Paavo Nurmi maraton 2008 – tulos tai ulos

Posted on by
Reply

Sään haltija oli suonut lauantaille maratoonarien ihannekelin. Lämpöä oli 16 astetta, taivas oli pilvessä eikä tuultakaan ollut häiritsevästi. Edessä olisi 7. maratonini (joka on myös onnenlukuni) ja kolmas Paavo Nurmi maratonini (“3. kerta toden sanoo”). Numerot ja olosuhteet olivat siis ainakin kohdallaan lähteä ensimmäistä kertaa rikkomaan kolmen tunnin rajaa.

Loppu talvi, kevät ja alku kesä olivat menneet harjoittelun puolesta suunnitelmien mukaan. Paikat olivat pysyneet kunnossa, sairasteluja ei ole ollut ja testilenkkien ajatkin olivat olleet lupaavia. Ainoastaan parin viimeisen viikon lenkkiväsymys ja ihan viimepäivien takareisijomotus kalvoivat mieltä ja piti olon epävarmana. Peruskunto pitäisi olla kohdallaan ja vauhtikestävyyttäkin pitäisi olla, mutta olisiko juoksuväsymys hävinnyt, päivän kunto kohdallaan ja kestäisikö paikat… se tulisi selviämään muutaman seuraavan tunnin aikana.

Aamu meni vähän masennuksen puolelle, sillä takareisi ilmoitteli itsestään vähän väliä. Kisapaikalle tulo nosti kuitenkin tunnelmia, ja numerolapun kiinnitys rintaan ja chippi-sirun sitominen tossuun alkoi ruokkimaan menohaluja. Ennen starttia oli vielä hyvin aikaa makoilla Paavo Nurmen stadion katsomossa, käydä muutama kerta vessassa, viedä varusteet säilöön ja tehdä vähän veryttelyjä, mutta sitten olikin aika mennä tunkemaan itseään väkijoukon läpi kohti lähtövaatetta. Muutama minuutti ennen lähtöä jumpparit vetivät vielä lämmittelyohjelmaa, mutta itse en jaksanut siitä innostua. Katse oli tiukasti kohti ensimmäisen kilometrin alkumetrejä ja päässä takoi: “tasainen vauhti
loppuun asti – tulos tai ulos”. Kuului pilliin vihellys, sitten pamahti, kello piippasi käyntiin.
Chippi-matto alkoi ulvomaan kun juoksijat toisensa jälkeen ylittivät sen, matka oli alkanut.

Olin päässyt änkemään itseni lähelle eturiviä joten alkuhässäkkä helpotti lähes heti. Ketään ei ollut astunut kantapäille joten kengät olivat pysyneet jalassa. Juoksu tuntui kevyeltä ja yleisön kannustus siivitti menoa. 300 m jälkeen vilkaisin ensimmäistä kertaa GPS:n antamaa vauhtia, 3:50 min/km. Hidastin vauhtia ja yritin juosta rennommin. Vaikka kuinka yritin rauhoittaa ja rentouttaa juoksua, niin ensimmäinen kilometripiippaus tuli tasan 4 minuutin jälkeen. Reitin varrella olevaa kilometripylvästä en huomannut, joten en voinut olla varma pitikö mittarini paikkansa. Seuraavalla kilometrillä yritin entisestään rauhoittaa vauhtia ja nyt mittari alkoikin näyttämään tavoiteltua 4:10 min/km nopeutta. Toisen kilometrin piippaus tapahtui juuri samaan aikaan järjestäjien 2 km:n
paalun kohdalla.

Puolimaratoonareita lappasi ohi, mutta pikkuhiljaa ryhmät alkoivat muodostua. Heti 3 km:n juotolla testasin puoli mukillista järjestäjien urheilujuomaa, ja se tuntui olevan ihan sopivan oloista. Viisi ensimmäistä kilometriä meni leppoisan oloisesti tavoitevauhdissa. Tämän jälkeen saavuimme Ruissaloon ja edessä oli loivaa nousuvoittoista tietä. Vauhti tippui jonkin verran, mutta en antanut sen vaivata, sillä tarkoitukseni olikin vähän passailla nousuosuuksilla. 8 km juotolla otin ensimmäisen geelin. Ruissalon takakäännökselle tultaessa kilometriajat olivat tippuneet muutaman sekunnin tavoiteajasta, mutta lievä vastatuuli ja reitin nousuvoittoisuus vaikuttivat asiaan.

Ensimmäisen kympin jälkeen reitti kääntyi ja suuntana oli taas Turun keskusta. Nyt oli edessä myötätuuliosuus ja ylämäkiäkään ei ennen Ruissaloon tulevaa siltaa juurikaan olisi. Seuraavien kymmenen kilometrin vauhdit vaihtelivat 4:03 ja 4:10 välillä, joten matka taittui suunnitelmien mukaisesti, välillä joutui jopa vähän rauhoittamaan juoksua, ettei vauhti nousisi liikaa. Ensimmäinen lenkki ruissalossa sujui hienosti eikä ennen puolimatkaa ollut mitään ongelmia. Juoksu tuntui suht hyvältä vaikka pientä painoa alkoi jo tuntumaankin.

Ensimmäisellä puolikkaalla ei liiemmin ollut matkaseuraa, mutta kun ylitin puolivälin ajassa 1:27:51, niin väki harveni entisestään. Edessä näkyi vain parin maratonarin selkä ja niistä ensimmäisen ohitin heti puolivälin jälkeen olleen juoton kohdalla. Aikaisempien maratonien kokemuksesta minulla oli pieni pelko, että miten puolenvälin jälkeiset kilometrit henkisesti sujuisivat, sillä edessä olisi vielä saman verran uurastettavaa kuin oli takanakin. Mutta toisen puolikkaan ensimmäiset kilometrit menivät kuitenkin erittäin hyvin, ja jouduin jopa taas hieman rauhoittamaan vauhtia, ettei kilometriajat nousisi liian koviksi.

24 km:n kohdalla saavutin seuraavan selän ja vietin muutaman sadan metrin ajan peesissä. Kaverista ei kuitenkaan ollut juttuseuraa ja hänen vauhtinsakin oli hiipumaan päin, joten päätin jatkaa omaa vauhtiani. Turun satamassa, ensimmäistä kertaa elämässäni, minulle huudettiin sijoitkseni ja eroni kärkeen. Sija oli 15. ja kärki oli ainoastaan n. 6,5 minuutin päässä (taso ei siis ollut kauhean kova). Edessä olisi taas Ruissaloon johtava tie, sen ylämäet ja lievä vastatuuli. Rauhoitin vauhtia tarkoituksella ylämäkiin sillä matkaa olisi vielä edessä enemmän kuin riittävästi, joten voimia ei
saanut tuhlata liikaa. 27. kilometri oli reissun hitain ollen 4:23 min/km joten vauhti ei kuitenkaan tippunut tälläkään osuudella niin paljon kuin kuvittelin, ja seuraavat pari kilometriä taisivat olla jopa nopeampia kuin ensimmäisellä kierroksella. 30 km:n paikkeilla alkoi ensimmäistä kertaa tuntumaan kramppailua pohkeissa, joten loppumatkalla tulevat ongelmat olivat tiedossa. Seuraava edessä menevä selkä oli kuitenkin jo jonkin aikaa lähestynyt, joten muillakin tuntui olevan ongelmia. 31 km:n kohdalla kännyttiin jälleen kohti Turun keskustaa ja myötätuuli- sekä maastollisesti helpompi osuus alkaisi. Vähän käännöksen jälkeen saavutin edellä menneen selän ja
painelin heti ohi. Ohituksen jälkeen huomasin, että kaveri pidensi vähän askelta, mutta vain parin askeleen verran ja alkoi sitten kävelemään. Oma mieli koheni huimasti.

Huuma kuitenkin katosi pian, sillä pahenevien pohjekramppien lisäksi oli tullut myös takareiden krampit. Juoksu tuntui kuitenkin vielä juoksemiselta, vaikka kilometrit alkoivatkin jo todenteolla painamaan. Kilometriajat olivat nousseet 4:15 min/km kieppeille, mutta silti ennen satamaa oli ohittanut vielä kaksi hyytyvää maratoonaria. Taivaalta alkoi tulla pientä tihkusadetta ja se virkisti vähän menoa. Entisten vaivojen lisäksi alkoi nyt myös varpaat kramppailemaan ja jokainen askel alkoi jo sattumaan. Satama-alueella minulle taas huudeltiin moneen otteeseen sijoitusta 12 ja kannustus oli muutenkin hyvä. TV-kameramieskin zoomaili minua kohden, joten askelta oli pakko
parantaan. Tiedä sitten miltä kanavalta se tulee ulos. Ensimmäiset puolikkaan kävelijät alkoivat tulla selkä edellä vastaan.

Matkaa olisi maaliin enään viisi kilometriä. Keskivauhti oli pysynyt 4:10 min/km:ssä, mutta siltikään en ollut vielä varma kolmen tunnin alituksesta, sillä krampit nappailivat kiinni pohkeissa ja takareisissä lähes jatkuvasti. 38 km:n kohdalla tuli näkyviin vielä yksi maratoonarin selkä ja sekin lähestyi lupaavaa vauhtia, joten sain siitä vielä yhden lisätavoitteen loppumatkalleni. Tuo tavoite täyttyi jo puolen kilometrin jälkeen joten loppumatkalle piti saada uutta mietittävää. Puolimaratonin kävelleiden selkiä alkoi tulemaan solkenaan vastaan, mutta ne eivät jaksaneet innostaa. Kolmen tunnin alitus alkoi näyttämään jo ihan lupaavalta, mutta pahenevat krampit olisivat voineet vielä sen estää.

Loppukilometrit olivatkin sitten yhtä tuskaa, juoksu muuttui tönköksi ja pienikin liika ponnistus aiheutti pohkeissa tuskaa. 41 km:n kohdalla MaSa oli kannustamassa ja se antoi vielä vähän lisäpotkua. Myös Tuuli huusi Aurajoen toiseltapuolen ja nyt nousi minulta jo käsikin voiton merkiksi. Viimeinen sillanylitys ja pieni lenkki Aurajoen varressa ennen loppusuoran aukeamista. Tuulin, Salojen ja muun yleisön kannustamana yritin vielä kiristää vauhtia puujalkoihini ennen maaliviivan ylitystä. Vielä pienet tuuletukset ja sitten Chippi-matto piippasi lopetuksen merkiksi. Vielä varmuuden vuoksi muutama ylimääräinen juoksuaskel ja sitten saisi kävellä. Kello pysähtyi aikaan 2:57:11. Samalla hetkellä taivas aukesi vesisateelle ja kätki muutaman liikutuksen kyyneleen. Se on siinä.

Vähän statistiikkaa:
km -vauhti: 4:12
keskisyke: 162
max-syke: 172
rakkoja: 1
kokonaisvaltaisesti kipeitä jalkoja: 2
taukoa suklaalakkoon: 2 pv
iloisia henkilöitä: väh. 1
pirun iloisia henkilöitä: 1

Jukolaa lähietäisyydeltä

Posted on by
Reply

Vaikka en omaakkaan kovin pitkää historiaa Jukolan tapahtumista, niin tämän vuoden Jukolan jälkeen olen ainakin nähnyt tapahtuman monelta kantilta. Kerran olen ollut turistina katsoja, kaksi kertaa olen päässyt ihan metsään juoksemaankin (silloinkin kyllä aika turistina) ja tänä vuonna toimitsijatehtävissä. Vaikka selvisin muihin verrattuna suht vähällä talkootuntimäärällä, niin kyllä sitä tuli varmaankin noin 70 tuntia, ja useamman sadan kilometrin edestä dieseliä uhrattua tapahtuman hyväksi. Puolet tuosta ajasta kului itse kisaviikonloppuna.

Kisan aikana hommiini lähinnä kuului seurata, että tulospalvelun koneet ja yhteydet toimivat moitteetta, ja jos ei toiminut, niin sitten tehdä korjaavia toimenpiteitä (jotka pääasiassa olivat asian enemmän tuntevien hätyyttely). Muina talkoohommina oli laitteiden kasaus ja purku. Yksi pieni, mutta “jännä” tehtävä oli ottaa 15 ensimmäiseltä Venlalta ja 25 ensimmäiseltä Jussilta vastaan maalileimaus heti maaliintulossa. Siinä tuli nähtyä lähietäisyydeltä kaikki jukkolat, förit ja gueorgiout kun he räkä poskella tulivat maaliin. Voiton riemu ja tappion karvas kalkki oli käsin kosketeltavissa. Muutaman ihan kärkipään joukkueen hylkäysehdotuskin oli ilmassa, mutta pääosin ne peruttiin tarkastuslapun tutkimisen jälkeen.

Vaikka omat reenit vähän kärsivätkin talkoiden vuoksi, niin olihan se kokemisen arvoinen tapahtuma jota tuskin tulee toistamiseen koettua.

Taas on reilun parin viikon harjoitukset listaamatta, joten aloitetaan “jukola-viikon” treeneistä.

Maanantaina hölkkäilin töistä kotiin vajaan 17 km. Meno tuntui kevyeltä ja lopussa tehty km:n veto meni rennosti.

Tiistaina tunti punttisalia ja tunti jalkahierontaa. Illalla Kaanaassa talkoissa.

Keskiviikkoaamuna juoksin kotoa töihin päin. Yritin mennä rennosti sykkeitä ja vauhtia seuraamatta. Juoksu oli vähän aamu-unista, mutta muuten meni ihan OK. Tihkusade herätti hyvin matkan aikana ja myötätuuli antoi vauhtia.

Torstaina oli taas talkoopäivä ja treeni jäi tekemättä.

Perjantaina tein kotona n. 14 km lenkin – jälleen rennolla juoksulla. Meni ihan ok, ei mitään erikoista

Viikonloppu menikin sitten Kaanaassa Jukolan toimitsijahommissa ja lenkit jäivät tekemättä. Tämä viikko piti olla vielä kova harjoitusviikko, mutta talkoot haittasivat vähän liikaa eikä kilometrejä oikein kertynyt.

Seuraavat kaksi viikkoa olikin sitten tarkoitus ottaa rennosti ja valmistautua kuun lopun maratonille. Ensimmäisen viikon aloitin kuitenkin töistä juoksulla. Juoksu oli väsynyttä, johtui varmaankin viikonlopun valvomisesta.

Seuraavan vastaavan lenkin tein keskiviikkona ja meno oli vieläkin väsyneempää. Kävelin välillä pieniä pätkiä kun ei jaksanut eikä oikein huvittanutkaan juosta. Laitoin väsymyksen edelleen viikonlopun piikkiin.

Juhannusaattona tein kotona vähän vetoharjoituksia. Hölkkäilin Lammimpään pururadalle ja siellä tein vuorotellen 500 m ja 1000 m vetoja välissä hölkkäillen. Molempia vetoja tein kolme kertaa. Yhteismittaa tuli vajaa 13 km. Enään ei ollut niin väsynyttä kuin alkuviikosta, mutta ei meno ihan tuorettakaan ollut.

Sunnuntaina oli vuorossa kevyt 10 km. Testasin matkan aikana myös yhden uuden geeli-maun, että tuleeko ylös vai voiko käyttää maratonin aikana. Vieläkään juoksu ei tuntunut kovin kevyeltä, ja sykkeetkin olivat vähän korkealla.

Maanantaina oli tarkoitus mennä vähän matkaa kovempaa. Hölkkäilin taas Lamppimpäähän ja siellä alkoitin 4:10 min/km vauhdilla, seuraavalla km:llä nostin vauhtia 4:00 :een, sitten 3:50 :een ja vielä 3:40 :een. Tarkoituksena oli vielä mennä viideskin kilometri vauhdilla 3:30, mutta se jäi tekemättä. Edelleenkään juoksu-fiilikset eivät olleet ihan kohdillaan.

Tiistaina kävin jalkahieronnassa.

Keskiviikkona tein töissä reilun 10 km lenkin. Sen piti olla tosi rauhallinen, mutta jotenkin vauhti lipsahti taas lähemmäksi 4:30 min/km. Alussa meno oli edelleen vähän väsynyttä, mutta lenkin loppupuolella juoksu alkoi jo maistumaan. Toivottavasti väsymys alkaa häviämään.

Tänään perjantaina tein vielä ihan lyhyen hölköttelyn ja siinä sivussa muutaman lyhyen terävän vedon.

Huomenna olisi sitten kesän ensimmäinen kova koitos edessä. Valmistautuminen on mennyt suht hyvin, vähän nuo Jukolan talkoon ovat häirinneet, mutta pienillä järjestelyillä lenkkejäkin olen lähes normaalisti pystynyt tekemään. Paikat on olleet hyvässä kunnossa, paitsi nyt viime päivinä on oikea takareisi alkanut jomottamaan, olisikohan se vähän venähtänyt jossain vetotreenissä. Toivottavasti ei vaivaa Turussa. Alkuviikosta oli myös vähän kurkkukivun tuntua, mutta se taisi olla pelkkää luulosairautta, sillä mitään isompaa nuhaa ei ole iskenyt. Huomenna sitten startataan “tulos tai ulos” periaatteella. Perästä kuuluu.

Kesäsuunnitelmat kunnossa

Posted on by
Reply

Nyt on sitten kesän kisakalenteri lyöty lukkoon. Tiedä sitten pystyykö kaikkiin (tai mihinkään) osallistumaan, mutta suunnitelmat ainakin on tehtynä. Kesäkuun viimeisellä viikonloppuna olisi Paavo Nurmi maraton johon olen nyt muutaman kuukauden valmistautunut. Jos maratonista on palautunut niin seuraavana viikonloppuna olisi PunKu:lla Kesälaitumen rastit, johon voisi mennä taas pokkaamaan viimeisen sijan. Tästä viikko eteenpäin, alkaa kesäloma ja auto suunnataan kohti Saarijärveä ja Fin5:a. Fin:n jälkeen seuraavana kahtena viikonloppunakin olisi mahdollisia suunnistuskisoja, mutta ne voivat jäädä väliin, mutta sitten elokuun alkupuolella olisi Tunturisuunnistus Ylläksellä jonne olisi tarkoitus lähteä. Sitä seuraavana viikonloppuna olisikin kruunu kesän hulluttelulle, sillä olemme ilmottautuneet Seitsemisissä järjestettävään Rogaining kisaan ja vielä 24h:n sarjaan. Näistä kun selviäisi hengissä, niin sitten täytyykin pitää vähän taukoa, ja suunnitella syksyn ohjelmaa. Syksyllekin olisi jo kaikkee kivaa harkinnassa, mutta yritetään selvitä nyt ensin kesästäkin.

Maratonille pitäisi reenata tiukasti vielä pari viikkoa ja sitten pitää pari leppoisampaa viikkoa ennen h-hetkeä.

Toiseksiviimeinen “kova” viikko alkoi löysästi 40 min punttisalitreenillä. Oli sen verran väsynyt olo sunnuntain kovasta harjoittelusta, että ei oikein sali maistunut.

Tiistaina hölkkäilin töistä kotiin. Alku oli aika väsynyttä, mutta Pyynikin jälkeen alkoi taas sujumaan. Reilu 15 km tuli mittariin.

Keskiviikkona oli Tampereen Iltarastit Siivikkalassa. Menin 7 km:n radan lämpimän ja aurinkoisen iltapäivän kunniaksi. Ei oikein sujunut tälläkään kertaa. Mitään kauhean isoa (siis 10 min) pummeja ei tullut, mutta ei sitä vielä mitään “janilakasia” olla.

Torstaina oli jälleen ohjelmassa viikon pitkä lenkki, kun viikonloppu menee Jukola-talkoissa. Lämpöä oli lähemmäs 30 astetta, aurinko helotti pilvettömältä taivaalta ja vastatuultakin oli suurimman osan matkaa. Meno oli myös sen mukaista, eli raskasta, väsynyttä ja kankeeta. Sykkeet oli korkeella ja vauhti alhaalla, polvikin alkoi loppumatkasta siinä väkinäisessä menossa oireilemaan. Reilu 27 km tuli sentään mittariin, eikä polvivaiva kovin pahaksi äitynyt, vaikka seuraavana päivänä vähän vielä jäykistelikin. Toivottavasti “Paavo Nurmessa” ei ole tällaista säätä.

Perjantaina (ehkä) ansaittu lepopäivä.

Lauantaina oli Orivedellä OrPo 100 v. juhlasuunnistukset, ja sen päälle Kaanaassa talkoot. Lauantaina olin jo päättänyt, että tästä päivästä ei enempää kirjoitettaisi, mutta nyt on mieli vähän viilentynyt ja suunnistuskisaakin voi vähän (mutta vain vähän) kommentoida. Tulos oli siis hylsy. Jokaisen rastin löysin, mutta leimaukset jätin tarkoituksella tekemättä. Syynä tähän ensimmäisen rastin super-hyper-mega-mammutti -pummi ja sen tuoma “negatiivinen mielentila” (=v…tus). Loppumatka otettiinkin sitten rennosti harjoittelumielellä ilman ajanoton tuomaa painetta (toisinsanoen ei enään huvittanut). Tuskin kisa olisi muutenkaan mennyt hyvin vaikka ensimmäinen rasti olisi löytynytkin hyvin, sillä alusta asti ei suunnistus oikein kiinnostanut eikä jaksanut yhtään keskittyä, joka näemmä on melko tärkeää tässä laijissa. Maalissa kartta lensi ensimmäiseen roskikseen ja kellosta poistin harjoituksen reitin katsomattakaan loppuaikaa tms. Tähän kisan aktiivinen unohtamisprosessi on meneillään.

Sunnuntaina piti tehdä lenkki heti aamusta, sillä puolilta päivin piti lähteä jälleen Kaanaaseen talkoisiin. Verryttelin ensin pari kilsaa ja sitten nykäisin pururadalla kympin aikaan 39:23 ja päälle pari kilsaa jäähdyttelyä. Juoksu tuntui rennolta eikä muutenkaan ollut ongelmia. Pääasia, että ylävatsalihas ei alkanut kramppaamaan.

Seuraava viikko pitäisi vielä painaa normaaliin tahtiiin, mutta sitten pitäisi pudottaa määriä ja tehoja, ja “herkistellä” maratonia varten. Ensiviikko tosin on Jukola-viikko joten talkoot ja itse Jukolan-viesti seoittaa harjoitusohjelmaa. Mutta pitää tehdä se mitä pystyy.

Hyi-yttysiä

Posted on by
Reply

Sellaiset lukijat jotka eivät ole liikkunut vähään aikaan luonnossa, niin voin kertoa, että hyttyset eivät ole vielä kuolleet sukupuuttoon. Itse kyllä yritin viikonloppuna parhaani tehdä sen eteen, että noista mukavista verenimijöistä päästäisiin. Viikonloppuna nimittäin tuli taas tehtyä metsän puolella riukuaitaa, eikä siellä montaa hetkeä tarvinnut olla kun ininä alkoi korvanjuuressa kuulumaan. Ja kiukkuisiakin vielä olivat, niinkuin olisin jotain pahaa heille tehnyt – muutama heidän sukulainen tosin taitoi takaraivossani olla liiskana, suuttuivatkohan ne siitä. Kiusankappaleita läiskiessä piti olla tarkkana, sillä kun toisessa kädessä oli välillä puukko ja välillä vesuri, niin aina piti vähän miettiä kummalla kädellä huitaisee. Olisi siinä poliisi- ja lääkärisedillä ollut ihmettelemistä, että miten se vesuri tuonne lapaluiden väliin on onnistunut kaivautumaan, tai puukko taikaraivoon. CSI – Ylöjärvi olisi pitänyt kutsua paikalle. Harmikseni voin todeta, että epäonnistuin pahoin joukkotuhoyrityksessäni, nimittäin törmäsin tänään vielä pariin hyttyseen – nykyisin edesmenneeseen.

Maanantaina lepuuteltiin koipia viikonlopun kisojen jälkeen. Pieni salitreeni tuli aamulla tehtyä ja hieronnassa laitettiin taas jalat vetreään kuntoon. Iltarastit jäivät väliin.

Tiistaina aamu alkoi mukavasti lenkillä. Lähdin nimittäin pistelemään klo 6:15 juosten töihinpäin. Illalla olisi työpaikan Jukola-/Venlajoukkueiden harjoitukset joihin minunkin piti mennä, joten päivän reeni oli tehtävä aamulla. Ihmeen mukavasti jakoi juosta, vaikka puolikkaan banaanin voimalla tuli mentyä. Rennonreipasta vauhtia menin ja lopussa vähän vauhtia kiristäen. 16.5 km meni keskim. 4:32 min/km vauhtia.

Keskiviikkoiltana olisi taas Jukolatalkoot joten tänään piti lenkki tehdä työpaikan ympäristössä. Tarkoitukseni oli hölkkäillä Ratinaan tekemään vähän vetoja ja sitten takaisin töihin ja suihkuun. Ratinassa kuitenkin totesin, että siellä laitettiin uutta Mondoa paikoilleen joten sinne ei päässyt. Piti siis tehdä peruslenkki pikkuisen vajaa 16 km. Muutama veto siinä samalla tuli tehtyä, mutta ei mitään sen suunnitellumpaa. Vauhti oli taas siinä neljän ja puolen kieppeillä. Vähän väsynyttä kyllä oli. Keskiviikkona tuli ilmottauduttua myös kesän ensimmäiselle kovalle koetukselle, Paavo Nurmi maratoniin. Jalat ovat olleet sen verran hyvässä kunnossa, että uskalsin ilmoittautua näin ajoissa. Toivottavasti ne pysyvätkin kunnossa.

Torstaina tein kotipuolessa sellaisen reippaamman tasavauhtisen lenkin. Taaskaan ei ollut sen kummempaa suunnitelmaa, kunhan rennosti menee eikä sykkeitä katsella. Matkaa kertyi reilu 13 km ja keskivauhti oli n. 4:20 min/km. Vielä meni suht mukavan oloisesti vaikka pari edellistäkin päivää olivat olleet vähän reipasvauhtisempia.

Perjantai oli täyslepoa.

Lauantainakaan en tehnyt muuta kuin aamusta rauhallisen 12 km, sekä loppupäivän tapoin hyttysiä pihalla.

Sunnuntaille oli suunniteltu viikon pitkä ja viikon kova harjoitus. Lähdin heti aamusta liikkeelle ja parin kilsan verryttelyn jälkeen lähdin menemään tavoitellulla maratonvauhdilla puolimaratonia. Aivan rennolta juoksu ei tuntunut, mutta ei mitään kauheaa vääntöäkään ollut. Ensimmäinen 10-12 km meni suht. mukavasti, reitti oli siihen asti hieman alamäkivoittoinen. Seuraavat viisi km meni vielä ihan tavoitekilometriajassa, mutta vähän alkoi jo painaa, sillä ko. matka oli puolestaan lievästi nousuvoittoinen. 17.5 km kohdalla tuli sitten jyrkempi ylämäkiosuus ja parilla seuraavalla km:llä vauhti vähän notkahti ja vei mehuja. Viimeinen km oli taas alamäkivoittoinen ja sain nostettua vähän vauhtiakin. Puolikkaan aika oli 1:27:22 joten kilometrivauhti oli vähän kovempaa kuin tavoitteena oli. Ihan kevyesti tuo reissu ei kyllä sujunut, ja vielä on tehtävää jos meinaa toisen samanlaisen matkan juosta perään. Tosin vauhtia voi vähän tiputtaa ja valmistautumisenkin pitää olla vähän erillainen.

Viikko oli tehoiltaa ja km-määrältää ihan mukava. Kilometrejä kertyi n. 83 ja niistä suurin osa oli muuta kuin PK:a. Ensiviikolla pitää taas ottaa enemmän palauttavia harjoituksia. Jalat ovat pysyneet suht hyvässä kunnossa, jos ei lasketa uusien tossujen hiertämää melkoista rakkoa pikkuvarpaassa. Nimbukset ovat olleet kyllä tosi hyvät juosta, vielä kun saisi hiertymät pois, niin sitten voisi uskaltaa vaikka ostaa toiset samanmoiset. Jalkineista puheen oleen, niin piruuttani laskin tuossa yx päivä, että monetko jalkineet meiltä löytyy näkyviltä eteisessä ja kodinhoitohuoneessa – 25 paria joista 12 oli lenkkarit. Luulisi, että taloudessa olisi enemmän kuin kaksi henkilöä. Ja kaikille on kuulemma vielä käyttöäkin…

Takametsän Travoltat

Posted on by
Reply

Maanantai meni vielä EP-suunnistuksen surkeiden reitinvalintojen ja tyhmien pummien ihmettelyssä ja voivottelussa. Nyt, viikko siitä asia on jo onneksi melkein unohtunut, mutta tilalle on tullut seuraavan suunnistuksen manaamiset.

Maanantaina annettiin siis vielä armoa, mutta tiistaina oli jo rankaisun vuoro. Kotipuolessa vajaa 13 km vauhtileikittelyä, sisältäen eripituisia ja -nopeuksisia vetoja yms. Väsynyttä oli vielä, mutta armoa ei annettu (eikä kyllä pyydettykkään).

Keskiviikkona oli jälleen Iltarastien vuoro. Ylöjärven Kilpijoen maastossa oli “rinnerastit” 🙂 teemalla olevat radat. Tälläkertaa otin vain 4.8 km:n radan, sillä siihenkin oli saatu ängettyä 15 rastia. Hirveetä rytöä ja pusikkoa koko rata. Tiedä sitten oliko syynä huonot reitinvalinnat, mutta Kilpijoki joutui boikottilistalle. Ei ollut minun makuuni, ainakin kun rastitkaan ei tuntunut löytyvän.

Torstaina rankaistiin toistamiseen huonoista suunnistuksista. Nyt oli töiden päälle taas pitkän lenkin vuoro, sillä viikonloppuna ei pitkää ehtisi tekemään. Mittari sippasi heti km:n jälkeen kun olin unohtanut ladata akut, joten ajasta, vauhdista ja sykkeistä ei ole tietoa. Matka on tiedossa ja se oli 27.3 km, aika jotain 2:11 – 2:14 välillä. Lopussa tuli mentyä vähän reippaampaakin vauhtia. Jotenkin tuntui mukavammalta juosta kun ei tarvinnut (tai voinut) koko aikaa tarkkailla sykkeitä vaan sai mennä fiiliksen mukaan. Kovin kevyeltä meno ei kuitenkaan tuntunut, mutta tulipahan viikon pitkä taas tehtyä.

Perjantai meni taas loikoillessa ja kerätessä voimia viikonlopun kisoja varten.

Lauantaina oli vuorossa Walkirastit Pälkäneellä Aivujärven kartalla. Reitti löytyy osoitteesta: http://www.elisanet.fi/rinteet/kartat/Aivujarvi_240508.jpg. Itse pääsin metsään heti ensimmäisten joukossa, joten matkaseuraa ei juurikaan ollut. Alku tuntui menevän hyvin ja rastit löytyivät yllättävänkin helposti. Aina kahdeksannelle rastille asti tuntui siltä, että nythän tämä suunnistus alkaa oikein luonnistamaan. Mutta kasilla tuli sitten ensimmäinen töppi. Rankan rinnenousun jälkeen juoksin metsätraktoriuraa vähän liian pitkälle suon reunaan. Suon reunassa kääntyessäni huomasin pienen jyrkänteen alla juottorastin. Sinne kirmasin päätäpahkaa ja leimaus. Kehtaako/uskaltaako kertoa, että sain rastilla pienen vinkin tarkastaa koodin. Ja väärä rastihan se oli. En tiedä olisinko itse huomannut virhettäni ajoissa, mutta pasmat meni ainakin sekaisin. Yritin siinä sitten hädissäni paikantaa pientä jyrkännettä ja itseäni kartalta. Jyrkkää ei löytynyt (jälkeenpäin karttaa tutkiessani jyrkkä oli sopivasti piilossa rastinumeron alla) joten tuurilla vaan vähän takaisinpäin uraa pitkin ja sieltä se oikea rastikin löytyi. 2,5 min siinä meni aikaa. Seuraavat kolme rastia meni taas mukavasti ja kasin töppi oli jo unohdettu. 12. rastikin näytti helpolta, mutta jostain syystä juoksu lähti tien ylityksen jälkeen kampeamaan liikaa oikealle ja tulin väärään kohtaa jyrkännettä. Siinä sitä sitten taas pyörittiin jokunen hetki ennenkuin tilanne alkoi selvitä ja rasti löytyä. Taas meni nelisen minuuttia möhliessä. Nyt alkoi jo harmittaa. Seuraava rasti löytyi taas mukavasti, mutta sitten tulikin päivän surullisin väli. En edes viitsi selostaa rastiväliä, sillä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. 250 m:n välille voi tosiaan saada hukattua 9.5 min aikaa, vaikka tie on 50 m rastista. Hoh-hojaa… tässä vaiheessa alkoi harmitus siirtyä seuraavalle asteelle. Loppu meni taas jotenkuten mukavasti. 80% rasteista meni tosi hyvin, mutta tyytyväisyysaste kisasta ei ole kyllä samaa prosenttiluokkaa.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa Virttaanharjun Maratonin yhteydessä juostu neljän hengen maratonviesti ( 4 x 10.5 km). Lauantain 1.5 tunnin mettäjuoksu ei ihan optimaalinen valmistautuminen tähän päivään ollut, mutta ei nyt ihan kuollut olokaan ollut. Minulle oli annettu viestin avausosuus joten aamulla oli pitänyt herätä ajoissa aamupalalle, jotta surullisenkuuluisa tyhjennyssessio tapahtuisi ajoissa, eikä puskareissua tarvisi suorittaa. Klo 11 kajahti lähtölaukaus Virttaan metsästysmajalla ja kymmenpäinen lauma säntäsi kangasmaaston poluille. Alkukiihdytyksen jälkeen pääsin vetämään letkaa ja juoksu tuntuikin heti yllättävän hyvältä. Ensimmäinen km meni aikaan 3:45. Taakseni en katsonut, mutta kannoilla tuntui olevan ainakin pari menijää. Toinen ja kolmas km oli ensimmäistä 6 sek hitaampi, mutta toisen km-tolpan jälkeen alkoi kuitenkin lähimmät kilpakumppanit jäädä muutaman kymmenen metriä. Seuraavat pari km meni edelleen samaa vauhtia vaikka pätkä oli lievästi nousuvoittoista. Nousut eivät olleet reitin pahin ongelma vaan alusta, joka oli paikoin melko pehmeä. 5 km jälkeen alkoi alamäkiosuus ja lähimmät kilpailijat olivat jääneet vielä vähän lisää. Tämä oli ensimmäinen kisa jossa olen ollut näin pitkään letkan vetäjänä. Vuonna 2002 johdin Savihölkää km:n ajan kun kaverit olivat laittaneet minut polttareissani kisailemaan. Siinä tuli otettua sellainen alkukiri, että muut jäi taakse, mutta kavereiden ensimmäinen “juotto” oli sen verran tiukka, että maine ja kunnia (ainakin kunnia) jäi aika lyhyeen. No joo. Vitosesta vajaaseen kasiin oli pääosin alamäkeä ja se meni ihan mukavasti km-vauhti n. 3:45. 8-9 km väli oli loivaa nousua ja siinä alkoi jo vähän painaa, vauhti tippui 3:55:een. Ihan takana ei ollut ketään joten ihan viimeisiä voimia ei tarvinnut vielä antaa, vaan ne sai säästää loppukiriin. Viimeinen puolitoista km olikin sitten taas paremminkin laskuvoittoista ja koska vatsalihaskramppikaan ei ollut vielä ilmoitellut itsestään, niin lopussa pystyi laittamaan kaikki voiman rippeet peliin. Ajassa 39:16 lähetin Markuksen kakkososuudelle. Kolmosella oli Ismo ja nelososuudella Jani. Takametsän Travoltat juhli komeaa voittoaa ajassa 2:42:04. Tosin joukkueita ei ollut kuin 3, mutta voitto mikä voitto.

SM-kisoissa

Posted on by
Reply

Juu, uskokaa pois SM-kisoissa olin, eikä olleet mitkään Sado-Maso -karkelot, tai no… olihan ne Suunnistus-Masokismikisat. Kyseessä oli siis Suomusjärvellä pidetyt SM Erikoispitkät johon erehdyin ilmottautumaan. Nyt on sitten elämäni ensimmäiset SM-kisatkin takana ja minut on rankattu Suomen 31. parhaaksi erikoispitkän matkan suunnistajaksi H35 -sarjassa :). Tai olisiko paremminkin Suomen 8. huonoimmaksi ko. kategoriassa. Tarkempi kisaraportti tulee erillisenä blogi-merkintänä.

Pari viikkoa on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta joten palataan taas ajassa sen verran takaisin ja yritetään muistella mitä on tapahtunut.

Raportti alkaa siis 5. päivästä jolloin oli jälleen normaali salipäivä sekä Iltarastit Kaupissa. Kauheassa myrskyssä tuli harhailtua mettässä peukkukompassin käyttöä harjoitellen, ja todettua, että ei homma ihan hanskassa vielä ole.

Tiistaina oli kalenterin mukaan lepopäivä. En muista kylläkään syytä, mutta olisikohan ollut taas Jukolan talkoot.

Keskiviikkona oli taas Iltarastipäivä. Rastit pidettiin Teiskossa ja se oli “virallinen” pitkänmatkanharjoitus, sillä mahdollisuus oli ottaa 7 km:n lenkki 1:15000 kartalla. No pitihän sitä kokeilla, sillä tuon mittakaavan karttaa ei ole ennen maaliin tuotu (kerran kyllä lähdin matkaan sellaisen kanssa, mutta jouduin keskeyttämään kun tipuin kartalta ja pääsin hädin tuskin autolle takaisin – taitaa muuten löytyä kotisivuilta top5 -pummien joukosta). Eipä kyllä tämäkään kerta ihan putkeen mennyt, mutta maaliin tuli sentään päästyä. Reitti löytyy osoitteesta: http://www.elisanet.fi/rinteet/kartat/Teisko_070508.jpg. Tulipahan ajettua toista sataa kilometriä iltarastien vuoksi.

Torstaina juoksentelin töistä kotiin. Rauhallista oli meno, mutta sujui ihan OK.

Perjantaina jälleen lepopäivä. Tämä viikkohan on ihan rötväysviikko.

Lauantaina 14 km hieman alle 3 h:n maratonaikaan tähtäävää kilometrivauhtia + ennen ja jälkeen 2,5 km:n verryttelyt. Edelliseen vastaavaan lenkkiin nähden meni todella hyvin ja kevyeen oloisesti. Nyt olisi kiinnostusta kokeilla maratoni, mutta kun ei ole mitään sopivaa lähiaikoina. Tukholmakin on ihan täynnä.

Sunnuntaina oli pitkän lenkin vuoro. Lenkki venähti reiluun 33 km:iin ja reiluun kahteen ja puoleen tuntiin. Matka taittui yllättävän kevyen oloisesti, edellispäivän kovemmasta lenkistä huolimatta. Vauhti oli vähän päälle 4:40:n ja sykkeet pysyivät 28 km:iin asti suht hyvin kurissa, mutta sitten kyllästyin kyttäileen mittaria ja annoin vaan mennä 5 viimeistä km. Maratonpoltot sen kun kovenee.

En nyt osaa sanoa oliko tuo lepoviikko vaikka lepopäiviä tulikin kaksin kappalein. Juoksua sentään tuli kilometreissä ihan riittävästi vaikka kerrat jäivät kolmeen. Tuon päälle sitten vielä pari suunnistusta.

Seuraava viikko alkoi pelkällä punttisalilla. Illalla oli taas Jukola-talkoita, joten Iltarastit jäivät väliin. Tosin Suolijärven kierto ei kauheasti kyllä houkutellutkaan.

Tiistaina HaPa oli järjestänyt KooVee:laisille harjoituksen SM-EP:ä silmälläpitäen. Reitti oli tehty Teiskoon Rääkkykankaalle, oli perhoslenkkiä, reitinvalintaa ja kaikkee… Sujui suht OK, vaikka muutama tyhmä reitinvalinta tulikin tehtyä. Taas tuli yli 100 km ajoa (kyllä suunnistus on luontoystävällinen laji).

Keskiviikkona järjestettiin Kangasalla Teerinevalla iltarastit. Taas tuli kilometrejä mittariin, mutta täytyi sitä käydä kokeilemassa pitkät rastivälit teemalla ollutta “taitorasteja”. Rasteja oli sen verran vähän 7 km:n lenkillä, että minäkin selvisin jopa hyvin 8 -rastin reitistä. Kärkeen kyllä tuli aika paljon aikaeroa, mutta siellä oli varmaan jotain tosi kovia huippuja menemässä… tai sitten ei. Aamu kuitenkin alkoi salitunnilla, ja päivällä oli vielä jalkahierontakin ja sehän teki kutaa, sillä viikonlopun jumit olivat vielä päällä… aijai sentään…

Torstaina rennon reipasta vauhtia töistä kotiin. Mittariin ei vilkuiltu ja keskisyke nousikin 139:ään ja max 152:een. Tosin vauhtikin oli 4:25 min/km.

Pe ja La lepoa urheilusta ja valmistautumista sunnuntain koitokseen.

Sunnuntaina 19,6 km suunnistusta.

SM Erikoispitkä, Suomusjärvi

Posted on by
Reply

Tulokset löytyy osoitteesta: http://suomusjarvensisu.fi/sm2008 ja reittini: http://www.elisanet.fi/rinteet/kartat/Raamaanmaki_180508.jpg. Reitti ei ihan kohdilleen osu, mutta melko hyvin kuitenkin. HaPa:lle ja TuPa:lle kiitos kyydistä ja kyytiseurasta.

Kisapaikalle tullessa valmistautumisaikaa kisaan oli vielä tunnin verran. Sää oli koleahko, ehkä n. 8 astetta lämmintä, pilvistä ja taivaalla vaelteli sateisen oloisia pilviä. Aikaa oli käydä pari kertaa WC:n puolella, laittaa kisakamppeet päälle ja käydä katsomassa edellisen lähtöryhmän yhteislähtö. Mutta sitten pitikin jo melkein heti marssia lähtökarsinaan odottelemaan omaa yhteislähtöä.

Olin ilmottautunut H35 -sarjaan sillä sen ryhmän matka oli vielä siedettävän oloinen 19,6 km. Yleisen sarjan matka oli 26,3 km ja siihen olisi tuhrautunut niin paljon aikaa, että ei ollut mitään järkeä lähteä siihen porukkaan mukaan.

Tämä oli minun ensimmäinen tämänlaatuinen ja -pituinen kisa, joten taktiikasta ja vauhdinjaosta ei ollut mitään hajua. Yleisin neuvo mitä minulle esitettiin oli, että “hyödynnä letkoja, peesaile ja anna muiden tehdä työ, kyllä sun juoksukunto riittää letkoissa pysymiseen”. Itselläni oli taas sellainen kutina, että jos sitä letkoissa viiletetään, niin minä putoan kartalta heti kättelyssä, sillä kovassa vauhdissa en kyllä pysty karttaa seuraamaan. Tarkoitukseni oli sitten peesailla letkassa ainakin ykköselle. Toteutuma oli kuitenkin jotain noiden kahden vaihtoehdon välistä, eli en pysynyt letkassa, mutta en oikein kartallakaan.

Lähtölaukaus kajahti. Repäisin kartan irti lankusta ja lähdin pinkomaan kohti K-pistettä samalla karttaa avaten. Ensimmäiselle rastille ei ollut järin pitkä matka. Muutama oja jonka jälkeen tielle – katsotaan sitten jatkoa tarkemmin. Ennen K-pistettä ehdein jo kastella jalatkin joten sitä oli tossujen kastumista turha enään vältellä. K:lla jo totesin, että tavoiteletka on sitten jo mennyt, sillä edessä juoksi vain naissuunnistajia. Ojat tuli ja tielle päästiin. Sitten tieltä hakkuuaukolle ja metsäkoneuralle. Sain kiinni erään oman sarjalaisen jonka tunnistin samaksi jonka kanssa juostiin yhdessä FinnSpringissä jokunen rastiväli. Ohitin hänet, mutta tajusin pian, että nyt kannattaa peesata, sillä ykkönen oli aika pahon oloisessa paikassa kaveri oli tarkempi suunnistaja kuin minä. Suunnitelma kannatti ja ykkönen löytyi suht. hyvin.

Reitti jatkui perhoslenkkinä ja meidän kahden hengen letka hajosi, sillä kaveri lähti kiertämään perhosta joko eri suuntaan tai ainakin reitinvalintamme oli eri. Kakkonen löytyi suht. hyvin, vaikka rastivälillä tuntuikin siltä, että melkoinen kaarros tuli tehtyä.

Kolmoselle näytti olevan nousua ja ylämäessä tuntui jo hengästymistä. Olo oli vähän epävarma, että onko vauhti liian kova ja selviääkö tätä vauhtia maaliin asti. Kolmonen löytyi kalliosyheröstä huolimatta melko nopeasti.

Mäkeä alas ja tien pitäisi tulla suoraan eteen. Sopiva metsäkoneura löytyi vielä alle ja tie tuli äkkiä eteen. Vähän matkaa tietä pohjoiseen ja takaisin metsään. Edessä olisi jyrkkä nousu jonka laella rasti pitäisi olla. Nousu oli yllättävän jyrkkä ja juoksu muuttui kävelyksi – paukkuja vielä tarvittaisiin. Ihan suoraan en näemmä rastille tullut, mutta onneksi hahmotin sijaintini ja rasti löytyi helposti.

Viitonen olisi jälleen perhoslenkin keskusrasti ja tarkasti oli otettava, sillä ohi mennessä kiinni ei enään näillä taidoilla helposti saisi. Kierrän korkeimman kohdan ja rasti pitäisi tulla “syliin”. Ohi kuitenkin meni ja hukassa oltiin. Onneksi tulin jyrkänteen reunalle ja siitä sain kiinni. Pientä harhailua ja rasti löytyi. Pari minuuttia siinä kuitenkin tuli sössittyä.

Perhosen toinen siipi oli edessä. Rinnettä alas suolle ojien yli ja kohti hakkuuaukkoa. Ojat tuli ja kompassi suunnattiin kohti hakkuuaukkoa (tarkemmalla luvulla olisin välttänyt huonokulkuisen välin, ja mutta kun kiire oli, niin pohjoispuolen selvä polkukierto jäi havaitsematta). Suuntasin kohti hakkuiden välissä olevaa kaistaletta ja siitä ylös kutosrastille (GPS-reitti ei näytä tässäkohtaa ihan oikein).

Kompassisuunta seiskalle. Suunnasta vähän vasemmalle, niin tulisin tiellä sopivasti hakkuuaukon reunaan. Maastoon oli jo muodostunut uria joita pystyi hyödyntämään. Naureskelin mennessäni letkoista puhuneille, sillä kovin oli lyhyt letkat täällä jälkijoukoissa. Pitkään aikaan ei ollut näkynyt samaan suuntaan menijöitä. Ylitin hakkuuaukon ja lähdin kiertämään kalliota. Hieman ennen rastia osuin jälleen uralle joka vei suoraan rastille. Rasti löytyi siten helposti.

Takaisin hakkuun reunaan ja sieltä polulle. Polulta niitylle ja suunnalla kohti kasia. Rasti löytyi helposti sillä pari muutakin oli juuri menossa samalle rastille.

Seuraava olisi taas perhosen keskusrasti ja nyt se oli otettava tarkasti. Alku oli selkeää kallion päällä juoksua. Tiheikkö sekä kalliosyherikkö meinasi jälleen tehdä kolmannen kerran tepposet, mutta onneksi keskusrasti löytyi melko nopeasti.

Edessä oli ensimmäinen pidempi rastiväli. Ensin oli päästävä tältä hankalta kalliolta pois ja ensimmäiselle reitin varrella olevalle tielle. Tielle saavuttuani tankkasin vähän urheilujuomaa ja tein sotasuunnitelman – kompassisunnalla eteenpäin. Rastivälillä olisi 5 tien ylitystä joten niillä tehtäisiin aina uusi suunnitelma. Ensin tuli vastaan metsälinja jota seurasin ja pääsin helposti ensimmäiselle tielle. Jonkun mökkitien päästä metsään ja suunnalla seuraavalle tielle ja samaa suuntaa seuraavallekin tielle. Vähän tietä pitkin ja taas suunnalla seuraavalle tielle. Mökkitien päästä suolle josta löytyi sopi juoksu-ura seuraavalle tielle. Jälleen vähän matkaa tiejuoksua ja mutkasta metsän puolelle. Jyrkänteiden välistä suota pitkin ja rasti löytyi helposti. Tällä välillä olikin jo seuralainen jonka kanssa mentiin tasatahtia. Rastille lähestyminen kuitenkin tehtiin vähän eri reiteillä, ja minulla oli tällä kertaa hieman nopeampi reitin valinta. Tosin rastilta lähdettiin taas samaan aikaan, kun tuhrasin lähtöni kanssa.

Suunta yhdelletoista ja juoksuksi. Valmis juoksu-ura löytyi pian ja sitä seuraamalla rasti löytyi nopeasti.

Muutaman ojan yli, tiheiköiden välistä kalliolle ja tien pitäisi olla hetipian siinä. Tien yli hakkuulle ja sitä pitkin hakkuun takana olevalle kalliolle josta rasti tuli helposti vastaan. Rastilla oli juotto ja siinä tuli vähän syötyä energiapatukkaakin. Rastilta tarrautui mukaan kolmas henkilö (tai itseasiassa me taisimme tarraudua hänen peesiinsä).

Kolmelletoista oli taas pitempi matka ja minä antaudui melko suosiolla kolmikon vauhtiin ja peesailin sumeilematta. Jossain kohtaa oli jopa niin, että en olisi välttämättä osannut kertoa tarkalleen missä mennään, mutta isompi suo toi minut takaisin kartalle. Siirryin letkan kärkeen kun reitti alkoi selkeytyä. Kallion kierto suon laitaan ja tiheikön läpi. Tein vähän omaakin reitin valintaa, mutta loppujenlopuksi rastia lähestyttiin taas kolmistaan. Siirryin taas peesaajan paikalle, kun tuntui, että taas pitäisi oikein osata suunnistaakin. Rastille tultiin kuin köyhdän talon porsaat.

Ryteikön läpi tielle, parin ojan yli ja ylämäkeen. Ylämäessä kaverien askel tuntui painavan ja siirryin letkan kärkeen. Siinä kohtaa tiemme erkanivat eikä enään toisiimme törmätty. En tiedä oliko kovin fiksu veto jättää joukko. Vaikka olinkin seuraavalla rastilla ennen heitä, niin lopputulos olisi ollut varmaankin parempi letkassa.

Rastilta alas tielle ja tieltä ylös seuraavalle kalliolle. Lähdin kiertämään huippua ja etenin takarinnettä pitkin kohti rastia. Jälkeenpäin katsottuna kierto ei ollut järkevä, vaan meno oli aika hidasta ja suoraan olisi ollut selkeämpi mennä. Rasti tuli kuitenkin vastaan, vaikka meno oli aika hidasta. Pari ylimääräistä minuuttia siinä varmaankin meni.

Rastilta lähtiessä tuli ajatuskatkos ja lähdin vähän väärään suuntaan. Tulin alas tielle ja juoksin tietä pitkin lähemmäs seuraavaa rastia joka olisi viimeinen ennen kisakeskuksen varvausta ja omaa juottoa. Rastin löytämisen kanssa ei ollut vaikeuksia.

Kisakeskuksen juotossa heitin mukana olleen juomavyön lanteelta pois pyörimästä. Söin irvistellen yhden geelin ja puolikkaan energiapatukkaa. Juomaa meni vähän liikakin, sillä se alkoi tuntumaan mahassa. Minuutti pari siinä tuli tankattua ja huilittua, ja sitten matka jatkui taas. Seuraava rasti oli heti juottopöytien jälkeen, joten ensimmäinen (ja viimeinen) täysin virheetön rastille tulo oli suoritettu.

Seuraava rasti olisi lähellä mutta syheröisellä kalliolla. Tarrauduin uuden kaverin kannoille ja etenimme rastille yhtä matkaa, jonkin verran hapuillen. Ei ollut kaverikaan enään ihan terässä.

Rastilta alas tielle ja jokunen sata metriä tiejuoksua, kaveri jäi taakse. Suon yli hakkuuaukon reunaan ja ylös kalliolle. Suunnalla kohti rastia. Tiheikön läpi jyrkänteen vierestä ja rinnettä alas. Metsäkonepolun yli ja suolle. Uudelleen metsäkonepolkua pitkin ja tielle. Tiejuoksua ja mutka vasempaan, vilkaisu kartaan ja… liinat kiinni. Eihän tässä mitään mutkaa pitäisi olla… mikä hiton kallio… ei kele en minä tuolla tiellä voi olla. Kartta oikeinpäin käteen mies ympäri ja kiroille pöpelikköön. Tiheikköä ja suota, mutta tuli se oikea kalliokin eteen. Onneksi rastille johti melko selvä juoksu-ura. Iso pummi tehty, varmaankin ainakin 4 min.

Rinnettä alas, tiheikön läpi tielle. Tietä vähän matkaan ja metsän puolelle. Uusi suunta ja isohko kallio pitäisi tulla eteen. Kallion kierto vasemmalta puolen ja iso jyrkänne tuli juuri niinkuin pitikin. Parin ojan yli ja pikkukallio pitäisi olla edessä. Kallio kierretään oikealta ja tiheikössä pitäisi olla rasti 20. Pelto… mikä ..tun pelto tuolla nyt näkyy, nyt on juostu ohi ja kovaa. No ei auta, 21:n kautta 20:lle. uusi suunta ja… niin kartta on näemmä taas kädessä miten sattuu ja peltokin on ihan eri kuin kuvittelin. Rinnettä takaisin ylös ja siellähän se rasti onkin. Iso pummi nro 2, ainakin 5 min.

Seuraava onkin lyhyt rastiväli joten suunnalla tiheikön läpi. Hidasta on, mutta pääasia, että rasti löytyi.

Rastilta alas pellon reunaan. Aukon reunaa pitkin suolle, sieltä kalliolle ja tielle. Suunnitelma oli tämä. Suon reuna löytyi vaikka reitti ei ollutkaan ihan optimaalinen ja suunniteltu. Märällä suolla mättähältä mättähälle pomppiminen sekoitti vähän suunnan ja tiheikössä taas oltiin. Rämpimisen ja väsymyksen jälkeen tie sentään löytyi. Suunnalla, ja uria hyväksi käyttäen seuraavalle tielle. Kalliosyherössä rastia sai taas vähäsen metsästää, mutta löytyi se kuitenkin melko helposti. Rastilla olleet juomanlaskijat olisivat kyllä voineet pitää vähän kovempaa ääntä. Tarkemmalla kartanluvulla olisi huomattavasti parempi reitinvalintakin ollut mahdollista, minuutteja ja voimia olisi säästynyt.

Meno alkoi jo pikkuisen painaa ja ote lipsumaan. Pian rastin jälkeen yritin opastaa eräälle naiskilpailijalle sijaintiamme, mutta tulin vain itse entistä epävarmemmaksi sijainnistani. Kompassi tuntui näyttävän koko ajan väärään suuntaan, mutta luotin siihen kuitenkin ja korjailin suuntaani vähän väliä. Reitti oli aika mutkittelevaa, enkä ollut ollenkaan varma missäpäin tarkalleen sitä samoiltiin. Suunnalla kuitenkin pitäis päästä tielle ja selvitetään sijainti siellä sitten tarkemmin. Tuskastuttavan pitkän tuntuisen matkan jälkeen tie tuli eteen. Sijainti selvisi melko pian eikä se ihan kaukana tavoitellusta ollutkaan. Suunta vain kohti kahden järven välistä kapeikkoa ja sieltä seuraavalle tielle. Kapeikko löytyi helposti ja tielle olisi jyrkähkö nousu. Tielle tullessa joku taas naksahti päässä, sillä lähdin juoksemaan sitä väärään suuntaan. Reilu 100 m tuli juostua väärään suuntaan kun tajusin virheeni. Joten kiroillen takaisin. Muutama sata metriä tiejuoksua ja aukon reunasta ylös. Suo, notkosta toiselle suolle ja avokallioille. Rasti ei ollut siinä missä toivoin, kauheasti ei enään viitsisi turhaan hakea. Pieni kiemura tuli tehtyä, mutta kyllä rastikin löytyi. Jälleen olisi pitänyt olla tarkempi kartan kanssa, sillä itse reitinvalinta ja etenkin valitun reitin toteutus oli ala-arvoinen. Taas kului turhaan aikaa ja hikipisaroita.

Kalliolta alas, ryteikön läpi kohti edessä näkyvää jyrkännettä jonka kiertäisin oikealta. Kallion suuntaisesti kohti oikealla olevaa pienempää kalliota jonka voisi kiertää vasemman kautta. Vähän kaukaa tuli kierrettyä, mutta rasti näkyi kauempaakin jo melko hyvin.

Nopea suunnan otto ja juoksu-uraa loivaa rinnettä alas kohti tiheikköä. Kauempaa näkyi jo kaksi puuta jotka olivat karttaankin merkattu. Rasti oli niiden tuntumassa, joten sen kanssa ei ollut ongelmia.

Vielä suunta kohti viimeistä rastia. Tiheikön läpi niitylle ja sähkötolpan juuresta löytyi viimeinen rasti.

Voimia vielä tuntui olevan joten täyttä ravia loppusuoralle. Maaliviivan yli ja maalileimaus. Huohottaen emitin tarkastukseen, pieni hengityksen pidätys, “OK” sanoi tarkasta, pieni virne naamalle ja huohotus sai jatkua.

Aika heikosti meni. Kolmen tunnin aikaan olisi ollut ihan hyvät mahdollisuudet. Enemmän olisi pitänyt malttaa ja katsoa tarkemmin reitin valintoja. No, enpä ollut ainakaan viimeinen.

Vappuviikko

Posted on by
Reply

Oli sen verran komee sunnuntaiehtoo, että ei malttanut tulla sisälle koneen viereen naputtelemaan blogiin juttua, joten viikkoraportti on taas vähän normaalista myöhässä.

Maanantai meni vielä Pyynikkijuoksun fiiliksissä leijuen, tosin aamulla salilla tai viimeistään jalkahieronnassa leijunta lakkasi, kun etureisiä alettiin murjoa. “Vaikka tekee kipeää, niin ei haitaaaa…” lauloi jo Mertaranta aikoinaan. Iltarastit piti ottaa jälleen harjoittelun periaatteella kävellen ja opetella kartanlukua… mutta ei tuntunut sekään oikein onnistuvan.

Tiistaina oli jalat vielä melko kipeät viikonlopun juoksusta ja ehkä myös edellisen päivän hieronnasta. Juoksin kuitenkin töistä kotiin ja meno tuntui yllättävän kevyeltä. Olikohan osasyynä juoksun rentouteen se, että päätin pitää keskiviikon vapaata töistä, joten matka vei kohti 5 pv:n lomaa.

Keskiviikkoaamuna lädin kuluttamaan vapaapäivääni lenkkipolulle. Hölkkäilin n.2,5 km Lamminpään harjulle ja tein siellä 12 km lenkin. Vauhtina pidin hieman alle 3 h:n maratonaikaan tähtäävää km-vauhtia, eli n. 4:10 min/km. Tälläkertaa juoksu ei sitten tuntunutkaan enään rennolta ja kevyeltä vaan meno oli alusta pitäen väsynyttä ja kankeeta. 5 km:n kohdalla teki mieli jo lopettaa, mutta luovutta ei parantanut. Sellainen tunne jäi, että ei ikimaailmassa tuollaista vauhtia voi koko maratonia mennä, kun alle kymppikin oli jo ihan tuskaa. Loppuveryttelyt päälle, ja päivän ensimmäinen rääkki oli ohi. Illalla menin vielä Nokialle iltarasteille juoksemaan 5 km reitin. Suunistukseksi sitä ei juuri voinut sanoa, sillä reitti kulki pääosin pururataa pitkin josta tehtiin vain pieniä pistoja mettikön puolelle. Vauhtia sai pitää ja se aiheutti taas kramppailua ylävatsassa.

Torstaina lähdin testaamaan edellisenä päivänä hommaamiani uusia tossuja. Pelkäsin vähän, että lenkistä tulisi rankka, sillä aamulla oli tosi nuutunut olo. Päätinkin siirtää lähdön puolillepäivin jos vaikka vähän piristyisi. Toinen pelko oli, että uudet tossut hiertäisi rakkoja. Mutta lenkki olikin kaikkea muuta. Tossut olivat tosi hyvän tuntuiset jalkaa, ja juoksu oli kevyttä ja vaihdikastakin. Ensimmäiset 4 km sykkeet oli tosi alhaalla, vaikka vauhti oli 4:30 luokkaa (välillä jopa alle). Sitten tuli pitkä jyrkkä nousu jossa sykkeet vähän pompsahtivat ja pysyivät jonkin aikaa korkealla, mutta loppumatka meni taas mukavasti. Matkaa kertyi 13 km, vauhti 4:32 ja keskisyke 134. Ihan jees…

Pe lepoa. Puita tuli sentään kaadettua, pätkittyä, raahattua, pilkottua ja pinottua.

Lauantaina matka suuntasi kohti Ylänettä ja FinnSpring suunnistuskisoja. Olin ilmottautunut ensimmäistä kertaa H35A sarjaan ja matka oli sen mukainen… 9,3 km. Reittini löytyy osoitteesta http://www.elisanet.fi/rinteet/kartat/Lepanmaa_030508.jpg. Alku tuntui menevän ihan hyvin, kahdeksannelle rastille mennessä ei ollut tullut mitään isompaa hakua (omalla asteikollani minuutin virhe ei ole vielä mitään). Ysille menokin alkoi ihan hyvin, mutta pellon ja tien välisellä suolla kuvittelin meneväni lähellä suon eteläistä reunaa, mutta GPS-reitti paljastaa, että en ollut ihan siellä missä kuvittelin. Tästä syystä ajauduin väärälle puolelle suon jälkeistä kalliota ja näin tulin väärään kohtaan tietä. Pienen häröilyn ja kartan suuntaamisen jälkeen tajusin sijaintini ja otin jalat alleni. Loput rasteista löytyi sitten suht hyvin. Loppureitillä tosin oli vähän matkaseuraa joten pientä peesailuakin oli ilmassa. 12-13 -välillä tein muista poiketen tiekierron, ja väliajoista päätellen se oli ihan hyvä vaihtoehto. Loppupuolen rastivälien sijoitukset (keskim. n. 8.) olivat parempia kuin alkupuoliskon (keskim. n. 13.). Olisikohan syynä tuo matkaseura vai olisikohan minulla ollut vain hyytymistä vähemmän kuin muilla. Toivottavasti syynä tuo jälkimmäinen. Jälkipelit ja -selitykset, sekä kisavammat tuli setvittyä Hirvikoskella.

Sunnuntaina tein Leksan kanssa pitkän lenkin Virttaankankaalla. Gepsi simahti heti lähtöön joten tarkkaa matkaa ja aikaa en saanut, eikä siis sykkeistäkään ole tietoa. Matka taittui kuitenkin kevyen tuntuisesti, eikä lauantain 1,5 h:n suunnistus painanut. Matkaa kertyi n. 25 km ja aikaa meni n. 2:14. Sää oli ihanteellinen ja kangasmaasto oli rauhoittava ympäristö kaupungin pyöräteihin verrattuna. Ja kun menokin vielä maistui, niin mikäs sen hienompi päätös viikon treeneille.

Pyntsällä

Posted on by
Reply

Tämän viikon harjoitteluohjelma on ollut vähän väritön. Perusjutut on tullut tehtyä, mutta siihen se on sitten jäänytkin. Hajoituspäiväkirjassa tämän viikon kohdalla on kylläkin yksi harvinainen näky, sillä kahden peräkkäisen päivän kohdalla on pelkkää tyhjää. Perjantaina ja lauantaina en tehnyt yhtään mitään urheiluun liittyvää, paitsi asentelin Jukolan tulospalvelukoneita (joka voi siis sanoa liittyvän urheiluun)… niin ja katsoin minä urheiluruudunkin. Tuollaista kahden peräkkäisen päivän lepoa ei harjoituspäiväkirjasta löynyt edellisen kerran kuin tammikuun 3. – 4. päivinä.

Maanantaina salin lisäksi oli iltarastit Lamminpäässä. Polkuvoittoista menoa tutuissa maisemissa, niin ei sitä kovin paljon suunnistukseksi voinut sanoa. Muutama sellainen rasti oli mitä joutui vähän suunnistamaankin, muuten rastipaikan tiesi karttaa vilkaisemalla. Yhdellä rastilla tosin sekoilin vähän polkujen kanssa, ja siinä tuli parin minuutin haku, mutta muuten sai tykittää täysillä. Lähdin 7 km:n (7,4 km) radalle jotta saisi edes vähän pidemmän harjoituksen, kun tiesin etukäteen, että reitti on helppo ja nopea. Ratamestari oli kyllä nautiskellut rasteja pudotellessa, sillä tuntui siltä, että joka toinen oli harjun toisella puolella ja joka toinen toisella. Yhteisnousua tuli varmaan ihan hyvin. Karttaa en viitsinyt laittaa jakoon, kun siinä ei mitään ihmeellistä ole

Tiistaina hölköttelin töistä hiljaksiin kotiin. Meno maistui ihan OK, eikä kahden edellisen päivän reippaat suunnistukset painaneet.

Kesiviikkona piti tehdä viikon pitkä harjoitus, sillä sunnuntaina olisi Pyynikki-juoksu ja pitkä jäisi muuten tekemättä. Lähtövalmistelut ei oikein mennyt suunnitelmien mukaan, sillä ensin uusi geeli minkä ennen lähtöä söin oli niin pirun pahaa, että pelkäsin että mahakaan ei siittä mönjästä tykkää. Seuraavaksi lopetti “ämpärisoitin” yhteistyön pitkän, yhden kerran mittaiseksi venyneen työjaksonsa jälkeen. Piti siis kuunnella koko matka lintujen laulua ja autojen hurinaa Lapinlahden Lintujen sijasta. Tosin kotona yhteistyö taas soittimelle maistui pienen kiroilun jälkeen. Seuraava pieni haittatekijä matkalla oli pirunmoinen vastatuuli ensimmäisellä 19 km:llä, mutta sitten helpotti. Reitti oli taas sama kuin edelliselläkin viikolla, eli Arboretumin kautta Pyynikin näkötornille, sieltä Tahmelan ja Villilän kautta Nokian keskustaan ja sieltä Kalkun ja Ikurin kautta kotiin. Matkaa tuli se reilu 27 km. Muuten meni ihan OK, mutta vastatuuli tosiaan söi vähän paukkuja, mutta viimeinen 8 km meni aika lentäen kun pääsi myötätuuleen juoksemaan.

Torstaina menin töihin pyörällä, ja takaisin piti tulla autolla. Mutta kun alkoi näyttämään, että autokyytin tuleminen kestäisi, niin sotkin pyörällä takaisin kotiinkinpäin. Pyöräilyn jälkeen kävin vielä 12 km:n juoksulenkillä. Menin rentoa vauhtia sykkeistä välittämättä. Lopussa km:n veto kovaa.

Pe ja La lepoa.

Sunnuntaina oli vuorossa Pyynikkijuoksu. Aamu jo näytti, että päivän juoksukelistä tulisi hyvä. 15:a lämpöasteeseen mittari jaksoi kavuta puoleen päivään mennessä, oli puolipilvistä ja vähän tuulta. Oli siis selvä shortsi+T-paita -keli. Virallista osallistujamäärää en tässä vaiheessa tiedä, mutta kuuluttaja puhui reilusta 600 menijästä. Pelipaikalle tuli saavuttua noin tunti ennen lähtöä ja siinä oli hyvää aikaa hakea numerolappu ja käydä muutama kerta vessassa. Tuttujen kanssa vaihdettiin kuulumiset päivän kunnosta, vähän veryttelyä ja sitten viivalle. Reittiä oli jälleen muutettu sitten edelliskerran. Reittimuutos taitaa olla Pyynikkijuoksun tavaramerkki. Onkohan sitä koskaan juostu kahtena peräkkäisenä vuonna samaa reittiä pitkin – minä en ainakaan ole sellaista päässyt ko. tapahtumassa kokemaan. Alussa ei parantunut vauhtia himmailla, sillä n. km:n kohdalla olisi tämän vuoden ensimmäinen reittimuutos jossa noustaan jyrkästi tiukkaan kapeaan mutkaan ja siinä voi tulla helposti ahdasta. Mutka meni omalta osaltani hyvin joten sitten sai keskittyä vain omaan juoksemiseen. 2,5 km:n jälkeen tuli ensimmäinen tiukempi nousu, kun edessä oli Varalan mäki. Siihen asti vauhti oli ollut reilusti alle 4 min/km, mutta sitten piti vähän toppuutella. Tarkoitukseni oli, että alun jyrkissä mäissä syke ei nousisi yli anaerobisen kynnyksen, mutta se oli näemmä vain haavetta. Ylämäessä porukkaa lappasi jonkun verran ohi, mutta sain varvattua heidän heti mäen päällä tai seuraavassa jyrkässä alamäessä. Alamäen jälkeen reilussa 4 km:ssä oli seuraava jyrkkä nousu. Jälleen himmailin vähän vauhtia ja porukkaa alkoi kertyä kannoille – nyt ei sentään mennyt monikaan ohi. Nyt oltiinkin sitten reitin ehkä korkeimmalla kohdalla ja edessä oli reilu kilometri laskuvoittoista osuutta. Tämäkin osuus oli uutta edellisistä vuosista, sillä reitti kulki Pyynikin harjun pururataa pitkin. Juoksu tuntui vielä rennolta ja suht tuoreen oloiselta vaikka matkaa oli taivallettu jo yli puolenvälin. Seuraavaksi edessä olisi pieni nousu Pyynikin näkötornille jonka jälkeen olisi pitkä pätkä alamäkeä. Alamäessä kantaan tarrautui joku kanssakilpailija ja se tuntui pysyvän sitkeästi perässä. Rosendahlille lasketellessa alkoi jälleen ylävatsalihaksenkramppi pikkuisen ilmoitella itsestään, mutta ei alkanut vielä vaivaamaan liikaa. Rosendahlin jälkeisessä nousussa kantaan tarrautunut kilpakumppani alkoi siirtyä jo rinnalle, kun passasin taas vähän ylämäessä. Ylämäen jälkeen tuli heti lasku minigolfkentälle ja siinä sain pidennettyä sen verran askelta, että kaveri jäi kyydistä. Ratinan sillan kohdilla alkoi sitten kramppi jo tuntumaan sen verran, että viimeisen kilometrin kiriä ei uskaltanut aloittaa. Vauhtia ei tarvinnut kuitenkaan hidastaa ja Ratinan stadionin sisäänmeno alkoi jo näkymään. Viimeisellä parilla sadalla metrillä pystyi vielä puristamaan sen verran, että alle 38 min ajan sain rikottua. Oma kello näytti 37:52, virallisia tuloksia ei ole vielä julkaistu. Maalissa fiilikset olivat todella hyvät, sillä juoksu tuntui todella hyvältä ja rennolta, eikä missään vaiheessa matkaa ollut suurempia ongelmia (paitsi viimeisen kilometrin kramppi). Parin päivän lepo juoksun alle teki hyvää, sekä ylämäkien passailu auttoi varmaa siihen, että jalat toimivat hyvin eikä hyytymistä tapahtunut. Toivoa siis vielä on (jostain).

Kusti polkee

Posted on by
Reply

Kyllä nykyään onnittelupostikortin (siis ihan oikean, ei sähköisen) lähettäminen on meikäläiselle vaikea operaatio. Ensinnäkin se pitää muistaa lähettää pari päivää aikaisemmin, kuin ko. merkkipäivä tulee vastaan kalenterissa, eli yleensä kortti on myöhässä sen pari päivää. Toisaalta taas ei ole välttämättä mukavaa saada onnittelua muutamaa viikkoa ennen merkkipäivää, jolloin kyllä olisi sen kortin muistanut lähettää. Siinä sitten näet pari viikkoa painajaisia unohdetusta korttilähetyksestä.

Seuraava ongelma tulee sitten kortin hankinnan kanssa. Minun kun ei juuri tule enää käytyä sellaisissa kaupoissa joissa kortteja myydään, ja kun työmatkatkin tulee näin keväisin tehtyä aika usein muulla tavalla kuin autolla, niin ajattelin (tai itse asiassa oli pakko, kun muistin koko asian niin viime tipassa) ulkoistaa kortin haun vaimolle. Täytyy myöntää että se oli kyllä vaivaton ja edullinen tapa – kortti pötkähti pöydälle vielä saman päivän aikana (itse en olisi koko korttia taaskaan muistanut, ellei se olisi siinä pöydällä ollut). Tuosta edullisuudesta tosin voidaan olla montaa mieltä, sillä vaimon elatuskulut ovat kyllä eri luokkaa kuin kortin hankintahinta. En siis suosittele vaimon hankkimista pelkästään kortinhakuhommiin. Tosin meidän taloudessa tuo elatussuhde taitaa olla eri päin kuin mitä keskiverto perheissä tapana on ollut (nimim. pienipalkkainen insinöörin puoliso). (Edellä teksti on tarkastetuttu ja hyväksytetty vaimolla ennen julkaisua).

Kortti on siis hankittu, ja nimetkin tuli korttiin suht vaivatta. Seuraava ongelma tuli kirjekuoren kanssa. Kortin mukana tuli kyllä kuori, hieno kullanvärinen ja kaikkee. Mutta eihän tuollaiseen “kullitettuun” paperiin mikään normaali kynä jää kiinni. Kolmannella kynällä en enää viitsinyt alkaa kuoreen osoitetta suttamaan, vaan kullattu juhlakuori lensi revittynä paperinkeräykseen (vai meniköhän ihan roskiin asti, en muista). Saman kokoista kuorta ei tietenkään mistään laatikosta enää löytynyt ja kaikki tiimaritkin olivat jo kiinni (ajoissa kun kerran olen asialla). Ensin ajattelin vähän typistää korttia, mutta parempi idea oli sittenkin laittaa vähän ylisuuri kuori. Homma siis etenee. Postimerkin hankinta oli tietenkin unohtunut ulkoistaa, ja kun ulkoistussopimukseen ei kuulunut merkin hankintaa, niin merkitön kuori kädessä sitä ihmeteltiin, että miten sitä huomenaamuna kuoren saisi postiin (autoa ei ollut käytettävissä ja kello yli 21:n ei viitsinyt pyörälläkään lähteä postimerkin perässä sotkemaan).

Aamulla töihin pyöräilemään lähdössä tuli mietittyä kaikki matkan varrella olevat kioskit ja kuppilat joista merkin voisi saada. Rahtari-grillille en viitsinyt edes poiketa. Rajasalmen kuppilassa merkkejä ei ollut, eikä myöskään Pirkkalan TB:llä. Kolmas kerta pitäisi aina toden sanoa, ja ajattelin jättää kolmannen yrityksen postiin, olisi ainakin suuret mahdollisuudet merkki saada. Tosin klo 6:50 posti ei ole varmaankaan vielä auki ja niinollen joutuisin käymään töistä postissa. Otin siis riskin ja poikkesin vielä reitin varrella olevalle Pirkkalan Nesteelle, ja hep, nyt tärrpäsi. 70c tiskiin ja merkki kuoreen (kuori, joka oli jo vähän kostunut hikisen takin sisällä). Ensimmäinen positiivinen asia tässä suuressa hankkeessa oli, että merkki oli tarrallinen eikä sitä tarvinnut nuolla (olisikohan sitä saanut edes kielestä irti jos olisi yrittänyt nuollaista). Myyjä kehui paikkaansa hyvinvarustelluksi huoltoasemaksi, kun valitin että vasta kolmannesta paikasta merkki löytyi. Hyvin varustellussa huoltoasemassakaan ei sentään postilaatikkoa ollut, joten matka jatkui. Laatikon löytäminen oli kyllä koko homman helpoin operaatio ja työmatkan loppukilometreilla vaihtoehtoja olisi ollut useampikin. Loppumatkasta aloin vielä miettimään, että kyllä kai muistin oikein juhlapäivän ajankohdan ja vuosien määrän, mutta en uskaltanut alkaa asiaa enää varmistamaan, ja virheestä tuskin vastaanottaja hentoisi huomauttaakaan. Tehtävä siis suoritettu, onnea vaan kummisedälle.

Voi kuinka helppoa kaikki olisi ollutkaan jos olisi voinut vain lähettää sähköpostilla onnittelut. Sen olisi voinut lähettää ko. päivänä mihin aikaan tahansa ja vastaanottaja olisi ollut varmaankin yhtä iloinen kuin pahvikortistakin. Helpotan siis kaikkien tuttavieni elämää ja annan näin luvan kaikille jättää onnittelupostikorttien lähettämisen minulle. Sähköposti tulee aina hienosti perille – näin sunnuntainakin :).