Hellejakso

Viikko 29-30/2025 (14.-27.7.2025)

Kuumaa on pari viikkoa ollut. Jossain päin Suomea on mennyt 30 astetta rikki jokaisena päivänä, ja useampana päivänä olen itsekin osunut tuollaiselle paikkakunnalle. Kaksi viimeistä lomaviikkoa on siis mennyt hikisissä merkeissä. Jos kaksi ensimmäistä lomaviikkoa meni melko viileissä merkeissä, niin nyt on sitten keskiarvo melko hyvä.

Tämä viimeinen parin viikon jakso alkoi vielä Ahvenanmaan pyöräretkellä, joka päättyi Vehkajärven mökille keskiviikkona. Torstai oli täysi lepopäivä treeneistä. Meidät oli kutsuttu tuolloin Kukonharjan mökille iltaa viettämään, ja siellä ilta menikin hyvän seuran, ruuan ja juoman parissa. Muutama alkoholipitoinen annoskin tuli nautittua.

Perjantaina puolen päivän aikoihin, hyvävointisena ja -kuntoisena pääsin jälleen pyörän selkään. Alla oli nyt graveli, joka oli viettänyt aikaansa pari viikkoa Alastaron varastossa. Lähdin polkemaan ensimmäisen pyöräreissupäivän Alastaro – Oripää – Riihikoski -väliä siinä toivossa, että löytäisin matkalle tippuneen tuuliliivin ja sen taskussa olleet irtohihat. Kiersin Oripään Kangastuvan ja poikkesin Riihikosken kauppaan kyselemään varusteiden perään, mutta vähän niin kuin pelkäsinkin, niin eipä niitä löytynyt. Loppumatka mökille kulki ensin Kyrön kautta Pappisiin, jossa poikkesin katsomman lavaa ja uimarantaa. Pappisista Hirvikoskelle, jossa puolestani poikkesin jäätelölle. Loppumatka kulki Metsämaan ja Murronharjuntien kautta. Lämpöä oli 27 astetta ja aurinkoakin riitti lämmön lisäksi. Matkaa kertyi 119 kilometriä ja aikaa kului vähän vajaa 4,5 tuntia.

Lauantaina lähdin mökiltä päin kiertelemään uusia hiekkateitä ja samalla keräilemään jokusia ruutuja. Sää oli edellisen päivän kaltainen, eli aurinkoa ja lämpöä riitti. Etenkin oikean reiden lähentäjä tuli edellisen päivän lenkistä vähän kipeäksi. Sinänsä jännä juttu, kun yli tuhannen kilometrin pyöräretkellä ei tullut mitään vaivoja. Epäilin syyksi lukkopolkimia, jotka olivat taas reilun viikon jälkeen käytössä. Hiekkatiereitti kulki ensin Metsämaalle, ja sieltä Kojonperän kautta Köyliönkylään. Välissä tuli tehtyä muutama pisto erinäköisiin paikkoihin. Loppureitti kulki jälleen Metsämaalle ja sieltä Majanojan ja Vihalaidan kautta takaisin mökille. Matkaa tuli 104 kilometriä ja aikaa kului 4 tuntia. Jonkin verran reiden lähentäjät vaivasivat koko matkan ajan. Tänään, niin kuin eilenkin, tuli takatutkaa ikävä, sillä jokusen kerran huomasin ajelevani liian keskellä tietä ja auto tuli takaa. Aika lailla on tottunut takatutkan varoituksiin.

Sunnuntain vastainen yö olikin sitten melko tuskainen, kun molempien jalkojen reiden lähentäjät olivat niin kipeät, että niitä ei pystynyt jännittämään yhtään. Yöllä piti miettiä kolmeen kertaan, että haluanko vaihtaa asentoa vai vältänkö kivun ja pysyn samassa asennossa. Sunnuntaina ei tarvinnut miettiä lenkille lähtöä tai muutakaan askaretta. Sisun kanssa vähän köpöttelin, mutta sekin hammasta purren kun jokainen askel sattui lähentäjän ja lantion seudulla. Lukkopolkimien piikkiin vaivani laitoin, ja alkoi vähän mietityttämään, että olisiko syynä OP-vaivaani paremminkin ahkera pyöräily kuin juokseminen. Tässä vaiheessa pelkäsin, että jääkö myös pyöräily tauolle. Vai onnistuisiko polkeminen, jos kaikista pyöristä vaihtaisi lukkopolkimet pois.

Myös maanantai meni vielä lepäillessä. Mökiltä siirryimme takaisin kotinurkkiin, jossa aika kului reissukamppeiden purkamisessa ja huollossa, ja muissa askareissa, sillä melkein pari viikkoa olin ollut kotoa poissa. Lähentäjävaiva alkoi vähän helpottamaan, mutta ei ollut täysin häipynyt. Postissa odotti maanantaina myös Saksan lähetys. Siellä oli mm. uuden kuitukiekot maantiepyörään. Ilo oli kuitenkin ennenaikainen, sillä olin saanut kiekkojen valmistajalta viestin, että ko. malli on juuri laitettu käyttökieltoon niissä havaittujen ongelmien vuoksi. Nyt sitten pitää odottaa, että pitääkö ne palauttaa vai voiko ne ottaa käyttöön. Mielelläni laittaisin juuri nuo pyörään eikä tarvisi taas alkaa metsästämään toista mallia.

Tiistaina aamupäivällä uskaltauduin jälleen pyörän selkään. Tällä kertaa maantiepyörän päälle. Lähdin kuitenkin lukkopolkimilla matkaan, vaikka sunnuntaina niistä uhosinkin luopua. Yksi syy lukkopolkimien käyttämiseen oli, että olin maanantaina saanut postissa myös uudet maantiepyöräkengät ja niitä piti päästä kokeilemaan. Päätin kuitenkin mennä vähän rauhallisemmin, ja siten että putkelta en polkisi lainkaan, tällöin repivään jalan nostoa ei tulisi niin paljon. Kiersin ensin Säijän lenkin myötäpäivään ja jatkoin sitten vielä Nokian kautta Siuro – Sasi -lenkille. Lopuksi kiersin vielä Teivon kautta kotiin. Matkaa kertyi tasan 100 kilometriä ja aikaa kului 3,5 tuntia. Keskitehot olivat 164W. Sää oli edellispäiviä mielyttävämpi, sillä taivas oli pääosin pilvessä ja lämpöäkin vain 25 astetta. Edellisten päivien tapaan tuultakaan ei juuri ollut. Positiivista oli, että jaloissa ei tuntunut kipua, ja polkemisen jälkeen pystyi kävelemäänkin kivutta. Negatiivista oli, että pitkästä aikaa jouduin tien päällä rengasoperaatioon, kun takakummi alkoi tyhjentyä vähän Säijän jälkeen. No, ei se ollut kuin reilun kymmenen minuutin välitauko.

Keskiviikkona oli graveli ja ruutujen keräilypäivä. Samalla periaatteella lähdin polkemaan kuin edellisenäkin päivänä, eli putkelta ei poljeta ja alamäissä lepuutetaan sitten persusta. Ensin suuntasin Antaverkan ja Vahannan hiekkateille. Sieltä Pimeesalmeen ja Ylisten kautta Kyöstilän hiekkateille. Sitten paria lenkuraa lukuunottamatta suorilla takaisin kotiin. Pölyistä oli, ja kuumaa ja aurinkoakin oli tarjolla. Hienoja uusia paikkoja tuli nähtyä, vaikka melko lähellä tuli pyörittyä. Matkaa kertyi 86 kilsaa ja aikaa tuohon pyörimiseen kului 3:50. Jalat pysyivät tälläkin lenkillä kunnossa.

Torstaina aamupäivällä lähdin ViLe:n kanssa maantiepyörälenkille. Poljimme ensin Karhelle, sieltä Viljakkalaan päin, jossa jouduimme tekemään U-käännöksen, kun yksi silta oli remontissa eikä siitä päässyt läpi. Jouduimme kiertämään Hämeenkyröön Vilpeen kautta. Kehäkukassa vähän munkkienergiaa, ja sitten matka jatkui Heinijärven kautta Häijääseen ja sieltä Salmin ja Siuron kautta Nokialle, jossa poikkesimme jäätelölle. Jäätelön jälkeen reitti jatkui vielä Villilään, Tohloppiin ja Teivoon, josta Ylöjärven keskustan kautta takaisin kotiin. Matkaa kertyi 133 kilometriä ja aikaa kului 4:50. Rauhassa mentiin kun oli niin sairaan kuuma. 30 astetta meni varmaan rikki ja kun aurinkokin porotti, niin tukalaa oli. Keskitehot olivat 140W.

Perjantaina siirryimme jälleen Vehkajärven rannalle. Kuuma päivä jälleen, mutta kolmen ajonpäivän jälkeen pidin lepopäivän. Alastarolla kävin peräkärryä täyttämässä. Sain myös mukavan viestin, sillä joku oli Raisiossa löytänyt viime viikolla tiputtamani takatutkan. Pieni löytöpalkkio ja saan vanhan tutkani takaisin. Tosin olin ehtinyt ostaa jo uuden, mutta nyt on varalaite, tai sitten sen voi laittaa myyntiin.

Lauantain lenkki lähti vähän käsistä. Alkuperäinen suunnitelma oli polkea suoraviivaisesti ensin Huittisiin ja sitten Sastamalan kautta takaisin mökille. Perjantain levon ja aikaisen lähdön ansiosta, jalka oli kuitenkin sen verran syönnillä, että päätin polkea Sastamalasta Sammaljoen kautta. Sitten menin vielä Halkivahasta Urjalaan, jossa pidin pienen energian tankkaustauon. Urjalasta kieppasin vielä Nuutajärvelle ja sitten vielä Koskioisten kautta takaisin mökille. Suunniteltu vajaa satakymppi venähti melkein sadaksi ja seitsämänkymmeneksi. Aikaa vierähti vähän reilu 5:20. Tuokin kertoo, että jalka oli ihan hyvässä iskussa, kun 160 kilometrin asfalttiosuus meni 31,3 km/h:n keskarilla. Keskitehot olivat 181W. On kyllä mukava reitti. Pääosin hyväkuntoista alustaa eikä nousumetrejäkään tullut kuin 800. Aamulla kun pääsi ennen ysiä liikkeelle, niin lämpöä ei ollut kuin vähän päälle 20 astetta. Loppulenkistä lähenneltiin kyllä taas kolmenkympin lämpöä. Aurinko paisteli eikä tuulikaan kauheasti häirinnyt matkan tekoa.

Myös sunnuntai oli pyöräilypäivä, kun siirryimme mökiltä takaisin kotiin. Aamukasilta kun pääsi lähtemään, niin sää oli vielä oikeinkin miellyttävä. Lähtiessä lämpö oli napsun alle kahdenkymmenen asteen, eikä se vajaan neljän tunnin lenkillä ehtinyt kuin juuri ja juuri hellerajaan. Aurinko paisteli koko ajan, mutta yllättävänkin paljon sai ajella varjossa. Lempäälään asti oli pientä sivuvastaista tuulta, mutta ei mitenkään pahaa, mutta sen verran kuitenkin, että ehdein jo miettimään, että onko jalka edellisen päivän lenkistä niin väsynyt, ettei meinaa kolmenkympin keskaria saada pidettyä. Ja olihan se jalkakin vähän väsynyt, mutta loppua kohden alkoi tuntumaan siltäkin osin paremmalta. Nyt tuli myös ajettua jonkin verran putkeltakin, joten on mielenkiintoinen nähdä, onko huomenna reiden lähentäjät taas kipeät. Reitti kulki Punkalaitumen keskustan kautta Vesilahdelle ja edelleen Lempäälän ja Säijän kautta Rajasalmelle. Siellä päätin tehdä vielä parinkympin lisälenkuran Nokian Takalauttalan kautta, kun ei se ukkonenkaan näyttänyt vielä tulevan. Lenkille kertyi mittää 118 kilometriä ja aikaa kului vähän päälle 3:50. Keskitehot olivat 169W.

Kesäloma, tai voiko tällaisena yrittäjänä sanoa että on lomaa, on vain jakso, jolloin ei  vainole töitä, on nyt pidetty. Aika paljon tuli pyörän päällä vietettyä aikaa. 39 lomapäivään pyörällä tuli oltua 29:nä. Kilometrejä kertyi melko tarkkaan 3100 ja tunteja 124. Retki-, gravel- ja maantiepyörät olivat kaikki suurin piirtein yhtä paljon käytössä, ainakin kilometrejä katsottaessa.

Pyöräretki Ahvenanmaalla

9.7. – 16.7.2025

Heinäkuun alussa aloin katsomaan vähän tarkemmin kymmenen päivän sääennusteita, että milloin sitä pääsisi aloittamaan kesän pyöräretken. Keskiviikkona näytti alkavan jakso, joka voisi soveltua hyvin useamman päivän reissulle. Ei muuta kuin pyörälaukkuja pakkaamaan ja reissuun. Itse asiassa laukut tuli pakattua jo maanantaina, jolloin tein parinkymmenen kilometrin testilenkin täydellä lastilla. Koska pyörä tuntui toimivan täydelläkin lastilla ihan hyvin, ja kaikki noin 80 varustetta, jotka olivat muistilistallani, oli pakattu, niin keskiviikkona sitten pääsin matkaan. 

Viime vuoden retkeen nähden pyöräkalusto oli vaihtunut. Talvella kasattu teräsrunkoinen pyörä oli jo ollut työmatkapyöräilykäytössä, mutta nyt se joutuisi kovempaan testiin. Olin jättänyt pyörästä pois lukkopolkimet, joten nyt pystyi polkemaan lenkkareilla. Muuten varusteet olivat viime kertaan nähden samat, mutta lisäyksenä oli retkityyny sekä toinen power bank.

Reittisuunnitelma ja -aikataulu olivat lähtiessä vielä melko avoimia. Ensimmäisen yön olin suunnitellut olevani Pöytyällä Kurjenrahkan kansallispuiston keskuksen tuntumassa. Seuraavat yöpymispaikat katsottaisiin sitten lähempänä niiden ajankohtaa. Aikataulu oli myös melko avoin. Seuraavan viikon torstaina pitäisi olla viimeistään Punkalaitumella, mutta tarkempaa suunnitelmaa ollut.

Ensimmäinen päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Reitti kulki ensin Lempäälän ja Vesilahden kautta Punkalaitumelle. Punkalaitumen keskustassa tein ensimmäisen pysähdyksen kun poikkesin kahvila Myötätuuleen tankkaukselle. Sitten Punkalaitumelta Alastarolle, jossa poikkesin pikaisesti porukoilla, ja samalla sain täytettyä juomapullot. Seuraava pysähdys tuli jo Oripään Kangastuvalla, jossa valmistin Primus-keittimellä reissun ensimmäisen pussipasta-annoksen. Tähän asti olin ajellut tuttuja reittejä, mutta loppupäivän pätkät olivat minulle uusia. Oripäästä lähdin polkemaan Aurajoentietä etelään päin. Riihikoskella poikkesin kauppaan ostamaan eväitä. Viimeinen pätkä ennen Kuhankuonoa oli osittain hiekkatietä, mutta hyväkulkuista sellaista, ja ensimmäiseen yöpymispaikkaani pääsin ongelmitta.

Kurjenpesän luontotuvalla kävin uimassa Savojärvessä. Sitten pieni kierros luontopolulla, ja tämän jälkeen iltapuuroa valmistamaan. Samalla sain ladattua luontokeskuksen sähköllä laitteitani. Riippumaton pystytin aivan luontokeskuksen tuntumaan. Juuri kun piti aloittaa leirin pystytys, alkoi satamaan vähän vettä, joten ensin sadesuoja puiden väliin ja sen suojaan odottamaan, että sadekuuro menee ohi. Sade ei kauan kestänyt ja sitten sainkin viritettyä myös riippumaton ja alaviltin paikoilleen. Sitten vaan yökamppeet päälle (lämpökerrasto, pitkät villasukat, fleece ja pipo), retkityynyyn ilmaa ja makuuviltin sisään nukkumaan. Korvatulpille ja silmälapuille oli myös käyttöä. Päivälle tuli mittaa 157 kilometriä ja 6:20 tuntia. Nousu 600 metriä ja laskua 50 metriä enemmän. Eli kun oli laskuvoittoinen reitti ja taisi olla myötätuultakin, niin keskinopeus nousi suunniteltua aika paljon kovemmaksi. Päivä oli aurinkoinen ja Garminin mittari näytti keskilämmöksi 23 astetta (yleensä näyttää kyllä yläkanttiin).

Yö meni ihan hyvin. Ei tullut kylmä, kun piti huolen, että viltit olivat kohdillaan. Nukuttuakin tuli, mutta ei hirveän montaa tuntia kerrallaan. Toinen retkipäivä alkoi myös aurinkoisena. Kamat ensin kasaan ja sitten aamupuuroa valmistamaan. Tavaroita kasatessa huomasin, että tuuliliivi ja irtohihat olivat kadonneet. Olin riisunut ne Alastarolla ja laittanut “jonnekin”. Ehkä ne oli sitten laitettu sellaiseen paikkaan, että olivat tippuneet matkan varrelle, sillä leiripaikastanikaan en niitä löytänyt, vaikka kaikki käymäni paikat kävin tarkastamassa. (Kävin vielä reissun jälkeen polkemassa Alastaro – Riihikoski -välin enkä löytänyt hävinneitä vaateita tienposkesta tai taukopaikoiltani.)

Polkemaan lähdin aika tarkkaan yhdeksän aikaan. Ensin suuntasin Yläneelle päin, mutta melko pian poikkesin hiekkatielle, jota kautta pääsin oikaisemaan Mynämäelle johtavalle tielle. Mynämäellä pysähdyin kahvilaan tankkaukselle ja tyhjennykselle. Pysähdyksen jälkeen jatkoin kohti Taivassaloa ja Kustavia. Tähän asti päivän reitti oli, ensimmäistä 10 kilometriä lukuunottamatta, aiemmin ajamaani reittiä, mutta Kustavista eteen päin kaikki oli uutta ja ihmeellistä useamman päivän ajan. Minunkin pitää manata tuota Kusvaviin johtavaa tietä (niin kuin monelta muultakin olen kuullut) että kuinka ikävä ja jopa vaarallinen se on pyöräillä. Piennarta ei juuri lainkaan ja autoa tulee melkein jatkuvalla syötöllä ohi. Kustavissa myöhästyin parilla minuutilla lossista, johon päästessäni olisin varmaan ehtinyt illaksi jo Ahvenanmaan pääsaarille. Mutta eipä tuo isommin jäänyt harmittamaan, kun ei sinänsä ollut mihinkään kiire. Seuraavaan lossiin pääsin noin puolen tunnin odottelun jälkeen. Lossilla tulin Vartsalan saarelle, eli nyt olin sitten päässyt pois mantereelta. Brändön-lautta lähtisi vasta 16:35, joten minulla oli reilusti aikaa ennen sitä. Ensin poljin noin kuuden kilometrin matkan saaren halki Vuosnaisten Meriasemalle, josta lautta lähtisi. Ajattelin ostaa sieltä kaupasta vähän iltaevästä, mutta valikoimaa ei juurikaan ollut ja leivätkin loppu, joten kaupasta ei irronnut muuta kuin näkkileipää ja keksejä.

Aikaa kun oli ennen lautan lähtöä, niin polkaisin vielä Etelä-Vartsalassa pienen lenkin, jonka varrella pysähdyin myös valmistamaan päivän pussipasta-annoksen. Sen verran aloin jo varomaan punkkeja, että ruokapaikaksi valitsin avokalliosaarekkeen. Ennen lautalle nousua täytin vielä vesipussini iltatoimia silmällä pitäen. Lauttamatkan hinta, 6€, on ihan kohtuullinen, etenkin kun samalla maksulla pääsi kaikkiin seuraaviinkin lauttoihin. Lauttamatka kesti noin 40 minuuttia. Oleskelutiloissa ehti hyvin lataamaan kännykkää ja power bankkia, sekä käymään vessassa. Brändö kuuluu jo Ahvenanmaan maakuntaan. Sen huomasi ainakin siitä, että tiet muuttuivat punaisiksi ja muutenkin saaristolaisuus alkoi tuntumaan lähemmin. Poljin saaren pohjoisesta etelään Torshomaan melko suorilla. Brandön kylässä kävin pyörähtämässä, mutta muuten en juurikaan pysähtynyt missään. Matkaa saaren läpi on noin 14 kilometriä.

Seuraavaksi aamuksi minulla oli sellainen aikataulu, että Torsholman Lauttarannasta lähtisi Hummelvikiin lautta kello 8:05, ja jos siihen en ehtisi, niin seuraavaa saisi odotella 7 tuntia. Aloinkin ennen Torsholmaan saapumista katselemaan, että mistä löytyisi sopiva paikka riippumatolle, sellainen josta ei olisi kovin pitkä matka lauttarantaan. Jonkin verran sain pyöriä saaren eteläpäässä, kunnes vähän sattumaltakin löysin pienen uimarannan, jossa oli jopa puucee ja läheisyydessä sopivan oloinen avokallio ja paikka riippumatolle. Pyörää tosin joutui jonkin verran purkamaan laukuista, että sen jaksoi kantaa kalliolle. Ennen iltapuuroa ja leirin pystytystä kävin tuolla uimarannalla pienellä meripesulla – parempi sekin kuin ei mitään. Päivän data: 148 km / 6:20h. Nousua 420 metriä ja laskumetrejä taas vähän enemmän kuin nousua. Keskilämpö 23 astetta, aurinkoista ja pientä myötätuulta.

Toinen yö meni kutakuinkin samalla tavalla kuin ensimmäinenkin. Nukuttua tuli, mutta ei kovin monen tunnin jaksoissa. Korvatulpille oli tarvetta, sillä kaikenmoiset linnut pitivät mekkalaa, välillä hätkähdyttävän kovaakin. Myös näköpiirissä ollut tuulivoimala humisi jonkin verran. Vaikka ilta oli ollut kaunis ja tyyni, oli yöllä alkanut tuulla ja hieman korkealle jäänyt sadesuoja päästi tuulta ali ja laittoi kietoutumaan tiiviimmin vilttiin. Kello oli soittamassa 5:45, jotta ehtisin varmasti lauttarantaan kasiksi. Sinne tosin ei ollut matkaa kuin kolmisen kilometriä, mutta aamutoimiin kului kuitenkin aina toista tuntia.

Lauttamatka Hummelvikiin kesti noin 2,5 tuntia. Matkalla tehtiin muutama pysähdys eri laitureihin, joten nähtävää riitti siltäkin osin. Merimatkan aikana pystyi taas lataamaan laitteiden akkuja, syömään kantiinin aamupalan (jugurtti, sämpylä, kananmuna ja tuoremenu) sekä vähän torkahtamaankin. Hummelviikin satamassa vasta huomasi, kuinka tuulinen sää olikaan. Lännessä oli myös pahaenteisiä pilviä, ja sadetutka näyttikin, että kahden aurinkoisen päivän jälkeen voisi sataa jossain vaiheessa vettä. Enpä antanut tuollaisen uhan häiritä, vaan lähdin kiertelemään saaren teitä. Mitään sen kummempaa suunnitelmaa päivälle ei ollut – teitä vaan pyöräillen ristiin rastiin, ja illalla katsotaan missä ollaan.

Ensin poljin Vårdössä niin pohjoiseen kuin vain pääsi. Lossilaiturilla tein U-käännöksen ja lähdin takaisin etelään päin kohti Töftön lossia, jonka jälkeen olisin pääsaarella, eikä losseihin/lauttoihin tarvitsisi turvautua muutamaan päivään. Tien reunassa näin kerällä olevan ison käärmeen. Kyyksi sen heti luokittelin, mutta taisi olla kuintekin rantakäärme, sillä kyitä ei pitäisi Ahvenanmaalla olla. Sen verran se kuitenkin laittoi miettimään, että pitää varmaan kallioilla vähän tarkemmin miettiä myös käärmeitä, niin saaristossa kuin mantereellakin. Kyypakkaus voisi olla hyvä lisä jo nyt pitkään tavaralistaan.

Pääsaarella törmäsin ensin Bomarsundin linnoituksen raunioihin. Niillä tein pienen pyörähdyksen ja sitten poikkesin Bomarsundin vierailukeskukseen, jossa kului parikymmentä minuuttia, sillä tässä vaiheessa alkoi vähän tihuttamaan vettä ja päätin olla vielä tässä vaiheessa päivää kastumatta. Pienessä tihutuksessa lähdin kuitenkin sadekamppeissa polkemaan kohti Finbyä. Findystä poljin ensin piston Hultaan, sieltä vähän takaisin päin ja kohti Björbyä. Tällä puolentoista tunnin välillä ei ollut maalaismaisemien lisäksi juuri mitään nähtävää. Ihmisiäkään ei oikeastaan näkynyt yhtään, vain muutama auto meni ohi tai tuli vastaan. Tällä pätkällä sain myös todeta, kuinka mäkistä maastoa Ahvenanmaalla onkaan. Välillä sai ihan tosissaan vääntää poljinta pieninmmälläkin vaihteella. Myös satamaan oli alkanut ja vähän tihutusta reippaammin. Pysähdyin Sundin kirkolla pitämään sadetta ja lisäämään enemmän sadekamppeita päälleni. Sade tuntui vaan jatkuvan ja kävin jopa kirkossa sisällä kun alkoi kylmäkin tulemaan. Kirkossa oli joku toinenkin pyöräilijä pitämässä sadetta. Lähdin kuitenkin melko pian, sateesta huolimatta, jatkamaan polkemista, eikä siinä enää kovin pitkään mennytkään kun sade lakkasi ja lämmöt alkoivat taas nousta. Melko märkänä poikkesin Kastelholman linnan ravintolaan syömään vähän sämpylää ja muuta energiaa. Linnan puolella en poikennut, sillä tämä reissu ei olisi mikään kulttuurimatka, vaan maisemien katselua pyörän päältä. Pian Kastelholman jälkeen törmäsin Taffelin tehtaanmyymälään, josta oli pakko käydä ostamassa jotain pientä, mitä laukkuihin mahtui ja viitsi kuljettaa. Taas jokunen kilometri eteen päin, ja Godbyssä poikkesin kauppaa ostamaan evästä ja tekemään suunnitelmaan, missä sitä voisi yöpyä. Kello alkoi kuitenkin lähentelemään jo viittä.

Päätin lähteä kohti pohjoista ja Getaa. Sinne olisi matkaa tunnin verran, joten siellä jäisi vielä hyvin aikaa etsiä yöpymispaikkaa. Getaan polkiessa tuntui olevan vastatuulta ja mäkiäkin löytyi. Vai olikohan jo sen verran väsynyt, että kilometrit tuntuivat melko pitkiltä. Tien varrella oli aika paljon omenatarhoja ja muutenkin maalaismaisemaa oli tarjolla. Olin Getan keskustasta juuri ennen kuutta ja ehdein vielä hakemaan kyläkaupasta illaksi vettä, ja kysymään löytyisikö uimarantaa. Sain uimarannalle ohjeet ja muutenkin ystävällistä palvelua, vaikka suomea ei täälläkään osattu puhua. Illan piristys oli kaupan pihassa ollut Mitsu Tredia, samanlainen kuin minun ensimmäinen autoni oli 90-luvun alussa. Omistajan kanssa siinä muutama sana vaihdettiin ruotsia autoon liittyen, ja sitten jatkoin matkaani kohti uimarantaa, joka sijaitsi kolmisen kilometrin päässä kaupalta. Uimarannalla oli juuri loppumassa lasten uimakoulu, ja pian olinkin rannassa yksin. Pääsin jälleen käymään vain meripesulla, joten kovin raikas olo ei vieläkään tullut, kun kylmässä merivedessä yritti aurinkorasvoja pestä. Rannalla oli periaatteessa telttailukielto, mutta kun näin lähitalon isännän, niin kysyin hänen mielipidetään, josko saisin ripustaa riippumaton (hängematte) uimarannan viereisiin puihin. Selvää kieltoa en saanut, joten pääsin jälleen leiriytymään lähelle pesupaikkaa ja vessaa. Ilta oli taas melko tyyni ja aurinkoinen. Sain kuivateltua kamppeitani rannan pyykkitelineessä. Iltapuuron sijaan söin pussipastaa. Tämän jälkeen leiri pystyyn ja yöunille. Aamun lauttamatkan vuoksi päivälle kertyi mittaa vain 106 kilometriä ja 5:10h. Nousua ja laskua noin 700 metriä. Sateisen ja pilvisen sään vuoksi keskilämmöksi jäi 18 astetta.

Kolmas yö oli tuulinen. Riippari oli isoissa koivuissa kiinni ja lehtien suhina oli koko yön melkoinen, ja kävin yöllä jossain vaiheessa katsomassa että millainen myrsky siellä oikein oli, kun riippumattokin heilui. Sadesuojan olin kuitenkin osannut laittaa viime yöstä oppineena paremmin, joten riipparissa ei viima sentään käynyt. Eikä siellä nyt niin kova myrsky näyttänyt olevan. Iso määrä lehtiä pitää vaan melkoisen suhinan kohtalaisessakin tuulessa. Aamutoimet sujuivat jo rutiininomaisesti. Kamppeet kasaan, aamupuuro sisuksiin, aurinkorasvaa pintaan ja matka jatkukoon. Garminin LiveTrack käynnistyi n. 8:15 ja tulisi pysähtymään n. 11 tuntia myöhemmin.

Ensin kiertelin Getasta länteen olevia pikkuteitä. Kaikki asfalttipätkät kahlasin läpi ja vähän hiekkapätkääkin osui reitilleni. Tosi hienoja rannikkomaastoja mäntyisine avokallioineen näkyi paljon. Palasin takaisin Getaan ja kävin vielä Getasta pohjoiseen Getabergenissä. Sinne polkiessa sai taas vaihtaa pienintä vaihdetta silmään, eikä sekään tuntunut riittävän. Ylhäältä oli kyllä sitten ihan hienot näkymät joten kannatta kivuta, vaikka ensin meinasin jättää väliin. Ylhäältä lähti retkeilyreittejä ja varmaan muutakin nähtävää olisi ollut. Ehkä sitten toisella kertaa. Alas päin tultiinkin sitten vauhdikkaasti ja jarrujenkin toimivuutta sai testata. Takaisin Getan “keskustaan” tullessani huomasin, että sinne pystytettiin kojuja. Googlasin, että mitä olisi tapahtumassa, ja huomasin, että tunnin päästä näyttäisi käynnistyvän Getadagen. Päätin tehdä noin 15 kilometrin mittaisen kierroksen Pantsarnäsin ja Möckelgräsin kautta, ja palata sitten takaisin Getaan katsomaan, mitä siellä olisi tarjolla. Tuo vajaan tunnin lenkki kulki jälleen hienoissa maaseutumaisemissa. Getadagenissa söin vohvelin ja laxburgerin, ja sitten jatkoin matkaani takaisin kohti etelää.

Muutaman seuraavan tunnin aikana takse jäi mm. Tjudö, Pettböle, Näs ja Åsgårda. Vähän ennen Saltvikiä pysähdyin syömään eväitä. Jonkin verran tästä eteen päin tulin Haraldsbyhyn, ja Färjsundetissa poikkesin korkealle näköalapaikalle reissun ensimmäiselle jäätelölle. Pari kilsaa eteen päin ja edellisen päivän tapaan kävin Godbyssä kaupassa hakemassa evästäydennystä ja suunnittelemassa loppuillan reittiä. Jo edellisenä päivän Getaan polkiessa olin huomannut tien varressa pyöräilyreitistön merkkejä, ja olin suunnitellut jossain vaiheessa kiertää niiden kautta. Iltapäivä kun oli vielä aluillaan, niin päätin lähteä takaisin pohjoiseen päin ja kiertää nuo merkatut reitit. Ensin jäi taakse Pålsböle ja Kroklund. Sitten tulin takaisin 4-tien länsipuolelle ja Vandöstä kävin tekemässä piston Bastön. Tällä välillä tapasin nelivuotiaan setterin, jota piti ehdottomasti käydä rapsuttamassa. Karvakorva oli kuulemma lähtöisin Tampereelta, vaikka emäntä ei suomea puhunutkaan. Bambölen uimarannalla kävin nauttimassa päivän pussipasta-aterian. Ruokatauon jälkeen kävin tekemässä vielä piston Bergössä. Tuolla välillä ei juurikaan nähtävää ollut, kuin vasta ihan loppu kilometreillä, mutta tulipahan käytyä. Yöpaikaksi olin valinnut Eckerön suunnan. Sinne reitti kulki Bjärstömin kautta, josta lähtien pääsikin ajamaan loppumatkan pyörätietä pitkin.

Olin suunnitellut, että neljännen päivän päätteeksi hemmottelisin itseäni ja etsisin yöpymispaikan, jossa pääsisi suihkuun, sänkyyn ja pizzalle. Eckerön ajeltiin ison tien vieressä olevaa pyörätietä, eikä mitään isompaa nähtävää ollut. Yhden pienen kierron tein Marbyn kautta, mutta muuten ajelin pyörätietä pitkin. Vähän ennen Storbyn kylää tuli viitta oikealle “Eckerö Camping” ja päätin valita tuon yöpaikakseni, vaikka sinne oli vielä 7 kilometriä matkaa. Leirintäalue näytti ihan hyvältä ja aika hiljaiselta. Kävin kysäisemässä onko mökkiä tms. sänkypaikkaa vapaana, mutta halvin sänkypaikka oli 170 euroa, joten hylkäsin sen ja päätin nukkua tämänkin yön riipparissa. Varsinaisia riipparipaikkoja ei leirintäalueella ollut, mutta löysin kuitenkin sopivan paikan läheltä resparakennusta. Ensin suihkuun ja sitten respan ravintolaan pizzalle, ja samalla ehti ladata vähän kännykkää ja power bankkia. Pizzan jälkeen aloin pystyttämään leiriä, ja samalla aloin kuuntelemaan jymyä, joka kantautui vielä melko kaukaa. Pian sain huomata, että kunnon ukkosrintama oli lähentymässä ja kaukainen kumina alkoi muuttumaan kovemmaksi jyrinäksi ja taivas muuttui tummaksi. Sain leirin kuitenkin pystyyn ennen kuin alkoi satelemaan, ja siirryin makuulle kuuntelemaan lähenevää ukkosta ja sadetta. Siinä menikin sitten useampi tunti ennen kuin ukkonen oli siirtynyt kauemmaksi. Pari kertaa salama löi tosi lähelle. Yöllä heräsin vielä tyhjennykselle ja sain ihailla taivaalla jatkuvasti näkyviä välähdyksiä, jotka olivat siirtyneet jo kauemmaksi. Enpä muista, olisinko ollut vastaavassa jytinässä ja salamoinnissa aiemmin, ainakaan ulkona. Pyöräilypäivälle kertyi matkaa 185 kilometriä ja aikaa 8:30. Nousua ja laskua kertyi n. 900m.

Aamulla oli kosteaa ja sumuista. Kamppeet ensin suurin piirtein kasaan, ja sitten siirryin kamoineni leirintäalueen huoltorakennukselle, jossa tein aamupuuron ja laitoin tavarat tarkemmin järjestykseen. Ensimmäistä kertaa sain pestyä kunnolla keittimenkin ja muutenkin huoltorakennus antoi mahdollisuuden veden enemmälle käytölle ja vähäiselle vessapaperin pöllimiselle. Edellisenä iltana en ollut sänkyyn päässyt, mutta pizza ja lämmin suihku olivat kyllä yleellisyyttä. Ja nyt aamulla kun sai pukea puhtaan paidan ja sukat, niin olo tuntui tosi freesiltä ja mukavalta jatkaa taas matkaa. Ei tarvinnut edes turvautua aurinkorasvaan. Viidennen päivän pyöräilyt alkoivat noin 9:30.

En ehtinyt kovin montaa kilometriä pyöräilemään kun alkoi tihuttamaan vettä Päätin laittaa heti, ennen kuin kamppeet kastuvat kunnolla, sadevaatteita päälle. Laitoin kenkäsuojat ja takin, mutta sadehousuja ei viitsinyt laittaa, kun sade ei näyttänyt kauhean kovalta. Ensin kävin Eckerön eteläkärjessä Torpin ja Skeppsvikin suunnalla. Sitten takaisin Storbyhyn, jossa kävin pyörähtämässä posti- ja tullitalolla sekä satamassa. Poikkesin myös metsästys- ja kalastusmuseon lähellä olevassa kahvilassa. Ennen kuin lähdin ajelemaan pois päin Eckeröstä, niin kävin vielä polkemassa läntisessä osassa jokusen hiekkatien pätkän.

Päivän suunnitelmana oli päästä illaksi Maarianhaminaan, mutta sitä ennen halusin käydä Stömman suunnalla katsomassa maisemia. Ennen Stömman suuntaan kääntymistä kävin vielä tekemässä jokusen piston 1-tien eteläpuolisilla tienpätkillä. Strömman suunnalla oli taas enemmän maalaismaisemia. Äspholmenin tien varrella olevalla avokalliolla tein päivän pussipasta-annoksen ja sitten lähdin polkemaan kohti etelää. Aurinko oli päivän aikana alkanut paistamaan ja lämpökin noussut aika lailla. Juomaa kuluikin hyvin ja Hammarlandissa alkoi pullojen sisältö käymään vähiin, eikä kauppoja oikein tuntunut olevan. Vastaan tuli kuitenkin paikallinen palokuntarakennus ja sen seinästä sain täydennystä pulloihini. Reitti kulki hienoissa maisemissa kohti Marianhaminaa. Matkan varrelle jäi esim. Hellesby, Samuelstorp ja Gottby. Ennen Maarianhaminan keskustaa poikkesin isompaan kauppaan ostamaan jälleen lisäeväitä. Maarianhaminassa hakeuduin melko pian leirintäalueelle, josta löysin sopivan paikan rippumatolle. Jo toisena iltana peräkkäin pääsin lämpimään suihkuun ja se alkoi tuntumaan jo melkein liiankin yleelliseltä. Iltapuuron teko ja leirin pystytys meni vanhan kaavan mukaan. Ilta oli jälleen hieno ja lämmin. Leirintäaluekin ihan kelvollinen ja rauhallisen oloinen, vaikka porukkaa olikin aika hyvin. Päivän pyöräilyaika oli 7:20 ja matkaa jäi taaksi 150 kilometrin verran. Nousu- ja laskumetrejä oli kuutisensataa.

Kuuden retkipäivä alkoi pilvisenä, mutta aamuaskareiden aikana aurinko alkoi paistelemaan ja lämpökin nousemaan ihan hyvin, eli aamutoimien jälkeen sai jälleen ottaa aurinkorasvan käyttöön. Pyöräilyt alkoivat vähän ennen ysiä. Alkajaisiksi kävin kääntymässä Maarianhaminasta etelään Järsön saaren eteläkärjessä. Se oli reilun tunnin kieppaisu. Tälle päivälle minulla oli pieni aikataulukin, sillä suunnitelmissa oli ehtiä klo 16 lauttaan, joka lähtisi Långnäsin satamasta kohti Kökarin saarta. Aikaa oli kuitenkin sen verran hyvin, että päätin lähteä vähän matkaa takaisin länteen päin ja kieppaista Södersundan ja Ulvsbyn kautta Jomalan kirkolle. Kirkolta vielä pohjoiseen Gölbyn asti ja sitten takaisin etelään Jomalbyn, Överbyn ja Önningbyn kautta. Kävin vielä kertaalleen Maarianhaminan keskustassa, jossa poikkesin sämpylällä ja munkilla.

Puolen päivän jälkeen lähdin sitten polkemaan kohti itää ja Långnäsin satamaa. Taivas alkoi mennä tässä vaiheessa pilveen, mutta mitään sateen uhkaa ei ollut. Kävin vielä tekemässä kieppaisun Lemlandin eteläkärjessä Herröskatanissa. Siellä myös jalkauduin vähäksi aikaa, kun kävin kävelemässä lyhyellä luontopolulla, joka päätyi lintutornille. Erilaisia kukkia oli ziljoona kappaletta ja muutenkin hienoa maastoa. Eteläkärjen ohi lipui myös Finnlinesin risteilijä, joka ilmoitteli olemassaolostaan sumutorvella. Jalkautumisen jälkeen suuntasin suorilla kohti satamaa, jossa olin kolmisen varttia ennen lautan lähtemistä. Ehdein tässä välissä tekemään vielä pussipasta-aterian, ja sitten pääsikin pian astumaan lauttaan.

Lauttamatka Kökariin kesti noin 2,5 tuntia. Kökarissa pyörä ulos lautasta ja heti sisään toiseen lauttaan, joka suuntasi Korppooseen. Myös Korppoon lauttamatka kesti noin 2,5 tuntia. Lauttamatkan aikana alkoi tulemaan sumua, mutta ennen Korppoota sää alkoi taas selkeämään. Ysin jälkeen lautta rantautui Korppoon satamaan, ja sitten alkoi taas yöpaikan etsiminen. Suunnitelmissa oli yöpyä sataman lähellä Naawa Nature Campissä, mutta se oli vähän turhan hippi paikka eikä suihkuakaan ollut tarjolla, joten jatkoin etsimistä Korppoon kirkonkylän suunnalta. Kun näin uimarannan kyltin, suuntasin heti sinne. Siellä kävin jälleen meripesulla. Ilta oli jo sen verran pitkällä, että päätin jäädä sinne pöpelikköön yöksi. Melko hämärää alkoi jo olemaan kun iltapuuroa keittelin ja riipparia pystyttelin. Ennen nukkumaan menoa, rannalle tuli vielä jotain nuorisoa metelöimään. Hei eivät minua pöpeliköstä huomanneet, enkä minä heidän puheitaan ymmärtänyt, kun ruotsia puhuivat, joten päätin alkaa nukkumaan. Ja kyllä se korvatulppien avulla jälleen onnistuikin. Pyöräilypäivä oli lauttamatkojen vuoksi lyhyempi, mutta kilometrejä kertyi kuitenkin 130 ja pyöräilyaikaa tuli kuutisen tuntia. Nousua / laskua oli maltillisesti 450 metriä.

Kuudeskin riippariyö meni ihan hyvin. Tuli nukuttua ihan kunnolla ja virkeänä pääsi vakio aamutoimien jälkeen polkemaan, vähän ennen ysiä. Ensin tein pienen pyörähdyksen Korppoon keskusta ja sitten suuntasin kohti Nauvoa, josta lautta Hankaan lähtisi vähän puolen päivän jälkeen. Välissä oli kuitenkin vielä yksi lossi, mutta siihen pääsin suorilla, joten sen odotteluun ei mennyt aikaa. Päivästä näytti tulevan aurinkoinen ja kuuma. Lossimatkalla ehdin laittaa aurinkorasvat ja vaihtamaan “lauttaemännän” kanssa retkeilyvinkkejä ja -kokemuksia. Nauvossa kävin ensin katsomassa lautan lähtösataman, ja sitten kävin kaupassa ostamassa lisää evästä, jotka olivatkin päässeet hupenemaan jo melko vähiin. Vielä jäi hyvin aikaa ennen lautan lähtöä, joten polkasin noin 8 kilometrin verran Nauvo – Parainen -lauttasatamaan päin. Sitten tein U-käännöksen ja tulin takaisin Nauvon satamaan. Lauttaa pääsin suorilta, mutta ehdein kuitenkin vielä käydä satamassa syömässä jäätelön muutenkin katselemassa sataman myyntikojuja.

Lauttamatka Hankaan kesti tunnin verran, ja reitti kulki Seilin sataman kautta, johon rantautuikin suurin osa lautan matkustajista. Hankan satamasta oli muutama kilometri Hämmärsalmen lossille, jonka jälkeen olinkin jälleen mantereen puolella. Lossin jälkeen otetiin retkipyöräilijästä heti luulot pois, sillä railakkaa ylämäet alkoivat heti satamasta. Ja ennen Rymättylää noita rapsakoita nousuja oli ihan riittävästi. Ennen Rymättylää kävin vielä kääntymästä Salonkylän tien päässä. Rymättylässä poikkesin kahvilaan ja täydentämään vesipulloni. Paikallinen mittari näytti 30 astetta, ja siltä se myös tuntuikin. Rymättylästä suoraviivaisesti Naantaliin ja sieltä Raision kautta E18 ohitustien vieressä kulkevaa pyörätietä pitkin Metsämäen Shellin nurmikolle valmistamaan reissun viimeistä pussipasta-annosta. Tällä viimeisellä pätkällä koin reissun pahimmat takaiskun, kun pyörän takatutka tippui johonkin. Jos olisin pitänyt tutkaa/takavaloa päällä pyörätielläkin, niin olisin saanut ilmoituksen, ettei tutkaan saada yhteyttä, mutta nyt kun se oli pois päältä, niin ei ole mitään havaintoa mihin sei tippui. Oli siis turha lähteä sitä etsimään. Vitutus oli kyllä aika kova, sillä ihan ilmainen vempele tuo ei ollut. Naantalissa oli myös pahin läheltäpititilanne, kun autokuski tuli kolmion takaa pyörätien yli, johon minä tulin vähän reippaammin alamäen turvin. Heilutin kuskille nyrkkiä ja näytin keskisormea. Kuski tuli vierelle ja kysyi mikä hätänä. Minä siihen, että “etkö sinä kusipää tajua, että tulit kolmion takaa suoraan eteeni kännykkää räpläten etkä katsonut yhtään”. Jotain se siihen kommentoi, ja minä taas, että “lopeta nyt tuo saatanan kitinä ja lykkää pää perseeseesi, ja mene kotiin peiton alle nukkumaan ennen kuin tapat vielä jonkun”. Sitten jatkoin matkaani ihan hermona. Tai no, oikeasti se meni niin, että näytin vaan nyrkkiä ja jatkoin matkaani. Mutta tuollaisen keskustelun kävin kyllä mielessäni ja olisin mielelläni sen käynyt myös autokuskin kanssa. Karma siinä sitten tuli varmaankin kehiin ja tiputti minun takatutkani – perkele.

Jos edelliset pari kymmentä kilometriä, tai oikeastaan Rymättylästä asti, olin ajanut lähellä vilkkaasti liikennöityjä väyliä, niin nyt pääsin taas rauhallisempaan ympäristöön kun lähdin polkemaan Aurajoentietä kohti Auraa. Suunnitelmissa oli että polkisin aina Melliläjärvelle asti, jossa pääsisin uimaan makeaan veteen monen merivesipesuillan jälkeen. Rannikkoseudun mäkisistä maastoista pääsin vaihteeksi tasaisemalle baanalle. Aurajoentien pyörätiet olivat hyväkuntoisia, hyvältä osin ihan uutta asfalttia. Ja kun Liedon aseman jälkeen siirryin ajotielle, niin sekin oli hyväkuntoista aina Auraan asti. Tämä olikin ihan mielyttävä ajopätkä – hyvä alusta, hieno sää ja mukavat maalaismaisemat. Aurassa poikkesin kauppaan ostamaan juotavaa, sillä sen verran lämmin ajosää oli ollut, että nestettä kului muita päiviä enemmän. Auran jälkeen poljin Heikinsuon ja Karinaisten kautta Kyröön ja Kyröstä sitten viimeiseen reissuyöpaikkaani Mellilänjärvelle.

Muutaman viimeisen kilometrin aikana aloin katselemaan taivasta, että melko synkän näköiset pilvet lähestyivät. Ehdin kuitenkin Melliläjärvelle uimaan ja peseytymään ennen kuin ukkosrintama saavutti. Ranta oli täynnä porukkaa, varmaankin jokunen sata henkilöä. Jonkin aikaa jyrisi ja paukkui sekä satoi vettä, mutta pian rintama meni ohi. Se hyvä puoli ukkosesta oli, että melkein kaikki hävisivät rannalta ja tuli paljon rauhallisempaa. Kun vesisadekin loppui pääsin iltapuuron valmistamiseen sekä yöpaikan etsimiseen. Sopiva paikka löytyi yhdeltä frisbeegolf väylältä. Uskalsin riipparin laittaa siihen, sillä epäilin kenenkään enää siihen aikaa tulevan heittelemään, ja lähtisin kuitenkin aamuvarhaisella liikenteeseen. Päivä oli 165 kilometrin 7:45 tunnin mittainen. Rannikon ylämäkien ansiosta nousumetrejä kertyi melkein 900, laskua vähän reilu 700 metriä, eli nousuvoittoinen päivä. 

Viimeinen retkipäivä lähti käyntiin hyväksi havaituilla rutiineilla. Pyörän päälle pääsin klo 8:45. Päivästä näytti tulevan jälleen aurinkoinen ja kuuma. Melliläjärveltä poljin ensin Loimaan keskustaan. Sieltä hiekkatietä pitkin Ypäjänkylään ja sieltä edelleen hiekkatietä pitkin Humppilaan. Humppilasta loppumatka olikin sitten taas tuttua reittiä, Tourunkulman kautta Vehkajärvelle. Perillä olin melko tarkkaan klo 12. Puolikkaalle päivälle kertyi matkaa vähän vajaa 70 kilometriä ja aikaa kului 3:10.

Reissu oli oikein onnistunut, jos ei ota huomioon matkan aikana hävinneitä tavaroita. Pyörän kanssa ei juurikaan ollut ongelmia. Ketjut alkoivat kitisemään sateiden jälkeen, vaikka ne olikin vahattu. Jouduin lisäämään nestemäistä vahaa jokuseen otteeseen. Jotain pientä naksutusta ja rutinaa oli voimansiirrossa, mutta kyllä ne kuitenkin toimivat ihan hyvin. Varustepuutteita ei ollut, eikä kauheasti ylimääräistäkään tullut pakattua. Terveysongelmiakaan ei ollut. OP-vaiva ei ilmoitellut laisinkaan itsestään. Toiseksi viimeisenä päivänä oikean pohkeen kanssa oli vähän ongelmia, mutta ei enää viimeisenä päivänä. Punkkeihinkaan en törmännyt. Säät myös suosivat melko hyvin. Sateessa ei tarvinnut polkea kuin parin tunnin ajan, vaikka pyörän päällä tuli kokonaisuudessaan oltua noin 50 tuntia. Kilometrejä kertyi noin 1100. Parina yönä sateli, mutta kunnon varusteilla niistäkin selvisi kuivana.

Ahvenanmaalla yllätti, kuinka hiljaista ja rauhallista siellä on. Jos poikkesi vähänkin syrjempään, niin siellä ei kyllä ollut maisemien lisäksi mitään tai ketään. Välillä sai polkea tunninkin, että ei näkynyt yhtään ihmistä. Ei siis ihme, ettei noilta seuduilta löydy kahvilaa saati kauppaa. Teidän varret olivat myös siistejä. Tajusin sen vasta siinä vaiheessa, kun huomasin tiellä tupakan tumpin. Tiet ovat myös hyväkuntoisia, sekä asfaltoidut että hiekkatiet. Maisemat osuivat ainakin minun makuhermooni, joka pitää männyistä, avokallioista ja vedestä, ja etenkin noiden yhdistelmästä. Myös hienoja maalaismaisemia löytyy paljon, mutta osuin kyllä jokusiin tylsiin puskapätkiinkin. Suomen kielellä saarella ei oikein pärjää, ainakaan vähänkin sivummalla. Mutta englannin ja ruotsin sekoitus toimii ihan hyvin. Etenkin lautoilla / losseilla tuli useita mukavia kohtaamisia, jossa tuli paljon juttua pyöräretkistä ja vinkkejä kohteista. 

Ajetut reitit

Sata(si)a, sata(si)a, ropisee

Viikko 27/2025 (30.6. – 6.7.2025)

Toinen kesälomaviikko. Vaihtelevaa säätä, niin kuin kesään kuuluukin. Mökillä tuli koko viikko vietettyä, niin kuin kesään kuuluukin. Muutama kilometri tuli pyöräiltyä, niin kuin kesällä kuuluukin.

Maanantaina päivällä kävi ilmastointikanavien rassaaja nuohoamasta kodin kanavat. Tämän jälkeen lähdin pyöräilemään maantiepyörällä mökille päin. Pilvistä oli ja sateen uhkaakin, ja tällä kertaa uhka realisoitui. Ensimmäinen sadekuuro tuli tunnin kohdalla, vähän ennen Häijäätä. Märästä tiestä päätellen Karkussakin oli tullut joku kuuro. Itse sain seuraavan kerran vettä niskaan jokunen kilometri ennen Sastamalla, mutta Sastamalan keskustassa oli jo kuivaa. Pientä tihutusta oli ilmassa, mutta lähdin kuitenkin kiertämään Sammaljoen kautta. Enää ei vettä sitten isommin satanutkaan, ja aurinkokin alkoi välillä pilkistelemään. Luoteistuuli oli aiko kova. Häijääseen asti se oli vastainen, mutta sitten alkoi puhaltamaan sivusta tai myötäisesti. Myötäistä taisi olla vastaista enemmän, sillä 118 kilometrin matka meni aikaan 3:45, eli keskari oli hieman päälle 31 km/h, vaikka keskitehot jäivät 183W:iin. Illalla vielä mökillä pihan trimmausta ja rannan perkaamista. Hieno ilta, niin mikä siinä oli saappaat jalassa järvessä seistä.

Tiistaina olikin sitten mahtava keli. Aurinko paisteli siniseltä taivaalta, lämpö nousi helleasteille eikä tuulikaan ollut niin kova kuin maanantaina. Aamupäivällä jatkoin illalla kesken jääneitä rannan perkuu- ja trimmerointihommia. Päivemmällä lähdin tekemään gravelilenkkiä Kylmäkosken suuntaan. Ensin Tursaan, ja sieltä Kivisenojan ja Vahosen kautta Halkivahan tielle. Ennen Kylmäkoskea tuli vielä vastaan Kivioja, Mellola ja Taipale. Kylmäkoskelta jatkoin kohti Kehroa. Olin budjetoinnut reissulle yhden pysähdyksen, jos sattuisi vaikka tulemaan joku jäätelökikkari vastaan. Savikoski Caravanissa kävin kyselemässä jäätelön perään, kyllähän sieltä löytyi, vaikka ravintola hiljaisen oloinen olikin. Pääsin korkkaamaan omistajan, edellisenä päivänä avatun, MobilePay tilin ja maksu onnistui hienosti ilman käteistä. Pienen stopin jälkeen matka jatkoi kohti Kehroa. Kehron tieltä poikkesin pienemmälle hiekkatielle, mutta se oli pieni virhe – meni vähän turhankin pieneksi. Halkivahantien ylituksen jäleen suuntasin kohti Pohjastenkulmaa ja sieltä takaisin tuloreitilleni Vahosentielle. Loppumatkasta tein vielä kieppaisun Mustaojantien kautta Vehkajärven eteläpäähän ja sieltä takaisin mökille. Aikaa kului 3:55 ja matkaksi ropisi jälleen satanen. Lenkillä tuli mieleen, että Punkalaitumen seutu on oikein graveloijan Mallorca. Hyväkuntoisia ja hienoja hiekkateitä löytyy älytön määrä, eikä ihan heti tarvitse turvautua samoihin reitteihin. Tämän päivän reittikin oli niin komea että pitää varmaan tehdä joskus uudestaankin, vaikka vaihtoehtojakin löytyisi. Ilta meni taas tutuissa hommissa rannanperkuussa ja pihan trimmeröinnissä.

Myös keskiviikko oli pyöräilyn ystävien ihannepäivä. Aamupäivällä päästiin lämmöissä jo lähelle pariakymppiä ja päivän mittaan lämpö nousi jälleen hellerajan tuntumaan. Aamupäivällä myös tuuli oli maltillista. Minulla kävi tuulen suhteen tuuria, sillä kun lähdin ajoissa maantiepyörälenkille Huittisiin päin, niin vastatuuli ei juurikaan häirinnyt. Huittisista suuntasin Säkylään päin, ja tällä pätkällä vastattuulta oli jonkin verran. Vuorenmaalta suuntasin kohti Vampulaa ja sieltä Alastaron keskustaan. Alastarolla pysähdyin kauppaan ostamaan vähän munkkienergiaa loppumatkaa varten. Loppumatka kulki Niinijoen, Hirvikosken, Metsämaan ja Murron kautta takaisin mökille. Aikaa lenkiin kului 4:25 ja matkaa kertyi 140 kilometriä (josta 5% hiekkatietä), eli keskari nousi 31.6 km/h:iin. Tämäkin tuttu reitti on kyllä tosi hieno ja tasainen. Tällä kertaa onnisti myös sään suhteen. Ilta menikin sitten Alastarolla, kun kävin kotosalla velipojjaan kanssa kaatamassa ja pätkimässä yhden ison männyn. Äiteen kanssa sitten vedettiin oksat silppurista läpi. Iltakympiltä oli niin homma kuin tekijätkin valmiita.

Torstai oli sopivasti sade- ja lepopäivä.

Perjantain vastaisena yönä myrskysi ja sateli vettä. Aamu oli jo poutainen, mutta kova länsituuli jatkui koko päivän. Maantiepyörälenkille ei innostanut lähteä, mutta gravelilla lähdin keräilemään uusia ruutuja. Kovan tuulen lisäksi, lisäjännitystä toi takavaihtajan akku, joka alkoi melko pian lähdön jälkeen ilmoittelemaan vähästä virrasta. Ensin suuntasin Nuutajärven ja Rutajärven ympäristöön. Sieltä siirryin Urjalankylän kautta Vahosen, Tuoreenkulman ja Koosanmaan ruuduille. Paluumatkalla kiersin Oriniemen, Koskioisten ja Tursan kautta. Sellaisia pätkiä tuli taas rämmittyä, ettei toista kertaa tarvi mennä. Mutta mitä sitä nyt ei uuden ruudun takia tekisi. Vaihtajan akku kesti loppuun asti, eikä tuulikaan kovin monessa paikassa menoa haitannut. Sen verran hyvä puhuri kuitenkin oli, että kun tasaisella ja asfaltilla meni myötätuuleen, niin gravelillakin pääsi 200W teholla 47 km/h. Matkaa kertyi 105 kilometriä ja aikaa meni 4:25. Illalla taas vähän tuttuja pihahommia.

Lauantaille oli luvattu sadekuuroja, mutta olisi sitä voinut ennen maantiepyörälenkille lähtöä edes vilkaista sadetutkaan. 10 kilometrin ajon jälkeen alkoi tihuttamaan ja sitten seuraava puolitoista tuntia tuli ajettua enemmän tai vähemmän kovassa sateessa. Välillä vähän ukkostikin. Sade alkoi Tourunkulmalla. Humppilassa pitelin muutamaan otteeseen sadetta, mutta jossain vaiheessa sitä piti lähteä taas liikenteeseen. Jokioisille päin polkiessa satoi koko matkan ja kun seuraavaksi pääsin sateen suojaan Forssan ABC:llä, niin olo oli aika uitetettu ja vähän vilukin alkoi tulemaan varpaisiin. Parinkymmenen minuutin stopin jälkeen sade lakkasi ja aurinko alkoi paistelemaan. Matka jatkui Jokioisten kautta Ypäjälle, jonka jälkeen tuli vielä jokusia tihkusadekuuroja, mutta ei niin paljon, että olisi kunnolla kastellut. Ypäjältä suuntasin Ypäjänkylään ja sieltä Metsämaan kautta Murrolle ja takaisin mökille. 3:50 kestäneelle lenkille tuli mittaa 112 km. Tosi hieno reitti tämäkin, vaikka tällä kertaa sää sen ihastelua vähän haittasikin. Mutta tämän lenkin voisi laittaa vakiolenkkilistalle.

Sunnuntai oli suttuinen. Nukuin yön ulkona riippumatossa. Totuttelin taas riippariin, jos lähtisi kohta taas tekemään useamman päivän pyöräretkeä. Uutena varusteena oli retkityyny, ja se oli ihan hyvä lisä varustukseen. Yö meni ihan hyvin, vaikka välillä vettä kuulosti satavankin, mutta tyyntä oli. Lämpö kävi yön aikana hieman reilussa 10 asteessa, mutta nykyisellä varustuksella tarkeni ihan hyvin. Päivällä tuli vähän väliä isompia tai pienempiä sadekuuroja. Kävimme kosteasta säästä huolimatta tutustumassa Punkalaitumen Yli-Kirran museolla Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttelyyn. Iltapäivällä Alastarolla isän nimppareilla, ja illansuussa tulimme takaisin kotiin.

Ensin viikon blogi-päivitys voi jäädä väliin, sillä viikolla pitäisi lähteä pyöräretkelle ja näin ollen kirjoittelumahdollisuuksia ei taida ole.