Ei mitään ihmeellistä

Eipä ole tälläkään viikolla tapahtunut mitään ihmeellistä – perus treeniviikko. Juoksumäärä vähän nousi viime viikosta ja hiihtokerrat jäivät kahteen.

Ja voi olla niin, että sunnuntaina oli tämän talven viimeinen hiihtokerta, sen verran heikossa kunnossa ladut olivat. Tai itseasiassa ladut olivat kyllä erittäin hyvässä kunnossa, mutta erittäin likaiset. Kotoa Julkujärvelle oleva 11 km:n siivu oli sellaisessa kunnossa, että ladulla ei juurikaan voinut mennä havunneulasten ja kaarnan paljouden vuoksi, ja paikon luistelubaanakin oli mustanaan havunneulasia – liisterivoitelu ei ollut oikein optimaalinen tuohon roskamäärään :). Julkujärveltä Porintielle oleva 14 km:n väli sitten taas oli erittäin mallikkaassa kunnossa ja suht puhdaskin. Eli 60% reitistä oli hyvässä kunnossa ja 40% tosi likaiset. Kotipuolen laduille ei siis ole asiaa jollei ne puhdistu latukoneen avulla.

Lauantaina kävin pitkästä aikaa juoksemassa TeivoCup:n 5 km testijuoksun. Väliin olisi senkin saanut jättää, sillä keli oli aika hirveä. Alusta pääosin jäinen ja ensimmäinen puolikas puskettiin armottomaan vastatuuleen. Aika vähän osallistujia olikin, eikä perinteisiä kärkipään menijöitä näkynyt lähtöviivalla. Oma tavoitteeni oli alittaa 19 min, mutta pari sekkaan meni yli. Mutta täytyy silti olla suht tyytyväinen aikaan, sillä melkoisen riskialtis keli oli.

Sen verran rauhallista vauhtia TeivoCupissa tuli mentyä, että ylävatsan kramppi jäi tälläkertaa tulematta. Tiistaina ko. harmi tuli koettua taas pitkästä aikaa kun juoksin töistä kotiin vähän kovempaa tahtia. Toivottavasti se ei nyt ala vaivaamaan kovissa juoksuissa.

Lauantaina tuli asennettua lukkopolkimet pyörään. Ja niinhän siinä kävi niinkuin vähän pelkäsinkin, että testiajolla vedin lipat jäisellä pihatiellämme. Tosin ei se lukkopolkimien vika ollut, mutta jännä tunne se on kun renkaat lähtee alta ja jalat pysyy kiinni polkimissa 🙂 – polvea vähän jomottaa.

Viikon treenit:

Ma: ap. pyöräily 16.5 km, sali 1h, ip. pyöräily 16.5 km
Ti: ap. pyöräily 16.5 km, ip. juoksu 16.5 km
Ke: ap. juoksu 16.5 km, ip. pyöräily 16.5 km
To: ap. pyöräily 16.5 km, sali 1h, ip. pyöräily 16.5 km, hiihto 25 km
Pe: ap. pyöräily 16.5 km, ip. pyöräily 16.5 km
La: ap. juoksu 5 + 4 km, ip. juoksu 10.6 km
Su: ap. hiihto 51.5 km, ip. juoksu 10.6 km

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *