Kuusi vuotta on ehtinyt kulua kun viimeksi Kilpisjärvellä piipahdimme. Tälläkin kertaa ohjelma on suurin piirtein sama kuin edellisellä vierailulla, eli luvassa oli perinteikäs Kilpisjärven liikunnallinen Juhannus. Tänä vuonna kesä on edellistä visittiämme huomattavasti myöhemmässä, sillä pohjoisempi Kilpisjärvi oli vielä osittain jäässä ja Saanakin oli ympäriinsä lumiläikkien täplittämä. Koko Juhannuksen aikana lämpötiloissa päästiin hädin tuskin kymmenen asteen tuntumaan ja vettäkin tuli enemmän tai vähemmän joka päivä.

Saavuimme torstaiaamuna autojunalle Rovaniemelle, josta ajoimme parin pysähdyksen taktiikalla suoraan Kilpisjärven majapaikkaamme. Auton takapenkki oli kattoon asti pakattuna kassia, kenkää ja koiranruokaa, sillä Juhannuksen jälkeen olisi tarkoitus suunnata vielä Tromssan ympäristöön suunnistusviikolle. Takaluukku oli varattu kokonaisuudessaan koiruuksien valtakunnaksi.

Juhannuksen liikunnallisuus alkoi heti perjantaiaamusta, kun tuli tehtyä omatoiminen 16 km:n juoksulenkki. Vauhtikin oli, yhden lepopäivän siivittämänä, ihan kohdillaan ja Kilpisjärveltä Norjan rajalle johtava tie oli mukavan loivasti kumpuilevaa, joten mitään isoja mäkiä ei tarvinnut tarpoa. Myöskään liian kuumasta kelistä ei tarvinnut olla huollissaan. 70 minuutin aamulenkki oli sopiva lämmittely liikunnalliselle Juhannukselle.

Illalla oli sitten vuorossa perinteikäs, 72. juhannushiihto. Hiihtopaikka oli tällä kertaa noin 1.2 km päässä Kilpisjärven retkeilykeskuksesta, josta löytyi paikka 180 m hiihtoradalle. Olimme ottaneet mukaan omat monot, mutta sukset ja sauvat lainasimme järjestäjiltä. Oma hiihtotyylini pitopohjasuksilla oli perinteisen ja juoksun yhdistelmä, jolla saavutin n. 24 sekunnin ajan. Sää suosi hiihtoja, sillä aurinko porotti lähes siniseltä taivaalta eikä tuulestakaan ollut haittaa.

Juhannusyönä vaelsimme vielä koirien kanssa Saanan huipulle ihailemaan yöttömän yön aurinkoa, joka olikin hienosti esillä koko vaelluksen ajan. Kahden ja puolen tunnin retki päättyi reilusti puolen yön jälkeen, joten majapaikkaan saapui pari uupunutta koiraa ja heidän taluttajaansa.

Lauantai valkeni myös kuivana joskaan ei aurinkoisena. Mutta sää oli mitä parahin puolilta päivin alkavaan rogaining-suunnistukseen. Paikka oli noin 20 km Kilpisjärveltä etelään. Sarjoja oli 1:n ja 3:n tunnin sekä joukkue- ja yksilösuunnistukseen. Menimme Tuulin kanssa yhdessä kolmen tunnin sarjaan. Jonkinnäköinen reittisuunnitelma tehtiin ennen lähtöä, mutta siinä oli niin paljon epävarmuustekijöitä mukana, että tiedossa oli soveltamista matkan varrella.

Alkumatka meni kartan ja maaston sovittamiseen keskenään ja tunturikoivikossa tarpomiseen. Etenemisvauhti näytti huolestuttavan hitaalta, joten suunnitelmien romuttuminen kalvoi takaraivoa jo heti ensimmäisillä kilometreillä. Pari ensimmäistä rastia kun oltiin löydetty tunturikoivikosta ja noustu jyrkkä rinne ylös, niin sitten alkoi homma vähän paremmin sujumaan.

Avotunturissa vauhti nousi ja rastitkin alkoivat löytymään paremmin. Muutammilla rasteilla oli hieman säätöä, mutta pääosin ei mitään suuria ongelmia ollut ja pystyimme hakemaan jopa muutaman ylimääräisenkin rastin alkuperäissuunnitelman ulkopuolelta. Hieman päälle kymmenen minuuttia etuajassa tulimme maaliin, mutta enempää ei olisi ehtinyt hakemaan. Matkaa kertyi hieman päälle 13 kilometriä. Onneksemme sade alkoi vasta majapaikalle ajettaessa.

Sunnuntaina oli vuorossa Saanan vuorijuoksukilpailu. Olin päättänyt etukäteen, että mikäli sääennuste, eli vesisade, toteutuu niin mukaan en lähde liukastelemaan ja itseäni telomaan. Puoli tuntia ennen kisaa tihutti vähän vettä ja Saanan huippu oli pilvessä, mutta kilpailunumero oli silti lunastettu, joten kisaan oltiin kuitenkin osallistumassa.

Mukanani ei ollut kuin tavalliset juoksulenkkarit, joten ihan optimaaliset ne eivät olleet märille pitkospuille, joita ensimmäinen kilometri pääosin juostiin. Jo alku tuntui melko rankalta ja meno vain paheni kun portaat alkoivat ensimmäisen kilometrin jälkeen. Portaita oli noin puolisen kilometriä. Pääosin ne tuli käveltyä reipasta vauhtia, mutta välillä syke antoi luvan ottaa hieman juoksuaskeleitakin. Tässä vaiheessa etenin kolmantena kisassa. Kärkimies oli n. 100 m edellä ja kakkonen parin kymmenen metrin päässä. Ihan heti takana ei uhkaajia näkynyt.

Matka eteni vuoroin juosten vuoroin kävellen. Heti kun tuli vähän tasaisempaa, niin juoksuaskeleet otettiin käyttöön, mutta kivikkoiset pätkät puuskutettiin kävelyaskelin. Etäisyys kakkosmieheen vaihteli, mutta otin taktiikaksi juosta aina samat osuudet kuin hänkin plus muutaman metrin aina pidempään. Tällä konstilla sainkin hänet kiinni noin kilometri ennen huippua. Loppumatkalla sain repäistyä reilun 40 sekunnin eron, ja huiputin Saanan kakkosena ajassa 32.06.

Kartalla ja GPS:llä matkaa kertyi noin 4 km, mutta nousun vuoksi todellinen matka oli noin 4.5 km. Lämpötila lähdössä oli 9 astetta, mutta huipulla vain 4, joten sieltä piti lähteä melko pian teputtamaan alaspäin. Onneksi vettä ei juurikaan enää matkan aikana satanut, eikä tuulikaan haitannut. Myöskin sumu hälveni kisan aikana siten, että näkyvyys oli koko matkan ajan hyvä.

Se Juhannus oli sitten sellainen. Helteessä ei tarvinnut kärvistellä, mutta sopivasti pukeutumalla kelit olivat ihan siedettävät. Itikoista ei ollut myöskään haittaa. Ainoa kunnon kastuminen tuli vasta maanantaina, jolloin kävimme koirien kanssa katsomassa kuinka vuolas Mallan Kitsiputous olikaan. Tiistaina matkamme jatkui sitten kohti Norjan Vikrania, jossa majailisimme seuraavat kuusi yötä, mutta se on sitten uusi tarinansa se.

Alkuviikko meni univelan maksamiseen. Edellisen viikonlopun yö-rogaining vaati veronsa aikaisten nukkumaan menoaikojen muodossa.  Maanantaina ei työmatkapyöräilyn lisäksi tullutkaan sitten muuta tehtyä. Tiistain treenit olivat myös pelkän työmatkapyöräilyn varassa. Tosin kotiin päin tulin kiertotietä, josta kertyi 50 km:n siivu. Tuolloin taisi olla tämän kevään/kesän paras pyöräilykeli, sillä tuulta ei juurikaan ollut ja lämpökin oli kohdillaan. Keskarikin nousi napsun päälle 30:n.

Keskiviikkona tuli sitten tehtyä jo juoksulenkki. Otin oikein Jalon matkaan mukaan ja kiskaisimme 14 km 4:28 min/km vauhdilla. Jalo suoriutui tällä kertaa oikein mallikkaasti lenkistä, vetoa ei ollut yhtään, vaan poika hölkkäili nätisti rinnalla tai muutaman metrin edellä. Ehkä 25 asteen lämpö hyydytti vähän setteriäkin. Itselleni ainakin otti hieman koville.

Torstaina oli parin tunnin MaSun sulkapallotreenit. Tällä kertaa tuli pari sellaista erää pelattua, että meikäläistä vietiin ihan tosissaan. Hiki lensi niin, että kenttä oli paikoin vaarallisenkin märkä, ja kone hakkasi ihan hyvillä lukemilla. Perjantaina tiesi pelannensa edellisenä päivänä, sillä paikat olivat jokseenkin kipeät ja jumissa. Jätin siis päivän treenit taas vain työmatkapyöräilyn varaan, ihan sunnuntain Pirkan pyöräilyä silmällä pitäen.

Lauantai ei ollut ihan optimaalinen päivä sunnuntain pyöräilyyn. Olimme tulleet perjantai-iltana Vehkajärvelle, ja kävin siellä aamusta tekemässä kevyen, tunnin juksulenkin. Tämän päälle pyöräilimme Tuulin kanssa puolisen tuntia Kokkon kodalle, jossa kiersimme metsässä kolme tuntia etsien paikkoja rasteille, jotka olisivat käytössä heinäkuun iltarasteilla. Tämän päälle sitten vielä puolen tunnin pyöräily takaisin mökille. Ja illallla vielä ennen saunaa nurmikon ajo, n. 1h.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa 40. Pirkan pyöräily. Itselleni tämä oli toinen täysmatka, eli 215 km. Matkaan lähdimme Valmetin 4-henkisellä tiimillä. Lähtöaikamme oli hieman ennen aamukasia, jolloin lämpöä oli 14 astetta ja taivas pilvessä. Sääennuste näytti, että puolilta päivin alkaisi satelemaan vettä, joten laitoin varmuuden vuoksi pitkät kamppeet päälle.

Alkukilometreillä tulikin pari tippaa vettä, mutta sitten taivas selkeni ja aurinkokin alkoi komeasti paistamaan, eli kampetta oli raakasti liikaa päällä. Housuja ei päässyt tietenkään vaihtamaan, mutta ensimmäisellä pysäkillä takkia piti riisua pois, jottei saisi lämpöhalvausta. Ensimmäiset 40 kilometriä mentiikin melkoista kyytiä, sillä keskinopeus oli ensimmäisellä pysäkillä n. 33 km/h.

Matka jatkui, ainakin omalta osaltani, ihan leppoisissa merkeissä. Vauhti ei painanut, vaikka etukäteen pelkäsinkin lauantain puuhastelujen rassaavan jalkoja. Pysähtelimme jokaisella juottoasemalla ja ylämäet mentiin rauhallisesti. Alamäissä ja tasaisilla vauhti nousi taas ihan hyviin lukemiin, sillä tuulta ei juurikaan ollut ja porukassa vetovastuu vaihtui tiuhaan ja peesissä jaksoi polkea hyvin.

Kurussa, noin 140 km:n kohdilla, keskivauhtimme oli vielä 31 km/h, vaikka takana oli jo ihan hyviä mäkiäkin. Itselläni ei ollut vielä muita ongelmia kuin, että oikea pyöräilykenkä hiersi pikkuvarvasta. Uudet pyöräilykengät eivät olleet vielä ihan muotoutuneet jalkaan.

Muroleen ja Kapeen ylämäetkin menivät yllättävän kevyesti. Uusi maantiepyörä tuntui olevan ihan kelpo peli, eikä vanhaa cycloa tullut yhtään ikävä. Terälahdessa, viimeisellä huoltopisteellä, keskari oli tippunut jo lähelle 30 km/h. Vetovastuuta oli alkanut tulla hieman enemmän, mutta onneksi porukasta löytyi edelleen muitakin vetohaluisia, eli saimme pidettyä edelleen hyvää etenemistahtia.

Eerolansuoralla, noin 20 km ennen maalia, alkoi vähän satelemaan, mutta onneksi sitä ei kestänyt kovinkaan kauaa. Maalissa ajonaikainen keskivauhtimme näytti tasan 30 km/h, aikaa oli mennyt 7:09 ja tämän lisäksi taukoja oli ollut yhteensä tunnin verran. Reissu meni omalta osaltani yllättävänkin kevyesti. Maksimisyke oli 144 ja keskisyke vain 116. Sää oli pääosin (tai oikeastaan kokonaan) ihanteellinen. Mitään haavereita tai kalustorikkoja ei tapahtunut, joten reissu meni kaikin puolin ihan 10:n arvoisesti.

Eipä ollut kovin hääppöinen tämä viikko, ainakaan kelien osalta. Taas tuli parina päivänä rakeita taivaalta, ja yöisin läpötila painui lähelle nollaa. Paksumpaa pyöräilykampetta sai taas päälleen pukea.Ja mikä kauheinta, yhtenä iltapäivänä kun poljin töistä kotiin satoi vettä (ja rakeita), niin uusi, säihkyvä pyöräni kurastui.

Eipä kyllä ollut treeniviikossakaan kauheasti kehumista. Maanantaina en jaksanut mennä, reissuväsymykseen vedoten, mukaan sulkapallopeleihin. Tiistain viides ja viimeinen trail-cup -osakilpailu jäi myös juoksematta, muuhun väsymykseen vedoten. Toki tein kyllä tiistaina oman juoksulenkin, ja tuli todettua, että ihan oikea ratkaisu oli jättää polkujuoksut väliin. Trail-cupin kokonaiskilpailussa olin kuitenkin 7.

Keskiviikkona kuntoilut jäivät myös työmatkapyöräilyn varaan, kuten myös perjantaina. Jotain väsymystä taisi niinäkin päivinä olla ilmassa. Torstaina sentään tuli käytyä MaSu:n sulkapallotreeneissä, pari tuntia plätikimässä. Tosin kaksinpeliä ei tullut pelattua yhtään, joten kunnon hiet jäivät tuolloinkin väliin.

Lauantaina olikin sitten vuorossa viikon kohokohta, nimittäin Yö Rogaining kilpailu. Tuulin kanssa osallistuttiin parina, niin kuin tämän tyyppisiin tapahtumiin ennenkin. Lähtöpaikkana oli Olkahisten koulu, lähtöaika klo 22.00 ja aikaa rastien hakuun oli 8 tuntia. Ilma oli selkeä ja illalla oli lämpöä noin 10 astetta. Aamulla kun tulimme maaliin, niin auton mittari näytti kahta lämpöastetta. Joillain soilla oli ollut hallaa, sillä polut olivat siellä hieman rapsakan oloiset.

Aloitimme reissun ottamalla muutaman rastin Olkahisten päässä, mutta sen jälkeen siirryimme Niihaman ja Kaupin maastoihin. Aurinko laski klo 23 aikoihin, mutta ensimmäistä kertaa jouduimme laittamaan lamput päälle vasta puolen yön paikkeilla, jolloin kartan luku ei enää onnistunut ilman lisävaloa. Olin ottanut muutenkin hieman lisänäköä avuksi, sillä 1:30000 kartalla oli sen verran pientä tavaraa, että pimeässä ei enää oikein tahtonut nähdä siitä mitään. Ostin siis kisapaikalta kompassin, jossa oli suurennuslasi mukana. Hieman siitä oli apua, mutta silti sai tarkkaan tihrustaa karttamerkkejä.

Kaupin poluissa menee helposti sekaisin päivärasteillakin, saati sitten yöllä ja 1:30000 suhteen kartalla. Kaupissa tuli tehtyä reissun suurimmat häröilyt. Rasteja kyllä löytyi, mutta aikaakin meni. Tästä syystä jäimme jonkin verran suunnitellusta aikataulusta, ja reittisuunnitelmaa piti tästä syystä hieman karsia reissun loppupuolella.

Kaupin jälkeen suunnistus muuttui joksikin aikaa korttelisuunnistukseksi, joten vauhtikin kasvoi ja tavoittelemamme 10 min/km keskivauhti läheni hyvää vauhtia. Viimeisen pari tuntia kuitenkin oli pääosin metsäsuunnistusta, joten kilometrivauhti tippui taas jonkin verran. Korttelin rastit löytyivät melko hyvin ja jälkeenpäin katsottuna reititkin olivat suht kohdallaan. Lopun metsärastit löytyivät hieman vaihtelevalla menestyksellä, vaikka valoisan aikaan niitä pääsimmekin metsästämään.

Retki meni kaiken kaikkiaan ihan mukavasti. Molemmat jaksoivat suht hyvin, mikään paikka ei hajonnut ja maaliinkin päästiin sallitun ajan rajoissa. Rasteja kerättiin reilut 30 kpl, sijoitus oli 16. ja sekasarjassa 6. (tai itse asiassa 4., koska 2 joukkueessa kaikki olivat naisia). Ensimmäistä kertaa pääsimme myös kokeilemaan ns. kännykkäleimausta, sillä leimaus tehtiin joko QR-koodin lukijalla, NFC-lukijalla tai GPS-paikannuksen avulla. Hyvin näytti toimivan ja tämän leimaustavan ansiosta tuloksetkin olivat koko ajan seurattavissa netistä.