Kuumaa on pari viikkoa ollut. Jossain päin Suomea on mennyt 30 astetta rikki jokaisena päivänä, ja useampana päivänä olen itsekin osunut tuollaiselle paikkakunnalle. Kaksi viimeistä lomaviikkoa on siis mennyt hikisissä merkeissä. Jos kaksi ensimmäistä lomaviikkoa meni melko viileissä merkeissä, niin nyt on sitten keskiarvo melko hyvä.
Tämä viimeinen parin viikon jakso alkoi vielä Ahvenanmaan pyöräretkellä, joka päättyi Vehkajärven mökille keskiviikkona. Torstai oli täysi lepopäivä treeneistä. Meidät oli kutsuttu tuolloin Kukonharjan mökille iltaa viettämään, ja siellä ilta menikin hyvän seuran, ruuan ja juoman parissa. Muutama alkoholipitoinen annoskin tuli nautittua.
Perjantaina puolen päivän aikoihin, hyvävointisena ja -kuntoisena pääsin jälleen pyörän selkään. Alla oli nyt graveli, joka oli viettänyt aikaansa pari viikkoa Alastaron varastossa. Lähdin polkemaan ensimmäisen pyöräreissupäivän Alastaro – Oripää – Riihikoski -väliä siinä toivossa, että löytäisin matkalle tippuneen tuuliliivin ja sen taskussa olleet irtohihat. Kiersin Oripään Kangastuvan ja poikkesin Riihikosken kauppaan kyselemään varusteiden perään, mutta vähän niin kuin pelkäsinkin, niin eipä niitä löytynyt. Loppumatka mökille kulki ensin Kyrön kautta Pappisiin, jossa poikkesin katsomman lavaa ja uimarantaa. Pappisista Hirvikoskelle, jossa puolestani poikkesin jäätelölle. Loppumatka kulki Metsämaan ja Murronharjuntien kautta. Lämpöä oli 27 astetta ja aurinkoakin riitti lämmön lisäksi. Matkaa kertyi 119 kilometriä ja aikaa kului vähän vajaa 4,5 tuntia.
Lauantaina lähdin mökiltä päin kiertelemään uusia hiekkateitä ja samalla keräilemään jokusia ruutuja. Sää oli edellisen päivän kaltainen, eli aurinkoa ja lämpöä riitti. Etenkin oikean reiden lähentäjä tuli edellisen päivän lenkistä vähän kipeäksi. Sinänsä jännä juttu, kun yli tuhannen kilometrin pyöräretkellä ei tullut mitään vaivoja. Epäilin syyksi lukkopolkimia, jotka olivat taas reilun viikon jälkeen käytössä. Hiekkatiereitti kulki ensin Metsämaalle, ja sieltä Kojonperän kautta Köyliönkylään. Välissä tuli tehtyä muutama pisto erinäköisiin paikkoihin. Loppureitti kulki jälleen Metsämaalle ja sieltä Majanojan ja Vihalaidan kautta takaisin mökille. Matkaa tuli 104 kilometriä ja aikaa kului 4 tuntia. Jonkin verran reiden lähentäjät vaivasivat koko matkan ajan. Tänään, niin kuin eilenkin, tuli takatutkaa ikävä, sillä jokusen kerran huomasin ajelevani liian keskellä tietä ja auto tuli takaa. Aika lailla on tottunut takatutkan varoituksiin.
Sunnuntain vastainen yö olikin sitten melko tuskainen, kun molempien jalkojen reiden lähentäjät olivat niin kipeät, että niitä ei pystynyt jännittämään yhtään. Yöllä piti miettiä kolmeen kertaan, että haluanko vaihtaa asentoa vai vältänkö kivun ja pysyn samassa asennossa. Sunnuntaina ei tarvinnut miettiä lenkille lähtöä tai muutakaan askaretta. Sisun kanssa vähän köpöttelin, mutta sekin hammasta purren kun jokainen askel sattui lähentäjän ja lantion seudulla. Lukkopolkimien piikkiin vaivani laitoin, ja alkoi vähän mietityttämään, että olisiko syynä OP-vaivaani paremminkin ahkera pyöräily kuin juokseminen. Tässä vaiheessa pelkäsin, että jääkö myös pyöräily tauolle. Vai onnistuisiko polkeminen, jos kaikista pyöristä vaihtaisi lukkopolkimet pois.
Myös maanantai meni vielä lepäillessä. Mökiltä siirryimme takaisin kotinurkkiin, jossa aika kului reissukamppeiden purkamisessa ja huollossa, ja muissa askareissa, sillä melkein pari viikkoa olin ollut kotoa poissa. Lähentäjävaiva alkoi vähän helpottamaan, mutta ei ollut täysin häipynyt. Postissa odotti maanantaina myös Saksan lähetys. Siellä oli mm. uuden kuitukiekot maantiepyörään. Ilo oli kuitenkin ennenaikainen, sillä olin saanut kiekkojen valmistajalta viestin, että ko. malli on juuri laitettu käyttökieltoon niissä havaittujen ongelmien vuoksi. Nyt sitten pitää odottaa, että pitääkö ne palauttaa vai voiko ne ottaa käyttöön. Mielelläni laittaisin juuri nuo pyörään eikä tarvisi taas alkaa metsästämään toista mallia.
Tiistaina aamupäivällä uskaltauduin jälleen pyörän selkään. Tällä kertaa maantiepyörän päälle. Lähdin kuitenkin lukkopolkimilla matkaan, vaikka sunnuntaina niistä uhosinkin luopua. Yksi syy lukkopolkimien käyttämiseen oli, että olin maanantaina saanut postissa myös uudet maantiepyöräkengät ja niitä piti päästä kokeilemaan. Päätin kuitenkin mennä vähän rauhallisemmin, ja siten että putkelta en polkisi lainkaan, tällöin repivään jalan nostoa ei tulisi niin paljon. Kiersin ensin Säijän lenkin myötäpäivään ja jatkoin sitten vielä Nokian kautta Siuro – Sasi -lenkille. Lopuksi kiersin vielä Teivon kautta kotiin. Matkaa kertyi tasan 100 kilometriä ja aikaa kului 3,5 tuntia. Keskitehot olivat 164W. Sää oli edellispäiviä mielyttävämpi, sillä taivas oli pääosin pilvessä ja lämpöäkin vain 25 astetta. Edellisten päivien tapaan tuultakaan ei juuri ollut. Positiivista oli, että jaloissa ei tuntunut kipua, ja polkemisen jälkeen pystyi kävelemäänkin kivutta. Negatiivista oli, että pitkästä aikaa jouduin tien päällä rengasoperaatioon, kun takakummi alkoi tyhjentyä vähän Säijän jälkeen. No, ei se ollut kuin reilun kymmenen minuutin välitauko.
Keskiviikkona oli graveli ja ruutujen keräilypäivä. Samalla periaatteella lähdin polkemaan kuin edellisenäkin päivänä, eli putkelta ei poljeta ja alamäissä lepuutetaan sitten persusta. Ensin suuntasin Antaverkan ja Vahannan hiekkateille. Sieltä Pimeesalmeen ja Ylisten kautta Kyöstilän hiekkateille. Sitten paria lenkuraa lukuunottamatta suorilla takaisin kotiin. Pölyistä oli, ja kuumaa ja aurinkoakin oli tarjolla. Hienoja uusia paikkoja tuli nähtyä, vaikka melko lähellä tuli pyörittyä. Matkaa kertyi 86 kilsaa ja aikaa tuohon pyörimiseen kului 3:50. Jalat pysyivät tälläkin lenkillä kunnossa.
Torstaina aamupäivällä lähdin ViLe:n kanssa maantiepyörälenkille. Poljimme ensin Karhelle, sieltä Viljakkalaan päin, jossa jouduimme tekemään U-käännöksen, kun yksi silta oli remontissa eikä siitä päässyt läpi. Jouduimme kiertämään Hämeenkyröön Vilpeen kautta. Kehäkukassa vähän munkkienergiaa, ja sitten matka jatkui Heinijärven kautta Häijääseen ja sieltä Salmin ja Siuron kautta Nokialle, jossa poikkesimme jäätelölle. Jäätelön jälkeen reitti jatkui vielä Villilään, Tohloppiin ja Teivoon, josta Ylöjärven keskustan kautta takaisin kotiin. Matkaa kertyi 133 kilometriä ja aikaa kului 4:50. Rauhassa mentiin kun oli niin sairaan kuuma. 30 astetta meni varmaan rikki ja kun aurinkokin porotti, niin tukalaa oli. Keskitehot olivat 140W.
Perjantaina siirryimme jälleen Vehkajärven rannalle. Kuuma päivä jälleen, mutta kolmen ajonpäivän jälkeen pidin lepopäivän. Alastarolla kävin peräkärryä täyttämässä. Sain myös mukavan viestin, sillä joku oli Raisiossa löytänyt viime viikolla tiputtamani takatutkan. Pieni löytöpalkkio ja saan vanhan tutkani takaisin. Tosin olin ehtinyt ostaa jo uuden, mutta nyt on varalaite, tai sitten sen voi laittaa myyntiin.
Lauantain lenkki lähti vähän käsistä. Alkuperäinen suunnitelma oli polkea suoraviivaisesti ensin Huittisiin ja sitten Sastamalan kautta takaisin mökille. Perjantain levon ja aikaisen lähdön ansiosta, jalka oli kuitenkin sen verran syönnillä, että päätin polkea Sastamalasta Sammaljoen kautta. Sitten menin vielä Halkivahasta Urjalaan, jossa pidin pienen energian tankkaustauon. Urjalasta kieppasin vielä Nuutajärvelle ja sitten vielä Koskioisten kautta takaisin mökille. Suunniteltu vajaa satakymppi venähti melkein sadaksi ja seitsämänkymmeneksi. Aikaa vierähti vähän reilu 5:20. Tuokin kertoo, että jalka oli ihan hyvässä iskussa, kun 160 kilometrin asfalttiosuus meni 31,3 km/h:n keskarilla. Keskitehot olivat 181W. On kyllä mukava reitti. Pääosin hyväkuntoista alustaa eikä nousumetrejäkään tullut kuin 800. Aamulla kun pääsi ennen ysiä liikkeelle, niin lämpöä ei ollut kuin vähän päälle 20 astetta. Loppulenkistä lähenneltiin kyllä taas kolmenkympin lämpöä. Aurinko paisteli eikä tuulikaan kauheasti häirinnyt matkan tekoa.
Myös sunnuntai oli pyöräilypäivä, kun siirryimme mökiltä takaisin kotiin. Aamukasilta kun pääsi lähtemään, niin sää oli vielä oikeinkin miellyttävä. Lähtiessä lämpö oli napsun alle kahdenkymmenen asteen, eikä se vajaan neljän tunnin lenkillä ehtinyt kuin juuri ja juuri hellerajaan. Aurinko paisteli koko ajan, mutta yllättävänkin paljon sai ajella varjossa. Lempäälään asti oli pientä sivuvastaista tuulta, mutta ei mitenkään pahaa, mutta sen verran kuitenkin, että ehdein jo miettimään, että onko jalka edellisen päivän lenkistä niin väsynyt, ettei meinaa kolmenkympin keskaria saada pidettyä. Ja olihan se jalkakin vähän väsynyt, mutta loppua kohden alkoi tuntumaan siltäkin osin paremmalta. Nyt tuli myös ajettua jonkin verran putkeltakin, joten on mielenkiintoinen nähdä, onko huomenna reiden lähentäjät taas kipeät. Reitti kulki Punkalaitumen keskustan kautta Vesilahdelle ja edelleen Lempäälän ja Säijän kautta Rajasalmelle. Siellä päätin tehdä vielä parinkympin lisälenkuran Nokian Takalauttalan kautta, kun ei se ukkonenkaan näyttänyt vielä tulevan. Lenkille kertyi mittää 118 kilometriä ja aikaa kului vähän päälle 3:50. Keskitehot olivat 169W.
Kesäloma, tai voiko tällaisena yrittäjänä sanoa että on lomaa, on vain jakso, jolloin ei vainole töitä, on nyt pidetty. Aika paljon tuli pyörän päällä vietettyä aikaa. 39 lomapäivään pyörällä tuli oltua 29:nä. Kilometrejä kertyi melko tarkkaan 3100 ja tunteja 124. Retki-, gravel- ja maantiepyörät olivat kaikki suurin piirtein yhtä paljon käytössä, ainakin kilometrejä katsottaessa.
Heinäkuun alussa aloin katsomaan vähän tarkemmin kymmenen päivän sääennusteita, että milloin sitä pääsisi aloittamaan kesän pyöräretken. Keskiviikkona näytti alkavan jakso, joka voisi soveltua hyvin useamman päivän reissulle. Ei muuta kuin pyörälaukkuja pakkaamaan ja reissuun. Itse asiassa laukut tuli pakattua jo maanantaina, jolloin tein parinkymmenen kilometrin testilenkin täydellä lastilla. Koska pyörä tuntui toimivan täydelläkin lastilla ihan hyvin, ja kaikki noin 80 varustetta, jotka olivat muistilistallani, oli pakattu, niin keskiviikkona sitten pääsin matkaan.
Viime vuoden retkeen nähden pyöräkalusto oli vaihtunut. Talvella kasattu teräsrunkoinen pyörä oli jo ollut työmatkapyöräilykäytössä, mutta nyt se joutuisi kovempaan testiin. Olin jättänyt pyörästä pois lukkopolkimet, joten nyt pystyi polkemaan lenkkareilla. Muuten varusteet olivat viime kertaan nähden samat, mutta lisäyksenä oli retkityyny sekä toinen power bank.
Reittisuunnitelma ja -aikataulu olivat lähtiessä vielä melko avoimia. Ensimmäisen yön olin suunnitellut olevani Pöytyällä Kurjenrahkan kansallispuiston keskuksen tuntumassa. Seuraavat yöpymispaikat katsottaisiin sitten lähempänä niiden ajankohtaa. Aikataulu oli myös melko avoin. Seuraavan viikon torstaina pitäisi olla viimeistään Punkalaitumella, mutta tarkempaa suunnitelmaa ollut.
Ensimmäinen päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Reitti kulki ensin Lempäälän ja Vesilahden kautta Punkalaitumelle. Punkalaitumen keskustassa tein ensimmäisen pysähdyksen kun poikkesin kahvila Myötätuuleen tankkaukselle. Sitten Punkalaitumelta Alastarolle, jossa poikkesin pikaisesti porukoilla, ja samalla sain täytettyä juomapullot. Seuraava pysähdys tuli jo Oripään Kangastuvalla, jossa valmistin Primus-keittimellä reissun ensimmäisen pussipasta-annoksen. Tähän asti olin ajellut tuttuja reittejä, mutta loppupäivän pätkät olivat minulle uusia. Oripäästä lähdin polkemaan Aurajoentietä etelään päin. Riihikoskella poikkesin kauppaan ostamaan eväitä. Viimeinen pätkä ennen Kuhankuonoa oli osittain hiekkatietä, mutta hyväkulkuista sellaista, ja ensimmäiseen yöpymispaikkaani pääsin ongelmitta.
Kurjenpesän luontotuvalla kävin uimassa Savojärvessä. Sitten pieni kierros luontopolulla, ja tämän jälkeen iltapuuroa valmistamaan. Samalla sain ladattua luontokeskuksen sähköllä laitteitani. Riippumaton pystytin aivan luontokeskuksen tuntumaan. Juuri kun piti aloittaa leirin pystytys, alkoi satamaan vähän vettä, joten ensin sadesuoja puiden väliin ja sen suojaan odottamaan, että sadekuuro menee ohi. Sade ei kauan kestänyt ja sitten sainkin viritettyä myös riippumaton ja alaviltin paikoilleen. Sitten vaan yökamppeet päälle (lämpökerrasto, pitkät villasukat, fleece ja pipo), retkityynyyn ilmaa ja makuuviltin sisään nukkumaan. Korvatulpille ja silmälapuille oli myös käyttöä. Päivälle tuli mittaa 157 kilometriä ja 6:20 tuntia. Nousu 600 metriä ja laskua 50 metriä enemmän. Eli kun oli laskuvoittoinen reitti ja taisi olla myötätuultakin, niin keskinopeus nousi suunniteltua aika paljon kovemmaksi. Päivä oli aurinkoinen ja Garminin mittari näytti keskilämmöksi 23 astetta (yleensä näyttää kyllä yläkanttiin).
Yö meni ihan hyvin. Ei tullut kylmä, kun piti huolen, että viltit olivat kohdillaan. Nukuttuakin tuli, mutta ei hirveän montaa tuntia kerrallaan. Toinen retkipäivä alkoi myös aurinkoisena. Kamat ensin kasaan ja sitten aamupuuroa valmistamaan. Tavaroita kasatessa huomasin, että tuuliliivi ja irtohihat olivat kadonneet. Olin riisunut ne Alastarolla ja laittanut “jonnekin”. Ehkä ne oli sitten laitettu sellaiseen paikkaan, että olivat tippuneet matkan varrelle, sillä leiripaikastanikaan en niitä löytänyt, vaikka kaikki käymäni paikat kävin tarkastamassa. (Kävin vielä reissun jälkeen polkemassa Alastaro – Riihikoski -välin enkä löytänyt hävinneitä vaateita tienposkesta tai taukopaikoiltani.)
Polkemaan lähdin aika tarkkaan yhdeksän aikaan. Ensin suuntasin Yläneelle päin, mutta melko pian poikkesin hiekkatielle, jota kautta pääsin oikaisemaan Mynämäelle johtavalle tielle. Mynämäellä pysähdyin kahvilaan tankkaukselle ja tyhjennykselle. Pysähdyksen jälkeen jatkoin kohti Taivassaloa ja Kustavia. Tähän asti päivän reitti oli, ensimmäistä 10 kilometriä lukuunottamatta, aiemmin ajamaani reittiä, mutta Kustavista eteen päin kaikki oli uutta ja ihmeellistä useamman päivän ajan. Minunkin pitää manata tuota Kusvaviin johtavaa tietä (niin kuin monelta muultakin olen kuullut) että kuinka ikävä ja jopa vaarallinen se on pyöräillä. Piennarta ei juuri lainkaan ja autoa tulee melkein jatkuvalla syötöllä ohi. Kustavissa myöhästyin parilla minuutilla lossista, johon päästessäni olisin varmaan ehtinyt illaksi jo Ahvenanmaan pääsaarille. Mutta eipä tuo isommin jäänyt harmittamaan, kun ei sinänsä ollut mihinkään kiire. Seuraavaan lossiin pääsin noin puolen tunnin odottelun jälkeen. Lossilla tulin Vartsalan saarelle, eli nyt olin sitten päässyt pois mantereelta. Brändön-lautta lähtisi vasta 16:35, joten minulla oli reilusti aikaa ennen sitä. Ensin poljin noin kuuden kilometrin matkan saaren halki Vuosnaisten Meriasemalle, josta lautta lähtisi. Ajattelin ostaa sieltä kaupasta vähän iltaevästä, mutta valikoimaa ei juurikaan ollut ja leivätkin loppu, joten kaupasta ei irronnut muuta kuin näkkileipää ja keksejä.
Aikaa kun oli ennen lautan lähtöä, niin polkaisin vielä Etelä-Vartsalassa pienen lenkin, jonka varrella pysähdyin myös valmistamaan päivän pussipasta-annoksen. Sen verran aloin jo varomaan punkkeja, että ruokapaikaksi valitsin avokalliosaarekkeen. Ennen lautalle nousua täytin vielä vesipussini iltatoimia silmällä pitäen. Lauttamatkan hinta, 6€, on ihan kohtuullinen, etenkin kun samalla maksulla pääsi kaikkiin seuraaviinkin lauttoihin. Lauttamatka kesti noin 40 minuuttia. Oleskelutiloissa ehti hyvin lataamaan kännykkää ja power bankkia, sekä käymään vessassa. Brändö kuuluu jo Ahvenanmaan maakuntaan. Sen huomasi ainakin siitä, että tiet muuttuivat punaisiksi ja muutenkin saaristolaisuus alkoi tuntumaan lähemmin. Poljin saaren pohjoisesta etelään Torshomaan melko suorilla. Brandön kylässä kävin pyörähtämässä, mutta muuten en juurikaan pysähtynyt missään. Matkaa saaren läpi on noin 14 kilometriä.
Seuraavaksi aamuksi minulla oli sellainen aikataulu, että Torsholman Lauttarannasta lähtisi Hummelvikiin lautta kello 8:05, ja jos siihen en ehtisi, niin seuraavaa saisi odotella 7 tuntia. Aloinkin ennen Torsholmaan saapumista katselemaan, että mistä löytyisi sopiva paikka riippumatolle, sellainen josta ei olisi kovin pitkä matka lauttarantaan. Jonkin verran sain pyöriä saaren eteläpäässä, kunnes vähän sattumaltakin löysin pienen uimarannan, jossa oli jopa puucee ja läheisyydessä sopivan oloinen avokallio ja paikka riippumatolle. Pyörää tosin joutui jonkin verran purkamaan laukuista, että sen jaksoi kantaa kalliolle. Ennen iltapuuroa ja leirin pystytystä kävin tuolla uimarannalla pienellä meripesulla – parempi sekin kuin ei mitään. Päivän data: 148 km / 6:20h. Nousua 420 metriä ja laskumetrejä taas vähän enemmän kuin nousua. Keskilämpö 23 astetta, aurinkoista ja pientä myötätuulta.
Toinen yö meni kutakuinkin samalla tavalla kuin ensimmäinenkin. Nukuttua tuli, mutta ei kovin monen tunnin jaksoissa. Korvatulpille oli tarvetta, sillä kaikenmoiset linnut pitivät mekkalaa, välillä hätkähdyttävän kovaakin. Myös näköpiirissä ollut tuulivoimala humisi jonkin verran. Vaikka ilta oli ollut kaunis ja tyyni, oli yöllä alkanut tuulla ja hieman korkealle jäänyt sadesuoja päästi tuulta ali ja laittoi kietoutumaan tiiviimmin vilttiin. Kello oli soittamassa 5:45, jotta ehtisin varmasti lauttarantaan kasiksi. Sinne tosin ei ollut matkaa kuin kolmisen kilometriä, mutta aamutoimiin kului kuitenkin aina toista tuntia.
Lauttamatka Hummelvikiin kesti noin 2,5 tuntia. Matkalla tehtiin muutama pysähdys eri laitureihin, joten nähtävää riitti siltäkin osin. Merimatkan aikana pystyi taas lataamaan laitteiden akkuja, syömään kantiinin aamupalan (jugurtti, sämpylä, kananmuna ja tuoremenu) sekä vähän torkahtamaankin. Hummelviikin satamassa vasta huomasi, kuinka tuulinen sää olikaan. Lännessä oli myös pahaenteisiä pilviä, ja sadetutka näyttikin, että kahden aurinkoisen päivän jälkeen voisi sataa jossain vaiheessa vettä. Enpä antanut tuollaisen uhan häiritä, vaan lähdin kiertelemään saaren teitä. Mitään sen kummempaa suunnitelmaa päivälle ei ollut – teitä vaan pyöräillen ristiin rastiin, ja illalla katsotaan missä ollaan.
Ensin poljin Vårdössä niin pohjoiseen kuin vain pääsi. Lossilaiturilla tein U-käännöksen ja lähdin takaisin etelään päin kohti Töftön lossia, jonka jälkeen olisin pääsaarella, eikä losseihin/lauttoihin tarvitsisi turvautua muutamaan päivään. Tien reunassa näin kerällä olevan ison käärmeen. Kyyksi sen heti luokittelin, mutta taisi olla kuintekin rantakäärme, sillä kyitä ei pitäisi Ahvenanmaalla olla. Sen verran se kuitenkin laittoi miettimään, että pitää varmaan kallioilla vähän tarkemmin miettiä myös käärmeitä, niin saaristossa kuin mantereellakin. Kyypakkaus voisi olla hyvä lisä jo nyt pitkään tavaralistaan.
Pääsaarella törmäsin ensin Bomarsundin linnoituksen raunioihin. Niillä tein pienen pyörähdyksen ja sitten poikkesin Bomarsundin vierailukeskukseen, jossa kului parikymmentä minuuttia, sillä tässä vaiheessa alkoi vähän tihuttamaan vettä ja päätin olla vielä tässä vaiheessa päivää kastumatta. Pienessä tihutuksessa lähdin kuitenkin sadekamppeissa polkemaan kohti Finbyä. Findystä poljin ensin piston Hultaan, sieltä vähän takaisin päin ja kohti Björbyä. Tällä puolentoista tunnin välillä ei ollut maalaismaisemien lisäksi juuri mitään nähtävää. Ihmisiäkään ei oikeastaan näkynyt yhtään, vain muutama auto meni ohi tai tuli vastaan. Tällä pätkällä sain myös todeta, kuinka mäkistä maastoa Ahvenanmaalla onkaan. Välillä sai ihan tosissaan vääntää poljinta pieninmmälläkin vaihteella. Myös satamaan oli alkanut ja vähän tihutusta reippaammin. Pysähdyin Sundin kirkolla pitämään sadetta ja lisäämään enemmän sadekamppeita päälleni. Sade tuntui vaan jatkuvan ja kävin jopa kirkossa sisällä kun alkoi kylmäkin tulemaan. Kirkossa oli joku toinenkin pyöräilijä pitämässä sadetta. Lähdin kuitenkin melko pian, sateesta huolimatta, jatkamaan polkemista, eikä siinä enää kovin pitkään mennytkään kun sade lakkasi ja lämmöt alkoivat taas nousta. Melko märkänä poikkesin Kastelholman linnan ravintolaan syömään vähän sämpylää ja muuta energiaa. Linnan puolella en poikennut, sillä tämä reissu ei olisi mikään kulttuurimatka, vaan maisemien katselua pyörän päältä. Pian Kastelholman jälkeen törmäsin Taffelin tehtaanmyymälään, josta oli pakko käydä ostamassa jotain pientä, mitä laukkuihin mahtui ja viitsi kuljettaa. Taas jokunen kilometri eteen päin, ja Godbyssä poikkesin kauppaa ostamaan evästä ja tekemään suunnitelmaan, missä sitä voisi yöpyä. Kello alkoi kuitenkin lähentelemään jo viittä.
Päätin lähteä kohti pohjoista ja Getaa. Sinne olisi matkaa tunnin verran, joten siellä jäisi vielä hyvin aikaa etsiä yöpymispaikkaa. Getaan polkiessa tuntui olevan vastatuulta ja mäkiäkin löytyi. Vai olikohan jo sen verran väsynyt, että kilometrit tuntuivat melko pitkiltä. Tien varrella oli aika paljon omenatarhoja ja muutenkin maalaismaisemaa oli tarjolla. Olin Getan keskustasta juuri ennen kuutta ja ehdein vielä hakemaan kyläkaupasta illaksi vettä, ja kysymään löytyisikö uimarantaa. Sain uimarannalle ohjeet ja muutenkin ystävällistä palvelua, vaikka suomea ei täälläkään osattu puhua. Illan piristys oli kaupan pihassa ollut Mitsu Tredia, samanlainen kuin minun ensimmäinen autoni oli 90-luvun alussa. Omistajan kanssa siinä muutama sana vaihdettiin ruotsia autoon liittyen, ja sitten jatkoin matkaani kohti uimarantaa, joka sijaitsi kolmisen kilometrin päässä kaupalta. Uimarannalla oli juuri loppumassa lasten uimakoulu, ja pian olinkin rannassa yksin. Pääsin jälleen käymään vain meripesulla, joten kovin raikas olo ei vieläkään tullut, kun kylmässä merivedessä yritti aurinkorasvoja pestä. Rannalla oli periaatteessa telttailukielto, mutta kun näin lähitalon isännän, niin kysyin hänen mielipidetään, josko saisin ripustaa riippumaton (hängematte) uimarannan viereisiin puihin. Selvää kieltoa en saanut, joten pääsin jälleen leiriytymään lähelle pesupaikkaa ja vessaa. Ilta oli taas melko tyyni ja aurinkoinen. Sain kuivateltua kamppeitani rannan pyykkitelineessä. Iltapuuron sijaan söin pussipastaa. Tämän jälkeen leiri pystyyn ja yöunille. Aamun lauttamatkan vuoksi päivälle kertyi mittaa vain 106 kilometriä ja 5:10h. Nousua ja laskua noin 700 metriä. Sateisen ja pilvisen sään vuoksi keskilämmöksi jäi 18 astetta.
Kolmas yö oli tuulinen. Riippari oli isoissa koivuissa kiinni ja lehtien suhina oli koko yön melkoinen, ja kävin yöllä jossain vaiheessa katsomassa että millainen myrsky siellä oikein oli, kun riippumattokin heilui. Sadesuojan olin kuitenkin osannut laittaa viime yöstä oppineena paremmin, joten riipparissa ei viima sentään käynyt. Eikä siellä nyt niin kova myrsky näyttänyt olevan. Iso määrä lehtiä pitää vaan melkoisen suhinan kohtalaisessakin tuulessa. Aamutoimet sujuivat jo rutiininomaisesti. Kamppeet kasaan, aamupuuro sisuksiin, aurinkorasvaa pintaan ja matka jatkukoon. Garminin LiveTrack käynnistyi n. 8:15 ja tulisi pysähtymään n. 11 tuntia myöhemmin.
Ensin kiertelin Getasta länteen olevia pikkuteitä. Kaikki asfalttipätkät kahlasin läpi ja vähän hiekkapätkääkin osui reitilleni. Tosi hienoja rannikkomaastoja mäntyisine avokallioineen näkyi paljon. Palasin takaisin Getaan ja kävin vielä Getasta pohjoiseen Getabergenissä. Sinne polkiessa sai taas vaihtaa pienintä vaihdetta silmään, eikä sekään tuntunut riittävän. Ylhäältä oli kyllä sitten ihan hienot näkymät joten kannatta kivuta, vaikka ensin meinasin jättää väliin. Ylhäältä lähti retkeilyreittejä ja varmaan muutakin nähtävää olisi ollut. Ehkä sitten toisella kertaa. Alas päin tultiinkin sitten vauhdikkaasti ja jarrujenkin toimivuutta sai testata. Takaisin Getan “keskustaan” tullessani huomasin, että sinne pystytettiin kojuja. Googlasin, että mitä olisi tapahtumassa, ja huomasin, että tunnin päästä näyttäisi käynnistyvän Getadagen. Päätin tehdä noin 15 kilometrin mittaisen kierroksen Pantsarnäsin ja Möckelgräsin kautta, ja palata sitten takaisin Getaan katsomaan, mitä siellä olisi tarjolla. Tuo vajaan tunnin lenkki kulki jälleen hienoissa maaseutumaisemissa. Getadagenissa söin vohvelin ja laxburgerin, ja sitten jatkoin matkaani takaisin kohti etelää.
Muutaman seuraavan tunnin aikana takse jäi mm. Tjudö, Pettböle, Näs ja Åsgårda. Vähän ennen Saltvikiä pysähdyin syömään eväitä. Jonkin verran tästä eteen päin tulin Haraldsbyhyn, ja Färjsundetissa poikkesin korkealle näköalapaikalle reissun ensimmäiselle jäätelölle. Pari kilsaa eteen päin ja edellisen päivän tapaan kävin Godbyssä kaupassa hakemassa evästäydennystä ja suunnittelemassa loppuillan reittiä. Jo edellisenä päivän Getaan polkiessa olin huomannut tien varressa pyöräilyreitistön merkkejä, ja olin suunnitellut jossain vaiheessa kiertää niiden kautta. Iltapäivä kun oli vielä aluillaan, niin päätin lähteä takaisin pohjoiseen päin ja kiertää nuo merkatut reitit. Ensin jäi taakse Pålsböle ja Kroklund. Sitten tulin takaisin 4-tien länsipuolelle ja Vandöstä kävin tekemässä piston Bastön. Tällä välillä tapasin nelivuotiaan setterin, jota piti ehdottomasti käydä rapsuttamassa. Karvakorva oli kuulemma lähtöisin Tampereelta, vaikka emäntä ei suomea puhunutkaan. Bambölen uimarannalla kävin nauttimassa päivän pussipasta-aterian. Ruokatauon jälkeen kävin tekemässä vielä piston Bergössä. Tuolla välillä ei juurikaan nähtävää ollut, kuin vasta ihan loppu kilometreillä, mutta tulipahan käytyä. Yöpaikaksi olin valinnut Eckerön suunnan. Sinne reitti kulki Bjärstömin kautta, josta lähtien pääsikin ajamaan loppumatkan pyörätietä pitkin.
Olin suunnitellut, että neljännen päivän päätteeksi hemmottelisin itseäni ja etsisin yöpymispaikan, jossa pääsisi suihkuun, sänkyyn ja pizzalle. Eckerön ajeltiin ison tien vieressä olevaa pyörätietä, eikä mitään isompaa nähtävää ollut. Yhden pienen kierron tein Marbyn kautta, mutta muuten ajelin pyörätietä pitkin. Vähän ennen Storbyn kylää tuli viitta oikealle “Eckerö Camping” ja päätin valita tuon yöpaikakseni, vaikka sinne oli vielä 7 kilometriä matkaa. Leirintäalue näytti ihan hyvältä ja aika hiljaiselta. Kävin kysäisemässä onko mökkiä tms. sänkypaikkaa vapaana, mutta halvin sänkypaikka oli 170 euroa, joten hylkäsin sen ja päätin nukkua tämänkin yön riipparissa. Varsinaisia riipparipaikkoja ei leirintäalueella ollut, mutta löysin kuitenkin sopivan paikan läheltä resparakennusta. Ensin suihkuun ja sitten respan ravintolaan pizzalle, ja samalla ehti ladata vähän kännykkää ja power bankkia. Pizzan jälkeen aloin pystyttämään leiriä, ja samalla aloin kuuntelemaan jymyä, joka kantautui vielä melko kaukaa. Pian sain huomata, että kunnon ukkosrintama oli lähentymässä ja kaukainen kumina alkoi muuttumaan kovemmaksi jyrinäksi ja taivas muuttui tummaksi. Sain leirin kuitenkin pystyyn ennen kuin alkoi satelemaan, ja siirryin makuulle kuuntelemaan lähenevää ukkosta ja sadetta. Siinä menikin sitten useampi tunti ennen kuin ukkonen oli siirtynyt kauemmaksi. Pari kertaa salama löi tosi lähelle. Yöllä heräsin vielä tyhjennykselle ja sain ihailla taivaalla jatkuvasti näkyviä välähdyksiä, jotka olivat siirtyneet jo kauemmaksi. Enpä muista, olisinko ollut vastaavassa jytinässä ja salamoinnissa aiemmin, ainakaan ulkona. Pyöräilypäivälle kertyi matkaa 185 kilometriä ja aikaa 8:30. Nousua ja laskua kertyi n. 900m.
Aamulla oli kosteaa ja sumuista. Kamppeet ensin suurin piirtein kasaan, ja sitten siirryin kamoineni leirintäalueen huoltorakennukselle, jossa tein aamupuuron ja laitoin tavarat tarkemmin järjestykseen. Ensimmäistä kertaa sain pestyä kunnolla keittimenkin ja muutenkin huoltorakennus antoi mahdollisuuden veden enemmälle käytölle ja vähäiselle vessapaperin pöllimiselle. Edellisenä iltana en ollut sänkyyn päässyt, mutta pizza ja lämmin suihku olivat kyllä yleellisyyttä. Ja nyt aamulla kun sai pukea puhtaan paidan ja sukat, niin olo tuntui tosi freesiltä ja mukavalta jatkaa taas matkaa. Ei tarvinnut edes turvautua aurinkorasvaan. Viidennen päivän pyöräilyt alkoivat noin 9:30.
En ehtinyt kovin montaa kilometriä pyöräilemään kun alkoi tihuttamaan vettä Päätin laittaa heti, ennen kuin kamppeet kastuvat kunnolla, sadevaatteita päälle. Laitoin kenkäsuojat ja takin, mutta sadehousuja ei viitsinyt laittaa, kun sade ei näyttänyt kauhean kovalta. Ensin kävin Eckerön eteläkärjessä Torpin ja Skeppsvikin suunnalla. Sitten takaisin Storbyhyn, jossa kävin pyörähtämässä posti- ja tullitalolla sekä satamassa. Poikkesin myös metsästys- ja kalastusmuseon lähellä olevassa kahvilassa. Ennen kuin lähdin ajelemaan pois päin Eckeröstä, niin kävin vielä polkemassa läntisessä osassa jokusen hiekkatien pätkän.
Päivän suunnitelmana oli päästä illaksi Maarianhaminaan, mutta sitä ennen halusin käydä Stömman suunnalla katsomassa maisemia. Ennen Stömman suuntaan kääntymistä kävin vielä tekemässä jokusen piston 1-tien eteläpuolisilla tienpätkillä. Strömman suunnalla oli taas enemmän maalaismaisemia. Äspholmenin tien varrella olevalla avokalliolla tein päivän pussipasta-annoksen ja sitten lähdin polkemaan kohti etelää. Aurinko oli päivän aikana alkanut paistamaan ja lämpökin noussut aika lailla. Juomaa kuluikin hyvin ja Hammarlandissa alkoi pullojen sisältö käymään vähiin, eikä kauppoja oikein tuntunut olevan. Vastaan tuli kuitenkin paikallinen palokuntarakennus ja sen seinästä sain täydennystä pulloihini. Reitti kulki hienoissa maisemissa kohti Marianhaminaa. Matkan varrelle jäi esim. Hellesby, Samuelstorp ja Gottby. Ennen Maarianhaminan keskustaa poikkesin isompaan kauppaan ostamaan jälleen lisäeväitä. Maarianhaminassa hakeuduin melko pian leirintäalueelle, josta löysin sopivan paikan rippumatolle. Jo toisena iltana peräkkäin pääsin lämpimään suihkuun ja se alkoi tuntumaan jo melkein liiankin yleelliseltä. Iltapuuron teko ja leirin pystytys meni vanhan kaavan mukaan. Ilta oli jälleen hieno ja lämmin. Leirintäaluekin ihan kelvollinen ja rauhallisen oloinen, vaikka porukkaa olikin aika hyvin. Päivän pyöräilyaika oli 7:20 ja matkaa jäi taaksi 150 kilometrin verran. Nousu- ja laskumetrejä oli kuutisensataa.
Kuuden retkipäivä alkoi pilvisenä, mutta aamuaskareiden aikana aurinko alkoi paistelemaan ja lämpökin nousemaan ihan hyvin, eli aamutoimien jälkeen sai jälleen ottaa aurinkorasvan käyttöön. Pyöräilyt alkoivat vähän ennen ysiä. Alkajaisiksi kävin kääntymässä Maarianhaminasta etelään Järsön saaren eteläkärjessä. Se oli reilun tunnin kieppaisu. Tälle päivälle minulla oli pieni aikataulukin, sillä suunnitelmissa oli ehtiä klo 16 lauttaan, joka lähtisi Långnäsin satamasta kohti Kökarin saarta. Aikaa oli kuitenkin sen verran hyvin, että päätin lähteä vähän matkaa takaisin länteen päin ja kieppaista Södersundan ja Ulvsbyn kautta Jomalan kirkolle. Kirkolta vielä pohjoiseen Gölbyn asti ja sitten takaisin etelään Jomalbyn, Överbyn ja Önningbyn kautta. Kävin vielä kertaalleen Maarianhaminan keskustassa, jossa poikkesin sämpylällä ja munkilla.
Puolen päivän jälkeen lähdin sitten polkemaan kohti itää ja Långnäsin satamaa. Taivas alkoi mennä tässä vaiheessa pilveen, mutta mitään sateen uhkaa ei ollut. Kävin vielä tekemässä kieppaisun Lemlandin eteläkärjessä Herröskatanissa. Siellä myös jalkauduin vähäksi aikaa, kun kävin kävelemässä lyhyellä luontopolulla, joka päätyi lintutornille. Erilaisia kukkia oli ziljoona kappaletta ja muutenkin hienoa maastoa. Eteläkärjen ohi lipui myös Finnlinesin risteilijä, joka ilmoitteli olemassaolostaan sumutorvella. Jalkautumisen jälkeen suuntasin suorilla kohti satamaa, jossa olin kolmisen varttia ennen lautan lähtemistä. Ehdein tässä välissä tekemään vielä pussipasta-aterian, ja sitten pääsikin pian astumaan lauttaan.
Lauttamatka Kökariin kesti noin 2,5 tuntia. Kökarissa pyörä ulos lautasta ja heti sisään toiseen lauttaan, joka suuntasi Korppooseen. Myös Korppoon lauttamatka kesti noin 2,5 tuntia. Lauttamatkan aikana alkoi tulemaan sumua, mutta ennen Korppoota sää alkoi taas selkeämään. Ysin jälkeen lautta rantautui Korppoon satamaan, ja sitten alkoi taas yöpaikan etsiminen. Suunnitelmissa oli yöpyä sataman lähellä Naawa Nature Campissä, mutta se oli vähän turhan hippi paikka eikä suihkuakaan ollut tarjolla, joten jatkoin etsimistä Korppoon kirkonkylän suunnalta. Kun näin uimarannan kyltin, suuntasin heti sinne. Siellä kävin jälleen meripesulla. Ilta oli jo sen verran pitkällä, että päätin jäädä sinne pöpelikköön yöksi. Melko hämärää alkoi jo olemaan kun iltapuuroa keittelin ja riipparia pystyttelin. Ennen nukkumaan menoa, rannalle tuli vielä jotain nuorisoa metelöimään. Hei eivät minua pöpeliköstä huomanneet, enkä minä heidän puheitaan ymmärtänyt, kun ruotsia puhuivat, joten päätin alkaa nukkumaan. Ja kyllä se korvatulppien avulla jälleen onnistuikin. Pyöräilypäivä oli lauttamatkojen vuoksi lyhyempi, mutta kilometrejä kertyi kuitenkin 130 ja pyöräilyaikaa tuli kuutisen tuntia. Nousua / laskua oli maltillisesti 450 metriä.
Kuudeskin riippariyö meni ihan hyvin. Tuli nukuttua ihan kunnolla ja virkeänä pääsi vakio aamutoimien jälkeen polkemaan, vähän ennen ysiä. Ensin tein pienen pyörähdyksen Korppoon keskusta ja sitten suuntasin kohti Nauvoa, josta lautta Hankaan lähtisi vähän puolen päivän jälkeen. Välissä oli kuitenkin vielä yksi lossi, mutta siihen pääsin suorilla, joten sen odotteluun ei mennyt aikaa. Päivästä näytti tulevan aurinkoinen ja kuuma. Lossimatkalla ehdin laittaa aurinkorasvat ja vaihtamaan “lauttaemännän” kanssa retkeilyvinkkejä ja -kokemuksia. Nauvossa kävin ensin katsomassa lautan lähtösataman, ja sitten kävin kaupassa ostamassa lisää evästä, jotka olivatkin päässeet hupenemaan jo melko vähiin. Vielä jäi hyvin aikaa ennen lautan lähtöä, joten polkasin noin 8 kilometrin verran Nauvo – Parainen -lauttasatamaan päin. Sitten tein U-käännöksen ja tulin takaisin Nauvon satamaan. Lauttaa pääsin suorilta, mutta ehdein kuitenkin vielä käydä satamassa syömässä jäätelön muutenkin katselemassa sataman myyntikojuja.
Lauttamatka Hankaan kesti tunnin verran, ja reitti kulki Seilin sataman kautta, johon rantautuikin suurin osa lautan matkustajista. Hankan satamasta oli muutama kilometri Hämmärsalmen lossille, jonka jälkeen olinkin jälleen mantereen puolella. Lossin jälkeen otetiin retkipyöräilijästä heti luulot pois, sillä railakkaa ylämäet alkoivat heti satamasta. Ja ennen Rymättylää noita rapsakoita nousuja oli ihan riittävästi. Ennen Rymättylää kävin vielä kääntymästä Salonkylän tien päässä. Rymättylässä poikkesin kahvilaan ja täydentämään vesipulloni. Paikallinen mittari näytti 30 astetta, ja siltä se myös tuntuikin. Rymättylästä suoraviivaisesti Naantaliin ja sieltä Raision kautta E18 ohitustien vieressä kulkevaa pyörätietä pitkin Metsämäen Shellin nurmikolle valmistamaan reissun viimeistä pussipasta-annosta. Tällä viimeisellä pätkällä koin reissun pahimmat takaiskun, kun pyörän takatutka tippui johonkin. Jos olisin pitänyt tutkaa/takavaloa päällä pyörätielläkin, niin olisin saanut ilmoituksen, ettei tutkaan saada yhteyttä, mutta nyt kun se oli pois päältä, niin ei ole mitään havaintoa mihin sei tippui. Oli siis turha lähteä sitä etsimään. Vitutus oli kyllä aika kova, sillä ihan ilmainen vempele tuo ei ollut. Naantalissa oli myös pahin läheltäpititilanne, kun autokuski tuli kolmion takaa pyörätien yli, johon minä tulin vähän reippaammin alamäen turvin. Heilutin kuskille nyrkkiä ja näytin keskisormea. Kuski tuli vierelle ja kysyi mikä hätänä. Minä siihen, että “etkö sinä kusipää tajua, että tulit kolmion takaa suoraan eteeni kännykkää räpläten etkä katsonut yhtään”. Jotain se siihen kommentoi, ja minä taas, että “lopeta nyt tuo saatanan kitinä ja lykkää pää perseeseesi, ja mene kotiin peiton alle nukkumaan ennen kuin tapat vielä jonkun”. Sitten jatkoin matkaani ihan hermona. Tai no, oikeasti se meni niin, että näytin vaan nyrkkiä ja jatkoin matkaani. Mutta tuollaisen keskustelun kävin kyllä mielessäni ja olisin mielelläni sen käynyt myös autokuskin kanssa. Karma siinä sitten tuli varmaankin kehiin ja tiputti minun takatutkani – perkele.
Jos edelliset pari kymmentä kilometriä, tai oikeastaan Rymättylästä asti, olin ajanut lähellä vilkkaasti liikennöityjä väyliä, niin nyt pääsin taas rauhallisempaan ympäristöön kun lähdin polkemaan Aurajoentietä kohti Auraa. Suunnitelmissa oli että polkisin aina Melliläjärvelle asti, jossa pääsisin uimaan makeaan veteen monen merivesipesuillan jälkeen. Rannikkoseudun mäkisistä maastoista pääsin vaihteeksi tasaisemalle baanalle. Aurajoentien pyörätiet olivat hyväkuntoisia, hyvältä osin ihan uutta asfalttia. Ja kun Liedon aseman jälkeen siirryin ajotielle, niin sekin oli hyväkuntoista aina Auraan asti. Tämä olikin ihan mielyttävä ajopätkä – hyvä alusta, hieno sää ja mukavat maalaismaisemat. Aurassa poikkesin kauppaan ostamaan juotavaa, sillä sen verran lämmin ajosää oli ollut, että nestettä kului muita päiviä enemmän. Auran jälkeen poljin Heikinsuon ja Karinaisten kautta Kyröön ja Kyröstä sitten viimeiseen reissuyöpaikkaani Mellilänjärvelle.
Muutaman viimeisen kilometrin aikana aloin katselemaan taivasta, että melko synkän näköiset pilvet lähestyivät. Ehdin kuitenkin Melliläjärvelle uimaan ja peseytymään ennen kuin ukkosrintama saavutti. Ranta oli täynnä porukkaa, varmaankin jokunen sata henkilöä. Jonkin aikaa jyrisi ja paukkui sekä satoi vettä, mutta pian rintama meni ohi. Se hyvä puoli ukkosesta oli, että melkein kaikki hävisivät rannalta ja tuli paljon rauhallisempaa. Kun vesisadekin loppui pääsin iltapuuron valmistamiseen sekä yöpaikan etsimiseen. Sopiva paikka löytyi yhdeltä frisbeegolf väylältä. Uskalsin riipparin laittaa siihen, sillä epäilin kenenkään enää siihen aikaa tulevan heittelemään, ja lähtisin kuitenkin aamuvarhaisella liikenteeseen. Päivä oli 165 kilometrin 7:45 tunnin mittainen. Rannikon ylämäkien ansiosta nousumetrejä kertyi melkein 900, laskua vähän reilu 700 metriä, eli nousuvoittoinen päivä.
Viimeinen retkipäivä lähti käyntiin hyväksi havaituilla rutiineilla. Pyörän päälle pääsin klo 8:45. Päivästä näytti tulevan jälleen aurinkoinen ja kuuma. Melliläjärveltä poljin ensin Loimaan keskustaan. Sieltä hiekkatietä pitkin Ypäjänkylään ja sieltä edelleen hiekkatietä pitkin Humppilaan. Humppilasta loppumatka olikin sitten taas tuttua reittiä, Tourunkulman kautta Vehkajärvelle. Perillä olin melko tarkkaan klo 12. Puolikkaalle päivälle kertyi matkaa vähän vajaa 70 kilometriä ja aikaa kului 3:10.
Reissu oli oikein onnistunut, jos ei ota huomioon matkan aikana hävinneitä tavaroita. Pyörän kanssa ei juurikaan ollut ongelmia. Ketjut alkoivat kitisemään sateiden jälkeen, vaikka ne olikin vahattu. Jouduin lisäämään nestemäistä vahaa jokuseen otteeseen. Jotain pientä naksutusta ja rutinaa oli voimansiirrossa, mutta kyllä ne kuitenkin toimivat ihan hyvin. Varustepuutteita ei ollut, eikä kauheasti ylimääräistäkään tullut pakattua. Terveysongelmiakaan ei ollut. OP-vaiva ei ilmoitellut laisinkaan itsestään. Toiseksi viimeisenä päivänä oikean pohkeen kanssa oli vähän ongelmia, mutta ei enää viimeisenä päivänä. Punkkeihinkaan en törmännyt. Säät myös suosivat melko hyvin. Sateessa ei tarvinnut polkea kuin parin tunnin ajan, vaikka pyörän päällä tuli kokonaisuudessaan oltua noin 50 tuntia. Kilometrejä kertyi noin 1100. Parina yönä sateli, mutta kunnon varusteilla niistäkin selvisi kuivana.
Ahvenanmaalla yllätti, kuinka hiljaista ja rauhallista siellä on. Jos poikkesi vähänkin syrjempään, niin siellä ei kyllä ollut maisemien lisäksi mitään tai ketään. Välillä sai polkea tunninkin, että ei näkynyt yhtään ihmistä. Ei siis ihme, ettei noilta seuduilta löydy kahvilaa saati kauppaa. Teidän varret olivat myös siistejä. Tajusin sen vasta siinä vaiheessa, kun huomasin tiellä tupakan tumpin. Tiet ovat myös hyväkuntoisia, sekä asfaltoidut että hiekkatiet. Maisemat osuivat ainakin minun makuhermooni, joka pitää männyistä, avokallioista ja vedestä, ja etenkin noiden yhdistelmästä. Myös hienoja maalaismaisemia löytyy paljon, mutta osuin kyllä jokusiin tylsiin puskapätkiinkin. Suomen kielellä saarella ei oikein pärjää, ainakaan vähänkin sivummalla. Mutta englannin ja ruotsin sekoitus toimii ihan hyvin. Etenkin lautoilla / losseilla tuli useita mukavia kohtaamisia, jossa tuli paljon juttua pyöräretkistä ja vinkkejä kohteista.
Toinen kesälomaviikko. Vaihtelevaa säätä, niin kuin kesään kuuluukin. Mökillä tuli koko viikko vietettyä, niin kuin kesään kuuluukin. Muutama kilometri tuli pyöräiltyä, niin kuin kesällä kuuluukin.
Maanantaina päivällä kävi ilmastointikanavien rassaaja nuohoamasta kodin kanavat. Tämän jälkeen lähdin pyöräilemään maantiepyörällä mökille päin. Pilvistä oli ja sateen uhkaakin, ja tällä kertaa uhka realisoitui. Ensimmäinen sadekuuro tuli tunnin kohdalla, vähän ennen Häijäätä. Märästä tiestä päätellen Karkussakin oli tullut joku kuuro. Itse sain seuraavan kerran vettä niskaan jokunen kilometri ennen Sastamalla, mutta Sastamalan keskustassa oli jo kuivaa. Pientä tihutusta oli ilmassa, mutta lähdin kuitenkin kiertämään Sammaljoen kautta. Enää ei vettä sitten isommin satanutkaan, ja aurinkokin alkoi välillä pilkistelemään. Luoteistuuli oli aiko kova. Häijääseen asti se oli vastainen, mutta sitten alkoi puhaltamaan sivusta tai myötäisesti. Myötäistä taisi olla vastaista enemmän, sillä 118 kilometrin matka meni aikaan 3:45, eli keskari oli hieman päälle 31 km/h, vaikka keskitehot jäivät 183W:iin. Illalla vielä mökillä pihan trimmausta ja rannan perkaamista. Hieno ilta, niin mikä siinä oli saappaat jalassa järvessä seistä.
Tiistaina olikin sitten mahtava keli. Aurinko paisteli siniseltä taivaalta, lämpö nousi helleasteille eikä tuulikaan ollut niin kova kuin maanantaina. Aamupäivällä jatkoin illalla kesken jääneitä rannan perkuu- ja trimmerointihommia. Päivemmällä lähdin tekemään gravelilenkkiä Kylmäkosken suuntaan. Ensin Tursaan, ja sieltä Kivisenojan ja Vahosen kautta Halkivahan tielle. Ennen Kylmäkoskea tuli vielä vastaan Kivioja, Mellola ja Taipale. Kylmäkoskelta jatkoin kohti Kehroa. Olin budjetoinnut reissulle yhden pysähdyksen, jos sattuisi vaikka tulemaan joku jäätelökikkari vastaan. Savikoski Caravanissa kävin kyselemässä jäätelön perään, kyllähän sieltä löytyi, vaikka ravintola hiljaisen oloinen olikin. Pääsin korkkaamaan omistajan, edellisenä päivänä avatun, MobilePay tilin ja maksu onnistui hienosti ilman käteistä. Pienen stopin jälkeen matka jatkoi kohti Kehroa. Kehron tieltä poikkesin pienemmälle hiekkatielle, mutta se oli pieni virhe – meni vähän turhankin pieneksi. Halkivahantien ylituksen jäleen suuntasin kohti Pohjastenkulmaa ja sieltä takaisin tuloreitilleni Vahosentielle. Loppumatkasta tein vielä kieppaisun Mustaojantien kautta Vehkajärven eteläpäähän ja sieltä takaisin mökille. Aikaa kului 3:55 ja matkaksi ropisi jälleen satanen. Lenkillä tuli mieleen, että Punkalaitumen seutu on oikein graveloijan Mallorca. Hyväkuntoisia ja hienoja hiekkateitä löytyy älytön määrä, eikä ihan heti tarvitse turvautua samoihin reitteihin. Tämän päivän reittikin oli niin komea että pitää varmaan tehdä joskus uudestaankin, vaikka vaihtoehtojakin löytyisi. Ilta meni taas tutuissa hommissa rannanperkuussa ja pihan trimmeröinnissä.
Myös keskiviikko oli pyöräilyn ystävien ihannepäivä. Aamupäivällä päästiin lämmöissä jo lähelle pariakymppiä ja päivän mittaan lämpö nousi jälleen hellerajan tuntumaan. Aamupäivällä myös tuuli oli maltillista. Minulla kävi tuulen suhteen tuuria, sillä kun lähdin ajoissa maantiepyörälenkille Huittisiin päin, niin vastatuuli ei juurikaan häirinnyt. Huittisista suuntasin Säkylään päin, ja tällä pätkällä vastattuulta oli jonkin verran. Vuorenmaalta suuntasin kohti Vampulaa ja sieltä Alastaron keskustaan. Alastarolla pysähdyin kauppaan ostamaan vähän munkkienergiaa loppumatkaa varten. Loppumatka kulki Niinijoen, Hirvikosken, Metsämaan ja Murron kautta takaisin mökille. Aikaa lenkiin kului 4:25 ja matkaa kertyi 140 kilometriä (josta 5% hiekkatietä), eli keskari nousi 31.6 km/h:iin. Tämäkin tuttu reitti on kyllä tosi hieno ja tasainen. Tällä kertaa onnisti myös sään suhteen. Ilta menikin sitten Alastarolla, kun kävin kotosalla velipojjaan kanssa kaatamassa ja pätkimässä yhden ison männyn. Äiteen kanssa sitten vedettiin oksat silppurista läpi. Iltakympiltä oli niin homma kuin tekijätkin valmiita.
Torstai oli sopivasti sade- ja lepopäivä.
Perjantain vastaisena yönä myrskysi ja sateli vettä. Aamu oli jo poutainen, mutta kova länsituuli jatkui koko päivän. Maantiepyörälenkille ei innostanut lähteä, mutta gravelilla lähdin keräilemään uusia ruutuja. Kovan tuulen lisäksi, lisäjännitystä toi takavaihtajan akku, joka alkoi melko pian lähdön jälkeen ilmoittelemaan vähästä virrasta. Ensin suuntasin Nuutajärven ja Rutajärven ympäristöön. Sieltä siirryin Urjalankylän kautta Vahosen, Tuoreenkulman ja Koosanmaan ruuduille. Paluumatkalla kiersin Oriniemen, Koskioisten ja Tursan kautta. Sellaisia pätkiä tuli taas rämmittyä, ettei toista kertaa tarvi mennä. Mutta mitä sitä nyt ei uuden ruudun takia tekisi. Vaihtajan akku kesti loppuun asti, eikä tuulikaan kovin monessa paikassa menoa haitannut. Sen verran hyvä puhuri kuitenkin oli, että kun tasaisella ja asfaltilla meni myötätuuleen, niin gravelillakin pääsi 200W teholla 47 km/h. Matkaa kertyi 105 kilometriä ja aikaa meni 4:25. Illalla taas vähän tuttuja pihahommia.
Lauantaille oli luvattu sadekuuroja, mutta olisi sitä voinut ennen maantiepyörälenkille lähtöä edes vilkaista sadetutkaan. 10 kilometrin ajon jälkeen alkoi tihuttamaan ja sitten seuraava puolitoista tuntia tuli ajettua enemmän tai vähemmän kovassa sateessa. Välillä vähän ukkostikin. Sade alkoi Tourunkulmalla. Humppilassa pitelin muutamaan otteeseen sadetta, mutta jossain vaiheessa sitä piti lähteä taas liikenteeseen. Jokioisille päin polkiessa satoi koko matkan ja kun seuraavaksi pääsin sateen suojaan Forssan ABC:llä, niin olo oli aika uitetettu ja vähän vilukin alkoi tulemaan varpaisiin. Parinkymmenen minuutin stopin jälkeen sade lakkasi ja aurinko alkoi paistelemaan. Matka jatkui Jokioisten kautta Ypäjälle, jonka jälkeen tuli vielä jokusia tihkusadekuuroja, mutta ei niin paljon, että olisi kunnolla kastellut. Ypäjältä suuntasin Ypäjänkylään ja sieltä Metsämaan kautta Murrolle ja takaisin mökille. 3:50 kestäneelle lenkille tuli mittaa 112 km. Tosi hieno reitti tämäkin, vaikka tällä kertaa sää sen ihastelua vähän haittasikin. Mutta tämän lenkin voisi laittaa vakiolenkkilistalle.
Sunnuntai oli suttuinen. Nukuin yön ulkona riippumatossa. Totuttelin taas riippariin, jos lähtisi kohta taas tekemään useamman päivän pyöräretkeä. Uutena varusteena oli retkityyny, ja se oli ihan hyvä lisä varustukseen. Yö meni ihan hyvin, vaikka välillä vettä kuulosti satavankin, mutta tyyntä oli. Lämpö kävi yön aikana hieman reilussa 10 asteessa, mutta nykyisellä varustuksella tarkeni ihan hyvin. Päivällä tuli vähän väliä isompia tai pienempiä sadekuuroja. Kävimme kosteasta säästä huolimatta tutustumassa Punkalaitumen Yli-Kirran museolla Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttelyyn. Iltapäivällä Alastarolla isän nimppareilla, ja illansuussa tulimme takaisin kotiin.
Ensin viikon blogi-päivitys voi jäädä väliin, sillä viikolla pitäisi lähteä pyöräretkelle ja näin ollen kirjoittelumahdollisuuksia ei taida ole.
Oli synkkä ja myrskyinen sunnuntai. Tai hetkinen, eihän se synkkä ollutkaan, vaikka niin oli ennustettu, vaan aamusateiden jälkeen kovinkin aurinkoinen. Tuulinen päivä kylläkin oli. Muutenkin on päästy vähän lämpeempiin keleihin, kun tulimme perjantaina pohjoisesta takaisin Pirkanmaalle. Alkuviikko kuitenkin vielä Kiilopäällä.
Maanantai oli sadepäivä. Päivä menikin kirjaa lukiessa ja päivänokosilla. Iltapäivällä onneksi sää selkeni ja koiralenkiltäkin pääsi tällä kertaa kuivana pois. Illalla pääsi myös tekemään pienen köpöttelylenkin.
Tiistai oli myös pilvinen päivä, mutta vettä ei sentään satanut, vaikka vähän uhkaavalta näyttikin. Aamulla kävin vuokraamassa Kiilopään vuokraamosta luomu-fatin, ja lähdin tekemään sillä heti lenkkiä. Ensin nousin ja laskin Luulammille kulkevan reitin. Luulammilta suuntasin Vellinsärpimän kämpälle. Tuolla välillä oli jokusia märkiä ja mutaisia kohtia, mutta melko kuivin sukin niistä kuitenkin selvisin. Läskipyörä kulki kivikkopätkät mukavasti, verrattuna maastopyörääni, jolla olen aiemmin saman reitin mennyt. Varovaisesti tuli mentyä. Kun yksin olin liikenteessä, niin ei viitsinyt otta turhia riskejä. Etenkin kun muita liikkujia, poroja lukuunottamatta, ei juurikaan syrjäisimmillä poluilla näkynyt. Vellinsärpimästä Luttotuvalle ja sitten Moita kuruun. Sieltä sitten nousu Palopäälle ja lasku Saariselälle. Laanilan jälkeen poljin pienen pätkän Ruijanpolkua. Lopuksi kiersin vielä Muotkan kautta Niilanpään vanhalle poronerotuspaikalle. Tuolla meinasi sitten käydä huonosti, kun kieppasin erotusaitauksen sisällä, ja kun poljin sieltä pois, niin en huomannut maan rajassa ollutta metallista poroaitaa ja etupyörä tarttui siihen jotenkin kiinni, ja vaikka vauhtia ei paljoa ollutkaan, niin onnistuin tekemään pyörän kanssa kuperkeikan ja päädyin pää edellä turpeeseen. Onneksi ei ollut kivikkoa alla, ja selvisin pelkällä säikähdyksellä ja kipeällä ja verisellä polvella. Viimeiset neljä kilometriä takaisin Kiilopäälle sujui mukavasti alamäkeen, sillä kipeällä polvella ei olisi innostanut kovin isoon ylämäkeen enää lähteä. Vähän päälle neljän tunnin lenkille kertyi mittaa 61 kilometriä. Fätti menee kivikoissa kyllä hienosti, mutta mutakohdat ovat yllättävän liukkaita. Tasaisen varmaan jyrryytystä, mutta mihinkään huimiin vauhteihin tuollaisella traktorilla ei pääse – eikä tarvitsekaan.
Keskiviikko olikin sitten komea päivä. Aurinkoista, ja lämpökin nousi 15 asteeseen. Aamulla koiralenkillä OP-vaiva kiusasi jonkin verran, mutta päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan sauvakävelylenkkiä. Ensin nousin Ahopäille, josta sitten laskin Laanilan suuntaan. Reitti jatkui Ruijanpolkua pitkin aina Sivakkaojan laavulle ja sieltä Sivakkaojan reunaa pitkin Niilanpään reitille ja sitä pitkin takaisin Kiilopään mökille. 16,5 kilometrin lenkkiin kului aikaa 2:50. OP-vaiva kiusasi koko matkan, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että retkeä olisi tarvinnut lyhentää. Sen verran oli komea keli, ettei sauvalenkin jälkeen innostanut vielä jäädä mökille Sisun kanssa makoilemaan, vaan lähdin vielä reilun kahden tunnin gravelilenkille Kutturaan päin. Edestakaiselle lenkille kertyi mittaa 57 kilometriä. Vähän harmitti, etten mennyt Kutturaan asti, kun oli niin komea kelikin ja aikaakin olisi ollut. Alustakin oli hyväkulkuista hiekkatietä ja maisemat mukavia männikkökankaita. Olin kuitenkin yhden pullon taktiikalla liikenteessä ja reissulle olisi tullut lisämatkaa 40 kilometriä, joten jätin Kutturassa käynnin seuraavaan kertaan. Polvi vähän kipuili edellisen päivän äxidentin jäljiltä. Pyörälenkin jälkeen vielä savusaunaan ja purouinnille (kastautumiselle), niin se päivä alkoi olla siinä.
Torstaina lähettiin heti aamusta, koiralenkin jälkeen ajelemaan kohti Vuokattia, jossa pitäisi viettää seuraava yö. Matkan aikana sateli aina silloin tällöin, mutta hyppäsin kuitenkin kyydistä Ristijärven Pappilanrannassa ja puin pyöräilykamppeet päälle ja lähdin polkemaan 888-tietä kohti Sotkamoa ja sieltä Vuokattiin. Reitti alkoi heti kunnon ylämäellä, kun piti kivuta pari kilometriä Saukkovaaran päälle. Liikennemerkki näytti 9% nousua. Onneksi reitiltä löytyi myös alamäkeä. Maisemat olivat, mitä nyt näiltä seuduilta voi odottaa. Tylsää pusikkoa, hienoa mäntykangasta, vähän vesistöjä ja soita. Alusta oli hyvässä kunnossa ja mukava ajella, etenkin kun myötätuulkin vielä siivitti gravel-pyörää. Vesisadettakaan ei enää tullut, vaan aurinko alkoi paistelemaan. Liikennettäkään ei ollut ihan mahdottomasti. Tasan kahden tunnin polkaisuun kertyi matkaa noin 59 kilometriä. Nousua ja laskua oli jotakuinkin saman verran.
Perjantai oli Sisun “mieliksi” jälleen autopäivä. Alkumatkat menevät aina mukavasti, mutta jossain vaiheessa mitta tulee täyteen, eikä kävelytauotkaan tunnu auttavan kitinään. Jyväskylässä Pandan tehtaanmyymälässä poikkeaminen. Iltapäivällä jo kotona ruohoa leikkaamassa.
Lauantain vastainen yö oli sateinen ja päiväkin näytti pilviseltä. Aamupäivä kotihommissa. Muutamalla lekanheilautuksella yläkerran parvekkeen kaide ropisi alas, joten sen kunnostuksen aika olikin näemmä jo käsillä, tai olisi ollut jo jokunen vuosi sitten. Puutavaraliikkeestä vähän uutta puutavaraa kärryyn. Tämän jälkeen pääsikin tekemään pienen tauon jälkeen pyörälenkkiä maantiepyörällä. Harmillisesti oli jäänyt gravelin SRAM:n vaihteen vaihto mekanismi selkärankaan. Shimanossa kun logiikka on erilainen, niin alkumatkasta tuli virhevaihtoja harmitukseen asti. Reitti kulki Siuron, Salmin, Jumesniemen, Hämeenkyrön, Viljakkalan, Karhen, Kyrönlahden, Ylisen ja Elovainion kautta. Aikaa kului noin 3:45 ja matkaa kertyi 114 kilometriä. Alkuun oli pilvistä, mutta loppua kohden alkoi aurinkokin paistelemaan. Vettä en niskaani saanut, vaikka joko sadekuuro oli Hämeenkyrössä tiet kastellutkin. Illalla vielä lisää parvekkeen purkamista.
Kun sunnuntai ei ollutkaan niin paha kuin ennustettiin, niin pihalla pääsi olemaan enemmän kuin olin suunnitellut. Aamupäivällä kävin köpöttelemässä 11 kilometrin sauvalenkin Lamminpään harjun reiteillä. OP-vaiva kiusasi loppumatkasta. Päivällä jatkui taas parvekkeen purku. Sitä pitikin purkaa enemmän kuin alunperin oli tarkoitus, mutta kun pehmeetä löytyi vähän joka paikasta, niin purkaahan sitä piti. Illalla tein vielä vähän pyörähuoltoa, ja tunnin kotisalitreenin.
Lomareissussa. Perinteiseen tapaan lähettiin taas Juhannukseksi pohjoiseen. Tällä kertaa ei tarvinnut lähteä etelän lämpöjä pakoon, kun ei kotosallakaan ollut lämmintä, mutta viilempään ilmaan kuitenkin päästiin. Sisu tykkää tällaisista noin kymmenen asteen keleistä. Itse on kyllä joutunut laittamaan lämpökerrastoa niin ylä- kuin alapäähänkin. Myös kevyttoppatakille ja pipolle on ollut tänä Juhannuksena käyttöä.
Jos kelit ovat kelvanneet Sisulle, niin karvakorva ei ole oikein autoilusta välittänyt. Alkumatka meni ihan hyvin. Ensimmäinen pari tuntia oli hiljaista takaluukussa, mutta sitten alkoi kitinä ja piti pysähtyä köpöttelemään. Seuraava kitinä alkoi tunnin jälkeen, ja taas piti pysähtyä. Loppumatka Ouluun olikin sitten melkein jatkuvaa kitisemistä, mutta puolimatkan krouviin kuitenkin päästiin ilman hermoromahdusta. Hupisaarilla olikin sitten taas mukava lenkkeillä ja käydä juomassa Oulujoen vettä.
Ensimmäistä kertaa oli pyöräharrastuksestakin hyötyä, kun kyseltiin pyörien säilyttämisestä hotellihuoneessa. Saatiin Lapland Hotellin sviitti perushuoneen hinnalla. Nyt oli pyörille tilaa ja Sisullekin oma huone ja sohva. Saunakin löytyi.
Alkuviikko oli vielä töitä. Maanantaina perinteiseen tapaan pyörällä konttorilla. Vielä oli mukavasti lämpöä. Aamulla 15 ja illalla 20 astetta. Illalla vielä tunnin kotisalitreeni.
Tiistaina myös pyörällä konttorilla. Nyt maantiepyörällä, kun töidän jälkeen taas kierron kautta kotiin. Aamulla oli kostea keli, mutta illalla jo kuivaa ja ihan mukava 19 astetta lämpöäkin. Kiersin Jasperintien kautta Sionkylään ja sieltä Nokian keskustan kautta Siuroon. Siurosta Sasin ja Metsäkylän kautta kotiin. Matkaa kertyi vähän vajaat 70 kilometriä ja aikaa meni 2:20. Rauhassa menin, paitsi Siuron jälkeen kun tarrauduin jonkun TT-pyörän perään ja Sasiin asti sitä peesailin. Tuolla pätkällä vauhti nousi ihan mukavasti.
Keskiviikkona puolikas työpäivä kotikonttorilla, ja sitten gravelit auton katolle ja kassit autoon ja suunta kohti Oulua. Pyörät tuli pestyä matkan aikana, kun välillä vettä satoi ihan huolella.
Torstaiaamusta, hotelliaamiaisen jälkeen, lähdin polkemaan kohti pohjoista. Tuuli lähti autolla perään vähän ennen puolta päivää. Ehdein ajamaan Lapin puolelle, vähän Simon yläpuolelle. Pääosin ajelin asfalttia, mutta Haukiputaan, Iin ja Ohtavan välillä tuli ajeltua jonkin verran hiekkateitäkin. Pienempiä teitä yritin ajella, mutta Ohtavan jälkeen jouduin ajelemaan jonkin verran 4-tien reunaa, joka oli ainakin näin Juhannuksen aluspäivänä melko vilkas. Ennen Kuivaniemeä pääsin taas hiekkatien puolelle ja Simo jälkeen pienemmälle tielle. 105 kilometirä ja 3:50 ehdein polkea, ennen kuin huoltoauto sai kiinni. Lämpöä oli 14 astetta ja kun pohjoisesta tuuli, niin vastatuuleen sai puskea koko matkan. Illan suussa saavuimme sitten Kiilopään mökiin, jossa pitäisi viikko lomailla.
Juhannusaattona lähdin päivällä graveloimaan latupohjia pitkin. Puolilta päivin lämpöä oli 6 asteen verran ja vettäkin vähän tihuttelin, pohjoistuuli myös viilensi entisestään lämpöä. Vettä ei kuitenkaan satanut niin paljon, että se olisi kastellut kunnolla kamppeita tai sora-alustaa. Ensin poljin Laanilaan ja sieltä Piispanojan kautta Luulammille. Luulammilta takaisin Saariselälle päin ja Saariselän kautta Luttotuvalle. Luttotuvalta taas vähän takaisin päin ja sitten nousu Kaunispäälle, josta sitten asfalttia pitkin Kakslauttasiin ja siellä takaisin mökille. Matkaa kertyi 69 kilometriä ja aikaa tärvääntyi 3:15. Lenkin aikana lämpötila nousi jokusella asteella ja sateetkin loppuivat puolessa välissä lenkkiä. Illalla kokkoa katsomassa Kiilopään keskuksessa.
Juhannuspäivänä oli vuorossa sauvalenkki. Kiilopäältä Niilanpään poronerotuspaikalle, sieltä Sivakkaojanlaavulle ja sieltä Ruijanpolkua pitkin latupohjille ja takaisin mökille. Matkaa tuli vähän päälle 12 kilometriä ja aikaa meni reilu pari tuntia. Sää oli komean aurinkoinen, eikä pohjoistuulikaan oikein sopinut reitillemme. Lämpöä oli vähän päälle kymmenen astetta. OP-vaivani ei oikein tykännyt lenkistä. Alkumatka, joka oli nousuvoittoista meni vielä ihan mukavasti, mutta alamäkipätkällä alkoi takareidessä ja haarovälissä vihlomaan. Ei hyvä. Illalla vielä vähän extempore Kiilopään huiputus rauhallisesti kävellen. Ei isompia kipuja. Sisu oli onneksi väsynyt Juhannusaaton lenkeistä, eikä vaatinut lauantaina kauheasti lenkitystä.
Sunnuntai oli myös poutapäivä. Aamupäivällä lähdin polkemaan asfalttia pitkin Ivaloon. Lämpöä oli kymmenisen astetta ja pohjoisesta tuuli, eli alkumatka oli vastatuulta. Ivalosta suuntasin muutaman kilometrin verran Rajajooseppiin päin. Tuo muutaman kilometrin pätkä taisi olla ainoa Kiilopään reissun uusi pätkä, sillä muuten taitaa tulla mentyä vanhoja tuttuja reittejä pitkin. Paluumatkalla lämpöä oli muutaman asteen verran enemmän ja kun oli pääosin myötätuultakin, niin vähän nousuvoittoinenkin siivu meni menomatkaa jouhevammin. Paluumatkalla pyörähdin vielä Saariselän keskustassa. Matkaa kertyi 104 kilometriä ja aikaa kului 3:50.
Hellepäivä. Taitaa olla ensimmäinen laatuaan tälle kesälle täällä suunnalla Suomea. Sisu ei oikein välitä tällaisista lämmöistä. Läähättelee sisällä eikä iltapäivälenkki oikein kiinnosta. Tosin en minäkään ole kuumien kelien fani, vaikka kyllä tähän aikaan vuodesta muutaman päivän tällaisia lämpöjä sietää, ennemmin kuin viidentoista asteen lämpöjä. Tällä viikolla kyllä on saanut nauttia molemmista lämmöistä, pyörän päällä on saanut sekä hikoilla että palella.
Tänään no myös lepopäivä. Tai ainakin treeneistä. Eilinen lenkura oli sen verran pitkä, että täytyy vetää happea yksi päivä. Pihalla toki on hikoiltu koko päivä. Tien penkkoja trimmeröity ja oksia haketettu. Samalla on päässyt tutustumaan myös hakkurin sielun elämään, kun se otti ja jumittu muutaman kerran, ja jouduin vähän purkamaan koko hökötystä. Eli ei ihan hukkaan mennyt tämäkään päivä – aina oppii jotain uutta.
Viikko on käyty ahkerasti toimistolla. Tuuli ollut kotosalla neljänä päivänä, niin minä olen voinut olla noina päivinä lähitöissä. Tuuli on ollut myös koko viikon Irlannintaudissa, joten on ollut hyvä pitää vähän etäisyyttäkin, ettei tauti hyppää minuunkin. Tähän asti ainakin olen pysynyt terveenä.
Maanantaina pyörällä konttorilla. Heilteistä ei ollut vielä pelkoa.
Myös tiistaina pyörällä konttorilla. Tällä kertaa maantiepyörän kanssa. Päivällä totesin, että illaksi oli odotettavissa sadekuuroja, mutta päätin kuitenkin lähteä kiertämään Säijän kautta kotiin. Säijässä sitten tulikin ensimmäinen pieni sadekuuro, mutta siitä selvittiin vielä ihan vain pienellä kastumisella. Rajasalmen sillalla päätin lähteä kiertämään suunnitellusti vielä Nokian ja Takalauttalan kautta, vaikka Nokian päällä olikin tummaa pilvelä ja selvää sadetta. Edenin kohdalla olin siiten jo ihan uitettu ja vähän alkoi vilukin tulemaan. Töistä lähtiessä pyörämittari näytti 19 astetta, mutta sateen jälkeen 12 astetta. Irtohihat oli, mutta puntteja ei. Kotiin päästyä oli suht vilpoinen ja märkä olo. Matkaa kertyi 72 kilsaa ja aikaa kului vähän päälle 2:20. Eli napsun päälle kolmeakymmpiä tuli mentyä, vaikka rauhallisemmin piti taas ajaa. Mutta sade ja sateenuhka saa kummasti jalan pyörimään nopeammin.
Keskiviikkona jälleen pyörällä konttorilla. Ei vieläkään merkkejä hellekeliestä. Kotiin polkiessa pientä tihkusadetta.
Torstaina kotikonttorilla. Illalla tunnin kotisalitreeni.
Perjantaina maastopyörällä konttorilla. Piti turvautua maasturiin, sillä aiemmin viikolla rikoin työmatkapyörän takajarrun männän kun oli mennyt jumiin ja käytin vähän liikaa voimaa sen korjaamiseen. Kotimatkalla poikkesin hakemaan Rtecistä uuden takajarrusatulan ja sillä jarru tuli kuntoon. Samalla hommasin Rexin nestemäistä ketjuvahaa ja testasin sitä maantiepyörään.
Lauantaille oli suunniteltu erikoispitkä pyörälenkki. Olosuhteet ainakin olivat kunnossa, sillä aamulla ysin aikoihin, kun lähdin liikkeelle, oli jo noin 15 astetta lämpöä ja päivin mittaan lämpö nousi lähelle hellerajaa. Länsituulta oli vähän, mutta ei mitenkään harmiksi asti. Aurinkorasvalle oli myös käyttöä. Matka alkoi tuttua reittiä pitkin, ensin Siuroon ja sieltä Salmin kauta Häijääseen. Sitten jatkoin, vähän harvinaisempaa reittiä, Mouhijärven ja Suodenniemen kautta Laviaan. Laviasta suuntasin sitten ihan uudelle reitille, kun poljin Lassilan kautta Noormarkkuun. Tällä välillä ei juuri kauheasti ollut nähtävää tai kohdetta, jossa pysähtyä, joten ensimmäinen stoppi olikin Noormarkussa 112 kilometrin kohalla. Hieman vastatuulta oli ollut, mutta toisaalta enemmän laskumetrejä kuin nousumetrejä. Rauhassa yritin mennä, mutta keskari oli tuossa vaiheessa kuintekin vähän päälle 29 km/h. Noormarkussa pidin kunnon stopin. Kävin kaupassa hakemassa lisää nestetta ja energiaa, ja nautein ne kirjaston penkillä. Myös vedenheitolle oli tarvetta, mutta kun kirjastoon ei päässyt, niin Noormarkunjoen penkka sai kelvata. Noormarkusta matka jatkui Ruosniemen kautta Kullaalle. Tässä vaiheessa vatsaa alkoi vähän vääntämään ja pistämään, mutta onneksi ei kovin pahasti. Seuraavaksi matkan varrelle jäi Korkeaoja ja Kauvatsa. Tämä oli jo periaatteessa tuttua reitti, kun olin polkenut sitä kertaalleen toiseen suuntaan. Keikyällä suunnitelin pysähtyväni tauolle ja poikkeavani kauppaan, mutta kun en törmännyt sellaiseen, niin piti ajella vielä reilu 15 kilsaa Kiplijoen ja Tyrväänkylän kautta Sastamalan keskustaan. Siellä sitten reissun toinen kunnon stoppi. Hieman aikaisemmin tauko olisi kyllä saanut olla, sillä aika väsynyttä menoa tuo viimeinen puolituntia oli ollut. Sastamalassa matkaa oli kertynyt 205 kilometriä ja keskarikin oli noussut myötätuulen ansiosta napsun päälle kolmenkympin. Kaupasta juotavaa ja vähän lisäenergiaa, vessakäynti ja hyvävointisena takaisin matkaan. Viimeinen 55 kilometriä kulki Karkun ja Häijään kautta samalle reitille, jolla reissu alkoikin, eli Salmin ja Siuron kautta kotiin. Mittaa reissuun tuli aika tarkka 260 kilometriä ja aikaa kului 8,5 tuntia. Keskitehot 174W. Kahden pysähdyksen taktiikka oli ihan ok. Kolmaskin olisi voinut olla ihan hyvä, mutta koko lenkillä ei ihan hirveästi hyviä taukopaikkoja ollut, tai siis sellaisia, joista olisi saanut ostettua jotain. Mutta ihan mukavasti kulki, eikä seinää tullut vastaan, eikä pienet vatsavaivatkaan haitanneet liikaa menoa.
Poikkeuksellinen viikko. Ollaan oltu Sisun kanssa kaksin kotimiehinä melkein koko viikon. Toisaalta melkein kävi, että olisin ollut loppuviikon yksin, sillä vanhuksen kulku alkoi hyytymään tiistaina iltalenkillä melko pahasti, ja keskiviikkoaamuna ei suostunut kävelemään enää yhtään. Melko surkeena soittelin jo eläinlääkärille, että olisiko Sisun taival nyt tässä ja se pääsisi katsomaan pikkuveljeään toiselle tantereelle. Mutta hoitaja ehdotti kuitenkin vielä kipulääkkeen ottoa, ja torstaina kaveri olikin jo vetreemässä kunnossa ja meno maistui taas. Ainakin vähän aikaa vielä saadaan siis pitää Sisua.
Maanantaina oli viikon ainoa konttoripäivä. Pyörällä normaaliin tapaan liikenteessä. Illalla vielä tunnin kotisalitreeni.
Kaikesta huolimatta uskalsin jättää Sisun yksin kotiin tiistaina, ja lähdin illalla pyörälenkille. Ilta oli komea ja lämpöäkin 20 astetta. Kiersin Sasin, Mahnalan, Hämeenkyrön ja Lintuharjun kautta Ylöjärven keskustaan ja takaisin kotiin. Matkaa kertyi 72 kilometriä ja aikaa kului vähän alle 2:20, keskitehot 202W. Keskari oli hieman päälle 31 km/h, joten ihan mukavasti kulki. Alkumatkan vastatuuliosuus oli ehkä hieman suojaisella osuudella ja myötätuuliosuus avoimemmalla. Jalka oli kuitenkin ihan syönnillä ja meno maistui mukavalta.
Keskiviikkona oli vielä vaikeampi jättää karvakorva yksin kotiin, kun tulevaisuus oli epävarmaan. Mutta Säijän lenkki tuli illalla kuitenkin polkaistua. Lämpö oli taas parinkympin luokkaa ja edellisten päivien tapaan tuulta oli ihan riittävästi. Pienten lisäkiemuroiden jälkeen matkaa kertyi 61 kilometriä ja aikaa kului napsun alle kaksi tuntia, eli keskari nousi taas melkein 31 km/h. Keskitehot 191W. Säijän lenkkiä ei ole tullutkaan vähään aikaan poljettua. Usein tulee kyllä ajettua Säijän tai lentokentän kautta, mutta edellisestä lenkistä on jo aikaa – tulikohan viime kesänä ajettua kertaakaan.
Torstai oli ihan suunnitellusti lepopäivä. Aamupäivä kotikonttorilla ja päivällä tavarantoimittajalla. Iltapäivällä taas kotikonttorilla ja illalla iltariennoissa. Ennen iltarietoja ehti tehdä vähän pihahommia, ja rapsutella, jo paremmassa kunnossa olevaa hännänheiluttajaa.
Perjantai oli pilvisempi päivä, ja ihan sateen näköistäkin oli, mutta ei kuitenkaan satanut. Iltalenkiksi tein kevyen gravel-lenkin Linnasvuoren suunnassa. Kävin keräilemässä sieltä suunnasta jokusen keskeisen ruudun. Samalla lenkillä tuli myös keräiltyä vähän itseäänkin, kun yhdellä pienellä peltotiellä mukkasin, kun rengas ei noussutkaan syvästä ajourasta. No, eipä tullut kuin pientä skröpöä, ja pääasia ettei ketään nähnyt. Suurempi pettymys oli, kun yhdelle ruudulle ajo oli estetty hirviaidan porttiin laitetulla lukolla. Matkaa kertyi 50 kilsaa ja aikaa kului 1:55.
Lauantai oli viikon toinen treeneistä vapaa päivä. Harvinaista. Alkaako ote lipsumaan. Tai melkein voisi kyllä laittaa salitreeniksi koko päivän, sillä lapionvarressa tuli heiluttua ja risuja kannettua yms. Jälleen oli tosi tuulista, mutta ei haitannut, kun ei ollut tienpäällä.
Ensi viikon Pirkan Pyöräilyn kunniaksi, poljin sunnuntaina vanhan klassikkolenkin, mutta vastapäivään. Aamupäivällä lähtiessä lämpöä oli 14 astetta, joten irtohihat piti pukea ja myös tuuliliiville oli käyttöä. Lounaistuuli oli jälleen melko reipas. Päivän aikana lämpö kyllä nousi jokusen asteen ja aurinkokin alkoi paistelemaan, joten jos olisi viitsinyt, niin hihat olisi voinut kyllä ottaa pois, mutta enpä viitsinyt. Reitin alkumatka Santalahden, Petsamon ja Ruotulan kautta on vähän tympeää ajoa, kun pitää pyöräteitä ajella ja valoissa pysähdellä.. Linnainmaan jälkeen sentään valot loppuivat ja Jyväskyläntien ylityksen jälkeen pääsi jo ajoradalle ajelemaan. Terälahdelta kännyin Kapeelle päin ja sieltä Muroleen kautta kanavalle. Kanavalla pysähdyin, vähän vasten tapojani, hakemaan munkkienergiaa. Näin lyhyellä lenkillä ei periaatteessa pitäisi tarvita pysähdystä ja nyt jäikin puolet taskueväistä syömättä. Alkaako se ote oikeasti lipsumaan. Mutta kun ei ollut sinänsä mikään kiire, niin otin pienen stopin. Kanavan jälkeen alkoi enemmän puhaltamaan sivusta ja Kurun jälkeen sitten tultiin ihan vastatuuleen. Kurusta Kyrönlahdelle on matkaa reilu parikymppiä. Näin sunnuntai-iltapäivästä liikennettä tuntui olevan aikas reippaasti ja kun tuuli heitteli pyörää, niin tarkkana sai olla ohittelijoiden kanssa, kun piennartakaan ei juuri tuolla pätkällä ole. Kyrönlahden jälkeen piennar levenee, joten autoista ei enää tarvinnut niin välittää, mutta vastatuuli jatkoi kiusaamistaan. Mutala – Ylinen – Vahanta -välillä tuuli ei enää haitannut niin paljon, vaikka ajosuunta ei juurikaan muuttunut. Matkaa kertyi 137 kilometriä ja aikaa kului 4:30, keskitehot olivat 193W. Keskari oli napsun päälle kolmeakymppiä, joka hieman ihmetyttää, sillä kuvittelin, että Kurun jälkeen keskari tippuisi melkoisesti, mutta ei siinä sitten kuitenkaan niin käynyt.
Ensi viikolla pääsee taas enemmän toimistolle, sillä emäntä saapui sunnuntai-iltana reissusta kotiin.
Tynkäviikko. Tai siis periaatteessa piti olla. Torstain pyhäpäivästä oli ennustettu sään puolesta märkää päivää, joten päätin skipata koko helatorstain ja tehdä töitä senkin päivän. Perjantaina sen sijaan tuli tehtyä lyhennetty työpäivä, ja pääsimme lähtemään mökille vähän aikaisemmin.
Viikko alkoi etätyöpäivällä sekä treeneistä vapaalla päivällä. Pihaan ilmestyi aamupäivällä muutama kuutio multaa ja se tuli leviteltyä A:lla takapihalle ja edellisen viikon möyrimiset menivät nätisti piiloon.
Tiistaina maantiepyörällä konttorille. Töiden jälkeen Sionkylän, Nokian keskustan, Siuron ja Sasin kautta kotiin. Lämpöä oli mukavat 19 astetta, mutta etelätuuli aika reipas, ja reitilleni vastatuulta osui enemmän kuin myötäistä. Matkaa kertyi 69 kilometriä ja aikaa kului 2:20. Keskitehot 191W. Illalla vielä ruohonleikkuuta ja nurmikon kylvämistä.
Keskiviikkona jälleen kotikonttorilla. Illalla tunnin kotisalitreeni. Tuleva uusi nurmikko sai päivällä mukavasti vettä taivaalta.
Torstaina taas pyörällä konttorille. Aamulla oli kosteeta, mutta ei kuitenkaan satanut. Töissä oli hiljaista ja lounaallakin piti käydä talon ulkopuolella. Muutama muukin kyllä näkyi toimistolla, mutta puhua ei tarvinnut koko päivänä. Kotiin päin polkiessa, alkuun tuli vähän vettä, mutta pääosa matkasta kuitenkin kuivana. Takarengas vähän lussu, mutta en jaksanut pysähtyä pumppaamaan, kun ei ihan vanteella tarvinnut polkea. Illalla työmatkapyörän huoltoa.
Perjantaina aamupäivä kotikonttorilla. Puolen päivän aikaan varustin gravelin ajokuntoon ja lähdin polkemaan Vehkajärvelle päin. Sää oli mukavan aurinkoinen ja lämpökin nousi päivän aikana melkein kahteenkymppiin. Tiet olivat kuivia, mutta paikoin hiekkatiet olivat viikon sateista vielä vähän pehmeitä ja hidasti menoa. Alkumatka kulki tuttuja teitä pitkin Sorvan ja Tottijärven kautta Rämsööseen. Rämsöön jälkeen siirryin uusille hiekkatiepätkille. Uusi reitti vei ensin Sammaljoen tuntumaan ja sitten Houhajärven eteläpäähän. Houhajärveltä Illoon olikin sitten tuttua tutumpaakin pätkää, etenkin lapsuuden ajoilta – silloin tosin auton kyydissä. Illosta poikkesin taas uusille hiekkatiepätkille. Oriniemellä tulin taas tutulle reitille, mutta vielä loppumatkallekin löysin pätkän uutta reittiä. Matkaa kertyi tasan 100 kilometriä ja aikaa kului 3:45, keskitehot 180W. Illaksi jäi vielä hyvin aikaa lapiohommiin. Muutama tunti tuli tasoiteltua järven rantaa, kun viime talvena jäät olivat lykänneet rantaan ikävän näköisen penkan.
Lauantai valkeni pilvisenä ja kovatuulisena. Päivälle oli kuitenkin suunniteltu pyörälenkki, joten se piti toteuttaa, vaikka sää ei ihan optimaalinen ollutkaan. Koko lenkin ajan taivas oli pilvessä, lämpöä 12 astetta ja tosi tymäkkä länsituuli. Edessä oli jälleen iso määrä uusia hiekkatiepätkiä, joten mielenkiinnolla lähdin ajelemaan ja katsomaan mitä edestä löytyisi. Alkumatka tosin oli tuttua asfalttipätkää Punkalaitumen läpi ja Sastamalaan päin. Hiekkatiellä poikkesin Pärnänmaan risteyksestä. Ennen Huittisiin saapumista matkan varrelle jäi Pikku-Illo, Tervamäenkulma, Kämmäkkä ja Räikänmaa. Vastatuulta oli ensimmäiset kaksi tuntia Huittisiin asti. Yhdellä isolla tasaisella peltoaukealla katsoin mittarista, että vauhti on hieman alle kahtakymppiä, mutta tehot olivat 250W – onneksi ei koko ajan ihan tuollaista puskemista ollut. Huittisissa sitten käännyin myötätuuliosuudelle, ja 200W:lla pääsi helposti yli neljääkymppiä. Paluumatkakin oli pääosin ennen ajamatonta reittiä. Paluumatkan varrelle jäi Rekikoski, jälleen Tervamäenkulma, Pärnänmaa, Suontaustankulma, Reininmaa, Parrila ja Teikarla. Ihan loppumatka kulki asfaltilla Porttikallion ja Jalasjoen kautta. Matkaa kertyi 107 kilometriä ja aikaa kului 3:50, keskitehot 189W. Säästä huolimatta ihan mukava reitti.
Sunnuntaina oli iltapäivällä Alastarolla TeLe:n valmistujaisjuhlat. Aamupäivällä / päivällä oli kuitenkin hyvin aikaa tehdä viikonlopun kolmas satanen mökin ja Alastaron välillä. Alunperin piti mennä vain vajaa kasikymppinen, mutta kun aikaa ja säätä oli, niin venytin lenkkiä vähän pidemmälle, ja samalla sain kerättyä jokusen uuden ruudun Alastaron päässä. Tällä kertaa aamu oli aurinkoinen, mutta länsituuli oli yhtä navakka kuin lauantainakin. Lähtiessä lämpöä oli kolmetoista astetta, mutta päivän mittaan lämpö kohosi pariinkymppiin. “Yksisuuntainen” reitti oli tällä kertaa siitä ikävä, että kovin montaa myötätuulikilometriä reitille ei osunut. Alkuun poljin asfalttia pitkin Kanteenmaahan ja sieltä sitten jokunen kilometri Helsingintietä Huittisiin päin. Reilun 30 kilometrin ajon jälkeen pääsin vihdoin hiekkateille ja uusille sellaisille. Hiekkareitti kulki ensin Alainenjoen, Hennijoen ja Tirmanmäen kautta Tammiaisiin. Tammiaisista Kiikankujan kautta Alastaron keskustaan. Tällä välillä kävin tekemässä muutaman piston ja hain pari uutta ruutua. Vielä kieppaisu Kyrönkorvessa ja Kanniston kotieläintilalla, ja lopuksi Annisten lenkki, ennen kuin saavuin porukoille. Matkaa kertyi 110 kilometriä ja aikaa kului reilu neljä tuntia, keskitehot 181W. Uutta reittiä tuli taas useampi kymmenen kilometriä. Kyllä tämä seutu on vaan täynnä graveloitavaa.
Pääsiäinen, pari viikonloppua etelässä, Espoossa, Helsingissä. Viimeiset viikonloput ovat olleet melkoista menoa, mutta nyt sai olla koko viikonlopun kotosalla. Sai viedä projekteja eteenpäin – tai no, uusia projekteja kylläkin tulee koko ajan lisää, vanhojen edetessä ja harhautuessa uusiin. Pääasiassa on tullut takapihaa myllättyä.
Palataanpa vielä viime viikonloppuun. Sunnuntai oli myös täynnä snookeria, yhteensä viikonloppuna tuli katsottua varmaankin viitisenkymmentä framea. Finaalin viimeinen frame jäi kyllä minulta kesken, kun piti kiirehtiä junaan. Puoliltaöin olin Tampereella ja sitten piti miettiä, miten sitä kotiin. Taksi olisi ollut helppo vaihtoehto, mutta päätin kokeilla, miten sähköpotkulaudalla matka sujuisi. Ja sujuihan se, tosin aikaa kului kolmisen varttia ja kylmäkin pääsi vähän yllättämään, mutta kotiin tuli päästyä. Kympin verran matka maksoi. Jätin skuutin tiemme päähän, ja vielä tänäänkin se siinä kökötti. Mielenkiintoista katsoa, milloin vuokrafirma hakee se pois ja joku muu vuokraa – tosin akku taitaa olla jo melko tyhjä.
Maanantaina tuli nukuttua vähän pidempään ja oltua kotikonttorilla. Iltapäivä oli sen verran komea, että pyörälenkille piti lähteä. Otin gravelin alleni ja suuntasin kohti Siuroa. Sieltä sitten Otamuksen hiekkateille ja edelleen Kutalaan ja Sarkolaan. Sitten Myllykylän kautta Tottijärvelle ja Sorva kautta kotiin päin. Vähän ennen Mustaavuorta tuli Peetu ja Ville vastaan ja lähdin vielä heidän mukaansa tekemään lisälenkkiä Säijään päin. Matkaa kertyi 118 kilometriä ja aikaa kului 4:10. Keskitehot olivat 180W. Keli oli kyllä komea, sillä lämpöä oli 21 astetta ja aurinkokin paisteli.
Tiistaina pyörällä konttorilla. Aamulla 8 astetta lämpöä ja illalla 14.
Keskiviikkona jälleen kotikonttorilla. Illalla ohjelmassa tunnin kotisalitreeni.
Torstaina vuorostaan pyörällä toimistolla. Aamulla oli kosteaa ja 7 astetta lämpöä. Illalla kuivempaa ja 14 lämpöä.
Kevään ensimmäinen kunnon sadepäivä osui perjantaille. Aamulla konttorille ajellessa kastuin ihan kunnolla, mutta onneksi oli sadekamppeet päällä. Illalla sateet loppuivat juuri sopivasti samaan aikaan kuin työaikakin, joten sadekamppeille ei ollut enää tarvetta, vaikka märkää olikin.
Lauantai alkoi hienon aurinkoisena ja kun mutenkaan ei ollut sateen uhkaa, niin pääsin lähtemään pidemmälle pyörälenkille. Lämpöä tosin aamukympiltä ei ollut vielä kuin 10 astetta, joten lyhyissä ei tarjennu lähteä liikenteeseen. Irtohihat ja -puntit piti pukea ja tuuliliivikin. Alkumatkasta käsivarret olivat vähän kylmät, mutta kun lämpö nousi viiteentoista ja aurinkokin vielä lämmitti lisää, niin hyvin alkoi tarkenemaan. Ensin suuntasin Nokian kautta Tottijärvelle. Turuntietä piti ajella 8 kilometrin verran, ja laskin pirruuttani, että 81 autoa ohitti minut tuolla pätkällä. Eli suht vilkasta oli liikenne lauantaiaamuna. Tottijärveltä Narvaan ja sieltä Halkivahan kautta Urjalaan. Urjalasta Sotkian kautta Kylmäkoskelle ja sieltä edelleen Lempäälään. Lempäälän Kuokkalassa pysähdyin tankaamaan vähän munkkienergiaa. Ja sillä energialla jaksoikin ajaa hyvin viimeisen tunnin kotiin. Matkaa kertyi 165 kilometriä ja aikaa kului vähän alle 5,5 tuntia, eli napsun päälle kolmekymppiä keskivauhti oli, keskitehot olivat 191W. Rauhallisemmin piti mennä, mutta jotenkin homma lähti taas vähän käsistä. Urjalaan asti oli enemmän tai vähemmän vastatuulta, mutta sitten loppumatka menikin paljon mukavammin ja paremmalla vauhdilla. Sotkia pätkä oli minulle uutta, ennen ajamatonta maantietä.
Sunnuntaina kävin sauvottelemassa Lamminpään harjulla 14 kilometrin lenkin. Aikaa kului 2:15. Melko kivuttomasti matka eteni. Vähän lähentäjiä kiristeli, mutta muuten ei kipuja ollut.
Eipä tullut Euroviisuista kaksoisvoittoa tai edes yhtä palkintosijaa, eikä MM-lätkäkään kovin lupaavalta näytä. Eli turhaan on suihkulähteet suojattu eikä hornettejakaan kannata pitää valmiustilassa. Se on hyvä että saadaan suomalaiset pidettyä maan pinnalla eikä tarvitse lähteä toreille hihhuloimaan.
Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun kirjoitan blogiani kännykällä. Tästä syystä jätän päivityksen lyhyeksi, jotta peukaloon ei iskisi mitään jännetupentulehdusta. Syynä tämmöiseen ratkaisuun on että vietän koko viikonlopun Helsingissä, myöhään sunnuntaihin asti. Ei sillä etteikö päivitystä olisi voinut siirtyä huomiselle tai skipata kokonaan, mutta pitää sitä jollain konstilla hotellikuolemaa ehkäistä. Näin aamulla tuolla ulkonakin on vielä sen verran viileä ettei sinnekkään viitsi lähteä – olisi pitänyt ottaa edes pitkähihainen mukaan. Mutta tuli nyt lähdettyä reissuun tällain kevyellä tavaramäärällä. Takintaskuun otin vain hammasharjan, korvatulpat ja kännykkälaturin. Mitä sitä nyt muuta yhden yön reissuun tarvitaan, kun ei mitään reeniäkään ole tarkoitus tehdä.
Kulttuuritalolla tosiaan tulee vietettyä tämä viikonloppu snookerin katsomisen parissa. Täällä on nyt näytillä maailman huippuja Trumista ja Wilsonista lähtien. TAOM snooker cupista on kyse, ja kahden päivän lippu tuli tänne hommattua jo viime vuoden puolella. Ensi kerralla pitää kyllä valita katsomopaikka vähän paremmin, sillä aika paljon joutuu peliä seuraamaan ruudulta kun on isopäistä kaveria sen verran runsaasti edessä. Mutta pääsee nyt ainakin kisatunnelmaan, vaikka TV-tasoista näkyvyyttä olekaan. No kyllä sitä välillä ihan hyvin pöydällekin näkee.
Reenipäiväkirjaan ei ole tullut tällä viikolla mitään ihmeellistä. Keskiviikkoillalle on tunnin kotisalimerkintä, muuten pelkkää pyöräilyä – työmatkapyöräilyä. Tiistaina kyllä polkaisin kotiin Säijän ja Takalauttalan kautta, josta tuli matkaa reilu 70 kilsaa ja aikaa kului 2,5 tuntia. Toinen vähän pidempi oli perjantaina, kun viikon ainoa kotikonttiripäivän jälkeen kiersin Siuron, Häijään, Hämeenkyrön, Viljakkalan ja Karhen kautta 114 kilometrin lenkin. Aikaa tuohon meni 3:45 ja keskitehot olivat 194W. Oli kyllä komee ajokeli. Punteitta sai ajaa ja aurinkorasvakin oli ihan tarpeeseen. Reippahko koilistuuli haittasi vähän menoa. Muutenkin viikko on tuntunut vähän keväisemmältä. Ei nyt mitään huippulämpöjä ole vielä ollut, mutta eipä enää aamupakkasiakaan – paitsi maanantaina. Vettä sateli vähän keskiviikkona. Tuolloin aamulla pieni kastuminen, mutta illalla sain väisteltyä sadekuuroalueet.
Viikolla tuli myös möyrittyä takapihan nurmikolla. Se on vaarallista kun isännällä on minikaivurilla varustettu Avant ja samaan aikaan juoksukieltoa. Siinä ei emännän kannata olla ihan kauhean kauaa pois kotoa, sillä siinä voi tulla kuoppia nurmikolle. Ei ihme että nurmikko ei ole ollut ihan priimaa, kun melkein pinnasta on löytynyt kannonjämiä ja isoja kiven lohkareita.
Ja nyt sitten hotelliaamiaiselle, että jaksaa taas istua koko päivän isopäisten tyyppien takana Ja kyllä se peukalokin tarvitsee sittenkin pientä huilia.
