22.-27.7.2023

Idea muutaman päivän pyöräretkeen syntyi keväällä, kun teki mieli kokeilla yön yli reissua pyörän kanssa. Alkuperäinen alustava idea oli, että katsoisin parin-kolmen päivän sellaisen jakson, jolloin olisi hyvä sää ja yöpyä voisin riippumatossa. Ensimmäinen idea oli, että kiertäisin lenkin Kuortaneen ja Kristiinankaupungin kautta, mutta kesällä kaveri ehdotti, että tulisin poikkeamaan heidän mökillään Savitaipaleella heinäkuun loppupuolella. Asia jäi muhimaan ja idea tuntui ihan hyvältä ja lähdin tuolta pohjalta suunnittelemaan retkeä. Tämä tosin tarkoitti, että retkestä tulisi alkuperäistä suunnitelmaa pidempi, mutta kun kotonakaan ei ideaa tyrmätty, niin ei muuta kuin reittejä hahmottelemaan Komoottiin.

Alkukesän aikana keräsin listaa mukaan otettavista tavaroista ja muista huomioon otettavista asioista. Olin myös päättänyt, että en vietäkään yöitä riippumatossa, vaan katson jotain edullisia yöpymispaikkoja matkan varrelta. Uusia välineitä ei siis tarvinnut juurikaan ostaa, ainoastaan sateenkestävät satulatolppaan kiinnitettävä laukku ja rungon yläputkeen asennettava tarvikelaukku tuli hommattua – riippumatto ja siihen liittyvät tarvikkeet jäivät seuraavien reissujen ostoslistalle. Tarvikelistalla oli päivän aikana tarvittavien pyöräilykamppeiden lisäksi mm. ensiaputarvikkeita, renkaan vaihto ja pyörän huoltoon liittyviä välineitä, lukko, sadekamppeita, elektronisten laitteiden latauskaapeleita, hygieeniatavaraa sekä illoille vähän puhdasta vaatetta. Lista oli melko pitkä mutta aika pieneen tilaan kaikki kuitenkin menivät ja noilla kahdella ostamallani laukulla pärjäsin. Lisäksi pyöräilypaidan taskuihin mahtui irtohihaa, energiaa, kännykkä yms. Pyörän päälle tuli näistä tavaroista lisäpainoa kahden täyden juomapullon kanssa noin 7,5 kiloa, joista satulaan kiinnitettävä laukku painoi noin 3,5 kiloa. Yhteensä koko pyörä painoi täyteen ladattuna noin 17 kiloa. Tuollainen lisäpaino tulisi tuntumaan polkiessa, etenkin ylämäissä ja tärkeää olikin ymmärtää, ettei ylämäkiin saanut rynniä eikä runtata, vaan vaihdetta pitää pudottaa niin pienelle, että jalka pyörii kevyesti, eikä parane välittää vaikka nopeus tippuisi alle 10 km/h:ssa, näin jalka ei hapota ja matkaa jaksaa jatkaa pidempään.

Reitin suunnittelu perustui siihen, että Savitaipaleella käydään ja sitä ennen pitää yöpyä jossain. Takaisin päin tulemista olikin sitten pulmallisempi suunnitella, samaa reittiä ei tietenkään voi ajaa, ja ensimmäinen vaihtoehto olikin kiertää Päijänne ja tulla Korpilahdelta takaisin päin. Jotenkin sekään vaihtoehto ei oikein innostanut ja päätinkin kieppaista etelärannikon kautta. Se tosin tarkoitti, että reissu pitenisi neljän yön mittaiseksi, mutta eipä se haittaa. Matkavauhdiksi arvion noin 25 km/h:ssa ja sunnitelmissa olisi, että retkipäivän mitaksi tulisi noin kymmenen tuntia, sisältäen kaikki tauot, joten päivän matkat voisivat olla vähintään 150 kilometrin mittaisia. Näillä spekseillä uskalsin lyödä lukkoon kolmen ensimmäisen yön sijainnit. Ensimmäinen olisi Vääksyssä, toinen Savitaipaleella kaverin mökillä ja kolmas Loviisasta. Neljännen yöpaikan katsoisin sitten edellisenä ilta, riippuen säästä ja fiiliksestä.

Lähtöpäiväksi ei ollut kauheasti vaihtoehtoja, sillä kaverin mökki olisi käytettävissä aikaisintaan 22.7. ja tuota päivää ennen ei ollut mahdollisuuksia lähteä, joten tuo päivä piti lyödä lukkoon ja varata kaksi muuta yöpaikkaa. Booking.com:sta löytyi sopivat majoitukset ja alkuviikosta varasinkin yöpaikat. Piti vaan toivoa, että kyseinen ajanjakso olisi säidenkin puolesta otolliset. Puolenviikon maissa sade-ennuste näytti vähän huonoa reissun alkupäiville, mutta viikon mittaan ennuste parani ja sitä myöden myös toivo, ettei ihan kauheasti ainakaan alkumatkasta kastuisi. Olin ehtinyt myös huollattamaan gravel-pyöräni, ja hyvä niin, sillä edellisestä huollosta oli aikaa jo varmaan 6000 km ja sen tuomia ongelmia oli alkanut jos esiintymään etenkin voimansiirrossa. Nyt pyörä oli voimansiirron vaihdon lisäksi puhdistettu ja naksuva keskiölaakeri kiristetty, joten pyörän toimivuuden osalta toiveet olivat korkealla.

Lauantaina 22.7. oli sitten odotettu päivä, jolloin pääsisi pakkaamaan pyörän ja polkaisemaan retken ensimmäiset polkaisut. Sää ja fiilis olivat hyvät, joten hyvin mielin pääsin matkaan. Ensimmäinen tavoite oli päästä eroon Tampereesta. Se onnistui polkemalla Lielahden, Santalahden, Petsamon, Linnainmaan ja Vatialan kautta kohden Kangasalaa. Kangasala tuli myös ajettua läpi hujauksessa ja puolentoista tunnin ajon jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa taajama-alueen ulkopuolelle ja väljempiin maisemiin. Olin kuunnellut jo vähän aikaa pyörän etupäästä kuuluvaa hankaavaa ääntä ja päätinkin pysähtyä tarkastamaan asiaa. Kun nostin etupään ylös ja pyöräytin kädellä eturengasta niin se kyllä pyörähti, mutta ei lähtenyt rullaamaan vaan pysähtyi melko heti, eli joku nyt laahasi. Ensin tarkastin ettei etulokari hinkannut päälikumia eikä etujarrukaan laahannut. Piti siis kaivaa jo tässä vaiheessa reissua huoltolaukku esiin ja kääntää polkupyörä väärinpäin ja irroittaa eturengas. Akseli ei vaan meinannut aueta eikä lähteä paikaltaa, joten laahauksen syy alkoi löytymään. Lopulta sain revittyä akselin väkisin irti, vaikka melko tiukassa se oli – minulle ei ole vieläkään selvinnyt, miksi se oli noin jumissa. Putsasin akselin ja laitoin, onneksi loppujen lopuksi mukaan ottamaani, ketjurasvaa akselille ja ruuvasin akselin takaisin paikoilleen. Nyt rengas rullasi hienosti ja pitkään, joten sain huokaista helpotuksesta, ettei ongelmasta tullut sen pahempi, vaan matka sai jatkua. Olisi se ollut sääli soittaa huoltoauto hakemaan takaisin kotiin.

Reitti jatkui Kangasalta Sahalahden kautta Kuhmalahdelle, jossa pidin ensimmäisen pienen tauon kirkon portilla, jossa söin banaanin ja vähän muuta energiaa. Juoda olin yrittänyt koko ajan – hörppy vettä tai energiajuomaa vartin välein. Vähän Kuhmalahden jälkeen oli Vehkajärven kylä, jossa pysähdyin kesäkiskalle munkille ja limsalle. Vähän Vehkajärven jälkeen käännyin kohti Padasjoelle suuntaavaa tietä ja Padasjoelle pääsin polkemalla jonkin matkaa vähän isompaa tietä numero 24. Padasjoelle saapuessa ajoaikaa oli ollut jo reilu neljä tuntia ja alkoi tuntumaan, että energialle olisi nyt tarvetta. Kävin ensin Päijänteen rannassa Padasjoen venesatamassa katsomassa löytyisikö sieltä jotain syötävää, mutta siellä oli niin paljon porukkaa että lähdin takaisin keskustaan ja kävin ABC:llä syömässä sämpylän ja jatkoin sitten matkaa. Vääksyyn ei ollut matkaa enää kuin 40 kilometriä, joten päätin selvitä sinne asti tuon sämpylän ja suklaapatukan voimilla. Reitti jatkui maalaismaisemissa pienempää tietä pitkin. Tämän viimeisen osuuden varrelle jäivät Kontu, Maakeski, Myllykselä ja Pulkkila. Tällä pätkällä pysähdyin katsomaan nuijasodan muistomerkkiä sekä tein piston Lehmonkärjen vierasvenesatamaan.

Vääksyyn saavuin vähän klo 15 jälkeen. Ajoaikaa oli kertynyt hieman vajaat kuusi tuntia ja matkaa 155 kilometriä ja nousumetrejä oli kertynyt Garminin mukaan 1200 metriä. Yöpaikka oli Villa Annassa, joka oli kotimajoituspaikka ja siellä yksi huone varattuna minulle. Kotimajoitus on kotimajoitus, jossa pitää hyväksyä perhe-elämä oman makuuhuoneen oven takana. Liinavaatteet löytyivät talon puolesta, WC ja suihku olivat yhteisiä. Aamiainen ei kuulunut hintaan, mutta sain vinkin aamiaispaikasta läheisessä majoituspaikassa, eli eväitä ei tarvinnut käydä ostamassa. Lähdin melko pian vielä pyöräilemään Vääksyn keskustaan tutustumaan kanavan läheisyyteen sekä katsomaan maisemia Aurinkovuorella. Kävin myös syömässä pizzan ja jäätelön kanavan tuntumassa. Tästä iltapyöräilystä tuli lisämatkaa päivälle vielä 15 kilometriä. Iltapyöräilylläkään en kastunut vaikka vähän aikaa satelikin.

Ensimmäinen yö meni ihan hyvin kun laitoin tulpat korviin, niin ei perhe-elämän äänet eikä ikkunan alta kulkevan liikenteen äänet häirinneet. Vähän aikaa kesti saada kyllä unta, kun kroppa kävi vielä kierroksilla ja päivän tapahtumat pyörivät mielessä. Aamulla heräsin vähän turhankin ajoissa, sillä melkein naapurissa oleva Apteekinmajoitus aukeaisi vasta 8:30, jolloin saisin sieltä aamupalaa. Pakkasin kamppeet pyörään, täytin juomapullot ja lähdin hyvissä ajoin norkoilemaan aamupalaa. Isäntäväkeä ei näkynyt lähtiessäni, mutta en ruvennut heitä huhuilemaankaan kahdeksan aikaa sunnuntaiaamusta. Yöllä oli satanut runsaasti vettä, mutta aamu valkeni aurinkoisena. Tiet olivat edelleen märät kun lähdin vähän ennen ysiä, aamupalan jälkeen, polkemaan toisen päivän etappiani.

Olin laatinut varareittisuunitelman tälle päivälle, jos päivä näyttäisi kovin sateiselta. Se kulkisi Vierumäen ja Jaalan kautta suorinta reittiä Savitaipaleelle, mutta nyt kun välitöntä sateen uhkaa ei aamupäivälle ollut, niin valitsin alkuperäisen ja pidemmän reittivaihtoehdon. Ensin palasin 8 kilometriä takaisin päin eilistä saapumisreittiäni ja sitten suuntasin Pulkkilanharjulle, jonka halusin polkea läpi. Tämä tosin tarkoitti sitä, että jatkoreitilleni tulisi reilu parikymmentä kilometriä hiekkatietä. Tosin olin jokunen vuosi ajemmin jo polkenut osan tuosta hiekkatiestä, joten voi sanoa, että tie olisi tuttu. Pulkkilanharjun jälkeen käännyi kohti Heinolaa. Kalkkisiin asti oli asfalttitietä, mutta sen jälkeen 13 kilometriä hiekkaosuutta. Tämä hiekkapätkä oli muuten ihan hyvää ajettavaa, mutta parissa kohtaa oli niin pahaa nimismiehenkiharaa, että pelkäsin pyörän ja miehen hajoavan, ja mietein jo taluttamisvaihtoehtoakin. Paikat pysyivät kuitenkin hampaissa ja pyörä ehjänä. Marjoniemestä alkoi jälleen asfalttiosuus, mutta se ei kestänyt kuin parin kilometrin ajan. Olin tehnyt reittisuunnitelmaani oikaisun enkä meni Heinolan kirkonkylään asti, vaan poikkeaisin pienemmälle hiekkatielle, joka veisi Lusiin. Tämä hiekkaosuus olikin sitten oikein pientä tietä ja välillä melkein kärrypolkua, ja sitä kesti kymmenen kilometrin verran. Tämän jälkeen tie vaihtui taas asfaltiksi ja pyörä alkoi rullaamaan jälleen paremmin. Tosin pian huomasin, ettei pyörä rullannutkaan ihan kunnolla, vaan takarengas tuntui vähän löysältä. 7 kilometrin ajon jälkeen tulin 5-tielle ja pysähdyin tarkastamaan takarenkaan paineen. Ja vähän löysähän se oli. Ei muuta kuin käsipumppu esiin ja paineita lisää takarenkaaseen ja matka sai jatkua taas. Vähän matkaa jouduin ajelemaan tosi vilkasliikenteistä 5-tien reunaa, mutta sitten pääsin taas rauhallisemmalle sivutielle. Kymmenisen kilsaa poljin eteenpäin kun totesin ettei takarenkaassa tunnu olevan taaskaan täysiä paineita. Päätin siis tehdä stopin ja vaihtaa sisäkumin takarenkaaseen. Kumin vaihto onnistui ihan ok, mutta kun lähdin taas ajamaan, niin totesin että takarengas pompottaa jonkin verran. Ei muuta kuin ilmat uudelleen pois renkaasta ja tarkastus, että se on kunnolla paikoillaan ja sitten taas käsipumppu käyttöön. Seuraava harmi tuli, kun irroitin pumppua venttiilistä, niin venttiilin sielu lähti mukana ja kaikki ilmat tulivat pihalle. Tätä tapahtui pari kertaa ennen kuin sain venttiilin pysymään kasassa. Hermot siinä meinasi mennä. Kun lähdin liikkeelle, niin totesin, että eturengaskin on vähän löysä. En kuitenkaan alkanut sitä vaihtamaan, vaan kokeilin että pysyisikö siinä ilma, jos vain lisäisin sitä lisää. Sitten matka pääsi taas jatkumaan, takarengas edelleen hieman pompottaen ja rengaspaineita kuullostellen.

Reilun kymmenen kilometrin ajon jälkeen tulin Kuorttiin, jossa poikkesin ABC:lle tankkaamaan vähän munkkienergiaa. Samalla tuli tarkastettua, että takarenkaassa oli pysynyt paineet, mutta eturenkaaseen pumppasin taas niitä lisää. Tämän jälkeen matka pääsi taas jatkumaan. Muutaman kilometrin jouduin ajamaan taas 5-tien reunaa, mutta sitten käännyin Koirakivelle päin, joka olisi pienempää tietä. Tosin siellä oli jälleen jokusen kilometrin verran hiekkapätkää ja vähän arvelutti miten renkaat kestävät, mutta jatkoin kuitenkin tuolla reitillä. Hiekkatietä ei ollut kuin neljän kilometrin verran ja se oli ihan hyvää ajettavaa. Tämän jälkeen oli vielä reilu kymmenen kilometriä ajettavaa, ennen kuin saavuin Mäntyharjun taajamaan. Olo alkoi olla taas sellainen, että ruokaa tarvittaisiin. Pysähdyinkin Salmelaan ravintola Kesäheinään syömään noutopöydästä. Ruoka tuli tarpeeseen, sillä olo alkoi olemaan jo vähän heikko ja energiaa tarvittiin. Pysähdys antoi taas voimia jatkaa matkaa, vaikka en kauhean tukevasti uskaltanutkaan syödä. Ajelin suoraan Mäntyharjun keskustan läpi ja heti sen jälkeen pysähdyin lisäämään rengaspaineita ennen kuin viimeinen 60 kilometrin pätkä alkaisi. Takarengas tuntui olevan suht ok, mutta lisäsin kuitenkin sinnekin ilmaa. Se oli kuitenkin virhe, sillä jälleen sain tapella venttiilin kanssa ainakin pari-kolme kertaa, ennen kuin se suostui pitämään ilmat renkaassa. Eteen sain lisätä vähän enemmän ilmaa. Maasto jatkui edelleen mäkisenä ja melko jyrkkiäkin mäkiä sai polkea, rauhallisesti piti siis mennä. Reilun kolmenkymmenen kilometrin jälkeen Mäntyharjulta lähdöstä saavuin Savitaipaleelle johtavelle 13-tielle. Siellä olikin sovitusti illan isäntä vastassa pyörällä ja loppumatka poljimme yhtä matkaa toiseen yöpymispaikkaani. Vielä kerran eturenkaaseen lisäilmaa, energian nauttimista ja sitten viimeinen kolmekymppinen pääsi alkamaan. Taas mentiin vähän vilkkaamman tien reunustaa, mutta piennar oli sen verran leveä, että rauhassa sai polkea. Savitaipaleelle savuttuamme teimme pienen kyläkierroksen ennen kuin tulimme majapaikalle.

Minulle annettiin käyttööni oma mökki, josta löytyi kaikki hienoudet. Ensin kävimme saunassa ja uimassa jonka jälkeen oli tarjolla ruokaa. Palvelu pelasi ja seura oli erinomaista. Kaksi päivää siinä oli melko yksikseen tullut oltuakin. Ruokailun päälle piti alkaa tekemään pyörähuoltoa. Ensin paikkasin vaihtamani takakumin, josta löytyi pieni reikä. Myös etukumista löytyi pieni reikä, ja jonka paikkasin ja laitoin saman kumin takaisin renkaaseen. Sitten vaan täydet paineet reinkaisiin ja toivomus, että paineet olisivat myös aamulla jäljellä, eikä tarvisi uudelleen vaihtamaan kumeja. Tämän jälkeen vielä kaupassakäynti, josta hain vähän iltaherkkua ja aamuevästä. Illalla ei jaksanut kovin kauaa televisiota katsoa, vaan uni kutsui ja maittoi rauhallisessa mökissä. Päivän saldoksi kertyi 172 kilometriä, 6:40 ajoaikaa ja 1400 nousumetriä. Polar sanoi, että kaloreita olisi kulunut 4000 kcal:n verran. Ajoajan lisäksi stoppeja oli kahden tunnin verran. Garmin näytti päivän keskilämpötilaksi 22 astetta joten ihan sopivan lämmin päivä oli ollut, eikä ennusteista huolimatta vettäkään satanut yhtään. Tosin sitten illalla muutama tippa sateli.

Kolmas pyöräretkipäivä starttasi klo 8:30, jolloin lähdimme Peetun kanssa polkemaan kohti Taavettia. Aamu oli käynnistynyt jo puolitoista tuntia aiemmin ja aamutoimet sisälsivät aamupalan syömisen, kamppeiden pakkamisen kasaan ja pyörän pakkaamisen. Renkaissakin oli pysyneet illan paineet, joten toivottavasti rengashuoletkin olisivat takanapäin, sillä hiekkaosuuksia, joka melko varmaan oli syynä rengasrikoille, ei pitäisi enää juurikaan olla edessä. Ainoana harmina päivän alkaessa oli, että päätä vähän jyskytti – siis yläpäätä. Taisi olla vähän nestehukkaa kropassa, kun tuli edellisenä iltana vähän saunottuakin, tosin ilman alkoholia. Päivän teemaksi pitikin siis ottaa riittävä nesteytys.

Päivän ensimmäinen ajopätkä oli väli Savitaipale – Taavetti. Se on noin 35 kilometrin mittainen ja jonkin verran tiukkojakin mäkiä sisältävä. Tosin mäkiä oli suurin pirtein yhtä paljon molempiin suuntiin. Aamu oli pilvinen ja lännestä tuntui tuulevan ihan kohtalaisesti. Tällä pätkällä tuuli tuli kuitenkin vielä sivusta. Taavetissa pysähdyimme torille haukkaamaan vähän energiaa ja sen jälkeen minä lähdin jatkamaan yksin matkaa kohti etelää ja Miehikkälää. Miehikkälään oli matkaa jälleen se sama noin 35 kilometriä. Tie oli Taavetin tietä pienempää ja rauhallisempaa. Metsää oli paljon ja asumuksia melko harvassa, muutamia maatiloja ja mökkeja näkyi siellä täällä. Tie oli edelleen mäkistä, mutta nyt alkoi alamäkeä olemaan enemmän kuin ylämäkeä – rannikolle päin oltiin matkalla. Mitä lähemmäksi Miehikkälää tultiin sitä enemmän metsät alkoivat muuttumaan hienoiksi mäntykangasmetsiksi. Pari kilsaa ennen Miehikkälän keskustaa pysähdyin munkki-limsalle Salpalinjamuseolle. Pyörähdin myös pikaisesti katsomassa 2. maailmansodan puolustusasemia ja panssariesteitä. Tämän pienen pysähdyksen ja kävelytuokion jälkeen porhalsin Miehikkälän keskustan läpi kohti Virolahtea. Sielä Venäjän rajalle ei ole kuin vajaat 10 kilometriä, mutta päätin kuitenkin suunnata kohti länttä. Virolahdelle asti oli reitti ollut laskuvoittoista, mutta sitten oltiin sen verran rannikolla, että loppupäivänä nousua ja laskua tulisi suurinpiirtein saman verran.

Virolahdelta lähdin polkemaan museotietä pitkin kohden Haminaa. Melko pian kuitenkin törmäsin EuroVelo 10 (EV10) kyltteihin, joita rupesin seuraamaan. Tuo EV10 on Itämeren kiertoreitti, joka kiertää Itämeren rantoja pitkin Suomen, Rutsin, Tanskan, Saksan, Puolan, Baltian maiden ja Venäjän kautta. Ihan koko aikaa en reitillä pysynyt, sillä se poikkesi välillä hiekkateille, jotka tekivät vähän lisämatkaa, ja kun päivämatkani olisi muutenkin melko pitkä, niin en ottanut yhtään turhaa lisäkilometriä alleni. Isommilla paikkakunnilla myös eksyin välillä reitiltä, kunnes taas jossain kohtaa palasin sille. Muutenkin päivän navigointi oli hukassa, sillä olin aamulla valinnut väärän reitin pyörätietokoneeseeni ja se yritti koko ajan ohjata minua Ylöjärvi – Vääksy -reitille. En kuitenkaan viitsinyt keskeyttää matkan mittaamista, sillä päivän reitti oli kuitenkin melko suoraviivainen.

Virolahti – Hamina väli oli jälleen sen noin 35 kilometriä pitkä. Reitti oli tosi mäkinen ja mutkainen, mutta ainakin tämän päivän ja ehkä myös koko reissun hienoimpia pätkiä. Ja kun aurinkokin oli taas alkanut paistelemaan, niin mikäs siinä oli polkiessa, tosin tuuli oli vastainen ja päätä särki edelleen. Haminassa tuli pyörittyä vähän aikaa nähtävyyksiä katsellen, ja kävin myös Kerholla syömässä noutopöydästä. Vähän Haminan jälkeen kävin myös kaupasta ostamassa lisää energiaa ja juomaa ennen kuin jatkoin matkaa kohti Kotkaa. Tämän pysähdyksen jälkeen muistin katsoa tarkemmin, ettei vesi ole hiilihapollista – suht ikävää juotavaa energiajuomaan sekoitettuna ja muutenkin lämpimänä pyöräreissulla.

Haminan ja Kotkan väli ei ole kuin 25 kilometriä, mutta melko paljon tuohon väliin sain kulutettua aikaa. Tässä kohtaa olisi kyllä kaivannut navigaattorin apua, sillä aika usein sain katsoa, mihin päin sitä pitäisi mistäkin risteyksestä mennä ja pari kertaa jouduin palaamaan takaisinkin päin ja kerran kysyin varmistusta suunnastani. Kotkan keskustaan tuli kuitenkin loppujen lopuksi päästyä ja torikin löydettyä, jossa söin pikaisesti jäätelöt ennen kuin pienen rantakiemuran kautta jatkoin matkaani eteenpäin kohti Loviisaa. Päivä näytti menevän niin ajallisesti kuin matkallisesti pitkäksi, joten hirveää intoa ei nähtävyyksien katseluun ollut. Pois Kotkasta lähdin Hirssaaren ja Mussalon kautta. Täältä löysin jälleen EV10-reitin, jota lähdin taas seuraamaan. Kotkan jälkeen lännestä puhalta vastatuuli taas jatkui, mutta positiivista oli, että pään särky oli hellittänyt. Jatkoin Virojoelta alkaneen 170-tien seuraamista, kun EV10-reittikin sitä pääosin seuraili. Pyhtäällä valitsin pienen kierron kun EV10-reitti kävi siellä. Suunta oli kohti Loviisaa, jonka jälkeen tulisi eteen seuraava yöpaikkani. Pyhtään ja Loviisan välinen 170-tien pätkä oli melko ankeaa poljettavaa. Ei juuri mitään nähtävää, vähän heikkoa asfalttiakin ja vastatuulta. Pyhtään kirkonkylässä pysähdyin jälleen ABC:lle, mutta tällä kertaa vain terassille haukkaamaan vähän omia eväitä ja tarkastamaan kuinka pitkä matka majapaikkaani vielä olisi. Hieman pettynyt olo oli, kun matkaa näytti olevan vielä yli 30 kilometriä. Takana oli kuitenkin jo 180 kilometriä ja ajoaikaakin melkein 7:30 tuntia. Itse Loviisaan ei onneksi ollut matkaa kuin parisen kymppiä ja siellä kävisin syömässä jotain tuhtia. Loviisaan sapuessani tuli melko pian eteen siellä meneillään olevat asuntomessut. Tosin alue oli jo suljettu eikä muutenkaan olisi jaksanut mennä sinne köpöttelemään taloihin – toisaalta olisi voinut mennä nukkumaan johonkin ilmastoituun makuuhuoneeseen ja käydä suihkussa ja saunassa. Ajoin kuitenkin keskustaan ja kävin rantamaksiineilla katsomassa olisiko sopivaa ruokapaikkaa. Eipä ollut, joten palasin keskustaan ja kävin syömässä kebabin ranskalaisilla. Tuolla energialla jaksoin polkea hyvin viimeiset 13 kilometriä majapaikkaani, joka sijaitsi Pernaja lähellä.

Yöpaikkani oli nimeltään Peaceful modern classic, ja nimi piti kyllä paikkansa – tai tuosta modern-sanalle en kyllä löytänyt kauheasti vastinetta. Paikka sijaitsi kuitenkin rauhallisesti peltomaisemissa ja oli melko uskonnolissävynneinen paikka. Huone oli toisessa kerroksessa ja ison kokoinen. Vessa ja pesuhuone oli muiden yläkertalaisten kanssa yhteinen ja sijaitsi seinäni takana, joka oli pieni miinus. Tarjoilut kuitenkin pelasi, sillä isäntä tarjosi juuri valmistamaansa pizzaa minulle ja muille paikalla oleville vieraille. Pöydässä tosin ei ollut kuin isännän nuori poika sekä kolme venäläistä – emme alkaneet keskustelemaan päivän politiikasta, vaan pysyttäydyimme muissa aiheissa, pääsin siis puhumaan englantiakin tällä reissulla. Melko pian poistuin pöydästä iltatoimille ja nukkumaan. Päivälle oli tullut kuitenkin mittaa lähdöstä melkein 12 tuntia, josta ajoaikaa melkein 9 tuntia. Kilometrejä kertyi 215 km ja nousumetrejä 1650 m. Kaloreita oli kulunut viitisen tuhatta. Päivä oli ollut pitkä, mutta kyllä nähtävääkin oli ja enemmänkin olisi voinut kiertää, mutta kun varattuun yöpaikkaan piti ehtiä ihmisten aikoihin, niin joka paikkaa ei ehtinyt päsähtymään. Sää oli myös muuten mukava, mutta vastatuulta oli viimeisen 150 kilometrin aikana melkein jatkuvasta.

Peaceful-majapaikka oli kyllä ihan nimensä veroinen, rauhallinen. Olin kuitenkin varmistanut yörauhan korvatulpilla, mutta siihen ei olisi tainnut olla tarvetta. Aamullakaan en nähnyt talossa ketään. Pyöräkin näytti olevan eteisessä paikallan, johon sen illalla sain nostaa mahdolliselta sateelta suojaan. Aamupala oli katettu alakerran ruokapöytään ja siellä kävin täyttämässä mahani ennen kuin pakkasin kamani jälleen kasaan ja lähdin jatkamaan matkaani. Kello ei ollut vielä kahdeksaakaan kun matka kohti Porvoota lähti käyntiin. Aamu oli hienon aurinkoinen ja sen verran lämminkin, että tuuliliiviä eikä irtohihoja tarvittu pukea. Myös tuulen suunta oli edellistä päivää otollisempi ja vähäisempi. Iltapäiväksi tosin oli ennustettu sadekuuroja, joten sai nähdä missä kohtaa kastuisin ensimmäisen kerran tällä reissulla. Myöskään seuraavaa yöpaikkaa en ollut varattu, eli senkin löytämiseen piti jättää aikaa, etten jäisi yöksi ihan taivasalle.

Matka eteni tuttua 170-tietä pitkin. Ennen Porvoota ei juuri mitään ihmeellistä ollut. Peltomaisemissa pääosin ajeltiin. Porvooseen oli matkaa noin 26 kilometriä eikä sitä ennen tarvinnut pysähdellä. Porvoossa kuitenkin pysähdyin etsiskelemään Porvoon lakritsin tehtaanmyymälää, sitä kuitenkaan varmuudella löytämättä. Jonkun tehtaanmyymälän löysin, mutta se oli vielä kiinni, kun olin niin aikaisin liikenteessä. Kuukausi aikaisemmin, Jukola-viikonloppuna olin polkenut jo Porvoon vanhassakaupungissa, joten en lähtenyt sinne nyt uudelleen, vaan porhalsin kaupungin läpi kohti Helsinkiä.

Parin tunnin ajamisen jälkeen alkoi tuntumaan, että olisi aika aamupäivän munkille. Toiveena oli, että Söderkullasta löytyisi joku kahvio tien varresta, mutta sain pettyä ja jouduin jatkamaan vielä vähän matkaa eteenpäin ennen kuin löytyi Keidasleipomo, josta otin korvapuustin ja Batteryn. Kyllä maistui, sillä matkaa oli takana jo yli 2:30 tuntia. Tämän jälkeen matka jatkui taas suorinta tietä kohti Helsinkiä. Salmenkallio kohdalla poikkesin kuitenkin pois suorimmalta reitiltä ja lähdin seuraamaan kohti EV10-reittiä, sillä tiesin että edessä olisi paljon liikennevaloja ja toivoin että tämä reitti olisi mukavampi vaikka vähän kiertääkin. Reitti olikin luonnonkaunista maisemaa, tosin tiepohja oli vähän huonokuntoista tai hiekkaa. Reitti kulki mm. Kasakallion lunnonsuojelualueen vieritse ja Vuosaarenhuipun kautta. Tuo Vuosaarenhuippu oli jännä alue. Se on yli 60 hehtaarin laajuinen ulkoilualue, jossa sijaitsi aiemmin kaatopaikka ja rakentamisesta yli jääneiden maamassojen sijoituspaikka. Alue on kuitenkin maisemoinnilla tehty monipuolinen ulkoilualue. Siellä olisi voinut pyöriä enemmäkin, mutta jotenkin ei vaan sillä hetkellä ollut riittävästi kiinnostusta alueeseen. Matka jatkui siis kohti Helsingin keskustaa. Vuosaaren läpi pääsi vielä sujuvasti mukavilla kevyenliikenteenväylillä, mutta Itäkeskukseen tultaessa alkoi tulemaan liikennevaloja yhtenään ja matka katkesi jatkuvasti. Navigaattori oli nyt paikoillaan ja ohjasikin melko hyvin minua kohti keskustaa. Kulosaaren kohdilla löysin taas takaisin EV10-reitille ja niiden viitat pyöräytti minut Kulosaaren ympäri ja sitten Mustikkamaalle. Mustikkamaalta jatkoin Sörnäisiin, Merihakaan, Kauppatorille ja Kaivopuistoon, jossa pysähdyin syömään ja juomaan jotain pientä, suolaista ja kallista. Tämän pienen tauon jälkeen suuntana oli Lauttasaari. Yhden tietyömaan vuoksi pyörällä pääsy Lauttasaaren sillalle olikin sitten työn ja tuskan takan, ainakin tällaiselle ulkopaikkakuntalaiselle. Reitti kuitenkin vihdoin ja viimein löytyi ja samalla löytyi taas myös EV10-reitti, jota lähdinkin seuraamaan, sillä olin varma, että se ohjaisi minut pois Helsingin ja Espoon alueelta. Oman navigaattorini reitti oli piirretty ihan muuta kautta, sillä alunperin minulla ei ollut tarkoitus tulla Helsingin keskustaan laisinkaan, eikä sen ohjeisiin ollut luottamista. Melko pitkälle Espooseen pääsinkin ennen kuin hävitin taas EV10-reitin (tai sitten merkinnät vaan loppuivat). Espoon Soukassa ja Espoonlahdella oli melkoista poukkoilua ennen kuin löysin reitin kohti Kirkkonummea.

Kirkkonummellakin tuli pyörittyä vähän aikaa ennen kuin löysin paikan, jossa pääsisin täyttämään huutavan vatsani. Harmillista että valitsin ensimmäisen mahdollisuuden, joka oli Prisman Hese. Kun moska oli syöty, kävin taas täydentämässä Prismassa eväsvarantojani, vähän energiaa ja lisäjuomaa. Pian Kirkkonummen jälkeen pääsin taas vähäksi aikaa maalaismaisemiin. EV10-reitti olisi ohjannut Siuntioon, mutta se oli hiekkatietä ja päätin jatkaa navigaattorin ehdottamaa tietä kohti isompaa 51-tietä. Hesen ateria oli alkanut polttelemaan kyljessä ja poikkesinkin pian 51-tielle saapumiseni jälkeen Pikkalan ABC:lle vessakäynnille. Kun tulin takaisin ulos, niin taivaalta tippuivat reissun ensimmäiset vesipisarat. Niitä ei nyt tullut kuin jokunen, mutta kuiva kausi oli ilmeisesti päättymässä. Suunnitelmissa oli, että jatkaisin vielä Inkoon (johon matkaa 18 km) ohi Karjaalle (37 km), jossa alkaisin katsomaan yöpaikkaa, kello ei ollut kuitenkaan kuin vasta puoli viisi illalla, joten jos kuivaa olisi, niin kyllä tunti-pari voisi vielä ajella. Jatkoin polkemista 51-tien reunaa pitkin, joka oli melko vilkasliikenteinen, mutta piennar oli mukavan leveä ja hyväkuntoinen. Vettä tihutti pikkuisen, mutta oli myötätuulta eikä muutenkaan kylmä, joten en pukenut edes sadeliiviä päälleni vaan jatkoin eteenpäin. Inkoon kohdilla kuitenkin alkoi satamaan vähän enemmän ja kun tulin juuri sopivasti keskustaan, niin pysähdyin bussipysäkille sateensuojaan ja puin jopa sadeliivin päälle. Samalla päätin jäädä Inkooseen kun sade näytti jatkuvan, jos vaan joku paikka löytyisi. Ensimmäinen soittamani paikka oli täynnä, mutta jälleen Booking.comista löytyi vapaa ja edullinen paikka ihan muutaman kilometrin etäisyydelltä. Varasin sen ja lähdin polkemaan sinne. Edelleen vähän sateli, mutta ei mitenkään hirveästi.

Tuleva yöpaikkani oli ollut aiemmin Inkoon kunnan omistuksessa, ja siinä oli ollut mm. vanhainkoti ja pakolaiskeskus. Nyt osa rakennuksesta oli muutettu vähän aikaa sitten motelli Ingalaksi. Huoneessa oli kaksi sänkyä, pöytä, pari tuolia ja vessa. Suihkutilat olivat käytävässä yhteiskäytössä. Jonkun aamupalan olisi periaatteessa saanut tilata, mutta päätin käydä pyörällä vajaan kolmen kilometrin päässä olevassa kaupassa ostamassa iltapalaa / -herkkuja ja aamupalaa. Kello ei ollut kuitenkaan kuin vasta vähän yli kuuden, joten jotain pitäisi vielä syödäkin. Kaupassa käynnin jälkeen kävin suihkussa, asetuin huoneeseen ja aloin suunnittelemaan seuraavan päivän reittiä. Kirkkonumella olin soittanut jo Tuulille ja anonut yhtä ylimääräistä retkipäivää, sillä halusin käydä Hangossa ja siellä käynti ja Punkalaitumelle pyöräily ei onnistuisi yhden päivän aikana eteenkään, kun jouduin jäämään jo Inkooseen yöksi – eikä olisi onnistunut kyllä muutenkaan. Samalla tuli syötyä vähän sämpylää yms. sekä lakritsaa ja sipsejä. Ilta meni vielä ihan mukavasti, vähän oli herkuttelusta ähky olo, mutta muuten ihan OK. Mittaa retkipäivälle kertyi noin kymmenen tuntia, josta ajoaikaa oli 7:30 tuntia. Matkaa kertyi 175 kilometriä ja lisäksi viiden kilometrin kauppareissu. Nousumetrejä kertyi 1300 metriä ja kaloreita kului 4000 kcal.

Yöllä alkoi vatsaa vääntämään ja polttamaan ja ramppasin koko yön vessassa. Yö oli muutenkin melko huono, kun ei oikein saanut nukuttua, ja aamulla olo oli heikko ja voimaton, ja kun alkoi syömään aamupalaa, niin mikään ei oikein uponnut. Väkisin kuitenkin söin sämpylää ja jotain muutakin, mutta melko vähiin tankkaaminen jäi. Olin herännyt melko aikasin ja päätin, että huilaan vielä vähän aikaa, enkä lähtisi liikenteeseen ennen kasia. Sainkin oloni vähän paremmaksi, mutta mitenkään vahva olo ei ollut.

Kun lähdin liikenteeseen klo 7:59, niin sää oli sumuinen, mutta kirkastumaan päin. Ensin pyörähdin Inkoon satamassa, mutta melko pian lähdin polkemaan kohti Tammisaarta. Alkuun jouduin hiekkatielle, mutta muutaman kilometrin jälkeen pääsin hyväkuntoisella asfaltille. Tien numero oli 1050, jonka varrella oli jokusia hienoja vanhoja pieniä kyliä. Tie oli taas vaihteeksi tosi mäkinen ja mutkainen, mutta ihan mukavaa ajettavaa. Olo ei ollut vieläkään mikään huippu ja tunnin ajon jälkeen pysähdyinkin syömään vähän aamupalalta jääneitä eväitä. Tammisaareen oli matkaa noin 45 kilometriä ja sillä välillä en juurikaan pysähdellyt. Ainoastaan Raaseporin linnanraunioilla poikkesin, mutta en sielläkään sen enempää kierrellyt. Riisuin vain irtohihat ja tuuliliivin ja laitoin aurinkorasvaa, kun aamusumu oli hälvennyt ja aurinko oli alkanut paistamaan. Tammisaaressa tein pienen kierroksen ja kävin satamaterassilla syömässä sämpylän. Sämpylän syömiseen meni aikaa yllättävän kauan sillä ruoka ei edelleenkään uponnut vaan leipää sai jauhaa suussa melkoisen tovin.

Seuraavaa yöpaikkaa en ollut vielä varannut ja nyt oli mahdollisuus, että suuntaisin esim. kohti Turkua tai jonnekin lähemmäksi maalia, tai sitten kävisin suunnitellusti Hangossa. Päätin suunnata kohti Hankoa ja toivoa että olotila pysyy edes tällaisena ja pystyy polkemaan vielä Hangosta poiskin päin. Hankoon johtava 25-tie oli tosi vilkas, mutta onneksi pian Tammisaaren jälkeen pääsin kääntymään pienemmälle tielle, joka kulki Leksvallin ja Skogbyn kautta. Ennen Lappohjaa joutui taas vähäksi aikaa isolle tielle, mutta Lappohjassa pääsi jälleen pienemmille teille, joissa pääsi taas katselemaan hienoja mäntykangasmaastoja. Pieni pysähdys piti Lappohjassa pitää kun alkoi satelemaan, mutta se ei kestänyt montaakaan minuuttia. Matka taittui hieman tahmeasti, sillä vastatuuli haittasi taas matkan etenemistä. Hankoon saavuttuani etsin ensimmäisenä ruokapaikan, jossa olisi joku noutopöytä. Ihan hyvä paikka löytyikin, ja siellä sain vähän pizzaa, nuudelia ja salaattia syötyä, mutta vähän väkisin änkeemistä edelleen syöminen oli. Onneksi sentää pysyi sisällä, joten eiköhän siitä jotain energiaa irtoa loppupäivälle. Kävin vielä pyörähtämässä Tulliemen rannassa ja ostamassa kaupasta evästäydennystä. Sitten matka jatkoi takaisin kohti Tammisaarta, samaa reittiä kuin tullessakin.

Pizzasta ja myötätuulesta sai voimia paluumatkalle Tammisaareen. Ajattelin että paluu voisi olla tuskien taival, mutta se lähtikin etenemään mukavalla tahdilla. Ainoa huolen aihe oli edessä ja ylhäällä. Aurinko paisteli vielä mukavan lämpimästi, mutta se sain edessä olevan taivaan mustaksi ja uhkaavaan näköiseksi. Vähän ennen Lappohjaa alkoi ensin vähän tihuttamaan ja sitten satamaan kunnolla. Onneksi oli juuri Lappohjan taajamassa ja pääsin linja-autopysäkille suojaan. Kymmenisen minuuttia siinä istuskelin ja sitten näytti siltä että sade vähän hellittäisi, vaikka sadetutka näyttikin toista. Lähdin kuitenkin liikenteeseen toivoen ettei sade pahene. Sade kuitenkin jatkui ja pian pysähdyin pukemaan sadeliivin päälle. Onneksi ei ollut kylmä, sillä vaikka satoikin ihan kunnolla, niin silti jostain pilvien välistä aurinkokin yritti paistella. Vettä sateli varmaankin tunnin verran ja loppui joskus neljän aikoihin. Tuolloin olin kääntynyt jo Taamisaaresta Saloon johtavalle tielle numero 52. Tuota tietä piti ajella kymmenen kilometrin verran Tenholaan asti. Tämä pätkä oli melko ylämäkivoittoinen ja vilkasliikenteinen. Tie oli myös juuri asfaltoitu, eli oli kyllä hyvässä kunnossa, mutta piennarviivoja ei oltu vielä maalattu, joten vähän oli turvattoman oloista polkea. Tenholassa olo oli taas sen oloinen, ettei ihan kauheasti tarvitsisi enää jatkaa. Ostin Salesta vähän purtavaa, muttei se vieläkään oikein maistunut. Kamppeetkin olivat melko märät. Aloin siis taas katselemaan löytyisikö esim. Perniöstä, reilun 20 kilometrin päästä, sopivaa yöpaikkaa, ja kyllähän sieltä löytyi ja jälleen Booking.com:n kautta varausta eteenpäin. Jouduin ajelemaan vielä jonkin verran vilkkaamman ison tien reunaa, mutta aika paljon pääsin pienemmillekin teille, jotka eivät tehneet kauheaa kiertoa. Perniön päässä alkoi olemaan taas ihan hienoja maalaismaisemia, ainakin noilla pikkuteillä. Päivän retkiaika oli vähän vajaa kymmenen tuntia, josta ajoaikaa vähän päälle seitsemän tuntia. Matkaa kertyi illan kauppareissun kanssa 170 kilometriä. Nousumetrejä tonnin verran ja kulutettuja kaloreita 3800 kcal. Päivän sääksi voisi sanoa “monipuolinen”.

Viimeinen yöpaikkani oli Pernion Majoituksessa. Sain käyttööni käytännössä pienen yksiön, jossa oli keittiö, olohuone, makkarisyvennys, WC- ja suihkutila. Ulkona olisi ollut myös grillausmahdollisuuksia yms., mutta minulle riitti tähän hätään suihku, ruoka joka uppoaisi ja sänky – myös vessalle oli melkoinen tarve. Suihkun jälkeen kävin pyörähtämässä paikallisen komean kirkon ympäristössä ja läheisessä marketissa hakemassa iltaruokaa ja aamupalaa. Olo oli taas vähän heikompi, mutta onneksi lämmin porokeitto maistui ja vähän suklaatakin sain mahaani tuomaan energiaa. Jonkin aikaa katselin televisiota, mutta sitten sänky kutsui luokseen. Yöllä jouduin jälleen käymään jokusen kerran vessassa. Ensimmäisellä kerralla heräsin hiestä märkänä, mutta muuten olo oli ihan OK.

Viimeiseen retkipäivään olin herännyt normaaliin tapaan ajoissa, mutta nukahdin kuitenkin uudelleen ja heräsin vasta kasin jälkeen. Aamutoimiin meni tunnin verran, jonka jälkeen pääsin taas liikenteeseen. Aamulla olo oli ihan ok, vaikka maha olikin vielä kuralla. Aamupalakin maistuin edellispäivää paremmin, joten toive hyvästä viimeisestä ajopäivästä oli korkealla. Sääkin näytti ihan lupaavalta. Olin kuitenkin suunnitellut reitin kulkemaan melko suorinta reittiä kohti Punkalaidunta ja Vehkajärven mökkiä, ja matkaa sille näytti tulevan 115 kilometriä. Eli olisin hyvissä ajoin päivällä perillä, jos mitään ihmeellistä ei tapahtuisi. Ensin reitti kulki Saloon, jonne oli matkaa 23 kilometriä, ja sinne piti polkea jälleen suurimmaksi osin 52-tien vartta. Onneksi alkuun oli pyörätietä ja sitten leveää piennarta, joten rennosti pääsi ajelemaan eikä takatutkan piippauksesta tarvinnut kauheasti huolestua. Salossa pysähdyin sen verran, että kävelin torin läpi ja ihmettelin väenpaljoutta siihen aikaan torstaiaamua. Toripäivä oli kuumimmillaan. Salosta matka jatkui Kosti TL:ään, jossa tuli 57 kilometriä täyteen, eli siellä päivä oli puolivälissä. Ennen Koski TL:ää pysähdyin lukemaan muistolaattaa Kaupin linnasta ja samalla söin vähän eväitä pois. Maisemat olivat muuttuneet taas enemmän peltomaisemiksi. Aurinko paisteli, tuuli oli vähän myötäinen ja olokin ihan ok, joten mikäs siinä oli polkiessa. Jossain kohtaa kävi jopa mielessä, että pitäisikö tehdä vähän pidennystä päivämatkaan, mutta päätin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa. Koski TL:n jälkeen tultiinkin pian sitten jo Ypäjän puolelle ja jo aiemmin poljetuille teille. Ypäjä tuli ohitettu äkkiä ja viimeinen 30 kilometrin pätkä lähti käyntiin. Loppukilometreilläkään ei tullut mitään ihmeellistä vastaan, vaan kilometrit vähenivät ja maali läheni. Mökille pääsin ennen kolmea. Olo oli ihan vahva ja pitkästä aikaa oli jopa vähän nälkäkin. Makaroonilatikko ja mustikkapiirakka maistuivat mainioilta roskaruuan ja munkkien jälkeen. Päivän ajoaika oli 4:30 tuntia ja tänään pysähdyksiin meni aikaa vain vartin verran. Matkaa kertyi 116 kilometriä, nousumetrejä 670 metriä ja kaloreita kului 2100 kcal.

Tämä kuuden päivän pyöräretki onnistui ihan mainiosti. Ylitsepääsemättömiä ongelmia ei ollut ja ongelmia ylipäätään melko vähän. Tämä oli nyt tällainen reissu, jossa tuli kerättyä vähän ehkä liikaakin kilometrejä. Yöpaikat vähän sanelivat tahdin, ja seuraavalla kerralla yöpaikat voisi sijoittaa isompiin paikkoihin, joissa iltaisin voisi kiertää vähän nähtävyyksiä ja pystyisi pitämään päivämatkat lyhyempinä. Nyt yöpaikat olivat vähän sellaisissa paikoissa, joissa ei ihan kauheasti ollut nähtävää, joten päivääkään ei kannattanut lopettaa kovin aikaisin. Myös sää suosi. Vettä ei onneksi tullut paljon, joten mukana olleilla kamppeilla selvisi hyvin. Muutankin varusteita oli sopiva määrä, jotain ei tarvittu, mutta ne oli hyvä olla varalta mukana kun ei etukäteen tiedä mitä tapahtuu. Maisemiakin oli monenlaisia. Paljon kuitenkin ihan pusikkojen reunustamaa tietä, jossa ei juuri nähtävää. Mutta paljon oli ihan hienoa maalais- ja kulttuurimaisemaa, komeita mäntykankaita ja järvimaisemia. kaksinumeroiset tiet ovat melko tylsiä ajaa, ainakin jos piennar on kapea ja joutuu koko ajan varomaan autoja. Takatutka oli kyllä hyvä koko reissun ajan, pienemmillä teillä voi ajaa vähän vapaammin keskemmällä tietä, kunnes tutka piippaa, ja isommilla teillä osasi ottaa piipatessa tukevamman otteen tangosta.

Retkellä tuli ajettu n.1020 kilometriä ja siihen kului aikaa noin 42 tuntia, eli keskivauhdiksi tuli noin 24 km/h. Garminin pyörämittarin mukaan nousua oli 7200 metriä, johon pitää suhtautua vähän varauksella. Polarin mittarin mukaan kaloreita olisi palanut 23000 kcal:n verran, mutta en pitäisi tuotakaan ihan absoluuttisena totuutena.

Tällainen oli ensimmäinen useamman päivän pyöräretkeni. Saa nähdä mitä ensi kesä tuo tullessaan.