Tulokset löytyy osoitteesta: http://suomusjarvensisu.fi/sm2008 ja reittini: http://www.elisanet.fi/rinteet/kartat/Raamaanmaki_180508.jpg. Reitti ei ihan kohdilleen osu, mutta melko hyvin kuitenkin. HaPa:lle ja TuPa:lle kiitos kyydistä ja kyytiseurasta.

Kisapaikalle tullessa valmistautumisaikaa kisaan oli vielä tunnin verran. Sää oli koleahko, ehkä n. 8 astetta lämmintä, pilvistä ja taivaalla vaelteli sateisen oloisia pilviä. Aikaa oli käydä pari kertaa WC:n puolella, laittaa kisakamppeet päälle ja käydä katsomassa edellisen lähtöryhmän yhteislähtö. Mutta sitten pitikin jo melkein heti marssia lähtökarsinaan odottelemaan omaa yhteislähtöä.

Olin ilmottautunut H35 -sarjaan sillä sen ryhmän matka oli vielä siedettävän oloinen 19,6 km. Yleisen sarjan matka oli 26,3 km ja siihen olisi tuhrautunut niin paljon aikaa, että ei ollut mitään järkeä lähteä siihen porukkaan mukaan.

Tämä oli minun ensimmäinen tämänlaatuinen ja -pituinen kisa, joten taktiikasta ja vauhdinjaosta ei ollut mitään hajua. Yleisin neuvo mitä minulle esitettiin oli, että “hyödynnä letkoja, peesaile ja anna muiden tehdä työ, kyllä sun juoksukunto riittää letkoissa pysymiseen”. Itselläni oli taas sellainen kutina, että jos sitä letkoissa viiletetään, niin minä putoan kartalta heti kättelyssä, sillä kovassa vauhdissa en kyllä pysty karttaa seuraamaan. Tarkoitukseni oli sitten peesailla letkassa ainakin ykköselle. Toteutuma oli kuitenkin jotain noiden kahden vaihtoehdon välistä, eli en pysynyt letkassa, mutta en oikein kartallakaan.

Lähtölaukaus kajahti. Repäisin kartan irti lankusta ja lähdin pinkomaan kohti K-pistettä samalla karttaa avaten. Ensimmäiselle rastille ei ollut järin pitkä matka. Muutama oja jonka jälkeen tielle – katsotaan sitten jatkoa tarkemmin. Ennen K-pistettä ehdein jo kastella jalatkin joten sitä oli tossujen kastumista turha enään vältellä. K:lla jo totesin, että tavoiteletka on sitten jo mennyt, sillä edessä juoksi vain naissuunnistajia. Ojat tuli ja tielle päästiin. Sitten tieltä hakkuuaukolle ja metsäkoneuralle. Sain kiinni erään oman sarjalaisen jonka tunnistin samaksi jonka kanssa juostiin yhdessä FinnSpringissä jokunen rastiväli. Ohitin hänet, mutta tajusin pian, että nyt kannattaa peesata, sillä ykkönen oli aika pahon oloisessa paikassa kaveri oli tarkempi suunnistaja kuin minä. Suunnitelma kannatti ja ykkönen löytyi suht. hyvin.

Reitti jatkui perhoslenkkinä ja meidän kahden hengen letka hajosi, sillä kaveri lähti kiertämään perhosta joko eri suuntaan tai ainakin reitinvalintamme oli eri. Kakkonen löytyi suht. hyvin, vaikka rastivälillä tuntuikin siltä, että melkoinen kaarros tuli tehtyä.

Kolmoselle näytti olevan nousua ja ylämäessä tuntui jo hengästymistä. Olo oli vähän epävarma, että onko vauhti liian kova ja selviääkö tätä vauhtia maaliin asti. Kolmonen löytyi kalliosyheröstä huolimatta melko nopeasti.

Mäkeä alas ja tien pitäisi tulla suoraan eteen. Sopiva metsäkoneura löytyi vielä alle ja tie tuli äkkiä eteen. Vähän matkaa tietä pohjoiseen ja takaisin metsään. Edessä olisi jyrkkä nousu jonka laella rasti pitäisi olla. Nousu oli yllättävän jyrkkä ja juoksu muuttui kävelyksi – paukkuja vielä tarvittaisiin. Ihan suoraan en näemmä rastille tullut, mutta onneksi hahmotin sijaintini ja rasti löytyi helposti.

Viitonen olisi jälleen perhoslenkin keskusrasti ja tarkasti oli otettava, sillä ohi mennessä kiinni ei enään näillä taidoilla helposti saisi. Kierrän korkeimman kohdan ja rasti pitäisi tulla “syliin”. Ohi kuitenkin meni ja hukassa oltiin. Onneksi tulin jyrkänteen reunalle ja siitä sain kiinni. Pientä harhailua ja rasti löytyi. Pari minuuttia siinä kuitenkin tuli sössittyä.

Perhosen toinen siipi oli edessä. Rinnettä alas suolle ojien yli ja kohti hakkuuaukkoa. Ojat tuli ja kompassi suunnattiin kohti hakkuuaukkoa (tarkemmalla luvulla olisin välttänyt huonokulkuisen välin, ja mutta kun kiire oli, niin pohjoispuolen selvä polkukierto jäi havaitsematta). Suuntasin kohti hakkuiden välissä olevaa kaistaletta ja siitä ylös kutosrastille (GPS-reitti ei näytä tässäkohtaa ihan oikein).

Kompassisuunta seiskalle. Suunnasta vähän vasemmalle, niin tulisin tiellä sopivasti hakkuuaukon reunaan. Maastoon oli jo muodostunut uria joita pystyi hyödyntämään. Naureskelin mennessäni letkoista puhuneille, sillä kovin oli lyhyt letkat täällä jälkijoukoissa. Pitkään aikaan ei ollut näkynyt samaan suuntaan menijöitä. Ylitin hakkuuaukon ja lähdin kiertämään kalliota. Hieman ennen rastia osuin jälleen uralle joka vei suoraan rastille. Rasti löytyi siten helposti.

Takaisin hakkuun reunaan ja sieltä polulle. Polulta niitylle ja suunnalla kohti kasia. Rasti löytyi helposti sillä pari muutakin oli juuri menossa samalle rastille.

Seuraava olisi taas perhosen keskusrasti ja nyt se oli otettava tarkasti. Alku oli selkeää kallion päällä juoksua. Tiheikkö sekä kalliosyherikkö meinasi jälleen tehdä kolmannen kerran tepposet, mutta onneksi keskusrasti löytyi melko nopeasti.

Edessä oli ensimmäinen pidempi rastiväli. Ensin oli päästävä tältä hankalta kalliolta pois ja ensimmäiselle reitin varrella olevalle tielle. Tielle saavuttuani tankkasin vähän urheilujuomaa ja tein sotasuunnitelman – kompassisunnalla eteenpäin. Rastivälillä olisi 5 tien ylitystä joten niillä tehtäisiin aina uusi suunnitelma. Ensin tuli vastaan metsälinja jota seurasin ja pääsin helposti ensimmäiselle tielle. Jonkun mökkitien päästä metsään ja suunnalla seuraavalle tielle ja samaa suuntaa seuraavallekin tielle. Vähän tietä pitkin ja taas suunnalla seuraavalle tielle. Mökkitien päästä suolle josta löytyi sopi juoksu-ura seuraavalle tielle. Jälleen vähän matkaa tiejuoksua ja mutkasta metsän puolelle. Jyrkänteiden välistä suota pitkin ja rasti löytyi helposti. Tällä välillä olikin jo seuralainen jonka kanssa mentiin tasatahtia. Rastille lähestyminen kuitenkin tehtiin vähän eri reiteillä, ja minulla oli tällä kertaa hieman nopeampi reitin valinta. Tosin rastilta lähdettiin taas samaan aikaan, kun tuhrasin lähtöni kanssa.

Suunta yhdelletoista ja juoksuksi. Valmis juoksu-ura löytyi pian ja sitä seuraamalla rasti löytyi nopeasti.

Muutaman ojan yli, tiheiköiden välistä kalliolle ja tien pitäisi olla hetipian siinä. Tien yli hakkuulle ja sitä pitkin hakkuun takana olevalle kalliolle josta rasti tuli helposti vastaan. Rastilla oli juotto ja siinä tuli vähän syötyä energiapatukkaakin. Rastilta tarrautui mukaan kolmas henkilö (tai itseasiassa me taisimme tarraudua hänen peesiinsä).

Kolmelletoista oli taas pitempi matka ja minä antaudui melko suosiolla kolmikon vauhtiin ja peesailin sumeilematta. Jossain kohtaa oli jopa niin, että en olisi välttämättä osannut kertoa tarkalleen missä mennään, mutta isompi suo toi minut takaisin kartalle. Siirryin letkan kärkeen kun reitti alkoi selkeytyä. Kallion kierto suon laitaan ja tiheikön läpi. Tein vähän omaakin reitin valintaa, mutta loppujenlopuksi rastia lähestyttiin taas kolmistaan. Siirryin taas peesaajan paikalle, kun tuntui, että taas pitäisi oikein osata suunnistaakin. Rastille tultiin kuin köyhdän talon porsaat.

Ryteikön läpi tielle, parin ojan yli ja ylämäkeen. Ylämäessä kaverien askel tuntui painavan ja siirryin letkan kärkeen. Siinä kohtaa tiemme erkanivat eikä enään toisiimme törmätty. En tiedä oliko kovin fiksu veto jättää joukko. Vaikka olinkin seuraavalla rastilla ennen heitä, niin lopputulos olisi ollut varmaankin parempi letkassa.

Rastilta alas tielle ja tieltä ylös seuraavalle kalliolle. Lähdin kiertämään huippua ja etenin takarinnettä pitkin kohti rastia. Jälkeenpäin katsottuna kierto ei ollut järkevä, vaan meno oli aika hidasta ja suoraan olisi ollut selkeämpi mennä. Rasti tuli kuitenkin vastaan, vaikka meno oli aika hidasta. Pari ylimääräistä minuuttia siinä varmaankin meni.

Rastilta lähtiessä tuli ajatuskatkos ja lähdin vähän väärään suuntaan. Tulin alas tielle ja juoksin tietä pitkin lähemmäs seuraavaa rastia joka olisi viimeinen ennen kisakeskuksen varvausta ja omaa juottoa. Rastin löytämisen kanssa ei ollut vaikeuksia.

Kisakeskuksen juotossa heitin mukana olleen juomavyön lanteelta pois pyörimästä. Söin irvistellen yhden geelin ja puolikkaan energiapatukkaa. Juomaa meni vähän liikakin, sillä se alkoi tuntumaan mahassa. Minuutti pari siinä tuli tankattua ja huilittua, ja sitten matka jatkui taas. Seuraava rasti oli heti juottopöytien jälkeen, joten ensimmäinen (ja viimeinen) täysin virheetön rastille tulo oli suoritettu.

Seuraava rasti olisi lähellä mutta syheröisellä kalliolla. Tarrauduin uuden kaverin kannoille ja etenimme rastille yhtä matkaa, jonkin verran hapuillen. Ei ollut kaverikaan enään ihan terässä.

Rastilta alas tielle ja jokunen sata metriä tiejuoksua, kaveri jäi taakse. Suon yli hakkuuaukon reunaan ja ylös kalliolle. Suunnalla kohti rastia. Tiheikön läpi jyrkänteen vierestä ja rinnettä alas. Metsäkonepolun yli ja suolle. Uudelleen metsäkonepolkua pitkin ja tielle. Tiejuoksua ja mutka vasempaan, vilkaisu kartaan ja… liinat kiinni. Eihän tässä mitään mutkaa pitäisi olla… mikä hiton kallio… ei kele en minä tuolla tiellä voi olla. Kartta oikeinpäin käteen mies ympäri ja kiroille pöpelikköön. Tiheikköä ja suota, mutta tuli se oikea kalliokin eteen. Onneksi rastille johti melko selvä juoksu-ura. Iso pummi tehty, varmaankin ainakin 4 min.

Rinnettä alas, tiheikön läpi tielle. Tietä vähän matkaan ja metsän puolelle. Uusi suunta ja isohko kallio pitäisi tulla eteen. Kallion kierto vasemmalta puolen ja iso jyrkänne tuli juuri niinkuin pitikin. Parin ojan yli ja pikkukallio pitäisi olla edessä. Kallio kierretään oikealta ja tiheikössä pitäisi olla rasti 20. Pelto… mikä ..tun pelto tuolla nyt näkyy, nyt on juostu ohi ja kovaa. No ei auta, 21:n kautta 20:lle. uusi suunta ja… niin kartta on näemmä taas kädessä miten sattuu ja peltokin on ihan eri kuin kuvittelin. Rinnettä takaisin ylös ja siellähän se rasti onkin. Iso pummi nro 2, ainakin 5 min.

Seuraava onkin lyhyt rastiväli joten suunnalla tiheikön läpi. Hidasta on, mutta pääasia, että rasti löytyi.

Rastilta alas pellon reunaan. Aukon reunaa pitkin suolle, sieltä kalliolle ja tielle. Suunnitelma oli tämä. Suon reuna löytyi vaikka reitti ei ollutkaan ihan optimaalinen ja suunniteltu. Märällä suolla mättähältä mättähälle pomppiminen sekoitti vähän suunnan ja tiheikössä taas oltiin. Rämpimisen ja väsymyksen jälkeen tie sentään löytyi. Suunnalla, ja uria hyväksi käyttäen seuraavalle tielle. Kalliosyherössä rastia sai taas vähäsen metsästää, mutta löytyi se kuitenkin melko helposti. Rastilla olleet juomanlaskijat olisivat kyllä voineet pitää vähän kovempaa ääntä. Tarkemmalla kartanluvulla olisi huomattavasti parempi reitinvalintakin ollut mahdollista, minuutteja ja voimia olisi säästynyt.

Meno alkoi jo pikkuisen painaa ja ote lipsumaan. Pian rastin jälkeen yritin opastaa eräälle naiskilpailijalle sijaintiamme, mutta tulin vain itse entistä epävarmemmaksi sijainnistani. Kompassi tuntui näyttävän koko ajan väärään suuntaan, mutta luotin siihen kuitenkin ja korjailin suuntaani vähän väliä. Reitti oli aika mutkittelevaa, enkä ollut ollenkaan varma missäpäin tarkalleen sitä samoiltiin. Suunnalla kuitenkin pitäis päästä tielle ja selvitetään sijainti siellä sitten tarkemmin. Tuskastuttavan pitkän tuntuisen matkan jälkeen tie tuli eteen. Sijainti selvisi melko pian eikä se ihan kaukana tavoitellusta ollutkaan. Suunta vain kohti kahden järven välistä kapeikkoa ja sieltä seuraavalle tielle. Kapeikko löytyi helposti ja tielle olisi jyrkähkö nousu. Tielle tullessa joku taas naksahti päässä, sillä lähdin juoksemaan sitä väärään suuntaan. Reilu 100 m tuli juostua väärään suuntaan kun tajusin virheeni. Joten kiroillen takaisin. Muutama sata metriä tiejuoksua ja aukon reunasta ylös. Suo, notkosta toiselle suolle ja avokallioille. Rasti ei ollut siinä missä toivoin, kauheasti ei enään viitsisi turhaan hakea. Pieni kiemura tuli tehtyä, mutta kyllä rastikin löytyi. Jälleen olisi pitänyt olla tarkempi kartan kanssa, sillä itse reitinvalinta ja etenkin valitun reitin toteutus oli ala-arvoinen. Taas kului turhaan aikaa ja hikipisaroita.

Kalliolta alas, ryteikön läpi kohti edessä näkyvää jyrkännettä jonka kiertäisin oikealta. Kallion suuntaisesti kohti oikealla olevaa pienempää kalliota jonka voisi kiertää vasemman kautta. Vähän kaukaa tuli kierrettyä, mutta rasti näkyi kauempaakin jo melko hyvin.

Nopea suunnan otto ja juoksu-uraa loivaa rinnettä alas kohti tiheikköä. Kauempaa näkyi jo kaksi puuta jotka olivat karttaankin merkattu. Rasti oli niiden tuntumassa, joten sen kanssa ei ollut ongelmia.

Vielä suunta kohti viimeistä rastia. Tiheikön läpi niitylle ja sähkötolpan juuresta löytyi viimeinen rasti.

Voimia vielä tuntui olevan joten täyttä ravia loppusuoralle. Maaliviivan yli ja maalileimaus. Huohottaen emitin tarkastukseen, pieni hengityksen pidätys, “OK” sanoi tarkasta, pieni virne naamalle ja huohotus sai jatkua.

Aika heikosti meni. Kolmen tunnin aikaan olisi ollut ihan hyvät mahdollisuudet. Enemmän olisi pitänyt malttaa ja katsoa tarkemmin reitin valintoja. No, enpä ollut ainakaan viimeinen.