Sisukasta menoa

Jalan juoksukestävyyttä on taas alettu kokeilemaan ihan tosissaan. Joka toinen päivä on vedetty tossu jalkaan ja lähdetty hölköttelemään joko Sisun kanssa tai ilman. Muutama yli kympin lenkkikin on jo takana, eikä nilkka ole niistä normaalia enempää kipeytynyt. Lenkin jälkeisenä aamuna jalka on pahimmillaan, mutta toipuu suht hyvin seuraavaan lenkkiin mennessä. Ehkä parista fysio-kerrasta on ollut jotain hyötyä.Vauhdit on tosin vielä hakusessa. Tosin en ole mitään vauhtilenkkejä yrittänytkään vielä tehdä. Hieman alle viittä pääsee melko rennosti, kun yksin juoksentelee. Jos Sisu on matkassa mukana, niin silloin mennään reilusti päälle viittä. Melko hyvin Sisu juoksentelee rinnalla, mutta silloin tällöin alkaa muu kuin juoksu kiinnostamaan. Silloin muuttaa meno koiran repimiseksi pois pöpeliköstä hajujen perästä.

Pyöräilyssäkin olen siirtynyt kesäaikaan. Nastarenkaat on vaihdettu pois ja sen myötä ensimmäinen rengasrikkokin on jo tullut koettua. Myös maantiepyörällä on muutama kerta työmatka tullut tehtyä. Pidemmät maantiepyörälenkin odottavat vielä lämpimämpiä kelejä.

Pyörän renkaan vaihdon ihanuuskin tuli siis taas koettua. Eikä mennyt ihan putkeen. Kävin ostamassa uuden hienon takarenkaan ja kauhealla ähellyksellä sain sen paikoilleen samalla, kun vaihdoin rikkoutuneen sisäkuminkin. Sitten huomasin, että renkaassa oli pyörimissuunta ja tietysti se meni väärinpäin. Ei muuta kuin rengas pois kauhealla väännöllä vanteelta ja kääntö ympäri ja takaisin vanteelle. Ja tietenkin siinä rytäkässä sain sisäkumin rikki, joten ei muuta kuin rengas taas irti ja sisäkumi vaihtoon. Taisi siinä muutama äänekäs kirosanakin kaikua autotallin seinille, mutta viimein sain renkaan paikoilleen ja ilmankin pysymään. Aina ei mene ihan helpoimman kautta.

Viikon wuh-wuh -kuva By Tuuli.

Viikon wuh-wuh -kuva By Tuuli.

 

Kengurun loikka

No niin, nyt löytyi nilkkaongelmiini syy. Kävin kaksi viikkoa sitten uudelleen magneettikuvissa ja viime viikolla sain tietää, että kyllä nilkasta vikaa löytyy. Vaivan nimi on hyperos peronos syndrooma. Vaiva on Suomessa harvinainen eikä niitä ole havaittu kuin pari tapausta ennen minua.

Onneksi Tampereelta löytyi ulkomailta ko. osaamista hakenut ortopedi, ja olinkin hänen leikkauspöydällään eilen (sain nopeasti jonkun peruutuspaikan, kun ei kuulemma Kenian poika ehtinyt tulemaan). Ko. syndroomassa alempaan nilkkaniveleen muodostuu luunokka, joka kalvaa keskimmäistä nilkkajännettä. Samaan aikaan, jos on ottanut kortisonipiikkejä nilkan seudulle, saattaa koko nilkkajänne hankautua olemattomiin, jonka seurauksena jalkapöytä romahtaa. Ja minun nilkalleni on käynyt juuri noin.

Leikkauksen yhteydessä kyseinen luunokka hiotaan tasaiseksi ja keskimmäinen nilkkajänne poistettiin kokonaan. Jänne olisi pitänyt korvata nimen omaan oikean käden peukalon koukistajajänteellä, jotta kehon tasapaino säilyisi (leikattu nilkka oli siis vasen). Halusin kuitenkin ehdottomasti, että jänne otettaisiin vasemmasta peukalosta, sillä käytän suunnistaessani peukalokompassia juuri oikeassa peukalossa ja ko. peukalon puuttuminen haittaisi suunnistusta melkoisesti.

Ortopedi ehdotti myös kikkaa, jolla saisin tulevaisuudessa hyvin kimmoisuutta ja vauhtia juoksuuni. Pitäisi kuulemma vain leikata pois myös alempi nilkkajänne ja korvata se kengurun häntäjänteellä. Erityisesti rengashäntäkalliokenguruiden häntäjännettä kannattaa käyttää sillä niissä on eniten voimaa. Innostuin asiasta ja jänteen vaihto tehtiin samalla leikkauskerralla. Itseasiassa ko. siirros tehtiin molempiin jalkoihin. Näitä jänteenvaihtoja kuulemma tehdään Australiassa useita kuukaudessa, lähinnä kenialaisille. Se minua tosin vähän ihmetyttää, mistä leikkaava lääkäri löysi niin pikaisesti kyseisen eläimen jänteitä, mutta samapa tuo.

Nyt tässä odotellaan, että leikkaushaavat paranevat ja sitten heti treenaamaan uusia jänteitä. Maratonaikojen pitäisi parantua ko. operaation ansiosta 20%:lla. Kuntoutusjakson aikana kannattaa kuulemma syödä runsaasti kasviksia, sillä ne ovat kenguruidenkin ruokaa ja vähentää näin ollen siirrettyjen kengurunjänteiden hylkimisreaktiota. Ruokavaliossa kannattaa suosia myös silliä sekä juoda kuravettä päälle. Loikkimisiin.