Kotiviikko

Viikko 16/2021 (19.-25.4.2021)

Jos muutamana edellisenä viikkona on tullut oltua vähän enemmän konttorilla, niin tällä viikolla en käynyt kertaakaan. Koulutusviikko oli hyvä käydä kotoa päin, kun se kuitenkin järjestettiin Teamin kautta.

Muuten viikko meni suht normaalin kaavan mukaan. Maanantaina ja tortaina kotisalia ja Amfibian etäjumppaa. Tiistaina juoksu ja sulkapallo. Keskiviikkona ja sunnuntaina ManyOnen yhteistreenit. Perjantaina sisäpyöräilyä.

Tiistain aamupäivän juoksu tuli mentyä rauhallisesti, mutta loppupuolella otin 2 km vähän reippaammalla tahdilla, aikaan 8.02. Vedon keskisyke oli 146 bpm. Kokonaismatkaa kertyi vähän vajaat 11 km ja aikaa kului n.51 min. Meni suht ok, vaikka vedossa takareidet alkoivatkin vähän kinnaamaan.

Keskiviikon MO:n treeni lähti Lempäälän Koipitaipaleentien parkista. Aluksi kävelimme / hölkkäsimme Kirskaanniemen polkuja. Reitti jatkui Suolijärven kautta Vuorekseen, jossa juoksimme harjoituksen päätteeksi 4 km pätkän reippaammalla vauhdilla. Tuo 4 km:n veto meni aikaan 16:32, eli keskivauhti oli 4:08 min/km. Keskisyke oli 144 bpm. Jälleen vedon aikana takareidet/pakarat alkoivat kiristelemään ilkeästi. Reissun kokonaismatka oli 15 km ja aikaa siihen meni 2:06. Reitti oli ihan kiva, ja oli mukava tutustua välillä ihan uusiinkin maisemiin ja reitteihin.

Perjantaina tuli pitkästä aikaa poljettua Zwiftissä pyörätreeni. Ulkona pukkasi takatalvea siihen malliin, ettei innostanut lähteä pihalle pyöräilemään. Poljin 2:12 / 60 km trainerilla erittäin kevyillä tehoilla ja matalilla sykkeillä. Keskiteho oli 130W ja keskisyke 105 bpm.

Lauantaina aamulla oli ennusteista poiketen hieno keli, tosin kylläkin vain pari astetta lämpöä, ja lähdin tekemään pidempää juoksulenkkiä. Suunnitelmana oli juosta tunti / 12 km PK1-2 -alueella, sitten nostaa vauhtia ja sykkeet hieman kynnyksen yläpuolelle 10 km:n ajaksi ja lopuksi sykkeet kynnyksen alle. Muuten suunnitelma toteutui niin kuin pitikin, mutta sykkeet eivät olleet lähelläkään siellä missä piti. Ensimmäinen 12 km meni vitosen vauhdilla, mutta sykkeet olivat pääosin PK2:n puolella ja lähenteli kynnystäkin ennen 12 km:n täyttymistä. Nosta siinä sitten vauhtia hieman kynnyksen päälle. No minä nostin vauhtia, mutta sykkeet lähti lapasesta ja olivat n. 15 pykälää yli kynnyksen. Ajattelin että vituiks suunniteltu treeni on jo mennyt, joten menin sen kympin sitten noilla sykkeillä. Ja kuten arvata saattaa, niin ei se 4 km:n jäähdyttelykään mennyt kynnyssykkeiden alle. Päähän otti koko reissun ajan, vaikka melko hyvin kulkikin – tosin takareidet/pakarat vetivät heti kireiksi kun vauhtia nosti. Puolustukseksi tuolle 12 km:n korkeille sykkeille voisi olla, että sille pätkälle osui koko reitin 110 nousumetristä 70 metriä. Keskari tuolla pätkällä oli 4:46 min/km. Kokonaismatkaa kertyi siis 26 km ja aikaa kului 2:08.

Sunnuntaina teimme pienellä MO:n porukalla Siuron pyörälenkin. Lämpöä oli 2 astetta, pohjoisesta tuuli ja paikoin tuli räntäkuuroja – yksin ei olisi tullut lähettyä. Muilla oli maastopyörät, mutta itselläni oli graveli. Pääsin siis muita vähän helpommalla. Muuten menimme erittäin maltillisella vauhdilla, mutta jokusia vetoja teimme matkan varrella. Itse tein Sasi-Siuro -välin kolmeen mäkeen vedot, ja sitten vielä Sasi – Nokia -välille kolme viiden minuutin vetoa. Myös nuo kolme vetoa osuivat ylämäkeen. Matkaa kertyi 57 km ja aikaa kului n.2:30. Tehomittaria ei ollut gravelissa, mutta keskisyke reissulla oli 105 bpm.

 

Kevättä ilmassa

Viikko 15/2021 (12.-18.4.2021)

Vaikka takapiha on vielä lumen vallassa, niin kevät on tehnyt tulo tällä viikolla oikein urakalla. Ensimmäiset perhoset ja kimalaiset ovat näyttäytyneet, sinivuokkoja pukkaa maasta ja linnunpöntöistäkin alkaa kuulumaan rapinaa. Viikonloppuna lämpömittarikin nousi jo 16 asteeseen, joten lenkkivaatetustakin sai jo keventää.

Maanantaina oli konttoripäivä ja siellä tuli käytyä pyörällä. Illalla tein 80 minuutin kotisalitreenin, joka sisälsi noin kolmen vartin Amfibian etäjumpan.

Tiistaina aamupäivällä kävin juoksemassa kevyen, vajaan 11 kilometrin lenkin 4:50 min/km vauhdilla. Melko kevyttä oli eikä takareisiosastollakaan ollut suurempia ongelmia. Illalla perinteiseen tapaan puolentoista tunnin sulkapallonelurit. Tällä kertaa oli taas vakiokokoonpano kentällä, ja oma peli sujui tällä kertaa ihan mallikaasti.

Keskiviikkona oli ohjelmassa MO:n yhteistreeni. Lähdimme hölkkäilemään Pyynikin näkötornilta ensin Suomen Trikoon mäkeä neljä kertaa ylös-alas (alaspäin kävelimme). Sitten siirryimme Pyynikin portaisiin jota kävelimme viisi kertaa ylös-alas. Tämä jälkeen oli vuorossa Pyynikin mäkipolku, jota hölkkäsimme kolme kertaa ylös-alas. Lopuksi siirryimme takaisin Suomen trikoon mäkeen, jonka juoksimme kaksi kertaa suht max tehoilla ylös jatkaen aina Tahmelantien ja Pispalanharjuntien risteykseen. Matkaa tälle vedolle kertyi 1.1 km ja nousua 60 m. Ensimmäinen veto meni 4:35 min/km keskarilla keskisykkeen ollessa 147 bpm. Toinen samanlainen veto meni 4:20 min/km vauhdilla keskisykkeen ollessa 157 bpm (max. 174 bpm). Koko treenille tuli mittaa 14 km ja aikaa kului hieman alle 2 h.

Torstaina ei ollut muuta kuin Amfibian etäjumppa ja sen päälle vielä vähän punttitreeniä.

Perjantaina kävin jälleen pyörällä konttorilla. Alleni otin ensimmäistä kertaa työmatkalle gravelin ja tästä hyvästä maastopyörän 45 minuutin matka lyhetin 40 minuuttiin. Kotiin tulin ensimmäistä kertaa tänä keväänä Säijän kautta. Matkaa kertyi vähän vajaat 60 km kun reitti kulki Kuljun, Katepalin, Säijän ja Nokian keskustan kautta. Rauhallisesti yritin mennä ja aikaa kuluikin 2:15, eli keskinopeus oli hieman päälle 26 km/h, mutta keskisykekin oli vain 114 bpm. Vaikka koillistuuli vähän häiritsikin matkan tekoa, niin sää oli komean aurinkoinen ja lämpöäkin yli kymmenen astetta. Aamun nollakeliin puettu vaatetus oli hieman liikaa illan pyöräilylle.

Lauantaina aamulla lähdimme tekemään OlSe:n kanssa vähän pidempää juoksulenkkiä. Kiersimme Virelän, Kalkun ja Villilänniemen kautta Vaakonpuistoon ja Tohloppijärvelle, ja sieltä Tesomajärven kautta takaisin kotiin. Matkaa kertyi tasan 22 km ja aikaa kului 1:55, eli keskari oli 5:13 min/km ja keskisykekin melko sopiva 122 bpm. Lämpöä oli sopivasti 6 asteen verran eikä tuulikaan häirinnyt. Juoksu tuntui mukavan rennolta, vaikka viimeisillä kilometreillä takareidet alkoivatkin hieman kiristelemään. Loppupäivän ohjelmassa oli useampi tunti klapijumppaa.

Sunnuntaiaamusta oli jälleen MO:n yhteistreeni pyöräilyn merkeissä. Maantiepyörällä oli liikenteessä sillä ohjelmassa oli 20 km:n tempo. Tri-pyörään en vielä ottanut matkaan, vaan jätin sen vielä traineriin kiinni. Poljin ensin kotoa 10 km Pirkkalan vanhan kirkon parkkiin, jossa porukka kokoontui. Sieltä lähdimme kiertämään “Säijän takalenkkiä”. Ensin kiersimme kertaalleen lenkin lämmittelyksi, mutta toisella kierroksella oli sitten tosi kyseessä, ja kaikki oli tarkoitus ottaa irti. Jo koko päivän treeniin lähtiessä jalat olivat melko väsyneet eikä se oikein tiennyt hyvää kovaa polkemiselle. Sää oli muuten sopiva, mutta itätuulta oli sen verran, että se hyydytti paikoin menoa. Lämpöä oli noin kymmenen asteen verran ja aurinko paistoin pilvettömältä taivaalta. 18.4 km:n tempo meni aikaan 32:20, eli keskinopeus oli 34.2 km/h. Keskari tippui vähän toista kilometriä viimeisellä vitosella, jossa oli vastatuulta ja mäen tömpäreitä. Keskisyke oli 143 bpm ja maksimi 167. Keskiteho oli 246W, keskikadenssin olessa 87. En nyt oikein tiedä mitä mieltä olen tuloksesta, kun ei ole oikein vertailukohtaa vastaavaan treeniin. Mutta nyt on ainakin vertailukohta tuleville vastaaville vedoille. Takaisin kotiin poljin vielä Nokian keskustan kautta, jolloin kokonaismittaa päivän treenille tuli vähän vajaat 90 km ja aikaa kului 3:15. Pyöräilyn päälle oli vielä jokunen tunti klapijumppaa.

Takatalvea pukkaa

Viikko 14/2021 (5.-11.4.2021)

Tällekin keväälle sopii vanha sananlasku: “Kevät keikkuen tulevi”. Lämpimien säiden jälkeen saatiin jälleen vaihteeksi pakkasöitä, lunta ja räntää. Maanantaina tuli kuitenkin vaihdettua kesärenkaat autoon, joka oli pienimuotoinen virhe, mutta onneksi virheestä ei tällä kertaa sakotettu.

Viikko oli treenien suhteen jonkin verran kevennetty. Tunteja kylläkin jälleen kertyi, mutta henkisesti otettiin vähän kevyemmin kun etenkin juoksulenkit tuli tehtyä pääosin melko kevyesti.

Maanantai oli töistä vapaapäivä, ja treenipuolellakin otettiin kevyesti. Vähän kotiaskareita, sohavallamakoilua ja räntäsateen katselua. Illalla sentään aktivoiduin kolmeksi vartiksi kun ohjelmassa oli jälleen Amfibian etäjumppa.

Tiistaina aamupäivällä kävin kotikulmilla juoksemassa vajaan 11 kilometrin lenkin. Lämpötila oli nollassa ja maassa vähän uutta lunta, tosin pääosin se oli jo sulanut pois. Tiputin vauhtia normilenkistä 10-15 sek ja meno tuntuikin mukavan rennolta eikä takareidetkään alkaneet matkan aikana jumittelemaan. Keskari oli 4:53 min/km ja sykekin pysyi PK-lukemissa (121 bpm). Illalla puolitoista tuntia sulkapalloneluria. Jotenkin oli vaikeaa saada pelifiilistä päälle. Huono alku heijasteli koko pelin ajan.

Keskiviikkona kävin pyörällä töissä. Aamulla oli 0-keli ja lumiräntää vähän maassa. Illalla oli jokunen plussa-aste, mutta taivalta tuli vesiräntää ja kamppeet kastuivat matkan aikana. Illalla oli vielä MO:n yhteistreeni. Räntäsade lakkasi suuri sopivasti treenin alkuun, kun lähdimme Vihnusjärven parkista kiertämään Pitkänniemen n.2.6 km.n lenkkiä. Kierroksen aikana teimme aina kilometrin vedon reipaalla vauhdilla ja muu osa lenkistä palauteltiin. Itse juoksin kuusi vetoa, joiden ajat olivat: 3:44, 3:41, 3:37, 3:34, 3:24 ja 3:30. Vetopätkän ensimmäinen kolmannes oli loivaa alamäkeä ja se auttoi saamaan noinkin hyvät vetoajat. Olen kuitenkin tyytyväinen noihinkin aikoihin, sillä tämä taisi olla vuoden ensimmäinen (tai sitten toinen) vetoharjoitus. Kokonaismatkaksi tuli vähän vajaat 21 kilometriä ja aikaa kului kaksi tuntia.

Torstaina oli jälleen työmatkapyöräilyjen vuoro. Aamulla oli neljä astetta pakkasta ja edellisen illan sateet olivat jäätyneet ja paikoin olikin liukasta. Illalla tein puolentoista tunnin kotisalitreenin, joka sisälsi 50 minuutin Amfibian etäjumpan.

Perjantaina ei ollut ohjelmassa kuin työmatkapyöräilyt ja päivällä, viiden viikon tauon jälkeen, reilun tunnin hieronta.

Lauantaina aamulla käytiin Peetun, OlSe:n ja MiJä:n kanssa juoksemassa reilun 16 kilometrin lenkki. Reitti kulki Tesomajärven kautta Tohloppijärvelle ja sieltä Epilän ja Raholan kautta takisin Toivontielle. Keli oli vallan mainio kun aurinko paisteli ja lämpöä oli nelisen astetta. Juttu lensi ja vauhti oli mukavan leppoista PK-vauhtia. Aikaa kului hieman alle puolitoista tuntia, keskari oli 5:19 min/km, ja keskisykekin oli mukavasti yllättävän alhainen, 114 bpm.

Sunnuntainakin aamulla oli komea aurinkoinen keli kun lähtimme tekemään MO:n porukan kanssa yhteislenkkiä pyörillä. Lämpöä oli jokunen aste ja lännestä puhalteli muutaman metrin sekunnissa. Lämpö nousi treenin aikana kahdeksaan asteeseen. Tällä kertaa otin alleni Rosen maantiepyörän, ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Ilmaa vaan renkaisiin ja menoksi kohti Ylöjärven uimahallia, josta lähdimme porukalla kohti Sasin mäkeä, jossa oli tarkoitus tehdä mäkivetoja.

Vedon mitta oli n.3.2 km ja nousumetrejä oli n.90 m. Näitä tehtiin kuusi kappaletta ja nousujohteisuus vetojen välillä oli tavoite (kai… ainakin näin itseni ohjelmoin). Takaisin vedon alkuun rullailtiin kevyesti. Ensimmäinen vetoni meni aikaan 9:27, keskisyke oli 114 bpm ja keskiteho 207 W. Toisen vedon lukemat 9:21, 117 ja 206. Kolmannen 8:36, 127 ja 246. Neljännen 8:30, 131 ja 252. Viidennen 7:50, 144 ja 289. Kuudennessa vedossa yritin ottaa all-in ja sen lukemiksi tuli 7:30, 151 ja 308. Sasista sitten rullailtiin kevyesti takaisin. Ajoaikaa kertyi kaikenkaikkiaan 3:16 ja matkaa kertyi 78 km. Olen kyllä tyytyväinen vetojen tulokiin. Etenkin tuosta viimeisestä 308 W keskitehosta olen ihan ylpeä. Ei se mitään parasta A-ryhmää ole, mutta ei meikäläiselle nyt ihan paskakaan tulos. Pyöräilyn päälle kävin juoksemassa vielä 7 kilometrin / 32 minuutin lenkin Tesomajärven ympäri. Alku oli vähän kankeaa, mutta parin kilsan jälkeen alkoi sujumaan. Tosin takareidet olivat jälleen liekeissä (siis ei millään hyvällä tavalla).

Gravelointia

Viikko 13/2021 (29.3. – 4.4.20221)

Pääsiäisvapaat lyhensi mukavasti ensimmäistä loman jälkeistä työviikkoa. Viikko on ollut mukavan keväinen, lumet sulavat vauhdilla ja tuulinen sää kuivattaa samalla sulavesiä. Pyörätiet alkavat olla monilta paikoin jo puhdistettu hiekoitussepelistä (ainakin omalla työmatkapätkältäni), mutta jokakeväinen riesa, katupöly, on jälleen tullut harmiksemme.

Vaikka työviikko olikin vain nelipäiväinen, niin toimistopäiviä oli normaalia enemään, eli olin joka päivä konttorilla. Treeniviikkokin piti olla kovan hiihtolomaviikon jälkeen kevennetty, mutta jotenkin taas tunteja lipsahti plakkariin 20 tunnin verran. Vaikkei pitänyt.

Maanantaina oli kävin toimistolla pyörällä. Kotiin päin tulin Pyynikin ja Tahmelan kautta ja tarkastin samalla rantareitin lumitilanteen, sulaa oli. Vettä alkoi matkan aikana myös satamaan siihen malliin, että lumet ja routa saivat taas vähän enemmän kyytiä. Illalla tein reilun tunnin kotisalitreenin, joka sisälsi myös Amfibian kotijumpan uinnin oheisharjoitteluun verkkotapahtumana.

Tiistaina kävin pitkästä aikaa Valmetilta juoksemassa perinteisen aamulenkin Arboretumin, Koskikeskuksen ja Etelä-puiston kautta. Matkaa kertyi hieman päälle 11 km ja aikaa kului vähän päälle 53 minuuttia. Vauhti oli rauhallista, mutta sykkeet vähän korkealla, sillä keskari oli juuri ja juuri kynnyksella alle. Sää oli mukava 4 asteen lämpöineen ja auringonpaisteineen. Illalla oli vielä puolitoista tuntia sulkapalloneluria. Kokoonpano oli hieman poikkeava, mutta pelit sujuivat ihan mallikkaasti näinkin. Tuloksellisesti myös omat pelit sujuivat hyvin. Tiistaina luovuin myös yhdestä pyörästäni, sillä myin Nishikin city-pyörän työkaverilleni.

Keskiviikkona oli jälleen ohjelmassa työmatkapyöräilyä aamulla ja illalla. Illalla osallistuin myös pienen tauon jälkeen MO:n yhteistreeneihin. Tällä kertaa ohjelmassa oli vähän pidempi juoksu Pyynikin näkötornilta lähtien. Kiersimme Ratinan kautta Sorsapuiston vierestä Armonkalliolle, ja sieltä Ranta-Tampellan kautta Pispalaan ja Pispan koulun kautta takaisin näkötornille. Lisälenkkinä kiersimme vielä Trikoon mäen kautta Tahmelantien mäkeen, jossa otettiin irti vauhtia ja tehoja. Myös näkötornin mäki otettiin vähän reippaammalla vauhdilla. Jalka oli ihan hyvässä iskussa. Etenkin kun alku mentiin erittäin rauhallisesti aina 8 km:iin asti. Särkänniemen parkiksella jäin vähäksi aikaa suustani kiinni JT:n ja tämän jälkeen jouduin ottamaan muun porukan kiinni. Siinä tuli kolmen kilometrin vähän reippaampi osuus. Yhteensä kilometrejä kertyi 18.6 ja aikaa kului 1:49, eli keskivauhti oli 5:52 min/km. Keskisyke oli 119 bpm.

Torstaina oli jälleen työmatkapyöräilypäivä ja kotiin päin tuli tänäänkin Tahmelan kautta. Illalla tein vielä tunnin kotisalitreenin ja sen päälle oli Amfibian vajaan tunnin kotijumppa.

Pitkänäperjantaina iltapäivällä kävin tekemässä Orbean gravelilla ensimmäisen lenkin. Lähtö meni vähän myöhäiseksi, kun aamulla kaadoin, karsein ja pätkin yhden ison kuusen. Pilkkominen tuli aloitettua. Siinä sai hyvän alkulämmön pyörälenkille. Alkuun oli tarkoitus mennä vain pieni testilenkki, mutta matka sitten vain venyi ja venyi. Matkaa kertyi loppujen lopuksi 60 km ja aikaa kului 2:20. Reitti kulki Pirkkalan Kurikan kautta Toivoon, Peltolammille ja Vuoreksen kautta Hervantaan. Sieltä matka jatkui Turtolan ja Kalevan kautta Petsamoon ja sieltä Santalahden kautta Lielahteen ja Ylöjärven keskustan kautta takaisin kotiin. Matkan aikana tuli niin vettä, räntää kuin rakeitakin. Eli “sorapyörä” sai ihan hyvän tulikasteen. Hyvän tuntuinen ajopeli oli. Pyöräilyn päälle kävin juoksemassa vielä 6 km:n lenkuran Ikurissa. Aikaa kului 27:30, eli vauhti oli 4:33 min/km luokkaa, tosin keskisykekin oli vähän korkealla, 139 bpm. Pienen tauon jälkeen tuli siis tehtyä taas yhdistelmätreenikin.

Lauantaina kävin tekemässä 16 kilometrin juoksulenkin. Jalkaan laitoin uunituoreet Asics Nimbukset, sarjassaan jo aika monennet. Kiersin Tesoma- ja Tohloppijärvien kautta Epilään ja sieltä Raholan kautta takaisin kotiin. Aikaa kului 1:15, eli keskivauhti oli 4:40 ja keskisyke 127 bpm. Jalat olivat edellispäivän aktiviteeteista jonkin verran väsyneet ja muutenkin loppumatkasta takareiden alkoivat kiristelemään ja juoksu muuttui vähän ikävämmäksi. Ennen saunaa tuli tehtyä vielä jokunen tunti klapeja, joten myös voimatreeni tuli suoritettua.

Sunnuntaina oli ohjelmassa MO:n yhteistreeni pitkän pyöräilyn muodossa. Otin alleni jälleen gravelin. Ensin poljin kotoa Ylöjärven uimahallille, josta lähdimme porukalla matkaan. Reitti kulki Ylisen kautta Karhelle ja sieltä Lintuharjuntien kautta Hämeenkyröön. Matka jatkui Heinijärven ja Jumesniemen kautta Otamukselle, ja sieltä Siuron kautta Sasiin. Sasin mäessä teimme 10 minuutin vedon. Vetoon lähtiessä minulla oli takana 104 km polkemista, eikä jalka ollut enää kovin tuore, vaikka melko rauhallista vauhtia matkaa oltiin tehtykin. Tehomittaria ei ollut käytössä, mutta nousua vedon aikana kertyi 105 m ja keskisyke oli 155 bpm ja maksimi 170 bpm. Vedon jälkeen oli vielä 20 km:n “jäähdyttely”, eli matkaa kertyi yhteensä 124 km ja nousumetrejä kilometrin verran. Ajoaika oli hieman alle 5 tuntia, eli keskinopeus nousi loppumatkan myötätuulen ansiosta 25 km/h:ssa. Koko reissun keskisyke oli 111 bpm. Sää oli mukavan keväinen. Lämpö nousi matkan aikana 10 asteen tuntumaan ja aurinko lämmitti vielä lisää. Reippahko länsituuli hyydytti paikoin menoa melko lahjakkaasti, mutta onneksi peesipaikkoja oli tarjolla. Myös jokuset lyhyet pysähdykset tekivät hyvää, kuten myös yksi vähän pidempi “tekninen” tauko, jonka aika nähtiin renkaanvaihto-operaatio, onneksi ei omassa pyörässäni.