Paluu Iso-Mustajärvelle

Iso-Mustajärven kämppä sijaitsee nimensä mukaisesti Iso-Mustajärven rannalla Kurun Itä-Aureessa. Sinne oli kokoontunut elokuun viimeisen lauantain iltapäivänä muutama kymmenpäinen hölkkääjä joukko. 26 -vuotisen historiansa aikana Imu-hölkän matka on vaihtunut muutamaan otteeseen, mutta järjestyksessään 26. Imu-hölkkä oli melko tarkkaan 10 km:n mittainen. Itselle tämä oli vasta toinen osanottokerta ko. tapahtumaan ja edellisestäkin oli vierähtänyt aikaa tasan kymmenen vuotta. Silloin matkana oli 17 km ja sijoitukseni oli muistaakseni melko häntäpäässä. 10 km:n matka juostiin kahtena edestakaisena 5 km lenkkinä, eli 2.5 km suuntaansa ja takaisin kertaa kaksi. Matkan aikana tuli siis nähtyä useampaankin otteeseen jokainen kilpailija. Reitti kulki hiekkapintaista metsäautotietä pitkin ja paikoin tien pinta oli sen verran karkean hiekan ja “nimismiehenkiharan” höystämä, että rento juokseminen oli niiltä osin mahdotonta.

Hölkän lähtö tapahtui klo.14 ja samalla hetkellä alkoi taivaalta tihuttaa vettä. Onneksi sadetta ei kestänyt kuin jokusen minuutin ajan, sillä T-paidassa, lyhkäsissä trikoissa, 11 asteen lämmössä olisi voinut tulla kalsa jos vielä olisi alkanut satamaan kunnolla. Osanottajamäärä oli sen verran vähäinen – ainakin miesten pääsarjassa, että pokaalille pääsemiseksi ei juuri muuta tarvittu kuin päästä maaliin. Ennen lähtöä näytti vielä siltä, että paikalla ei olisi ollut ketään tuttua kovan luokan menijää, joten jopa ykköspyttyy oli mahdollisuuksia, mutta 10 min ennen lähtöä ilmestyi paikalle Huhtalan Pasi, joten ykköspaikka meni siinä.

100 ensimmäistä metriä Pasin kintereillä tuli pysyttyä, mutta sitten hän lähti omille teilleen. Itse olin toisena, mutta aivan takana tuli pari kolme muuta juoksijaa. Ensimmäisen kilometrin jälkeen yksi takana tulija kyllästyi taapertamiseeni ja pyyhälsi ohi. Pikku hiljaa hän karkasi pidemmälle ja pidemmälle, ja samalla muut takana tulleet askeleet etääntyivät taaksepäin. Kahden kilometrin jälkeen erot vaikuttivat jo sen verran isoilta, että mitään suuria kirikamppailuja tuskin nähtäisiin. Ensimmäinen 5 km meni aikaan 19:10, olin sijalla kolme ja n.200 m Huhtalaa perässä. Toisena juokseva oli varmaankin n.100 m päässä. Hieman kuuden kilometrin jälkeen alkoi ylävatsassa taas tuntumaan krampin oireita ja yritin hieman muuttaa juoksuasentoa ja hieroa palleaa. Kramppi ei onneksi äitynyt pahemmaksi ja pystyin jatkamaan juoksua vauhtia hidastamatta. N. puolitoista kilometriä ennen maalia huomasin, että eihän tämä juoksu tunnu vielä juurikaan missään ja aloin kiristämään vauhtia. Pitkien suorien ansiosta näin, että saavutin jonkin verran kakkosena juoksevaa, mutta eroa oli sen verran, että sitä ei millään saa kiinni. Pystyin kuitenkin kiristämään vauhtia loppuun asti ja loppuaikani oli 38:41. Sijoitus oli taas sarjamme toiseksiviimeinen, mutta silti kolmannen sijan arvoinen. Huhtalalle hävisin reilun kolme minuuttia.

Hölkkä kävi hyvin kovasta harjoituksesta, vaikka kaikkea ei taaskaan saanut irti. Maksimisyke oli vain hieman päälle 170 ja muutenkaan juoksun aikana ei tuntunut tarpeeksi pahalta. Ihan mukava pikku tapahtuma, ja ennen kaikkea sauna ja järvi olivat aivan mahtavat.

Muuten viikko meni perinteiseen tapaan. Maanantaina kävin pyörällä töissä ja aamusta salilla.

Tiistaina aamusta pyöräilin töihin ja juoksin illalla kotiin. Aluksi hölkkäsin vajaan kolmen kilometrin matkan rauhallista vauhtia, mutta sitten nostin vauhdin 4:05 min/km ja menin sitä vauhtia 10 km. Loppu reilu kolme km taas hölkäten. Meno tuntui todella kevyeltä, ainakin kun vertaa normaaleihin töiden jälkeisiin lenkkeihin. Auttoikohan asiaa se, että töissä tuli syötyä “kunnolla” eikä pelkästään salaattilounasta.

Keskiviikkona yritin toistaa tiistain kaavan, ja söin taas töissä “kunnolla”. Töistä kotiin juoksu oli kyllä tälläkin kertaa ihan OK, mutta ei läheskään niin kevyttä kuin edellisenä päivänä, vaikka menin kevyttä hölkkävauhtia. Syynä tukkoisuuteen voi olla edellispäivän vähän reippaampi lenkki, ja se, että illalla kuumemittarikin näytti pientä lämpöä.

Torstaiaamusta hieman arvelutti lähteä juosten töihin, sillä yöllä oli ollut hieman huono olo. Mutta kun aamulla olo oli parempi, eikä kuumemittarikaan näyttänyt lämpöä, niin eikun tossut jalkaan. Vikatikki se taisi siltikin olla, sillä vaikka alku menikin ihan OK, niin loppumatkasta alkoi meno muuttumaan tosi väsyneeksi ja jäykäksi. Töissäkin olo oli hieman heikko, mutta päivästä kuitenkin selvittiin ja pyörälläkin tulin vielä kotiin.

Perjantaina arvoin aamusta, että lähtisikö pyörällä salille, vai menisikö autolla suoraan töihin. Olo ei ollut vieläkään ihan rautainen joten päätin jättää kaikki päivän liikunnat väliin ja mennä autolla töihin. Tuli ainakin sitten yksi täysi lepopäivä ennen lauantain Imu-hölkkää.

Sunnuntaina aamusta sateli hieman vettä ja piti odotella vähän aikaa, että pääsi lähtemään pitkälle lenkille. Klo 9 sade lakkasi ja säntäsin suoraan ulos. Juoksu kulki melko mukavasti, vaikka sykkeet olivatkin jonkin verran koholla. Lauantainen hölkkä ei painanut yhtään ja kelikin oli mainio. Vajaan 26 km:n lenkki meni hieman päälle kahdessa tunnissa. Lopussa tuli otettua vielä parin kilometrin reippaampi veto. Akillesjänteetkään eivät tälläkertaa kauheasti kiukutelleet vaikka aamusin ne ovatkin vielä melko kipeät.

Viikko 34/2010 (24.8.2010 – 30.8.2010)

Ma: Pyöräily 18 km aika: 00:50:00.0
Ma: Punttisali aika: 01:00:00.0
Ma: Pyöräily 16,5 km aika: 00:40:00.0
Ti: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00.0
Ti: Juoksu 15,88 km aika: 01:08:41.8, keskisyke: 140
Ke: Juoksu 16,45 km aika: 01:19:20.2, keskisyke: 130
To: Juoksu 15,77 km aika: 01:16:17.0, keskisyke: 142
To: Pyöräily 16,5 km aika: 00:40:00.0
La: Juoksu 9,99 km aika: 00:38:41.6, keskisyke: 164 – Imu-hölkkä
Su: Juoksu 25,7 km aika: 02:02:42.2, keskisyke: 130

Back to the work

Ensimmäinen kokonainen lomien jälkeinen työviikko sujahti nopeasti ohi. Toissä piti kiirettä ja iltaohjelmaakin oli niin ettei tylsää ehtinyt olla. Ilmatkin viilenivät sen verran, että nyt pystyi lähtemään töiden jälkeenkin lenkille.

Maanantaina tosin ei vielä juoksentelun pariin päässyt, sillä KooVee:n iltarastinakki iski tuolle illalle. Puoli yhdeksään asti illalla tuli sitten istuttua asuntovaunussa ja kerrottua yli viidelle sadalle suunnistajalle heidän tuloksensa. Suu siinä ehti kuivua moneen otteeseen. Pyörällä olimme liikenteessä, joten edes vähän liikuntaakin mahtui päivään. Aamulla siis pyörällä töihin, sieltä iltapäivällä Hervantaa ja illalla Hervannasta kotiin. Yhteensä ehkä n. 45 km.

Tiistaina olikin sitten taas juoksentelun vuoro. Aamulla kylläkin pyörällä töihin, mutta iltapäivällä tossuttelua kotiin päin. Juoksu oli tosi väsyneen oloista. Sunnuntain kolmekymppinen varmaankin vielä painoi, sykkeet olivat vauhtiin nähden korkealla ja akillesjänteetkin olivat taas alkaneet kiukuttelemaan – tällä kertaa pahempi oli aiemmin terveenpänä ollut aj.

Punttisalille tuli päästyä keskiviikkoaamusta. Pyörä jäi tällä kertaa kotiin, sillä töiden jälkeen oli autolle käyttöä, kun oli tarjolla pienimuotoista ilta-häppeninkiä kaupungilla. Ennen kaupungille suuntaamista kävin kuitenkin tekemässä töistäpäin tunnin juoksulenkin. Ei ollut fiilis muuttunut edellisestä päivästä mihinkään. Väsynyttä juokse edelleen oli, ja lisäksi tuli vielä aurinko ja tuuli. Onneksi lenkki tuli tehtyä, niin pääsi paremmalla omallatunnolla ahmimaan wingsejä.

Torstaina oli vuorossa aamujuoksu töihin. Aamut tuntuvat edelleen sopivan minulle paremmin, sillä nyt ei ollut mitään vaikeuksia juosta töihin. Lopussa tuli otettua jopa parin kilometrin reippaampi veto. Töistä kotiin pyörällä.

Perjantaina käväisin salilla. Ja nimenomaan vain käväisin, sillä salin pukuhuoneessa huomasin, että salivaatteet olivat jääneet kotiin enkä sitten viitsinyt pyöräilykamppeilla alkaa rautaa heiluttelemaan. Kotoa lähtiessä olikin sellainen tuntu, että nyt kyllä unohtui jotain… niinpä.

Lauantaiaamuna oli sen verran kova nälkä, että lenkille ei jaksanut suoraan sängystä lähteä. Puuro pötsiin ja kolmen tunnin sulattelut. Puolilta päivin kun lähdin tekemään tonnin vetoja, niin nälkä oli taas samanlainen kuin aamullakin, mutta nyt ei lenkkiä viitsinyt enää siirtää eteenpäin. Hölkkäilin ensin lämmittelyksi Lamminpään kentälle ja siellä sitten tein 5 x 1000 m vetoja 600 m palautuksella. Onneksi akillesjänteet kestivät vedot, sillä radalle hölkätessä vasen jänne oli välillä melkoisen kipeän oloinen. Vetojen aika ei enää niin kovaa kipua ollutkaan. Neljä ensimmäistä vetoa meni 3:20 – 3:30 haarukkaan ja viimeinen oli 3:15. Tosin nuo ajat tulivat kun GPS:ään tuli km täyteen. Radalla piti juosta vielä 10 – 20 m enemmän jotta “oikea” km tulisi täyteen, sen verran GPS näytti liikaa. Juoksin vielä lisäksi pari vetoa Tuulin mukana, joten veryttelyjen kanssa matkaa kertyi n.16 km.

Sunnuntaina tein vajaan 26 km:n juoksulenkin. Aamusta kun lähti liikkeelle, niin taas tuntui menevän suht mukavasti. Sykkeet yritin pitää alle 130, mutta jokusissa ylämäissä syke karkasi muutaman pykälän tuon rajan yli. Lopussa juoksin muutaman kilometrin hieman päälle 4 minuutin km-vauhtia, muuten km-vauhti oli hieman alle 4:50:n.

Viikko 33/2010 (17.8.2010 – 23.8.2010)

Ma: Pyöräily 16,5 km aika: 00:40:00.0
Ma: Pyöräily 21 km aika: 00:58:00.0
Ti: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00.0
Ti: Juoksu 15,66 km aika: 01:11:27.9, keskisyke: 138
Ke: Punttisali aika: 01:00:00.0
Ke: Juoksu 13,01 km aika: 01:00:47.1, keskisyke: 136
To: Juoksu 16,3 km aika: 01:13:47.4, keskisyke: 132
To: Pyöräily 16,5 km aika: 00:40:00.0
La: Juoksu 16,21 km aika: 01:12:12.0, keskisyke: 144
Su: Juoksu 25,7 km aika: 02:02:27.6, keskisyke: 128

Hike & bike

Tunturisuunnistuken jälkeen jäimme vielä vajaaksi viikoksi pyörimään Saariselän maisemiin. Upeasäisen viikonlopun jälkeen maanantai olikin sitten vaihteeksi kolea, sateinen ja tuulinen. Aamupäivästä sade kuitenkin taukosi sen verran, että viitsi lähteä juoksulenkille. Reilu 12 km tuli hölkättyä ristiin rastiin lähipolkuja. Iltapäivällä kun sade alkoi pikkuhiljaa rauhoittumaan lähdimme katsomaan millaisia maisemia Kiilopäältä mahtaisi näkyä. Tunturikeskukselta ei ollut matkaa Kiilopään huipulle kuin 2 km ja sekin matka pääosin portaita. Nousu tuntui kuitenkin melko ikävältä, sillä tuuli oli melkoisen kova ja kun seassa oli vielä vetta, niin melkoisen kalseeta nousu oli. Maisemiakaan ei juuri näkynyt, kun oli niin pilvistä ja harmaata.

Tuulen tuiverruksessa

Tiistaina ei tullut enää vettä, mutta harmaata ja pilvistä edelleen oli. Lähdimme kuitenkin tekemään pienimuotoista vaellusta Kiilopään tunturikeskuksesta. Kiersimme Kiilopään, Nilanpään ja Rautupään eteläpuolelta ja palasimme takaisin Rautuvankanojan vierustaa pitkin. Matkaa kertyi n.18 km ja aikaa meni taukoineen reilu 4 tuntia. Harmaata oli, eikä maisemia oikein tänäänkään voinut ihailla. Illalla tuli tehtyä vielä saunalenkkinä 9 km:n VK -harjoitus. Juoksu sujui yllättävän hyvin, vaikka aamulla tulikin tarvottua tunturissa. Päikkärit varmaankin auttoi asiaa.

Keskiviikkona tuli heti aamusta tehtyä rennon rauhallinen 14 km:n juoksulenkki. Sitten aamupuuro mahaan ja pyörän päälle. Suuntasimme pyörät kohti Kaunispään tunturikahvilaa jossa tankkasimme vähän munkkienergiaa. Huipulta jatkoimme matkaa kohti Palopäätä ja Kuukkelilampea. Sieltä sitten Moitakurun ja Luttotuvan kautta laskettelukeskukseen ja takaisin Laanilan mökille. Matkaa tuli reilu 30 km, mutta aikaa meni yli 2 tuntia – ei ollut oikein tasainen pyöräilymaasto. Taas väliin ruokailu ja sitten autolla Kiilopäälle. Tällä kertaa keli oli mitä upein ja Kiilopäälle kapuaminenkin sujui mukavemmin kuin maanantaina. Vaeltelimme vielä vähän aikaa Kiilopään ja Nilanpään välisellä avotunturilla kunnes muutaman tunnin jälkeen palasimme takaisin autolle ja takaisin mökille.

Alamäkeä Kaunispäältä

Kiilopään huipulla

Kiilopää

Torstaiaamusta, heti aamupuuron jälkeen, lähdimme tekemään vähän pidempää päivävaellusta. Mökiltä lähdimme kohti Prospektorin kaivosta. Pienen ylä-alamäki pätkän jälkeen pääsimme tasaiselle hyväkulkuiselle polulle joka kulki Rumakurun ja Luujänkän kautta Taajoslaavulle. Laavulta suuntasimme kohti Vellinsärpimän päivätupaa jossa paistettiin makkarat. Kulinaristisen tauon jälkeen lähdimme kulkemaan Tammukkaojan vierustaa kohti Pääsiäiskurua ja Iisakkipäätä. Iisakkipäältä ei ollutkaan enää sitten kuin tunnin matka takaisin mökille. Matkaa taipaleelle kertyi 31 km ja aikaa vierähti taukoineen työpäivän verran. Tämän “työpäivän” päätteeksi sitten maistuikin poronkäristys.

Rumakuru

Rumakuru

Laavulla

Vellinsärpimässä

Perjantaina ei treenikirjaan sitten tullutkaan merkintää. Lähdimme heti aamusta, mökin siivoamisen jälkeen ajelemaan kohti Oulua. Lepopäivä tulikin tarpeeseen, sillä suunnitelmissa oli, että osallistumme lauantaina Kempeleen Z-maratonin yhteydessä juostavaan 10 km kisaan.

Lauantain kisapäivä oli taas helteinen. Lämpöä oli 27 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Jo verryttelyn aikana huomasi, ettei jalat ihan pirteimmillään olleet. Heti lähtölaukauksen jälkeen toistakymmentä juoksijaa lähti karkuteille – ryhmässä mukana myös muutama nainen.  Siihen vauhtiin oli turha lähteä mukaan, joten jäin teputtamaan omaa vauhtiani. Pari ensimmäistä kilometriä meni suunniteltua 3:45 vauhtia, mutta sitten alkoivat kilometriajat tippumaan. Olin saanut ohitettua muutaman karkulaisen, mutta seuraavaan parivaljakkoon oli n.50 m matkaa. Seuraavan kahden km:n aikana sain hivutettua pikkuhiljaa parivaljankon kiinni ja ohitinkin heidät sitten saman tien. Toinen heistä, mustapaitainen juoksija jäi kuitenkin peesiin puuskuttamaan. 5 km:n kohdalla tehtiin tiukka 180 asteen käännös ja lähdettiin juoksemaan samaa reittiä takaisinpäin. 5,5 km:n kohdalla tuli vastaan reitin pahin nousu ja siinä alkoi meno vähän hyytymään. Heti nousun jälkeen mustapaitainen tuli rinnalle ja meni ohi. Yritin pyristellä vähän aikaa kannoilla, mutta totesin, että parempi mennä omaa vauhtia, kuin yrittää kiristää jo muutenkin tuskaista menoa. Kahden seuraavan km:n aikana juoksu muuttui entistäkin tuskaisemmaksi, mutta pakko sitä oli maaliin juosta. Muutama selkäkin tuli sentään ohitettua, eikä mustapaitakaan ollut kuin parin kymmenen metrin päässä. Pari kilometriä ennen maalia saavutin yhden minua päätä pidemmän juoksijan ja olin juuri menossa hänen ohi, kun hujoppi katsoi minua ja päätti olla päästämättä ohi ja kiristi vauhtiaan. 50 m:n matkalla hujoppi pääsi 10 m karkuun, mutta sitten hänen vetonsa loppui, eikä mennyt kuin 100 m niin pääsi hänen ohi heittämällä. Myös mustapaidan selkä oli aivan edessäni eikä hänestäkään ollut enää vastusta. 50 m:n päässä edessä näkyi vielä yksi ehkä tavoitettavissa oleva juoksija – nainen. Seuraavan puolen km:n aikana sainkin tytön kiinni ja painelin saman tein ohi.  Ohituksen jälkeen yritin juosta 500 m minkä kintuistani pääsi, mutta tuskin vauhtia kovinkaan paljon tuli lisää, sillä jalat olivat jo ihan tönköt. Maaliin tulin sarjamme kuudentena ajassa 38:48 – jäin siis minuutin verran tavoitteestani. Tapahtuma oli hyvin järjestetty, osanottomaksukaan ei ollut jälki-ilmoittautuessa mikään hirveän iso, etenkin kun sillä sai vielä ihan mukavan kokoisen tuotepussin. Maalin vieressä ollut uimahallikin oli suljettu muilta kuin juoksijoilta, joten vessa ja pukutiloja oli ihan riittävästi. Kempele on kuulemma niin tasaista seutua, että juoksureittikään ei voi olla muuta kuin tasainen. Reilillä oli kuitenkin jokusia siltojen alikulkuja joista reitin mäet muodostuivat ja kyllä nekin mäet tuolla helteellä tuntuivat. Aivan hukkaan ei reissu mennyt, sillä Tuuli oli sarjansa 5. ja sain pokalin matkaan.

Sunnuntaiaamuna oltiin jo kotosalla ja sillon pääsi tekemään pitkää juoksulenkkiä. Sää oli kostea, lämmin ja taivas oli pilvinen. Lauantaina oli tullut tankattua sen verran hyvin, että juoksemaan pystyi lähtemään heti aamusta. 30 km:n lenkki meni yllättävän kevyesti, vaikka lauantaina olikin kova juoksu takana. Viimeisetkin lomat on nyt sitten pidetty ja maanantaina alkaa arki. Toivottavasti alkaa myös syyskelit.

Tunturisuunnistus 2010, Saariselkä, Kiilopää

Tänä kesänä suunnistajat kokoontuivat Saariselän Kiilopäälle mittaamaan toistensa paremmuudesta tunturien valloituksessa. Kisakeskus oli sijoitettu Kiilopään tunturikeskuksen välittömään läheisyyteen, ja se tarjosikin hyvät puitteet molempien päivien lähdöille ja maalille, sekä parkkipaikalle ja huollolle.

Kiilopään tunturikeskus

Myös sää suosi suunnistajia koko elokuisen viikonlopun ajan. Sateesta ei ollut tietoakaan ja lämpöä oli paremminkin melkein liikaa kuin liian vähän. Myös muualla maassa riehuneet myrskyt jättivät tunturit rauhaan, joten parempaa säätä ei olisi voinut toivoa. Yllätys oli myös se, ettei minkään näköistä itikkaa tai ötökkää maastosta löytynyt. Poroja kyllä näkyi, mutta niistä ei haittaa ollut.

Meille tämä oli kolmas tunturisuunnistuksemme. Viime vuonna olimme H/D A -sarjassa, mutta tällä kertaa ilmoittauduimme ensimmäisen kerran tapaan B -sarjaan. Tämä tarkoitti sitä, että molempien päivien matkat olivat “vain” noin 14 km, eikä 5 km pidemmät. Myös kartan mittakaava oli meidän sarjassamme 1:20000, kun taas A:ssa se olisi ollut 1:25000.

Ensimmäinen kisapäivä lähti liikkeelle klo 14 yhteislähdöllä. N.900 suunnistajaa oli järjestäytynyt siisteihin riveihin tunturikeskuksen parkkipaikan viereiseen tunturikoivikkoon. Lähtö oli hieman epämääräinen, sillä kunnon lähtökomentoa ei kuulunut, mutta matkaan päästiin kuitenkin ilman isompaa hässäkkää. Ensimmäiselle rastillemme oli matkaa n.800 m. Hölkkäsimme loivasti nousevaa tunturia harvassa tunturikoivikossa kartan polkuviidakkoa lukien. Hieman poluissa sekosimme ja pummasimme ensimmäistä rastia minuutin pari. Ensimmäinen rasti oli sen verran lähellä lähtöä ja kun leimasimia ei ollut kuin yksi, niin rastille muodostui melkoinen ruuhka. Pienen jonotuksen jälkeen omakin leimaus tuli tehtyä. Alku meni vielä myös mittakaavaan totuttelussa ja pohtiessa miten kartan vihreä, valkoinen, keltainen ja valkokeltainen oikein maastoon peilautuu.

Rasteja ei reitillä ollut kuin seitsemän kappaletta joten rastivälit olivat pitkiä. Heti toiselle rastille olikin sitten jo matkaa 2,5 km. Rastivälillä oli Kiilopään tunturi ja sen me päätimme kiertää vasemman kautta. Suunnistamista helpotti se, että rasti oli korkean poroaidan vieressä, ja kun olimme nousseet jo avotunturiin, niin Lapin ja Ivalon paliskuntien välisen poroaidan havaitsi jo kaukaa, eli suuntasimme vain kohti aitaa. Rasti näkyi pienen lammen rannassa jo melkein kilometrin päästä.

Kolmannelle rastille oli matkaa reilut kaksi kilometriä. Rasti sijaitsi taas pienen lammen rannalla Nilanpään ja Rautupään välisessä kurussa. Tälle rastivälille ei nousua kovinkaan paljon siunautunut ja kun avotunturin maasto oli vielä suht hyväkulkuista, niin rastivälin pystyi juoksemaan lähes kokonaan. Suunnistaa ei tälläkään välillä juurikaan tarvinnut, sillä tavoitellun kurun näki jo kaukaa, samalle rastille näytti olevan menossa muutenkin paljon muuta porukkaa joten ainoa työ oli tossun liikuttaminen.

Neljäs rastiväli olikin sitten ensimmäisen päivän pisin, n.3,5 km. Vaikka rastivälille osuikin Nilanpään tunturin huippu, niin päätimme kuitenkin edetä suoraan viivaa pitkin. Välin ensimmäinen kilometri oli melko tiukkaa nousua ja se menikin kokonaisudessaan kävellen. Tunturin huipulla pääsi juoksemaan kilometrin verran reipasta vauhtia hyväpohjaisessa maastossa, jonka jälkeen alkoi alamäki. Jyrkimmän alamäen jälkeen avotunturi muuttui harvaksi tunturikoivukoksi. Tunturikoivikko kasvoi ja tiheni aina vaan ja pian olimme hieman jo hukassa. Rastin piti sijaita pienen tiheikön keskellä olevan aukon reunassa. Tarkasta sijainnista pelkällä käyrää sisältävällä kartalla ei ollut mitään hajua, mutta yhtäkkiä tupsahdimme jollekin aukolle. Pienen ihmettelyn jälkään huomasimme, että tulimme juuri hakemallemme aukolle ja rasti oli 50 m päässä. Tällä kertaa kävi emämunkki.

Viides rastiväli oli pituudeltaan kolmisen kilometriä. Jälleen päätimme edetä kompassisuunnalla viivaa pitkin, sillä kovin kovia nousuja ei välillä ollut. Väli päästiin juoksemaan kokonaisuudessaan ja rastillekin osuimme lähes suoraan. Se lämmitti vielä entisestään mieltä kun puoli kilometriä ennen rastia meitä edellä ollut pari juoksi meitä vastaa kun olimme lähteneet jo rastilta.

Kuudennelle rastille ei ollut matkaa kuin 1,5 km. Jatkoimme valitsemaamme linjaa, eli suorilla vaan ilman kiertoja. Kilometri menikin ihan mallikkaasti, mutta sitten aloimme jälleen sekoilemaan eteen tulleessa polkuviidakossa ja tiheässä tunturikoivukossa. Onneksi lähestyessämme rastia muitakin suunnistajia oli menossa samalle rastille joten tällä rastilla saimme hieman peesiapua. Muuten olisimme menneet varmaankin hieman rastista ohi.

Viimeinen rasti oli puolen kilometrin päässä ja aivan kisakeskuksen vieressä. Rasti oli ison polun vieressä ja väli oli kokonaisuudessaan alamäkijuoksua tunturikoivikossa. Rasti löytyi helposti ja maaliin oli enää vain pari sataa metriä viitoituksen kera.

Ensimmäisen päivän reissu meni yli odotusten, sillä loppuaikamme oli 1:56 ja se oli vain 13 minuuttia enemmän kuin päivän kärjellä. Pummejakaan ei tullut kuin pari pientä. Tulimme maaliin sarjassamme kahdeksantena, mutta koska näissä sekaparisarjoissa on käytössä ikähyvitysminuutit, niin niiden jälkeen sijoituksemme oli vasta 27/57. Hyvitysminuutteja sai jokaisesta vuodesta kun parin yhteisikä meni yli 70 vuoden. Parhaimillaan joku joukkue sai hyvitystä 59 minuuttia, kun me taas saimme vain 2 minuuttia.

Toinen kisapäivä oli hieman ensimmäistä lämpimämpi ja aurinkoisempi, joten tiedossa oli jälleen hikinen urakka. Vajaan 14 km:n matka ja 350 m:n noususumma olivat kutakuinkin samat kuin edellisenäkin päivänä. Sarjamme ensimmäinen lähtöaika oli klo 10 ja ensimmäisen päivän tuloksissa puolen tunnin sisällä olleet parit lähtivät matkaa taka-ajolähtönä. Taka-ajolähtöön ei ehtinyt kuin pari kymmentä paria ja loput lähtivät sitten matkaan puolen minuutin välein. Ikähyvitysminuuttien vuoksi meidän ero kärkeen venähti reiluun 43 minuuttiin joten lähtöaikamme oli 10:44.

K-pisteelle oli 400 m kivistä vastamäkistä polkua ja sen hölkkäsimme rauhallisesti samalla kun suunnittelimme reittiä ensimmäiselle rastille. Päivän ensimmäiselle rastille oli matkaa kilometrin verran. Reitti sinne oli hyväkulkuista, nousevamaastoista tunturikoivikkoa. Tarkalla kompassisuunnalla rasin löytymisessä ei pitäisi olla vaikeuksia, sillä rasti sijaitsi tunturin jyrkän takarinteen pienen lammikon rannalla. Lähempänä rastia alkoi taas muitakin pareja näkymään ja kaikki olivat joko menossa tai tulossa juuri siltä rastilta minne mekin olimme menossa.

Toisen rastivälin pituus oli n.2 km ja siihen sisältyi pari pienempää ja yksi isompi nyppylä. Päätimme kuitenkin jatkaa ensimmäisenä päivänä hyväksi havaittua linjaa, eli suorilla vaan. Muutaman sadan metrin tunturikoivikko-osuuden jälkeen pääsimme jälleen avotunturiin. Ahopäät -tunturi tuli ylitettyä melkein korkeimmalta kohdalta ja jyrkin kohta sinne menosta tulikin käveltyä. Tunturin päälle päästyä näkyikin jo selvästi lampi jonka rannalla rasti sijaitsi.

Kolmannelle rastille oli taas hieman pidempi matka, 3,5 km. Välin ensimmäinen 1,5 km oli melko tasaista ja hyväkulkuista avotunturia, joten sen pystyi juoksemaan kokonaisuudessaan. Jälleen näkyi paljon muitakin pareja etenemässä samaan suuntaan ja tapahtuma vaikuttikin enemmän kilpajuoksulta kuin suunnistuskisalta. Myös yhden poron kanssa pääsimme ottamaan kisaa, kun se porhalsi ohitsemme täyttä vahtia vain muutaman metrin päästä – jäätiin toisiksi. Tasaisen pätkän jälkeen noustiin jonkin verran tunturiin ja nyt piti laittaa välillä kävelyksikin. Viimeinen 1,5 km rastille olikin sitten pelkkää alamäkijuoksua. Ensin avokalliossa, sitten harvassa tunturikoivikossa ja lopuksi tiheämmässä ja kivikkoisessa tunturikoivikossa. Rasti löytyi Luulammin rannasta.

Neljäs rastiväli näytti jo etukäteen viikonlopun rankimmalta. Matkaa oli jälleen n. 3,5 km, mutta reitille osui Kiilopää ja suora reitinvalinta edellytti lähes sen huipulle kipuamista. Mitään järkevää kiertotietäkään ei näkynyt, joten nousumetrejä piti alkaa keräämään. Kävelyä välille keryi yli kaksi kilometriä ja kerran piti heittää reppukin selästä ja ryömiä poroaidan ali jotta matka etenisi. Tasaiselle päästyämme laitoimme jälleen juoksuksi. Rasti näkyi melkein puolen kilometrin päähän, sillä se sijaitsi tunturin alarinteessä.

Viidenellä rastivälillä teimme poikkeuksen reitinvalintaa ja päätimme tehdä pienen kierron. Ilman kiertoa olisimme joutuneet jälleen nousemaan korkealle Kiilopäälle ja se ei enää houkutellut. Kiertoon löytyi myös hyväkulkuinen polku joten kierto oli ehdottomasti oikea ratkaisu. Polkua juoksimme kilometrin verran jonka jälkeen siiryimme etenemään tunturikoivikon ja avotunturin puolelle. Taas meinasimme juosta vähän ylärinteen puolelta ohi, mutta onneksi samalle rastille oli menossa paljon muutakin porukkaa joten huomasimme virheemme ajoissa ja kaarsimme alas rastille.

Maaliin oli matkaa enää reilu kilometri ja kaksi viimeistä rastia oli aivan maalin läheisyydessä. Vielä kun suurin osa tuosta matkasta oli alamäkeä ja hyväkulkuista leveää polkua, niin loppumatka menikin kilpajuoksuksi.

Toinen päivä meni ehkä vielä ensimmäistäkin päivää puhtaammin eikä pummausta tullut juuri ollenkaan. Toisen päivän aika oli 1:53 ja se oli vain 20 minuuttia päivän voittajaa hitaampi. Sijoitus oli 10/57. Kokonaistuoksissa olimme sijalla 15. ja eroa kärkeen kertyi 40 minuuttia. Hieman spekuloivaa tuloslaskentaakin tuli tehtyä, sillä pikaisesti katsottuna, ilman ensimmäisen päivän hyvitysminuutteja olisimme olleet kahdeksansia. Tulos oli siis yli kaikkien odotusten ja ennen kaikkea olen tyytyväinen lähes puhtaaseen suoritukseen. Toisaalta muutamalla rastilla oli hieman onneakin mukana, ja loppujen lopuksi kovin kummoisia suunnistustaitojakaan ei ainakaan meidän sarjassamme vaadittu. Juoksukunto oli suunnistustaitoa tärkeämpi ominaisuus.

Työharjoittelussa

Kesälomaan tuli muutaman päivän tauko, kun maanantaina piti raahautua taas työpaikalle. Raahautumiseksi töihin saapuminen melkein muodostuikin, sillä 16 km:n matkasta jouduin kävelemään 5,5 km. Oli taas oikein maanantaiaamun älyn väläys ja aivot narikassa. Aamulla kun lähdin maantiepyörällä sotkemaan töihinpäin, niin totesin, että renkaisiin voisi lisätä vähän ilmaa. Pyöräilin siinä sitten työmatkan varrella olevalle huoltoasemalle ja ruuvasin venttiilin korkin auki. Siinä sitten muistin, että näissä renkaissa on maantiepyörille tyypillinen Presta -venttiili. Tämän tyyppinen venttiili toimii siten, että ensin ruuvataan venttiilin päässä olevaa pientä ruuvia vähän auki ja sitten pitää painaa vielä venttiilin tappia jotta ilmaa menisi sisään tai tulisi ulos. Tein juuri näin, ja venttiilin tappia painaessa ilmaa tuli ulos sen verran, että rengas meni aika lössöksi. Sitten piti alkaa täyttämään rengasta, mutta eihän huoltoaseman letku tietenkään tuon tyyppiseen venttiiliin sopinut. Loppumatka meni siis kävelyhommiksi. Päivällä piti sitten vaivata työkaveria jotta pääsin hommaamaan oikeanlaisen adapterin venttiiliin ja täyttämään renkaan. Pyörä tuli siis kuntoon, joten pääsin töiden jälkeen tekemään pyörälenkin Säijän kautta kotiin. 50 km lenkillä tuntui, että koko matkan oli vain vastatuulta ja muutenkin ensimmäinen pyöräily kuukauteen tuntui tahmealta.

Koko kesäloma oli taukoa myös salilla käynnistä, mutta tiistaina täytyi sekin huvi taas aloittaa. Siitä on nyt sitten loppuviikko kärsitty, kun paikat ovat kipeät, vaikka varovaisesti yrittikin aloittaa. Aamulla tuli pyöräiltyä myös töihin ja illalla sitten juosten kotiin. Eipä kovin rennolta juoksukaan tuntunut, mutta siitäkin huolimatta VK1 -lenkki tuli tehtyä.

Keskiviikkona oli synkkä ja myrskyinen päivä… tai ainakin sateinen ja myrskyinen. Vettä oli tullut yön ja päivän aikana yli 40 mm ja rakeitakin oli kuulemma lähistöllä tullut. Onneksi illaksi sateet lakkasivat, sillä ohjelmassa oli Pirkkalassa juostava Yöhölkkä – tai ei se nyt oikein yöhölkkä ollut sillä lähtö oli jo klo 19. Lämpöä oli vajaat parikymmentä asetetta ja etelätuuli oli erittäin kova. Lähtöhetkellä meinasi alkaa vettäkin satamaan, mutta se onneksi jäi vain muutamaan tippaan. Matkana 10,6 km, reitti kulki kuntopolkuja pitkin ja oli paikoin melko mäkinen, reitti juostiin kahtena lenkkinä. Tavoitteeni oli päästä keskimäärin 4 min/km vauhtia. Ensimmäinen kierros tuli juostua melko varovaisesti, kun ei ollut mitään hajua millaisia mäki vastaan tulisi. Toiselle lenkille lähtiessä vastatuuli aika melkoinen ja peesiapua ei ollut. Toinen kierros meni melkein ensimmäisen kaltaisesti, ylämäissä vähän himmailtiin ja muuten mentiin mitä kintuista pääsi. Jotenkin kuitenkin meno oli melko tasapaksua eikä edes lopussa saanut juurikaan irroiteltua. Toisen kierroksen jouduin juoksemaan melkein koko ajan yksin joten kiriapuakaan ei ollut. Matkan aikanakaan ei oikein missään vaiheessa tuntunut pahalta, joten silloin ei ole saanut koneesta kaikkea irti. Olisikohan tuohon saamattomuuteen ja jumiin ollut osasyynä edellispäivän 16 km VK-treeni. Aika kuitenkin oli 41:24 eli 3:54 min/km vauhtia tossu liikkui, joten ihan tyytyväinen täytyy olla.

Torstaina alkoi kesäloman osa 2. Aamusta tein 14,5 km:n juoksulenkin ihan rauhallisella vauhdilla. Sykkeet olivat kyllä todella korkealla, mutta minä vähän epäilen, että mittari ei näyttänyt ihan oikein, sillä sykkeet nousi alamäkiosuudellakin 15 pykälää – tai sitten on päällä joku rytmihäiriö.

Perjantai onkin sitten lepopäivä, sillä silloin matkataan kohti Saariselkää ja siellä viikonloppuna suunnistettavaa Tunturisuunnistusta.

Hyvästi kärpäset

Viimeiset kaksi lomaviikkoa meni enemmän tai vähemmän 24h Rogaining -kisan odottelussa ja valmistautumisessa, tai siitä palautuessa ja sitä muistellessa. Tuo aika tuli vietettyä pitkälti Vehkajärven mökillä. Mitään kovin “laadukasta” juoksuharjoittelua ei tuolle ajanjaksolle mahtunut, ihan perus-mättöä vain. Ja suurin osa niistäkin lenkeistä oli melko väsynyttä menoa, ainakin tuo jälkimmäinen viikko.

Molempina viikkoina tuli käytyä suunnistamassa kertaalleen Punkalaitumen Sanomarasteilla. Ensimmäinen niistä Oriniemessä meni täysin penkin alle. Huumori loppui kesken matkan ja keskeytin koko homman. Vikaa voi hakea äijästä, maastosta ja vähän muualtakin. Jälkimmäisen viikon suunnistus oli Ahvetusjärven kartalla ja sitä voi pitää melkein kotirasteina, sillä mökiltä lähtöpaikalle oli vain 100 m. Maastot oli suht. tuttuja, mutta pystyin minä sielläkin sen verran töpeksimään, että jäi harmiteltavaa.

Viimeiselle lomaviikonlopulle sain sentään tehtyä pari vähän parempaa harjoitusta, kun lauantaina tein vähän reippaamman juoksun, ja sunnuntaina juoksin pitkästä aikaa kotipuolessa pitkän 28 km:n lenkin. Kyllä tuolla maaseudulla oli paljon mukavampi juoksennella kuin täällä pyöräteillä, mutta yksi positiivinenkin asia täältä löytyy, tai puuttuu – nimittäinen kärpäset.

Viikko 29/2010 (20.7.2010 – 26.7.2010)

Ma: Juoksu 14,33 km aika: 01:04:41.7, keskisyke: 134
Ti: Suunnistus 7,45 km aika: 01:09:53.0, keskisyke: 138
Ke: Juoksu 14,31 km aika: 01:01:20.9, keskisyke: 148
La – Su: Rogaining 71 km

Viikko 30/2010 (27.7.2010 – 2.8.2010)

Ti: Suunnistus 5,92 km aika: 00:44:32.5, keskisyke: 160
Ke: Juoksu 13,05 km aika: 00:58:41.7, keskisyke: 138
To: Juoksu 14,32 km aika: 01:06:17.6, keskisyke: 142
La: Juoksu 14,33 km aika: 01:02:23.1, keskisyke: 144
La: Juoksu 8,75 km aika: 00:42:15.0, keskisyke: 124
Su: Juoksu 28,05 km aika: 02:16:36.5, keskisyke: 132