Viikon harjoituspäivät olivat normaalista poikkeavia, kun pääsiäinen sotki vähän normaalirytmiä. Salitreenit olivat keskiviikko- ja perjantaiaamuina, ja maanantain vapaapäivänä tuli hiihdettyä. Enään ei parane luvata mitään ehdotonta, mutta maantaina oli melko varmaan talven viimeinen hiihto. Sillä tänään tuli laitettua toistamiseen sukset kesäteloille, ja kyllä ne nyt siellä pysyykin.

Tiistaina olin Pirkkahallilla TesKu:n järjestämässä kuntotestissä. Testin tuloksena tulisi mm. sykkeiden kynnysrajat, jotta pystyy paremmin harjoittelemaan oikeilla sykealueilla. Testissä juostiin nousujohteisesti 6 x 1000 m ja km:n välein sekä alussa ja lopussa otettiin verinäyte josta mitattiin laktaattipitoisuus. Perjantaina sitten postilaatikossa odotti testin tuloksen. Ensimmäinen km meni aikaan 6:06 ja loppusyke km:n loppusyke oli 112, toinen km 5:10 (130), kolmas 4:27 (146), neljäs 4:05 (158), viides 3:39 (171) ja viimeinen rutistus 3:13 (186).

Edellisen kerran olin ollut samassa testissä 7.12.2005. Silloin syksyllä minulla oli ollut (yllättäen) jälleen kerran polvivaivoja enkä ollut päässyt juoksemaan ennen testiä kuin nelisen viikkoa. Voi olla, että tuo juoksemattomuus vaikutti viimekerran tuloksiin.

Ensinnäkin testin tärkein anti, eli rasva% oli 13,9 (edellisesllä kertaa 16,9). Aerobinen kynnyssyke oli pudonnut 138 (143), mutta myös vauhti oli parantunut, nyt 4:50 min/km (5:15). Tiedä sitten onko tuo sykepudotus ihan normaalia. Nyt ainakin joutuu/saa juosta PK lenkit rauhallisemmalla tahdilla. Anerobinen kynnyssyke oli pysynyt suht samoissa, eli nyt se oli 167 (168). Kynnysaika tosin oli parantunut aika hyvin olessa 3:45 min/km (4:05). Maximi hapenottokyky oli 65 ml/km/min (61). Tuo arvo ei minulle kauheasti kerro, mutta kyllä sekin varmaan on ihan OK tällaiselle aktiivikuntoilijalle (Myllylällä ja Dähliellä se muistaakseni taisi lähennellä 100:aa). Max. syke oli 186 (187) ja laktaatit oli lopussa 9,4 (9,9). Joten “näillä mennään”…

Keskiviikkona oli sen verran kova pyrypäivä, että lenkki muuttui lumihommiksi. Eli aamun sali sai jatko illalla.

Torstaina sitten hölköttelin tuulisessa kelissä töistä kotiin. Pyörätiet olivat sulaneet edellispäivän myräkästä, mutta nastalenkkarit olivat kuitenkin sujahtaneet jalkaan, joten rapinaa taas riitti reilun 16 km:n ajan.

Lauantaina oli viikon toisen testin vuoro. KeKe:n 10 km:n testilenkki juostiin perinteiseen tapaan Pirkkalassa ja matkana oli 2 x “Peren lenkki”. Keli oli aurinkoinen ja vähän tuulinen, alusta oli lähes kokonaan sula. Osanottajia olisi voinut olla vähän enemmän, sillä paikalle vaivautui ainoastaan kolme urheaa. (Aamu-uniset taisivat vielä kääntää kylkeään). Yritin juosta testin nousujohteisesti siten, että ensimmäisen kahdeksan km:n aikana syke pysyisi anaerob. kynnyksen alapuolella ja sitten viimeinen kakkonen täysillä. Ensimmäinen kierros meni ihan ok, mutta toisella kierroksella joiduin vähän himmailemaan jotta sykkeet pysyisivät halutulla tasolla. 7 km:n kohdalla alkoi tuttu ylävatsalihasten kramppi, mutta sain pidettyä sen vielä jotenkin aisoissa. Viimeinen kahden kilometrin tykitys kuitenkin hyytyi vähän pahenevaan kramppiin ja ilkeään sivuvastaiseen tuuleen. Matkan keskivauhti oli toki himpun alle 4 min/km vauhtia, mutta aika jäi edellisestä vuodesta n. 30 sek. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen juoksuun, sillä se meni suht rennosti ja mukavasti. Harmi vaan kun tuo kramppi tuntuu vaivaavan kaikkia kovia harjoituksia.

Lauantai-iltana oli vuorossa MaSa:n kanssa vielä saunalenkki. Toiveena vähän oli, että se olisi ollut hyvinkin palauttava, mutta yllättäen mopo pääsi taas vähän karkuteille. Eli päivälle mahtui vuodenaikaan nähden poikkeukselliset kaksi juoksulenkkiä. Lenkkien välinen aika tuli vielä rähjättyä ulkona puuhommissa, joten yöllä uni maittoi.

Sunnuntaina oli sen verran nuutunut olo, että päätin jättää pitkän lenkin tekemättä. Lyhensin lenkin reiluun 17 km:iin ja yritin nyt mennä testin antamilla uusilla sykearvoilla. Ihmeen hyvin sykkeet pysyivät aisoissa, ainoastaan loppupuolen jyrkimmässä ylämäessä raja ylittyi yhdellä pykälällä. Keskivauhtikin oli ihan ok, 4:44 min/km.

Takatalvi taisi sittenkin yllättää, ainakin minun mielestäni. Sillä nostin kuitenkin vielä sukset pois hyllyltä ja kaivoin mono kaapista. Oikeastaan se oli ihan hyvä ratkaisu, sillä ladut ovat vielä tosi upeassa kunnosaa – vaikka vähän jäisiä ovatkin. Keskiviikkona hiihto oli vielä vähän lipsuttelua, kun lähdin purkkivoitelulla. Mutta perjantaina ja lauantaina hiihto oli todella nautinnollista, kun viitsi tahria taas suksenpohjat liisterillä (kauhea homma taas puhdistaa). Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, pikku pakkanen ja ladut kuin kiskot, niin mikäs sen upeampaa. Ihmetyttää vaan, että muita hiihtäjiä oli suhteellisen vähän. Ensin valitetaan, että latuja ei laiteta kuntoon ja nyt kun olisi talven parhaat hiihtokelit, niin istutaan kotona syömässä mämmiä.

Maanantai oli huoltopäivä. Salilla ei tullut tehtyä juurikaan muuta kuin keskivartaloa – jalat jätettiin rauhaan. Päivällä kävin tunnin jalkahieronnassa, ja illalla KeKe:llä oli tunnin venyttely-sessio. Huolto teki ihan hyvää, sillä edellisen viikon reippaammat lenkit olivat taas aiheuttaneet pientä oireilua tuolla polven seuduilla. Taitaa olla niin, että tätä kroppaa ei ole tarkoitettu vauhdikkaisiin juoksuihin, pitää varmaa alkaa keskittymään ultra-matkoihin.

Tiistaina tosin taas uhmasin polveni hyvinvointia ja juoksin VK-harjoituksen töistä kotiin. Alkuun n.2,5 km hölkkää jonka jälkeen nousujohteisesti 7 km siten, että sykkeet pysyisivät anaerob. alueen tuntumassa. Alotin varovaisesti, mutta aika pian sykkeet kohosivat oikealla 165 – 170 alueelle. Alunperin oli tarkoitus tehdä 10 km:n VK-harjoitus, mutta se lyheni 7:ään kun n. 6 km kohdalla alkoi oikean rintalastan alta kramppaamaan niin pahasti, että 7:n kohdalla oli vauhtia hidastettava. En ymmärrä mikä tuon krampin aiheuttaa, sillä se ei ole minulle aivan uusi ilmiö. Usein kovilla lenkeillä (ja melkein aina esim. Karhuviestissä 5,5 km kohdalla) alkaa ko. – onkohan sitten joku ylempi vatsalihas – vaivaamaan. Otan erittäin mielelläni vastaan ideoita mistä tuo voisi johtua. Loppu matka kotiin tulikin sitten mentyä rauhallista hölkkää. Kramppi kyllä hävisi muutaman kilsan jälkeen, mutta polven seudulla alkoi olemaan kireyden tuntua.

Keskiviikkona teinkin sitten comeback:n laduille, 27 km.

Tälläviikolla toinen salikerta oli poikkeuksellisesti torstaiaamuna, sillä perjantaina oli pitkäperjantai. Illalla olikin sitten vuorossa Tipattoman Tappo -08 tapahtuma (Alkuvuodesta ruokailun yhteydessä nautittu viinilasillinenhan ei riko tipattoman saantöjä. Muut osallistujat kyllä olivat lipsuneet jo pahemmin). Tunnin saunalenkki tuli tehtyä, mutta muista sanomisrituaaleista ei parane puhua. Lunta olisi voinut olla enemmän, sillä saunasta ei hankeen päässyt ja itsesuojeluvaisto oli vielä sen verran hereillä, että niihin muutamaan jääkasaan ei tullut sukellettua.

Perjantai ja lauantai olivat vuorostaan hiihtopäiviä.

Sunnuntaina testasin taas vauhtikestävyyttä, sillä reilun 12 km:n lenkillä otin 5 km reippaamman pätkän. Paikoin oli vielä vähän jäistä, mutta muuten veto meni ok, eikä kramppia tai jalkavaivoja ilmennyt. Illalla piti tehdä vielä hiihtolenkki, mutta tyydyin kuitenkin tekemään vain klapihommia.

Alkuviikosta tuli laitettua hiihtokaudelle lopullinen piste, kun sukset sai kesävoiteet pohiinsa ja nostettiin seinälle. Aikamoinen takatalvi saa tulla, jotta sukset otetaan uudelleen käyttöön. Tosin säänhaltija kyllä yrittää tosissaan vielä hiihtokelejä tehdä, sillä melko talviset olosuhteet loppuviikon on ollut.

Täytyy heti näin alkuu hehkuttaa, että kaksi kuukautta sitten lupaamani painonpudotus on onnistunut, ja jopa viikon etuajassa. Eli tammikuun puolessa välissä salipunnitus näytti 73.1 kg ja lupasin, että pääsiäiseen mennessä lukema pitää alkaa kutosella. Perjantaina lukema oli 69.5, elikkä sanktioihin ei tarvinnut alistua. Nyt täytyy vain pystyä pysymään näissä lukemissa. Seuraava tiedotus painosta tulee sitten kun lukema alkaa vitosella, tosin siitä kyllä voi sitten lukea myös Aamulehden sivulta 6 :-o.

Ihmeen helposti tuo 3.5 kg lähi. Hieman ulkoliikuntaahan se vaati, mutta ruokavalion puolella ei tarvinnut ihmeempiä muutoksia tehdä. 0-toleranssia ei mistään ruokalajista ollut (paitsi limsat, karkit ja hampurilaiset, mutta ne ovat olleet poissa ruokalistalta jo useamman vuoden), herkkujakin tuli välillä siis syötyä. Viikolla päivittäinen ruokalistani muodostuu tukevasta aamiaisesta (kaurapuuro, jugurttia, pari leipää, mehua). Mikäli on salipäivä, niin salin jälkeen banaani välipalaksi. Lounaalla työpaikkaruokalassa normaali ateria (joskus keitto) salaatin kanssa. Töiden jälkeen ainoastaan leipää, jugurttia ja hedelmä. Illalla vielä omena ja näkkäriä. Sen verran ruokailutottumukset on muuttunut viimevuosista, että olin usean vuoden syönyt töissä ainoastaan leipää, jugurttia ja hedelmän, ja illalla lämpimän ruuan, mutta nyt olen alkanut käymään syömässä työpaikkaruokalassa ja illalla pysyn leipälinjalla. Viikonloppuna yleensä teen päivän harjoituksen ennen aamiaista (paitsi hiihtopäivinä). Tästä syystä lounas siirtyy iltapäivälle, ja aika usein tulee vielä illalla syötyä toinen lämmin ruoka. Tuolla tavalla sitä on yritetty pysyä viikot hengissä.

Maanantaiaamuna oli perinteiseen tapaan tunnin salitreeni. Nyt kun hiihtokausi loppui minun osaltani, niin muuta ei maanantaina tullutkaan tehtyä.

Tiistaina juoksin töistä kotiin. Tein harjoituksen vetoharjoituksena. Aluksi hölkkäilin reilun pari kilsaa. Sitten juoksin 2 km hieman alle 4 min/km vauhtia ja palauttelin km:n hölkäten. Näitä tein kolme kappaletta. Lopuksi tein vielä kaksi km:n vetoa n. 3:30 min/km vauhtia, välissä noin km:n hököttelyä. Ihmeen hyvin meni, paitsi viimeinen veto oli aika rankka, sillä se oli lievästi nousevaa maastoa. Harjoituksen oli tarkoitus olla VK-harjoitus, mutta se taisi lipsahtaa vähän turhan kovasykkeiseksi. Ensimmäinen veto meni ihan hyvin juuri ja juuri anaerobisen kynnyksen alapuolella. Seuraavat kaksi alkoivat sykkeiltään ihan OK, mutta vedon loppuosa meni anaerobisen kynnyksen yläpuolelle. Tonnin vedot olivat kokonaisuudessaan anaerob.-kynnyksen yläpuolella.

Keskiviikkona juoksin 12 km tasavauhtisen rennon reippaan lenkin, aerobisen alueen alimmalla puoliskolla.

Torstaina 14,5 km rauhallista juoksua PK -alueella.

Perjantaina 70 min:n saliharjoitus. Muuten lepäilyä.

Lauantaiaamuna piti tehdä 10 km:n VK-harjoitus, mutta juoksualusta oli luminen ja olo muutenkin vähän väsynyt. En viitsinyt alkaa rikkomaan paikkoja huonolla alustalla, joten muutin harjoituksen vain 12,5 km reippahkoksi tasavauhtiseksi lenkiksi.

Sunnuntaiaamusta lähdin pitkälle lenkille. Tarkoitukseni oli liittyä AS:n juoksuporukkaan joka juoksee Pyhäjärven lenkin. Lähdin juoksemaan kotoa heitä vastaan. Porukan piti tulla n. 9 km:n kohdalla vastaa, mutta kun ketään ei näkynyt, niin tajusin muistaneeni heidän lähtöajan tunnilla pieleen. Juoksentelin sitten yksin Pyhäjärven lenkin ja matkaa kertyi 31 km. Viimeiset kilometrit oli aika rankkoja, sillä en ollut ottanut juomista mukaan ja aamullakaan ei tullut syötyä kuin puolikas banaani. Lenkki taisi mennä aika hyvin rasvojen puolelle :). Sykkeet kyllä pysyivät melko hyvin PK-alueella (loppussa maltti kyllä vähän lipesi) ja vauhti siinä 5 min/km, joten lumisella alustalla se oli ihan OK.

Viikon juoksukilsat lähentelivät 90:ä, joten määrä on ihan hyvä, ainakin siihen nähden, että edellisviikot ovat olleet pääosin hiihtoa. Nyt pitää vaan kuulostella kroppaa tarkasti, että ei käy samoin kuin vuosi sittten. Silloin sain kovillä lenkeillä polveni sen verran huonoon kuntoon, että koko kevät meni juoksun osalta ihan puihin. Viimevuona alamäki alkui juuri pääsiäisen aikoihin.

Suunnistuskaudenkaan alkuuen ei ole enään aikaa kun kolme viikkoa, sillä Tampereella käynnistyy iltarastit 7.4. Eksymisiä siis taas tiedossa.

Nyt se talvi sitten tuli tällekin seudulle. Tosin ei sitä enään kaivattu. Nyt kun Pirkka on takana, niin mieli olisi ollut jo sulemmille lenkkipoluille. Tosin maanantain lumipyry takasi sen, että tonni hiihtoa olisi mahdollista saada täyteen tänä talvena.

Maanantaina meinasi jäädä salitreeni väliin, kun vasen olkapää oli Pirhanhiihdon lykkimisestäni niin kipeä, että paitaa ei meinannut päälle saada. Yölläkään ei tullut juuri nukuttua kun kättä särki, eikä sitä voinut liikutella. Kävin kuitenkin salilla tekemässä 50 min treenin. Päivällä oli jalkahieronta. Illallla oli vielä KeKe:n järjestämä pilates-tunti. Olkapää oli vertynyt päivän aikana eikä illalla enään juurikaan vaivannut.

Tiistaina hiihtoa 27 km upeilla mutta hieman nihkeillä laduilla.

Keskiviikkona hiihtokeli ei ollut muuttunut miksikään edellisestä päivästä, joten sama hiihtolenkkikin taittui melkein samaan aikaan.

Torstaina kävin aamulla tekemässä tunnin salitreenin. Illalla tein kotona n. 14 km juoksulenkin jotta juoksukilometrit eivät jäisi ihan nollille tälläkin viikolla.

Perjantai-iltana oli kunnostettu edellisiltaisen lumen huonontaneet ladut, ja meno oli sen mukaista. Taisi olla tämän talven upeimmat hiihto-olosuhteet Ylöjärvellä – ihan kuin olisi lapissa hiihdellyt.

Edellisenä päivänä rikkoutui tonnin raja hiihtokilometreille tänä talvelle ja sen piti olla viimeinen hiihto, mutta kun lauantaiaamulla oli 3 astetta pakkasta ja ladut kimmelsivät kutsuvasti, niin pitihän sitä vielä käydä yksi reilu 50 km:n jäähyväislenkki tekemässä. Seuraaviksi päiviksi on luvattu jo vesisadetta ja plussaa, joten comeback jää varmaankin tekemettä tältä talvelta.

Sunnuntaina väsynyt 24 km:n juoksulenkki lumisilla teillä, ja treeniviikko oli pulkassa.

Ihmeen hyvin palautuminen Pirkasta oli onnistunut. Maanantaina oli vähän väsynyttä, mutta tiistain hiihto meni jo ihan OK. Nyt pitäisi saada vettä ja lämpöä jotta lenkkipolut sulaisivat. Pyörä onkin jo huollettu joten työmatkapyöräilyä voisi myös alkaa pikkuhiljaa harrastamaan.

Talviloman jälkeen täytyi vähän vetää henkeä ja “herkistellä” paikkoja sunnuntain Pirkan hiihtoa silmällä pitäen.

Maanantaina kolmen vartin salitreeni, keskittyen keskivartalon lihaksiin.

Tiistaina juoksu töistä kotiin. Pyrin pitämään sykkeet PK-alueella, välillä kyllä vähän huonolla menestyksellä. Alusta oli pääosin sula joten vauhti tuppasi nousemaa ja samalla myös sykkeet. Juoksin nastareilla, sillä kuvittelin, että maanantain lumisade olisi jättänyt pyörätiet liukkaiksi. Liukkautta kyllä oli, mutta aika harvassa paikassa, joten kesälenkkareilla olisi pärjännyt hyvin.

Keskiviikko täysin lepoa.

Torstaina kävin tarkastamassa hiihtolatujen kunnon 27 km hiihtolenkillä. Puolet matkasta tosi jäistä, päivän pieni lumisade ei ollut parantanut latujen kuntoa yhtään. Mutta siellä missä ladut oli ajettu, niin meno oli aika upeeta ja vauhdikasta.

Perjantaina samanmoinen salitreeni kuin maanantainakin, eli sikspäkin kunnostusta. Iltapäivällä vielä 21 km hiihtolenkki Pirhan hiihdon voitelusuosituksia testaten. Ja kyllä liisteri+purkki yhdistelmä toimi hienosti. Illalla vielä suksihuoltoa.

Lauantai oli lepoa ja tankkausta.

Sunnuntaina oli sitten Pirkan hiihto, mutta siitä tulee sitten oma stoori kunhan vaan saan aikaiseksi.

Tälläkään viikolla ei sitten kauheasti tullut juoksua. Pari viikkoa on ollut juoksun osalta tosi huonoa, mutta täytyy nyt hiihdellä kun vielä jotenkin voi. Ensiviikollekin on luvattu lunta ja pakkasta, joten hiihdot taitavat vielä jatkua. Tavoite olisi saada se tonni hiihtoa tälle talvelle.

Tämänkin vuoden talvilomaa voi sanoa hyvällä syyllä hiihtolomaksi. Pidimme lomaviikon taas viikkoa paikallista normaalia lomaviikkoa aikaisemmin, jotta saisi kerättyä urakalla kilsoja Pirkanhiihtoa varten.

Se hyvä puoli aikaistetusta lomaviikosta on, että (jos vaan hiihtään pääsee) laduilla ei ole paljonkaan menijöitä. Tosin tänä talvena menijöitä on ollut muutenkin vähänlaisesti vaikka viimeviikoina on ollut ihan hyvät hiihtokelit. Viikosta (ja kelistäkin) riippumatta laduilta kyllä löytyy aina samat vakio-vaarit ja -muorit. Miinuksena väljistä laduista on se, että sinne eksyy myös “liian kohteliaat kerta talveen” -hiihtäjät. Näillä tarkoitan sellaisia menijöitä, jotka ystävällisesti yrittävät antaa nopeammille takaatulijoille latua. Tämän viikon aikana on tullut jokusen kertaa läheltäpiti-törmäystilanne, jossa edellä menevä hyppää pois ladulta väistääkseen juuri samaan aikaan kun itse lähtee ohittamaan. Siinä sitten tulee eiku-oho-anteeks -tilanne. Pahasti ei uskalla katsoa, saati sitten opastaa ladulla liikkumisen säännöistä, sillä heti tulee yleisönosastolle kirjoitus, että “siellä uskalla hiihtääkkään”.

Maanantaina ensimmäisenä talvilomapäivänä herättiin 7 asteen pakkaseen. Ja koska Pirkanhiihdon hallitus oli suuressa viisaudessaan päättänyt järjestää hiihdon normaaliin tapaan, niin pakkohan sitä oli lähteä hiihtämään. Viikonlopun ärräpää-lenkkien jälkeen oli vähän epäilevä fiilis latujen kunnosta, sillä lunta ei ollut tullut yhtään lisää.
Suureksi ihmetykseksi ladut olivat todella hyvässä kunnossa, vähästä lumesta huolimatta jollain konstilla ne oli saatu ihan hiihdettäviksi. Päivän ensimmäiselle lenkille tuli mittaa n. 35 km. Hiihdon jälkeen tuli tehtyä jonkin aikaa mettähommia, ennenkuin lähdin illalla saunalenkille. Saunalenkiksi ajattelin tehdä parinkympin hiihdon. Pari ensimmäistä kilsaa meno oli todella mahtavaa, kun ladut oli vähän jäätynyt ja pito oli kohdallaan. Sitten jostain pirusta tuli 15 min lumikuuro ja vei upean luiston. Se siitä hiihtonautinnosta.

Tiistaiaamusta oli aika murjottu olo edellispäivän hiihto- ja mettähommaurakoinnista. Mutta kun päivän ohjelmassa oli pitkä hiihto, niin ei muuta kuin suksia kunnostaan ja matkaan. Menimme Tuulin kanssa suurimman osan yhtä matkaa, sellaista leppoista matkavauhtia. Ladut olivat taas ihan OK-kunnossa ja matkaa kertyi n.55 km. Loppupäivä menikin sitten ihan vain lepäillessä.

Keskiviikko oli hiihdon osalta vähän kevyempi päivä, sillä aamulla tuli tehtyä vain 35 km lenkki. Päivällä tein kerrankin mainion löydön urheilukaupan alennuslaarista, sillä satuin löytämään samanlaiset Asicsen nastoitetut lenkkarit jotka minulla on nytkin ollut käytössä. Jäljellä näytti olevan vain yksi pari ja sekin juuri minun kokoani. Ensin katson, että hinta olisi ollut halpa ainoastaan 75 € (edellisistä maksoin muistaakseni 130 €), mutta kun löysin tossujen oikean laatikon, niin hinta olikin naurettavat 50 €. Nyt on sitten nastalenkkariongelmakin hoidettu muutamaksi vuodeksi. Illalla tuli jatkettua metsähommia ja kaadeltua lisää puita.

Torstaiaamuna oli taas hiihdon vuoro. Lämpö oli nollan tienoilla ja koska edellisenä iltana ladut olivat kuulemma olleet vähän jäisen oloisia, niin päätin turvautua liisterivoiteluun. Liisterivalinta oli muuten ihan OK, mutta jos ladulla sattui olemaan irtolunta, niin se tuppasi jäätymään pohjaan. Mutta koska ladut oli ajettu mainioon kuntoon, niin jäätymisongelmaa ei kovin paljon ollut. Hiihdon jälkeen menin taas vähäksi aikaa metsään moottorisahalla heilumaan. Illalla lähdin vielä 20:n saunalenkille. Jälleen meni muutama kilsa (niinkuin maanantainakin) todella liukkaasti ja meno oli todella mielyttävää. Mutta sitten piti taas ihan pirtuuttaan sataa pari milliä uutta nuoskalunta. Voi sitä kiroilun ja v…tuksen määrää, kun reissun kaummaisessa kohtaa alkoi kaikki satanut lumi jäätyä ja kerääntyä suksen pohjaan kiinni. Se siitä hienosta saunalenkistä ja rentouttamasta hiihdosta. Siinä sitten mentii suksia potkiskellen, kiroillen ja välillä sukenpohia raapien. Yhdessä parinsadan metrin ylämäessä palo pinna, kun puolenvälin jälkeen nousua suksenpohjassa oli valehtelematta (ainakaan paljon) kiinni 5-10 senttiä lunta. Siinä sitten isoon ääneen äkseeraamaan (olin kyllä katsonut ympärilleni, että ketään ei näkynyt) ja pohjia raapimaan. Parikymmentä metriä lisää hiihdettyäni huomasin, että mäen päällä oleva parkkipaikka oli täynnä porukkaa joka epäilemättä oli kuullut pienen sanaharkani suksieni kanssa. Onneksi kukaan ei kommentoinut asiaa, sillä mielentilani ei ollut ihan suvaitsevalla päällä. Kotiin onneksi pääsin ja sauna oli lämmin, mutta kyllä Tuulikin sai kuulla järkkymättömän mielipiteeni kelistä.

Perjantaina tulikin sitten taivaalta vettä siihen malliin, että päivä meni sormien pyörittelyksi. Illalla tosin käytiin Tuulin synttäreitä juhlistamassa.

Lauantaiaamusta kävin testaamassa kuinka huonoon kuntoon edellisen päivän vesisade oli ladut saanut. Ja kyllähän ne jäisessä kunnossa oli. Pohjaan laitetuista liistereistä ei ollut mitään iloa, ja tasatyönnöksi koko reissu meni. Vauhti oli ainakin kohdillaan, sillä 35 km reissuun kului aikaa ainoastaa vajaa 2,5 h. Eipä se oikein hiihtämiseltä tuntunut, mutta tulipahan tehtyä tasatyöntöharjoitusta. Illalla tuli tehtyä vielä parinkympin saunalenkki. Keli ei ollut muuttunut miksikään, joten meno oli vauhdikasta tasatyöntöä.

Sunnuntaiaamuna oli lumisateista. Murua vähän rinnan alle, ja sitten tekemään hiihtoloman päätöslenkki. Kotona näytti vielä siltä, että lunta ei olisi ollut tullut vielä niin paljon, että edellispäivän jääkeli olisi muuttunut. Mutta neljän km:n jälkeen kävin laittamassa pidot pohjaan ja luovuin tasatyöntötreenistä ja palasin takaisin vuorotahtihiihtoon. 45 km:n reissun aikana keli vaihtui moneen otteeseen. Alku tuntui tahmealta, sitten alkoi kulkea paraneman ja luistoakin alkoi löytymään. Ennen puoltaväliä alkoi sitten irtolumi jäätyä suksenpohjaan ja lopussa taas oli sen verran märkää, että ei oikein pitänyt eikä luistanut.

Viikon aikana oli kyllä monenlaista keliä. Välillä upeeta aurinkoista talvikeliä, välillä tuli vettä kunnolla, sitten taas oli jäätikkökeliä ja muutama räpäskäkelikin mahtui mukaan. Mutta reilu 300 km tuli viikon aikana hiihdettyä ja nyt hiihtoa olisi kasassa reilu 780 km. Juoksua ei tullut metriäkään, mutta ensiviikolla sitten sitäkin.

Tammikuun alussa meidän liiketoimintalinjan uusi johtaja lanseerasi ensitöikseen(?) hienon kunnonkohotus ja liikuntaan kannustavan kamppanjan, Walk4Fun:in. Aluksi muodostettiin 6-12 hengen ryhmiä oman osaston, työryhmän tms. henkilöistä. Sitten jaettiin kaikille ryhmäläisille askelmittarit, ja alettiin keräämään ja kirjaamaan ylös mittariin kertyneitä askelmääriä. Ryhmiä kertyikin kaikenkaikkiaan yli 100 kpl ja osanottajia ehkä noin 1000 hlö:ä. Ryhmät laitettiin paremmusjärjestykseen sen perusteella kuinka paljon askelia kertyi keskimäärin per ryhmäläinen (eli koko ryhmän määrä jaettuna ryhmän koko). Kilpailuaika oli kuusi viikkoa, ja parhaille ryhmille luvattiin palkinto.

Parhaiden palkitseminen tarkoitti käytännössä sitä, että tietenkin homma lähti käsistä. Eli sellaiset joukkueet joissa oli henkilöitä jotka liikkuivat paljon, olivat tietenkin kisan kärkipaikoilla, ja osastoltamme muodostui kaksi sellaista ryhmää jotka siellä kärjessä keikkuivat. Ja koska näihin ryhmiin jostain syystä oli vielä kertynyt lievästi sanottuna kilpailuhenkistä väkeä, ja koska osallistujat olivat tuttuja keskenään, niin psyykkauskaan ei ollut alimitoitettua, sen tiesi mitä sellaisesta yhdistelmästä seuraisi. Tämä tarkoitti sitä, että paljon liikkuvien piti liikkua vieläkin enemmän, ja enemmän liikkuvien vieläkin enemmän jotta ei tippuisi kelkasta. Ongelma ei olisi ollut niin suuri, jos askelmäärän suuruus olisi riippunut vain askelmittariin kertyneistä askelista. Mutta kisaa vareten oli kehitetty sellainen sovellus, joka muutti jollain hienolla ja mystisellä logiikalla eri urheilusuoritukset askelmääriksi. Esim. tunnin salivuorosta sai n. 10000 askelta, niinkuin myös esim. 1 km uinnista. Hiihdon, juoksun, tenniksen, pyöräilyn ym. lajien suoritukset muutettiin kaikki askeliksi. Tämä tarkoitti myös sitä, että askelmittarit lensivät nurkkaan, sillä ketä nyt viitsii kävellä tuntia kun saman ajan pyöräilystä saa 2-3 kertaa enemmän askeleita.

Parina ensimmäisenä viikkona kilpailu näytti kärjen suhteen melko tasaisena. Pelkona oli, että jos tasaisuus jatkuu viimeiselle viikolle asti, niin viimeisenä viikkona kaikki olisi poissa töistä ja keräisi vain askeleita, ja seuraavana viikkona he olisi sairaslomalla parantelemassa rasitusvammojaan. Onneksi kolmannen viikon jälkeen alkoi kuitenkin näyttää jo siltä, että kärjenkin erot alkoivat muodostua selvemmiksi. Eli viimeisestäkin viikosta selvittäisiin ilman miestappioita.

Kuusi viikkoa on nyt onneksi ohi ja ihmiset saavat keskittyä taas työntekoon, eikä tarvitse vain vaellella pitkin käytäviä askeleita keräten. Myös ne “överit” jotka kuluttivat suurimman osan vapaa-ajastaan askelien keräämiseen voivat nyt pitää loppuvuden liikuntavapaata ja kampanjoida sitä vastaan, että ensi vuonna ei järjestettäisi enään samanlaista kisaa uudelleen. Itse en tämän kampanjan vuoksi treeniohjelmaani muuttanut, mutta täytyy myöntää, että ennen hiihtokelien tuloa minäkin tein jokusia kävelylenkkejä vain tämän kisan vuoksi. Yksi ärsyttävä asia kisan aikana vielä oli se, että siitä tuli lähes ainoa puheenaihe josta työasioiden lisäksi keskusteltiin. En tiedä kävikö muillakin samanlaisesti, mutta lähes kaikkien kanssa puheenaihe siirtyi jossain vaiheessa askelten keräämiseen (ja se en ollut minä joka siihen aiheeseen siirtyi). Aluksi se oli ihan mukavaa, mutta kuuden viikon aikana se alkoi jo vit… tympimään.

Paras yksittäinen henkilö keräsi hieman päälle 2 miljoonaa askelta ja oli suvereenisti ykkönen. Itselleni kertyi vähän reilu 1,5 miljonaa ja olen luultavasi kärkiviisikon joukossa.

Se siitä kampanjasta.

Tämä viikko jakautui tasaisesti hiihdon ja juoksun suhteen. Kolme suoritusta kumpaakin plaatua ja lisäksi kaksi salikertaa.

Maanantaina tunnin salitreeni aamulla. Illalla hiihtoa 21 km. Ladut alkoivat olla jo niin sohjoiset ja vesilammikoita siellä täällä, että hiihdot loppuvat jos kelit eivät parane.

Tiistaina juosten töistä kotiin. Meno tuntui mukavalta ja helpolta, ja kun alusta oli pääosin sulaa, niin vauhtikin oli kohdillaan ja sykkeet pysyi silti kurissa

Keskiviikkona olin jalkahieronnassa ja päätin pitää muutenkin lepopäivän. Aamulla olin vielä suunnitellut tekeväni hiihtolenkin, kun oli satanut pieni kerros lunta ja oli vähän pakkastakin, mutta kova kylmä tuuli muutti suunnitelmia.

Torstaina jälleen juosten töistä kotiin. Yritin pitää vähän kovempaa vauhtia eikä sykkeillä ollut väliä, mutta kova puuskittainen vastatuuli hyydytti vauhdin.

Perjantaiaamusta tunti salilla, ja salilta pari kilsaa juosten töihin. Illalla päätin mennä kokeilemaan hiihtoa sillä pakkasta oli kuutisen astetta ja ladut näytti olleen ajetut. Lähtö oli kuitenkin paha virhe, sillä ladut kyllä olivat paikoin ihan hyvässä kunnossa, mutta ihan täynnä puista tullutta roskaa. Muutaman km:n jälkeen suksenpohjat olivat niin paskaiset (siis roiskaiset), että jossain alamäissäkin vauhti pysähtyi totaalisesti kun ladun roskat takertui suksenpohjan roskia vasten. Paikoin oli pätkiä joissa oli vain jäätikköä (ja roskia) ja sai varoa, ettei ollut selällään ja pää halki. Mutta mentävä oli kun matkaan oli lähdetty. 23 km tuli kiroiltua ja lopetettua hiihtokausi moneen kertaan.

Lauantaipäivänä hiihtokausi kuitenkin jatkui yllättävän nopeasti lopetuspäätöksen jälkeen. Lähdin hiihtelemään toisille laduille kuin edellisenä päivänä. Yritin olla fiksu ja laiton vähemmän pitoa pohjaa kuin edellisenä päivänä oli, että kaikki roskat eivät tarkkuisi kiinni. Mutta nyt olisi paremmasta pidosta ollut todella paljon apua, sillä ladut olivat suht puhtaat, mutta jäiset, joten käsivoimien (?) ja kiroilun puolelle hiihto taas meni. Kausi tuli taas päätettyä moneen kertaan 27 km lenkin aikana.

Sunnuntaiaamuna postia hakiessa (huom. postilaatikolle 500 m matkaa ja laatikko on ihan latujen vieressä) meinasi hiihtokausi alkaa taas uudelleen, sillä yöllä oli tullut muutama sentti lunta ja roskat olivat varmaankin jääneet lumen alle, eli keli olisi voinut olla suht hyvä. Päätin kuitenkin tehdä viikon pitkän juoksemalla. Suuntasin matkan uusille reiteille, ja päätin lähteä kiertämään Nokian keskustan kautta. Nokialla pysähdyin huoltoasemalle tyhjennykselle, ja kun en ollut ottanut juomaa mukaan, niin ajattelin vähän juoda vessan hanasta. Mutta viimehetkellä muistin missä kaupungissa olin ja päätin kärsiä janosta (ei millään pahalla Nokialaiset). Meno tuntui ihan mukavalta vaikka lopussa alkoi jo vähän matkan teko painaa, sillä alusta oli aika luminen eikä pito ollut ihan parasta mahdollista laatua. Reilu 27 km matkaa keryi.

Seurattavista luvuista sen verran, että sunnuntain pitkän lenkillä saavutettu puolimarathonaika oli 1:44:40, ja perjantain salipunnitus näytti tasan 71. Juoksua 61 km ja hiihtoa 71 km.

Ensi viikko onkin talvilomaa ja sillä oli tarkoitus kerätä kilometrejä Pirkanhiihtoa varten. Mutta taittaa olla niin, että ei ole missä harjoitella. Pirkanhiihdon sivuilla tosin mainitaan (14.2.), että hiihto järjestetään perinteiseen tapaan, eli kai sinne on sitten ilmoitauduttava.

Alan pikkuhiljaa tulla skeptiseksi Pirkanhiihdon toteutumisen suhteen. Enään vajaat kolme viikkoa starttiin ja lumet on paremminkin lähdössä kuin lisää tulossa. Accuweather.com:n sääennustuksen mukaan 15 seuraavaa päivää on tällaista samanlaista 0-kelissä tarpomista (ens viikonloppuna taisi olla muutama pakkaspäivä). Toisaalta muutaman lumisateen lumillä tässä on tähänkin asti hiihdetty, eli muutama kunnon pyrypäivä, niin toivoa taas olisi.

Nyt alkaa käydä jo vähiin viikko sitten sunnuntaina pyryttänyt lumi. Vähän toista viikkoa sillä määrällä pystyi hiihtämään kohtalaisen hyvin, mutta nyt alkaa jo paikoin maa paistaa läpi latujen kohdalta ja meno on muuttunut paremminkin vesihiihdoksi. Reilu 400 km on tullut mittariin ja sillä määrällä uskaltaisi jo Pirkkaankin lähteä, kun mukana on muutama pitkäkin lenkki. Nähtäväksi kuitenkin jää saanko tänä vuonna 9. Pirkan hiihdettyä.

Viikko on ollut aika hiihtopainotteinen.

Ma, ti, ke, pe, la, su hiihtoa. Pääasiassa 20-30 km väliin meneviä lenkkejä, mutta perjantai-iltana 45 km ja lauantaiaamuna 57 km. Kelit meni viikon loppupuoltapäin mennessä aina vaan märemmäksi, mutta liisterillä sai suht hyvän pidon. Viikon hiihtokilsat n. 200 km.

Ma ja pe oli tunnin salireenit perinteiseen tapaan. Nyt on alkanut salilla käyntikin taas maistua, ja uusia lihaksiakin on löytynyt kun on vähän muuttanut liikesarjoja.

To ja la oli juoksupäiviä. To töistä kotiin sohjossa. La reipas lenkki liukkaalla alustalla. Juoksukilsoja ainoastaan n. 30 km.

Tässä viikko lyhykäisyydessään. Toivottavasti ensiviikko vähän mielenkiintoisempi.

Swxi, siwx, sixw, sxiw sxwi, wixs, wisx, wxsi, wxis, wsix, wsxi, ixsw, ixws, iswx, isxw, ixsw, iwsx, iwxs, xswi, xsiw, xwis xwsi, xisw, xiws. Swix -sanan kirjaimet saa muuten väännettyä aika moneen eri järjestykseen. Onneksi Tuulin juomapullossa ei lukenut esim. Fischer (niinkuin minulla), sillä sitten eri variaatioita olisikin tullut melkoisesti enemmän. Viitisen tuntia kun hiihtää toisen perässä, niin mielenkiinto on jo haettava merkillisistä jutuista. Tunnissa saa puhuttua pois tärkeimmät asiat, seuraavan tunnin aikana tulee puhuttua jo mitättömämmätkin asiat, ja kun ilta alkaa hämärtämään, niin ei oikein maisemiakaan enään voi katsella. Sitten pitää vain tuijottaa edessä liikkuvaa juomapulloa ja väännellä sponsorin logotekstiä. Suksen kantaosassakin voisi lukea muutakin kuin “RCR”, tai hiihtopuvun selkään voisi painaa jotain sarjakuvia joita voisi lukea… tai vaikka seitsän veljestä, tulisi sekin luettua. Yksi hauska arvuuttelun aihe on, kun molemmat menee tasatyöntöä ihan “tappituntumalla”, että kummalla jalalla ja missä vaiheessa etummainen hiihtäjä aloittaa vuoropotkun. Alkumatkasta sukset kolisee tiheään, mutta loppumatkasta senkin on ehtinyt jo oppimaan… pitäisi varmaan lyhentää hiihtolenkkejä.

Joo, tiedetään, anteekisi. Taas on viikon teksti päivän myöhässä. Sunnuntaina ei oikein ehtinyt, ja sitten kun olisi ehtinyt, niin ei jaksanut. Muutenkin viikko oli sen verran mitäänsanomaton, että meinasin jättää vallan kirjoittamatta. Mutta eiköhän tässä jotain saa kirjoitetuksi.

Alkuviikosta väsytti niin, että vitutti… ja loppuviikko jatkui samaa rataa. Viikonloppuna vähän helpotti. Siinä kai ne tärkeimmät… tai no olkoon.

Maanantaiaamuna väsynyt salireeni. Iltapäivällä osallistuin töissä järjestettyyn venyttely/pilates -tuntiin. Vatsanseudulle pitäisi jostain löytää vähän poweria, kun meikäläisen six-päkki ei oikein kyennyt pilates-liikkeisiin.

Tiistaina väsynyt töistä kotiin juoksu. Meno ei oikein maistunut. Matkan ainoa ilonaihe oli GPS-mittarin sekoilu. Jossain vaiheessa kun katsoin nopeutta mittarista, niin vauhti näytti suht reippaalta. Seuraava kilsa meni vieläkin reippaammin, mutta sitten kun kilsa-aika alitti 4 min/km, niin tajusin, että mittarihan näyttää päin persettä. Kotona kun tallensin reitin PC:n kartalle, niin reitti näytti kulkevan osittain Pyhäjärven päällä. Se olikin ensimmäinen kerta kun tämä mittari sekoili.

Keskiviikkona oli tunnin jalkahieronta. Illalla piti käydä vähän hiihtämässä, mutta kun oli alkanut pyryttämään lunta, niin kävelylenkki sai luvan riittää.

Torstaina sitten pääsinkin jo ajetuille laduille, sillä edellisenä päivänä ja yönä oli tullut riittävästi lunta niiden ajamiseen. Ladut ei tosin kyllä kovin hyvässä kunnossa vielä olleet, ja kun hiihtokoululaisetkin olivat päässeet harjotuksiinsa ja myllänneet ladut melko tehokkaasti. Muutenkin porukkaa tuntui olevan liikkeellä melko hyvin ja ladut ahkerassa käytössä.

Perjantaiaamusta salille. Illalla piti mennä hiihtämään (tai kävinkin, mutta vain 4 km), mutta kun ilma oli plussan puolella ja satoi räntää, niin jostain kumman syystä pitovoitelutaitoni pettivät.

Lauantaiaamu ei näyttänyt yhtään lupaavammalta kelin suhteen. Ilma oli plussan puolella ja muutenkin oli aika märän oloista. Liisterikokeilu kannatti, sillä pidon sain aikas hyväksi. Luistoa tosin ei ollut yhtään, mutta laiton sen märkien latujen piikkiin, enkä uskonut sen johtuvan lainkaan luistovoitelun totaalisesta laiminlyönnistä. Reilu kolmekymppiä tuli tahkottua, vaikkakin kotiin päästyä se kyllä tuntui suuremmaltakin urheilusuoritukselta. Ennen illan saunalenkkiä tuli vielä tehtyä jokunen tunti klapihommia. 12 km:n saunalenkki piti tehdä vähän reippaamaa vauhtia, mutta se oli kyllä kaikkea muuta. Lunta, vettä, sohjoa, tossu ei pitänyt, vastatuuli ja jalat puhki… juokse siinä nyt sitten reippaasti.

LA-SU yönä alkoi myrskyttämään. Lunta pyrytti ja puut taipuivat vaakasuoraan, aamuyöstä katkesi sähköt, joten näytti siltä, että hiihtään tai juokseen ei tänäänkään kunnolla pääsisi. Lunta oli pyryttänyt sen verran, että kolmisen tuntia meni pihan ja 200 m tien puhdistamiseen. Puolenpäivän aikaan sähköt palasivat ja myrsky näytti laantumisen merkkejä. Aurinko paistoi, pari astetta pakkasta ja ladut oli ajettu, niin se oli ihan pakko lähteä hiihtämään. En tiedä oliko myrsky pelottanut hiihtäjät laduilta, mutta hiljasta oli. Vakionaamat siellä näykyi, mutta muuten mahtui hyvin menemään. Keli oli aika upea ja loppujen lopuksi kilsoja kertyi 51, ja enemmänkin olisi voinut vielä mennä, mutta piti säästää intoa seuraavallekin päivälle.

Se on kumma juttu miten yhdessä munkissa riittää hiihtoenergiaa. Sen vaikutus alkaa jo 10 km ennen itse munkin syöntiä, sillä ainoa syy mennä eteenpäin on hillomunkki. Kolmenkympin kohdalla kun uupuneena ahmaisee munkin (tälläkertaa itseasiassa kaksi kappaletta), niin viimeinen kaksikymppiä menee kuin siivillä… ihme ainetta. Kolmenkympin uupumus (30 tarkoitaa kilometrejä ei ikää, SE uupumus on jo takanapäin ja vaihtunut horrostilaan) johtui ainoastaan siitä, että Swix -juomapullo pakeni edellä sen verran kovaa vauhtia, että oli täysi työ pysyä tuntumassa. Tähän kovaan 5 km:n rypistykseen syynä on toinen hiihtäjille tuttu energian lähde, eli edessä menevä vanha vaari. Sen perässä on pysyttävä vaikka henki lähtis 20 km ennen kotia… ja se en ollut muuten minä joka sen vaarin perässä yritti pysyä.