Nolo ennätys juoksukauden päätteeksi

Mikäköhän siinä on, kun auton nokka on suunnattuna kohti Niinisaloa, niin aina silloin mielenkiintoisin mittari autossa on lämpömittari. Aina on olevinaan liian kylmä keli. Tähän asti jokainen Niinisalon reissu on ajoittunut Pirkan Hiihdon aikaan, mutta nyt edessä olisi Kankaanpään puolimaratoni. Plus kahden asteen lämpötila laittaa ainakin minut vähän miettimään mitä sitä laittaisi päällensä, vaikka edessä olisikin suht reipassykkeinen juoksumatka. Aurinkoista oli, mutta kohtalainen tuuli sai pukevaan pitkähihaisen juoksupaidan päälle vielä ohuen takin.

Neljä viikkoa aikaisemmin Kaupissa juoksemani maastopuolikas, ja siihen maaston suht kohtalaisen ajan tehneenä, sain vielä päähäni kokeilla syyskuntoni kestävyyttä Kankaanpäässä. Sitä kun on niin mainostettu tasaiseksi ja nopeaksi reitiksi, niin pitihän sitä lähteä kokeilemaan, kun Pirkan Hölkkäkin tuli jätettyä väliin. Ennätystä piti siis lähteä ainakin rikkomaan ja 1.23:lla tai jo 1.22:lla alkava aika vähän siinsi takaraivossa. Tosin syksylle ei ollut kertynyt kovinkaan runsaita km-viikkoja ja jalatkin olivat edelleen vähän jumin puolella. Mutta kokeilemaan piti lähteä.

Lähtöviivalla oli täysi repertuaari pukeutumistyylejä – täydestä talvijuoksuvarustuksesta shortseihin ja hihattomaan paitaan. Keveimmin pukeutuneet kyllä sitten kärkisijoilla näkyivatkin. Venäjän poika oli ilmeisesti tottunut Siperian koleuksiin, ja tummapintaisen kaverin keho luovutti vielä kesän aikana varautunutta lämpöä sen verran, että hellevarustuksessa uskalsivat lähteä liikkeelle. Jukkolan Helikin näytti viivalla olevan. Siihen tyttöön ei kyllä lämpö pääse varautumaan, sillä niin kapoisen oloinen menijä hän on, kun näin livenä oikein näkee. No suunnistukseen kapoisuudesta onkin apua jotta mahtuu metsässä joka oksan raosta pujahtamaan.

Ensimmäisessä lähdössä oli puolikkaan ja kympin juoksijat (maratoonarit lähti 15 min perään). Kärkipään asetelmat (siis ensimmäisten 10-15 juoksijan, joihin itsekin kuuluin) muodostuivat heti parin sadan metrin jälkeen. Kevytpukeinen ulkomaanparivaljakko karkasi heti omille teilleen, heidän perässään meni vähän isompi lössi ja sitten tuli minun ja Reiskan muodostama ryhmä. Taakseni en katsonut joten en tiedä kuinka lähellä seuraava porukka tuli.

Parin kilsan jälkeen totesin jo, että nyt mentävä 3:50 min/km vauhti ei tule kovin kauan kestämään, sillä juoksu ei ollut kovin rennon ja helpon oloista. Viisi ensimmäistä kilometriä meni vielä ihan tavoiteajassa, mutta siihen oli syynä reitin loiva alamäkivoittoisuus sekä myötätuuli. Vitosen jälkeen teimme U-käännöksen ja palasin tuloreittiämme takaisin. Ennen käännöstä laskin, että 8-9 puolikkaan juoksijaa on tullut vastaan ennen minua ja Reiskaa. Reiska oli paikkakuntalainen (myöhemmin kuultuna 50-sarjalainen) juoksijatähti jota “noin” joka toinen juoksija ja jokainen toimitsija kannusti – nimi jäi siis hyvin mieleen.

U-käännöksen jälkeen kohdattiinkin sitten karu todellisuus, eli kohtalaista vastatuulta ja nousuosuutta (jota tällä reitillä ei muistaakseni pitänyt olla juuri ollenkaan – ja paskat). Kilometrivauhti tippui yli 4 min/km eikä juoksukaan oikein maistunut. Olin etukäteen päättänyt, että jos puolimatkassa aika olisi paljon yli 42 min, niin leikki jäisi kesken. Ihan tarkkaa puolimatkan kohtaa juostessani en tiedostanut, mutta muutaman sekunnin päälle 42 min ensimmäinen kierros meni. Reitin varressa kuvaavalle Tuulille huusin, että menen vielä vähän matkaa, mutta tuskin tulen juosten maaliin asti. Tässä vaiheessa Reiskakin, joka oli koko ensimmäisen kierroksen peesaillut takanani, avasi sanaisen arkkunsa ja toivoi, että jatkaisin vielä vetojuhdan tehtäviä, sillä hänellä oli hyppysissään 50-sarjan kärkipaikka eikä haluaisi menettää sitä yksin vatatuuleen puskiessa – kahvitkin lupasi maalissa tarjota.

Keskeyttäminen siinä vaiheessa oli ihan hiuskarvan varassa, sillä meno ei maistunut yhtään ja pistämään vähän alkoi, mutta Reiskan veturiksi lupauduin muutamaksi kilometriksi jonka jälkeen olisi taas hyvä keskeyttämispaikka. Veturin homma ei sinänsä muuttanut matkan taittamisessa mitään, vauhti pysyi samana ja kaveri perässä, mutta nyt tuli juoksemiseen vähän mielenkiintoa lisää. Mihinkään hyvään aikaan ei itselläni ollut enään mitään mahdollisuuksia

Keskeytyspaikka tuli ja päätin vielä jatkaa ainakin vähän matkaa, sillä juuri silloin ei taas tuntunut niin kovin pahalta ja lisäksi taas menttin myötätuuleen ja alaspäin viettävää maantietä. Kääntöpaikan jälkeen näin, että Jukkola oli n. 1 – 1,5 min perässäni, mutta saanut minua kiinni siitä mitä ero oli edellisen kerran samassa kohdassa. Nyt tuli siis toinenkin tavoite matkalle… Heli oli pidettävä takana.

Noin kilometri kääntöpaikan jälkeen alkoi takana kuulunut teputus vähän hiljentyä. Eroa Reiskaan oli tullut pari metriä. Yritin vielä kannustaa 50:läisten kärkijuoksijaa pysymään peesissä, mutta eroa tuli metri metriltä lisää. Toinen vastatuuliosuus jäi Reiskalle yksin puskettavaksi, ja minulta taisi jäädä kahvit saamatta.

Edessä näkyi n. 100 m päässä hiipuva selkä jonka otin seuraavaksi tavoitteeksi. Ohitettavia puolikkaan juoksijoita ei vielä ole tullutkaan tällä reissulla vastaan joten kyllä sitä yksi pitää ainakin ohittaa. Nousuosuudella selkä läheni nopenevaa vauhtia eikä sen kiinniottamisessa loppujen lopuksi sitten ollutkaan mitään vaikeuksia. Rinnalle päästyäni tein varmuuden vuoksi vielä pienen nykäisyn jotta kaveri ei pääsisi peesiin, mutta turhaa sekin oli, sillä aika väsyneen oloinen hän oli.

Enään ei ollut kuin kolmisen kilometriä maaliin, mutta aikaakin oli kulunut sen verran, että 1:25:n alitus teki tiukkaa. Pakko oli pikkaisen vauhtia yrittää kiristää jotta ennätyksen tekeminen ei menisi liian tiukalle. Kilometri ennen maalia juoksu muuttui aika äänekkäksi, sillä suusta pakonomaisesti tuleva ähinä alkoi olemaan jatkuvaa. Vieläkin oli kiristettävä vauhtia, sillä se 1:25 näytti todellakin olevan työn ja tuskan takana, kun vielä GPS:kin näytti vielä 90 m liikaa (joka tarkoittaa ajassa n. 20 sek), niin kaikki voiman rippeet oli käytettävä. Viimeisillä parilla sadalla metrillä ähinän kovuus ja rytmi kasvoivat sitä mukaa kuin loppurypistyskin koveni. 1:25:n aika alittui 11 sek:lla joten täpärälle meni. Jukkola tuli maaliin minuutin minun perässäni joten tiukille meni sekin saavutus.

Ennätys parani 17 sek, mutta se ei ollut sitä mitä täältä lähdettiin hakemaan. Kaksi minuuttia pois, niin sitten olisi kelvannut. Harvoin sitä ennätysjuoksun jälkeen näin pettynyt on. En tiedä olenko käsittänyt väärin reitin tasaisuudesta kirjoitetut hehkutukset, mutta kyllä niitä mäkiä Kankaanpäähänkin on siunaantunut. Luulin, että reitti on melkein kuin vesivaaalla vaateroitu lentokenttä. Vai olikohan järjestäjät päätelleet reitin tasaisuuden sillä, että kun lähtö ja maali on samalla korkeudella, niin kyllä reitinkin on oltava silloin tasainen. Ei vaan… eihän siellä nyt mitään isoja nousuja ollut, mutta kun vastatuuleen puskee, niin silloin kyllä pienikin nousuvoittoisuus syö voimia. Hyvät järjestelyt oli, ja hernekeitto maistui hyvältä lenkin päätteeksi.

Suurin virhe itselläni oli, että laitoin ennen kisaa IcePower Hot:a takareisiin ja akillesjänteisiin. Aluksi se ei tuntunut missään, mutta 7-8 km:n jälkeen alkoi tuntumaan siltä, että akillesjänteet olisivat aivan jäässä. Se olikin yksi syy miksi meinasin keskeyttää. Juoksun jälkeen suihkussa IcePower:n aiheuttama kipu oli niin kova, etten pystynyt kunnolla olemaan suihkun alla, kun pohkeet meinasivat räjähtää. Oli varmaan huvittavan näköistä kun meikä yritti pestä itseään siten, ettei pohkisiin osuisi lämmintä vettä. Illallakin meni vielä lauantaisauna pilalle, kun kipu yltyi vielä niin kovaksi, että löylyissä ei pystynyt olemaan. Oli kyllä viimeinen kerta kun IcePower Hot -tuubi osuu minun kätteni.

Juoksukausi tuli päätettyä nyt sitten tähän. Viikko tai pari juoksutaukoa ja sitten aloitetaan treenaus taas uudestaan.

Pariin viikkoon ei ole tullutkaan blogia kirjoitettua, joten kirjoitetaan nyt sitten oikein urakalla ja käydään vielä lyhyesti läpi pari edellistä harjoitusviikkoa.

Vko 41, eli tästä edellinen viikko alkoi perinteisesti punttisalilla, sekä pyöräilyllä töistä kotiin. Loppuviikosta tein sitten viisi juoksulenkkiä joista kertyi kilometrjä n. 70. Eli pitkästä aikaa taas ihan suht hyvä määrä. Yritin pitää näillä lenkeillä pääosin vähän reippaampaa vauhtia, välillä lyhyitä vetoja tehden. Mukaan mahtui kyllä rauhallisempiakin kilometrejä.

Ko. viikon sunnuntaina minun piti mennä juokseman Pinsiön Hölkkä 7,5 km, vähän niinkuin valmistelevana harjoituksena Kankaanpään puolikasta silmälläpitäen. Se oli kuitenkin vähän epäonninen päivä, sillä ensinnäkin noin 10 km:n ajomatkan jälkeen huomasin, että minulta jäi GPS kotiin, ja lähdin sitä sitten kiireellä hakemaan jotta saisin juoksuvauhdin kisan aikana. Sitten kun vihdoin ja viimein pääsin paikanpäälle, niin totesin, että eihän täällä ketään ole. Juoksija Lehdessä oli paikaksi merkitty Pinsiön koulu Hämeenkyrö, joten ajattelin, että se onkin sitten eri kuin Pinsiön koulu Pinsiössä Ylöjärvellä. Lähdin siis ajelemaan kotiinpäin. Todellisuudessa olinkin ollut Metsäkylän koululla jota olen aina luullut Pinsiön kouluksi.

Tällä kuluvalla viikolla ei sitten olekkaan tullut paljon mitään tehtyä. Maanantaina taas tunti punttisalilla, sekä tunti jalkahierontaa jossa todettiin, että jumissa vielä ollaan. Sitten vielä illalla vielä kauden viimeisillä Tampereen Iltarasteilla Julkujärvellä. Keskiviikkona juoksin töistä kotiin, mutta muuten viikko onkin ollut lepoa puolimaratoniin asti.

Päätössuunnistukset

Kerrankin tuli valittua kisatapahtuma oikein. Tarpian Suunnan lauantaina järjestämässä suunnistus-triathlonissa oli nimittäin vain 5 osallistujaa joista naispuoleisia 2. Eli nyt oli erittäin hyvät mahdollisuudet päästä palkinnoille, etenkin kun palkintoja näytti olevan enemmän kuin osallistujia. Järjestelytkin toimivat hyvin, vessajonoja ei ollut, lähtöviivalla pääsi eturiviin ja maalissa oli mahdollisuus saunoa.

Itse kilpailu alkoi vajaan 3 km:n maastojuoksulenkillä. Mäkiä matkalla oli riittävästi ja lopussa alkoi hapottaan aikas tavalla, mutta tulin kuitenkin ensimmäisenä juoksupätkältä lajin vaihtoon. Sain puolentoista minuutin kaulan pyöräilyosuudelle, mutta 6 km kohdalla toinen takaa-ajajista sai minut kiinni, vaikka oli lähtenyt 2 min perääni. 10 km polkemisen jälkeen suunnistuksen alkaessa olin minuutin verran pyörähurjastelijaa perässä. Jalat tärkisten lähdin vajaan neljän km:n, 14 rastin ja suht helpon näköiselle suunnistusreitille. Mitään kovin kummoisia hakuja ei tarvinnut suorittaa, mutta muutama heikko reitinvalinta oli. Maalin tulin n. 5 min ennen pyöräspesialistia, mutta kolmas H-sarjalainen oli tullut jokunen minuutti aiemmin maaliin, mutta hän oli ilmeisesti eri sarjassa, sillä hänellä oli suunnistusreitillä muutama rasti vähemmän kierrettävänä.

  

Sunnuntaina oli vuorossa kauden (todennäköisesti) viimeinen suunnistuskisa. Mynamäellä järjestetty Oravatonni käytiin hienoissa olosuhteissa, vaikka metsä olikin tosi märkä. Itselläni oli 7,3 km:n reitti 15 rastin kera. Pari ensimmäistä lyhyttä rastiväliä menivät taas ihmettelyn merkeissä. Mitään isoa hakemista ei ollut, mutta rauhallisesti tuli edettyä. Sitten tulikin pidempi rastiväli ja siinä pääsi taas paremmin suunnistuksen makuun. Tämän jälkeen edessä oli avokallioseikkailua josta selvisin mielestäni yllättävän hyvin. Onneksi kallioalueet olivat selkeitä eikä suurta katastrofia päässyt tapahtumaan. 9 -10 välille tuli lähdettyä vähän huonosti karttaa lukien ja teinkin ylimääräisen kalliokierron, jossa kului muutama turha minuutti. 11-12 välillä tein, ehkä muista poiketen, tiekierron joka oli varmaankin minulle ihan hyvä ratkaisu. Lopussa ei sitten ollutkaan enään mitään ihmeellistä.

Tässä osoite Orava1000:n reittiini: http://www.tomirinne.net/kartat/Mahlio_051008.jpg

Viikonlopun kisoja tuli alustettua maanantain punttisalilla, kolmella töistä kotiin pyöräilyllä sekä parilla juoksulenkillä. Juoksuista toinen tuli mentyä reippaampaa vauhtia 10 km:n verran, ja toinen vauhtileikittelynä joka sisälsi jokusen 500 m ja yhden 1000 m vedon.