No nyt on sitten avattu jos jonkinmoista kautta. Juoksukisakauden avaus oli edellisenä sunnuntaina, kun pääsin starttaamaan sitten kuitenkin Pyynikkijuoksussa. Pyttykausi avautui samalla kertaa, sillä kuntosarjan ykköstilasta tuli ansaittua vuoden ensimmäinen (ja melko varmaan myös viimeinen) pokaali. Pokaalin kanssa kävi vaan niin nolosti, etten huomannut käydä pokkaamassa sitä, sillä ei käynyt mielessänikään, että sellaisella juoksulla olisi podiumille päässyt. Pitää siis noutaa pysti jostakin jälkeenpäin.
Pyynikkijuoksu lähti käyntiin ihan mukavasti. Reitti oli muuttunut sitten minun viimekerran Pyynikkijuoksuni. Tällä kertaa lähtö tapahtui Ratinan stadionin ylähyllyltä ja ylitti heti lähdön jälkeen Ratinan uuden kävelysillan. Siitä sitten suunnattiin vanhalle perinteiselle reitille. Jyrkimmissä ylämäissä tuli vähän passailtua ja jokusia juoksijoita niissä kohdin menikin ohitseni, mutta alamäissä pääsin yleensä kuittaamaan takaisin. Koko matkan pelkäsin, että missä vaiheessa palleakramppi taas iskisi, sillä se oli vaivannut aikaisimmilla kovilla lenkeillä, ja pieniä tuntemuksia alkoi olemaan heti muutaman kilometrin juoksun jälkeen. Yleensä kramppi iskee puolen tunnin kohdilla, eli laskeskelin, että 8 kilsan jälkeen sitä voisi alkaa odottelemaan. 8.5 km:n kohdalla se sitten tuli. Jonnekin pallean seudulle iskettiin puukolla ja syvään henkitys sattui niin pirusti. Edessä menevä Visuran paita ei lähentynyt enää samaa tahtia kuin vähän aikaa aiemmin ja jo vähän jäänyt tyttönenkin alkoi taas puuskuttaa takanani. Onneksi kramppi vähän hellitti puolen kilometrin jälkeen, joten vauhtia ei juurikaan tarvinnut hidastaa. Visuran mies tuli ohitettua kun ylitimme toistamiseen Ratinan kävelysiltaa, ja matkaa maaliin oli enää 700 m. Stadionille päästyäni alkoi perästä kuulumaan melkoista puhinaa ja kuulosti siltä, että joku tyttönen oli taas iskeytynyt kantaani. Sain kuitenkin puristettua vauhtia sen verran, ettei naisten kilpasarjan kolmonen päässyt ohitseni, vaan jäi sekunnin verran taakseni. Sen verran kova loppurutistus oli, että oksa meinasi tulla ennen kuin osanottomitalli löytiin käteen, mutta onneksi tavara pysyi sisällä ja selvisin pelkällä yhdellä yökkäisyllä.
Suunnistuskisakausikin tuli avattua viime lauantaina. Finnspring suunnistettiin Pöytyän pienipiirteisillä avokallioilla ja meno oli sen mukaista. Kompassi oli ollut kädessä edellisen 8 kk:n aikana kerran, joten ylikunnosta ei ollut pelkoa. Tällä kertaa pokaalin tarjoajia ei kauheasti löytynyt, vaikka kolmas sija olisi tullut, mikäli tuloksia olisi laskettu häntäpäästä. Oli kyllä niin avuton olo, kun avokallioilla säntäili ristiin rastiin, ja kotiinkin teki mieli jossain vaiheessa jo lähteä. Maaliin kuitenkin selvittiin reilun 9 km:n radalta vajaassa kahdessa tunnissa, joten sentään samalla tunnilla tulin maaliin voittajan kanssa. Tällä kertaa meillä ei ollut Tuulin kanssa mahdollisuutta voittaa kisan huonoimman perheen titteliä, sillä Tuuli meni ja mokas voittamalla D21B-sarjan. Minä kyllä hoidin oman osuuteni tuossa kisassa melko mallikkaasti.
Muita kauden avauksia on ollut esim.: mökkikauden avaus, mökiilenkkikauden avaus, krillikauden avaus (tosin itse en syönyt), mettähommakauden avaus jne. Maantiepyöräkauden kun saisi vielä polkaistua käyntiin, niin sitten voisi sanoa kevään tulleen. Västäräkki tosin jo mökillä näkyi.