No ON!!! Juhannuksesta starttasi viiden viikon kesäloma. Itse juhannus-mässäilyt tuli vietettyä Ähtärin suunnalla Vanhassa Väätäisessä. Vaikka taas tulikin todistettua, että sitä ollaan ylenmääräistä lihansyöjälajia, niin tuli sitä vähän kaloreitakin kulutettua Juhannuksen aikana. Lauantaiaamusta kävin tekemässä reilun 13 km / tunnin juoksulenkin mökin lähistöllä. Sunnuntaina tuli sitten pyöräiltyä Virroilta kotiin. Mukavasti 100 km:n polkaisu sujui vaikka välillä vastatuuli olikin melkoisen kova ja Juhannuksen paluuliikenneletkat pakotti pyöräilemään tarkasti pientareen puolella.

Muuten viimeisen kahden viikon treenit ovat olleet paremminkin palauttelun puoleisia, sillä Pirkan Pyöräilyn ja Jukolan viestin rasituksista menivät jalat melko jumiin, ja reidet ja pohkeet olivat monta päivää melko kipeät. Myös vasempaan pohkeeseen on tullut joku vaiva, sillä se on alkanut kramppailemaan ja kipeytymään viimeaikaisten juoksujen aikana. Pyöräilyt ovat olleen pelkkää työmatkapyöräilyä, ja salikäynnitkin on muutamaan kertaan tullut tehtyä kevennettyinä. Pari kertaa olen yrittänyt tehdä “10:n kovaa”, mutta molemmilla kerroilla se on jäänyt vatsakrampin vuoksi kesken, joten Paavo Nurmen 10:n kisa taitaa jäädä väliin.

Jukolastakaan ei kauheasti ole kerrottavaa. Joukkueemme suoritus oli jo ennen minun matkaan lähtöäni hylätty, kun kolmososuutemme menijän emit oli pimentynyt osuuden aikana eikä sieltä osuudelta saatu tulosta ollenkaan. Omalla osuudellani ei siis ollut enää mitään paineita, jos niitä nyt muutenkaan olisi ollut, mutta hylsyä ei tarvinnut ainakaan enää pelätä. Oli ollut “synkkä ja myrskyinen yö”… ja sateinen, mutta kun aamulla heräilin omalle osuudelleni, niin oli taivas seljennyt ja aurinkokin jo paisteli. Oma osuuteni oli ankkuriosuus joten kohtaloni oli olla jälleen klo 9:n yhteislähdössä. Sen verran vaativat maastot olivat tämän vuoden Jukolassa, että yhteislähdössä oli porukkaa yli toista tuhatta. Tuollainen yhtäaikainen lähtijämäärä seiskaosuudelle tiesi sitä, että letkat olivat taas melkoiset ja kun tässä vaiheessa metsään oli tullut jo kauheita juoksu-uria, niin kenenäkään ei tarvinnut juuri mitään omia kovin kummoisia reitinvalintojakaan tehdä. Joten letkassa juoksemista suunnistus pääasiassa oli. Parilla rastivälillä tuli kyllä harhauduttua pääuralta ja niillä tulikin sitten vähän pummattua. Ja toiseksi viimeisellä rastivälillä tein todella huonon reitinvalinnan joka maksoi useamman minuutin, mutta muuten reissu sujui ilman isompia ongelmia.

Kesäloma alkoi siis tästä viikonlopusta. Suunnitelmissa olisi Kainuun rastiviikkoa rogainingia ja kesäloman toisella osuudella elokuussa tunturisuunnistusta. Toivottavasti jalat alkaisivat pysyä kunnossa jotta juoksukilometrejä saisi vähän nostettua.

Aaarggg, olipa tänään hirveän tuntuinen juoksulenkki töistä kotiinpäin. Jalat ihan tukossa ja väsynyttä menoa. Tarkoitus oli tehdä VK1 -harjoitus siten, että sykkeet olisivat 140 – 150 välillä. Viime viikolla sama harjoitus meni 4:15 min/km vauhtia, mutta tänään ei ollut mitään toivoa samaan. Alku tuntui ihan mukavalta vaikka vettä alkoikin satamaan kilometrin juoksun jälkeen, mutta kun muutaman kilometrin jälkeen katsoi km-vauhteja, niin eipä näyttänyt kulkevan. Sykkeetkään eivät nousseet millään 140 päälle.

Vaikka kovempi sade lakkasi melkein heti alkuunsa, niin muutama muukin sadekuuro mahtui 16 km matkalle. Tuulikin oli pääasiassa vastaista, mutta ei sekään selitä sitä, että lenkin keskivauhti ol vaini 4:26 min/km. Ei vaan irronnut, keskisykekin oli vain 134.

Kyllähän tuohon tukkoisuuteen syykin on selvillä. Pääsyy varmaankin on sunnuntain Pirkan Pyöräily. Muttei sekään voi olla vaikuttamatta, että viimeksi harjoituspäiväkirjassa on lepopäivä 6.3. Pirkan Hiihtoa edeltävänä päivänä, eli yli kolme kuukautta sitten. Nyt voisi pitää päivän pari täyslepoa.

Pari viikkoa on mennyt taas ihan siivillä. Hyvä niin, sillä taas on kesäloma lähempänä. Edellisellä viikolla työt pääsi vähän haittaamaan harrastuksia, sillä jouduin maanantaina Helsinkiin työreissulle ja pääsin sieltä vasta tiistaina pois. Myös torstai-iltapäivänä kävin Hesassa. Maanantaina kävinkin tekemässä H:kissä tunnin sightseeing -lenkin. Välillä tuntui olevan vähän eksyksissä, mutta takaisin keskustan hotellille kuitenkin löysin.

Tiistaina kun olin päässyt pääkaupungista pois, niin juoksin töistä kotiin VK1 lenkin. Kankeeta oli ja vauhti ei ollut ihan samaa kuin edellisellä viikolla, mutta eipä krampannut vatsakaan.

Keskiviikko oli taas treenintäyteinen, sillä ohjelmaan kuului normaalien työmatkapyöräilyjen ja salikäynnin lisäksi suunnistus Noki-rasteilla. 5 km Tottijärven reissu ei mennyt ihan putkeen vaikka kolmas sija tulikin.

Torstaiaamusta oli vuorossa PK2 -juoksu töihin. Lopussa tehty 2 km:n kovempi veto meni 7½ minuuttiin joten juoksu tuntui kulkevan ihan ok.

Perjantaina tein taas muutamaan viikkoon tauon jälkeen Säijän-lenkin. Lenkki poikkesi vähän edellisistä kerroista sillä käännyin Säijän kaupalta Säijärven tielle. Toinen poikkeus oli, että Varuskunnantieltä jatkoin suoraan Sorkkalantielle. Nämä reittimuutokset olivat kyllä ihan positiivisia, sillä upeita maalaismaisemia näiden teiden varsilla sai ihailla.

Lauantaina oli tarkoitus tehdä 10 km kova lenkki. Alku lähtikin hyvin liikkeelle, mutta 8 km jälkeen, kun olin juossut 3:50 min/km keskivauhtia, alkoi taas vatsalihas kramppaamaan ja kova lenkki loppui siihen. Illan saunalenkki jäi tekemättä, sillä säästelin vähän sunnuntain vaellukselle.

Sunnuntaina tehtiin Tuulin kanssa Helvetinjärvellä 12 tunnin ja 55 km vaellus, mutta siitä ei sen enempää, sillä siitä löytyy oma blogi-kirjoitus.

Tämän viikon maanantaina ei jaksanut aamulla lähteä salille, sillä jalat olivat sen verran väsyneet sunnuntain vaelluksesta, että ei ollut järkeä lähteä rautaa heiluttelemaan. Töissä kylläkin kävin pyörällä.

Ti, ke ja to olivat lähes toisintoja edelliseltä viikolta. Keskiviikon iltarastit tuli suunnistettua Ylöjärven Viisajärvellä. Suht mukavasti liput löytyivät ja sijoitus olikin 4.5 km reissulla 3., tosin tosimenijät olivat pitemmällä matkalla.

Perjantai oli lähes lepopäivä, sillä silloin ei tullut käytyä kuin salilla.

Lauantaistakin oli tulla myös lepopäivä, sillä vesisade siirsi juoksulenkille lähtöä tunti tunnilta. Illalla oli pakko sitten lähteä juoksemaan. Olin suunnitellut tekevani 400 m vetoja, mutta muutin harjoituksen 12.5 km vauhtileikittelyksi jonka aikana tein eri mittaisia ja eri vauhtisia vetoja. Meno oli tosi väsynyttä.

Sunnuntaina oli vuorossa Pirkan Pyöräily, mutta ei siitäkään sen enempää, vaan kisaraportti löytyy omasta blogistaan.

Vko 22:
MA: ip. juoksu 12.9 km
TI: ip. juoksu 16.3 km
KE: ap. pyöräily 18 km, sali 1h, ip. pyöräily 16.5 km, suunnistus 7 km/55 min (tot.)
TO: ap. juoksu 16.3 km
PE: ap. pyöräily 18 km, sali 1h, ip. pyöräily 50.8 km
LA: ap. juoksu 12.5 km
SU: vaellus 55 km/12 h

Vko 23:
MA: ap. pyöräily 16 km, ip. pyöräily 16 km
TI: ap. pyöräily 16 km, ip. juoksu 16.3 km
KE: ap. pyöräily 18 km, sali 1h, ip. pyöräily 16.5 km, suunnistus 5.8 km/42 min (tot.)
TO: ap. juoksu 16.3 km
PE: sali 1h
LA: ip. juoksu 12.5 km
SU: pyöräily 132 km

Sääennuste ennen kesäkuun 13. päivän h-hetkeä oli muuttunut päivittäin. Välillä ennuste näytti siltä, että vettä ei tuli yhtään, kun taas jonain päivinä luvattiin kolmen kympin kombinaatiota, eli 10 astetta lämmintä, 10 m/s tuulta ja 10 mm vettä. Pirkan Pyöräilyn lähtöhetkelläni klo 8:25 lämpöä oli 11 astetta, pientä pohjoistuulta ja taivas sen näköinen, että vettä voisi tulla millä hetkellä hyvänsä.

Tämä oli vasta toinen Pirkan Pyöräilyni ja ensimmäinen päivällä ajettu. Ensimmäinen PP:ni oli vuoden 2005 yöpyöräily. Tuolloin aikaa meni 5:37 ja matkaa oli 142 km, eli keskinopeus oli n. 25 km/h. Tämän päivän matkan pituus oli 134 km ja olin ilmoittautunut 5½ tunnin tavoiteaikaryhmään, mutta oma tavoitteeni oli lähempänä 5 tuntia. Ensimmäisellä kerralla olin ajanut lenkin vanhalla hybridi-pyörälläni joten uudella maantiepyörälläni pitäisi päästä lähelle viittä tuntia. Se tarkoittaisi n. 27 km/h vauhtia.

Sateenuhan ja viileähkön kelin vuoksi ihan optimaalista pukeutumista ei voinut tehdä. Kypärän alle olin laittanut Buffin, takkina oli kevyt Gore-Tex -takki ja sen alla ohut pitkähihainen juoksupaita, jalassa pitkät pyöräily-trikoot ja pyöräilykenkien päällä sadesuojat.

Lähtövaatteen takana polkijat jaettiin parinkymmenen hengen ryhmiin, ja lähtöhetkellä huomasin, että olin omassa ryhmässäni eturivissä. Ja kun kenelläkään ei ollut lähdön jälkeen vetohaluja, niin minä ampaisin letkan keulille. Olisi ilmeisesti pitänyt tehdä jotain venyttely- tai verryttelyliikkeitä ennen lähtöä, sillä heti alusta lähtien takareidet olivat aivan tukossa ja tulessa, ja pyöräily tuntui tosi tuskaiselta. Onneksi muutaman kilometrin ajon jälkeen tuli eteen Särkänniemen ylämäki ja sen kun polki pystyasennossa, niin takareidetkin aukesivat ja pyöräily alkoi maistumaan mukavemmalta. Tosin sateenuhka oli realisoitunut ja kilometrin ajon jälkeen taivaalta alkoi suhjuttaa vettä. Onneksi ajolasit eivät menneet huuruun, vaan pelkästään lasien ulkopintaa piti pyyhkiä. Onneksi sadetta kesti vain muutaman kilometrin ajan, ja siihen koko reissun sateet sitten jäivätkin.

Ensimmäisen 10 km sain mennä letkan kärjessä, mutta sen jälkeen ensimmäiset hermostuivat ja lähtivät ohi. Ja meikä heti imuun. Ylöjärven keskustaan ja vähän sen ohi mentiin tällä porukalla. Sitten ryhmään liitty takaapäin lisää väkeä. Vetovuoro vaihtui melko mukavasti ja keskivauhti oli pysynyt vähän 29 km/h yläpuolella vaikka Kuruun päin mennessä olikin vastatuulta. Mutalan huoltopisteellä porukka hajosi sillä toiset kurvasivat tankkaamaan huoltoon ja toiset jatkoivat matkaa suoraan. Itse jatkoin ilman huoltopysäkkiä, mutta jotenkin jäin tai jätin ryhmien rippeet sillä huomasin eteneväni yksin.

Muutaman kilometrin yksin ajelun jälkeen saavuin Uudelle Kuruntielle ja siellä ajauduin sopivavauhtiseen letkaan. Vetovuoro vaihtui sopivin välein, kilometrit taittuivat. Kuruntien vaihtelevat maastot tarjosi välillä vauhdikkaita laskuja ja välillä reisiä raastavia, hapottavia nousuja. Jokusia onnettomia renkaanvaihtajiakin näkyi jo tienposkessa. Yksi tienvarressa ollut renkaanvaihtaja tunsi letkastamme jonkun ja huusi häntä pumppaamaan ilmaa. Tämä “pumppu-mies” sitten jarrutti kohtalokkaasti ja takanani kuului rytinää. Kun katsoin taakseni, niin yksi letkamme pyöräilijöistä makasi maassa. Onnettomuuspaikalla oli porukkaa joten en nähnyt tarpeelliseksi kääntyä hätiin. Siinä liippasi jo melko läheltä omakin kaatuminen.

Kurun keskustaan kaarrettaessa matkaa oli takana 57 km ja aikaa oli kulunut tasan kaksi tuntia. Keskinopeus oli siis pysynyt 29 km/h kieppeillä. Juomaa näytti olevan vielä vähän pullossa joten ohitin Kurun huoltopaikankin. Muut letkasta poikkesivat tankkaamaan joten etenin jälleen yksin. Muroleen huoltopisteelle oli matkaa n.17 km ja lähes koko matkan jouduin etenemään yksin. Tällä pätkällä vauhti tipahti jonkin verran, ollen huoltopisteelle pysähtyessä 28 km/h. Takana oli 75 km ja 2 tuntia 40 minuuttia. Huoltopisteessä ensin tyhjennys metsään ja sitten tankkaus muutaman leivän ja muutaman mustikkakeittomukillisen voimin. Pullo täyteen urheilujuomaa ja takaisin baanalle.

Jälleen meno jatkui yksin ja vauhdin ylläpitäminen tuotti vaikeuksia. Ylämäissä etureidet alkoivat huutaa jo armoa, ja selkäkin vaati yhä useammin suoristamista. Onneksi reitti oli kääntynyt siten, että tuuli oli selän takana. Myös edellä näkyi pyöräilijä ja sen selän tavoittelu auttoi vauhdin ylläpidossa. Pikkuhiljaa selkä läheni ja viimein pääsin peesiin. Muutaman kilometrin peesailun jälkeen siirryin kaksihenkisessä letkassa vetohommiin. Juttu alkoi lentämään kaverin kanssa ja kilometrit taittuivat mukavasti. Pian kuitenkin tultiin Terälahden huoltopisteelle jonne letkamme toinen polkija poikkesi. Itse passasin jälleen tämän huollon. Onneksi takaa tuli uusi letka jonka peränpitäjäksi liityin.

Letka joka nyt eteni Terälahdentietä pitkin tuntui pitävän melkoisen hyvää vauhtia. Itse menin suorituskykyni yläpäässä, mutta melko mukavasti pysyin jojona peränpitäjänä. Terälahdessa ollut 27.9 km/h keskivauhti alkoi pikkuhiljaa nousemaan 28 km/h yläpuolelle, sillä pieni takatuuli ja innokas letkan veturi siivittivät vauhtia. Porukkaa alkoi tulla nyt jo enenemissä määrin selkä edellä vastaan. Eerolansuoralla letkamme hajosi kahtia ja toinen kolmen hengen porukka jätti hieman toisen kolmen hengen porukan taakseen – johon minäkin suosiolla jäin. Muutaman kilometrin trio-ajelun jälkeen kaksi muuta alkoi keskustelemaan ja ilmeisesti heille tuli jotain vaikeuksia, sillä he jäivät hetkessä todella paljon. Päätin rynniä vähän aiemmin erkaantuneen kolmikon kiinni, sillä he eivät olleet päässeet vielä kovin paljon karkuun. Hieman riskillä tuli revittyä, sillä jalat olivat todella hapoilla kun sain ryhmän kiinni. Onneksi matkaa maaliin ei ollut enää kuin vajaat 25 km.

Aitolahdessa n. 13 km ennen maalia oli viimeinen huoltopiste. Jälleen muut letkasta poikkesivat huoltoonpäin, mutta minä jatkoin suoraan. En tiedä oikaisinko vähän tässä kohtaa, mutta risteys tuli niin äkkiä, etten huomannut kääntyä riittävän ajoissa vaan jatkoin suoraan. Jälleen etenin yksin. Aitolahden bensa-aseman jälkeen ohitseni pyyhkäisi koko PP:n “ykkösletka” jonka matkana oli 217 km ja tavoitekeskinopeus 34 km/h.  Sen letkan kyydissä oli turha yrittää pysyä, mutta sen imusta jäi minun perääni yksi pyöräilijä jonka kanssa vedimme vuorovedolla maaliin asti.

Maalissa GPS näytti matkaksi 132 km, ajaksi 4:35 (ei sisällä taukoa) ja keskinopeudeksi 28.8 km/h. Ihmeen hyvin jaksoi painaa loppuun asti vaikka jo ensimmäisten kymmenin kilometrien aikana etureidet aika-ajoin hapottivat, mutta hyvin tuntui myös palautuvan kun pääsi peesiin. Pukeutuminen ei ollut ihan kohdallaan, sillä Gore-Tex -takki ei hengittänyt tarpeeksi ja paita oli aivan likomärkä. Aika oli myös suuri yllätys, sillä jossain vaiheessa näytti siltä, että 5 tunnin alitukseen pitäisi tehdä tosissaan hommia, mutta se alittuikin ruhtinaallisesti – kiitos Terälahdentien vetureille. Myös ilma oli loppujen lopuksi vallan mainio, sillä sadetta ei tullut kuin vähän alussa, lämpöä ja aurinkoa ei ollut liikaa, ja vastatuuli oli reitin alkupuolikkaalla jossa oli myös vetovuorolaisia enemmän. Hieno tapahtuma.

Tunnistamaton musiikkikappale pärähtää soimaan kelloradiosta sunnuntaiaamuna klo 5. Kaksi unista kampeaa itsensä sängystä ylös, sillä vekkari on armoton eikä salli enää kyljen kääntämistä. Aamutoimet tulee tehtyä puolinukuksissa, ja tähän aikaan aamusta kaurapuurokaan ei tunnu uppoavan normaaliin tapaan. Olo alkaa hieman piristymään kun edellisenä päivänä tehdy eväät ja pakatut reput kannetaan autoon. Lähtövalmistelut ovat sujuneet aikataulun mukaisesti kun automatka alkaa muutamaa minuuttia vaille klo 6. Naapurin katto on vielä kuurassa joten yö on ollut melko viileä. Auton lämpömittari näyttää vasta neljää plus-astetta, vaikka päiväksi on luvattu 16 astetta. Aurinko on noussut jo pilvettömälle taivaalle joten päivästä näyttäisi tulevan upea.

Satasen alue vaihtuu kahdeksaankymmeneen, kuuteenkymmeneen. Moottoritie vaihtuu kantatieksi, sitten seututieksi, metsäautotieksi ja lopulta kärrypoluksi jolla pitää jo varoa ettei kivet riko auton pohjaa. Viimein automatka päättyy puomin eteen josta perusautolla ei voi eikä saa jatkaa eteenpäin. Ollaan Luomaharjussa, Helvetinjärven kansallispuistossa, Pirkan taipaleen varressa.

Reput selkään, kartat käteen, GPS päälle ja vaellus voi alkaa. Ensimmäinen kilometri taittui ajotietä pitkin Luomalahden nuotiopaikan ohi, mutta sitten reitti siirtyi Koverojärven länsirannan puoleiselle metsäpolulle. Pari ensimmäistä kilometriä polulla on vaikeakulkuista, sillä talven lumikuorma oli katkonut satoja mäntyjä ja kuusia ristiin rastiin polun päälle. Välillä kaatuneita puita ylitettiin, välillä alitettiin,sitten  kierrettiin oikealta ja taas vasemmalta. Metsätyyppi vaihteli moneen otteeseen ensimmäisen 7 kilometrin aikana kun vaelsimme reittiä eteläänpäin. Koverojärveä ei tänä aikana vielä näkynyt vaikka reitti kulkikin melko lähellä rantaa. Ensimmäisen kerran vettä näkyi vasta kun Koverojärven eteläpuolella oleva Pikku-Kovero tuli vastaan. Tämä pikkulampi tuli kierrettyä eteläpään suon kautta ja samalla tuli kasteltua kengät ensimmäisen kerran vaikka suon ylityksessä pystyikin käyttämään (huonokuntoisia) pitkospuita.

Pitkän ja kapean Koveron eteläpään kierron jälkeen matka jatkui järven itäpuolta pitkin kohti pohjoista. Pienen matkaa pääsemme kulkemaan metsäautotietä, mutta sitten siirryimme jälleen polun puolelle. Polku kulkee pienen Kaletonjärven itärantaa pitkin. Se johti jokun mökin pihaa kohden joten teimme pienen kierron metsän kautta jotta ei tarvitse ihan pihan poikki kulkea. Pian tämän jälkeen saavuimme tyhjillään olevalle metsästysmajalle jonka laiturilla kävimme kokeilemassa veden lämpötilaa. Kaksi tuntia ja reilu 8 km takana. Metsästysmajalta lähdimme kävelemään metsäautotietä pitkin kohti Jaakonvuorta. Tietä pitkin pääsimme taivaltamaan reilun parin kilometrin matkan ennenkuin siirryimme metsän puolelle. Tässä vaiheessa piti ottaa ensimmäistä kertaa kompassi esiin, sillä seuraava kilometri piti kulkea poluttoman metsän puolella. Kiersimme Jaakonvuoren kautta ihailemassa Koveron järvimaisemia ja sieltä suuntasimme kohti Kalaniemeä. Lyhyen metsätaipaleen jälkeen löytyi jälleen polun pää. Pienen polkutaivalluksen jälleen jouduimme poikkeamaan metsän puolelle, sillä muuten olisimme ajautuneet taas jonkun asuintalon pihaan. Koverontielle päästyämme pääsimme ihailemaan Rönninlahden upeita rantamaisemia. Rönninlahdella näimme myös reissun ensimmäisen ihmisen, hän oli uimahommissa. Loppuosa Koveron kiertoa jatkui tietä pitkin, ja autolle saavuimme reilun 4 tunnin ja vajaan 18 km taivalluksen jälkeen.

Parin kymmenen minuutin tauon ja tankkauksen jälkeen matka jatkui kohti Helvetinkolua. Aluksi suuntasimme kohti Luomajärven nuotiopaikkaa josta jatkoimme kohti Pitkä Helventinjärveä. Polku oli hyväkulkuista aina kolulle asti. Maasto oli vaihtelevaa ja reitiltä löytyi sekä ylä- että alamäkeä, synkempää kuusimetsää ja avokalliota.

Kolulle päästyämme muitakin ihmisiä alkoi enemmän tulla vastaan, sillä upeille näköalapaikoille pääsi parkkipaikalta reilun kilometrin kävelyllä. Myös me pidimme pienen tauon kolulla kun katselimme ja kuvasimme nähtävyyksiä.

 

Karttamme epätarkkuuden vuoksi kolulta lähteminen oli tuuripeliä, jotta jatkoreitin oikea polku löytyisi. Kilometrin taivaltamisen jälkeen totesimme, että väärää polkua olimme lähteneet joten lähdimme samaa polkua takaisinpäin. Melko pian kuitenkin otimme kompassit käteen ja poikkesimme pois polulta ja suuntasimme metsän halki kohti tavoiteltua polkua. Reilun kilometrin metsäsuunnistuksen jälkeen päädyimme tavoitellulle polulle, ja matka jatkui sitä pitkin. Puolitoista kilometriä taivalsimme polulla kunnes saavuimme sen päähän Kalliojärvenvuorille. Jälleen jouduimme turvautumaan kompassisuuntaan kun etenimme metsän poikki kohti Iso-Helventinjärven pohjoiskolkkaa. Iso-Helvetinjärven pohjoisosaan päästyämme vaellusta oli takana 28 km ja 6 ja puoli tuntia.

Rimpilamminmäelle kiipeämiseen tarvittiinkin jo kolmas ja neljäskin raaja mukaan, sillä nousujyrkkyyttä oli aika paljon. Mäen päälle päästyämme etsimme metsäautotielle johtavan polun. Metsäautotie johti Vähä-Ketvenjärvelle, mutta poikkesimme vähän ennen rantaa jälleen polun puolelle. Sitä pitkin taivalsimme aina Salmijärven pohjoisrantaa pitkin kulkevalle Haukkamaantielle asti. Haukkamaantietä pitkin kuljimme kolmisen kilometriä kohti Luomaharjua jossa tukikohtamme autoineen sijaitsi. Vajaan 38 km ja kahdeksan ja puolen tunnin talsimisen jälkeen saavuimme toistamiseen autolle.

Siirsimme auton Haukkajärven rantaan Hiedan majan pysäköintipaikalle. Auton lämpömittarin mukaan lämpötila oli noussut 15 asteeseen. Puolen tunnin tauon ja tankkauksen jälkeen lähdimme tekemään kolmatta lenkkiä. Reitti suuntasi Haukkajärven etelärantaa pitkin kohti Heinälahden nuotiopaikkaa ja siitä edelleen kohti Haukkajoen kämppää. Haukkajoentielle saavuttuamme taivalsimme sitä jokusen sataa metriä jonka jälkeen siirryimme jälleen polulle joka kulki Haukkajoen rantaa pitkin. Kuljimme Pirkan taivalta pitkin Lehtimaan poikki jonka jälkeen saavuimme metsäautotielle. Lähdimme oikaisemaan metsän poikki kohti Haukkajoentietä, mutta karttaan merkittyä polkua ei löytynytkään vaan jouduimme kompassin suunnalla etenemään kohti tietä. Tielle saavuttuamme olimme kulkeneet n.45 km ja reilut 10 tuntia. Tässä vaiheessa iltaa taivas oli mennyt pilveen ja ilmassa alkoi olla sateen merkkejä. Seuraavan kilometrin aikana alkoi tihuttamaan vettä ja loppumatka vaelluksesta etenikin enemmän tai vähemmän sateen alla. Loppumatkan autolle kuljimme tietä pitkin. Autolle saavuimme kun takana oli 51 km ja 11 tuntia 15 minuuttia. Koska tavoiteltu 12 tuntia ei ollut vielä tullut täyteen jatkoimme vielä autolta matkaa polua pitkin kohti Myllylahtea sekä Korvilahtea. Vähän Korvilahden ohituksen jälkeen kelloon tuli sellainen aika, että oli aika kääntyä takaisinpäin samaa polkua pitkin. Viimeisen kerran autolle saavuttuamme olimme saaneet täyteen tavoitellut 12 vaellustuntia sekä kuljettua matkaa n. 55 km.

Mahtava retki. Komea keli, upeat maisemat, hyvä treeni. Heinäkuun lopulla pitäisi pystyä tuplaamaan aika.