Tämänkin vuoden talvilomaa voi sanoa hyvällä syyllä hiihtolomaksi. Pidimme lomaviikon taas viikkoa paikallista normaalia lomaviikkoa aikaisemmin, jotta saisi kerättyä urakalla kilsoja Pirkanhiihtoa varten.

Se hyvä puoli aikaistetusta lomaviikosta on, että (jos vaan hiihtään pääsee) laduilla ei ole paljonkaan menijöitä. Tosin tänä talvena menijöitä on ollut muutenkin vähänlaisesti vaikka viimeviikoina on ollut ihan hyvät hiihtokelit. Viikosta (ja kelistäkin) riippumatta laduilta kyllä löytyy aina samat vakio-vaarit ja -muorit. Miinuksena väljistä laduista on se, että sinne eksyy myös “liian kohteliaat kerta talveen” -hiihtäjät. Näillä tarkoitan sellaisia menijöitä, jotka ystävällisesti yrittävät antaa nopeammille takaatulijoille latua. Tämän viikon aikana on tullut jokusen kertaa läheltäpiti-törmäystilanne, jossa edellä menevä hyppää pois ladulta väistääkseen juuri samaan aikaan kun itse lähtee ohittamaan. Siinä sitten tulee eiku-oho-anteeks -tilanne. Pahasti ei uskalla katsoa, saati sitten opastaa ladulla liikkumisen säännöistä, sillä heti tulee yleisönosastolle kirjoitus, että “siellä uskalla hiihtääkkään”.

Maanantaina ensimmäisenä talvilomapäivänä herättiin 7 asteen pakkaseen. Ja koska Pirkanhiihdon hallitus oli suuressa viisaudessaan päättänyt järjestää hiihdon normaaliin tapaan, niin pakkohan sitä oli lähteä hiihtämään. Viikonlopun ärräpää-lenkkien jälkeen oli vähän epäilevä fiilis latujen kunnosta, sillä lunta ei ollut tullut yhtään lisää.
Suureksi ihmetykseksi ladut olivat todella hyvässä kunnossa, vähästä lumesta huolimatta jollain konstilla ne oli saatu ihan hiihdettäviksi. Päivän ensimmäiselle lenkille tuli mittaa n. 35 km. Hiihdon jälkeen tuli tehtyä jonkin aikaa mettähommia, ennenkuin lähdin illalla saunalenkille. Saunalenkiksi ajattelin tehdä parinkympin hiihdon. Pari ensimmäistä kilsaa meno oli todella mahtavaa, kun ladut oli vähän jäätynyt ja pito oli kohdallaan. Sitten jostain pirusta tuli 15 min lumikuuro ja vei upean luiston. Se siitä hiihtonautinnosta.

Tiistaiaamusta oli aika murjottu olo edellispäivän hiihto- ja mettähommaurakoinnista. Mutta kun päivän ohjelmassa oli pitkä hiihto, niin ei muuta kuin suksia kunnostaan ja matkaan. Menimme Tuulin kanssa suurimman osan yhtä matkaa, sellaista leppoista matkavauhtia. Ladut olivat taas ihan OK-kunnossa ja matkaa kertyi n.55 km. Loppupäivä menikin sitten ihan vain lepäillessä.

Keskiviikko oli hiihdon osalta vähän kevyempi päivä, sillä aamulla tuli tehtyä vain 35 km lenkki. Päivällä tein kerrankin mainion löydön urheilukaupan alennuslaarista, sillä satuin löytämään samanlaiset Asicsen nastoitetut lenkkarit jotka minulla on nytkin ollut käytössä. Jäljellä näytti olevan vain yksi pari ja sekin juuri minun kokoani. Ensin katson, että hinta olisi ollut halpa ainoastaan 75 € (edellisistä maksoin muistaakseni 130 €), mutta kun löysin tossujen oikean laatikon, niin hinta olikin naurettavat 50 €. Nyt on sitten nastalenkkariongelmakin hoidettu muutamaksi vuodeksi. Illalla tuli jatkettua metsähommia ja kaadeltua lisää puita.

Torstaiaamuna oli taas hiihdon vuoro. Lämpö oli nollan tienoilla ja koska edellisenä iltana ladut olivat kuulemma olleet vähän jäisen oloisia, niin päätin turvautua liisterivoiteluun. Liisterivalinta oli muuten ihan OK, mutta jos ladulla sattui olemaan irtolunta, niin se tuppasi jäätymään pohjaan. Mutta koska ladut oli ajettu mainioon kuntoon, niin jäätymisongelmaa ei kovin paljon ollut. Hiihdon jälkeen menin taas vähäksi aikaa metsään moottorisahalla heilumaan. Illalla lähdin vielä 20:n saunalenkille. Jälleen meni muutama kilsa (niinkuin maanantainakin) todella liukkaasti ja meno oli todella mielyttävää. Mutta sitten piti taas ihan pirtuuttaan sataa pari milliä uutta nuoskalunta. Voi sitä kiroilun ja v…tuksen määrää, kun reissun kaummaisessa kohtaa alkoi kaikki satanut lumi jäätyä ja kerääntyä suksen pohjaan kiinni. Se siitä hienosta saunalenkistä ja rentouttamasta hiihdosta. Siinä sitten mentii suksia potkiskellen, kiroillen ja välillä sukenpohia raapien. Yhdessä parinsadan metrin ylämäessä palo pinna, kun puolenvälin jälkeen nousua suksenpohjassa oli valehtelematta (ainakaan paljon) kiinni 5-10 senttiä lunta. Siinä sitten isoon ääneen äkseeraamaan (olin kyllä katsonut ympärilleni, että ketään ei näkynyt) ja pohjia raapimaan. Parikymmentä metriä lisää hiihdettyäni huomasin, että mäen päällä oleva parkkipaikka oli täynnä porukkaa joka epäilemättä oli kuullut pienen sanaharkani suksieni kanssa. Onneksi kukaan ei kommentoinut asiaa, sillä mielentilani ei ollut ihan suvaitsevalla päällä. Kotiin onneksi pääsin ja sauna oli lämmin, mutta kyllä Tuulikin sai kuulla järkkymättömän mielipiteeni kelistä.

Perjantaina tulikin sitten taivaalta vettä siihen malliin, että päivä meni sormien pyörittelyksi. Illalla tosin käytiin Tuulin synttäreitä juhlistamassa.

Lauantaiaamusta kävin testaamassa kuinka huonoon kuntoon edellisen päivän vesisade oli ladut saanut. Ja kyllähän ne jäisessä kunnossa oli. Pohjaan laitetuista liistereistä ei ollut mitään iloa, ja tasatyönnöksi koko reissu meni. Vauhti oli ainakin kohdillaan, sillä 35 km reissuun kului aikaa ainoastaa vajaa 2,5 h. Eipä se oikein hiihtämiseltä tuntunut, mutta tulipahan tehtyä tasatyöntöharjoitusta. Illalla tuli tehtyä vielä parinkympin saunalenkki. Keli ei ollut muuttunut miksikään, joten meno oli vauhdikasta tasatyöntöä.

Sunnuntaiaamuna oli lumisateista. Murua vähän rinnan alle, ja sitten tekemään hiihtoloman päätöslenkki. Kotona näytti vielä siltä, että lunta ei olisi ollut tullut vielä niin paljon, että edellispäivän jääkeli olisi muuttunut. Mutta neljän km:n jälkeen kävin laittamassa pidot pohjaan ja luovuin tasatyöntötreenistä ja palasin takaisin vuorotahtihiihtoon. 45 km:n reissun aikana keli vaihtui moneen otteeseen. Alku tuntui tahmealta, sitten alkoi kulkea paraneman ja luistoakin alkoi löytymään. Ennen puoltaväliä alkoi sitten irtolumi jäätyä suksenpohjaan ja lopussa taas oli sen verran märkää, että ei oikein pitänyt eikä luistanut.

Viikon aikana oli kyllä monenlaista keliä. Välillä upeeta aurinkoista talvikeliä, välillä tuli vettä kunnolla, sitten taas oli jäätikkökeliä ja muutama räpäskäkelikin mahtui mukaan. Mutta reilu 300 km tuli viikon aikana hiihdettyä ja nyt hiihtoa olisi kasassa reilu 780 km. Juoksua ei tullut metriäkään, mutta ensiviikolla sitten sitäkin.

Tammikuun alussa meidän liiketoimintalinjan uusi johtaja lanseerasi ensitöikseen(?) hienon kunnonkohotus ja liikuntaan kannustavan kamppanjan, Walk4Fun:in. Aluksi muodostettiin 6-12 hengen ryhmiä oman osaston, työryhmän tms. henkilöistä. Sitten jaettiin kaikille ryhmäläisille askelmittarit, ja alettiin keräämään ja kirjaamaan ylös mittariin kertyneitä askelmääriä. Ryhmiä kertyikin kaikenkaikkiaan yli 100 kpl ja osanottajia ehkä noin 1000 hlö:ä. Ryhmät laitettiin paremmusjärjestykseen sen perusteella kuinka paljon askelia kertyi keskimäärin per ryhmäläinen (eli koko ryhmän määrä jaettuna ryhmän koko). Kilpailuaika oli kuusi viikkoa, ja parhaille ryhmille luvattiin palkinto.

Parhaiden palkitseminen tarkoitti käytännössä sitä, että tietenkin homma lähti käsistä. Eli sellaiset joukkueet joissa oli henkilöitä jotka liikkuivat paljon, olivat tietenkin kisan kärkipaikoilla, ja osastoltamme muodostui kaksi sellaista ryhmää jotka siellä kärjessä keikkuivat. Ja koska näihin ryhmiin jostain syystä oli vielä kertynyt lievästi sanottuna kilpailuhenkistä väkeä, ja koska osallistujat olivat tuttuja keskenään, niin psyykkauskaan ei ollut alimitoitettua, sen tiesi mitä sellaisesta yhdistelmästä seuraisi. Tämä tarkoitti sitä, että paljon liikkuvien piti liikkua vieläkin enemmän, ja enemmän liikkuvien vieläkin enemmän jotta ei tippuisi kelkasta. Ongelma ei olisi ollut niin suuri, jos askelmäärän suuruus olisi riippunut vain askelmittariin kertyneistä askelista. Mutta kisaa vareten oli kehitetty sellainen sovellus, joka muutti jollain hienolla ja mystisellä logiikalla eri urheilusuoritukset askelmääriksi. Esim. tunnin salivuorosta sai n. 10000 askelta, niinkuin myös esim. 1 km uinnista. Hiihdon, juoksun, tenniksen, pyöräilyn ym. lajien suoritukset muutettiin kaikki askeliksi. Tämä tarkoitti myös sitä, että askelmittarit lensivät nurkkaan, sillä ketä nyt viitsii kävellä tuntia kun saman ajan pyöräilystä saa 2-3 kertaa enemmän askeleita.

Parina ensimmäisenä viikkona kilpailu näytti kärjen suhteen melko tasaisena. Pelkona oli, että jos tasaisuus jatkuu viimeiselle viikolle asti, niin viimeisenä viikkona kaikki olisi poissa töistä ja keräisi vain askeleita, ja seuraavana viikkona he olisi sairaslomalla parantelemassa rasitusvammojaan. Onneksi kolmannen viikon jälkeen alkoi kuitenkin näyttää jo siltä, että kärjenkin erot alkoivat muodostua selvemmiksi. Eli viimeisestäkin viikosta selvittäisiin ilman miestappioita.

Kuusi viikkoa on nyt onneksi ohi ja ihmiset saavat keskittyä taas työntekoon, eikä tarvitse vain vaellella pitkin käytäviä askeleita keräten. Myös ne “överit” jotka kuluttivat suurimman osan vapaa-ajastaan askelien keräämiseen voivat nyt pitää loppuvuden liikuntavapaata ja kampanjoida sitä vastaan, että ensi vuonna ei järjestettäisi enään samanlaista kisaa uudelleen. Itse en tämän kampanjan vuoksi treeniohjelmaani muuttanut, mutta täytyy myöntää, että ennen hiihtokelien tuloa minäkin tein jokusia kävelylenkkejä vain tämän kisan vuoksi. Yksi ärsyttävä asia kisan aikana vielä oli se, että siitä tuli lähes ainoa puheenaihe josta työasioiden lisäksi keskusteltiin. En tiedä kävikö muillakin samanlaisesti, mutta lähes kaikkien kanssa puheenaihe siirtyi jossain vaiheessa askelten keräämiseen (ja se en ollut minä joka siihen aiheeseen siirtyi). Aluksi se oli ihan mukavaa, mutta kuuden viikon aikana se alkoi jo vit… tympimään.

Paras yksittäinen henkilö keräsi hieman päälle 2 miljoonaa askelta ja oli suvereenisti ykkönen. Itselleni kertyi vähän reilu 1,5 miljonaa ja olen luultavasi kärkiviisikon joukossa.

Se siitä kampanjasta.

Tämä viikko jakautui tasaisesti hiihdon ja juoksun suhteen. Kolme suoritusta kumpaakin plaatua ja lisäksi kaksi salikertaa.

Maanantaina tunnin salitreeni aamulla. Illalla hiihtoa 21 km. Ladut alkoivat olla jo niin sohjoiset ja vesilammikoita siellä täällä, että hiihdot loppuvat jos kelit eivät parane.

Tiistaina juosten töistä kotiin. Meno tuntui mukavalta ja helpolta, ja kun alusta oli pääosin sulaa, niin vauhtikin oli kohdillaan ja sykkeet pysyi silti kurissa

Keskiviikkona olin jalkahieronnassa ja päätin pitää muutenkin lepopäivän. Aamulla olin vielä suunnitellut tekeväni hiihtolenkin, kun oli satanut pieni kerros lunta ja oli vähän pakkastakin, mutta kova kylmä tuuli muutti suunnitelmia.

Torstaina jälleen juosten töistä kotiin. Yritin pitää vähän kovempaa vauhtia eikä sykkeillä ollut väliä, mutta kova puuskittainen vastatuuli hyydytti vauhdin.

Perjantaiaamusta tunti salilla, ja salilta pari kilsaa juosten töihin. Illalla päätin mennä kokeilemaan hiihtoa sillä pakkasta oli kuutisen astetta ja ladut näytti olleen ajetut. Lähtö oli kuitenkin paha virhe, sillä ladut kyllä olivat paikoin ihan hyvässä kunnossa, mutta ihan täynnä puista tullutta roskaa. Muutaman km:n jälkeen suksenpohjat olivat niin paskaiset (siis roiskaiset), että jossain alamäissäkin vauhti pysähtyi totaalisesti kun ladun roskat takertui suksenpohjan roskia vasten. Paikoin oli pätkiä joissa oli vain jäätikköä (ja roskia) ja sai varoa, ettei ollut selällään ja pää halki. Mutta mentävä oli kun matkaan oli lähdetty. 23 km tuli kiroiltua ja lopetettua hiihtokausi moneen kertaan.

Lauantaipäivänä hiihtokausi kuitenkin jatkui yllättävän nopeasti lopetuspäätöksen jälkeen. Lähdin hiihtelemään toisille laduille kuin edellisenä päivänä. Yritin olla fiksu ja laiton vähemmän pitoa pohjaa kuin edellisenä päivänä oli, että kaikki roskat eivät tarkkuisi kiinni. Mutta nyt olisi paremmasta pidosta ollut todella paljon apua, sillä ladut olivat suht puhtaat, mutta jäiset, joten käsivoimien (?) ja kiroilun puolelle hiihto taas meni. Kausi tuli taas päätettyä moneen kertaan 27 km lenkin aikana.

Sunnuntaiaamuna postia hakiessa (huom. postilaatikolle 500 m matkaa ja laatikko on ihan latujen vieressä) meinasi hiihtokausi alkaa taas uudelleen, sillä yöllä oli tullut muutama sentti lunta ja roskat olivat varmaankin jääneet lumen alle, eli keli olisi voinut olla suht hyvä. Päätin kuitenkin tehdä viikon pitkän juoksemalla. Suuntasin matkan uusille reiteille, ja päätin lähteä kiertämään Nokian keskustan kautta. Nokialla pysähdyin huoltoasemalle tyhjennykselle, ja kun en ollut ottanut juomaa mukaan, niin ajattelin vähän juoda vessan hanasta. Mutta viimehetkellä muistin missä kaupungissa olin ja päätin kärsiä janosta (ei millään pahalla Nokialaiset). Meno tuntui ihan mukavalta vaikka lopussa alkoi jo vähän matkan teko painaa, sillä alusta oli aika luminen eikä pito ollut ihan parasta mahdollista laatua. Reilu 27 km matkaa keryi.

Seurattavista luvuista sen verran, että sunnuntain pitkän lenkillä saavutettu puolimarathonaika oli 1:44:40, ja perjantain salipunnitus näytti tasan 71. Juoksua 61 km ja hiihtoa 71 km.

Ensi viikko onkin talvilomaa ja sillä oli tarkoitus kerätä kilometrejä Pirkanhiihtoa varten. Mutta taittaa olla niin, että ei ole missä harjoitella. Pirkanhiihdon sivuilla tosin mainitaan (14.2.), että hiihto järjestetään perinteiseen tapaan, eli kai sinne on sitten ilmoitauduttava.

Alan pikkuhiljaa tulla skeptiseksi Pirkanhiihdon toteutumisen suhteen. Enään vajaat kolme viikkoa starttiin ja lumet on paremminkin lähdössä kuin lisää tulossa. Accuweather.com:n sääennustuksen mukaan 15 seuraavaa päivää on tällaista samanlaista 0-kelissä tarpomista (ens viikonloppuna taisi olla muutama pakkaspäivä). Toisaalta muutaman lumisateen lumillä tässä on tähänkin asti hiihdetty, eli muutama kunnon pyrypäivä, niin toivoa taas olisi.

Nyt alkaa käydä jo vähiin viikko sitten sunnuntaina pyryttänyt lumi. Vähän toista viikkoa sillä määrällä pystyi hiihtämään kohtalaisen hyvin, mutta nyt alkaa jo paikoin maa paistaa läpi latujen kohdalta ja meno on muuttunut paremminkin vesihiihdoksi. Reilu 400 km on tullut mittariin ja sillä määrällä uskaltaisi jo Pirkkaankin lähteä, kun mukana on muutama pitkäkin lenkki. Nähtäväksi kuitenkin jää saanko tänä vuonna 9. Pirkan hiihdettyä.

Viikko on ollut aika hiihtopainotteinen.

Ma, ti, ke, pe, la, su hiihtoa. Pääasiassa 20-30 km väliin meneviä lenkkejä, mutta perjantai-iltana 45 km ja lauantaiaamuna 57 km. Kelit meni viikon loppupuoltapäin mennessä aina vaan märemmäksi, mutta liisterillä sai suht hyvän pidon. Viikon hiihtokilsat n. 200 km.

Ma ja pe oli tunnin salireenit perinteiseen tapaan. Nyt on alkanut salilla käyntikin taas maistua, ja uusia lihaksiakin on löytynyt kun on vähän muuttanut liikesarjoja.

To ja la oli juoksupäiviä. To töistä kotiin sohjossa. La reipas lenkki liukkaalla alustalla. Juoksukilsoja ainoastaan n. 30 km.

Tässä viikko lyhykäisyydessään. Toivottavasti ensiviikko vähän mielenkiintoisempi.

Swxi, siwx, sixw, sxiw sxwi, wixs, wisx, wxsi, wxis, wsix, wsxi, ixsw, ixws, iswx, isxw, ixsw, iwsx, iwxs, xswi, xsiw, xwis xwsi, xisw, xiws. Swix -sanan kirjaimet saa muuten väännettyä aika moneen eri järjestykseen. Onneksi Tuulin juomapullossa ei lukenut esim. Fischer (niinkuin minulla), sillä sitten eri variaatioita olisikin tullut melkoisesti enemmän. Viitisen tuntia kun hiihtää toisen perässä, niin mielenkiinto on jo haettava merkillisistä jutuista. Tunnissa saa puhuttua pois tärkeimmät asiat, seuraavan tunnin aikana tulee puhuttua jo mitättömämmätkin asiat, ja kun ilta alkaa hämärtämään, niin ei oikein maisemiakaan enään voi katsella. Sitten pitää vain tuijottaa edessä liikkuvaa juomapulloa ja väännellä sponsorin logotekstiä. Suksen kantaosassakin voisi lukea muutakin kuin “RCR”, tai hiihtopuvun selkään voisi painaa jotain sarjakuvia joita voisi lukea… tai vaikka seitsän veljestä, tulisi sekin luettua. Yksi hauska arvuuttelun aihe on, kun molemmat menee tasatyöntöä ihan “tappituntumalla”, että kummalla jalalla ja missä vaiheessa etummainen hiihtäjä aloittaa vuoropotkun. Alkumatkasta sukset kolisee tiheään, mutta loppumatkasta senkin on ehtinyt jo oppimaan… pitäisi varmaan lyhentää hiihtolenkkejä.

Joo, tiedetään, anteekisi. Taas on viikon teksti päivän myöhässä. Sunnuntaina ei oikein ehtinyt, ja sitten kun olisi ehtinyt, niin ei jaksanut. Muutenkin viikko oli sen verran mitäänsanomaton, että meinasin jättää vallan kirjoittamatta. Mutta eiköhän tässä jotain saa kirjoitetuksi.

Alkuviikosta väsytti niin, että vitutti… ja loppuviikko jatkui samaa rataa. Viikonloppuna vähän helpotti. Siinä kai ne tärkeimmät… tai no olkoon.

Maanantaiaamuna väsynyt salireeni. Iltapäivällä osallistuin töissä järjestettyyn venyttely/pilates -tuntiin. Vatsanseudulle pitäisi jostain löytää vähän poweria, kun meikäläisen six-päkki ei oikein kyennyt pilates-liikkeisiin.

Tiistaina väsynyt töistä kotiin juoksu. Meno ei oikein maistunut. Matkan ainoa ilonaihe oli GPS-mittarin sekoilu. Jossain vaiheessa kun katsoin nopeutta mittarista, niin vauhti näytti suht reippaalta. Seuraava kilsa meni vieläkin reippaammin, mutta sitten kun kilsa-aika alitti 4 min/km, niin tajusin, että mittarihan näyttää päin persettä. Kotona kun tallensin reitin PC:n kartalle, niin reitti näytti kulkevan osittain Pyhäjärven päällä. Se olikin ensimmäinen kerta kun tämä mittari sekoili.

Keskiviikkona oli tunnin jalkahieronta. Illalla piti käydä vähän hiihtämässä, mutta kun oli alkanut pyryttämään lunta, niin kävelylenkki sai luvan riittää.

Torstaina sitten pääsinkin jo ajetuille laduille, sillä edellisenä päivänä ja yönä oli tullut riittävästi lunta niiden ajamiseen. Ladut ei tosin kyllä kovin hyvässä kunnossa vielä olleet, ja kun hiihtokoululaisetkin olivat päässeet harjotuksiinsa ja myllänneet ladut melko tehokkaasti. Muutenkin porukkaa tuntui olevan liikkeellä melko hyvin ja ladut ahkerassa käytössä.

Perjantaiaamusta salille. Illalla piti mennä hiihtämään (tai kävinkin, mutta vain 4 km), mutta kun ilma oli plussan puolella ja satoi räntää, niin jostain kumman syystä pitovoitelutaitoni pettivät.

Lauantaiaamu ei näyttänyt yhtään lupaavammalta kelin suhteen. Ilma oli plussan puolella ja muutenkin oli aika märän oloista. Liisterikokeilu kannatti, sillä pidon sain aikas hyväksi. Luistoa tosin ei ollut yhtään, mutta laiton sen märkien latujen piikkiin, enkä uskonut sen johtuvan lainkaan luistovoitelun totaalisesta laiminlyönnistä. Reilu kolmekymppiä tuli tahkottua, vaikkakin kotiin päästyä se kyllä tuntui suuremmaltakin urheilusuoritukselta. Ennen illan saunalenkkiä tuli vielä tehtyä jokunen tunti klapihommia. 12 km:n saunalenkki piti tehdä vähän reippaamaa vauhtia, mutta se oli kyllä kaikkea muuta. Lunta, vettä, sohjoa, tossu ei pitänyt, vastatuuli ja jalat puhki… juokse siinä nyt sitten reippaasti.

LA-SU yönä alkoi myrskyttämään. Lunta pyrytti ja puut taipuivat vaakasuoraan, aamuyöstä katkesi sähköt, joten näytti siltä, että hiihtään tai juokseen ei tänäänkään kunnolla pääsisi. Lunta oli pyryttänyt sen verran, että kolmisen tuntia meni pihan ja 200 m tien puhdistamiseen. Puolenpäivän aikaan sähköt palasivat ja myrsky näytti laantumisen merkkejä. Aurinko paistoi, pari astetta pakkasta ja ladut oli ajettu, niin se oli ihan pakko lähteä hiihtämään. En tiedä oliko myrsky pelottanut hiihtäjät laduilta, mutta hiljasta oli. Vakionaamat siellä näykyi, mutta muuten mahtui hyvin menemään. Keli oli aika upea ja loppujen lopuksi kilsoja kertyi 51, ja enemmänkin olisi voinut vielä mennä, mutta piti säästää intoa seuraavallekin päivälle.

Se on kumma juttu miten yhdessä munkissa riittää hiihtoenergiaa. Sen vaikutus alkaa jo 10 km ennen itse munkin syöntiä, sillä ainoa syy mennä eteenpäin on hillomunkki. Kolmenkympin kohdalla kun uupuneena ahmaisee munkin (tälläkertaa itseasiassa kaksi kappaletta), niin viimeinen kaksikymppiä menee kuin siivillä… ihme ainetta. Kolmenkympin uupumus (30 tarkoitaa kilometrejä ei ikää, SE uupumus on jo takanapäin ja vaihtunut horrostilaan) johtui ainoastaan siitä, että Swix -juomapullo pakeni edellä sen verran kovaa vauhtia, että oli täysi työ pysyä tuntumassa. Tähän kovaan 5 km:n rypistykseen syynä on toinen hiihtäjille tuttu energian lähde, eli edessä menevä vanha vaari. Sen perässä on pysyttävä vaikka henki lähtis 20 km ennen kotia… ja se en ollut muuten minä joka sen vaarin perässä yritti pysyä.