Mökkeillyä ja tehoilua

Viikko 30/2020 (20.-26.7.2020)

Kolmas lomaviikko alkoi Vehkajärvellä, jossa olimme viettäneet jo pari edellistä päivää. Maanantaille osui vallan mahtava sää ja päätinkin lähteä tekemään vähän pidempää maalaismaisemakierrosta pyöräillen. Lämpöä oli hieman alle parikymppiä, taivas oli pilvessä, joten aurinkorasvaakaan ei tarvittu ja tuulta ei ollut juurikaan. Vettäkään ei satanut kuin muutaman pisaran verran. Mökiltä suuntasin Punkalaitumen keskustan kautta Alastarolle ja sieltä Oripääntien kautta Hirvikoskelle ja sieltä Metsämaan kautta Punkalaitumentielle ja vielä lisäkierroksena Punkalaitumen keskustan kautta takaisin mökille. Matkaa kertyi 113 km ja aikaa kului hieman päälle 3,5 tuntia. Keskinopeus oli siis vähän päälle 31 km/h ja keskitehot 181 W (FTP 73%). Tosi mahtava reitti, ei isoja mäkiä, tiet hyvässä kunnossa, vähäinen liikenne ja hienot maalaismaisemat.

Tiistaina olikin sitten jo vähän tuulisempi päivä ja vettäkin sateli. Kävin kuitenkin tekemässä Koskioisten suoralla 4 x 5 minuutin vetoja pyörällä. Vetojen välissä oli 2,5 minuutin palautus, ja alkuun ja loppun 5 km verraa. Sain tehtyä vedot noin FTP 125% tehoilla, eli vetojen keskitehot olivat n. 310 W tietämillä. “Onneksi” satoi vettä melkein koko treenin ajan, niin ei päässyt lämmöt nousemaan liikaa. Hyvä treeni, vaikka hapokasta olikin. Sykkeetkin nousi kerrankin pyörräillessä aina 171 bpm:iin asti. Pyöräilyn päälle juoksin vielä kolme kierrosta Runkan-lenkkiä, josta kertyi matkaa yhteensä 10.6 km. Rennolla 13 km/h vauhtilla juoksin ja keskisykekin oli ihan maltillinen 141 bpm. Hieman oli jalat väsyneet pyörävedoista, mutta melko rennosti pystyi siitäkin huolimatta juoksemaan. Illalla olimme vielä pitämässä iltarasteja Porttikalliolla.

Keskiviikko oli lepopäivä. Järvessä olisi saanut hyvän aallokkotreenin tehtyä, sillä länsituuli oli melkoinen, vaahtopäitäkin olisi ollut tarjolla. Tyydyin kuitenkin vain pieneen pulahdukseen.

Torstaiaamulla kävin juoksemassa Valontien 12 km:n lenkin. Länsituuli oli edelleen kova ja lämpöä oli heiman toistakymmentä astetta. Ensimmäisen rauhallisen kilometrin jälkeen kiihdytin vauhtia ja koko lenkki menikin 4:11 min/km vauhdilla. Juoksu oli yllättävän kevyen tuntuista ja keskisykekin oli ihan maltillinen (145 bpm) vauhtiin nähden. Tuulikaan ei haitannut kuin muutamassa kohdassa, vastatuulipätkät olivat sopivasti metsän suojassa. Iltapäivällä lähdimme mökiltä kotiin. Pyöräilin matkan kotiin Vesilahden ja Lempäälän kautta. Matkaa kertyi 92 km ja aikaa kului hieman alle kolme tuntia, keskivauhdin ollessa 31.3 km/h. Keskitehot olivat 187W (FTP 75%), keskisyke oli aamun juoksun vuoksi jonkin verran koholla, 126 bpm. Jonkin verran oli vastatuulipätkää, mutta kaiken kaikkiaan tuulensuunta oli ihan ok ja auttoi vähän keskinopeuteenkin.

Perjantaina käytiin Tuulin kanssa uimassa Tampereen maauimalassa. Itselleni tuo oli ensimmäinen vierailu kyseisessä paikassa. Lämpöä oli 10 astetta ja vettäkin tihutti. Onneksi altaassa oli lämmintä vettä, välillä tuntui jopa vähän liiankin kanssa. Uin 50 m:n altaassa pullarin kanssa 2.3 km. Aikaa kului n. 50 min. Tein jokusen 50 m reippaamman vedon, ja harjoittelin myös hapenottoa “väärältä” puolen (eli vasemmalta) sekä hapenottoa joka kolmannella vedolla.

Lauantaina oli aamupäivästä Manyonen treenit Kangasalla. Pyöräilimme ensin Sahalahteen päin ja ohikin n. 23 km. Sieltä tulimme takaisin tehden 3 x 10 minuutin vetoja 2 min palautuksella. Loppuun vielä verkkaa siten, että matkaa kertyi 54 km ja aikaa kului 110 minuuttia. Ensimmäisen vedon tehot olivat 256W, toisen 229W ja kolmannen 250W. Jälkiverkka oli pääosin tosi rentoa polkemista. Pyöräilyn päälle juoksimme 4 x 1000 m:n vetoja 1000 m:n palautuksella. Ihan täpöillä ei tullut mentyä, mutta 4 min/km alle meni kaikki vedot ensimmäistä lukuun ottamatta, joka sisälsi melko rapasakan ylämäen.

Sunnuntain pidin treenien osalta lepoa, mutta pihahommia tuli koko päivä tehtyä. Jatkoin myös lauantaina alkanutta kattoremppaa. Olohuoneen sivun räystäiden päätylaudat ovat päässeet pehmenemään ja ne pitäisi uusia. Myös ruoteita ja hölppiä joutuu vähän paikkailemaan.

Reissun päällä

Viikko 29/2020 (13.-19.7.2020)

Maanantaina oltiin vielä täysi päivä Savonlinnan kupeessa Tanhuvaaran Sport Resortissa. Selkä alkoi olemaan jo suht hyvässä kunnossa ja uskaltauduin juoksemaan 15 km asfalttilenkin. Keli oli vallan mainio, aurinkoista ja 18 astetta lämpöä. Pari kilsaa selkä oli vähän jumissa, mutta sitten se vertyi sen verran, ettei siitä ollut harmia. 4:31 min/km vauhti taisi olla hieman liikaa tuohon kohtaan, sillä takareidet menivät jälleen vähän jumiin. Juoksun päälle menimme paikalliseen spahan uimaan 25m:n radalla. Uin n.1.3 km vaikka lasit jäivät ottamatta mukaan. Silmät olivat pitkään melko kuivat uinnin jälkeen, mutta pystyy sitä näemmä ilman lasejakin uimaan vaparia kloorivedessä. Iltapäivällä käivin vielä kolmen vartin hieronnassa. Takareidet ja pakarat olivat edelleen jumissa, vaikka selkä olikin jo parempi.

Tiistaina ajelimme kotiin ja siitä muodostuikin vapaapäivä. Keskiviikkona aamupäivällä kävin pyöräilemässä 93 km:n maantipyörälenkin. Sää oli jälleen aivan mahtava, lämpöä parinkymmenen asteen kieppeillä, puolipilvistä ja melko vähäinen tuuli. Jalkakin oli hyvin syönnillä lepopäivän jälkeen. Keskivauhti oli 31.7 km/h ja keskitehot 193 W (FTP 78%). Reitti kulki Siuron, Murhasaaren, Jumesnimen, Hämeenkyrön, Viljakkalan ja Ylöjärven keskustan kautta, eli maisematkin olivat ihan kohdillaan. Ainoa miinus oli, että Jumesniemessä eturengas puhkesi, kun ajoin alamäessä johonkin pattiin. Sain onneksi pyörän pysähtymään melko pikaisesti eikä vaaratilannetta syntynyt, vaikka suht kovassa vauhdissa alamäessä eturenkaan rikkoutuminen jonkin verran nostaakin sykettä. Illalla kävin vielä Häijään Särkijärvessä uimassa kilometrin verran, kun Tuulilla oli siellä sprinttikisa.

Torstaina aamupäivällä oli taas väsyneet jalat kun juoksin Lamminpään harjulla 14 km:n lenkin. Keskisyke (138 bpm) oli melko korkealla vauhtiin (4:37 min/km) nähden. Lämpöä oli ja harjulle nousu laittaa myös aina pumpun hakkaamaan, mutta edellisen päivän pyöräily varmaankin tuntui vielä myös jaloissa.

Perjantaina lähdin pyöräilemään aamupäivällä mökille päin. Reitti kulki Ylöjärven Metsäkylän, Sasin, Heinijärven, Häijään ja Sastamalan kautta Vehkajärvelle. Matkaa kertyi 112 km (molemmissa päissä jäi 500 m mittaamatta) ja aikaa kului 3:42, eli keskivauhti oli hieman päälle kolmenkympin. Keskitehot olivat 175W (FTP 71%). Jalka ei ollut ihan niin kevyt kuin keskiviikkona, mutta myös lännestä puhaltava tuuli haittasi  jonkin verran menoa. Muuten keli ja ajofiilis oli ihan kohdillaan.

Launatai oli muuten lepopäivä, mutta kävin kokeilemassa vähän aallokkouintia, kun Vehkajärvessä kerrankin sellaista oli.

Sunnuntaina lähdin heti aamusta juoksemaan Vehkajärven kiertoa. En ottanut juomaa mukaan kun lämpöä ei ollut kuin 18 astetta ja piti juosta vain 15 km, mutta jossain vaiheessa päätin juosta lisäksi vielä Valontien lenkin, joten matkaa kertyi kaikenkaikkiaan 25.1 km ja juoma olisi ollut tarpeen, kun lämmötkin alkoivat nousta lenkin loppua kohden. Aikaa kului 2:05, eli vauhti oli melko tarkkaan viiden minuutin kilsavauhtia. Keskisyke oli jälleen vähän korkealla (128 bpm), tosin tarkoitus olikin juosta PK2-lenkki. Lepopäivän jälkeen jalka oli taas suht kevyt, paitsi viimeisillä kilometreillä takareiden alkoivat taas jumittamaan. Illansuussa kävin vielä uimassa Vehkajärven pikkusaaren ympäri. Matkaa kertyi hieman alle 1.2 km ja aikaa kului 24 minuuttia. Edelleen oli jonkin verran länsituulta, joten allokkouintia sai taas kokeilla. Sujui ihan OK.

Lomaa ja Selkäkramppia

Viikko 28/2020 (6.-12.7.2020)

Lomajakson vuoksi blogi-päivitys on pari päivää myöhässä, pahoittelen. Tosin eipä sitä kauheasti tällä viikolla ole treenirintamalla tapahtunutkaan. Ensimmäinen lomaviikko alkoi parin päivän lepojaksolla treeneistä. Tiistaina kävin lääkärissä näyttämässä nokkaani ja sain siihen jotain kortisoonipitoista suihketta, jota pitää ottaa neljä viikkoa ennen kuin arvioidaan sen tehoa. Tulen saamaan myös lähetteen kuvaukseen, jossa nenän seutua tiiraillaan vähän tarkemmin.

Keskiviikkona kävin kokeilemassa jo vähän juoksua, ensimmäisen kerran kisaviikonlopun jälkeen. Meno oli sen verran väsynyttä, että lenkki jäi 10 km:n mittaiseksi. Vauhti oli 4:45 min/km ja keskisyke 127, eli luvut olivat ihan ok, mutta tuntemukset eivät.

Torstaina sain pihahommissa selkäni kramppiin, mutta lähdin silti illalla tekemään Peetun kanssa rauhallista juoksulenkkiä. Puolet matkasta selkä oli jäykkä ja särki koko ajan, loppumatkasta se alkoi jo vähän vertymään, mutta ei ollut kunnossa siltikään. Emme onneksi juosseet kuin saman kympin kuin minä edellisenä päivänä. Vauhti oli nyt hieman alle vitosta ja keskisyke 120.

Perjantain vastainen yö oli tuskaa selän kanssa ja aamulla ei meinännut päästä liikkeelle laisinkaan. Lähdimme kuitenkin ajamaan kohti Savonlinnaa ja Tanhuvaaran Sport Resorttia, jossa pitäisi lomailla neljä päivää. Perillä soitin urheiluopiston hierojalle, ja olinkin heti 20 minuutin päästä soitosta hierontapöydällä. Etenkin oikean puolen takareisi ja pakara olivat aivan jumissa ja aiheutti selän kramppaamisen. Paikkoja murjottiin 45 minuutin ajan ja kipeeätä teki.

Hieronta tuntui auttavan, mutta edelleen lauantain vastaisena yönä piti varo kylkeä kääntäessä, mutta kuitenkin välillä aina iski sähköisku alaselkään. Launtai oli sadepäivä ja kävimme tekemässä vain kilometrin avovesiuinnin Tanhuvaaran rannassa. Vettä satoi ja oli aallokkoa. Selkäkin oli jumissa, joten kovin mukava uintitreeni ei ollut, vaikka sen pystyikin suorittamaan.

Sunnuntaiaamusta selkä oli jo vähän parempi ja lähdimmekin Tuulin kanssa maantiepyörälenkille. Ajoimme ensin Punkaharjulle. Siellä kun hyppäsi pyörän päältä pois, niin selkä oli taas ihan jumissa. Onneksi pieni kävely verrytti sitä sen verran että pyöräilyä pysytyi jatkamaan. Punkaharjulta ajoimme Kerimäen kirkolle ja sieltä takaisin Tanhuvaaraan. Matkaa kertyi 82 km ja aikaa kului hieman päälle kolme tuntia, eli keskivauhti oli hieman päälle 27 km/h. Keskitehot olivat 148W (FTP 60%). Keli oli vallan mainio kun lämpöä oli hieman alle 20 astetta ja melko tyyntä, taivas oli puolipilvessä. Pyöräilyn päälle teimme vielä kilometrin avovesiuinnin Tanhuvaaran rannassa. Nyt oli jo parempi uintisää, mutta selkä oli edelleenkin jumissa.

Voimarinne 2020

Viikko 27/2020 (29.6.-5.7.2020)

Kesäkuun helteet vaihtuivat heinäkuun vesisateisiin. Aiemmin jo manasin, että Suomen säässä ei tänä kesänä ole ollut kohtuullista keskitietä, vaan heti mennään äärilaidasta toiseen. Tälläkin viikolla lämmöt sitten tippuivat yli kolmestakympistä reippasti alle kahdenkympin ja vettä tuli ihan kunnolla. Muutenkin tämä viikko ollaan seurattu silmä kovana sunnuntain ennusteita. Tuolloin pitäisi avata triathlon-kisakausi Karkussa, Voimarinteen puolimatkalla. Alkuviikosta ennusteet olivat melko synkkiä sunnuntaille – vettä, tuulta ja kylmää. Viikon mittaan ennusteet kuitenkin vähä vähältä paranivat, ja loppujen lopuksi sää oli ihan jackpot.

Tällä viikolla on kärsitty edelleen viime viikolla alkaneesta nuhutusongelmasta. Ja oikeastaan se on mennyt vain huonompaan suuntaan. Kovasti olen edellen sitä mieltä, että oikeassa sieraimessa on polyyppi, mutta tiistaina lääkäri saa kertoa oman mielipiteensä. Sieraimessa on paineen tunnetta, ilma liikkuu kunnolla vain sisään päin, ulospäin hengittäessä se on tukossa. Ja se valuttaa myös jatkuvasti kirkasta. Onneksi vaiva ei ole haitannut treenejä, ei edes uintia, mutta ilkeän tuntuinen se on koko ajan.

Kisaviikonlopun vuoksi tämä viikko on otettu kevyesti. Maanantai oli lepopäivä, mutta tiistaina kävin tekemässä 11 km:n rennon juoksulenkin. Kevyesti kulki 4:33 min/km vauhdilla, vaikka sykkeet olivatkin vähän korkealla, 138 bpm. Vettä sateli melkein koko matkan, mutta se ei haitannut, kun lämpöä oli kuitenkin 18 astetta.

Keskiviikkona kävin pyörällä töissä, 16 km / suunta. Tuulista oli, mutta pahalta vesisateilta pääosin vältyin. Illalla olin vielä uintitreenissä Manyonen porukan kanssa. Uimme Räikällä porukassa kilsan verran, ja itse tein vielä 300 m lisälenkin, kun muut lähtivät pyöräilemään ja juoksemaan. Itse tyydyin pelkkään uintiin. Vaikka oli tuulinen sää, niin Keijärveen se ei oikein vaikuttanut, pientä aallokkoa oli, mutta se ei menoa haitannut.

Torstaina iltapäivällä pyöräilin “pikku-Säijän” lenkin, 44 km. Tri-pyörä kulki ihan mukavasti hieman tuulisesta kelistä huolimatta. Keskari oli 30.5 km/h keskitehojen ollessa 167W (FTP 67%).

Perjantaina ei ollut ohjelmassa kuin työmatkapyöräilyt. Vettä satoi loppumatkasta molempiin suuntiin. Lauantainakaan ei tullut tehtyä muuta kuin illalla muutama lyhyt terävä juoksuveto ja sunnuntain kisaan valmistautuminen.

Koska Tahkon IM-kisa peruttiin tältä vuodelta, niin näillä näkymin sunnuntain Voimarinteen puolimatka saattaa olla tämän kauden pääkisa triathlonin puolella. Olen yrittänyt valmistautua kisaan hyvin, mutta silti olo oli erittäin epävarma ennen kisaa, niin kuin aina ennenkin. Joku hyvä henki kuitenkin minua on aina kisoissa seurannut, sillä tälläkin kertaa sää muuttui mitä parhaimmaksi. Lämpöä toki oli uintiin lähdössä vain viidentoista asteen kieppeillä, mutta vesi oli kuitenkin 21 asteista. Lämpö nousi pyöräilyyn sopivaksi ja puolipilvinen taivas antoi myös juoksuun sopivasti varjoa. Itselleni tärkein, eli tyyni ilma uidessa myös toteutui. Harvinaisen hyvä väli kisalle, kun katsoon muuten viikon säätä, ja etenkin edellisen päivän säätä, jolloin Voimarinteellä kisailtiin lyhyemmillä matkoilla. Tämä oli kautta aikain viiden tri-kisastarttini ja jokaisessa kisassa on ollut mitä mainioin sää. Kannattaa siis katsoa, mihin kisaan osallistun, silloin on aina hyvä sää :).

Vallitsevan korona-tilanteen vuoksi miehet oli jaettu kahteen lähtöryhmään tavoiteajan perusteella – ensimmäinen lähti klo 9 ja toinen tuntia myöhemmin. Itse pulahdin Riippilänjärveen ensimmäisessä ryhmässä. Valitsin porukan oikeasta reunasta väljän uintilinjan ja lähdin matkaan rauhallisella vauhdilla. Ensimmäinen satametriä meni ihan ok, mutta sitten hengitysrytmiin tuli joku ihme ongelma ja nenän kautta alkoi menemään vettä sisään – ihan uusi ongelma. Rauhoitin uudelleen uintia ja keskityin hengittämiseen, ja ongelma hävisi ensimmäiseen käännökseen (n. 500 m kohdalla) mennessä. Ensimmäinen kierros menin melko rauhassa, mutta toisella kieroksella ja etenkin viimeisellä neljänneksellä yritin kiihdyttää vähän käsi-frekvenssiä. Suunnistuksen kanssa oli välillä myös ongelmia, ja huomasin usein olevani jonkin verran sivussa reitiltä. Oma kelloni näytti uintiajaksi 40:08, mutta tuloksissa aika on 42:07. Uinti ilmeisesti päättyy vasta pienen siirtymän jälkeen. Matkaa mittarini näytti tasan 2 km, eli ylimääräistä tuli 100 m. Aika ei ollut kovin kummoinen, mutta rannesykemittauskaan ei näyttänyt keskisykkeeksi kuin 118 bpm, eli kauhean kova tempo ei ollut päällä.

Siirtyminen uimapaikalta T1:een sisälsi jonkin verran jyrkkiä portaita. Pääasiassa kävelin matkan ja availin märkäpukua. T1:ssä tuli kuluttettua yllättävän paljon aikaa, 3:33. Siinä hävisin heti pari minuuttia. Jalkojen kuivaamiseen ja sukkien laittoon kului aikaa, ja puin myös pyöräilypaidan märän kisa-asun päälle. Sen enempää ei onneksi tarvinnut pukea, sillä ilma tuntui ihan sopivan lämpimältä. Yhden geelin söin ennen pyöräilyyn lähtöä.

Heikko uinti ja surkea T1:n takasi sen, ettei pyöräilyosuudella tullut ketään takaa ohi. Ekalla parillakymmenellä kilometrillä venklasimme parin kisailijan kanssa paikkaa muutamaan kertaan, mutta loppujen lopuksi minä jäin etupuolelle. Toiselta niistä räjähti takarengas 70 km:n kohdalla. Itse pystyin ohittelemaan jonkin verran oman lähtöryhmäni pyöräilijöitä. Loppukilometreillä ei enää varmaksi tiennyt ketä oli ensimmäisellä ja ketä toisella kierroksella, kun toisen lähdön pyöräilijöitä alkoi olla seassa.

Reitti kulki Riippiläntien, Maakunnantien ja Lampistentien kautta Sastamalantielle, josta suunnattiin kohti Sastamalan keskustaa. Kierroksia oli kaksi, eli 22,5 km:n kohdalla oli U-käännös ja sitten takaisin, ja perään uusi samanlainen kiekka. Tuuli oli etelästä, joten Sastamalaan päin ajettaessa oli pieni vastatuuli. Tuulen suunta oli hyvä, sillä se osui pääosin alamäkiosuuksille ja ylämäkiin sai pientä lisätyöntöä selän takaa.

Pyöräilyosuus lähti vähän kankeasti liikkeelle. Takareiden olivat esimmäisen 15 km melko kohmeessa ja tuntui ettei veri lähde kiertämään niissä laisinkaan. Homma alkoi kuitenkin toimimaan paremmin ennen ensimmäisen kierroksen puolivälikäännöstä. Ensimmäinen tunti meni 34.6 km keskivauhdilla. Ensimmäinen kierros meni aikaan 1:18 ja kokonaispyöräilyaika oli oman mittarini mukaan 2:36:34, eli keskinopeus oli 34.4 km/h. Keskitehot olivat 207W (FTP 83%) ja keskisykkeet ranteesta mitattuna 139 bpm. Kun nousumetrejä oli n.650 m, niin pyöräilyosuuteeni olen tyytyväinen. Viimevuoden saman kisan (tosin hieman eri reitti) perusmatkan 40 km meni maantiepyörällä 33.9 km/h keskarilla, joten uusi tri-pyörä antoi hyvin lisävauhtia etenemiseen. Pyöräilyn aikana juomien lisäksi söin kaksi geeliä, 30 km:n ja 60 km:n kohdilla.

T2-vaihto oli taas umpisurkea. Aikaa kului 3:17. Kompressiosukkien laitto oli melko tuskaista ja tossujen norminauhojen solmiminen vei myös aikaa. Taas tuli hävittyä vaihdossa ainakin se 2 minuuttia. Jälleen otin yhden geelin ja vähän banaania ennen juoksuosuudelle lähtöä.

Juoksuosuus koostui kolmesta 7 km:n lenkistä. Alkuun oli laskuvoittoinen osuus mutta parin kilsan kohdalla maasto tasottui. 3.5 km:n kohdalla tehtiin U-käänös ja samaa reittiä takaisin, eli loppuosuus oli nousuvoittoista. Vajaan kilometrin pätkää lukuunottamatta reittio oli jotain muuta kuin asfalttia – pururataa ja hiekkatietä. Lämpöä oli 19 astetta ja taivas puolipilvessä, eli melko ihanteellinen juoksusää.

Juoksu lähti liikkeelle mukavasti. Jalka tuntui kevyeltä ja vauhtikin oli odotetulla tasolla. Ainoa ongelma oli, että pallean kohdalla tuntui vähän puristusta ja pelkäsinkin, että alkaako se jossain vaiheessa kramppaamaan – onneksi ei alkanut. Liika urheilujuoman litkiminen pyöräilyosuudella aiheutti varmaankin ongelman. Veden ottaminen juoksuosuudella auttoi ehkä asiaan.

Ensimmäinen kierros meni melko tarkkaan 30 minuuttiin. Toinenkin kierros kulki vielä ihan mukavasti, vaikka loppuosan ylämäissä alkoi jo energiavajaus tuntumaan. Toinen kierros meni n. puoli minuuttia ensimmäistä hitaammin. Kolmannen kierroksen alkuun otin geelin ja siitä tuntui olevan hieman apua ainakin viimeisen kierroksen ensimmäiselle puolikkaalle. Viimeiselle pätkälle voimia antoi pari edellä menevää selkää, jotka toimitsijan mukaan menivät samalla kierroksella. Toisen niistä sainkin kiinni kilsa ennen maalia. Maalissa jalat olivat kyllä melko loppu, mutta onneksi ilman isompia ongelmia tuli juoksuosuuskin suoritettua.

Juoksuosuuden aikani oli oman mittarini mukaan 1:32:14 ja matkaa kertyi 20.9 km. Keskivauhti oli siis 4:24 min/km, joka on ihan ok, sillä reitillä oli kuitenkin nousumetrejä yhteensä 110 m. Rannemittauksen mukaan keskisyke oli 160 bpm ja maksimi 181 bpm (jota vähän epäilen).

Kaiken kaikkiaan kisa meni ihan OK. Kokonaisaika oli 4:58:21, joka oli tavoitteen (alle 5h) mukainen. Sija oli 22/64, jolla sinänsä ei merkitystä. Kun ei tule voittoa, niin kaikki muu on pettymystä :). Vaihdot olivat surkeita, uinti oli normaali miinus, pyöräily oli plussa ja juoksu normaali. Tästä on hyvä aloittaa kesäloma, ja pitää muutama lepopäivä. Sitten taas täysi höökä päälle.