Kesäkuulumisia

Nyt kun syksyn illat pimenevät kovalla vauhdilla, niin kesälaitumien asukit ajetaan sisätiloihin märehtimään kesän tapahtumia. Pölykerros pyyhkäistään monitorista ja näppäimistöstä vaihdetaan hapettuneet pariston tuoreisiin. Taas näpytyttää. Tässä onkin vierähtänyt historiallisen pitkä blogiton kausi. Piti oikein lukaista uudelleen viimeisin päivitykseni, jotta muistuu mieleen, mihin sitä viimeksi oikein jäätiinkään. Ja aika kauashan sitä jäätiin.

Projektien kesä on takana, mutta projektit jatkuvat edelleen. Aikaa vievimpiä projekteja keväällä ja kesällä oli Sisulle aitauksen tekeminen, puiden kaatelu ja autotalli-varaston sisäremppa. Nämä olivat talvella jo tiedossa olleita projekteja. Kesällä tuli sitten vielä yksi projekti lisää, pihasaunan rakentaminen.

Nyt puut on pilkottu, koira pysyy pihapiirissä ja autotalliakin kehtaa esitellä, mutta puukiuas ei vielä lämpiä. Sen verran paljon saunan pohjan kanssa sai (saa) jumpata, että rungon pystytys ei ole vielä päässyt kunnolla vauhtiin.

20140704_180751

20141018_135341

Jalkatilanne ei ole kauheasti loppukeväästä muuttunut. Fysioterapia tosin taisi auttaa, sillä nilkka ei ole enää ollut samalla tavalla kipeä kuin talvella ja keväällä. Loppukeväästä alkanut akillesjänteen kiinnityskohdan kipuilu sen sijaan on jatkunut koko ajan ja rajoittaa juoksukilometrien keräämistä. Pari kertaa kesällä hain kantapäähän kortisoniakin, mutta laihoin tuloksin. Nyt kortisonikortti on käytetty ja pitää keksiä muita keinoja. Käyn lähiaikoina vielä toistamiseen kuvauttamassa kipukohdan, jos sieltä vaikka kuitenkin löytyisi jotain uutta. Muuten ei ole paikkojen kanssa ollut ongelmia.

Juoksukilometrejä ei siis ole kauheasti kertynyt, vaikka Sisun kanssa onkin jokusen kerran aamulenkkejä tullut hölkkäiltyä. Tosin viime viikkoina ei ole Sisuakaan oikein aamujuoksut kiinnostaneet vaan olen joutunut yksin pimeille aamupoluille.

Myös salikäynnit ovat kesäloman jälkeen jääneet vähiin. Kun Tuuli pääsi taas töiden makuun, niin minä olen joutunut pitämään koiralle aamuisin seuraa mahdollisimman pitkän aikaa. Salille pääsee vain kun Tuuli tekee etätyöpäivän, eli 1-2 kertaa viikossa. No toisaalta saunan pohjia tehdessä on voimaharjoittelua tullut ihan riittävästi.

Iltarastit ovat jääneet tänä kesänä väliin tyystin. Ainoa kerta kun iltarasteilla olin oli kerta kun itse olin järjestelytiimissä mukana. Kauden ensimmäinen kisa tuli suunnistettua kesäkuun alussa Tampere Gamesissä. Siellä tuli tehtyä myös suunnistusurani ensimmäinen sprinttikisasuoritus (tulos oli myös sen mukainen). Samoihin “geimeihin” kuului myös kaksi muuta metsäsuunnistusosakilpailua, jotka menivät kutakuinkin vanhaan tuttuun tapaan. Nämä olivat myös ensimmäiset kisani PunKu:n seurassa.

Seuraava suunnistus olikin viikkoa myöhemmin, Kuopion Jukolassa. Siellä menin vielä Alastaron ressujen väreissä. Kuopion kallioilta ja kivikoista tuli selvittyä omasta mielestäni ihan mallikkaasti, ei siis mitään kauhean isoa pummia tullut tehtyä.

Kesän ehdoton kohokohta oli Sveitsin rastiviikko heinäkuun lopulla. Tuosta tapahtumasta voisi kirjoittaa vaikka ihan oman bloginsakin, mutta menköön nyt tässä samassa tiivistettynä versiona. Maastoista saa parhaan kuvan kun käy katsomalla YouTubesta videoita hakusanalla “swiss-o-week 2014”. Jalkaa oli säästelty koko kesä tätä reissua silmällä pitäen, mutta niillä korkeuskäyrillä ja kivikoilla ei kivuilta voinut välttyä.

100 (1)

Kaikki osakilpailut pystyin kuitenkin suorittamaan hyväksytysti ja oma tavoitteeni, sadan joukossa eikä huonoin suomalainen, tuli myös täytettyä, tosin äärimmäisen niukasti. Viikkoon sisältyi kuusi osakilpailua joista yksi oli sprintti Zermattin kylässä ja loput keski- tai pitkiä matkoja kylää ympäröivillä vuorilla. Korkeutta oli parhaimmillaan lähes 3000 m ja korkeuskäyrää kartoilta löytyi ihan riittävästi. Kisapaikoille kuljettiin koppihisseillä tai junalla, joten maisemiakin tuli ihan kivasti nähtyä, mikäli ei ollut sumua.

Isojakin pummeja viikkoon mahtui, mutta joka kerta vuorilta pois päästiin. Säät olivat kisa-aikoina pääosin ihan hyvät, vaikka melkein joka päivä johonkin aikaan vettä satoikin. Suomen helteistä ei Alpeilla päässyt nauttimaan sillä mittari oli yleensä vain hieman toisella kymmenellä.

Seuraava suunnistus Sveitsin jälkeen oli vasta pari kuukautta myöhemmin. Eikä yhtään vähempää kuin SM-viestissä. Enpä ole aiemmin juurikaan SM-starteissa ollut, mutta nyt piti uhrautua kun muuten ei PunKu:n H110-joukkuetta olisi saatu kasaan. Melko penkin alle oma suoritukseni meni, joten ei siitä sitten enempää. Tuli ainakin varmistettua ettei ensi vuonnakaan joukkueeseen valita kuin äärimmäisessä hädässä.

Suunnistuskauden todennäköinen päätös tuli rämmittyä lokakuun puolen välin tietämissä Ruotsin puolella 25mannassa. Ensimmäinen manna-reissu sujui ihan mukavasti. Mitään isompaa hakua ei tullut, vaikka hyvät mahdollisuudet sellaiseenkin oli. Märkä ja mutainen maasto kallioineen toi oman mausteensa kisaan, josta koko 25-henkinen (tai 24) joukkueemme sai hyväksytyn suorituksen. Varmaankin märin koskaan suunnistamani kilpailu vaikka sää oli mitä mainioin.

Pyöräilykesäkään ei ollut ihan suunnitellun kaltainen. Sääolot haittasivat osittain menohaluja (kylmää tai kuumaa tai märkää), mutta myös kesän projektit ja reissut vähensivät pyöräilykertoja.

Pyöräilykalustoa tuli kuitenkin hommattua lisää. Ensinnäkin hommasin talvikautta silmälläpitäen tietokoneeseen liitettävän harjoitusvastuksen. Nyt voin pyöräillä omalla maantiepyörälläni sisätiloissa ja ruudulta näkee kaikki tarvittavat treeniarvot. Moottori jarruttaa menoa kun pitää simuloida ylämäkeä, joten pyöräilykokemus on “täysin” aidon tuntuinen. Nyt laitteella on tullut tehtyä pääosin vain 40 minuutin aamutreenejä, mutta kun illat pimenevät entisestään ja räntää alkaa ripsimään, niin sitten pitää alkaa polkemaan ihan tosissaan.

WP_20140823_001

Kesällä kun tuli myytyä vanha hybridi-pyörä pois ja nyt kun maantiepyörä on varattu sisäpyöräilyyn niin jollain sitä piti työmatkatkin polkea. Siihen piti sitten hommata uusi pyörä, joka tuli olemaan 29″ maastopyörä, vaikka uutta hybridiä lähdinkin ostamaan.

Olen aina ollut skeptinen omasta innostani pyöräillä maastossa, mutta nyt täytyy myöntää, että olen jossain määrin innostunut tuohon pyöräilymiljööseen. Siinä on vähän samaa kuin aikoinaan alkoi suunnistamaan maantiellä juoksun rinnalla. Maantiepyörällä pääsee reippaasti, mutta maastossa on teknisempää ja rentouttavampaa.

WP_20140914_09_54_54_Pro

Kyllä se kesä vaan vilahti taas äkkiä ohitse ja syksykin on jo kohtapian kääntymässä talven suuntaan. Täytyy vaan toivoa, että talvesta tulisi lumisempi kuin viime talvena, jottei tarvitsisi koko aikaa sisällä pyöräillä, sillä kyllä siihenkin varmaan jossain vaiheessa tympääntyy.