Pääsiäinen, pari viikonloppua etelässä, Espoossa, Helsingissä. Viimeiset viikonloput ovat olleet melkoista menoa, mutta nyt sai olla koko viikonlopun kotosalla. Sai viedä projekteja eteenpäin – tai no, uusia projekteja kylläkin tulee koko ajan lisää, vanhojen edetessä ja harhautuessa uusiin. Pääasiassa on tullut takapihaa myllättyä.
Palataanpa vielä viime viikonloppuun. Sunnuntai oli myös täynnä snookeria, yhteensä viikonloppuna tuli katsottua varmaankin viitisenkymmentä framea. Finaalin viimeinen frame jäi kyllä minulta kesken, kun piti kiirehtiä junaan. Puoliltaöin olin Tampereella ja sitten piti miettiä, miten sitä kotiin. Taksi olisi ollut helppo vaihtoehto, mutta päätin kokeilla, miten sähköpotkulaudalla matka sujuisi. Ja sujuihan se, tosin aikaa kului kolmisen varttia ja kylmäkin pääsi vähän yllättämään, mutta kotiin tuli päästyä. Kympin verran matka maksoi. Jätin skuutin tiemme päähän, ja vielä tänäänkin se siinä kökötti. Mielenkiintoista katsoa, milloin vuokrafirma hakee se pois ja joku muu vuokraa – tosin akku taitaa olla jo melko tyhjä.
Maanantaina tuli nukuttua vähän pidempään ja oltua kotikonttorilla. Iltapäivä oli sen verran komea, että pyörälenkille piti lähteä. Otin gravelin alleni ja suuntasin kohti Siuroa. Sieltä sitten Otamuksen hiekkateille ja edelleen Kutalaan ja Sarkolaan. Sitten Myllykylän kautta Tottijärvelle ja Sorva kautta kotiin päin. Vähän ennen Mustaavuorta tuli Peetu ja Ville vastaan ja lähdin vielä heidän mukaansa tekemään lisälenkkiä Säijään päin. Matkaa kertyi 118 kilometriä ja aikaa kului 4:10. Keskitehot olivat 180W. Keli oli kyllä komea, sillä lämpöä oli 21 astetta ja aurinkokin paisteli.
Tiistaina pyörällä konttorilla. Aamulla 8 astetta lämpöä ja illalla 14.
Keskiviikkona jälleen kotikonttorilla. Illalla ohjelmassa tunnin kotisalitreeni.
Torstaina vuorostaan pyörällä toimistolla. Aamulla oli kosteaa ja 7 astetta lämpöä. Illalla kuivempaa ja 14 lämpöä.
Kevään ensimmäinen kunnon sadepäivä osui perjantaille. Aamulla konttorille ajellessa kastuin ihan kunnolla, mutta onneksi oli sadekamppeet päällä. Illalla sateet loppuivat juuri sopivasti samaan aikaan kuin työaikakin, joten sadekamppeille ei ollut enää tarvetta, vaikka märkää olikin.
Lauantai alkoi hienon aurinkoisena ja kun mutenkaan ei ollut sateen uhkaa, niin pääsin lähtemään pidemmälle pyörälenkille. Lämpöä tosin aamukympiltä ei ollut vielä kuin 10 astetta, joten lyhyissä ei tarjennu lähteä liikenteeseen. Irtohihat ja -puntit piti pukea ja tuuliliivikin. Alkumatkasta käsivarret olivat vähän kylmät, mutta kun lämpö nousi viiteentoista ja aurinkokin vielä lämmitti lisää, niin hyvin alkoi tarkenemaan. Ensin suuntasin Nokian kautta Tottijärvelle. Turuntietä piti ajella 8 kilometrin verran, ja laskin pirruuttani, että 81 autoa ohitti minut tuolla pätkällä. Eli suht vilkasta oli liikenne lauantaiaamuna. Tottijärveltä Narvaan ja sieltä Halkivahan kautta Urjalaan. Urjalasta Sotkian kautta Kylmäkoskelle ja sieltä edelleen Lempäälään. Lempäälän Kuokkalassa pysähdyin tankaamaan vähän munkkienergiaa. Ja sillä energialla jaksoikin ajaa hyvin viimeisen tunnin kotiin. Matkaa kertyi 165 kilometriä ja aikaa kului vähän alle 5,5 tuntia, eli napsun päälle kolmekymppiä keskivauhti oli, keskitehot olivat 191W. Rauhallisemmin piti mennä, mutta jotenkin homma lähti taas vähän käsistä. Urjalaan asti oli enemmän tai vähemmän vastatuulta, mutta sitten loppumatka menikin paljon mukavammin ja paremmalla vauhdilla. Sotkia pätkä oli minulle uutta, ennen ajamatonta maantietä.
Sunnuntaina kävin sauvottelemassa Lamminpään harjulla 14 kilometrin lenkin. Aikaa kului 2:15. Melko kivuttomasti matka eteni. Vähän lähentäjiä kiristeli, mutta muuten ei kipuja ollut.
Eipä tullut Euroviisuista kaksoisvoittoa tai edes yhtä palkintosijaa, eikä MM-lätkäkään kovin lupaavalta näytä. Eli turhaan on suihkulähteet suojattu eikä hornettejakaan kannata pitää valmiustilassa. Se on hyvä että saadaan suomalaiset pidettyä maan pinnalla eikä tarvitse lähteä toreille hihhuloimaan.
Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun kirjoitan blogiani kännykällä. Tästä syystä jätän päivityksen lyhyeksi, jotta peukaloon ei iskisi mitään jännetupentulehdusta. Syynä tämmöiseen ratkaisuun on että vietän koko viikonlopun Helsingissä, myöhään sunnuntaihin asti. Ei sillä etteikö päivitystä olisi voinut siirtyä huomiselle tai skipata kokonaan, mutta pitää sitä jollain konstilla hotellikuolemaa ehkäistä. Näin aamulla tuolla ulkonakin on vielä sen verran viileä ettei sinnekkään viitsi lähteä – olisi pitänyt ottaa edes pitkähihainen mukaan. Mutta tuli nyt lähdettyä reissuun tällain kevyellä tavaramäärällä. Takintaskuun otin vain hammasharjan, korvatulpat ja kännykkälaturin. Mitä sitä nyt muuta yhden yön reissuun tarvitaan, kun ei mitään reeniäkään ole tarkoitus tehdä.
Kulttuuritalolla tosiaan tulee vietettyä tämä viikonloppu snookerin katsomisen parissa. Täällä on nyt näytillä maailman huippuja Trumista ja Wilsonista lähtien. TAOM snooker cupista on kyse, ja kahden päivän lippu tuli tänne hommattua jo viime vuoden puolella. Ensi kerralla pitää kyllä valita katsomopaikka vähän paremmin, sillä aika paljon joutuu peliä seuraamaan ruudulta kun on isopäistä kaveria sen verran runsaasti edessä. Mutta pääsee nyt ainakin kisatunnelmaan, vaikka TV-tasoista näkyvyyttä olekaan. No kyllä sitä välillä ihan hyvin pöydällekin näkee.
Reenipäiväkirjaan ei ole tullut tällä viikolla mitään ihmeellistä. Keskiviikkoillalle on tunnin kotisalimerkintä, muuten pelkkää pyöräilyä – työmatkapyöräilyä. Tiistaina kyllä polkaisin kotiin Säijän ja Takalauttalan kautta, josta tuli matkaa reilu 70 kilsaa ja aikaa kului 2,5 tuntia. Toinen vähän pidempi oli perjantaina, kun viikon ainoa kotikonttiripäivän jälkeen kiersin Siuron, Häijään, Hämeenkyrön, Viljakkalan ja Karhen kautta 114 kilometrin lenkin. Aikaa tuohon meni 3:45 ja keskitehot olivat 194W. Oli kyllä komee ajokeli. Punteitta sai ajaa ja aurinkorasvakin oli ihan tarpeeseen. Reippahko koilistuuli haittasi vähän menoa. Muutenkin viikko on tuntunut vähän keväisemmältä. Ei nyt mitään huippulämpöjä ole vielä ollut, mutta eipä enää aamupakkasiakaan – paitsi maanantaina. Vettä sateli vähän keskiviikkona. Tuolloin aamulla pieni kastuminen, mutta illalla sain väisteltyä sadekuuroalueet.
Viikolla tuli myös möyrittyä takapihan nurmikolla. Se on vaarallista kun isännällä on minikaivurilla varustettu Avant ja samaan aikaan juoksukieltoa. Siinä ei emännän kannata olla ihan kauhean kauaa pois kotoa, sillä siinä voi tulla kuoppia nurmikolle. Ei ihme että nurmikko ei ole ollut ihan priimaa, kun melkein pinnasta on löytynyt kannonjämiä ja isoja kiven lohkareita.
Ja nyt sitten hotelliaamiaiselle, että jaksaa taas istua koko päivän isopäisten tyyppien takana Ja kyllä se peukalokin tarvitsee sittenkin pientä huilia.
Eipä tule heti mieleen yhtä kylmää toukokuun alkua. On totisesti ollut totuttelemista näihin lämpöihin etelen reissu jälkeen. Pakkasella on käyty ja räntääkin satanut. Päivälläkään ei olla päästy, viikonloppua lukuunottamatta, kymmeneen lämpöasteeseen, ja vielä pohjoistuuli on lisännyt kylmyyden tunnetta. Eikä ennusteetkaan kauheasti parempaa lupaa. Ehkä nyt ei enää pakkaselle mennä, mutta päivälämmöissä viisitoista astetta voi olla ensi viikollakin tiukassa.
Arki alkoi taas maanantaina, kun pyörällä polkaisin konttorille. Aamulla mittari nollassa, iltapäivällä sentään 8 astetta. Takkaa sai alkaa taas lämmittää.
Tiistaina oli vieläkin kurjempaa, kun sai laittaa asteen lämpötilaan sadekamppeetkin päälle, penkoissa vähän valkoista. Retkipyöräkin tuli ensimmäistä kertaa kuraiseksi. Kotiin ajaessa viisi astetta. Illalla tunnin kotisalitreeni.
Keskiviikkona oli kotikonttoripäivä. Illalla kävin tekemässä 11,5 kilometrin sauvakävelylenkin Kalkun suunnalla. Nyt en ottanut juoksuaskeleita, mutta siitäkin huolimatta oli tuntemuksia vaiva-alueellani. Ei hyvä. Lämpöä oli 6 astetta ja kylmä pohjoistuuli.
Torstaina taas pyörällä konttorilla. Lämmöt 1 ja 7 astetta. Illalla tistain tapaan tunnin kotisalitreeni.
Perjantaina oli jälleen kotikonttoripäivä. Kolmen aikoihin lähdimme ajelemaan kohti Espoota. Itse jäin Linnatuulessa kyydistä ja lähdin graveloimaan loppumatkaa. Reitti kulki Riihimäen, Kytäjän, Rajamäen, Nurmijärven ja Klaukkalan kautta. Kohde oli Korpilammen hotelli, jossa yövyimme seuraavan yön. Matkaa kertyi 80 kilometriä ja aikaa kului n.2:50. Keskitehot olivat 191W. Lämpöä ei ollut kuin 8 astetta, mutta ihan hyvin tarkeni, kun oli hieman normaalia toukokuuvarustusta enemmän vaatetta päällä.
Lauantaina aamulla Tuuli lähti juoksemaan Bodom trailiin. Itse pidin vähän aikaa seuraa Sisulle, ja sitten jätin vanhuksen hotellille nukkumaan ja lähdin tekemään pyörälenkkiä. Ensin poljin Bodominjärven ohi Oittaaseen ja sieltä Bembölen kautta kohti Masalaa ja Kirkkonummea. Vähän ennen kirkkonummea käännyin kohti Porkkalaa, jossa kävin kääntymässä. Porkkalaan menevä tie oli hyväkuntoinen, kumpuileva ja mutkainen. Muutenkin tämä seutu tuntuu olevan tosi kumpuilevaa. Pirkanmaallakin on mäkiä, mutta ne ovat paremminkin pitkiä ja loivia, kun etelärannikolla mäet ovat jyrkkiä ja lyhyitä – töpäreitä. Maisematkin olivat Porkkalan reitillä hienot. Hirvenkin pääsin näkemään aika läheltä, kun lähti ylittämään tietä. Porkkalasta paluumatkan alussa poikkesin ottamaan vähän munkkienergiaa, muuten pärjäsi hyvin taskueväillä. Paluureitti kulki ensin Kantvikin suuntaan ja sieltä Kirkkonummelle, josta jatkoin Nummelan kautta Vihtiin. Vihdissä hyppäsin Tuulin kyytiin, ja loppumatka Alastarolle jatkui neljällä pyörällä. Jos alkumatkalle jännitystä toi hiven kohtaaminen, niin loppumatkalle jännän aihetta antoi vesisateen uhka ja mittariin tullut ilmoitus, että takavaihtajan virta olisi vähissä. Vaihteet onneksi pelasi loppuun asti, eikä vettäkään satanut kuin vähän Nummellassa ja sen jälkeen. Matkaa kertyi 125 kilometriä ja aikaa kului 4:30. Keskitehot 189W ja nousumetrit 1340. Porkkalaan asti aurinko paisteli mukavasti, sen jälkeen tulikin pääosin pilvistä. Lämpöä oli 13 astetta ja tuulen suunta oli jostain idästä päin.
Sunnuntaina, äitienpäivänä, oli myös hääpäivämme. Lähdimme aamupäivällä melkeimpä perinteiselle hääpäiväpyöräilylle – siis yhdessä. Poljimme ensin Lamminpään latupohjia pitkin Pikku-Ahvenistolle. Sieltä Elovainion ja Haaviston kautta Asuntilaan. Asuntilasta Siivikkalaan ja Pohtolaan, josta rantoja pitkin Hiedanrantaan ja Näsinsaarta pitkin Santalahteen. Vielä pyörähdys Pyynikillä ja Tahmelassa ja sitten suunta Villilän ja Kalkun kautta kotiin. Matkaa kertyi 50 kilometriä ja aikaa kului 2:30. Sää oli mukavan aurinkoinen ja lämpöäkin oli yli kymmenen astetta. Tuulista oli edelleen.
Jälleen kotona. Kymmenen päivää Mallorcalla, etelän lämmössä, oli kyllä ihan riittävästi. En nyt sanoisi että liikaa, mutta ihan riittävästi. Vaikka kotona odottikin pari kymmentä astetta kylmemmät kelit ja lumikuurojakin saatiin sunnuntaina, niin kyllä sitä on taas ihan riittävästi reissattu yhdeksi kertaa.
Reissu meni kyllä ihan toiveiden mukaisesti. Joka aamu kuulosteli kurkkua, että onko se kipeä, mutta kun ei ollut, niin terveenä sai lomailla koko reissun. Kelitkin olivat aika täydelliset. Ei mitään superhelteita, mutta joka päivä aurinko lämmitti sen verran paljon, että lyhyillä tarkeni vallan mainiosti polkea aamusta asti. Muutamana päivänä oli sateen uhkaa, mutta vettä ei minään päivänä tullut niskaan. Tosin viimeisenä ajopäivänä muutama tippa tuli, mutta niitä tuskin edes huomasi. Melko tuulista kyllä oli, mutta en nyt osaa sanoa oliko tuulisempaa kuin edellisillä kerroilla. Myöskään pyörän kanssa ei ollut ongelmia, eikä liikenteenkään kanssa ollut mitään kovin läheltäpititilanteita. Vaikka luimme yhdestä pahasta onnettomuudesta, jossa kuoli yksi pyöräilija ja useampi loukkaantui, mutta onneksi ei osunut omalle kohdalle.
Kilometrejäkin kertyi ihan mukavasti. Garminin mittariin kertyi 1240 kilometriä ja noin 12000 nousumetriä. Pyöräilytunteja tuli 49. Yhdeksänä päivänä kymmenestä tuli ajettua. Kahtena päivänä Tuulin kanssa, loput yksikseen. Joka päivälle tuli ainakin jonkin verran itselleni ennen ajamatonta pätkää.
Toisen viikon maanantaina, lepopäivän jälkeen, lähdin polkemaan taas pidempää siivua. Alkumatka tuli ajettua tutuksi tullutta pätkää ensin Sa Poblaan ja sieltä kohti cami vell de Muroa. Tältä camilta käännyin Sencellesiin, jonka jälkeen reitti jatkui Algaidan ja Llucmajorin kautta etelärannikolle Cala Pi:n rantakylään, jossa pidinkin pienen tauon.
Algaidasta eteenpäin reitti olikin minulle uutta. Cala Pi:stä jatkoin saman rannan sa Rápitaan ja sieltä sitten takaisin pohjoiseen päin, Campoksen kautta Felanitxiin. Alkumatka oli ollut hyvää myötätuulta, mutta takaisin pohjoiseen päin sai taas puskea vastatuuleen. Päivä oli ollut puolipilvinen, mutta lämpöä oli edelleen ihan riittävästi. Felanitxissa pysähdyin pullalle ja limpparille. Samalla päätin myös käydä huiputtamassa muutaman kilometrin päässä olen Sant Salvadorin huipun, joka olikin ihan näkemisen arvoinen paikka, vaikka siitä tulikin pari kymmentä kilometriä lisämatkaa ja aikaakin tuohon lenkuraan kului vajaa tunti ylimääräistä. Sant Salvadorista laskin takaisin Felanitxin keskustaan ja sieltä sitten vähän tutumpia reittejä pitkin, Petran ja Santa Margalidan kautta, takaisin hotellille. Tämä loppupätkä tuli sotkettua vähän kovempaa (tai no mitä vastatuulelta pääsi), koska hotellin “snack bar” sulkeutuisi klo 17, ja olisi ihan kiva saada jotain syötävää heti pyöräilyn jälkeen. Minuuttiaikatauluksi saapuminen meni, sillä olin kahta minuuttia vaille sulkemisen ravintolassa. Tuuli oli onneksi seurannut tuloani live trackistä ja oli kerännyt minulle valmiiksi lautasellisen sapuskaa, jos en oli itse ehtinyt. Matkaa kertyi 177 kilometriä ja aikaa kului 6:30. Sant Salvadorin huiputuksen vuoksi nousumetrejäkin kertyi 1300, muuten reitti olisi ollut suht tasainen. Keskitehot olivat reissulle tyypilliset 157W.
Myös tiistai oli tuulinen päivä. Nyt tuuli paremminkin idästä, joten reitin alkumatka oli vastatuulista. Puolipivistä oli edelleen, mutta lämpöä riitti tällekin päivälle. Alkureitti kulki cameja pitkin Muroon ja sieltä minulle uusia cameja pitkin Santa Margalidaan. Matkalla Manacoriin kävin vielä Arianyssä nousemassa yhden mäen, sekä Petrassa. Reitti oli vähän huonosti suunniteltu (tai paremminkin yritetty pitää järkevän mittaisena), sillä Manacorista Portocristoon, itärannikolle, poljin ison tien reunaa, vaikka melko lähellä olisi mennyt mukavampiakin teitä. Portocristossa en ollut ennen käynytkään, eikä näillä näkymin tarvitse toista kertaa käydäkään. Reitti jatkui edelleen ison tien reunaa Son Serveraan ja sieltä kohti Artaa. Viimeinen kymppi Artaan olikin sitten taas jo hienoa pienempää tietä. Artasta kävin nousemassa jokusen mäen. Ensin nousin Cala Mitjanaan johtavan nousun huipulle, josta sitten sai laskea kohti rantaa, jossa ei ollut kuin parkkipaikka, josta olisi päässyt sorapolkua pitkin rannalle. Tein siis vain U-käännöksen ja lähdin nousemaan takaisin päin. Tosin heti nousun alussa päätin poiketa Agroturismo Sa Duaian ravintolaan pullalle ja limsalle. Sitten olikin taas hyvin energiaa nousta, melko jyrkkäkin, parin kilometrin pätkä. Nousun jälkeen lasketeltiin jokunen kilometri takaisin Artaan. Artassa oli sen verran katuhommia kesken, että jouduin pyörimään vähän keskustassa, jotta löysin reitin seuraavaan nousuun, joka johti Ermita de Betlem -luostariin. Myös reitti luostariin oli kaksiosainen. Ensin noustiin serpentiiniä ja sitten perille laskettiin toista serpentiiniä. U-käännös luostarin pihassa ja taas oli edessä nousu ja lasku Artaan. Artasta sitten takaisin kohti hotellia. Tällä kertaa ehdein syömään viisi minuuttia ennen snack barin sulkeutumista, joten nyt oli hyvin aikaa kerätä oma lautanen täyteen syötävää. Reitille kertyi matkaa 156 kilometriä ja aikaa kului 6:22. Nousumetrejä 1830, ja keskitehot 145W.
Keskiviikoksi olin tilannut Tuulilta kevyemmän päivän, ja lähdimme tekemään yhdessä lenkkiä. Poljimme Muron kautta Sineuhin, ja sieltä Algaidan kautta Sencellesiin, jossa poikkesimme pullalle ja limpparille. Sencellistä sitten cameja pitkin Sa Poblaan ja takaisin hotellille, jossa ehdeimme jopa lounaalle, toki vain 10 minuuttia ennen sen päättymistä. Matkaa kertyi tälle päivälle 86 kilometriä ja aikaa kului 3:38. Nousumetrejä ei kertynyt kuin 530 ja keskitehotkin olivat kevyelle päivälle sopivan maltilliset 103W.
Vapunpäivänä, torstaina, olikin sitten tosi kyseessä. Reitille oli suunniteltu mittaa karvan päälle pari sataa kilometriä ja myös nousumetrejä oli tiedossa jonkin verran. Aurinkoa ja reipasta itätuulta oli säänhaltija antanut tälle päivälle. Palmaan asti reitti oli melko tasaista, ja sinne menin suoraviivaisesti Sa Poblan, Incan, Binissalemin ja Santa Marian kautta. Myötätuulessa ja pääasiassa hyvällä asfaltilla matka taittui joutuisasti. Pariin otteeseen sain peesiapuakin. Persus alkoi olemaan jo lujilla, mutta kestettävä oli. Palman kaduista ja liikennevaloista selvittyä, pääsin vähäksi aikaa taas rauhallisemmille seuduille. Establimetista suuntasin kohti Calviaa, jonne mennessä oli päivän ensimmäinen pidempi nousu. Es Capdellá oli risteyskohta, josta lähdin ensin alamäkiosuuteen kohti Port d’Andratxia. Rannikolla kävin vielä kääntymässä Sa Molan majakalla, joka oli huonokuntoisen pikkukadun päässä. Tälle pätkälle osui myös pieni 15% nousupätkä, jossa oli ihan oma kampeamisensa. Port d’Andratxissa kävin myös pullalla ja limpparilla, ennen kuin lähdin kapuamaan takaisin, mutta toista reittiä pitkin, kohti es Capdellaa. Capdellasta kännyin tällä kertaa kohti pohoista ja Galileaa, jonne oli taas oma nousunsa. Galileasta sitten puolestaan lasketeltiin useampi kilometri Puigpunyentiin, jossa poikkesin ostamaan pulloihin lisävettä. Sitten oli vuorossa jälleen jokusen kilometrin nousuosuus. Tämän nousun jälkeen isoimmat nousut olivatkin takana päin ja sain lasketella varmaankin viidentoista kilometrin matkan läpi Esporlesin kohti Santa Mariaa. Tällä osuudella vastatuuli alkoi sitten tosissan puskea vastaan ja tässä kohtaa reissua se alkoi syömään miestä. Onneksi Santa Marista kännyttiin kohti koillista ja suora vastatuuli ei enää päässyt puskemaan niin pahasti. Loppureitti kulki vielä Binissalemin pohjoispuolelta Llosetaan, Selvaan, Moscariin, Campanetiin ja Pollencaan. Loppukilometreillä tuli vielä pieniä hidasteita, kun ensin yhdellä pikku-camilla eteen tuli hevosia kärryineen ja niitä piti varovaisesti ohitella. Myös poliisit olivat motittaneet yhden auton tielle liikenneympyrään ja se ruuhkautti ajoväylän. Matkaa kertyi 206 kilometriä ja aikaa kului 8:08. Nousumetrejä 2230 ja keskitehot 145W. Yllättävän hyvin jaksoi ja enemmänkin olisi voinut ajaa, jos tarvetta olisi ollut. Edellisen illallisen hyvä tankkaus oli onnistunut.
Perjantai oli matkan viimeinen ajopäivä. Sille en ollut sunnitellut mitään loman huipentumaa, vaan ihan peruslenkki oli edessä. Melko pilvisessä säässä sai ajella, mutta lämmin silti oli. Reitti kulki ensin Port de Pollencaan, josta lädin nousemaan kohti Llucaa. Olikohan ilmankosteus korkeampi, vai mistä johtui, mutta hiki virtasi nousussa edellispäiviä vuolaammin, melkeinpä kiusaksi asti. Llucan jälkeen pääsikin sitten laskettelemaan kohti Caimaria. Vastaan tuli jatkuvalla syötöllä pyöräilijää ja autoa. Tuntui kuin kaikki olivat halunneet lähteä vuoristoon juuri tällöin. Alas sai kyllä laskea ihan väljästi. Caimarin jälkeen pääsin taas uusille, rauhallisille ja pienille cameille. Santa Margalidaan ajelin pääosin myös uusia cameja pitkin, tosin paikoni vähän huonokuntoisiakin. Loppumatkasta kävin Can Picafortissa ja vielä reissun lopuksi pieni lisäkiemura Sa Poblassa päin. Matkaa kertyi 110 kilometriä, aikaa kului 4:11. Nousumetrit 1100 ja keskitehot 153W.
Lauantaina ehdeimme käymään vielä hotelliaamiaisella, ennen kuin taksi haki meidät lentokentälle. Laukut menivät näppärästi eteenpäin, mutta pyörälaukun luovutusta sai jonottaa puolisen tuntia. Turvatakastuksen läpi pääsi jonottamatta, mutta lento oli vajaan tunnin myöhässä. Helsingin päässä laukut tulivat hihnalle Palman päätä nopeammin, joten matka kohti kotia pääsi alkamaan ihan hyvissä ajoin.
Sunnuntaina aamupäivällä kävin tekemässä reilun 2,5 tunnin sauvakävelylenkin, jonka aikana hölkkäsin ylämäkiä. Nämä olivat käytännössä ensimmäiset juoksuasekeleet puoleen vuoteen. Melko pian huomasin, että eipä ole OP-vaivani mennyt kovin kummoiseen suuntaan, vaan kivut ja kiristelyt alkoivat taas vaivaamaan. Eipä taida olla juoksu-/suunnistuslenkkareille käyttöä tänä kesänä. Pyöräillä ilmeisesti pystyy, kun etelän reissun aikana vaivoja ei ollut.
