Tämän viikon harjoitteluohjelma on ollut vähän väritön. Perusjutut on tullut tehtyä, mutta siihen se on sitten jäänytkin. Hajoituspäiväkirjassa tämän viikon kohdalla on kylläkin yksi harvinainen näky, sillä kahden peräkkäisen päivän kohdalla on pelkkää tyhjää. Perjantaina ja lauantaina en tehnyt yhtään mitään urheiluun liittyvää, paitsi asentelin Jukolan tulospalvelukoneita (joka voi siis sanoa liittyvän urheiluun)… niin ja katsoin minä urheiluruudunkin. Tuollaista kahden peräkkäisen päivän lepoa ei harjoituspäiväkirjasta löynyt edellisen kerran kuin tammikuun 3. – 4. päivinä.
Maanantaina salin lisäksi oli iltarastit Lamminpäässä. Polkuvoittoista menoa tutuissa maisemissa, niin ei sitä kovin paljon suunnistukseksi voinut sanoa. Muutama sellainen rasti oli mitä joutui vähän suunnistamaankin, muuten rastipaikan tiesi karttaa vilkaisemalla. Yhdellä rastilla tosin sekoilin vähän polkujen kanssa, ja siinä tuli parin minuutin haku, mutta muuten sai tykittää täysillä. Lähdin 7 km:n (7,4 km) radalle jotta saisi edes vähän pidemmän harjoituksen, kun tiesin etukäteen, että reitti on helppo ja nopea. Ratamestari oli kyllä nautiskellut rasteja pudotellessa, sillä tuntui siltä, että joka toinen oli harjun toisella puolella ja joka toinen toisella. Yhteisnousua tuli varmaan ihan hyvin. Karttaa en viitsinyt laittaa jakoon, kun siinä ei mitään ihmeellistä ole
Tiistaina hölköttelin töistä hiljaksiin kotiin. Meno maistui ihan OK, eikä kahden edellisen päivän reippaat suunnistukset painaneet.
Kesiviikkona piti tehdä viikon pitkä harjoitus, sillä sunnuntaina olisi Pyynikki-juoksu ja pitkä jäisi muuten tekemättä. Lähtövalmistelut ei oikein mennyt suunnitelmien mukaan, sillä ensin uusi geeli minkä ennen lähtöä söin oli niin pirun pahaa, että pelkäsin että mahakaan ei siittä mönjästä tykkää. Seuraavaksi lopetti “ämpärisoitin” yhteistyön pitkän, yhden kerran mittaiseksi venyneen työjaksonsa jälkeen. Piti siis kuunnella koko matka lintujen laulua ja autojen hurinaa Lapinlahden Lintujen sijasta. Tosin kotona yhteistyö taas soittimelle maistui pienen kiroilun jälkeen. Seuraava pieni haittatekijä matkalla oli pirunmoinen vastatuuli ensimmäisellä 19 km:llä, mutta sitten helpotti. Reitti oli taas sama kuin edelliselläkin viikolla, eli Arboretumin kautta Pyynikin näkötornille, sieltä Tahmelan ja Villilän kautta Nokian keskustaan ja sieltä Kalkun ja Ikurin kautta kotiin. Matkaa tuli se reilu 27 km. Muuten meni ihan OK, mutta vastatuuli tosiaan söi vähän paukkuja, mutta viimeinen 8 km meni aika lentäen kun pääsi myötätuuleen juoksemaan.
Torstaina menin töihin pyörällä, ja takaisin piti tulla autolla. Mutta kun alkoi näyttämään, että autokyytin tuleminen kestäisi, niin sotkin pyörällä takaisin kotiinkinpäin. Pyöräilyn jälkeen kävin vielä 12 km:n juoksulenkillä. Menin rentoa vauhtia sykkeistä välittämättä. Lopussa km:n veto kovaa.
Pe ja La lepoa.
Sunnuntaina oli vuorossa Pyynikkijuoksu. Aamu jo näytti, että päivän juoksukelistä tulisi hyvä. 15:a lämpöasteeseen mittari jaksoi kavuta puoleen päivään mennessä, oli puolipilvistä ja vähän tuulta. Oli siis selvä shortsi+T-paita -keli. Virallista osallistujamäärää en tässä vaiheessa tiedä, mutta kuuluttaja puhui reilusta 600 menijästä. Pelipaikalle tuli saavuttua noin tunti ennen lähtöä ja siinä oli hyvää aikaa hakea numerolappu ja käydä muutama kerta vessassa. Tuttujen kanssa vaihdettiin kuulumiset päivän kunnosta, vähän veryttelyä ja sitten viivalle. Reittiä oli jälleen muutettu sitten edelliskerran. Reittimuutos taitaa olla Pyynikkijuoksun tavaramerkki. Onkohan sitä koskaan juostu kahtena peräkkäisenä vuonna samaa reittiä pitkin – minä en ainakaan ole sellaista päässyt ko. tapahtumassa kokemaan. Alussa ei parantunut vauhtia himmailla, sillä n. km:n kohdalla olisi tämän vuoden ensimmäinen reittimuutos jossa noustaan jyrkästi tiukkaan kapeaan mutkaan ja siinä voi tulla helposti ahdasta. Mutka meni omalta osaltani hyvin joten sitten sai keskittyä vain omaan juoksemiseen. 2,5 km:n jälkeen tuli ensimmäinen tiukempi nousu, kun edessä oli Varalan mäki. Siihen asti vauhti oli ollut reilusti alle 4 min/km, mutta sitten piti vähän toppuutella. Tarkoitukseni oli, että alun jyrkissä mäissä syke ei nousisi yli anaerobisen kynnyksen, mutta se oli näemmä vain haavetta. Ylämäessä porukkaa lappasi jonkun verran ohi, mutta sain varvattua heidän heti mäen päällä tai seuraavassa jyrkässä alamäessä. Alamäen jälkeen reilussa 4 km:ssä oli seuraava jyrkkä nousu. Jälleen himmailin vähän vauhtia ja porukkaa alkoi kertyä kannoille – nyt ei sentään mennyt monikaan ohi. Nyt oltiinkin sitten reitin ehkä korkeimmalla kohdalla ja edessä oli reilu kilometri laskuvoittoista osuutta. Tämäkin osuus oli uutta edellisistä vuosista, sillä reitti kulki Pyynikin harjun pururataa pitkin. Juoksu tuntui vielä rennolta ja suht tuoreen oloiselta vaikka matkaa oli taivallettu jo yli puolenvälin. Seuraavaksi edessä olisi pieni nousu Pyynikin näkötornille jonka jälkeen olisi pitkä pätkä alamäkeä. Alamäessä kantaan tarrautui joku kanssakilpailija ja se tuntui pysyvän sitkeästi perässä. Rosendahlille lasketellessa alkoi jälleen ylävatsalihaksenkramppi pikkuisen ilmoitella itsestään, mutta ei alkanut vielä vaivaamaan liikaa. Rosendahlin jälkeisessä nousussa kantaan tarrautunut kilpakumppani alkoi siirtyä jo rinnalle, kun passasin taas vähän ylämäessä. Ylämäen jälkeen tuli heti lasku minigolfkentälle ja siinä sain pidennettyä sen verran askelta, että kaveri jäi kyydistä. Ratinan sillan kohdilla alkoi sitten kramppi jo tuntumaan sen verran, että viimeisen kilometrin kiriä ei uskaltanut aloittaa. Vauhtia ei tarvinnut kuitenkaan hidastaa ja Ratinan stadionin sisäänmeno alkoi jo näkymään. Viimeisellä parilla sadalla metrillä pystyi vielä puristamaan sen verran, että alle 38 min ajan sain rikottua. Oma kello näytti 37:52, virallisia tuloksia ei ole vielä julkaistu. Maalissa fiilikset olivat todella hyvät, sillä juoksu tuntui todella hyvältä ja rennolta, eikä missään vaiheessa matkaa ollut suurempia ongelmia (paitsi viimeisen kilometrin kramppi). Parin päivän lepo juoksun alle teki hyvää, sekä ylämäkien passailu auttoi varmaa siihen, että jalat toimivat hyvin eikä hyytymistä tapahtunut. Toivoa siis vielä on (jostain).