Testing, testing…

Viikon harjoituspäivät olivat normaalista poikkeavia, kun pääsiäinen sotki vähän normaalirytmiä. Salitreenit olivat keskiviikko- ja perjantaiaamuina, ja maanantain vapaapäivänä tuli hiihdettyä. Enään ei parane luvata mitään ehdotonta, mutta maantaina oli melko varmaan talven viimeinen hiihto. Sillä tänään tuli laitettua toistamiseen sukset kesäteloille, ja kyllä ne nyt siellä pysyykin.

Tiistaina olin Pirkkahallilla TesKu:n järjestämässä kuntotestissä. Testin tuloksena tulisi mm. sykkeiden kynnysrajat, jotta pystyy paremmin harjoittelemaan oikeilla sykealueilla. Testissä juostiin nousujohteisesti 6 x 1000 m ja km:n välein sekä alussa ja lopussa otettiin verinäyte josta mitattiin laktaattipitoisuus. Perjantaina sitten postilaatikossa odotti testin tuloksen. Ensimmäinen km meni aikaan 6:06 ja loppusyke km:n loppusyke oli 112, toinen km 5:10 (130), kolmas 4:27 (146), neljäs 4:05 (158), viides 3:39 (171) ja viimeinen rutistus 3:13 (186).

Edellisen kerran olin ollut samassa testissä 7.12.2005. Silloin syksyllä minulla oli ollut (yllättäen) jälleen kerran polvivaivoja enkä ollut päässyt juoksemaan ennen testiä kuin nelisen viikkoa. Voi olla, että tuo juoksemattomuus vaikutti viimekerran tuloksiin.

Ensinnäkin testin tärkein anti, eli rasva% oli 13,9 (edellisesllä kertaa 16,9). Aerobinen kynnyssyke oli pudonnut 138 (143), mutta myös vauhti oli parantunut, nyt 4:50 min/km (5:15). Tiedä sitten onko tuo sykepudotus ihan normaalia. Nyt ainakin joutuu/saa juosta PK lenkit rauhallisemmalla tahdilla. Anerobinen kynnyssyke oli pysynyt suht samoissa, eli nyt se oli 167 (168). Kynnysaika tosin oli parantunut aika hyvin olessa 3:45 min/km (4:05). Maximi hapenottokyky oli 65 ml/km/min (61). Tuo arvo ei minulle kauheasti kerro, mutta kyllä sekin varmaan on ihan OK tällaiselle aktiivikuntoilijalle (Myllylällä ja Dähliellä se muistaakseni taisi lähennellä 100:aa). Max. syke oli 186 (187) ja laktaatit oli lopussa 9,4 (9,9). Joten “näillä mennään”…

Keskiviikkona oli sen verran kova pyrypäivä, että lenkki muuttui lumihommiksi. Eli aamun sali sai jatko illalla.

Torstaina sitten hölköttelin tuulisessa kelissä töistä kotiin. Pyörätiet olivat sulaneet edellispäivän myräkästä, mutta nastalenkkarit olivat kuitenkin sujahtaneet jalkaan, joten rapinaa taas riitti reilun 16 km:n ajan.

Lauantaina oli viikon toisen testin vuoro. KeKe:n 10 km:n testilenkki juostiin perinteiseen tapaan Pirkkalassa ja matkana oli 2 x “Peren lenkki”. Keli oli aurinkoinen ja vähän tuulinen, alusta oli lähes kokonaan sula. Osanottajia olisi voinut olla vähän enemmän, sillä paikalle vaivautui ainoastaan kolme urheaa. (Aamu-uniset taisivat vielä kääntää kylkeään). Yritin juosta testin nousujohteisesti siten, että ensimmäisen kahdeksan km:n aikana syke pysyisi anaerob. kynnyksen alapuolella ja sitten viimeinen kakkonen täysillä. Ensimmäinen kierros meni ihan ok, mutta toisella kierroksella joiduin vähän himmailemaan jotta sykkeet pysyisivät halutulla tasolla. 7 km:n kohdalla alkoi tuttu ylävatsalihasten kramppi, mutta sain pidettyä sen vielä jotenkin aisoissa. Viimeinen kahden kilometrin tykitys kuitenkin hyytyi vähän pahenevaan kramppiin ja ilkeään sivuvastaiseen tuuleen. Matkan keskivauhti oli toki himpun alle 4 min/km vauhtia, mutta aika jäi edellisestä vuodesta n. 30 sek. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen juoksuun, sillä se meni suht rennosti ja mukavasti. Harmi vaan kun tuo kramppi tuntuu vaivaavan kaikkia kovia harjoituksia.

Lauantai-iltana oli vuorossa MaSa:n kanssa vielä saunalenkki. Toiveena vähän oli, että se olisi ollut hyvinkin palauttava, mutta yllättäen mopo pääsi taas vähän karkuteille. Eli päivälle mahtui vuodenaikaan nähden poikkeukselliset kaksi juoksulenkkiä. Lenkkien välinen aika tuli vielä rähjättyä ulkona puuhommissa, joten yöllä uni maittoi.

Sunnuntaina oli sen verran nuutunut olo, että päätin jättää pitkän lenkin tekemättä. Lyhensin lenkin reiluun 17 km:iin ja yritin nyt mennä testin antamilla uusilla sykearvoilla. Ihmeen hyvin sykkeet pysyivät aisoissa, ainoastaan loppupuolen jyrkimmässä ylämäessä raja ylittyi yhdellä pykälällä. Keskivauhtikin oli ihan ok, 4:44 min/km.

Keväthangilla

Takatalvi taisi sittenkin yllättää, ainakin minun mielestäni. Sillä nostin kuitenkin vielä sukset pois hyllyltä ja kaivoin mono kaapista. Oikeastaan se oli ihan hyvä ratkaisu, sillä ladut ovat vielä tosi upeassa kunnosaa – vaikka vähän jäisiä ovatkin. Keskiviikkona hiihto oli vielä vähän lipsuttelua, kun lähdin purkkivoitelulla. Mutta perjantaina ja lauantaina hiihto oli todella nautinnollista, kun viitsi tahria taas suksenpohjat liisterillä (kauhea homma taas puhdistaa). Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, pikku pakkanen ja ladut kuin kiskot, niin mikäs sen upeampaa. Ihmetyttää vaan, että muita hiihtäjiä oli suhteellisen vähän. Ensin valitetaan, että latuja ei laiteta kuntoon ja nyt kun olisi talven parhaat hiihtokelit, niin istutaan kotona syömässä mämmiä.

Maanantai oli huoltopäivä. Salilla ei tullut tehtyä juurikaan muuta kuin keskivartaloa – jalat jätettiin rauhaan. Päivällä kävin tunnin jalkahieronnassa, ja illalla KeKe:llä oli tunnin venyttely-sessio. Huolto teki ihan hyvää, sillä edellisen viikon reippaammat lenkit olivat taas aiheuttaneet pientä oireilua tuolla polven seuduilla. Taitaa olla niin, että tätä kroppaa ei ole tarkoitettu vauhdikkaisiin juoksuihin, pitää varmaa alkaa keskittymään ultra-matkoihin.

Tiistaina tosin taas uhmasin polveni hyvinvointia ja juoksin VK-harjoituksen töistä kotiin. Alkuun n.2,5 km hölkkää jonka jälkeen nousujohteisesti 7 km siten, että sykkeet pysyisivät anaerob. alueen tuntumassa. Alotin varovaisesti, mutta aika pian sykkeet kohosivat oikealla 165 – 170 alueelle. Alunperin oli tarkoitus tehdä 10 km:n VK-harjoitus, mutta se lyheni 7:ään kun n. 6 km kohdalla alkoi oikean rintalastan alta kramppaamaan niin pahasti, että 7:n kohdalla oli vauhtia hidastettava. En ymmärrä mikä tuon krampin aiheuttaa, sillä se ei ole minulle aivan uusi ilmiö. Usein kovilla lenkeillä (ja melkein aina esim. Karhuviestissä 5,5 km kohdalla) alkaa ko. – onkohan sitten joku ylempi vatsalihas – vaivaamaan. Otan erittäin mielelläni vastaan ideoita mistä tuo voisi johtua. Loppu matka kotiin tulikin sitten mentyä rauhallista hölkkää. Kramppi kyllä hävisi muutaman kilsan jälkeen, mutta polven seudulla alkoi olemaan kireyden tuntua.

Keskiviikkona teinkin sitten comeback:n laduille, 27 km.

Tälläviikolla toinen salikerta oli poikkeuksellisesti torstaiaamuna, sillä perjantaina oli pitkäperjantai. Illalla olikin sitten vuorossa Tipattoman Tappo -08 tapahtuma (Alkuvuodesta ruokailun yhteydessä nautittu viinilasillinenhan ei riko tipattoman saantöjä. Muut osallistujat kyllä olivat lipsuneet jo pahemmin). Tunnin saunalenkki tuli tehtyä, mutta muista sanomisrituaaleista ei parane puhua. Lunta olisi voinut olla enemmän, sillä saunasta ei hankeen päässyt ja itsesuojeluvaisto oli vielä sen verran hereillä, että niihin muutamaan jääkasaan ei tullut sukellettua.

Perjantai ja lauantai olivat vuorostaan hiihtopäiviä.

Sunnuntaina testasin taas vauhtikestävyyttä, sillä reilun 12 km:n lenkillä otin 5 km reippaamman pätkän. Paikoin oli vielä vähän jäistä, mutta muuten veto meni ok, eikä kramppia tai jalkavaivoja ilmennyt. Illalla piti tehdä vielä hiihtolenkki, mutta tyydyin kuitenkin tekemään vain klapihommia.

Hiihdot juoksuksi

Alkuviikosta tuli laitettua hiihtokaudelle lopullinen piste, kun sukset sai kesävoiteet pohiinsa ja nostettiin seinälle. Aikamoinen takatalvi saa tulla, jotta sukset otetaan uudelleen käyttöön. Tosin säänhaltija kyllä yrittää tosissaan vielä hiihtokelejä tehdä, sillä melko talviset olosuhteet loppuviikon on ollut.

Täytyy heti näin alkuu hehkuttaa, että kaksi kuukautta sitten lupaamani painonpudotus on onnistunut, ja jopa viikon etuajassa. Eli tammikuun puolessa välissä salipunnitus näytti 73.1 kg ja lupasin, että pääsiäiseen mennessä lukema pitää alkaa kutosella. Perjantaina lukema oli 69.5, elikkä sanktioihin ei tarvinnut alistua. Nyt täytyy vain pystyä pysymään näissä lukemissa. Seuraava tiedotus painosta tulee sitten kun lukema alkaa vitosella, tosin siitä kyllä voi sitten lukea myös Aamulehden sivulta 6 :-o.

Ihmeen helposti tuo 3.5 kg lähi. Hieman ulkoliikuntaahan se vaati, mutta ruokavalion puolella ei tarvinnut ihmeempiä muutoksia tehdä. 0-toleranssia ei mistään ruokalajista ollut (paitsi limsat, karkit ja hampurilaiset, mutta ne ovat olleet poissa ruokalistalta jo useamman vuoden), herkkujakin tuli välillä siis syötyä. Viikolla päivittäinen ruokalistani muodostuu tukevasta aamiaisesta (kaurapuuro, jugurttia, pari leipää, mehua). Mikäli on salipäivä, niin salin jälkeen banaani välipalaksi. Lounaalla työpaikkaruokalassa normaali ateria (joskus keitto) salaatin kanssa. Töiden jälkeen ainoastaan leipää, jugurttia ja hedelmä. Illalla vielä omena ja näkkäriä. Sen verran ruokailutottumukset on muuttunut viimevuosista, että olin usean vuoden syönyt töissä ainoastaan leipää, jugurttia ja hedelmän, ja illalla lämpimän ruuan, mutta nyt olen alkanut käymään syömässä työpaikkaruokalassa ja illalla pysyn leipälinjalla. Viikonloppuna yleensä teen päivän harjoituksen ennen aamiaista (paitsi hiihtopäivinä). Tästä syystä lounas siirtyy iltapäivälle, ja aika usein tulee vielä illalla syötyä toinen lämmin ruoka. Tuolla tavalla sitä on yritetty pysyä viikot hengissä.

Maanantaiaamuna oli perinteiseen tapaan tunnin salitreeni. Nyt kun hiihtokausi loppui minun osaltani, niin muuta ei maanantaina tullutkaan tehtyä.

Tiistaina juoksin töistä kotiin. Tein harjoituksen vetoharjoituksena. Aluksi hölkkäilin reilun pari kilsaa. Sitten juoksin 2 km hieman alle 4 min/km vauhtia ja palauttelin km:n hölkäten. Näitä tein kolme kappaletta. Lopuksi tein vielä kaksi km:n vetoa n. 3:30 min/km vauhtia, välissä noin km:n hököttelyä. Ihmeen hyvin meni, paitsi viimeinen veto oli aika rankka, sillä se oli lievästi nousevaa maastoa. Harjoituksen oli tarkoitus olla VK-harjoitus, mutta se taisi lipsahtaa vähän turhan kovasykkeiseksi. Ensimmäinen veto meni ihan hyvin juuri ja juuri anaerobisen kynnyksen alapuolella. Seuraavat kaksi alkoivat sykkeiltään ihan OK, mutta vedon loppuosa meni anaerobisen kynnyksen yläpuolelle. Tonnin vedot olivat kokonaisuudessaan anaerob.-kynnyksen yläpuolella.

Keskiviikkona juoksin 12 km tasavauhtisen rennon reippaan lenkin, aerobisen alueen alimmalla puoliskolla.

Torstaina 14,5 km rauhallista juoksua PK -alueella.

Perjantaina 70 min:n saliharjoitus. Muuten lepäilyä.

Lauantaiaamuna piti tehdä 10 km:n VK-harjoitus, mutta juoksualusta oli luminen ja olo muutenkin vähän väsynyt. En viitsinyt alkaa rikkomaan paikkoja huonolla alustalla, joten muutin harjoituksen vain 12,5 km reippahkoksi tasavauhtiseksi lenkiksi.

Sunnuntaiaamusta lähdin pitkälle lenkille. Tarkoitukseni oli liittyä AS:n juoksuporukkaan joka juoksee Pyhäjärven lenkin. Lähdin juoksemaan kotoa heitä vastaan. Porukan piti tulla n. 9 km:n kohdalla vastaa, mutta kun ketään ei näkynyt, niin tajusin muistaneeni heidän lähtöajan tunnilla pieleen. Juoksentelin sitten yksin Pyhäjärven lenkin ja matkaa kertyi 31 km. Viimeiset kilometrit oli aika rankkoja, sillä en ollut ottanut juomista mukaan ja aamullakaan ei tullut syötyä kuin puolikas banaani. Lenkki taisi mennä aika hyvin rasvojen puolelle :). Sykkeet kyllä pysyivät melko hyvin PK-alueella (loppussa maltti kyllä vähän lipesi) ja vauhti siinä 5 min/km, joten lumisella alustalla se oli ihan OK.

Viikon juoksukilsat lähentelivät 90:ä, joten määrä on ihan hyvä, ainakin siihen nähden, että edellisviikot ovat olleet pääosin hiihtoa. Nyt pitää vaan kuulostella kroppaa tarkasti, että ei käy samoin kuin vuosi sittten. Silloin sain kovillä lenkeillä polveni sen verran huonoon kuntoon, että koko kevät meni juoksun osalta ihan puihin. Viimevuona alamäki alkui juuri pääsiäisen aikoihin.

Suunnistuskaudenkaan alkuuen ei ole enään aikaa kun kolme viikkoa, sillä Tampereella käynnistyy iltarastit 7.4. Eksymisiä siis taas tiedossa.

Myöhästynyt talvi

Nyt se talvi sitten tuli tällekin seudulle. Tosin ei sitä enään kaivattu. Nyt kun Pirkka on takana, niin mieli olisi ollut jo sulemmille lenkkipoluille. Tosin maanantain lumipyry takasi sen, että tonni hiihtoa olisi mahdollista saada täyteen tänä talvena.

Maanantaina meinasi jäädä salitreeni väliin, kun vasen olkapää oli Pirhanhiihdon lykkimisestäni niin kipeä, että paitaa ei meinannut päälle saada. Yölläkään ei tullut juuri nukuttua kun kättä särki, eikä sitä voinut liikutella. Kävin kuitenkin salilla tekemässä 50 min treenin. Päivällä oli jalkahieronta. Illallla oli vielä KeKe:n järjestämä pilates-tunti. Olkapää oli vertynyt päivän aikana eikä illalla enään juurikaan vaivannut.

Tiistaina hiihtoa 27 km upeilla mutta hieman nihkeillä laduilla.

Keskiviikkona hiihtokeli ei ollut muuttunut miksikään edellisestä päivästä, joten sama hiihtolenkkikin taittui melkein samaan aikaan.

Torstaina kävin aamulla tekemässä tunnin salitreenin. Illalla tein kotona n. 14 km juoksulenkin jotta juoksukilometrit eivät jäisi ihan nollille tälläkin viikolla.

Perjantai-iltana oli kunnostettu edellisiltaisen lumen huonontaneet ladut, ja meno oli sen mukaista. Taisi olla tämän talven upeimmat hiihto-olosuhteet Ylöjärvellä – ihan kuin olisi lapissa hiihdellyt.

Edellisenä päivänä rikkoutui tonnin raja hiihtokilometreille tänä talvelle ja sen piti olla viimeinen hiihto, mutta kun lauantaiaamulla oli 3 astetta pakkasta ja ladut kimmelsivät kutsuvasti, niin pitihän sitä vielä käydä yksi reilu 50 km:n jäähyväislenkki tekemässä. Seuraaviksi päiviksi on luvattu jo vesisadetta ja plussaa, joten comeback jää varmaankin tekemettä tältä talvelta.

Sunnuntaina väsynyt 24 km:n juoksulenkki lumisilla teillä, ja treeniviikko oli pulkassa.

Ihmeen hyvin palautuminen Pirkasta oli onnistunut. Maanantaina oli vähän väsynyttä, mutta tiistain hiihto meni jo ihan OK. Nyt pitäisi saada vettä ja lämpöä jotta lenkkipolut sulaisivat. Pyörä onkin jo huollettu joten työmatkapyöräilyä voisi myös alkaa pikkuhiljaa harrastamaan.

Pirkan Hiihto 2008

Kahdeksan kertaa takana ja yksi jälleen edessä. Siinä sitä seistiin aamuhämärässä Niinisalon varuskunta-aluella jokusen kymmenen metrin päässä lähtövaattesta. Punaiset tarrat suksiin kiinnitettynä ja paljon menohaluja. Puheet pidettiin perinteiseen tapaan, kehoitettiin pitämään huolta itsestä ja kanssakilpailijoista. Kello on 7:00 sunnuntaiaamuna, ja tykki jysähtää, hiihtäjämassa nytkähtää liikkeelle tykinlaukauksen kaikujen saattelemana.

Omalta osaltani Pirkkaan valmistautuminen alkaa sillä hetkellä kun talven ensimmäinen hiihtolenkki alkaa. Hiihtoon ei tule juuri muuten panostettua, mutta Pirkkaan mennessä on aina tavoitteena kerätä mahdollisimman paljon kilometrejä. Pirkan jälkeen kilometrit jäävätkin yleensä aika vähiin. Tänä talvena kauden avaus lykkääntyi tammikuun puolelle ja tositoimiin pääsin vasta kuun loppupuolella. Kilometrit meinasivat jäädä tosi vähälle, mutta onneksi sain tehtyä muutaman hyvän määräviikon, joten kilometrimäärä nousi sentää yli 800 km:n. Etenkin talvilomaviikko, joka oli ajoitettu alkavaksi tänäkin vuonna kaksi viikkoa ennen Pirkkaa, tuli kerätty kilometrejä kiitettävästi.

Hiihtopäivän aamuna herätys oli klo 3:30. Lämpötila oli -1,5 astetta, jonkin verran tuulista ja ainakin omaksi pettymykseksi taivaalta sateli vähän lunta. Olin jo asennoitunut, että ladut olisivat melko jäiset ja matka taittuisi pääosin tasatyönnöllä. Lumisade ei oikein sopinut siihen suunnitelmaan.

Tänä vuonna päätimme käyttää hyväksi paikanpäälle menemiseen ilmaista linja-autokuljetusta. Matka meni pääosin torkkuen. Niinisalossa sää oli samanlainen kuin Ylöjärvelläkin, paitsi lumisade oli lakannut, eikä siellä ollut edes satanut kovin paljon. Perinteinen ensimmäinen toimenpide Niinisalossa on vessaan jonotus. Perinteitä ei unohdettu tänäkään vuonna, muuten kuin, että jonottaa ei tarvinnut. Väkeä paikanpäällä tuntui olevan yllättävän vähän. Sitten pieni hetki ajan tappamista, ennenkuin vaellus lähtöpaikalle alkaisi.

Lähtöpaikka tuntui ihmeen väljältä. Edellisenä vuonna perinteisen tyylin täyden matkan lähdössä oli reilu 800 henkilöä, mutta tänä vuonna tuskin lähellekkään niin paljon. Mutta kun liikkeelle oli päästy, niin kyllä sitä väkeä satamäärin tulvi laduilla.

Alkumatka oli juuri niin jäistä kun odotinkin, joten tasatyöntö oli ainoa järkevä vaihtoehto edetä letkassa. Meno tuntui vauhdikkaalta ja vaivattomalta, sillä alkukilometrit ovat tasaista maastoa. Luisto tuntui hyvältä, eikä pohjan liisteritkään tökkineet yhtään vastaan. Vajaan kuuden kilometrin kohdalla pääsi ensimmäistä kertaa testaamaan myös pidon toimivuuden. Muutaman sadan metrin ylämäessä suksi piti hyvin, joten ei ongelmia pitovoitelunkaan puolella. Loppumatka ensimmäiselle huoltopisteelle Kuningaanlähteelle edettiin pienessä letkassa tasatyönnöllä. Kuninkaanlähteellä yksi odotus palkittiin, sillä hiihtäjiä oli ohjaamassa oikeille juottopöydille muuan kovaääninen vääpeli (en ole varma oliko vääpeli, mutta niin voisi kuvitella). Kenellekkään ei varmaankaan jäänyt epäselväksi mitä milläkin puolella latua oli tarjolla. Tosin vääpeliltä (?) oli paras terä poissa, sillä jonain vuonna ääni kuului varmaan puolikilometriä ennen juottopaikkaa.

Juomat juotiin ja matka jatkui kohti Jämiä. Yleensä tällä välillä ilmaantuu ensimmäiset ongelmat. Niin myös tällä kertaa. Yleensä ongelmana on ollut selkä, mutta tälläkertaa alkoi varpaasta vetää suonta, joka ei enteillyt hyvää loppumatkaa nähden. Alkumatkan tasatyöntöhiihto oli varmaankin heikentänyt varpaiden verenkiertoa, sillä vuorotahtihiihto auttoi asiaan, eikä suonenvetoa enään ilmennyt. Matka jatkui kohti Jämiä letkoissa tasatahtiin työnnellen. Taivaalta oli alkanut satelemaan pikkaisen lunta. Lunta ei tullut paljon, mutta kuitenkin sen verran, että ohittelu muuttui työlläämmäksi, sillä ladun sivussa luisto muuttui huonoksi. Jämin huoltopiste oli hieman normaalia aikaisemmin, sillä siellä järjestettiin nuorten SM-hiihdot joten Pirkan reittiä oli muutettu hieman normaalista.

Seuraava etaappi olisi Varpeen juotto. Reittiä oli muutettu muutaman kilometrin matkalta, mutta ei yhtään huonompaan suuntaan. Matka taittui erittäinen mukavasti, vaudikkaasti ja jopa kevyesti, sillä maasto oli tasaista tai alaspäin viettävää. Letkan hännillä oli mukava peesailla eikä ajoittainen vastatuuli häirinnyt. Matkan taivallus oli kuitenkin siirtynyt etenemään vain yhdellä ladulla, sillä nyt jo loppunut lumisade oli muuttanut käyttämättömän ladun selvästi hitaammaksi. Tästä johtuen ohitukset eivät olleet kovin taloudellisia, joten letkan muodostuivat välillä aika pitkiksi. Alkumatkan ladut olivat olleet yllättävän hyvässä kunnossa, mutta Varpeen juottoa lähestyttäessä lumen vähyys alkoi näkymään ja tuntumaan.

Varpeen jälkeen seuraava juotto olisi Vatulassa. Nyt piti jo alkaa laskeskelemaan, että millaiset mahdollisuudet olisi ehtiä lehtokentälle ennekuin puolipirkkalaiset lähtisivät liikenteeseen. Kolmen tunnin alitus lentoketällä on joka vuosi matkan ensimmäinen tavoite, sillä mikäli puolipirkkalaiset pääset eteen, niin ohittelua tulee aika paljon enemmän ja vauhti muutenkin hidastuu. Tällä kertaa aikataulu näytti hyvältä ja ensimmäisen tavoitteen toteutumiseen olisi hyvät mahdollisuudet. Edellyttäen kuitenkin, että keli ja ladut pysyisi hyvinä. Ennen Varpeeta alkanut latujen kunnon heikkeminen jatkui ja metsäosuuksillä latuja ei oltu pystytty ajamaan ollenkaan. Pienen yksintaivalluksen jälkeen ajauduin taas yhteen letkaan, ja vauhti tuntui siinä ihan hyvältä. Maastossa alkoi olemaan jo nousujakin, eikä minulla ollut intoa lähteä ohittelemaan nihkeillä ladunreunoilla. Vähän ennen Varpeeta pitkässä jyrkähkössä ylämäessä päätin kuitenkin repäistä ja loikein letkan ohi, joten pääsin juottoasemalle rauhassa ilman ruuhkaa.

Seuraavaksi edessä olisikin lentokenttä jonne oli matkaa 11 km. Aikaa ennen puolikkaan lähtöä oli n. 50 min, joten urakkaa olisi. Onneksi latu oli liukas, mutta kuitenkin pitoakin löytyi, joten matka taittui ripeästi. Tosin letkoista ei täällä pätkällä ollut apua, sillä väki oli edessä harvennut ja matka taittui pääosin yksin. Sen verran reipasta tahtia pystyin pitämään, että puolimatkaan saavuin n. 2 tunnin ja 54 minuutin hiihdon jälkeen.

Lentokentän jälkeen pystyi vähän rauhottamaan menoa, sillä sain hyvän keulan puolimatkan menijöihin nähden, eikä niiden pääjoukosta olisi matkanteolle haittaa. Matka jatkuin edelleen yksikseen eikä muita juuri näkynyt. Latu oli taas vähän heikommassa kunnosa ja tarkkana piti olla. Kyröskosken juottoon reitti oli suht helppoa ja tämä väli sujuu yleensä ilman isompia ongelmia. Kilometri ennen Kyröskoskea puolikkaan kärkikaksikko pyyhältää sellaista vauhtia ohi, että sukset meinaa lähteä altani. Onneksi muuten on hiljaisempaa takaatulijoiden osalta. Juottoon tullessani siellä oli vain yksi muu hiihtäjä ja muutenkin meno oli hiljaisen oloista. Mutta juuri kun saan juoman ja leivän käteeni, suhahtaa paikalle muutama kymmenen hiihtäjää. Ohi pyyhältää molemmin puolin puolipirkan hiihtäjiä, sillä heistä kaikki ei vaivaudu vielä tässävaiheessa tankkaamaan.

Heti juoton jälkeen alkaa n. kilometrin mittainen kävelyosuus Hämeenkyrön keskustan läpi. Kävelijöitä tosin ei paljon näy, sillä suurin osa juoksee ja hölkkäilee sukset kädessä. Niinkuin minäkin. Hiihtäjiä on taas ilmestynyt jostain eteen ja taakse aika paljon, joten “leppoisa” yksinhiihtely loppui vähäksi aikaa siihen. Kävelyosuuden jälkeen alkoi tuntumaan, että pito alkoi heikentymään. Lämpö oli noussut varmaan plussan puolelle ja ladut olivat alkaneet liippaantumaan. Edessä olevissa nousuissa väki alkoi taas harvenemaan, sillä puolikaan hiihtäjät menivät omaa vauhtiaan ja täysmatkalaiset olivat muuten vaan harvassa. Lintuharjan juotolle eteneminen oli aika lipsuttelua, sillä latu ja pito olivat kadoksissa.

Lintuharjan jälkeen täyttyi 60 km ja aikataulu näytti, että jopa uutteen ennätysaikaan olisi mahdollisuuksia. Tosin edessä olisi vielä matkan pahimmat nousut joten voimia oli säästettävä. Jos Lintuharjalle mennessä oli jonkin verran seuraa, niin seuraavalle Rokkakosken juotolle sitä ei juurikaan ollut. Kärkihiihtäjät olivat myös päättäneet, että ladunaukaisu saisi loppua ja olivat siirtyneet hiihtämään latujen keskellä. Tämä vaikeutti ainakin minun menoani ja vauhtiani, sillä rentoon hiihtoon ei enään pystynyt. Keli oli myös muuttunut sellaiseksi, että kaikki irtolumi alkoi jäätymään suksen pohjaan. Oli siis löydettävä vain hiihdetty kaistale ja yritettävä pysyä siinä. Rokkakoskelle tuleva jyrkkä lasku oli muutettu kävelyosuudeksi (=juoksu), sillä lunta ei tälläkään osuudella tuntunut liikaa olevan.

Rokkakosken jälkeen oli ensin jonkin verran alamäkeä, mutta sitten noustaisiin jokusien kilometrien aikana melko paljon. Itselläni oli alkanut jo jonkin aikaa sitten vaivaamaan olkapää, eikä se oikein tykännyt enään tasatyönnöstä, joten ylämäkiosuudet antoivat vähän lepoa sillekin (tai sitten ei). Voimia tuntui vielä piisaavan, sillä nousuissa pystyin ohittelemaan jonkun verran väkeä jotka vähän tuntuivat passailevan vauhtiaan ylämäissä. Ohitin jopa yhden viiden hengen letkan melkein juoksemalla, kun ladun sivussa ei pystynyt liusuttamaan suksea yhtään. Pakko oli mennä ja yrittää, sillä ennätysaikaan oli vieläkin hyvät mahdollisuudet. Pentinmaan juotolle saavuin vielä melko hyvävoimaisena.

Enään olisi edessä vain Julkujärven juotto ja sieltä maaliin olisikin tuttua latua. Tällä välillä tuntui olevan taas enemmän lunta ja ladut ihan hyvässä kunnossa (lukuunottamatta alun peltopätkiä). Yhden ylämäen osalta reittiä oli muutettu, ja ylämäki vaihtuikin puolessa välissä mukavaksi alamäeksi. Vaihdos tuntui ihan asialliselta ja toivottavasti muutos pysyy tuleviksikin vuosiksi. Vähän ennen Julkujärven juottoa tulimme laduille joita olen viimeiset 10 vuotta tahkonnut. Nyt oli aika laittaa viimeinen vaihde silmään ja nipistää viimeisetkin sekunnit ajasta pois, sillä reitin suhteen ei enään yllätyksiä tulisi.

Julkujärvellä join pikaisesti vauhdissa ja jatkoin menoa sen minkä pääsin. Viimeisellä kympillä ohittelin vielä muutamia, mutta lappurintaisia näkyi vain kourallinen. Pari kilometriä ennen maalia huomasin, että takaa tulee kovaa vauhtia muutama hiihtäjä. Ohi ei saanut päästää, joten tasatyöntö jatkui entistäkin kiivaampana. Viimeinen kilometri olikin sitten laskettelua maaliin Teivon raviradalle. Mutta viimeisessä mäessä olin vielä kaatua, mutta onneksi sain pidettyä tasapainoni juuri ja juuri.

Maalissa aikani oli 6:03:47 ja ennätys parani n. 8 minuutilla.

Ladut olivat olosuhteisiin nähden yllättävän hyvät, eikä talkootunteja oltu varmaankaan säästelty. Kiitos siitä järjestäjille. Aamun lumisade olisi saanut kyllä jäädä satamatta, sillä se heikensi hiihtonautintoa jonkin verran, ainakin matkan loppupuolella. Tasatyöntö sujui yllättävän hyvin loppuun asti, vaikka varmaan 90% matkasta tuli mentyä tasatyönnöllä.

Kevennetty viikko

Talviloman jälkeen täytyi vähän vetää henkeä ja “herkistellä” paikkoja sunnuntain Pirkan hiihtoa silmällä pitäen.

Maanantaina kolmen vartin salitreeni, keskittyen keskivartalon lihaksiin.

Tiistaina juoksu töistä kotiin. Pyrin pitämään sykkeet PK-alueella, välillä kyllä vähän huonolla menestyksellä. Alusta oli pääosin sula joten vauhti tuppasi nousemaa ja samalla myös sykkeet. Juoksin nastareilla, sillä kuvittelin, että maanantain lumisade olisi jättänyt pyörätiet liukkaiksi. Liukkautta kyllä oli, mutta aika harvassa paikassa, joten kesälenkkareilla olisi pärjännyt hyvin.

Keskiviikko täysin lepoa.

Torstaina kävin tarkastamassa hiihtolatujen kunnon 27 km hiihtolenkillä. Puolet matkasta tosi jäistä, päivän pieni lumisade ei ollut parantanut latujen kuntoa yhtään. Mutta siellä missä ladut oli ajettu, niin meno oli aika upeeta ja vauhdikasta.

Perjantaina samanmoinen salitreeni kuin maanantainakin, eli sikspäkin kunnostusta. Iltapäivällä vielä 21 km hiihtolenkki Pirhan hiihdon voitelusuosituksia testaten. Ja kyllä liisteri+purkki yhdistelmä toimi hienosti. Illalla vielä suksihuoltoa.

Lauantai oli lepoa ja tankkausta.

Sunnuntaina oli sitten Pirkan hiihto, mutta siitä tulee sitten oma stoori kunhan vaan saan aikaiseksi.

Tälläkään viikolla ei sitten kauheasti tullut juoksua. Pari viikkoa on ollut juoksun osalta tosi huonoa, mutta täytyy nyt hiihdellä kun vielä jotenkin voi. Ensiviikollekin on luvattu lunta ja pakkasta, joten hiihdot taitavat vielä jatkua. Tavoite olisi saada se tonni hiihtoa tälle talvelle.