Kevennetty viikko

Harjoitusviikkojen rytmittämisen nimissä tämä viikko oli suunniteltu vähän kevyemmäksi, sillä parina edellisenä viikkona oli kuntoilutunteja kertynyt normaalia reippaampi määrä. Ongelmaksi muodostui se, että miten kevennys toteutettaisiin. Hiihtokilometrejä pitäisi kerätä, juoksemassakin olisi mukava edes muutaman kerran käydä ja pakolliset salikäynnitkit pitäisi suorittaa. Kevennys piti siis otta pyöräilyn puolelta. Tämä olikin juuri sopiva viikko jättää pyöräilyä vähemmälle, sillä viime sunnuntain vesisade ja sitä seuranneet pakkaset olivat tehneet pyörätiet todella liukkaiksi ja röpelöisiksi.

Alunperin maanantai piti pitää hiihdosta vapaata, mutta tiistaille tullut iltameno siirsi tiistain hiihtolenkin maanantaille. Sama liukkaus mitä oli pyöräteillä löytyi myös hiihtoladuilta. Jäistä oli, mutta liisterivoitelu piti edelleen mainiosti. Ladut olivat myös edelleen erittäin roskaiset ja liiterillä on paha tapa suorittaa ladun puhdistustyötä keräämällä roskat suoksenpohjaan. Suht. vauhdikas keli roskista huolimatta oli, sillä 25 km lenkki taittui aikaan 1:52 keskisykkeen ollessa 124. Tämä olikin päivän ainoa harjoitus, ja ensimmäinen kerta kolmeen viikkoon kun harjoituspäiväkirjaan tulee päivän kohdalle vain yksi merkintä.

Tiistaiaamun salikäyntiäkin kevensin vähän ja olin vain 50 min rehkimässä. Salilta juoksin pari kilsaa töihin ja töiden jälkeen tuli tehtyä vuoden ensimmäinen töistä kotiin juoksu – pyörätiet olivat ihan oikeasti liukkaat. Alkumatka oli todella väsynyttä, mutta loppu alkoi taas sujumaan paremmin.

Keskiviikkoaamusta karkasin kotoa heti herättyäni. Mutta Tuuli sai minut Pirkkalassa kiinni, repi autoon ja vei töihin. Pakomatkalle ehti kertyä mittaa vajaa 9 km. Juoksu oli todella kevyen tuntuista ja olisi voinut juosta pidempäänkin, mutta minkäs teet kun autoon kaapataan. Illalla kävin vielä tekemässä 27 km hiihdon.

Torstaiaamuna oli vuorossa salilla käynti ja tällä kertaa jaksoin olla koko tunnin. Töistä pyöräilin kotiin ja pyörätiet olivat ihan aikuisten oikeasti liukkaat.

Perjantaiaamusta uskalsi taas pyöräillä vähän paremmin töihin kun oli sen verran hämärää, että ei nähnyt kuinka liukasta siellä todellisuudessa olikaan. Suunnitelmista poiketen poljin myös töistä kotiinpäin, sillä kotimainen iso kännykkäfirma oli jälleen ottanut vaimokullan panttivangikseen. Illalla vielä 25 km hiihtoa todella upeilla, liukkailla ja pitävillä laduilla. Aikaa kului vain 1:46 ja keskisyke 127. Helppoja kilometrejä. Tuskin maltoin odottaa lauantain pitkää hiihtolenkkiä.

Mutta eikös sieltä pirun taivaalta pitänyt lauantaiaamusta tulla alas ne kolme lumihiutaletta jolla saa parhaan luiston katoamaan. Perjantain kaltaista luistoa ei ollut, mutta kyllähän se matka taittui nytkin – viime lauantain vastaavaa lenkkiä puoli tuntia nopeammin. Ainoa miinus lenkillä oli, että toisen sauvan käsihihna katkesi 23 km kohdalla ja loppu 28 km piti sauvaa puristaa parin sormen varassa. Illalla vielä vajaan 11 km:n saunalenkki juosten. Tuo on kyllä niin mystinen juttu tuo illan saunalenkki. Aamupäivästä yli 50 km:n hiihtolenkki, päivällä väsyttää ja jalkoja särkee, mutta juoksu menee kuin lentäen. Sykkeet alhaalla, vauhti kohdillaan ja kevyesti – ja viime lauantaina sama juttu. Ei hjymmärrä.

Sunnuntaiaamusta reilu 35 km hiihtoa. Jälleen oli luisto kohdillaan. Hieman lauantai painoi ja juomapullo olisi ollut tarpeeseen, mutta reissusta selvittiin. Illan parikymppisen hiihdon jaksoi taas ihan hyvin, sillä reenien välissä olimme käyneet vanhempien kanssa Reinikaisen kantapaikassa tankkaamassa ja juhlistamassa etukäteen Tuulin tuplajuhlia.

Ihan täysin ei viikon keventäminen onnistunut, mutta ensiviikon talvilomalla pitää jaksaa hiihtää taas ihan tosissaan. Meillä on perinteiseen tapaan taas talviloma viikkoa aikaisemmin kuin muilla tämän seutukunnan asukeilla. Pirkan hiihtoa silmälläpitäen täytyy päästä keräämään kilometrejä, eikä sitä voi enään viikkoa myöhempänä ajankohtana tehdä.

Ma: ip. hiihto 25 km
Ti: ip. sali 50 min, ip. juoksu 16,6 km
Ke: ap. juoksu 8,8 km, ip. hiihto 27 km
To: ap. sali 1 h, ip. pyöräily 16 km
Pe: ap. pyöräily 16 km, ip. pyöräily 16 km, hiihto 25 km
La: ap. hiihto 51,5 km, ip. juoksu 10,6 km
Su. ap. hiihto 35,5 km, ip. hiihto 19,7 km

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *