Viikko 39 (24.9. – 30.9.2018)

Lomaviikko jatkui Kiilopään syksyisissä maisemissa. Säät olivat kerrankin suosiollisia, sillä vaikka välillä vettäkin sateli, niin ei kertaakaan silloin kuin olimme ulkoilemassa. Ja kyllä niitä ulkoilutunteja kertyikin ihan mukavasti – juoksua noin 6.5 tuntia, maastopyöräilyä 9.5 tuntia ja näiden lisäksi koiralenkkejä varmaan lähemmäs pari kymmentä tuntia.

Maanantaina oli vuorossa juoksulenkki. Lämpöä oli noin 5 astetta, mutta kohtalainen tuuli sain ilman tuntumaan viileämmältä. Lähdin Kiilopään mökiltämme kohti Ahopäitä. Selkä oli taas ensimmäisen kilometrin jumissa, mutta sitten sekin vertyi ja meno muuttui rennommaksi. Ensimmäinen kolme kilometriä oli suht tuttua polkua, mutta seuraava kolmonen Rumakurulle olikin sitten minulle uutta pätkää. Avotunturin suht kivikkoista polkua sai juosta. Rumakurusta suuntasin Luulammille ja sieltä nousin kohti Kiilopäätä. Poroaidan läpäisyn jälkeen käännyin vasemmalle ja kävin huiputtamassa Kiilopään. Huipulta laskeuduin pääuraa pitkin takaisin keskukselle ja tein vielä pienen lisälenkin. 16.5 km:n lenkkiin kului melkein puolitoista tuntia ja jalat olivatkin melkoisen väsyneet lenkin jälkeen. Tämä oli kuitenkin pitkästä aikaa vähän mäkisempi lenkki, nousumetrejä n.450 m.

Tiistaina tuli koettua syksyn ensimmäinen pakkasaamu. Koiralenkille lähtiessä pakkasta oli pari astetta, mutta klo 11 aikoihin kun lähdin tekemään maastopyörälenkkiä, lämpöä oli jo muutama aste. Päivästä oli tulossa komean aurinkoinen. Kiilopään mökiltä lähdin sotkemaan kohti Luulampia ja sieltä suuntasin Taajoslaavulle. Parin kilsan jälkeen eteen tuli märän näköinen suo, mutta päätin koittaa kuitenkin sen ylitystä. Mättähältä mättähälle ja kiveltä kivelle hyppien pääsin melko kuivin jaloin suon toille puolelle. Vielä ennen Taajoslaavua pääsin hyppelemään pariin kertaan kivillä, mutta ilman pahempia sukan kastumisia vielä selvittiin.

Taajoslaavun ja Vellinsärpimän välinen pätkä, noin 8 km, oli suht mukavaa maastopyöräiltävää. Etenkin puolen välin jälkeen meno muuttui mukavan vauhdikkaaksikin. Edelleen sai mättäitä ja kiviä käyttää, jotta kengät eivät kastuisi. Ihan täysin en siinä onnistunut ja Vellinsärpimässä alkoikin jo varpaita vähän paleltamaan. Seuraava parin kilometrin pätkälle osui sitten vielä pari vetisempää kohtaa ja niissä viimeistään jalat kastuivat. Muuten reitti oli kyllä ihan mukavan ajokelpoista. Saariselän keskustaan oli Luttotuvalta matkaa noin 7 km ja tuolla pätkällä päätin, että käyn ostamassa Parioaitasta kuivat sukat, jotta loppumatka Kiilopäälle olisi vähän mukavampi. Kuivat sukat jalkaan saatuani tein vielä vähän lisälenkkiä ja matkaa kertyi 43.5 km ja aikaa kului n. kolme ja puoli tuntia. Savusauna ja Kiilopuro tekivät kutaa lenkin päälle.

Keskiviikolle oli luvattu vesisadetta, joten lähdin juoksulenkille mahd. aikaisin, eli klo 9 (lomalla aikainen on vähän eri asia kuin arkena). Mökiltä suuntasin kohti Sivakkaojan laavua, josta jatkoin Ruijanpolkun kautta Kakslauttaseen. Sieltä kohti Laanilaa ja Ahopäiden kautta takaisin mökille. Vettä ei lenkin aikana ehtinyt satamaan, mutta kova tuuli ja kahden asteen lämpö olivat ihan riittävä yhdistelmä. Loppumatkasta vähän jännitin Ahopäille nousua, että onko avotunturi ihan sumun peitossa, mutta onneksi ei ollut ja reitti näkyi ihan hyvin (tosin kyllä reitti olisi ollut muutenkin melko tuttu). Sellainen sää kuitenkin oli, ettei kovin pahaa haveria kannattaisi tulla, sillä vilu olisi tullut melko pian, jos paikalleen olisi jäätävä. Matkaa kertyi 20 km ja aikaa kului 100 min. Nousumetrejä oli “vain” noin 300 m.

Torstaiaamupäivä oli vähän sateisempi ja tuuli oli myös melko kovaa ja räntääkin oli välillä ilmassa. Iltapäivällä sää muuttui poutaiseksi ja pyörälenkille sitten kuitenkin pääsi. Mökiltä suuntasin kohti Nilanpäätä ja sieltä Ruijanpolulle. Ajelin kuutisen kilometriä Ruijanpolkua etelään päin katsoakseni millaista polku olisi, sillä aiemmin en ollut ko. pätkää kulkenut. Kävin kääntymässä Kopsusjärventiellä. Lähellä oli laavu, jota piti käydä katsomassa, mutta juuri ennen laavua oli niin märkä kohta, etten lähtenyt riskeeraamaan kuivia sukkiani. Edessä oli kuitenkin paluumatka ja pyörän mittari näytti paikoin jopa kahta pakkasastetta (tosin en usko, että se näytti ihan oikein, mutta nollan tuntumassa kuitenkin oltiin). Tuo pätkä oli mukavan vaihtelevaa pyöräillä. Mitään pahaa kivikkoa ei ollut, eikä isoja mäkiäkään. Muutamassa kohtaa piti hypätä pyörän seleästä pois, sillä soita ylittävät pitkospuut olivat sen verran huonossa kunnossa, ettei niitä uskaltanut ajaa. Matkaa kertyi 30 km ja aikaa kului hieman alle kaksi ja puoli tuntia.

Perjantaina olikin kotiin lähdön aika, mutta ennen sitä ehti käydä tekemässä vielä juoksulenkin. Aamulla oli viitisen astetta pakkasta, mutta koiralenkin jälkeen oltiin jo nollan tuntumassa. Suunnitelmissa oli juosta ensin Nilanpäälle ja sieltä Rautulammen kautta Luulammille ja sieltä mökille. Muutaman kilometrin juoksun jälkeen kuitenkin Tuulin tietotoimisto soitti, että Luulammella oli sen verran leveä ja märkä ojan ylitys, että kuivin jaloin ei siitä selviäisi. Päätin siis käydä vain kääntymässä Rautulammella ja tulla samaa reittiä takaisin.

Ensimmäinen kuusi kilometriä oli loivaa nousua. Sitten oli pieni pätkä hidaskulkuista rakkaa, mutta tämän jälkeen pääsi suht rennosti juoksemaan Rautulammelle asti. Avotunturia sai juosta ja aurinko lämmitti vielä mukavasti, ainakin kun tuuli puhalsi selän takaa. Rautulammen pää oli taas vähän kivikkoisempaa ja alamäessä saikin mennä melko varovaisesti. 11.5 km kertyi matkaa. Takaisin päin tullessa sivu-/vastatuuli alkoi viilentää menoa, mutta onneksi repussa mukana olevia lisäkamppeita ei tarvinnut pukea. Maisemat olivat avotunturissa upeat ja pääsin vielä näkemään kun tunturissa ajettiin porotokkaa kasaan mönkijöiden ja helikopterin avulla. Matkaa kertyi 23 km ja aikaa kului hieman päälle kaksi tuntia. Nousumetrejä oli n.550 m.

Kaikin puolin onnistunut Kiilopään reissu. Jalat kestivät melko hyvin. Vasen jalkapohja ei juurikaan kipuillut. Pahin kohta oli oikea akillesjänne ja aina alkumatkoista selän jumi. Selkä vertyi yleensä kilometrin juoksun jälkeen ja akillesjänteenkin kanssa tuli toimeen.

Lauantai oli lepopäivä, tosin neljä tuntia tuli vesurin kanssa raivattua linjanalustaa tien varresta. Kyllä siinäkin hommassa sain menut pois. Sunnuntaina kävin tekemässä 16 km juoksulenkin Lamminpään harjulla. Pitkästä aikaa keskivauhti oli lähemmäs 4:30 min/km, pohjoisen lenkit kun olivat vähän rauhallisempaa tekemistä.

Viikko 38 (17.9. – 23.9.2018)

Tällä viikolla ollaan taas päästy pikku hiljaa normaaliin treenirytmiin. Tai ei nyt ihan, mutta suunta on ainakin oikea. Työmatkatkin sai tehdä tällä viikolla polkupyörällä ihan joka päivä.

Maanantaina tein tunnin kotisalitreenin. Tiistaina kokeiltiin taas jalan kestävyyttä. Pidensin lenkin pituutta sunnuntaista muutamalla kilometrillä, eikä mitään isompaa kipua enää jalkapohjassa tuntunut. Seuraava juoksulenkki oli sitten torstaina, jolloin uskalsin tehdä jo 12 km lenkin. Tälläkään kertaa ei mitään isompia tuntemuksia jalassa ollut, tosin ei ihan 100% kunnossa se vielä ole.

Perjantai-iltana lähdimme taas vaiheteeksi autojunalla kohti Rovaniemeä ja sieltä lauantaiaamuna sateen johdattamana Kiilopäälle. Hetimiten perille päästyämme kävin tekemässä 13 km:n juoksulenkin. Pitkästä automatkasta huolimatta tossu tuntui mukavan kevyeltä. Sää oli tuulinen, mutta muuten juoksuolosuhteet olivat mukavat.

Sunnuntaina kävimme Tuulin kanssa tekemässä kahden ja puolen tunnin maastopyörälenkin. Kiiltopäältä lähdimme ensin Luulammille ja sieltä Rumakurun ja Laanilan kautta Kaunispäälle. Siellä Lohisopat ja munkit mahaan ja sitten takaisin päin. Mennessä oli mukava myötätuuli, mutta takaisin pyöräillessä vastapuhuri oli melkoinen. Laanilasta poikkesimme Ruijanpolulle. Kapeaa ja paikoin melko kivistäkin polkua tulimme Kiilopäälle asti. Matkaa kertyi 32 km ja aikaa kului kaksi ja puoli tuntia.

Viikko 37/2018 (10. – 16.9.2018)

Syksy jatkuu telakalla. Tämä viikko oli itse asiassa vieläkin aneemisempi kuin edellinen. Ulkoilukelit olisivat vaihdelleet erittäin mainiosta melko vetisiin. Mutta kun ei tullut juurikaan ulkoiltua niin sinänsä ei keleilläkään ollut väliä.

Maanantaina sentään tein työmatkapyöräilyt, mutta ne olivatkin viikon ainoat pyöräilyt. Maanantai-iltana oli myös KeKe:n järjestämä (ja UiTa:n toteuttama) tunnin vapaauintikoulutus. Siellä kävin testaamassa uudet uikkarit, lasit ja korvatulpat (nenäklipsiäkin kokeilin, mutta ei tuntunut olevan minun juttuni). Koulutuksen tuloksena oli, että totesin etten osaa uida, ainakaan vapaauintia. Pitänee jatkaa treenaamista, jos joskus aikoo triathloniin osallistua.

Tiisain olin reissussa ja tulin sieltä vasta keskiviikkoiltana. Illalla tein kotona tunnin salitreenin. Torstaina olin taas reissussa, mutta vaikka tulin suht normiaikaan kotiin, niin kuntoilut jäivät tekemättä. Perjantaina tein taas kotona tunnin salitreenin.

Viikonloppuna minulla oli lainassa Avantti ja sillä levittelin lauantaina ja sunnuntaina kaksi nupillista sepeliä yksityistiellemme. Sunnuntaina tuli myös heiluttua lapion kanssa, sillä availin jokusen tunnin ajan ojanpientareita. Viikonlopun ainoa treeni tuli tehtyä sunnuntaina, kun kävin kokeilemassa jalan kestävyyttä viiden kilometrin juoksulenkillä. Jalkapohja oli suht ok, eikä se noussut lekin top-3 kipukohtien joukkoon. Ensi viikolla voisi kokeilla vähän pidempää lenkkiä, josko sille alkaisi parin kevyen viikon jälkeen taas juoksu maistumaan.

Viikko 36/2018 (3. – 9.9.2018)

Syksy on alkanut säiden puolesta komeissa merkeissä. Lämpöä on riittänyt mukavasti, jonain päivinä jopa yli kahdenkymmenen asteen. Suuremmilta vesisateilta on vältytty, vaikka välillä muuta kuurosadealue onkin päältä pyyhkäissyt.

Hyvistä säistä huolimatta, viikolla on kaikki ulkoliikunta jäännyt työmatkapyöräilyjen varaan. No joo, keskiviikkona tuli kylläkin tehtyä illalla puolentoista tunnin maastopyörälenkki. Maanantaina vähän kotisalia ja tiistaina puolitoista tuntia neluria sulkapallossa.

Juoksemattomuutteen on syynä viime viikonloppuna kovasti kipeytynyt vasemman jalan jalkapohja. Ihan tarkoituksella olen pitänyt lepoa ja yrittänyt saada jalkaa kuntoon. Pari päivää käytin kinesioteippausta, mutta sitten hommasin apteekista Feldenin tulehduskipugeeliä. Sitä on nyt sivelty jalkapohjaan pari-kolme kertaa päivässä.

En tiedä oliko Feldenistä jotain apua, vai pelkkä lepoko tuotti tulosta, mutta lauantaina jalka tuntui olevan ihan ok. Olimme viikonlopun mökillä ja päätin käydä Jalon kanssa tekemässä pienen, 9 km:n saunalenkin. Alkumatka meni ihan mukavasti (siis jalan puolesta, Jalo kylläkin veti kuin hullu). Puolenvälin kohdilla alkoi homma muuttumaan, Jalo alkoi vetää vähemmän ja jalassa alkoi pikkaisen tuntumaan. Loppumatkasta sitten Jalo ei enää vetänyt, mutta jalkapohjaan sattui. Eli se siitä parantuneesta kintusta.

Ajattelin, että yö kaiken muuttaa, ja lähdin sunnuntaiaamusta kokeilemaan jalan kuntoa. Ei olisi kannattanut. 6.5 km juoksin ja sen päälle yhden km:n kävelin, kun juoksu tuntui sen verran pahalta. Eli telakalla ollaan ja syksyn kisakalenteria kumitetaan puhtaaksi.

Viikko 35/2018 (27. – 2.9.2018)

Kesän viimeisellä viikolla alkoi olemaan jo selviä syksyn merkkejä. Keltaisia lehtiä puissa, viileitä aamuja ja sateitakin saatiin jokusena päivänä. Päivällä sentää lämpötila nousi parinkymmenen asteen pyörteile. Jalkavaivat ovat myös olleet syksyinen ilmiö, vaikka viime vuonna niiltä vältyttiinkin. Tällä hetkellä suurimpia vaivoja ovat vasen jalkapohja sekä edelleen oikea akillesjänne. Toimeen on vielä tultu niiden kanssa, mutta saa nähdä kuinka pitkään.

Maanantaina toivuttiin viikonlopun treeneistä. Ohjelmassa oli vain työmatkapyöräilyä ja illalla vajaan tunnin kotisalitreeni.

Tiistaina pidin etätyöpäivän ja kävin aamupäivällä juoksemassa 13 km:n / tunnin lenkin. Varmaankin viikonlopun lenkit vielä painoivat, sillä hieman kankean oloista oli juokseminen. Illalla oli myös syyskauden ensimmäiset nelinpelit sulkapallossa. Puolitoista tuntia tuli lätkittyä tasaisia eriä. Hieman liikaa tulee vielä virheitä pelatessa, mutta eiköhän se tästä taas ala sujumaan. Vakiovuoro tuli varattua tiistaille.

Keskiviikkona pyöräilin töihin ja juoksin kotiin. Tällä kertaa juoksin Pirkkalan ja Rajasalmen kautta, joten reitti oli hieman tasaisempi. Loppupuolella oli vain Kalkun nousu hidastamassa vauhtia. 16,4 km kertyi matkaa ja aikaa meni 75 min. Suht hyvin kulki, vaikka yleensä töistä juoksu on vähän väsynyttä.

Torstaina olin isolla kirkolla työmatkalla, ja tästä syystä työmatkapyöräilyt jäivät väliin. Reissu venähti sen verran, ettei illallakaan tullut lähdettyä enää lenkille. Perjantaina oli ohjelmassa tunnin jalkahieronta, joten työmatkapyöräilyn lisäksi ei tullut tehtyä kuin illalla tunnin kotisalitreeni.

Lauantaina puoliltapäivin lähti Lamminpään majalta 20 km:n Hämeen hölkkä. Olimme Tuulin kanssa molemmat myös viivalla. Kaiken kaikkiaan matkaan lähti noin sata juoksijaa. Sää oli mitä parahin, lämpöä ehkä 18 astetta eikä suurta sateen uhkaa ollut ilmassa.

Lähtöpaukusta joukko säntäsi pieneen ylämäkeen, jonka jälkeen kärki alkoi passailemaan. Sen verran verkkaiselta meno vaikutti, että siirryin itse vetohommiin. Meitä irtosi seitsemän juoksijan porukka muusta joukosta. Muita porukasta en tuntenut kuin virallisen valvojan Välimäen sekä partamiehen, jolle olin hävinnen edellisenä keväänä Raholan kympillä kaksi minuuttia. Jälki-Googlailujen jälkeen selvisi, että porukassa oli myös viime talven Teivo Cupin kokonaisvoittaja, Hämeen nuori hiihtäjälupaus sekä ikämiessarjoissa ihan mukavasti juossut mies. Seitsemäs jäsen oli lyhyemmällä, 9 km:n matkalla.

Neljä ensimmäistä kilometriä olivat suht tasaista latupohjaa. Sitten laskimme isohkon mäen ensimmäiseen juottoon. Olin ollut tähän asti vetomiehen hommissa, mutta juoton jälkeen ensimmäisessä jyrkemmässä nousussa virallinen valvoja, TC:n voittaja ja hiihtomies pääsivät hieman irti.

Pikku-Ahvenistolla noin 6 km:n kohdilla siirryimme vähäksi aikaa polkuosuudelle ja tässä vaiheessa kolmikko oli jo viitisenkymmentä metriä karussa. Ikämies ja partakaveri olivat aivan minun kannoillani.

Puolessavälissä Topin tuvalla, toisessa juotossa, hörppäsin pikaisesti mukillisen mehua. Asetelmat eivät olleet juurikaan muuttuneet. Kärkikolmikko oli hieman hajonnut, mutta vetämäni kolmikko oli vielä melko hyvin kasassa.

Kahdentoista kilometrin kohdilla virallinen valvoja oli tippumassa kärkivauhdissa ja jahtiporukka alkoi saamaan häntä kiinni. Mäkisen osuuden aikana partamies oli myös hieman jäämässä, mutta ikämies teputti sitkeästi aivan takanani. Viimeisessä juotossa, noin neljä ja puoli kilometriä ennen maalia olin melkein tavoittanut virallisen valvojan ja saamassa muutenkin hieman enemmän eroa peesaajiini.

Maunussuon montussa, juuri ennen viimeistä kovaa nousua sain virallisen valvojan kiinni ja pääsin ylämäessä myös irti. Myös kaksi peesaajaani olivat jääneet sen verran, että eroa oli viimeisen kolmen kilometrin alkaessa jo sen verran, että luotto omiin voimiini oli sen verran kova, että kolmas sija näytti todennäköiseltä. Viimeinen kolmonen oli myös melko tasaista.

Maaliin tuli ajassa 1:25:03 ja sijoitus oli 3. Aika oli vähän toista minuuttia heikompi kuin kolme vuotta aiemmin, jolloin olin viimeksi saman kisan juossut. Eli sen puolesta en ole ihan tyytyväinen. Sijoitus sen sijaan oli ihan hyvä, etenkin kun taakse jäi ihan kovia menijöitä. Sen verran kyllä kuulin, että virallinen valvoja oli vähintäänkin puolikuntoinen. TC:n ja kisan voittajalle hävisin vähän päälle kolme minuuttia ja hiihtomiehelle minuutin.

Sunnuntaina aamupäivästä kävin tekemässä 15 km:n juoksulenkin. Juoksu tuntui yllättävän kevyeltä, vaikka lauantaina oltiin menty melko reipasta vauhtia parikymmentä kilometriä. Sykkeet pysyivät kurissa ja vauhtikin oli ihan ok. Ilmeisesti lauantaina ei tullut otettua ihan kaikkia irti koneesta. Vasen jalkapohja sen sijaan tuli lenkin puolen välin jälkeen tosi kipeäksi. Jalkapohjaa pitää varmaankin nyt jonkin aikaa parannella, ettei mene kovin pahaksi ja pilaa koko syksyä.