Viime vuoden Pirkan Pyöräilyn jälkeen uhosin, että seuraavalla kerralla polkisin pitkän matkan (217 km), mutta vähäisten pyöräilykilometrien vuoksi jouduin tyytymään tänäkin vuonna lyhyempään, 134 km:n matkaan. Sää kyllä olisi suosinut vaikka minkä pituista polkaisua, sillä aurinko paisteli pilvien lomasta, tulli ei ollut paha ja lämpökin oli sopiva, alussa 16 astetta ja matkan aikana se nousi vähän päällä kahdenkympin.

Olin arponut itseni alle viiden tunnin menijöiden ryhmään, vaikka viime vuonna aikani oli neljän ja puolen tunnin tuntumassa, mutta alla olleiden kilometrien vähyys vähän laittoi epäilyttämään pystyisikö viime vuoden aikaan pääsemään. Pysähdystaktiikkaa olin muuttanut viime vuoden yhdestä pysähdyksestä kahteen. Tankkauspaikat olisivat Kuru ja Terälahti.

Ensimmäiset kilometrit mentiin sen verran leppoista vauhtia, että Särkänniemen alamäen jälkeen lähdin omille teilleni. Kymmenisen kilsaa sain yksikseni polkea kunnes yksi viiden hengen porukka painoi ohitse, ja minä tarrauduin heidän letkan hännille. Olin viime vuonna hommanut satulaan kiinnitettävän kahden juomapuollon telineen, jonka toimivuutta testasin nyt ensimmäistä kertaa. Minulla oli laitettuna telineeseen kaksi, ehkä hieman liian pienikokoista pulloa, sillä Ylöjärven keskustan ensimmäisessä hidastetöyssyssä molemmat pullot hyppäsivät pois paikoiltaan ja lensivät tielle. Pari sekunttia pohdein kääntyisinkö hakemaan ne, mutta en tohtinut jättää hyvävauhtista letkaa, ja olihan minulla vielä yksi pullo jäljellä – se saisi luvan riittää.

Ylöjärven keskustassa olin letkassani hieman jojossa ja aina välillä sain tehdä tosissani töitä, että pysyin letkan peesissä. Keskustan jälkeen kuitenkin homma helpottui ja pysyin mukavasti kyydissä. Vähän ennen Mutalan juottoa edelläni polkeva alkoi hieman jäämään letkasta, mutta huomasin asian ajoissa ja ohitin hänet ja ajoin muun letkan kiinni. Mutalan huollon kohdalla porukka sitten hajosin lopullisesti. Yksi taisi jäädä huoltoon, yksi jatkoi vanhaa vauhtia ja pari himmasi hieman. Keskinopeutemme oli siihen mennessä 32.2 km/h, joten päätin jäädä himmaajien joukkoon. Jatkoimme siis triona kohti Kurua.

Onneksi kärjessä oli innokas vetäjä, sillä hän suostui vetämään letkaa koko ajan. Itse olin asiaan ihan tyytyväinen ja peesailin kolmikon hännillä. Porukkaa tuli melkoisesti selkä edellä vastaan, ja vilkkaalla Kuruntiellä ohittelujen kanssa sai olla tarkkana, ettei kukaan autoilija karauttanut selkään. Sen verran leppoisaksi vauhtimme oli pudonnut, että jokunen kilometri ennen Kurua iso joukko pyyhälsi ohitsemme. Iskeydyin mukaan tähän ryhmään, jossa oli varmaankin kolmisenkymmentä pyöräilijää.

Kurun huoltoon tultaessa keskinopeutemme oli tippunut hieman alle 32 km/h. Kurun huollossa, noin 60 km kohdalla, tein ensimmäisen pysähdykseni. Hieman tyhjennystä ja hieman tankkausta ja matka jatkui. Huollon jälkeen ei sopivaa porukkaa tuntunut löytyvän. Polkijoita tuli selkä edellä vastaan, mutta en malttanut jäädä heidän kyytiinsä. Muroleen kohdilla takanani oli kyllä letkaa, mutta vetohalukkaita ei tuntunut löytyvän, joten jatkoin omaa tahtiani. Muroleen huollon ohitin pysähtymättä, eikä sieltäkään tarttunut matkaan vetohaluisia.

Selkä oli alkanut vähän vihoittelemaan ja jouduinkin ajelemaan melko paljon pystyasennossa. Toisaalta Kapeen koviin ylämäkiin se sopi ihan hyvin. Mukanani oli jonkin matkaa ollut toinenkin menijä ja sainkin hänet jossain vaiheessa vetovastuuseen. Terälahden huoltoon asti vaihtelimmekin vetovuoroa vähän väliä, joten matkan taittaminen hieman helpottui.

Vähän ennen sadan kilsan täyttymistä oli Terälahden huolto, jossa tein jälkimmäisen pysähdykseni. Jälleen samat rutiinit kuin ensimmäiselläkin huoltopisteellä ja näiden lisäksi vielä takareisien venyttelyä. Ja taas matkaan. Venyttely ilmeisesti auttoi, sillä selkä ei enää loppumatkasta vihoitellut.

Huollon jälkeen sain taas ajella muutaman kilometrin yksikseni, mutta sitten minut sai kiinni pitkä letka ja otin paikkani letkan puolesta välistä. Keskivauhtini oli tippunut jo lähelle 31 km/h:ssa, mutta tämä letka piti sellaista vauhtia, että se alkoi jälleen paranemaan. Nopeusmittari näytti vähän väliä lähemmäs neljääkymppiä, ja välillä ylikin, ja kun ajoimme melkein rengas renkaassa kiinni, niin kaikki keskittyminen meni onnettomuuden välttämiseen.

Pysyin yllättävän hyvin porukassa mukana ja muutaman kerran jouduin vetovastuuseenkin vauhdin kovin paljon kärsimättä. Maaliin tultaessa keskinopeuteni oli noussut jälleen 32 km/h:ssa ja pyöräilyaikani oli 4:06. Lähes täydellinen ilma vielä kruunasi reissun, joten mitään pahaa sanomista ei matkasta jäänyt. Ensi vuonna sitten sille pitkälle matkalle… ehkä.

Oheisen linkin takaa päivän reitti: http://connect.garmin.com/activity/325082096 Sivun auettua, kannattaa valita yläreunasta kohta “Näytä kohteessa Metric”, niin saa näkyviin suomalaisten paremmin ymmärtämiä mittayksiköitä.

Viikon kuva by Tuuli

Kuluneella viikolla jäi salitreenien määrä vain kahteen. Syynä moiseen ei ollut, että lihakset alkaisivat hipomaan jo täydellisyyttä, vaan upeat aamut ovat houkutelleet pihalle. Kahtena aamuuna venytin työmatkan puolentoista tunnin mittaiseksi, kun tein kierron Siuron ja Pinsiön kautta. Myös lauantaiaamuna tein vähän pidemmän pyöräilyn (tosin lenkiksi sitä ei voi kutsua, paremminkin siksakiksi). Alkuperäinen tavoite oli kiertää Säijän lenkki, mutta vesisade yllätti kymmenen kilometrin kohdalla, joten käännyin takaisin. Sade kuitenkin lakkasi, siispä suuntasin reittini kohti Nokiaa. En kuitenkaan uskaltanut lähteä kovin pitkälle, sillä vettä tihutteli vähän väliä eikä huvittanut kastua ihan läpi märäksi, jos oikein kunnon sade alkaisi. Kiertelin siis pitkin Nokian, Länsi-Tampereen ja Ylöjärven katuja sen verran, että matkaa keryi noin 65 km.

Kantapääkin on ollut hyvässä kunnossa. Joskaan ei ihan niin kivuton, kuin edellislauantaina, jolloin se ei oireillut laisinkaan. Mutta kuitenkin paljon parempi, kuin ennen edellisviikon keskiviikon kortisonipiikkiä. Tiistaina tein TaRu:n kanssa reippaahkon kympin lenkin ja perjantaina juoksin työmatkan sekä aamulla että illalla. Lauantaina kävin tekemässä myös kympin saunalenkin. Lähtiessä ei ollut mitään tarkoitusta juosta reipasta vauhtia, mutta parin kilsan jälkeen aloin kiihdyttämään vautia ja jossain vaiheessa sitten päätin kokeilla koko kympin reipasta vauhtia, etenkin, kun jalka tuntui hyvältä. Kymppi meni hieman alle 43 minuutin, joten jonkinmoinen vauhtikestävyys näyttäisi olevan vielä tallella.

Pari suunnistustakin viikkoon mahtui. Keskiviikkona kävin Noki-Rasteilla juoksemassa vitosen lenkin. Se sujui ihan mukavasti. Tosin vitosen reitti on luokiteltu helpoksi, ja se olikin melkoista polkujuoksua. Myös sunnuntaina kansallisissa, Väinänperän keskimatkalla rastit löytyivät, suunnistaja huomioiden, vallan mainiosti. Yhtään isompaa virhettä ei tullut tehtyä, vaikka maasto oli melko pienipiirteistä avokalliota. Hitaasta etenemisestä on se hyöty, ettei pääse kovin nopeasti eksymäänkään. Mutta sain minä kuusi henkilöä taksenikin jätettyä.

Viikon illat ovat olleet melko helteisin ja sama näyttäisi jatkuvan ensi viikollakin. Tämä taitaa tarkoittaa sitä, että aamureenejen suosimistä pitää jatkaa. Sunnuntaina olisi vuorossa Pirkan Pyöräily, joten toivottavasti ainakin silloin olisi poutainen sää, muuten kyllä sade alkaisi kelpaamaan.

Viikon kuva by Tuuli

Onpas outo aika päivittää blogia. Kello ei ole vielä sunnuntaina aamulla seitsemääkään ja näppäimistöä paukutetaan jo ihan tosissaan. Viime viikolla ei päivitystä tullutkaan, sillä kaikki ehtoot meni pihahommissa, kun ulkona oli niin komeat kelit. Nyt päivityksen voi tehdä jo näin aamusta, sillä tälle päivälle ei treeniä ehdi tullakaan, nimittäin päivällä pitäisi käydä Jyväskylässä katsomassa neljäviikkoista ja illalla tuossa lähistöllä 92 vuotiasta.

Siinä kävi sitten niin kuin vähän pelkäsinkin. Ahneella on tunnettu loppunsa. Pari viikkoa sitten kaikki oli vielä niin hienoa ja upeaa, kun pääsi käymään suunnistuskisoissa, ja juoksin jopa samana päivänä töihin ja töistä kotiin. Kantapää oli jo kyllä aiemminkin antanut vähän lisääntyneen kipuilun merkkejä, mutta nyt se alkoi sitten tuntumaan melkein koko lenkin ajan ja normaalissa kävelyssäkin. Sille tuli sittenkin liikaa rasitusta liian äkkiä.

Päätin harventaa juoksukertoja ja lisätä pyöräilyä, kun kerran Pirkan Pyöräilyynkin tuli taas ilmoittauduttua. Mökiltä pyöräilin viikko sitten kotiin ja pari kertaa olen tullut töistä Siuron kautan kotiin (josta tulee matkaa maratonin verran). Kantapään kipu alkoi kuitenkin tuntumaan jo pyöräilykengässäkin, joten aloin taas selailemaan Koskiklinikan lääkäriluetteloa ja varauskirjaa.

Viime keskiviikkona sitten kävin tekemässä sen, minkä olin luvannut itselleni jättää tekemättä enää milloinkaan. Eli taas lykättiin yksi ampulli kortisonia jalkaan. Seuraavana päivänä alkoi jo huomaamaan, ettei normaali kävely enää tuntunut kantapäässä kovinkaan pahalta. Lauantaiaamuna, kun hyppäsin sängystä ylös, niin ihmetys oli suuri, kun nilkka ei ollut jäykkä laisinkaan. Heti päivän ensiaskelista lähtien pystyi kävelemään normaalisti, ilman kipuja. Enpä muista milloin tuollainen tilanne olisi viimeksi ollut.

Lauantai-iltana piti päästä sitten testaamaan jalan kestoa ihan juoksulenkillä. Vajaan 9 km:n lenkin tein ilman minkäänlaisia tuntemuksia kantapäässä. Noin kivutonta lenkkiä en ole tehnyt varmaan ziljoonaan vuoteen. Jalan kunto seuraavana aamuna oli sitten seuraava tarkkailun paikka. Mutta tänäkin aamuna pääsi kävelemään ihan normaalisi heti sängystä noustuani. Tässähän alkaa olla siis toivoa, että tuo jalka voisi tulla joskus vielä jopa ihan kuntoon.

Toinen alkuviikolla tuskia tuottava aihe oli edellisen viikonlopun itikat. Mökillä tuli kaivettua yhtä kantoa maasta shortseissa ja crokseissa. Jotain pirun mäkäriä siinä jaloissa koko ajan pyöri ja ne pääsi syömään jalat melkoisille paukuroille. Sunnuntai meni vielä ihan ok, mutta seuraava yö ja maanantain työpäivä olivatkin sitten melko tuskaa. Jalkoja kutisi niin, että hulluksi meinasi tulla. Töiden jälkeen sain onneksi apteekista helpotusta tuskiini, mutta vielä tiistaina meinasi lenkki jäädä kesken, kun nilkkoja kutisi niin, ettei juoksusta meinannut tulla mitään. Kaikkea sitä joutuukin tässä maailmassa kestämäänkin.

Ao. kuva on Särkänniemen Koiramäen puistosta. Lauantaina tuli poikettua sielläkin, kun olimme Särkänniemi-suunnistuksen talkoissa. On kyllä saatu Koiramäki tosi hienoksi. Suosittelen siellä käyntiä.

Viikon kuva by Tuuli

Tämän vuoden vappuviikko oli yhtä kinderiä. Vapun vuoksi viikkoon mahtui kaksi perjantaita, kaksi lauantaita ja yksi sunnuntai, joten herkuttelut pääsivät vähän lipeemään lapasesta. Kinderiin kuuluu myös yllätys ja sellainenkin viikkoon mahtui, mutta siitä myöhemmin vähän enemmän.

Kuun vaihtumisen kunniaksi juoksulenkkien pituuksia venytettiin vähäsen. Neljä juoksua tuli tehtyä ja yhteensä kilsoja kertyi 44 kpl. Enemmän juoksukilsoja viikon aikana on viimeksi tullut viime vuoden viikolla 11. Myös pisin lenkki, niin ajallisesti kuin matkallisestikin, yli kolmeentoista kuukauteen tuli tehtyä lauantaina, kun juoksin vajaan 14 km / 1:06. Nyt pitääkin kuunnella hieman tarkempaan, että ottiko tuo kantapää normaalia enemmän nokkiinsa tuollaisesta viikosta. Jos ei, niin sama tahti jatkukoot.

Suunnistuskausikin tuli tänään maanantaina avattua. Viimeiset 19 kuukautta onkin harjoituspäiväkirjan suunnistussarake näyttänyt nollaa. Tosin kyllä minä muistaakseni viime kesänä muutaman kerran olin kartta kädessä metsässä, mutta ne kerrat käveltiin ja emitti oli jätetty suosiolla kotiin. Tänään Kaupissa olleilla iltarasteilla oli melkoinen meininki jo heti klo 17, kun saavuimme paikalle. Tuntia myöhemmin kun lähdimme pois, oli iltarastipaikalle johtava tie ihan tukossa, kun porukkaa tuli paikalle aina vaan enemmän. Enpä ole ennen nähnyt moista osallistumisintoa iltarasteilla. Mahtoivatko kartat loppua kesken? Onneksi pääsimme pois alta ennen suurinta ryysistä. Syynä nastareiden jalkaan repimiseen oli, että pitäähän sitä kerran käydä kokeilemassa kompassin toimivuutta ennen ensi viikonlopun kisoja. Tampere Gamesien keskimatkalta onkin tiedossa varmaan mahtava suoritus.

Sitten viikon yllätykseen. Oikeastaan ei se ihan täydellinen yllätys ollut, sillä kerrankin päköpäisyydestä oli hyötyä ja minulle jouduttiin kertomaan, miksi lauantaina ehdottomasti piti Alastarolle mennä. Toisaalta kyllähän sekin on tiedossa, että Kinderistä löytyy yllätys, sisältö vain ei ole tiedossa.

Myös toinen asia yllätyksestä oli sen jälkeen selvä, kun tietoon tuli, että järjestäjinä oli rakkaat ystäväni. Nimittäin se, että tipaton vuosi tulee vihdoinkin päättymään. Paikka, osanottajat ja ohjelma jääköön kertomatta, jottei tule mitään tekijänoikeus, turvallisuus tms. jälkipeliselvityksiä. Mutta kivaa oli, ja juomaa, ruokaa ja ohjelmaa riitti. Tästä suuri kiitos ja kumarrus jokaiselle järjestelyihin osallistuneelle henkilölle sekä muille paikallishallinnollisille yksiköille.

Jäniskevennys vai -pelote

Tapahtui eräänä päivän Vierumäellä.

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme noin klo 7 Scandicin hotellissa. Puolen tunnin sisällä olimme Tuulin kanssa siirtyneet hotellin pienelle, mutta onneksi autiolle kuntosalille. Siellä teimme puolen tunnin salitreenin, jonka päälle löylyttelimme hotellin aamusaunassa.

Saunanraikkaina siirryimme ravintolan puolelle, jossa ahnehdimme (liian) tukevan aamiaisen. Ruokaa tuli syötyä varmaankin kolme kertaa enemmän kuin normaalisti aamulla. Ja olo oli sen mukainen. Lähdimmekin sulattelemaan aamiaista pienelle kävelylenkille, joka kuitenkin venähti melkein puolentoista tunnin mittaiseksi.

Puolen päivän jälkeen lähdimme tekemään juoksulenkkiä Vierumäen kuntopoluille. Talven jäljiltä latupohjat eivät olleet vielä sulaneet täysin, joten paikoin joutui hangessakin tarpomaan. Tein kuitenkin pisimmän juoksulenkkini sitten viime syyskuun. Mittaa lenkille tuli hieman reilu 10 km.

Juoksulenkin jälkeen pikaisesti salaattilounaalle, jonka jälkeen riensimme seuraavaan aktiviteettiin. Tällä kertaa oli vuorossa 45 minuutin venyttely. Venyttelyn jälkeen jälleen vaatteiden vaihtoon ja sitten oli vuorossa tunnin verran keilausta. Keilailun jälkeenkään ei ollut aikaa muuhun kuin jälleen kamppeiden vaihtoon, sillä meillä oli varattuna klo 18 tunnin sulkapallovuoro.

Olikin pitkästä aikaa mukava taas lätkiä sulkista. Siitä olikin jo vierähtänyt vuosi jos toinenkin kun viimeksi oli sulkaa saanut löydä. Hieman varovainen sai jalan kanssa olla, sillä tämä laji on tunnettu akillesjänteiden katkeamisista. Muutama vaarallinen liikkeellelähtö tulikin tehtyä, mutta onneksi ilman vaurioita. Sulkapallon jälkeen oli vielä tarkoitus käydä uimassa, mutta päätimme kuitenkin siirtyä ravintolan puolelle päivälliselle, sillä päivän menot alkoivat jo hieman tuntumaan.

Lauantaille siis mahtui mukavasti aktiviteettia. Muuten viikko sujui vanhan kaavan mukaan salitreeneineen ja parin juoksulenkin merkeissä. Sunnuntaina tuli myös tehtyä 50 km pyörälenkki räntäsateen ja auringonpaisteen säestämänä.

Viikon kuva by Tuuli

Kevään kunniaksi tein pientä ulkonäön muokkausta. En siis itselleni vaan blogisivuilleni. Nyt on tarjolla uudet hienot sosiaaliset nappulatkin. Tosin LinkedIn:ssä näyttää olevan vielä vanha työpaikka, eli se vaatii ainakin päivitystä. Twitterissä en juurikaan käy ja Facebook-päivityksetkin ovat viimeaikoina vähentyneet. Mutta nuo ovat nyt tarjolla, jos jotain sattuu kiinnostamaan. Toinen uutuus sivuilla on viikon kuva by Tuuli.

Välttyäksemme suuremmilta väärinkäsityksiltä, niin pitää hieman tarkentaa viime viikkoista oluen tuhoamistani. Ensinnäkin niitä oli seitsemän, ei kuusi. Minulle on muodostunut alkoholiongelma ja tästä syytä ajauduin alkoholin väärinkäyttäjäksi. Toisin sanoen, olutta ei ole kulunut viime aikoina, joten seitsemän pulloa jouduin kaatamaan vessanpönttöön. Tätä tarkoitin oluiden tuhoamisella. Tipaton 2013 jatkuu siis edelleen.

Reenipuolella ei tällä viikolla ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Tiistaina ja keskiviikkona oli ohjelmassa työmatkajuoksut. Hieman takapakkia juoksenteluun kyllä tällä viikolla tuli, sillä keskiviikon lenkin jälkeen alkoi kantapää kipuilemaan taas hieman enemmän, joten jätin perjantain juoksulenkin väliin. Lauantaina kantapää ei tuntunut yhtään sen paremmalta, mutta päätin kuitenkin käydä ennen mökkisaunaa kokeilemassa kantapään mielentilaa. Hieman yllättävää oli, ettei se tuntunut juostessa laisinkaan kipeältä, joten teinkin sitten 9 km lenkin.

Sunnuntaina pyöräilin mökiltä kotiin. Tai en ihan mökiltä, vaan vasta Koskioisista lähdin polkemaan. Tulin ensimmäiset 8 km autokyydillä, sillä teiden routavauriot olivat sitä luokkaa, ettei maantiepyörällä huvittanut niitä väistellä. Onneksi sunnuntaina ei ollut enää samanlaista myrskyä kuin lauantaina oli, sillä silloin olisi polkeminen jäänyt väliin. Nyt sää oli tosi upea, sillä lämpöä oli vähän vajaat kymmenen astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Lempäälään asti tuulensuuntakin oli melko suosiollinen, mutta sen jälkeen saikin puskea vastatuuleen. 87 kilometriä taittui vajaaseen kolmeen tuntiin, joten tähän kohtaan kautta pyörä liikahti ihan mukavasti.

Viikon kuva by Tuuli

Elämme vaarallisia aikoja. Enkä nyt tarkoita euro-kriisiä tai Talvivaaran päästöjä sen enempää kuin Pohjois-Korean uhitteluakaan. Nyt on nimittäin tosi kriittisen ajat käsillä, sillä hiihtokausi on ohi ja juoksukauden pitäisi alkaa toden teolla. Vaaralliseksi asian tekee se, että tämän viikon juoksulenkit ovat tuntuneet jo niin mukavilta, että nyt on vaarana, että tulee juostua jalat alta. Nyt pitäisi vaan maltaa. Kantapää edelleen hieman oireilee juoksun aikana, mutta mielestäni ei kovin pahasti.

Tälläkin viikolla tuli käytyä neljä kertaa juoksemassa. Kilometrejä kertyi kolmenkympin verran. Olen tosin päättänyt, että huhtikuu mennään vielä näillä määrillä ja vasta toukokuussa nostetaan hieman lenkkien pituuksia (nopeuksia ja kertoja sitten vasta kesällä – jos pystyy). Ja vaikka kuinka juoksupolut kutsuisivat, niin kyllä minä pystyn tämänkin päätökseni pitämään. Sillä pystyin pitämään myös 100 päivän makeiden herkkujen lakonkin, joka päättyi torstaina. Itseasiassa lakko venähti 102 päivän mittaiseksi. Tavoitteeseen painon suhteen tosin en päässyt, mutta loppukoot lakko nyt, ja aloitetaan sitten joskus seuraava.

Vaaralliseksi nämä ajat tekee myös se, että myös maantiepyöräkausi on alkamassa. Perjantaina polkaisin töihin jo maantiepyörällä, sillä sen verran sulat kaikki pyörätiet jo ovat, ja viikonloppuna hiekkojenkin puhdistuis näytti käynnistyneen. Kyllä hybridin vaihto maantiepyörään on kuin vaihtaisi mopoautosta henkilöautoon. Matka etenee vauhdikkaammin ja sitä myöden tilanteitakin syntyy. Vielä en mitään tilannetta saanut päälle, mutta sen kyllä huomasin, että maantiepyörällä joutuu joskus jopa jarruttelemaan. Hybridin jarrukahvaan ei talvella juurikaan tarvinnut koskea.

Sunnuntaina tuli tuhottua 6 kaljaa – reiluun kahteen minuuttiin. Tuollaiseen ei pysty kuin korkeintaan Koffin trukkikuski. Ja heti sen päälle lähdin tekemään kauden ensimmäistä pyörälenkki Siuro-Pinsiö suuntaan. Joku voisi jopa syyttää tankojuoppoudesta, mutta promileakaan en olisi puhaltanut. Ihan shortsikeli ei vielä pyöräillessä ollut, mutta tiet sentään olivat kauttaaltaan sulia ja melko kuivaakin oli. Slikseillä en sentään vielä uskaltanut lähteä matkaan, sillä epäilykseni, että hiekan levittäjät ovat ahkerampia kuin niiden siivojat, piti monessa kohdassa paikkansa. 50 km:n lenkillä tuli tämä maantiepyöräilyvuosi aloitettua.

Nyt on sitten kaikki sukset ja muutkin hiihtokamppeet laitettu odottamaan ensi talvea. Maanantaina kävin viimeisen kerran hiihtämässä. 2500 km meni just ja just rikki, ja maanantain 16 km tuli kerättyäkin vaikeimman kautta. Edellisen päivän lumipyryä ei oltu ajettu, kun kävin Nokian laduilla hiihtämässä. 10 sentin umpihangessa tuli luisteltua seitsemän kilometriä, ennen kuin ajelin autolla sellaiseen paikkaan jossa latukone oli käynyt. Lamminpään laduilla ei sentään tarvinnut mennä umpihangessa, mutta ei luisto ollut yhtään sen parempi. Yhtään ei harmittanut, että hiihtäminen pitää lopettaa.

Vieläkään ei tunnu talven selkä taittuvan, vaikka huhtikuu on jo pitkällä. Tätäkin kirjoittaessa lunta tulee taivaan täydeltä. Hiihtokausi alkaa kuitenkin olemaan jo tiensä päässä, sillä latu on jo monesta kohtaa puhki ja osa alamäistä on vaarallisen jäisiä. Tälle viikolle tuli vielä ihan hyvä määrä hiihtokilsoja. Töiden jälkeen hiihtämään lähtiessä lämpötila on ollut jo yli viittä astetta, joten luisto ei ole ollut kovin kummoinen kostean lumen vuoksi. Kaiken huippu oli torstai, jolloin oli +8 astetta ja lähdin perinteisen suksilla liikenteeseen. Niin tahmeeta keliä kuin tuolloin, en ole aiemmin kokenut, sillä hiihto oli kuin tervassa lykkimistä. Kilsoja ei tullutkaan tuolloin kuin 14 ja tästä syystä viimeisetkin pertsan suksen tuli laitettua kesävoiteisiin.

Viikonlopun aamuhiihdot oli pakkasten ansiosta sen sijaan vauhdikkaat. Tosin baanat alkavat olemaan jo niin jäiset, ettei luisteluhiihto ole niillä kovin rentoa. Myös latujen likaisuus alkaa jo haittaamaan luisteluakin. Paikoin taas ladut olivat tosi hyvässä kunnossa ja auringon paistaessa sitä melkein toivoi, ettei hiihtokausi vielä päättyisikään. No, ei nyt sentään. Kausi nimittäin saattaa päättyä hyvinkin huomiseen hiihtoon, sillä 13 km puuttuu 2500 km:stä ja se saa kyllä riittää tälle kaudelle.

Juoksukausikin alkoi tällä viikolla toden teolla, sillä tein jopa neljänä päivänä pienen juoksulenkin. Tiistaina juoksin töistä kotiin ja keskiviikkoaamuna töihin päin. Perjantaina ja lauantaina tuli tehtyä molempina 6 km lenkki. Tämä olikin toiseksi paras juoksuviikko sen jälkeen, kun olin vuosi sitten akillesoperaatiossa. Keskiviikkona nimittäin oli leikkauksen vuosipäivä. Ei osunut ihan Oravan arvio kuntoutumisaikataulusta kohdilleen, kun hän epäili, että parin-kolmen kuukauden jälkeen pääsisi taas tosissaan juoksemaan. Ei tainnut mennä arvio pieleen kuin vuodella. Tai toivon ainakin, että nyt pystyisi alkaa juoksemaan säännöllisemmin.

Tänä vuonna ei tulekaan, viime vuoden tapaan, aprillipäivänä kerrottua satuja, vaan nyt kaikki on silkkaa faktaa. Minulla oli kyllä joku hyvä huiputus mielessäni tällekin päivälle, mutta olen jo unohtanut sen tässä kuukausien kuluessa, joten jääkööt sitten kirjoittamatta.

Tämäkin viikko on vanhan toistoa, eli hiihtokausi jatkuu ja yöpakkeset eivät hellitä. Luistelutyylistä on tullut nyt ensisijainen hiihtotyylini, vaikka periaatteessa perinteiselläkin vielä pääsisi. Sen verran rapeat ladut ovat kuitenkin olleet, että luistellen kilsoja kertyy ihan huomaamatta. Tänäänkin keli oli niin mahtava, että 30 km:n lenkki tuntui ihan alimittaiselta. Pidempäänkin olisi tehnyt mieli mennä, mutta toinen sauva sanoi osittain työsopimuksen irti, eikä suostunut enää yhteistyöhön somman ja terän kanssa. Viimeinen 17 km tulikin hiihdeltyä tylpällä sommattomalla sauvalla – ei kivaa. Löysin onneksi teräpään ladun varresta ja nyt se hieroo sopua taas sauvan kanssa Battex-liiman välityksellä. Se olisi parempi olla taas keskiviikkona iskussa.

Intoa ja voimia olisi siis tänään ollut vielä pidempäänkin lenkkin. Kaikkia voimiani ei ollut vienyt sunnuntain hiihtolenkki MaSa:n kanssa, vaikka hän yrittikin näännyttää minut ladulla tuoreen SM-kullan tuoman endorfiinin turvin ;). Joillekin 3:39 min/km on rauhallista lenkkivauhtia ja toisille armotonta iskemistä, minut voi luokitella tuohon jälkimmäiseen ryhmään.

Harjoituspäiväkirjaan tuli viime viikolle jopa 11 km juoksua. Reilu vitonen keskiviikolle ja kutonen lauantaille. Etenkin lauantain lenkki meni jo melko kivuttomasti, vaikka alusta olikin lähes koko matkan luminen, sillä mökkitiet eivät ole vielä sulaneet kaupungin pyöräteiden tapaan. Yksi kivuton lenkki ei nyt vielä kesää tee, mutta fiilikset ainakin nousi huomattavasti. Huomenna olisi tarkoitus juosta ensimmäisen kerran kotiin uudesta työpaikasta (8 km), joten saapi nähdä mitkä fiilikset ovat huomenna illalla.