Liikunnallinen juhannus Kilpisjärvellä

Juna oli pari kymmentä minuuttia myöhässä, kun se saapui juhannusaattoa edeltävänä aamuna Rovaniemen asemalle. Se ei juuri haitannut, sillä ensimmäinen kesälomapäivä alkoi juuri käynnistynyt ja vielä mukavassa säässä. Autokin saatiin ilman suurempia odotteluja pois junasta, joten ajomatka kohti Kilpisjärveä pääsi alkamaan.

Sinetässä, vähän Rovaniemen yläpuolella, pysähdyimme aamupalalle, mutta sen jälkeen seuraava pysähdys olikin vasta Levillä, jossa pysähdyimme syömään. Matka taittui maisemia katsellessa ja äänikirjaa kuunnellessa. Muoniosta pyörähdimme Ruotsin puolella, vain toteamassa ettei siellä ainakaan paremmassa kunnosa tiet olleet. Muoniossa vaihtui myös kuski ja reissun ensimmäinen jäätelö syötyä.

Kuski vaihtui uudelleen vähän Kaaresuvannon yläpyolella, kun pysähdyimme saksalaisten Lapin Sodan loppuvaiheiden tekemälle linnoitukselle. Saivaaran mökille Saanan kupeeseen saavuimme hyvissä ajoin iltapäivällä, ja auton purun jälkeen aikaa jäi vielä tutustua lähiympäristön nähtävyyksiin.

Juhannusaattoaamu oli aurinkoinen ja leveysasteeseen nähden lämmin. Tuuli kävi tekemässä juoksulenkin, mutta minä tyydyin säästelemään kipeätä polveani tuleviin haasteisiin ja pyöräilin ja kuvailin nähtävyyksiä Tuulin lenkin yhteydessä.

Juhannushiihdot oli määrä alkaa klo 17, mutta sinne pitä lähteä vaeltamaan retkeilykeskukselta jo tuntia aikaisemmin, sillä kisapaikka sijaitsi Saanajärven tuntumassa ja matkaa sinne kertyi nelisen kilometriä ja aikaa kului kolmisen varttia. Lumet olivat Saanan pohjoispuolellakin päässeet hupenemaan alkukesän aikana jo sen verran paljon, ettei hiihtoalue ollut järin suuri, ja hiihtomatkaa kertyikin vain alle 100 metriä. Meillä oli mukanamme omat monot, mutta sukset ja sauvat lainasimme järjestäjiltä. Perinteisen monoon laitettu luistelusuksi ei oikein istunut jämäkästi paikalleen, mutta se ei juurikaan menoa haitannut. Kaltevassa rinteessä hiihdetty pätkä oli omalta osaltani lähinnä tasatyönnön, luistelun, vaappumisen ja huojumisen sekoitusta ja aikaa kuluikin ko. pätkään pari-kolme sekunttia alle kaksikymmentä sekunttia. Huipputekijät painelivat saman matkan hieman alle kymmenen sekunnin. Suurin uroteko taisi kuitenkin olla, kun 88 v. pappa sivakoi matkan aikaan jotain, mutta se, että hän ylipäätään pääsi kisapaikalle oli jo melkoinen saavutus, sillä vaellus sinne ei ollut ihan helppo juttu.

 

Juhannuspäivänä oli vuorossa suunistuskisat. “Kisakeskus” oli onneksi aivan mökkimme tuntumassa ja sinne pääsi näppärästi kävellen. Varttia ennen yhteislähtöä lähdimme porukassa kävelemään kisakeskuksesta kohti lähtöpaikkaa. Osallistujia ei ollut kuin vähän toista kymmentä, joten ryhmän kokoaminen oli helppoa. Avaussanojen jälkeen päästiin lähtemään Salmivaaran maastoon.

Tämä oli ensimmäinen suunnistuskisa jossa tuli käytettyä perinteisiä pihtileimasimia. Kartta näytti lähinnä käyräkartalta, sillä käyrin lisäksi suunnistusalueelta ei löytynyt merkittynä kuin vähän paljakkaa ja pari kivikkoa ja suoaluetta. Hieman oli maasto erilaista kuin hämäläinen talousmetsä. Täällä ei ollut tiheköitä eikä ryteiköitä, mutta tunturikoivua, kivikoita ja korkeuseroja oli sitäkin enemmän. Jos osallistujat olivat vähissä, niin palkintoja olisi sitäkin enemmän. Palkintojenjakokierroksia piti tehdä kaikkien osallistujien osalta kaksi eikä sittenkään palkintopöytää saatu puhtaaksi.

Illalla kävimme vielä kapuamassa Saanan huipuille ja tutustumaan seuraavan päivän vuorijuoksun reittiin. Portaita ja kivikkoa näyttäisi olevan tarjolla.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa odotettu ja pelätty Saanan vuorijuoksu. Matkaa nelisen kilometriä ja nousua 500 m. Juoksuun keli oli mitä parahin, sillä lämpöä oli reilu kymmenen astetta, pilvistä, ja huipulla tuulta oli vain pari metriä sekunnissa. Ensimmäinen kilometri oli suhteellisen loivaa nousua sisältäen vähän portaita, pitkospuuta kivikkomaastoa. Tämän jälkeen käännyttiin jyrkempään rinteeseen joka alkoi 747 portaalla. Tällä osuudella jalkoja alkoi jo sen verran kovasti hapottamaan, että paikoin piti vaihtaa kävelyyn. Portaiden jälkeen reitti jatkui kivikkoisella polulla joka paikoin nousu jyrkästikin. Viimeisellä polkuosuudella piti laittaa jo melko usein kävelyksi, sillä jalkojen hapotus oli sen verran voimakasta, että juoksusta ei tullut mitään. Loppuaikani 29:27 on varmaankin kohtalaista keskitasoa, sillä reittiennätys on 24:24. Tämän vuoden voittaja jäi tuosta ajasta vain 6 sekunttia.

Iltapäivällä kävimme vielä tekemässä kolmen tunnin vaelluksen Saanajärvelle.

Maanantaiaamuna lähdimme laivalla kohti kolmen valtakunnan rajapyykkiä. Laivamatka kesti puolisen tuntia. Maihin tultuamme vaelsimme kolmen kilometrin matkan hyväkulkuista ja tasaista reittiä pyykille. Rajapyykiltä lähdimme vaeltamaan Kalottireittiä pitkin, Mallan luonnonpuiston läpi, kohti Pikku-Mallan näköalapaikkaa, ja sieltä takaisin autolle. Matkaa laivalta takaisin autolle kertyi viitisentoista kilometriä ja aikaa kului kolmen ja puolen tunnin verran. Reitti oli pääosin hyväkulkuista, mutta paikoin oli etenemistä hidastavaa rakkaa ja kivikkoista polkua. Paljakalla kulkiessa oli upeat näkymät Kilpisjärvelle Iso-Mallan jäädessä polun toiselle puolelle. Kitsiputous oli jo hieman kuivumaan päin, sillä putoavat vesimassat eivät olleet sillä hetkellä kovinkaan suuret. Mallalampien kohdalla reitti muuttui tasaiseksi ja helppokulkuiseksi jonka jälkeen pääsi tekemään reilun kilometrin piston Pikku-Mallan laelle katselemaan maisemia. Loppumatka parkkipaikalle olikin alaspäin menoa pääosin tunturikoivikon seassa.

Säät suosivat koko Kilpisjärvellä olemisen ajan eikä ulkona ollessa vesisateet haitanneet kertaakaan. Itikkaakin oli vähemmän kuin kotipuolessa, ja lämpötilakin oli tällaiselle helteitä karttavalle juuri sopiva. Toivosttavasti seuraavina päivinä vietetty Norjan-reissukin olisi yhtä onnistunut.

Salpa-Jukola

Jukolan alusviikko meni pääasiassa lepäillessä. Polvivaiva äityi alkuviikosta niin kovaksi, ettei se tiistaina antanut juosta askeltakaan. Viikko siis kuluikin  seurustellessa Burana-paketin ja jääpussin kanssa. Loppuviikkoa kohden polvi alkoi olemaan jo lähes kivuton ja portaitakin uskalsi kävellä normaaliin tahtiin eikä Jukolassa polvi vaivannut enää yhtään. Torstaina kävin harmikseni tekemässä salitreenin ja siellä sain sitten tietenkin selkäni kipeäksi. Se vaiva ei hellittänytkään sitten viikonlopunkaan aikana, vaan oli jäykisteli ja alkoi särkemään jos joutui vähänkin pitempään seisoskelemaan. Onneksi selkävaivakaan ei haitannut suunnistamista lainkaan, vaan tuntui vain vertyvän juoksemisesta. Ainoa mikä metsässä alkoi vaivaamaan oli iänikuinen akillesjänne.

Sateiseen Virolahteen saavuimme jo hyvissä ajoin lauantaina puolen päivän jälkeen. Venlat joutuivat osittain suunnistamaan sateisessa säässä, mutta kun Jukolan viesti alkoi lähenemään, niin sääkin alkoi kirkastumaan ja taivas selkenemään. Joukkueemme kahdella ensimmäisellä osuudella oli tulessa sen verran kovat suunnistajat, että se tiesi sitä, että minä joutuisin kolmannella osuudella oikeasti pimeään metsään. Joukkueemme molempien ensimmäisten suunnistajien oma aikatauluarvaus osui melko hyvin kohdilleen, sillä minun arvioitu metsään lähtö aika ei viivästynyt arvioidusta klo kahdesta kuin pari kymmentä minuuttia.

Tunnin nukkumisen jälkeen avausosuutemme suunnistaja kävi herättämässä minut. Taivas näytti olevan lähes pilvetön ja pimeys ulkona ei ollutkaan niin paha kuin mitä pelkäsin. Teltassakin pystyi vaihtamaan suunnistuskamat päälle hyvin ilman taskulampun apua.

Lampun sain kytkeä päälle n. klo 2:20, kun viestintuojamme läimäytti kartan käteeni ja säntäsin kohti K-pistettä. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta kun suunnistin pimeällä, sillä vaikka Mikkelissä suunnistin saman osuuden, niin siellä oli matkaan lähtiessäni jo huomattavasti valoisampaa. Nyt joutui oikeasti käyttämään metsän puolella lamppua, että näki mihin astui. Aukeilla paikoilla näki kyllä suht hyvin, mutta metsän puolella lamppua tarvittiin.

Heti ensimmäiselle rastille oli matkaa yli puolitoista kilometriä, mutta rastin läheisyyteen pääsi hyvin tietä pitkin juosten, joten ensimmäinen rasti ei tuottanut ongelmia. Rastipukissa oli myös kiinni heijastin joka helpotti rastin löytämistä pimeässä, ja tämä ensimmäinen rasti näkyikin jo melko kauaus. Seuraavatkin rastit alkoivat löytymään ihan mukavasti joten suunnistusrytmi ja luottamus tekemiseen alkoi taas löytymään.

Reilun puolen tunnin jälkeen lampun tarve lakkasi, ei sitä enää juurikaan tarvinnut edes kartan lukemiseen. Etenemistä helpotti myös aikaisempien suunnistajien tekemät urat sekä muut suunnistajat joita paikka paikoin oli letkoiksi asti. Suunnistus oli siis taas muuttunut perinteiseksi “Jukola-suunnistukseksi”, eli kompassilla katsotaan mikä ura lähtee omaa rastia kohden, sitten vaan kartta rullalle, uraa pitkin juosten ja muita seuraten seuraavalle rastille. No ei se nyt ihan noin ollut, mutta ei paljon puuttunutkaan.

Kymppi-rastilla tuli tehtyä ensimmäiset zikzakit, kun löysin ensin toisen hajonnan rastin. Minun kanssa samaa rastia etsiskeli joukko muitakin menijöitä, eikä siinä montaakaan sekunttia mennyt, kun jostain huudettiin “löytyi!”. Jukola-meininkiä.

Seuraava tuskan hetki tuli jo 11-12 -välillä, kun hyppäsin tieltä uralle joka mielestäni näytti vievän seuraavalle rastilleni. Letkastamme ei kuitenkaan ketään muu näyttänyt kiinnostuvan samasta urasta ja sen huomatessani jouduin katsomaan toisen ja kolmannenkin kerran karttaa, että olenko minä nyt ihan varma, että lähden yksin kyseiseen suuntaan. Kyllä se rasti siellä oli missä pitikin, joten kerrankin kannatti pitää oma päänsä.

Kahdeksannellatoista rastilla ajauduin toisen kerran väärälle rastille, mutta nyt olin hyvin kartalla, ja oma rasti löytyikin hyvin 50 metrin päästä sivulta. Jollekin tuo olisi ollut suurikin pummi, mutta minulle se oli vain normaali pienen pieni koukkaus :).

Rastiväli 20-21 oli yksi niistä harvoista väleistä jolla ei päässyt juurikaan etenmään uraa pitkin. Tai en ainakaan löytänyt sellaista. Alkumatka tästä vajaan puolentoista kilometrin välistä juostiin pienessä letkassa, mutta jossain vaiheessa huomasin juoksevani lähes yksin – takana vain pari epätoivoista seuraajaa. Rastiväli sujui ilman uraakin ihan mallikkaasti ja rastikin löytyi ongelmitta.

Rasti-24 löytyi myös vasta toisella yrittämällä, kun kävin ensin väärällä rastilla. Tosin tiesin jo sinne mennessäni ettei se voi oma olla, muttei kantti kestänyt jättää sitä väliinkään. Oma rasti löytyi heti vähän edempää.

Seuraavat kaksi rastia löytyi taas ihan mallikkaasti, mutta viimeisen kanssa tuli vähän sählättyä. Ensin väärälle rastille, ja sitten kun oma löytyi, niin meinasin vielä lähteä väärään suuntaan maaliin nähden kun en malttanut lukea karttaa. Loppuviitoituksella löytyi vielä hyvin kirivaihde, sillä 13,5 km lenkki ei ollut vielä syönyt kaikkia voimia viikon hyvin levänneestä kropasta. Nelososuuden kartta kaverille käteen, ja näin Jukolan viestin sanoma lähti jälleen kiertämään metsää.

Osuuteni aika oli 2:02 ja se oli vartin verran ennakoitua parempi. Syynä näinkin mukavaan tulokseen oli pääasiassa se, ettei siellä metsässä nyt niin pimeää ollutkaan kuin olin odottanut. Myös suurten yksittäisten pummien (siis yli 10 min) puuttuminen edesauttoi hyvään aikaan. Metsäjuoksurohkeuden puuttuminen kyllä vähän harmittaa, sillä matkan keskisykkeen ollessa 144 voi todeta, ettei jokaista energiapisaraa tullut vuodatettua sammalmättääseen. Kun ei osaa eikä uskalla juosta, niin minkäs teet.

 Joukkueemme sijoitus oli 726, siis kautta aikojen paras. Tosin tämä oli vasta neljän kerta tällä joukkueen nimellä, ja niistäkin kaksi kertaa on tullut hylsy :).

 

Kinttu kipeenä

Taas löytyi uusi ennenkokematon jalkavaiva. Viikko sitten manantaina salitreenin yhteydessä tuntui pieni kipu oikean polven alla, ehkä jossain polvijänteen alaosassa. Maanantai-iltana kävin vielä iltarasteillakin, mutta siellä en muista tunteneeni mitään sen kummempaa kipua ko. kohdassa. Vasta tiistai-iltana se alkoi kipeytymään enemmän, jos käveli rappusia ylös tai jos sillä joutui ponnistamaan. Nyt se on sitten ollut kipeä viikon verran, eli kävely vähän sattuu, kuten myös pyöräily, mutta juoksussa kipua ei onneksi tunnut.

Viikko ei muutenkaan ole mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti. Alunperin oli tarkoitus, että lauantaina juostaisiin puolimaraton Seinäjoella, mutta +31 asteen helle ei paljon innostanut lähteä rehkimään auringon porotukseen, ja niinpä Seinäjoen matka jäikin tekemättä.

Alkuviikko tuli vielä reenattua siinä mielentilassa, että lauantaina kisaltaisiin, mutta kun torstaina sää ei vieläkään näyttänyt suosiollista juoksukeliä lauantaille, niin torstain ja perjantain lepopäivät jäi pitämättä. Lauantaiaamusta kävin tekemässä radalla viisi 1000 m vetoa n.3:40 – 3:20 aikoihin. Lämpö ei ollut aamulla noussut kuin vasta pariinkymmeneen asteeseen, joten se ei juurikaan haitannut vetoja. Sunnuntaiaamusta tuli tehtyä 25 km/2 h pitkä juoksulenkki. Alku meni ihan mukavasti kun pystyi juoksemaan pääosin varjossa , mutta lenkin loppupuolella lämpö alkoi olemaan jo hellelukemissa ja kun aurinkokin porotti pilvettömältä taivaalta, niin meno muuttui melko tukalaksi.

Tämä viikko täytyy koittaa ottaa taas vähän rauhallisemmin, jottei tämä uusi polvivaiva ärry liian kovaksi eikä vaaranna viikonlopun Jukolan-viestiä. Myös taas vähän enemmän vihoitteleva akillesjänne toppuuttelee suurimpia menohaluja.

Epäilty kipukohta (polvijänteen kiinnitys). Tai sen alla oleva limapussi.

Viikko 23/2011 (7.6.2011 – 13.6.2011)

Ma: Pyöräily 16,5 km aika: 00:45:00.0
Ma: Punttisali aika: 01:00:00.0
Ma: Jalkahieronta aika: 01:00:00.0
Ma: Suunnistus 8,47 km aika: 01:00:13.4, keskisyke: 148
Ti: Juoksu 15,67 km aika: 01:11:19.8, keskisyke: 134
Ke: Juoksu 13,02 km aika: 00:57:40.4, keskisyke: 136
Ke: Pyöräily 16 km aika: 00:45:00.0
To: Pyöräily 16,5 km aika: 00:40:00.0
To: Pyöräily 16,5 km aika: 00:40:00.0
Pe: Pyöräily 16,5 km aika: 00:40:00.0
Pe: Punttisali aika: 00:45:00.0
Pe: Pyöräily 16,5 km aika: 00:40:00.0
Pe: Juoksu 10,47 km aika: 00:46:59.7, keskisyke: 142
La: Juoksu 12,75 km aika: 01:00:00.3, keskisyke: 142
Su: Juoksu 25,03 km aika: 02:02:12.3, keskisyke: 126 

Vetojuhtana

Kesä alkaa tekemään tosissaan tuloaan, kun lämmöt nousee ja hyttyset alkavat kiusaamaan. Tähän asti on onneksi vielä pysytty sopivissa lämpötiloissa lenkkeilyn kannalta, mutta ensi viikoksi onkin sitten jo luvattu tuskaisen helteisiä kelejä.

Tällekin viikolle mahtui yksi kisa-startti, sillä helatorstaina juostiin länsi-Tampereella vajaan 7.5 km:n Siivikkalan kierros. Etelänpuoleista tuulta lukuunottamatta keli oli mitä hienoin, aurinko paistoi ja lämpöä oli pikkuisen vajaat 20 astetta. Siivikkalan koulun kentälle oli kerääntynyt n.70 osallistujaa, mukaan lukien jokunen lähialueen tossuhurjastelija, Saarijärven ja Karran johdolla.

Reitti lähti kiertämään Ilmarinjärveä ja Ryydynpohjaa vastapäivään, joten ensimmäisille kilometreille oli tarjolla vastatuulta. Vetohaluisia juoksijoita ei oikein tuntunut löytyvän ja kärjen vauhti olikin sellaista, että jopa minä pysyin kuuden hengen kärkiporukassa mukana. Reilun kilometri jälkeen reitti tuli varsinaiselle avoimelle vastatuuliosuudelle ja vauhdinpitäjiä ei edelleenkään ilmaantunut, ja yhtäkkiä huomasin, että meikäläinen juoksee Karran kanssa rintarinnan kärjessä. Kolmen kilometrin kohdalla olin vielä kärjessä, mutta sitten käännyttiin Ilmarinjärventieltä Teivaalantielle Ryydynpohjaanpäin ja vastatuuli muuttui sivutuuleksi ja samalla kärkipaikalla nautiskelu sai loppua. Saarijärvi pyyhälsi vasemmalta ja Karra perään oikealta ohitseni, ja näiden lisäksi vielä pari muutakin, joten hetkessä huomasin olevani viidentenä, ja kärki viiletti jo kaukana edessäni. Ihmeen kauan he jaksoivatkin perässäni lönkötellä.

Teivaalantieltä käännyttiin Ryydynkadulle. Kärkikolmikko paineli jo kaukana, mutta yksi selkä oli iskuetäisyydellä. Tosin melko lähellä takanakin kuului puuskutusta, joten ohitetuksikin vielä oli mahdollisuus tulla. Ennen Siivikkalantielle tulemista olin pystynyt ohittamaan tämän yhden juoksijan, eikä hän onneksi  ihan kantapäillä pystynyt seuraamaankaan. Viimeiset puolitoista kilometriä oli taas tuskaisempaa menoa, sillä palleakramppi teki taas tuloaan ja vähän nousuakin reitille vielä mahtui. Maaliin kuitenkin pääsin neljäntenä ja eroa voittaneeseen Saarijärveen tuli reilu minuutti. Lisää tuloksia ja kuvia löytää Mogulin blogista osoitteesta: http://mogulin.blogspot.com/2011/06/siivikkalan-kierros.html

Tosi mukavasti juoksu kulki, etenkin siihen nähden, etten ollut edellisinä päivinä passaillut yhtään tätä lähtöä varten, vaan esim. edellisenä päivänä olin juossut töihin vajaat 16 km ja käynyt sen lisäksi illalla vielä Nokialla iltarasteilla. Tiistaina olin myös tehnyt helteisen juoksun töistä kotiinpäin.

Perjantaina olikin sitten juoksusta vapaapäivä, mutta lauantaiaamulla tein viikon pitkän lenkin. Tällä lenkillä keskityttiin huolella pitämään sykkeet alhaalla, ja ihan hyvin se onnistuikin keskisykkeen ollessa 126 ja maksimikin kävi vain 135:ssä.

Sunnuntaiaamusta lähdin juosten hakemaan viikolla töihin jäänyttä polkupyörää. Juoksu tuntui niin hyvältä, että PK2-treeni muuttuikin VK1:ksi. Sykkeet pysyivät hyvin kurissa, vaikka keskivauhti reilun 15 km matkalla olikin hieman alle 4:20:n. Pyörällä takaisin saman matkan polkeminen oli juoksun päälle sopivan palauttava treeni.

Viikko 22/2011 (31.5.2011 – 6.6.2011)

Ma: Punttisali aika: 01:00:00.0
Ti: Pyöräily 16 km aika: 00:45:00.0
Ti: Juoksu 16,44 km aika: 01:14:22.0, keskisyke: 140
Ke: Juoksu 15,62 km aika: 01:10:25.2, keskisyke: 140
Ke: Suunnistus 6,62 km aika: 01:00:39.0, keskisyke: 144
To: Juoksu 7,32 km aika: 00:26:41.4, keskisyke: 168 – Siivikkalan kierros
To: Juoksu 8,52 km aika: 00:39:34.2, keskisyke: 126
Pe: Pyöräily 16,5 km aika: 00:40:00.0
Pe: Punttisali aika: 01:00:00.0
Pe: Pyöräily 16,5 km aika: 00:40:00.0
La: Juoksu 25 km aika: 02:00:47.6, keskisyke: 126
Su: Juoksu 15,4 km aika: 01:06:23.4, keskisyke: 134
Su: Pyöräily 15,97 km aika: 00:44:13.2, keskisyke: 106