Edellisviikko meni pitkälti Tampereen puolikkaasta palautteluun. Viikolla pari perusköpöttelyä ja jalkahieronnassa käynti. Viikonloppuna tulikin sitten tehtyä jo laadukkaampia harjoitteita. Lauantaina tein vähän vajaan tunnin juoksun Lamminpään kuntopoluilla. Laadukkaan lenkin siitä teki maaston mäkisyys. Lenkkiin mahtui yhdeksän enemmän tai vähemmän kunnon ylämäkeä reilun 12 km:n matkalla. Nousumetrejä n. 220.

Sunnuntaina tein muuten normi pitkän ja rauhallinen lenkin, mutta venytin mittaa muutamalla kilometrillä normaalista. Mittaa tuli hieman päälle 28 km. Nuin pitkää juoksulenkkiä ei ole tullut tehtyä viiteen vuoteen, jolloin juoksin viimeisen (tai ainakin viimeisimmän) maratonini. Maanantaina kyllä tiesi tossujen olleen viikonloppuna jalassa.

Viikonloppuna kannoin myös maantiepyörän yläkertaan ja kiinnitin harjoitusvastukseen. Ja maanantaiaamuna tuli sitten avattua sisäpyöräilykausikin. Tein 40 minuutin treenin ja tuli todettua, että kyllä on kesän aikana päässyt pyöräilykunto huonoon jamaan. Mutta ensi keväänä ollaan varmaankin sitten kovassa pyöräilykunnossa, kun talveilla ei varmaan juuri muuta pääse tekemään.

Tällä viikolla tuli juostua viikolla parina päivänä töihin ja takaisin, 20 km/pv. Lauantaina oli sitten seuraava kisa, kun vuorossa oli Suomensaaren juoksu. Kuuden (=5,5) kilometrin lenkki koostui kolmesta kierroksesta Suomensaaren lenkkipoluilla. Maasto oli vaihtelevaa eikä tasaista kohtaa juuri reitille osunut. Polut olivat paikoin kapeita ja tarkasti juostavia, joten vauhti (ainkaan omani) ei päässyt nousemaan päätä huimaavaksi. Sijoitus kuitenkin oli neljäkymppisten sarjassa toinen, ja kun päivälle osui vielä mainio syyssää, niin mikäs siinä oli tempaista keuhkoja raastava pikamatka.

Sunnuntaina oli vuorossa taas pitkä lenkki. Vaihtelun vuoksi jätin Tahmelan lenkin tekemättä ja suuntasin Lamminpään, Julkujärven ja Koukkujärven lenkkipoluille. Sen verran oli maasto mäkinen, ettei reissusta muodostunut sykkeiltään ihan rauhallinen PK-lenkki, vaan pääasiassa mentiin PK2-alueella ja vähän myös anaerobisenkin puolella. Mutta hieno maastoreitti kyllä oli. Sää osui taas kohdilleen, vaikka lähdössä ei ollutkaan kuin kolmisen astetta lämmintä. Mutta vajaan 27 km ja yli 200 nousumetrin matkalla lämpöäkin ehti tulemaan. Loppumatkasta alkoi jo paikatkin ihmettelemään moista polkujuoksentelua ja ainakin polvi ja nivunen alkoivat vähän kiukuttelemaan.

Tämän kesän juoksujen “päätavoite” oli asetettu alkukesästä Tampereen puolimaratonille. Tuolloin ei vielä aikatavoitetta laitettu vaan ainoastaan, että puolikkaan pystyisi kilpailumielessä ja -hengessä juoksemaan. Jos jalka vaan kestää kesän laadukkaat harjoittelut.

Tuo tapahtuma oli nyt sitten lauantaina ja kesän harjoittelut oli tarkoitus ulosmitata parhaalla mahdollisella ajalla. Sää oli syyskuun puolenvälin sääksi poikkeuksellisen hyvä. Lämpöä 18 astetta ja aurinko paistoi. Itäistä tuulta oli myös jonkin verran matkan varrella, mutta eipä juuri haitaksi asti.

Tämän kertainen sotasuunnitelma oli sellainen, että kuusitoista kilsaa 4 min/km vauhtia ja sitten kiristettäisiin loppukilometreillä sen verran, että 84 minuutin alle päästäisiin. Mielessä toki oli vielä parin viikon takainen kymppi, jossa alkoi kylkeä kramppaamaan ja matka meinasi tyssätä siihen. Olin asennoitunut jo siihenkin, että jos samanlainen kramppi iskisi, niin sitten keskeytetään ja koitataan myöhemmin syksyllä uudelleen.

Kympin juoksijat lähtivät kaksi minuuttia ennen meitä, pari sataa metriä meidän lähtöpaikkamme edestä. Tästäkin huolimatta ensimmäisen juostun kilometrin jälkeen tuli vähän ruuhkaa, vaikka ajoteillä pääsimmekin juoksemaan. Lähtö oli keskustorilta, jonka jälkeen teimme kierroksen keskustassa ja sitten suuntasimme kohti Tampellan aluetta ja sieltä Finlaysonin kautta Kekkosentien viertä kohti Lapinniemeä.

Alkukilometrit olivat hieman suunniteltua nopeampia, mutta Lapinniemeen tultaessa keskivauhti oli asettunut neljän minuutin paikkeille. Juoksu ei tuntunut niin kevyeltä kuin mitä olisi pitänyt neljänneksen juoksun jälkeen tuntua. Muuten kuitenkin kaikki oli ok, mihinkään ei sattunut eikä krampin tunteita vielä ollut. Ensimmäisen juoton Dexal taisi kuitenkin olla vähän liian tujua, sillä vatsassa alkoi vähän kipristelemään – ei kuitenkaan mitenkään pahasti.

Lapinniemestä suuntasimme takaisin kohti Tampellaa, josta reitti jatkui Tammerkosken reunustaa pitkin läpi Koskipuiston, ali Hämeenkadun kohti Ratinan stadionia. Stadionilla tehtiin puolenvälin kunniakierros, jonka jälkeen matka jatkuisi kohti Hatanpäätä ja Arboretumia. Etenkin tuolla keskustaosuudella oli melko paljon tiukkoja mutkia, jotka varmaankin haittasi alle 80 minuutin juoksijoita, sillä paikoin itsellänikin meinasi mennä kurvit pitkäksi.

Alkumatkasta kilometritolpat ja GPS näyttivät suurin piirtein samaa matkaa, mutta matkan edetessä GPS alkoi näyttämään vähän liian lyhyitä kilometrejä. Oman kelloni mukaan ensimmäinen kymppi olisi mennyt aikaan 39:40, mutta todellisuudessa se oli varmaankin aika tarkkaan 40 minuuttia. Järjestäjien tulospalvelun kympin aika ei kyllä pidä paikkaansa alkuun, sillä chip-ajanotto oli jokusen sata metriä kympin kyltin jälkeen.

Stadionin kierron jälkeen edessä oli siis Hatanpää, Arboretum sekä nousu Rantaperkiöön. Vähän ennen Ratinan stadionille tuloa kympin juoksijat olivat kääntyneet kohti maaliviitoitusta, joten nyt kaikki edessä olevat olivat saman matkan menijöitä. Stadionilta poistumiseni jälkeen kuulin järjestäjien kuulutuksesta, että stadionilla olisi käynyt seitsemän juoksijaa, johon tosin en uskonut ja joka todellisuudessa ei pitänytkään paikkansa. Olin nimittän tuossa vaiheessa ehkä 11. Ehkä siksi, että en ole täysin varma montako ohitin loppumatkasta, mielestäni kaksi, enintään kolme.

Noin kolmentoista kilometrin kohdalla ohitin toisen noista kahdesta. Meno ei tuntunut kovin hyvältä, mutta onneksi jokunen selkä näkyi edessä, niin se antoi voimia mennä eteenpäin. Vauhti oli edelleen neljän tuntumassa. Viidentoista kilometrin tolpan kohdalla Rantaperkiön nousuosuuden jälkeen kelloni näytti täsmälleen tunnin aikaa. Matkaa tosin oli 150 m enemmän kuin järjestäjät olivat mitänneet, joten omat kilometriaikani olivat vähän liian kovia.

Vihilahteen saapuessani eteeni oli tullut jälleen yksi selkä, jonka ohitinkin kun saavuimme uudelleen Arboretumiin. Kilometriajat olivat pysyneet sitkeästi tasan neljässä minuutissa, vaikka nyt olisi pitänyt juosta niitä hieman nopeampia kilometrejä. Jalat olivat kuitenkin jo sen verran loppu, että loppukiriä ei uskaltanut vielä tässä vaiheessa ottaa, sillä kovin pahaan katkeamiseen ei ollut varaa, jos halusi päästä vähänkin lähelle tavoiteaikaa.

Kahdenkympin kohdalla uskalsin sitten kiristää vauhtia ja sainkin sitten sen yhden kymmenen sekunttia pois kilometriajasta. Se ei kuitenkaan riittänyt 84 minuutin alitukseen vaan aika meni 13 sekunttia yli. Maaliin tuli kuitenkin päästyä ja sijoitus oli 9. Mitään isompia ongelmia ei ollut, mahaa vähän matkan aikan kivisti, mutta muuten ei ole selityksille sijaa. Päivän kunto on nyt vaan tämmöinen.

Jos leikkauspäiväksi pitää valita joko perjantai ja 13. päivä tai 9.11., niin vaaka kallistuu kyllä tuon jälkimmäisen puoleen, vaikka siinäkin pieni pahanenteinen kaiku onkin. Kantapään alustava leikkauspäivä on nyt siis varattu. Onneksi tuohon päivään on vielä pari kuukautta aikaa, joten operaatiota voi vielä siirtää eteenpäin, jos jalka tuntuu olevan kunnossa.

Kävin keskiviikkona TAYS:ssa ortopedin juttusilla suunnittelemassa mitä tuon jalan kanssa oikein tehdään. Viime aikoina se ei ole ollut kovin huonona, mutta toisaalta ei täysin hyväkään. Ja kuvien perusteella sieltä löytyy vikaa, joka ei itsestään tule kuntoon. Toisaalta nyt se on kestänyt melko hyvin koviakin lenkkejä, joten tässä on kyllä riittävästi pohdittavaa parin kuukauden ajaksi.

Jos keskiviikkona olisi pitänyt päättää, mitä jalalle tehdään, niin puukolle olisin kyllä mennyt, sillä se oli taas niitä vähän huonompia päiviä, kipua, särkyä ja jomotusta. Lauantaina olin taas heittämässä veitseä nurkkaan, sillä mäkilenkki meni täysin ilman kipuja.

Viikkoon kertyi vähän vajaat 60 km juoksua. Pääasiassa rauhallisia lenkkejä, sillä nyt pitää jo vähän himmata viikon päästä olevaa puolimaratonia silmällä pitäen. Sunnuntaina tuli tehtyä muutaman viikon tauon jälkeen maantiepyörälenkkikin. Vaikka sää ja keli olivat vallan mainiot, niin kyllä ilmassa alkaa olemaan vahvaa syksyn tuntua. Mutta mikäs siinä, pimeneviä iltoja odotellessa.