Sunnuntaina ensimmäistä kertaa järjestetty Raholan kymppi oli uusi mukava tapahtuma länsi-Tampereella. Team-Rahola oli tehnyt hyvää työtä, sillä järjestelyt pelasivat mainiosti. Reitti oli selkeästi merkitty, huolto pelasi ja kaikille osallistujille riitti arvontapalkintokin, myös tulokset tulivat ripeästi nettiin. Reitti kulki aivan kotikulmilla, joten reitin jokainen möykky ja asvaltin railokin oli hyvin tiedossa – yllätyksiä ei päässyt siis reitin suhteen tulemaan. Reitti olikin melko tasainen, vaikka yksi kohtalainen mäkikin reitille osui ja sen yli juostiinkin molemmista suunnista.

Keli oli melko hyvä. Lämpö ei ollut vielä päässyt kohoamaan paljoakaan kymmenen asteen yläpuolelle, sillä lähtö oli sopivasti jo klo 11. Aurinko paistoi ja lounaasta puhalteli kohtalaisen napakka tuuli. Paikalle oli tullut reilu kuutisenkymmentä juoksijaa sekä kourallinen kävelijöitä. Harmi että samana päivänä oli myös Kaupissa toinen kympin kisa, joka verotti varmaankin vähän osanottajia. Tosin ei Kaupin Kympilläkään kovin suuri osanotto ollut.

Itse lähdin tavoittelemaan 37-alkuista aikaa, mutta en pitänyt 36-alkuistakaan aivan mahdottomana ajatuksena. Lähtöviivalta tunnistin heti Karran, Saarijärven ja Syrjälän, eli ryhmän jonka kyytiin ei ainakaan kannata lähteä. Alkukiihdytyksestä meitä erkani heti 7-henkinen porukka jonka jälkeen tuli pieni rako. Ensimmäinen kilsa päättyi edellä mainittuun mäkeen. KM-aikani oli 3:40 joka oli ihan suunnitellun mukainen (eli hieman ylikova alkukilsa, jonka aikaa ylämäki heikensi). Asetelmat alkoivat myös jo selkeytyä: Syrjälä meni selvästi muita edellä, sitten oli viiden hengen “pääryhmä” ja tämän perässä parivaljakko jonka hännillä minä olin.

Toinen kilometri olikin sitten alamäkivoittoinen ja sen aika olikin heti parempi – 3:35. Heti toisen kilometritolpan jälkeen siirryin parivaljakkomme vetäjäksi, ja toinen osapuoli alkoikin pikkuisen siitä heti jäämään. Kaksi ensimmäistä kilometriä juostiin hiekkapohjaista kävelytietä pitkin, mutta kolmas kilometri oli jo kestopäällystettä. Kolmas, neljäs ja vielä viideskin kilometri oli melko tasaista, joskin hieman ylöspäin viettävää ja viidennen kilometrin lopulla alkoi nousua tulla enemmän. Juoksu tuntui vielä ihan hyvältä ja KM-ajat noille kilometreille olikin 3:36, 3:39 ja 3:45. Reilun kolmen kilometrin jälkeen alkoi pitkä suora jossa koko kärkipää näkyi. Se oli yllättävänkin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Tosin yksi näytti alkavan putoamaan “pääryhmästä” jolla oli jo selvästi eroa kärki-Teppoon.

Viiden ja kuuden kilometrin välillä pääryhmästä tippunut Välimäki alkoi olemaan jo sellaisella etäisyydellä, että hänen ohittaminen voisi tulla mahdolliseksi. Kuudesta kilometristä eteenpäin alusta muuttui taas hiekkapintaiseksi ja pieni loiva nousukin mahtui reitille ennen seitsemännen kilometrin täyttymistä. Kilometriajat olivat 3:45 luokkaa, mutta edellä menevällä heikennystä aikoihin oli tullut vieläkin enemmän, sillä pian seiskan jälkeen sain edellä menneen selän kiinni. Ohitin heti kantaan päästyäni ja yritin vähän nykäistäkin. Vauhdin lisäys ei kestänyt kuin pari kymmentä metriä, mutta sen verran kuitenkin ettei Välimäki päässyt aivan kantaan kiinni. Kahdeksas kilometri oli muutenkin hyvä, sillä sen aika oli 3:29.

Toiseksi viimeinen kilometri olikin sitten nousuvoittoinen ja se päättyi samaan mäkeen joka juostiin kisan alussa toisesta suunnasta. Tämä kilometri olikin reissun huonoin 3:50. Mutta onneksi olin saanut tiputettua tällä kilometrillä niskaanpuuskuttajat kannoiltani ja sain rauhassa juoksennella maaliin. Viimeinen kilometri olikin sitten alamäkivoittoinen ja sen kilometriajaksi tulkin 3:28. Loppuaijaksi tuli 36:42, ja tyytyväinen tyytyväinen täytyy olla. Onneksi viimeisillä kilometreillä oli kirittävä selkä edessä, sillä ilman sitä olisin tuskin pystynyt aivan tuohon aikaan pääsemään. Yksi toinenkin positiivinen asia myös juoksussa oli – palleakrammia ei tullut, eikä se oikein edes ilmoitellutkaan itsestään. Hyvä näin.

Eipä jäänyt paljon muisteltavaa tämän kertaisesta Helsinki City Run:sta. Riskillä kun lähtee liikenteeseen, niin siinä on suuri todennäköisyys, että homma menee käteen. Ja niin siitä tällä kertaa pääsi käymään. Tosin ei aika nyt ihan hirveä katastrofikaan ollut, mutta kaukana siitä mitä lähdettiin hakemaan.

Ilma sentään oli komean aurinkoinen ja lämpötilakin oli melko sopiva: 15 astetta. Tuulta olisi saanut olla hieman vähemmän, sillä paikoin vastatuuli haittasi menoa. Etenkin Pikku Huopalahden kierossa tuuli pääsi puhaltamaan ikävästi vastaan. Juoksijoita oli ennätykselliset yli 13000 ja maaliinkin tuli yli 10000. Osanottajamäärään nähden sijoitus neljänkymmenen joukkoon voisi kuulostaa ihan mukavalta suoritukselta, mutta sijoitus on sivuseikka jos aika jää tavoitteesta.

Olin mukana ensimmäisessä (kuudesta) lähtöryhmässä. Tulin vähän liian myöhään lähtöpaikalle ja jouduinkin hyppäämään aidan yli, jotta pääsisin edes suht lähelle kärkipään lähtijöitä. Suht sujuvasti lähtö kuitenkin onnistui ja parin ensimmäisen sadan metrin pujottelun jälkeen juoksutilaa alkoi löytymään. Lähdin pitämään n. 3:40 – 3:45 min/km vauhtia ja alussa se onnistuikin ihan hyvin. Kahden km:n kohdalla tuli ensimmäinen vauhtia hidastava ylämäki. Sitten pari kilsaa tasaista ja sitten taas reippaahko ylämäki. Tämän jälkeen oli pari kilometriä melko mäkistä maastoa jonka jälkeen reitti tasottui ja laski reippaasti Pikku Huopalahden rantaan tullessa. 17 km:n jälkeen noustiin taas reippaasti jonka jälkeen tuli vielä muutama hapottava ylämäki.

Seitsemään kilometriin asti juoksu kulki ilman suurempia ongelmia, vaikka ylämäet olivatkin vähän hyydyttäneet jo vauhtia ja jalkoja. Mutta seiskan jälkeen alkoi ensin vähän vaivaamaan taas palleakramppi. Se ei äitynyt ihan hirveän pahaksi, mutta ei antanut mahdollisuuksia ajatukselle vauhdin lisäämisestä. Onneksi olin hyvässä porukassa jossa ei tarvinnut itse pitää vauhtia, vaan riitti että katseli kantapäitä ja antoi vaan mennä. Kilometriajat olivat kuitenkin tippuneet jo päälle 3:45 min/km. Ennen kymppiä alkoi mahassakin tuntumaan oudolta. Puolivälin matolla (jos se nyt oli puolessavälissä) kello näytti vielä hitusen alle 80 minuuttiin tähtäävää loppuaikaa. Mutta sitten vatsa alkoi muuttumaan kovaksi ja alkoi kivistämään, ja juoksemisesta alkoi loppumaan huumori.

Kolmentoista kilometrin juomapaikan kohdalla säntäsin suoraa päätä bajamajaan. Mitään ei tullut, mutta se minuutin istunto helpotti vatsanväänteitä. Se porukka, jossa ennen vessakäyntiä olin, oli tietenkin jo tavoittamattomissa, joten nyt piti yrittää pitää itse vauhtia yllä. Pääsin ohittelemaan toistamiseen samoja selkiä joita olin ohittanut jo muutama kilometri aiemmin. Onneksi niitä selkiä oli suht tasaisesti koko loppumatkan edessä, sillä niistä sai sopivia välitavoitteita ennen maaliin pääsyä. Nettoaika 1:21:37 jäi melkoisesti tavoitellusta 80 minuutista, ja tuskin ilman vessakeikkaakaan se olisi rikkoutunut. Toisaalta melko lähelle olisi voinut päästä, sillä yksi niistä, joka juoksi siinä porukasta josta jättäydyin 13 km:n kohdalla juoksi 4 sekuntia päälle 80 min.

Hengissä onneksi sentään selvittiin, sillä kaikista siitä ei voi sanoa. Yksi -53 syntynyt mies menehtyi muutama sata metriä ennen maalia. Ikävä tapaus.

Nyt vaan reeniä sisään ja uutta yritystä tulevaisuudessa.

Kolmaskymmenes Savihölkkä juostiin Loimaalla vappuaattona. Sää oli perinteisen keväinen: hieman koleahko 10 asteen lämpöineen ja pohjoistuulineen. Aurinko sentään paistoi, vaikka jokuseen otteeseen taivaalta muutama sadepisarakin tuli.

Itselleni tämä oli vasta kolmas Savihölkkä. Ensimmäiseen savikseen tuli osallistuttua 9 vuotta sitten. Silloin en edellisenä päivänä edes tiennyt osallistuvani ko. tapahtumaan, mutta kisa-aamuna minut saateltiin Tampereella rautatieasemalle ja lyötiin lippu (pelkkä menolippu) kouraan. Junassa sitten pakotettiin pukemaan vaaleanpunainen hiihtotrikoo päälle, samanvärinen uimalakki päähän ja suojalasit silmille. Ja eiku viivalle. Kyseessä oli siis rakkaiden kavereiden polttariyllätys. Silloinkin kisa meni kaikesta huolimatta ihan mukavasti. Suunnattoman alkukirini ansiosta johdin jopa kisaa ensimmäisen kilometrin ajan ja maaliinkin pääsin alle puolessa tunnissa (vajaan 7 km:n lekillä). Tuolloin menoa vähän haittasi juottoasemat, joista ensimmäisellä oli tarjolla olutta ja siiderä. Olut vielä upposi pari kilometrin juoksun jälkeen, mutta myöhemmin tarjottu kossupaukku laittoi jo vähän yskimään ja polttelemaan kurkkua. Kisa oli ikimuistoinen ja todistusaineistoakin tuli, sillä pääsin suorituksellani jopa paikallislehden etusivulle.

Toinen osallistumiseni tähän tapahtumaan oli kaksi vuotta sitten, jolloin sijoituin neljänneksi ajalla 24:35. Tämän vuotinen juoksu piti olla vähän niin kuin valmisteleva harjoitus ensi viikkonlopun puolimaratonille. Sijoitustavoitteita ei juurikaan ollut, mutta ainahan sitä on mukava koittaa pysyä mahdollisimman lähellä kärkeä. Ensimmäinen takaisku sijoituksen suhteen tuli heti paikan päälle saavuttua, sillä Karran Tommihan se siellä verrytteli kentän laidassa. Eli ei ollut siis mitään mahdollisuuksia pysyä kärjen tuntumassa edes vähää aikaa. Sitten näkyi Mahlamäen Jouko, ja lähtöviivalle tuli odotetusti myös Jääskeläisen Jouko. Lähdössä esiteltiin olevan myös Mikko Lahtio, moninkertainen SM-voittaja 800 m:llä. Viivalta löytyi myös maratonin SM-voittaja Vaittisen Marko. Mieleni teki ottaa askel taaksepäin, mutta pidin kuitenkin tossuni tiukasti kalkkiviivassa kiinni Jääskeläisen ja Lahtion välissä.

Alku lähti liikkeelle perinteiseen tapaan, eli porukkaa lappasi ohi ensimmäisillä kymmenillä metreillä oikealta ja vasemmalta. Ensimmäisten satojen metrien jälkeen olinkin varmaan jossain 20. sijan paikkeilla, mutta ensimmäisen kilometrin jälkeen (km aika 3:26) olin jo reilun 10. sijan paikkeilla. Toisen kilometrin aikana ohittelin 4-5 juoksijaa ja sijoitukseni nousi 8.:nneksi. Seuraavat edellä menijät olivat jo n.100 m:n päässä ja sitä porukkaa johti Jääskeläinen, joten siihen vauhtiin oli turha yrittääkkään mukaan, eli sijoituksen suhteen piti vain seurata takaa tulijoita.

Reilun parin kilometrin jälkeen alkoi takaakin puuskutus hiljenemään, joten meno muuttui yksitäiseksi vastatuuleen puskemiseksi. Ja vastatuulta riittikin ihan riittävästi parin kilometrin matkan. Edessä oli tapahtunut sen verran, että Jääskeläisen kyydistä alkoi putoamaan ampumahiihdon SM-mitalleillakin lähivuosina ollut Tapio Pukki. Hänen selkänsä alkoikin lähestymään sitä vauhtia, että vielä oli mahdollisuuksia nostaa sijaa yhdellä pykälällä. Viiden kilometrin paikkeilla pääsinkin hivuttautumaan Tapion rinnalle ja ohi. Mutta samalla hetkellä alkoi taas palleakramppi, enkä päässyt Tapiosta eroon. Onneksi ehdin päästä hänen ohitsee, joten minä pääsin määräämään vauhdin ja vetämään vähän henkeä. Kramppi ei onneksi yltynyt ihan mahdottomaksi ja sainkin pidettyä vauhtia hyvin yllä. Puolitoista kilometriä ennen maalia meinasin vetää yhdessä s-mutkassa toisen mutkan suoraksi ja siinä Tapio pääsikin taas rinnalle, mutta pystyin kiristämään vielä vähän vauhtia ja sain tiputettua hänet kyydistäni. Viimeinenkin kilometri meni yllättävän hyvin, jalat toimivat mainiosti eikä kramppi juurikaan haitannut. Maalissa olin ajassa 24:12 ja sijoitus 7. Tappiota voittaneelle Mahlamäelle 2 min 11 sek, ja parin vuoden takainen aika parani yli kahdella kymmenellä sekunnilla. Ihan OK suoritus.