Swxi, siwx, sixw, sxiw sxwi, wixs, wisx, wxsi, wxis, wsix, wsxi, ixsw, ixws, iswx, isxw, ixsw, iwsx, iwxs, xswi, xsiw, xwis xwsi, xisw, xiws. Swix -sanan kirjaimet saa muuten väännettyä aika moneen eri järjestykseen. Onneksi Tuulin juomapullossa ei lukenut esim. Fischer (niinkuin minulla), sillä sitten eri variaatioita olisikin tullut melkoisesti enemmän. Viitisen tuntia kun hiihtää toisen perässä, niin mielenkiinto on jo haettava merkillisistä jutuista. Tunnissa saa puhuttua pois tärkeimmät asiat, seuraavan tunnin aikana tulee puhuttua jo mitättömämmätkin asiat, ja kun ilta alkaa hämärtämään, niin ei oikein maisemiakaan enään voi katsella. Sitten pitää vain tuijottaa edessä liikkuvaa juomapulloa ja väännellä sponsorin logotekstiä. Suksen kantaosassakin voisi lukea muutakin kuin “RCR”, tai hiihtopuvun selkään voisi painaa jotain sarjakuvia joita voisi lukea… tai vaikka seitsän veljestä, tulisi sekin luettua. Yksi hauska arvuuttelun aihe on, kun molemmat menee tasatyöntöä ihan “tappituntumalla”, että kummalla jalalla ja missä vaiheessa etummainen hiihtäjä aloittaa vuoropotkun. Alkumatkasta sukset kolisee tiheään, mutta loppumatkasta senkin on ehtinyt jo oppimaan… pitäisi varmaan lyhentää hiihtolenkkejä.
Joo, tiedetään, anteekisi. Taas on viikon teksti päivän myöhässä. Sunnuntaina ei oikein ehtinyt, ja sitten kun olisi ehtinyt, niin ei jaksanut. Muutenkin viikko oli sen verran mitäänsanomaton, että meinasin jättää vallan kirjoittamatta. Mutta eiköhän tässä jotain saa kirjoitetuksi.
Alkuviikosta väsytti niin, että vitutti… ja loppuviikko jatkui samaa rataa. Viikonloppuna vähän helpotti. Siinä kai ne tärkeimmät… tai no olkoon.
Maanantaiaamuna väsynyt salireeni. Iltapäivällä osallistuin töissä järjestettyyn venyttely/pilates -tuntiin. Vatsanseudulle pitäisi jostain löytää vähän poweria, kun meikäläisen six-päkki ei oikein kyennyt pilates-liikkeisiin.
Tiistaina väsynyt töistä kotiin juoksu. Meno ei oikein maistunut. Matkan ainoa ilonaihe oli GPS-mittarin sekoilu. Jossain vaiheessa kun katsoin nopeutta mittarista, niin vauhti näytti suht reippaalta. Seuraava kilsa meni vieläkin reippaammin, mutta sitten kun kilsa-aika alitti 4 min/km, niin tajusin, että mittarihan näyttää päin persettä. Kotona kun tallensin reitin PC:n kartalle, niin reitti näytti kulkevan osittain Pyhäjärven päällä. Se olikin ensimmäinen kerta kun tämä mittari sekoili.
Keskiviikkona oli tunnin jalkahieronta. Illalla piti käydä vähän hiihtämässä, mutta kun oli alkanut pyryttämään lunta, niin kävelylenkki sai luvan riittää.
Torstaina sitten pääsinkin jo ajetuille laduille, sillä edellisenä päivänä ja yönä oli tullut riittävästi lunta niiden ajamiseen. Ladut ei tosin kyllä kovin hyvässä kunnossa vielä olleet, ja kun hiihtokoululaisetkin olivat päässeet harjotuksiinsa ja myllänneet ladut melko tehokkaasti. Muutenkin porukkaa tuntui olevan liikkeellä melko hyvin ja ladut ahkerassa käytössä.
Perjantaiaamusta salille. Illalla piti mennä hiihtämään (tai kävinkin, mutta vain 4 km), mutta kun ilma oli plussan puolella ja satoi räntää, niin jostain kumman syystä pitovoitelutaitoni pettivät.
Lauantaiaamu ei näyttänyt yhtään lupaavammalta kelin suhteen. Ilma oli plussan puolella ja muutenkin oli aika märän oloista. Liisterikokeilu kannatti, sillä pidon sain aikas hyväksi. Luistoa tosin ei ollut yhtään, mutta laiton sen märkien latujen piikkiin, enkä uskonut sen johtuvan lainkaan luistovoitelun totaalisesta laiminlyönnistä. Reilu kolmekymppiä tuli tahkottua, vaikkakin kotiin päästyä se kyllä tuntui suuremmaltakin urheilusuoritukselta. Ennen illan saunalenkkiä tuli vielä tehtyä jokunen tunti klapihommia. 12 km:n saunalenkki piti tehdä vähän reippaamaa vauhtia, mutta se oli kyllä kaikkea muuta. Lunta, vettä, sohjoa, tossu ei pitänyt, vastatuuli ja jalat puhki… juokse siinä nyt sitten reippaasti.
LA-SU yönä alkoi myrskyttämään. Lunta pyrytti ja puut taipuivat vaakasuoraan, aamuyöstä katkesi sähköt, joten näytti siltä, että hiihtään tai juokseen ei tänäänkään kunnolla pääsisi. Lunta oli pyryttänyt sen verran, että kolmisen tuntia meni pihan ja 200 m tien puhdistamiseen. Puolenpäivän aikaan sähköt palasivat ja myrsky näytti laantumisen merkkejä. Aurinko paistoi, pari astetta pakkasta ja ladut oli ajettu, niin se oli ihan pakko lähteä hiihtämään. En tiedä oliko myrsky pelottanut hiihtäjät laduilta, mutta hiljasta oli. Vakionaamat siellä näykyi, mutta muuten mahtui hyvin menemään. Keli oli aika upea ja loppujen lopuksi kilsoja kertyi 51, ja enemmänkin olisi voinut vielä mennä, mutta piti säästää intoa seuraavallekin päivälle.
Se on kumma juttu miten yhdessä munkissa riittää hiihtoenergiaa. Sen vaikutus alkaa jo 10 km ennen itse munkin syöntiä, sillä ainoa syy mennä eteenpäin on hillomunkki. Kolmenkympin kohdalla kun uupuneena ahmaisee munkin (tälläkertaa itseasiassa kaksi kappaletta), niin viimeinen kaksikymppiä menee kuin siivillä… ihme ainetta. Kolmenkympin uupumus (30 tarkoitaa kilometrejä ei ikää, SE uupumus on jo takanapäin ja vaihtunut horrostilaan) johtui ainoastaan siitä, että Swix -juomapullo pakeni edellä sen verran kovaa vauhtia, että oli täysi työ pysyä tuntumassa. Tähän kovaan 5 km:n rypistykseen syynä on toinen hiihtäjille tuttu energian lähde, eli edessä menevä vanha vaari. Sen perässä on pysyttävä vaikka henki lähtis 20 km ennen kotia… ja se en ollut muuten minä joka sen vaarin perässä yritti pysyä.