Keväälle takapakkia

Kevään tulo sai tällä viikolla pariinkin otteeseen takapakkia. Maanantain lumisade muutti tiistain suunnitelmia sen verran, että kevään ensimmäinen töihin juoksu jäi väliin, ja siirtyi mattotreeniksi salille. Tiistain aikana maanantaina tulleet lumet olivat kuitenkin jo sulaneet pyöräteiltä, ja keskiviikkona pääsin sitten aamusta hölköttelemään töihinpäin. Muuten oli ihan mukava taas juosta ulkosalla, mutta akilleksen kanssa oli taas ongelmia alku- ja loppumatkasta.

Perjantai-illan lenkki olikin sitten jo vähän vaikeampi, sillä juoksu ei oikein kulkenut laisinkaan ja sekä akilles että polvi eivät tykänneet ollenkaan reilun kympin lenkistä. Olikohan syynä kiukutteluun aamulle tehty salitreeni ja työmatkapyöräily, sillä lauantai-iltana 13 km:n juoksulenkki meni taas ihan mallikkaasti ja kivutkin olivat tiessään suurimman osan matkasta.

Lauantaina tuli laitettua jo viimeisetkin sukset kesäteloille, mutta kun sunnuntain vastainen yö toi taas reippaasti lunta ja kun Aamulehden hakumatkalla nähtiin latukoneen ajavan latuja, niin otin kuitenkin vielä sukset esiin ja lähdin hiihtelemään. Nolla-asteinen keli ja sopivasti rouhitut ladut olivat pitopohjille juuri oikeanlainen keli. Pito oli luokkaa seinä ja luistokin ihan ok, mikäli ei ihan uudella lumella tarvinnut mennä. 1300 km meni rikki tältä talvelta ja siihen se taitaa jäädäkin – mikäli katsoo sääennustetta. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka vielä tulisi yksi takapakkipäivä keväälle.

Hiihdot jatkuvat

Hiihtokausi alkaa olla pikku hiljaa loppumassa. Pirkan hiihdon jälkeen, viimeisen kahden viikon aikana on tullut vielä käytyä jokunen kerta hiihtämässä, vaikka suurin hiihtointo alkaakin olemaan syöty. Muut sukset on laitettu jo kesäteloille, mutta Zero-pitopohjat on vielä iskussa. Ne ovatkin olleet ainoa, joilla näillä keleillä on pystynyt hiihtelemään, sillä paikoin ladut ovat jo sen verran roskaiset, ettei purkki, saati sitten liisterisuksella, ole mitään asiaa laduille. Edellis viikonloppuna kun kelit olivat märänpuoleiset, niin Zerot olivat ihan mahtavat, pitoa löytyi ja luistokin oli niin kauan hyvä, kun latu ei muuttunut ihan märäksi. Tänä viikonloppuna alkoi kelit olemaan jo sen verran jäiset, ettei pitopohjallakaan pärjännyt. Lauantai vielä menetteli ja 40 km meni aikaan 2:45. Sunnuntaina olikin sitten jo sen verran jäistä, ettei potkua juurikaan pystynyt ottamaan ja reissusta tuli pelkkää tasatyöntöä. 25 km:ä pidempää ei niillä jäillä huvittanut lykkiä, vaikka sää oli muuten loistava.

Salilla on jokusen kerran tullut käytyä juoksemassa, mutta onneksi pyörätiet alkavat olemaan jo sen verran sulat, että ulkojuoksukausikin pääsee varmaankin lähiaikoina alkamaan toden teolla. Sunnuntai-iltana kävin ottamassa jo esimakua asvalttijuoksusta, kun tein kympin rauhallisen lenkin. Juoksukautta tosin varjostaa edelleen jatkuvat akillesvaivat, jotka ovat taas menossa huonompaan suuhtaan. Hiihdon suhteen mennään vielä päivä kerrallaan. Jos kelit tuntuu suosivan, niin sitten ladulle, mutta ehdointahdoin en enää laduille lähde.

Pirkkaa

Pirkan hiihto -viikko muodostui melko kevyeksi. Suunnitelmissa oli, että pari hiihtolenkkiä tulisi tehtyä, mutta yhteen se sitten loppujen lopuksi jäi. Syynä ei ollut tällä kertaa kovat pakkaset, vaan liian lämpimät kelit. Ei innostanut lähteä märille laduille räpiköimään ja kuluttamaan turhaan energiaa. Viikolla tulikin harrastettua pääosin vain työmatkapyöräilyä.

Itse Pirkka-aamu oli mitä mahtavin. Uutta luntakaan ei ollut yöllä satanut (perinteistä poiketen), vaan ladut olivat suht liukkaat. Kotoa lähtiessä pakkasta oli kuutisen astetta, mutta normaaliin tapaan se jonkin verran taas kiristyi Niinisaloon pästyä. Linja-autokuski ilmoitti, että asteita olisi ollut -11,5.

Lähtörutiinit eivät poikenneet edellisvuosista. Linja-autosta suoraan vessajonoon (jotka olivat yllättävän lyhyet tänä vuonna), sitten hiihtovaatteiden, monojen ja numerolapun pukeminen ja reppu varustekuljetukseen. Sitten numerolapun riisuminen, hiihtokamojen purkaminen ja uudelleen vessaan. Tämän jälkeen oltiinkin sitten valmiita kiiruhtamaan lähtöpaikalle. Muiden punatarraisten hiihtäjien joukkoon ängin muutamaa minuuttia ennen lähtölaukausta.

Ensimmäiset kilometrit olivat taas melkoista härdelliä, kun kaikki yritti löytää omaa paikkaansa laduilta. Jokusen kilometrin jälkeen pääsi hiihtämään omaa rytmiään eikä ketään enää hiihdellyt kantapäillä. Alkumatka oli pelkkää tasatyöntöä, sillä latu tuntui mukavan liukkaalta. Luistokin tuntui tällä kertaa olevan kohdallaan, sillä pysyin melko hyvin letkoissa mukana aina ensimmäiselle juotolle asti.

Ensimmäisen juoton jälkeen sopivaa letkaa ei tuntunut oikein löytyvän – joko niiden vauhti oli liian verkkaista, tai sitten niiden mukana ei rennolla vauhdilla pysynyt. Jämin jälkeisillä laskuosuuksilla korjaantui harhakuva hyvin luistavista suksista, sillä takaa tultiin ryminällä ohi. Taas alkoi harmittamaan, että tätäkö se loppumatka sitten taas on, että nousuissa kiritään ja laskuissa jäädään.

Sen verran sukset kuitenkin luistivat, että jotenkin pysyin letkojen hännillä, kun peesissä pääsi laskemaan. Siinä löytyikin sitten sopiva letkakin, jonka mukana matka sujui joutuisasti, ja lentokentälle tuli päästyä kymmenisen minuuttia ennen puoli-Pirkan lähtöä.

Kyröskoskelle oli taas laskuvoittoista menoa ja letkassa pysyminen teetti töitä. Heti juoksupätkän alussa puoli-Pirkan kärki pyyhälsi ohi. Ja yhtä suhinaa se sitten olikin seuraavat kymmenen kilsaa. Porukkaa lappasi ohi ihan urakalla, mutta onneksi pääasiassa kaikki olivat puolikkaan hiihtäjiä.

Juuri ennen Lintuharjun huoltoa kuului takaa tulevan tervehdys. Kun käännyin katsomaan, niin sieltähän tuli itse Alex Stubb. Siinä sitten vaihdeltiin jonkin aikaa kuulumisia ministerin kanssa. Hänellä oli kuulemma allaan lainasukset ja voitelijakin oli kuulemma ihan ammattimies – ilmankos en kovin pitkään puolikkaan hiihtäjän vauhdissa mukana pysynytkään.

Rokkakosken jälkeen suksen luisto huononi merkittävästi. Matkan taittaminen alkoi tuntumaan oikein työltä. Porukkaa ei kuitenkaan lapannut ohi ja itse jopa tavoitin jokusia hiihtäjiä, joten taisi muillakin olla ongelmia luiston kanssa. Tosin Pentinmaan jälkeen joku liimautui peesiin ja lasketteli aina alamäissä ohi, mutta jättäytyi kuitenkin joka kerta takaisin peesiin.

Julkujärven laduille päästyä luisto parani taas selvästi. “Perskärpänen” oli pari kertaa päässyt karkuun, mutta molemmilla kerroilla olin saanut hänet jossain vaiheessa kiinni. Julkujärven jälkeen olin taas edellä, mutta moottoritiesillan jälkeen hän taas lasketteli ohi, enkä enää tavoittanut.

Maaliin tuli lykittyä ajassa 5:54:46. Ennätys parani vajaat pari minuuttia, vaikka edellistä ennätystäni olin jo pitänyt rikkomattomana. Tämän suorituksen jälkeen jäi vielä sellainen tunne, että aikaa kyllä pystyy parantamaan mikäli suksi vaan toimisi kunnolla. Sijoitus tippui normaalista jonkin verran, joten ihan putkeen hiihto ei sen puolesta mennyt. Aika olisi pitänyt olla melkein puoli tuntia kovempi, jotta edellisen vuoden sijoille olisin päässyt. Tuuli paransi ennätystään juuri tulla puolella tunnilla, joten kyllä minunkin olisi pitänyt parantaa enemmän kuin tuon pari minuuttia.

Ladut olivat mainiot ja aurinkoisessa, muutamaan pakkasasteeseen lämmenneessä kelissä oli ihan mukava hiihdellä. Kolmastoista peräkkäinen Pirkka tuli hiihdeltyä perinteiseen tapaan perinteisellä tyylillä ja eiköhän sitä ensi vuonna taas viivalle pyritä pääsemään.