 km:n kohdalla tiesin jo, ettei tämän päivän lenkki 50 km:iin jää. 55 km:n jälkeen olin kotiporteilla, mutta lähdin vielä Tuulia vastaan ja siitä tuli vielä vajaa 8 km lisää, eli vajaa 63 km:n hiihto oli tämän talven pisin hiihtolenkki Pirkan hiihtoa lukuunottamatta. Illalla oli vielä vuorossa mystiseksi muodostunut saunalenkki. Mitä pidempi lenkki aamulla sitä kevyemmin kulkee juoksu illalla. Kevyttä ja rentoa menoa ja sykkeet alhaalla vauhtiin nähden. Olisi pitänyt mennä varmaan Pirkan hiihdonkin jälkeen vielä juoksemaan, se olisi mennyt varmaan ihan siivillä.

Sunnuntaiaamuna piti jälleen lähteä vähän aikaisemmin juoksulenkille, sillä aamupäivästi lähdimme Alastarolle (Loimaalle) isän synttäreille sekä äidin lihapatojen ja muiden herkkujen ääreen. Pitkästä aikaa tuli tehtyä kunnollinen VK-treeni. Suht hyvin jaksoi mennä vaikka edellisestä vastaavasta treeni oli kulunut aikaa jo melkoisesti. Piti oikein harjoituspäiväkirjasta tarkastaa, että sykkeet ovat olleet viimeksi näin korkealla ja näin pitkään joskus marraskuun puolella. Eli nyt alkaa olla aika keskittyä enemmän VK-harjoituksiin ja sykealueen laajentamiseen.  Illalla kävin vielä tekemässä hiihtolenkin, sillä sen verran tuhdisti tuli päivällä kotipuolessa syötyä.

Ma: ip. pyöräily 16 km
Ti: ap. pyöräily 16 km, punttisali 1h, ip: hiihto 25 km
Ke: ap. juoksu 10,7 km, ip. pyöräily 16 km
To: ap. pyöräily 16 km, punttisali 1h, ip. juoksu 16,5 km
Pe: ip. pyöräily 16 km
La: ap. hiihto 62,9 km, ip. juoksu 10,6 km
Su: ap. juoksu 12,4 km, ip. hiihto 25 km

Palapeliprojekti laitettiin viikoloppuna kesätauolle ja sen pariin palataan uudelleen syksyn puolella.

Pirkan hiihto 2009

Se on nyt kymmenes perättäinen maaliskuun ensimmäinen sunnuntaiaamu kun kello pärähtää soimaan puoli neljän aikoihin. Maaliin kun vielä suksimalla selviäisi, niin järjestäjät ovat luvanneet kymmenestä kerrasta hopeoidun mitallin kouraan. Arvometallin toivossa könyän alakertaan tarkastamaan aamun säätilaa. Vajaat  11 astetta pakkasta mittari näyttää, mutta jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin jokusella asteella se vielä kiristyy ennenkuin tykki Niinisalossa kajahtaa. Lunta ei yön aikana ihme ja kumma ollut tullut – sen riesan se on useana edellisenä vuonna ihan kiusaksi tehnyt.

Aamupuurolla kello oli vielä sen verran sekaisin, että tuli turhaan hoputettua Tuulia, sillä aikaa lähtemiseen oli vielä vajaan tunnin verran. Ei olisi ollut ensimmäinen kerta kun olisin ollut tunnin liian aikaisin valmiina lähtöön. Äkkiä se aika kuitenkin vierähti kun kamppeita pakkasi ja pöntöllä kökötti.

Asteella oli pakkanen ehtinyt kiristyä kun suuntasimme auton kohti Teivon ravirataa ja siellä odottavaa bussikyytiä. Tämä on nyt toinen vuosi kun käytämme ekologista vaihtoehtoa ja rahtaamme itsemme lähtöpaikalle yhteisellä bussikuljetuksella. Säästyypähän parin sadan kilometrin bensat sekä joku onnekas sukulainen aamuherätykseltä. Bussimatka sujuu ripeästi kun itse nuokkuu ja kuuntelee samalla naapuripenkkien veteraanien juttuja. Tuuli vähän valittelee mahaansa, mutta se laitettiin kisajännityksen piikkiin. Itse kylläkin tutustuin bussin WC -kalustoon.

Pelipaikalle päästyä oli vuorossa perinteiset rituaalit. Vessakierros, “viimeinen voitelu” ja viimetingassa lähtöalueelle saapuminen ovat perinteitä joista ei voi poiketa. Tällä kertaa tuli vielä lisäksi pieni arpominen, että millä varustuksella matkaa lähtisi, sillä pakkasta oli viidentoista asteen verran. Päädyin osittain kevennettyyn varustukseen vaikka alkumatkasta tulisikin kylmää kyytiä.

Lähtöalueelle siis jälleen viime minuuteilla, mutta ei kuitenkaan niin myöhään, etteikö olisi perinteisiä puheita kuullut. Jälleen muistutettiin hyvän fyysisen kunnon tuomista eduista, sekä käskettiin pitää huolta itsestä ja toisista. Tosin ulkomaaksi käskettiin pitämään vaan huolta itsestään. Voisikohan sen tulkita niin, että ulkomaalaisten ei tarvitse pitää huolta suomalaisista, mutta suomalaisten kylläkin kannattaa katsoa vähän ulkolaisten perään.

Tykki taas potkaisi hiihtäjät liikkeelle, ainakin heti sitten kun oli saanut keräiltyä vehkeensä ja tasattua sykkeensä paukauksen aiheuttaman säikähdyksen jälkeen. Heti ensi potkuista havaitsi, että tänään ei oikein luista. Tasatyöntö ei luisuttanut suksea niin pitkälle kuin viereisen ladun menijällä. Olikohan “viimeinen voitelu” ollut sittenkin vähän turhan runsas.

Sen verran on kymmenen vuoden aikana viisastunut (tai laiskistunut), että alkuhöntyily jäi aika vähiin. En lähtenyt siihen iänikuiseen ladunvaihtorumbaan jota useat harrastavat parin ensimmäisen kilometrin aikana – jos tarvetta on, niin kyllä sen kaverin ohi ehtii pääseemään vähän myöhemminkin, eikä tule ainakaan rikottua välineitään. Muutama sen verran innokkaan oloinen ohittelija pyyhälsi ohi, että piti laittaa oikein numero muistiin, että kuinkas äkkiä he maaliin oikein ehtivät, kun tuollaisella hönkällä alussa jo painelee.

Alussa kyyti oli tosiaan vilpoisen oloista ja jossain paikoin jopa kylmää. Ensimmäisellä juotolla Kuninkaanlähteellä parta oli jo sen verran jäässä, että sitä ei enään sulattanut muu kuin lämpimän mehun aikaansaama höyry. Jämille asti kone oli vähän kohmeessa ja vaikka valitsemani letkat eivät kovin kauhaa kyytiä pitäneetkään, niin silti oli koko ajan kuin jojon päässä. Jämin jälkeen sitten dieseli alkoi vähän lämpeämään ja meno alkoi piristymään (tai ainakin se siltä tuntui, vauhti tuskin kiristyi).

Jämin jälkeen kävi selväksi, että ensimmäinen tavoite, päästä lentokentälle ennen puoli-Pirkan lähtöä, ei ollut enään saavutettavissa. Vähän ennen Vatulan juottoa, kun kolmannes oli takana, alkoi näyttämään, että toinenkin tavoite, kuuden ja puolen tunnin aika, alkaisi karata käsistä.

Vatulan ja lentokentän välissä alkoi porukka jo harvenemaan ja letkat lyhenemään. Välillä sai hiihdellä pitkiä pätkiä niin ettei ketään näkynyt edessä eikä (varmaankaan) takanakaan. Mutta mikäs siinä oli hiihdellessä, kun aikatavoitteita ei enään ollut, hyvässä kunnossa olevat ladut alla ja muutenkin tuntui jaksavan ihan hyvin.

Kentokenttä tuli saavutettua ajassa n. 3:12, eli puoli-Pirkkalaiset olivat ehtineet lähteä jo hyvän aikaa sitten. Matkaa oli kulunut 44 km, eli kuuden ja puolen tunnin alitus ei oikein ollut enään mahdollista, sillä jälkimmäinen puolikas on ollut aina toista kymmentä minuuttia hitaampi kuin ensimmäinen. Ladut olivat pysyneet hyvässä kunnossa puolikkaan menijöidenkin jälkeenkin eikä ruuhkiakaan ainakaan heti ilmennyt. Kyröskoskelle sai lasketella aika hiljaisen liikenteen vallitessa laduilla. Ulkoministerillemme oli joku pystyttänyt kannatuskyltin ladun varteen – Rinteen pojan mahdolliset kannatusjoukot olivat kyllästyneet odottelemaan ja lähteneet kotiin.

Sitten olikin edessä aina pelätty kävelyosuus. Ei pelätty sen vuoksi, että se olisi erityisen rankka, pitkä tai jotain sellaista, ei, vaan sen vuoksi, että siinä jäätyvät aina sormet aivat totaalisesti. Ja niin jäätyi nytkin. Voi sitä tuskaa kun km:n kävelyn jälkeen suksia laittaa takaisin jalkaa ja alkaa lykkimään taas sauvoilla. Ensin on jäässä, sitten lähtee tunto, mutta melkein pahinta on se kun veri alkaa taas kierämään sormissa ja tunto palautuu – tuntuu kuin sormet räjähtäisivät siihen paikkaan. Muutaman kilometrin aikana ehtii miettimään montako sormea pitää amputoida ja jääkö nenän kaivamis sormi jäljelle, mutta asia yleensä unohtuu siinä vaiheessa kun aletaan kipuamaan kohti Lintuharjun huoltopistettä kohden.

Yleensä ennen Rokkakoskea alkaa jo tekemään huonoa, kangistumaan yms. väsymisen merkkejä, mutta nyt näitä merkkejä ei ilmaannu. Se tarkoittaa sitä, että liian hiljaa on tultu, ja kyllä kello ja sykemittarikin sen todistivat. Tahtia oli kiristettävä sillä aika 6:45:kin alkoi näyttämään mahdottomalta saavuttaa. Ja kun sykkeetkin pyöri siinä 140 kieppeillä, niin varaakin pitäisi olla.

Rokkakosken jälkeiset nousut suoriutuivat yllättävän kivuttomasti. Vähän ennen Pentinmaan juottoa tuli selkä edellä vastaan toinen niistä alkukilometrien muistiinlaitetuista ohittelijoista. Eipä ollut enään kauhea hönky eteenpäin. Itselläni sen sijaan tuntui kulkevan vielä hyvin ja suksikin tuntui luistavan alkumatkaa paremmin. Viimeisellä juotolla Julkujärvelläkään ei tuntunut vielä ollenkaan pahalta joten ei muuta kuin täysi höyry päällä loppuun asti. Toinen muistiin pantu numero tuli eteen vähän Julkujärven jälkeen, ja näistä saavutuksista mieli vähän kirkastui, vaikka aika näyttäisikin painuvat paljon päälle 6½ tunnin. Loppuvitosella tuli vielä ohiteltua muutama oman sarjan menijäkin, mutta loppusuoralle sai lasketella yksikseen eikä loppukiriä tarvinnut ottaa.

Järjestäjätkin pitivät lupauksensa ja ojensivat minulle kymmenennen läpihiihdetyn Pirkan kunniaksi hopeoidun mitallin – kyllä nyt kelpaa. Aika ei tosin ollut kovin kehuttava 6:41:30. Ja kun voimiakin jäi, niin jätin auton Tuulin hoidettavaksi ja hiihdin rangaistukeksi vielä Lamminpäästä kotiin ylimääräisen 4 km. Sitten kyllä kelpasi sauna, ruoka ja miesten 50 km MM-hiihdon loppuratkaisun katsominen – vaikka norjalainen sen voittikin.

Ja niinkuin tässä kohtaa kuuluu aina sanoa – ensi vuonna uudestaan.