Viime viikolla tuli sitten avattua juoksukausi. 500 m hölkkää toppa-asussa 20 asteen pakkasessa oli ensimmäinen tossujen ulkoilutus sitten kantapääleikkauksen. Kai se juoksua oli, sillä kävelyn määritelmähän on, että liikutaan jalan siten että ainakin toinen jalka on koko ajan kontaktissa maahan ja tuo ei osaltani toteutunut. Vauhti kylläkin oli kävelyyn verrattavissa.

Kivutontakaan ei tuo hölkkä missään määrin ollut, mutta ei nyt ihan hammasta purrenkaan tarvinnut mennä. Jumppa, venyttely ja excentriset harjoitteet ovat jalalle jatkuneet, joten toivotaan, että niistä on edes jotain apua toipumiseen. Myös sisäpyöräily ja kotisalilla rehkiminen on jatkunut.

Talvikin tuntuisi nyt vihdoin ja viimein tekevän tuloaan. Pakkasta ainakin on ollut ihan riittämiin ja nyt näyttäisi luntakin tulevan. Toivottavasti siis hiihtokausi pääsee pian alkamaan.

Kuusi viikkoa operaatiosta takana. Viikolla kävin kantapääni kanssa jälkitarkastuksessa ja leikannut ortopeni oli tyytyväinen työnsä jälkeen ja toipumiseni etenemiseen. Fysiossa kävin myös reilut viikko sitten ja sain uusia hieman vaativampia kuntoutusliikkeitä (kuminauhaa, kyykkyä yms.). Sen verran hyvin on kaikki edenneet, että sain luvan vuoden vaihteen jälkeen kokeilla pieniä pätkiä hölkkääkin kivun sallimissa puitteisssa.

Liukkaita kelejä ei tarvitse ainakaan pelätä, sillä nämä kahdeksan asteen lämmöt ja vesisade kyllä vievät loputkin viikolla sataneet lumet tehokkaasti pois. Eikä ennusteetkaan näytä kovin jouluista keliä ensi viikolle. Juhannuksenakin on ollut kylmempää kuin mitä nyt on.

Treenit ovat jatkuneet edellisviikojen tapaan. Työmatkat pyörällä ja kotona sitten joko salitreeniä tai rullilla pyöräilyä. Eikä tuohon tahtiin taida lähiaikoina olla muutosta tulossa. Joten taitaa blogin puolellakin olla tulossa vähän hiljaisempaa, mikäli jalankaan tilassa ei isompia muutoksia tule.

Neljäs saikkuviikko muuttuikin ensimmäiseksi työviikoksi. Jalka alkoi olemaan jo sen verran hyvässä kävelykunnossa, että en enää kehdannut sairastella kotona. Pitkät istumiset kyllä jäykistivät nilkkaa sen verran, että liikkeelle lähdöt olivat kankeita ja kivuliaitakin, mutta kun vähän aikaa köpötteli, niin tasamaan kävelyt sujuivat ongelmitta.

Työmatkat pystyi pyöräilemään ilman ongelmia, tosin lukkopolkimia en vielä tässä vaiheessa viitsinyt käyttää. Maltillisia sisäpyöräilytreenejäkin tein jo muutaman kerran jo lukkupolkimienkin kanssa, kun kerran kenkä tuntui mahtuvan ihan hyvin jalkaan. Muutama punttitreenikin viikkoon mahtui. Olkapäävaiva vaan hieman rajoittaa millaisia yläkropan liikkeitä pystyy tekemään. Myös koiralenkkejä on tullut jo tällä viikolla tehtyä.

Eli pikkuhiljaa ollaan menty kuntoutumisen kanssa eteenpäin. Ainakin pari viikkoa pitää vielä ottaa melko rauhallisesti ettei takapakkia tule. Ensi viikolla onkin taas aika fysioterapiaan ja sitä seuraavalla viikolla leikkauksen jälkitarkastukseen.

Kolmas sairaslomaviikko alkoi viikonloppuna sataneiden lumien sulamista seuraillessa. Akillesortoosista otin viikonloppuna kantakorokkeen pois ja sisätiloissa liikkuessani jätin koko ortoosin pois käytöstä. Ulkona käydessäni vielä alkuviikosta sitä käytin, mutta lumien sulettua jätin koko muovikengän nurkkaan mököttämään ja alkoin teputtelemaan ulkonakin normikengällä.

Torstaina kävin palauttamassa kyynärsauvat terveyskeskukseen ja sen päällä kävin ensimmäistä kertaa fysioterapiassa kantapäätäni näyttämässä. TeppoS oli positiivisesti yllättynyt jalkani kunnosta ja tavasta jolla pystyin sen kanssa jo liikkumaan. Nilkutusta oli, muttei kovin pahaa. Hän oli myös optimistinen, että kyllä tuolla kintulla vielä juoksulenkillekin pääsee. Sain hieman ultraääntä leikkauskohtaan ja kevyitä jumppaohjeita nilkalle. Mitään exsentrisiä venytyksiä ei vielä saisi tehdä, kevyttä nilkan liikuttelua vain. Nilkutuksesta myös pitäisi päästä eroon.

Viikkoon kertyi 7 tuntia punttitreeniä. Kaikki pääasiassa ylä- tai keskikroppaan, mutta yhtenä päivänä tein jo vähän jalkojakin (niin ettei nilkka rasittunut). Sunnuntaina tein myös ensimmäisen aerobisen treeninkin kun pyöräilin rullilla 52 minuuttia. Nilkka on varmaankin vähän vielä turvoksissa koska pyöräilykenkä hieman puristi, mutta kevyt rullaus, jollainen koko harjoitus oli, ei nilkkaan sattunut yhtään. Näyttäisi siis siltä, että neljän viikon saikku lyhenee viikolla ja menen huomenna jo katsomaan mitä työpaikalla on tapahtunut.

9.11.2015

Klo 7.15: Olen juuri saapunut TAYS:n Lyhki-osastolle, istun odotusaulassa lukemassa kirjaa ja päälläni on sairaalan aina muodikkaat paita, housut ja sukat. Hoitaja noutaa minut ja ohjaa pieneen koppiin, jossa käydään läpi esitietolomakkeet yms. rutiinikysymykset, jonka jälkeen siirryn osaston heräämön odotushuoneeseen jatkamaan kirjan lukua.

klo 7.45: Leikkuksen tekevä erikoislääkäri HH tulee vaihtamaan muutaman sanan ja piirtää suunniteltuun leikkauskohtaan tussilla viivan. Kirjan luku ja vessassa ramppaaminen jatkuu. Olo on ihan levollinen ja lukemiseen keskittyminen onnistuu ongelmitta. Puoli yhdeksältä pitäisi tulla nouto operaatioon.

klo 8.35: Hoitaja opastaa minun leikkauhuoneeseen, jossa käyn makaamaan operaatiopöydälle selälleni. Samalla kun minuun asennellaan tippaletua ja kaikennäköisiä seurantalaitteita hoitaja kyselee jälleen liudan rutiinikysymyksiä. Äkkiseltään kysymyksistä olisi voinut kuvitella, että potilaan pitää kertoa miten toimenpide tehdään. Mutta kyllä siinä vain varmistuttiin siitä, että ollaan yksimielisiä tulevasta toimenpiteestä ja sen kohteesta. Että vasen jalka on oikea jalka…

Letkujen kiinnityksen ja kyselyjen jälkeen huoneeseen saapuu anestesialääkäri, jonka olisi tarkoitus antaa selkäydinpuudutus. Minut käännetään kyljelleen sikiöasentoon. Jotain ongelmia pistojen kanssa on, ja kuulen kun sananvaihtoa käydään jostain selkäydinnesteiden nousemattomuudesta tai jostain sellaisesta. Hankalassa asennossa oleminen loppuu tuskastuttavan pitkän tuntuisen ajan jälkeen.

klo 9.00: Makaan mukavasti mahallani operaatiopöydällä. Vasen jalka on jo ihan tunnoton ja kaikki tuntuisi olevan valmiina leikkauksen alkamiseksi. HH:n tuleminen kuitenkin kestää. Mittari näyttää sykkeeksi viittäkymmentä, välillä allekin, eli mitään paniikki ei ole ilmassa. Varpaita tekisi mieli heilutella, mutta kun ei pysty, niin ajatukset pitää siirtää pois niistä ettei iske paniikki. Jatkan vain odottelua ja hoitajien juttujen kuuntelua.

klo 9.30: HH saapuu saliin vierailevan ortopedin norjalaisen Palsrundin kanssa. En osaa sanoa (onneksi) milloin itse operaatio alkaa, mutta jossain vaiheessa alkaa pieni paukutus kuulumaan ja yläkropassa asti huomaa, että nyt luuta naputellaan pois. Potilaskertomuksessa kerrotaan seuraavaa:

“Kiertämällä verityhjiö 300 mmHg. Vanhaan arveen viilto, jota jatketaan aavistus distalisemmin. Avataan iho ja jänteen liukukudokset. Heti jänteen ja calcaneuksen välistä pullahtaa ärsyyntynyt, paksu retrocalcaneul bursa, joka resekoidaan kokonaisuudessaan. Paljastetaan kantaluun takoa, koko kantaluun kärki/Haglundin alue on erittäin ärtyneen näköinen. Taltalla lyödään reilusti tuo yläkulma pois. Purijalla siistitään reunat. Hemostaasi diatermialla. Haavan sulku kerroksittain ja haavalle V-Loc sulava ommel ja haavateipit.”

klo 10.00: Toimenpide on ohi ja minut pyöräytetään toiseen petiin jolla pääsen heräämöön odottelemaan kotiin paluuta. Aikaa yritin kuluttaa jälleen kirjaa lukemalla, Spotifya kuuntelemalla ja seuraamalla heräämön tapahtumia. Tipasta valui nestettä suoraan suoneen, verenpaineet mitattiin automaattisesti 15 minuutin välein ja sydänkäyräkin tallentui jatkuvasti. Tässä vaiheessa vasta huomasin, että itseasiassa toinenkin jalka oli poissa pelistä. Pehvasta asti alaspäin olin siis ihan tunnoton.

klo 11.30: Hoitajan mukaan jalat liikkuivat sen verran, että sain syödä aamupalaa. En tosin tiedä mihin tuo päätelmä ihan perustui, sillä vasen jalka oli vielä täysin liikkumaton ja oikeakin meni vain koukkuun, mutta varpaat olivat vielä sähkötyksen ulottumattomissa. Pehva ja muutenkin tuo seutu oli täysin tunto pois. Täytyi toivoa, että ei ole vessahätä, sillä pidätyskykyä ei ollut.

klo 12.00: Ensimmäiset suusta laitettavat kipulääkkeet alas. Burana 600:lla lähdettiin liikkeelle. Kipuja tosin ei ollut ollut, mutta ehkä se otettiin vain varmuuden vuoksi.

klo 13.00: Seuraava kipulääke alas. Nyt oli vuorossa 1g:n Banacol. Ei vieläkään kipuja. Oikea jalka alkoi jo liikkumaan hyvin ja varpaitakin pystyi napsuttelemaan. Vasen jalka ja pehvanseutu edelleen poissa pelistä.

klo 14.20: Laitoin Tuulille viestin, että tulee hakemaan minut pois ja tuo kepit mukanaan. Vasen jalkakin oli jo melko hyvin kehissä. Pehvassa ei vielä tuntunut nipistys, mutta lihakset tuntuivat toimivan. Olin istuskellut muutamaan otteeseen sängyn reunalla eikä huonoa oloa ollut tullut. Hoitajan kanssa olitiin kokeiltu jo oikealla jalalla seisomista ja kotihoito-ohjeet oltiin käyty läpi.

klo 15.00: Tuuli tuo kepit ja pääsen kokeilemaan vessassa käyntiä. Hyvin lorisi, joten kanyyli pois kädestä, kantakorotettu akillesortoosi jalkaan ja olin valmis kepittelemään kotiin.

Ilta meni sohvalla makaillessa ja televisiota katsellessa. Isompia kipuja ei ilmennyt. Otin klo 20 Burana-annoksen ja klo 21 Banacol-annoksen. Yöksi suositeltiin otettavaksi vahva kolmiolääke, mutta jätin ottamatta nuo mömmöt, koska kipuja ei ollut eikä muutenkaan vituttanut.

10.11.2015

Ensimmäinen yö meni ilman kipuja. Pysytyin nukkumaan hyvin, vaikka välillä hereillä olinkin ja kuulostelin jalkaa. Aamulla sama setti lääkkeitä kuin illallakin.

Päivän aikana aika paljon lepäilyä, mutta jonkin verran myös pystyssä. Päivällä sama lääkeannos kuin aamulla, mutta illalla 2 x 400 Burana.

11.11.2015

Yö taas ongelmitta. Melkein koko päivä jalkeilla. Kipuja ei tullut, mutta jalassa hieman enemmän turvotusta. Lääkitys aamulla ja illalla 2 x 400 Burana.

12.11.2015

Vieläkin hengissä.

15.11.2015

Ensimmäinen klenkkaviikko kohta takana päin. Tosi hyvin on mennyt. Oikeita kipuja ei ole ollut oikeastaan laisinkaan. Pientä jomotusta aina silloin tällöin. Viimeiset lääkkeet otin perjantaiaamuna. Pystyssä olen ollut melko paljon vaikka liikkuminen on hidasta ja hankalaa kantakorotetun akillesortoosin vuoksi. Se kuvaa hyvin ortoosin hankaluutta, että kepeillä on nopeampi edetä kuin ilman niitä.