Tässä sitä taas ollaan. Juoksut vähissä ja jalka kipeänä. Viimeiset kolme viikkoa on menty pienillä kilometrimäärillä, sillä nilkka on vihoitellut sen verran, ettei juoksu ole tuntunut oikein hyvältä. Olen myöskin yrittänyt parannella ja säästellä sitä tämän päivän puolimaratonia silmällä pitäen.
Viikko sitten tosin kävin Jämillä juoksemassa vajaan 13 km “kisan” samalla, kun Tuuli juoksi puolimaratonin. Jämi21 XC Runin yhteydessä oli myös kuntolenkki, johon osallistuin ilman numerolappua. Lähdin matkaan samaan aikaan kuin muutkin, mutta sen verran korrekti olin, etten käyttänyt järjestäjän juottopaikkoja hyväksi, kun en kerran osallistumismaksuakaan ollut maksanut. Reitti oli melko rankka, kun Jämin harjumaisemissa kerran juostiin. Aikaa reittiin kului 52:42, joten kilometriaika jäi neljän minuutin huonommalle puolelle. Tuolla ajalla olisi tosin tullut kärkisija, mutta 45 euron osallistumismaksulle ei olisi tullut paljoa katetta, sillä tässä sarjassa palkinnotkin arvottiin. Joten hyvä näin.
Tänään olin siis Tampereen puolimaratonin lähtöviivalla. Nilkan kestävyys oli hieman arvoitus, sillä edes veryttelyt eivät sujuneet ilman kipuja. Viimeisten viikkojen harjoitusmäärät olivat myöskin jääneet melko vähäisiksi. Toisaalta ylikunnosta ei ainakaan ollut pelkoa. Päätin kaikesta huolimatta lähteä kokeilemaan 4:05:n vauhtia, ja katsoa kauanko sitä jaksaisi.
Sää oli mitä mainioin, reilu kymmenen lämmintä, pilvistä ja ainoastaan pientä tuulta. Keskustorin lähtöpaikalle oli ahtautunut toista tuhatta tossujalkaa odottamaan, että klo 11:30 pamahtaa. Olin änkenyt itseni mahdollisimman lähelle lähtövaatetta, sillä alkukilometrien kapeus ja tiukat mutkat on parempi päästä juoksemaan väljässä joukossa.
Alun kilometrin meni hieman suunnitelmia kovempaa, mutta edessä oleviin nousuosuuksiin oli hyvä ottaa vähän varanttia. Seitsämän kilometrin kohdilla, ensimmäisen puolikkaan pahimpien nousujen jälkeen, keskinopeus olikin 4:04, eli aikataulussa oltiin. Puolimatkan krouvi oli Ratinan stadionilla ja sen verran laskuvoittoisena reitti jatkui sinne, että keskivauhti tippui 4:01:een. Chip-ajanotto näytti puolivälin ajaksi 42:32.
Viikon kuva by Tuuli
Ratinan sisäkierron jälkeen matka suuntasi kohti Hatanpäätä ja Härmälää. Hatanpäälle saapuessamme juoksu ei enää tuntunut kovin tuoreelta ja Härmälään nousun jälkeen alkoi jalka jo painamaan. Jalassa alkoi myös tuntumaan pieniä ikäviä kivun merkkejä, mutta ne eivät onneksi kestäneet kauaa.
Härmälässä alusta vaihtui hiekaksi ja muutenkin kumpuilevaksi. Hiekkapätkää jatkui reilun kolmen kilometrin matkan ja kun matka alkoi muutenkin jo painamaan, niin vauhdin ylläpitämiseksi joutui jalkoja käskyttämään ihan tosissaan. Viimeisellä kilometrilla sain vielä yhden selän kiinni, mutta takaa päin alkoi kuulumaan myös uhkaavaa teputusta. Löysin kuitenkin vielä viimeisellä puolella kilometrilla uuden vaihteen ja sain pidettyä takaa tulevat perässäni.
Nettoajaksi sain ajanoton mukaan 1:26:04, joka antaa keskivauhdiksi 4:04, eli suunnitelmien mukaan juoksu sujui. Oma ja muutaman muunkin GPS tosin näytti, että reitti olisi ollut 200 m ylimittainen, joten jos tuo pitää paikkansa, niin sitten loppuaika olisi jopa suht mainio. Muutenkaan reitti ei mainoksista huolimatta ollut kovin nopea. Hiekkapätkää oli jonkin verran ja nousuakin löytyi. Tosi koville menijöille reitti on myös tosi mutkainen, sillä ysikympin mutkia reitillä on tosi paljon. Tälläisellä köpöttelijälle niistä ei juurikaan hidastajaksi ole. Matkan tulosten virallisuuskin on hieman kyseenalainen, koska lähtö ja maali olivat eri paikoissa. Tosin en osaa sanoa onko lähtö korkeammalla kuin maali, sillä viimeisen sadan metrin nousu, nostaa maalin tasoa lähemmäksi keskustorin lähdön tasoa.
Järjestelyt olivat ihan hyvät. Juottoja oli tosi paljon ja muutenkin rahalle sai kohtalaisesti vastinetta (chip-ajanotto, paita, evästä maalissa) ainakin, kun osanottomaksu meni firman piikkiin (kiitos Avant Tecno). Vessatilanne pitää perinteisesti myöskin raportoida. Ratinasta pyttypaikkoja löytyi enemmän kuin tarpeeksi, mutta keskustorille niitä ei oltu kovin paljon raahattu. Myöskään reitin varrelta ei virallisia vessapaikkoja löytynyt kuin Ratinasta puolimatkan kohdalta. Mutta onneksi maha ei alkanut sohlaamaan, eikä näin ollen tarvinnut mennä tekemään arboretumin puskille syyslannoitusta.
Saapi nähdä kuinka pahasti jalka otti nokkiinsa tästä keikasta. Näin saman ehtoon illalla se ei onneksi vielä tunnut kovinkaan pahalta, mutta huomenna totuus sitten paljastuu. Voi olla, että tämän syksyn kisat olivat nyt tässä ja loppu vuosi keskitytään taas parantelemaan paikkoja ja keräämään peruskuntoa.
Viikon wuh-wuh kuva by Tuuli
