Taas sitä ollaan samassa tilanteessa kuin vuosi sitten. Polvi taas sökönä joten juoksemaan ei pääse ollenkaan. Onneksi vaiva tuli tässä vaiheessa kautta eikä siten haittaa mitään kisoja. Tosin tämä siunasi sen päätöksen, että perun tammi-helmikuun vaihteeseen suunniteltu Endurancen 24-tunnin juoksuun. Näillä syksyn harjoitusmäärillä on turha sinne lähteä tappamaan itseään. Vähän tuo kyllä harmittaa, sillä ilmottautuminen on ollut sisällä kesästä lähtien ja halu oli kova päästä sinne hulluttelemaan.

Tästä viikosta tuli sitten vuoden neljäs 0-juoksuviikko, ja ensimmäinen suunnittelematon sellainen. Pyöräilyä tuli n. 100 km työmatkapyöräilystä ja pari salituntia mahtui viikkoon. Sunnuntaina tein parin tunnin sauvalenkin.

Torastaina kävin avaamassa myös hiihtokauden, sillä lunta oli tullut lisää sen verran, että joku innokas oli päässyt ajamaan perinteisen ladut. Ladut olivat ihemeen hyvät, mutta meno oli surkeeta. Liisterit olisi pitänyt laittaa pohjaan jotta edes jotain pitoa olisi saanut. Lenkki jäi vain vajaaseen 8 km:iin kun suksi ei pitänyt eikä luistellakkaan kovin kauaa viitsinyt.

Maanantain työmatkapyöräily jäi ikävästi kesken kun upouusi nastoitettu Nokian Hakkapeliitta repesi kyljestä ja pysäytti matkanteon rajasalmen sillalle. Kyllä siinä muutama kirosana tuli päästettyä kun retuutin pyörää eturengas ylhäällä, kauheassa tuulessa ja polvi kipeänä.

Toisella pyörämatkalla tuli mietittyä talvipukeutumisen haasteita.  Tuli nimittäin eteen sellainen tilanne, kun rullasin pyörällä, vastoin kaikkia Suomen lakeja, päin punaisia valoja risteyksen keskisaarekkeelle. Takaa kääntyi samaan risteykseen joku yhtä lainkuuliainen autoilija ajaen myös punaisiin (tai ainakin keltaisiin) ja tööttäsi torvea siinä sitten minun rikkeelleni kun ei tekoani sulattanut. Tästä pienestä tapahtumasta sitten havahduin sellaiseen talvipukeutumisen ongelmaan, että eihän näillä minun lobster -tumpuillani (jossa on laitettu kaksi sormea yhteen sormiaukkoon) pysty edes tarvittaessa näyttämään keskisormea. Pienen tuumimisen jälkeen kuitenkin totesin, että asiahan on ihan päinvastoin, eli näillä tumpuillahan on tosi retee näyttää keskaria, kun se on peräti kahden sormen levyinen. Kuten huomaatte, että pyöräillessä ei tule ainakaan työasiat mieleen.

Pian on taas käsillä se aika kun saleille ilmestyvät “tammikuun kuntoilijat”. Hyvissä ajoin loppuvuodesta on tehty taas päätös, että “nyt elämä muuttuu, elämäntavat paranee ja kaikkee… plah plah plah”. Kuntosaleille tulvii yli-innokkaita herätyksen saaneita elämänsä parantajia. Onneksi itse käyn salilla klo 7 aamulla joten silhen aikaan näitä “tammikuulaisia” ei onneksi vielä näy. Mutta voin kuvitella, illalla töiden jälkeen, millaista hampaiden kiristelyä saleilta kuuluu kun himosalikävijät (joihin en itse kyllä lukeudu) joutuvat odottelemaan laitteilleen pääsyä. Tosin voi olla, että kokeneimmat saliluudat voivat tehdä sellaisen uudenvuodenlupauksen, että he eivät käy tammikuussa salilla ollenkaan, sillä he tietävät, että helmikuussa on taas hyvin tilaa.

Sellaiselta henkilöltä, joka lupaa aloittaa liikunnan tai muun harrastuksen tammikuussa, voi kysyä että “MIKSI”. Mielestäni tammikuussa ei kannata aloittaa mitään uutta. Sillä sen nyt tietää, että se aloitus on puoliväkisin tehty. Joo, voi olla, että kuukausi menee ihan kivasti. Aluksi tulee paikat kipeäksi ja sehän tuntuu niin jännältä. Olo on niiiiin erillainen ja pirteä, ja painokin on pudonnut. Mutta mitäs sitten kun elimistö onkin tottunut siihen ensimmäiseen shokkihoitoon. Lihakset eivät kipeydy, painokaan ei enään putoa ja se helmmetin jalkaprässikin alkaa tympimään. Viimeistään maaliskuun alussa varmaankin 95% “tammikuulaisista” on palannut vanhaan tuttuun elämänrytmiinsä ja odottelemaan taas seuraavaa vuoden vaihdetta.

Älä siis aloita tamikuussa salilla käyntiä, lenkkeilyä, tupakkalakkoa, laihduttamista tai ylipäätään mitään. Aloita se NYT. Aloittamisen siirtäminen tammikuulle tarkoittaa sitä, että sinulla ei ole kuitenkaan riittävästi motivaatiota jatkaa harjoittelua pidempään. Mutta jos saat itsestäsi NYT vetämään lenkkarit jalkaa ja lähtemään sauvakävelylle, niin sinulla on paljon suuremmat mahdollisuudet muuttaa elämäntapasi pysyvästi. Eli lopetat heti tämän blogin lukemisen ja lähdet ulos. Jos et voi lähteä koska olet töissä, niin häpeä, työaikana ei blogeja lueta. Jos olet kipeä, niin hae netistä lisää kuntoilijoiden blogeja, sillä niistä saa paljon uutta intoa ja inspiraatiota suunnitella harjoitteluaan ja näin paranetkin nopeammin.

Se siitä. Oma harjoitusviikkoni meni ihan ok, lukuunottamatta sunnuntain pitkää lenkkiä, sillä melkein koko matkan polvi vihoitteli. Toinen mikä jäi viikolta kaivelemaan oli se, kun keskiviikkona juoksin töistä kotiin, niin joku laitapuolen kulkija huuteli vanhan perinteisen “olisit lähtenyt ajoissa, niin… plah plah plah”. Sinänsä itse tuo huutelu ei jäänyt vaivaamaan, vaan se, että se tuli niin “puun takaa”, että en ehtinyt keksiä takaisin mitään fiksua. Joku säälittävän huono heitto lähti, mutta tulisipa uudestaan sama tilanne, niin nyt olisi varastossa paljon hyviä vastaheittoja. Lapsille ja juopoille on aina kiva heittää jotain takaisin, patsi jos nuo molemmat pätevät samaa henkilöön. Silloin ei kannata paljon takaisin huudella, kun ei tiedä mikä mora siltä heilahtaa.

Maanantai oli “normipäivä”; pyörä-sali-pyörä.

Tiistaiaamusta juosten töihin. Nyt sykkeet pysyivät vähän paremmin hanskassa kuin edellisellä viikolla vastaavalla “ennen aamukuutta juoksulla”.

Keskiviikkoaamusta pyörällä töihin. Nyt oli jo oltava vähän tarkempi pyörän kanssa, sillä pyörätiet olivat jo paikoin liukkaat ja Pirkkalasta eteenpäin oli jo pieni kerros lumisohjoakin. Päivän aikana sanoi sen verran lunta, että jäinen pyörätie muuttui entistäkin petollisemmaksi parin sentin lumikerroksen alla. Liukasta oli ja nastarit olisivat olleet jo tarpeen.

Koska keskiviikkona jäi pyörä töihin, niin aamun työmatka meni pääosin autolla. Jäin kuitenkin kyydistä pois Pirkkalan TB:llä ja juoksin siitä salille ja salin jälkeen töihin. Tästä kertyi matkaa pikkuista vajaa 6 km. Illalla töistä pyörällä kotiin. Pakkasta oli sen verran, että kovin liukasta ei enää ollut, mutta pyörä oli päässyt ulkona ollessaan vähän jäähän ja takajarruvaijeri ei oikein tahtonut palautua. Pari kertaa kun olin jarrupalat repinyt käsin irti vanteesta, niin jätin jarruhanikan rauhaan ja jarruttelin vaan kantapäällä.

Perjantai vapaata.

Lauantaiaamusta tein 8 km reippaan juoksulenkin. Tämän alle ja päälle pari km verryttelyä.  Nyt olikin sitten ensimmäistä kertaa tänätalvena nastarit jalassa. En vaan tiedä oliko syynä aamu vai lumi vai mikä, mutta meno ei ollut kovain vauhdikasta ja rentoa – hyvä kun alle 4:20 kilometrejä sai tehtyä. Illalla tein vielä Tuulin kanssa 11 km:n saunalenkin. Päivällä kävin ostamassa polkupyörän etupäähän nastarenkaan, jos se vaikka vähän helpottaisi talvipyöräilyä.

Sunnuntaina oli vuorossa pitkä lenkki. Alusta asti polvi oli kipeän tuntuinen, mutta jatkoin vain matkaa odottaen milloin se turtuisi. 10 km:n jälkeen vähän helpotti, mutta kyllä se koko matkan jonkin verran tuntui. Pääseeköhän huomenaamusta portaita alas ollenkaan. Sykkeet yritin pitää tosi alhaalla vauhdista välittämättä. Luminen ja vähän lipsuva alusta nosti tosin sykkeet vähän liian korkealle, eikä sitten ollut kanttia pudottaa vauhtia yli 5:30, jonka syketavoite olisi varmaankin vaatinut. 24 km tuli köpöteltyä kovassa puuskittaisessa ja pyörivässä tuulessa.

Ihan hyvä viikko taas takana, sillä 86 km juoksua tuli kerättyä hpk:n. Alkuviikko tuntui polvenkin osalta tosi hyvältä, mutta sunnuntai pudotti taas maan pinnalle.

Nyt tarvitsee odottaa miten talven ensimmäinen lumimyrsky menee ohi. Moottorisaha on tankattu ja ketju rasvattu siltä varalta, että aamulla on puita tiellä (tai olohuoneessa).

“…The loser(s) standing small…”. Näin Abbaa mukaellen käännähtää vielä kerran veitsi yhä verta tihkuvassa haavassa. Tässä oli pientä sisäpiirin juttua lauantai-illalta. Vaikka sunnuntaiaamuna olikin vähän käynnistysvaikeuksia, niin illan resetti kannatti tehdä. Sunnuntai-illalle suunniteltu lenkki jäi kyllä tekemättä kun fiilis ja säätila eivät edesauttaneet liikkeelle lähtöä. Onneksi lauantaina tuli otettua pari starttia.

Ensimmäinen lauantain lähtö oli klo 12 kun kauden ensimmäinen TeivoCup lähti liikkeelle. Keli oli mitä parhain, sillä 4 plus-astetta ja tyyni ilma antoi edellytykset hyvään aikaan. Omalta osaltani kuitenkin ennätyshaveet oli hautautuneet päivän, ei niin hyvään, kuntoon. Ensimmäinen kova juoksu sitten neljään viikkoon ei antanut hyviä odotuksia loppuaikaa silmällä pitäen. 19 minuuttia lähdin rikkomaan, joten loppuaika 18:18 oli todella positiivinen yllätys, sillä se jäi vain 10 sek alkukeväänä tehdystä ennätyksestäni. Juoksu tuntui alusta asti ihan hyvältä eikä jalkoja alkanut missään vaiheessa hapottamaan. Kaikki tuli varmaankin otettua irti matkan aikana, sillä 20 m ennen ja 20 m jälkeen maaliviivan meinasi laatta lentää. Oksennusrefleksi tuli jo, mutta onneksi pötsi oli sen verran tyhjä, että ylös ei tullut mitään. Maksimisyke oli 187 joten sekin on varmaan parasta mitä enään pystyy saamaan koneesta irti.

Illalla tuli sitten vielä toinen startti kun lähdimme MS:n kanssa Alastarolla 10 km:n saunalenkille ja juoksentelimme ristiinrastiin A:ron katuja. Palauttavaksi lenkiksi tuota ei voinut kutsua, mutta harvoin sellaista MS:n kanssa pystyy tekemäänkään.

Lauantaina ja sunnuntaina pääsin myös mittaamaan pitkästä aikaa verenpaineeni, sillä  vanhemmilleni oli ilmestynyt siihen tarvittava laite. Lauantaina iltapäivästä arvot olivat 120/75 ja sunnuntaiaamusta pienessä päänsäryssä lukevat olivat 110/70, eli ei ihme, että silloin tällöin sohvalta noustessa näkyy vähän tähtiä.

Muuten viikon treenit tuli tehtyä työmatkaliikunnan yhteydessä. Maanantaihin ja torstaihin sisältyi tietysti myös salitreenit, mutta pyöräilyllä viikko lähti käyntiin. Tiistaina menin myös pyörällä töihin, mutta poispäin tulin juosten. Keskiviikkona treenit tehtiin toisessa järjestyksessä, sillä aamulla juoksin töihin ja kotiin tulin kahdella pyörällä. Aamun juoksu oli aika shokki kropalle, sillä se olisi halunnut varmaan tehdä klo 5:50 jotain muuta kuin lähteä juoksemaan. Kapina ilmeni korkeana sykkeenä. Torstaina oli jälleen vuorossa pyöräilyä.

Sunnuntain suunnittelematon lepopäivä pudotti vähän viikolle suunniteltua kilometrimäärää, mutta lauantain positiivinen TeivoCup tulos kompensoi hyvin vähäisen kilometrimäärän (50 km) pettymystä. Polvi oli edelleen aika-ajoin vielä vähän kipeä ja siellä tuntui vähän niinkuin pientä turvotuksen tunnetta. Kipu ei oikeastaan ole haitannut juoksua ja se on yleensä hävinnyt muutaman kilometrin jälkeen, pois se kuitenkin on saatava.

Lopuksi vielä kiitokset perheille L sekä S lauantain “annista”.

Viikko alkoi vielä raihnaisena, nilkka turvoksissa ja kipua polvessa. Eli juoksutauko jatkui vielä ja fillari pysyi työmatkojen liikkumisvehkeenä koko alkuviikon. Kaikesta huolimatta uskaltauduin kuitenkin maanantaiaamusta salille. Jotenkin salilla käynti on alkanut taas tuntumaan ihan mukavalta. Olisikohan innostukseen syynä aamuinen pyöräily salille ja siitä tuleva alkulämmittely. Olen ottanut pitkästä aikaa ohjelmaan toisenkin salikerran joka ajoittuu torstaiaamuun.

Maanantaista torstaihin tein työmatkat pyörällä. Välillä oli jo vähän pakkasta ja liukastakin, mutta pystyssä tuli pysyttyä.

Keskiviikkona kävin sitten jo kokeilemassa vähän juoksuakin. En tehnyt kuin rauhallisen reilun 6 km:n lenkin, mutta sekin riitti toteamaan, että nilkat ja pohkeet ovat vielä ihan tukossa. Mihinkään ei oikeastaan sattunut, mutta aika tökköistä meno oli.

Perjantai oli täysi lepopäivä, mutta tunnin jalkahieronnassa kävin. Reiden sivut ovat vielä (/taas) ihan jumissa.

Viikonloppuna tein jo pari juoksulenkkiä. Lauantaina rauhallinen 10 km, ja sunnuntaina superrauhallinen reilu 13 km. Muuten meni ihan kivasti, mutta pientä pistoa tuntui polvenseudulla, etenkin sunnuntaina alkumatkasta. Toivottavasti se ei ole mitään sen vakavampaa, mutta jääpussia kyllä näytin sille sunnuntain lenkin jälkeen. Maanantaiaamusta sitten tuntee ongelman laadun.

Sunnuntain superrauhallisella yritin pitää sykkeen 120 kieppeillä (aer.k. 138) ja maksimi ei saisi nousta missään yli 128. Vauhti painui sinne 5:30 min/km kieppeille ja välillä huonommaksikin. Eli vauhti oli samaa luokkaa kuin satasen juoksussakin. Tällä sykkeellä olisi tarkoitus vetää pääosa talven pitkistä PK-lenkeistä. Vähän totuttelua se vaatii, sillä nyt sai koko aika tarkkailla sykettä ja pitää käsijarrua päällä jotta vauhti ei karkaisi. 128:n sykeraja tuli ylitettyä kertaalleen yhdellä pykälällä kun syke- ja vauhtiseuranta herpaantui kun vessahätä yltyi niin kovaksi, että kaikki huomio meni vahingon ennaltaehkäisemiseen. Onnseksi sopiva puska löytyi ajoissa – mutta ei hetkeäkään liian aikaisin.