Vaikka tämän vuoden sunnistuskausi alkaakin kääntyä jo ehtoon puolelle, niin onneksi kisakalenterista löytyi vielä yksi mukava pitkän matkan kisakin. Ikaalisten Nouseva-Voima järjesti Jämillä perinteisen (en kyllä tiedä kuinka perinteinen se oli, mutta ainakin toisen kerran) Suunnistusmaratonin. Aivan maratonin mittoihin ei onneksi radat yltäneet, mutta tarpeeksi pitkäksi kuitenkin.

Vaikka ilma olikin vallan mainio tällaiseen urakkaan, niin 10 asteen lämpötila ja reipaahko tuuli piti huolen siitä, että loppusyyskuista sunnuntaipäivää ei liian lämpimissä oloissa vietetty. Vaikka päämatkalle 25 km:lle en saanutkaan kuin kuusi kanssakilpailijaa, niin yhteislähdössä oli kuitenkin melkein satapäinen suunnistajajoukko odottamassa pääsyä Jämin nopeisiin kangasmaastoihin.

Ensimmäiselle rastille oli matkaa reilu 1,5 km ja päätinkin lähteä tälle välille ihan häpeilemättä peesailemaan. Kärki kyllä lähti melko kovaa liikkeelle, mutta pystyin pitämään pintani 4-hengen letkassa. Siinä oli hyvää aikaa totutella 1:15000 mittakaavan karttaan sekä kangasmaastoon. Melko hyvin pystyin siinäkin vauhdissakin karttaa seuraamaan, joten en olisi ihan hukassa ollut vaikka olisin letkasta pudonnutkin.

Toissellekin rastille mentiin samalla porukalla, minä edelleen hieman peesaillen. Kakkonen olikin sitten jo juomarasti ja kovan alkuvauhdin “näännyttämänä” otin jo yhden mukillisen juomaa. Tässä vaiheessa muutama pääsi letkasta vähän karkuun sillä heillä oli juomareput mukanaan eikä siis tarvinnut juoton palveluja. Myös kartan vaihto aiheutti oman hämminkinsä.

Kolmannelle rastille olikin sitten matkaa jo 3,5 km. Letka hakeutui samalle tiepätkälle ja sainkin melko pian selät uudelleen näkyviin. Noin kilometrin etenemisen jälkeen päätin kuitenkin tehdä oman, muista poikkeavan reitinvalinnan. Tämän jälkeen en enään ko. letkaan törmännyt (en ole vielä nähnyt väliaikoja, että tietäisin oliko ratkaisuni oikea). Rasti löytyi kuintekin yksikseenkin ihan hyvin. Kuten löytyi myös neljäskin rasti.

Viidettä meinasin ajaa vauhdilla ohi jokusen kymmenen metrin päästä (menin väärässä kumparevälissä), mutta onneksi toinen kilpailija pyyhälsi vähän matkan päässä edessäni poikkisuuntaisesti ja näin sai minut heräämään kartalle. Tämä oli muuten lähes sama rastipaikka jota me Tuulin kanssa pummasimme vuosi aiemmin rogaining -kisassa.

Kutoselle lähdettiin nousemaan jyrkästi ylöspäin ja tässä vaiheessa alkoi jo jalkoja hapottamaan vaikka matkaa oli kulunut vasta n. 10 km. Alkoikohan alun kova vauhti kostautumaan. Kutonen, kuten myös seiska löytyivät kuitenkin ihan hyvin.

Kasi olisi taas sama kuin kakkosrastikin, eli juomarasti ja kartan vaihtopaikka. Vajaan 2 km:n välistä meni 3/4 niinkuin pitikin, mutta sitten pieni kaarros ja tulin juotolle vähän väärästä suunnasta. Juotolla kuntojuomaa naamaan ja Mars-patukka perään (siis mehun perään) (karamellilakkovahtikin jousti vähän). Juottomies sanoi, että olin neljäntenä kisassa ja tämän vähän häkellytti mieltä – meinasi mennä Marssi väärään kurkkuun. Liekö sitten tulostiedon syytä, että seuraavalle tulikin sitten vähän pummattua ja yksi kilpailija pääsi aivan tuntumaan.

Kympille pääsin vielä ennen takana tulevaa hiillostajaa, mutta seuraavalle tultaessa olikin järjestys jo toisinpäin. Mutta sitten alkoikin heti reitin ainoat hajontalenkit (perhonen vai salmiakki, tai millä sellaista kuviota nyt kutsutaankin) ja me lähdimme tältä rastilta eri suuntiin.

Kahdestoista rasti löytyi helposti ja seuraavalle lähdin tekemään pienimuotoista tiekiertoa. Siinä saikin sitten taas toista kilometriä painella tietä pitkin niin paljon kuin vain pääsi, ja tässä alkoikin jo matka todella painaa. Rasti oli onneksi juomarasti joten taas tuli muutama mukillinen juotavaa tosi tarpeeseen. Eri hajonnalle lähtenyt kaveri tuli rastille juuri kun olin sieltä lähtemässä, joten joko hajonta oli hänellä vähän pitempi tai sitten olin saanut juoksemalla eroa.

Seuraavalla vajaan puolentoista kilometrin välillä tein kuitenkin pienen koukun ja kaveri sai minut kiinni. Yhdysrastille menimme taas peräkanaa ja sieltä sitten taas eri hajontalenkeille. Molemmilla oli yksi rasti ennen kuin taas suuntaisimme samalle juottorasille kuin mikä edellinen rasti oli ollut. Minulla oli vain pikkuisen pidempi reitti kuin kanssakilpailijalla (hänellä 2 km, minulla vähän päälle) joten varmaan taas tulisimme juotolle yhtäaikaa jos ei mitään ongelmia tulisi. Välirasti löytyi komeasti ja seuraavakin väli meni ihan OK, vaikka muutama turha kumparenousu tulikin tehtyä ja kulutettua väheneviä voimia.

Juotolle saavuttuani kaveria ei näkynyt, mutta mukia tyhjentäessäni hän saapui leimaamaan, ja juomareppuisena ei käyttänyt juottoon aikaa. Minultakin jäi siinä sitten muki tyhjentämättä ja ampaisin kaverin perään.

Loppumatkasta meillä olisikin sitten samat rastit edessämme ja alkoi vähän pelottamaan, että menisikö tämä loppusuora kamppailuksi, nuorelta kaverilta löytyisi varmaan kiriä. Matkaa olisi kuitenkin vielä viitisen kilometriä sekä kuuden rastin verran, mutta rastit näyttivät helpoilta joten pummeja tuskin tulisi kummallekkaan. Sain etumatkan hetimiten kiinni ja pääsin vähän ohitsekin. Sitten kaveri pysähtyi, ilmeisesti juomaan repustaan ja sain vähän eroa. Seuraaville kahdelle rastille tulimme melko pienellä erolla, mutta sitten sain otettua vähän etumatkaa. Loppumatkan rastit olivat helppoja eikä niissä tapahtunut enään mitään loppuhetken traamaa, joten leimasin itseni maaliin ajassa 2:20:21. Mittari näytti matkaksi vähän reilu 27 km ja keskisykkeeksi 166, joten kovilla äijä oli ollut.

Neljäs sija napsahti plakkariin ja palkintosijastakin jäin vain kolme ja puoli minuuttia. Viimeisen juoton ja maalin 7:llä rastivälillä olin kuudella nopein ja yhdellä kakkonen. Sekin lämmittää siis mieltä, että jaksoin vielä lopussa vähän muita paremmin. Suunnistuskausi pitäisi kyllä nyt päättää tähän, kun on hyvä maku suussa, eikä lähteä tyrimään fiiliksiä ensi viikonloppuna Mynamäelle. Siellä kuitenkin taas sekoillaan oikein urakalla.

Treeniviikosta sen verran, että se oli aika paljon samanlainen kuin edellinenkin. Sunnuntaina kisa, jota edelisi pari päivää huilia. Pari juoksulenkkiä sekä pari töistä pyöräilyä iltarastien sijasta. Perjantaina oli myös jalkahieronta. Juoksu on vielä vähän väsynyttä ja hieronnassa paikat ihan pökkelöt, joten palautuminen edellisten viikkojen jutuista ei ole vielä kunnossa.

Reilu viisi viikkoa on ehtinyt kulua siitä kun olen viimeksi soolona painellut metsässä kartta kädessä. Jokunen parisuunnistuskilometri on kyllä tuona aikana tullut mentyä (n. 110 km), mutta mukavaa se oli taas ihan issekseenkin mennä. Ja kertoja viikolle tuli jopa kolmin kappalein.
Maanantaiaamu alkoi tunnin salivuorolla – meni yllättävän kivasti (eli viitsi hyvin tunnin olla, kivaahan se ei oikeasti milloinkaan ole). Töiden jälkeen sitten ajeltiin Hervannan laskettelurinteelle repimään liian pieneksi kuivuneita nastareita jalkaan – pitäisi varmaan alkaa harrastamaan nastareiden esikastelu-zysteemiä, niin voisivat sujahtaa jalkaa vähemmällä kiroilulla. Iltarastit sujuivat pitkästä aikaa oikein mallikkaasti. Mitään isoa kuprua ei sattunut, muutamalla paremmalla reitinvalinnalla olisi voinut pari minuuttia saada pois, mutta 10. sija (reilusta 130:stä) 5 km lenkillä kyllä kelpasi.
Tiistaina oli töiden jälkenn vuorossa 12 km juoksentelu kotimaisemissa. Kankeeta ja vähän väsynyttäkin meno oli. 4:44 min/km vauhtia sai pidettyä yllä rennolla juoksulla, mutta vähänkin kovempi vauhti olisi varmaankin nostanut sykkeitä huomattavasti.
Keskiviikkona sitten suuntasin kohti Nokian Siuroa jossa oli toiseksi viimeiset Nokirastit. Tänä vuonna Nokirastit on jostain syystä jäänyt vähälle käynnille, sillä nämä olivat vasta neljännet sitä suuntaa. Kylmä oli ja siksi kiire mettään. Olikohan se syynä, että toimitsijoille ilmoittamastani 5 km reitin sijaan piirsinkin kartalle 4 km:n kiemurat. Toisaalta eipä haitannut yhtään, sillä sellaista kivikkoa ja ryteikköä maasto oli, että vaikka sinne oli kiire päästä, niin kyllä sieltä mielellään poiskin tuli. Vaikka suunnistus ei ollutkaan lähelläkään nappisuoritusta, niin siitäkin huolimatta kärkitila sieltä tuli. Tosin sarjassa oli alle 20 osallistujaa, ja kovimmat menijät olivat pidemmillä matkoilla.
Torstai olikin ihan lepopäivä.
Perjantaina kävin heti töiden jälkeen tekemässä lenkin työpaikan ympärisössä. Alku- ja loppumatkasta polvi vähän vihoitteli, mutta pääosin se oli ihan hyvän oloinen reilun 14 km lenkin aikana. Tuntuisi siltä, että se ei ole vanhaa kunnon juoksijan polvi -vaiva, vaan pisto tuntuu lähinnä polven etuosassa – olikohan tämä sitten hyppääjän polvena tunnettu vaiva.
Lauantaina aamupäivästä tein rennon n. 14 km lenkin. Nyt juoksu tuntui jo ihan kevyeltä ja rennolta, eikä polvessakaan ollut niin paljon pistoa kuin perjantaina (“sillä se lähtee millä on tullutkin” sanoo vanha sanonta). Loppupäivä tulikin sitten matkittua Kivenpyörittäjän Kylän Tuomoa. En tosin mennyt kiven kanssa pitkin Ylöjärven raitteja, mutta kotipihassa sain melkein rakot käteeni rautakangella kiviä väännellessä ja pyöritellessä (tämän kesän saldoksi tuli muutama tonni kiven siirtoa paikasta toiseen).

Sunnuntaina oli Pyrinnön järjestämät Mikonpäivän suunnistukset (Iidan päivänä… mites se on mahdollista???). Jälleen oli kylmä ilma, mutta onneksi lähtöpaikalle oli kotoa vain 15 min ajomatka, joten yritin saapua paikalle mahdollisimman myöhään. Paikkana oli Ylöjärven Puuvuori jossa olen muutaman kerran ollut iltarasteilla. Tiesin jo etukäteen melkein missä reitti tulisi menemään, sillä tuolla alueella ei kauheasti vaihtoehtoja ole. Tiedossa oli myös se, että ne alueet joissa rastit tulisi olemaan on aika pienipiiretistä supikkoa ja muuta kivaa. Alueet ovat pieniä, mutta ainakin minulle suunnistuksellisesti hankalia.

Kartan kun sain käteeni, niin näin, että ennustukseni piti paikkansa. Ensimmäiselle heti pitkä väli ja sille alueelle jossa on tuhrattu ennenkin aikaa oikein huolella. Tarkoitus oli ottaa varman päälle, mutta sitä se ei kyllä ollut. Pienen pomppimisen jälkeen päädyin kakkosrastilleni, joten pääsin ainakin kartalle. Ykkönen oli 150 m päässä ja löytyikin nyt helposti. Tuttu reitti toiselle rastille vauhditti menoa, ja olinkin nopein tuolla välillä (itseasiassa saman reitin kulkivat myös D21A, H21B, H40, H45, H20 sekä H18 sarjat, ja olin tuolla välillä nopein muihinkin sarjoihin verrattuna. Liisa Anttilakin jäi 16 sek., tosin maalissa hän voitti minua 10 min:lla. Mutta täytyy sitä jotain positiivista hakea muuten surkeasta kisasta :)). Kolmoselle mennessä tuli taas sahattua yhtä kumpareikkoa muutaman minuutin ylimääräistä. 4., 5. ja 6. rasti löytyi ihan mukavasti, mutta seiskalle lähtiessä kartta oli väärin kädessä ja helppo siirtyminen polulle johtikin 45 astetta väärään suuntaan ja väärälle polulle. Onneksi tuli isompi tie vastaa ja havahdutti kääntämään kartan oikeinpäin käteen. Yli minuutin kiemura siitäkin varmaan tuli. Onneksi väli oli melkein km:n mittainen joten pummi ei ollut kohtalokas. Tämän rastivälin kohtaloksi koituikin sitten rastille lähestyminen, sillä sekoilin poluissa sen verran, että taas meni pari minuuttia ylimääräistä. Seuraavallekin rastille lähtö oli vähän hidasta, kun piti oikein toiseen kertaan käydä varmistamassa, että olihan rasti varmasti minun, sillä jotenkin en saanut maastoa sopimaan kartalle. Mutta jos tunnus oli oikein, niin mikäs siinä. 8. rasti löytyi ihan ok, mutta ysille tein tyhmän reitinvalinnan ja taaaas kului aikaa. Loput kolme rastia sujuikin sitten ihan hyvin vaikka epävarmuutta vähän olikin ilmassa. Sijoitus 3., mutta väärästä päästä listaa luettuna. 6-7 minuuttia oli saanut hyvällä suorituksella ajasta pois, mutta samapa tuo.

Huomenna pitää mennä varmaankin opettelemaan samaa maastoa, sillä Tampereen iltarastit järjestetään samalla alueella.