Treenivuosi 2014

Jos Suomi on ollut tämän vuoden taantumassa, niin eipä tässä voi itsekään kauheasti kehuskella saavutuksillaan. Kaikin puolin surkea treenivuosi on ollut ja siitä hyvästä painoakin on tullut enemmän kuin itsetunto antaisi myöden. Vaikka vuoteen mahtui viiden kuukauden mittainen yhtenäinen tipaton jakso, niin sokeroidut viikonloput olivat sitäkin makeampia. Uudenvuodenlupauksia en tee, mutta jonkin näköinen ryhtiliike on nyt tehtävä. Viitisen kiloa pitäisi saada painosta pois .Sen saavuttamiseksi onkin aloitettu jo seuranta, joka tosin ei ole vielä tuonut minkäänlaista tulosta. Joulun pyhistä tuli hieman takapakkia tavoitteeseen ja tuskin nämä uudenvuodenvapaatkaan helpottaa tilannetta… mutta heti loppiaisen jälkeen sitten.

Surkealla vuodella oli surkea aloitus. Hiihtokelejä ei tullut sitten millään. Helmikuussa pystyi parin viikon ajan suksimaan, mutta siihen se sitten jäikin. Pirkan hiihtokin jouduttiin perumaan ensimmäisen kerran historiansa aikana. Hiihtokilsoja kertyi ainoastaa parisen sataa.

Alkuvuotta haittasi myös jalkavaivat, jotka estivät lähes täysin juoksemisen. Vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana juoksukilosja kertyi alle 70. Salilla tulikin käytyä sitten sitäkin ahkerammin. Lähes joka päivä tuli EasyFitissä poikettua joko salin tai pyöräspinningin puolella.

Alkukeväästä aloin käymään myös fysioterapiassa tuon jalkani kanssa. Nilkkaa naksuteltiin joka kerta auki ja se alkoikin tulemaan sellaiseen kuntoon, että taas pääsi vähän juoksuakin kokeilemaan. Huhti-toukokuussa tulikin jo jonkin verran enemmän juoksukilometrejä, mutta se leikki loppui ennenkuin ehti kunnolla alkamaankaan, sillä akillesjänteen kiinnityskohta alkoi kipuilemaan sen verran pahasti, ettei juoksusta tununut tulevan mitään. Hain kipuihin taas jälleen vähän kortisoniakin, mutta huonolla tuloksella.

Alkukesästä aloin säästelemään jalkaani kesäloman Sveitsin rastiviikkoa silmälläpitäen, enkä käynyt kesä-heinäkuussa juuri yhtään juoksemassa tai suunnistamassa, Jukolan viestiä ja paria muuta kisaa lukuunottamatta. Kuntoa pyrin pitämään yllä maantiepyörälenkeillä.

Sveitsin reissun jälkeen suunnistukset loppuivat täysin paria kertaa lukuunottamatta. Myös juoksut olivat todella vähissä, kun kantapäävaiva ei tuntunut hellittävän. Myös pihasaunaprojekti vei aikaa ja paukkuja sen verran, että intoa ei riittänyt kuin maantiepyörälenkeille. Myös Tuulin työttömyyden loppuminen vähensi aamusalikäyntejäni, kun piti tehdä Sisun kanssa lenkkiä. Reenit olivat siis aika vähissä.

Syksyn tullen kävin vielä kertaalleen ortopedilla valittamassa vaivojani, mutta mitään ratkaisua ei keksittyä. Juoksua ei tarvinnut jättää pois ohjelmasta, joten loppuvuodesta aloin uhmaamaan kipeää kantapäätäni ja aloin keräämään lisää juoksukilometrejä. Marraskuun puolivälistä asti alkoikin taas viikkokilometrimäärät olemaan ihan kohtalaisissa lukemissa. Ja joulukuussa tulikin jo 270 km, joka on yli neljännes koko vuoden juoksumäärästä. Jalka ei ole juoksentelusta tullut kuntoon, mutta eipä juuri huonompaankaan suuntaa ole mennyt.

Syksyllä hain myös lisämotivaatiota harjoitteluun uusilla leluilla. Uusi maastopyörä toi vähän vaihtelua maantiepyöräilylle. Myös uusi harjoitusvastus maantiepyörälle toi mahdollisuuden pyöräillä kotona sisätiloissa pimeän ja kylmän kauden aikana. Toivottamasti myös joulupukin tuoma Polarin V800 sykemittari tuo uutta intoa ja seurantaa harjoitteluun.

Numeroina vuosi 2014 oli seuraavanlainen:
– punttisali: 92 kertaa eli n. 92 tuntia
– pyöräspinning (salilla ja kotona): 92 kertaa, 87.5 tuntia
– pyöräily (työmatka, maantie, maasto): 4740 km, 230 tuntia
– suunnistus: 115 km, 18.5 tuntia
– hiihto: 210 km, 16.5 tuntia
– juoksu 1005 km, 81.5 tuntia

Näiden lisäksi on kirjaamaton määrä köpöttelyä Sisun kanssa, mutta sitä ehkä on kertynyt kuitenkin toista sataa tuntia.

Ensi vuodelle ei ole mitään sen kummempia tavoitteita. Tuntuu vähän siltä, ettei tuon jalan kanssa pääse kauhean kovaa treeniä tekemään, mutta pysyisi nyt edes tässä kunnossa missä se nyt on. Hiihtämään kun pääsisi enemmän kuin viime vuonna, joskin alkuvuosi ei näytä yhtään lupaavalta. Päivä kerrallaan edetään ja katsotaan mitä eteen tulee.

Viikon kuva by Tuuli
Viikon kuva by Tuuli

Hyvien aikojen lepoviikko

Illat pimenevät ja sitä myöden saunaraksahommatkin vähenevät. Eli ehtii taas vähän paremmin treenaamaankin. Tai no, paremmin ja paremmin. Harjoituspäiväkirjaan kertyi noin 11 tuntia liikuntaa. Onhan se nyt ihan hyvin jos vertailee viime kuukausien määriin, mutta jos tarkastelee vanhoja hyviä aikoja, niin lepoviikon määrissä mennään.

Juoksukertoja kertyi neljä kappaletta, mutta kilsoja vain n. 45. Tein molempina salipäivinä vielä illalla Sisun kanssa juoksu lenkin ja tästä syystä kertoja tuli noinkin monta. Sunnuntaiaamun lenkki tuli tehtyä Alastaron lumisissa maisemissa, kun tultiin juhlimassa äiteen synttäreitä jo lauantaiehtoona. Sisu pääsi nukkumaan taas vierassänkyyn meidän kanssamme ja piti huolen siitä, ettei yön aikana lämpöä ja jalkoja puuttunut. 30-kiloista velttoa roikaletta ei ole kovin helppoa potkia jalkojen päältä pois lämmittämästä.

Juoksujen, punttisalikertojen ja työmatkapyöräilyjen lisäksi tuli parina aamuna tehtyä kotona myös sisäpyöräilytreeni. Noista se kertyi tämän viikon kalorinkulutukset. Plussamerkkiseksi kuitenkin taisi viikon kaloritasapaino jäädä, sillä sunnuntain pikkujouluateriasta ja lauantain ristiäiskekkereistä tuli saatua sellainen kalorimäärä ettei kuihtumaa ole päässyt.

Kesäkuulumisia

Nyt kun syksyn illat pimenevät kovalla vauhdilla, niin kesälaitumien asukit ajetaan sisätiloihin märehtimään kesän tapahtumia. Pölykerros pyyhkäistään monitorista ja näppäimistöstä vaihdetaan hapettuneet pariston tuoreisiin. Taas näpytyttää. Tässä onkin vierähtänyt historiallisen pitkä blogiton kausi. Piti oikein lukaista uudelleen viimeisin päivitykseni, jotta muistuu mieleen, mihin sitä viimeksi oikein jäätiinkään. Ja aika kauashan sitä jäätiin.

Projektien kesä on takana, mutta projektit jatkuvat edelleen. Aikaa vievimpiä projekteja keväällä ja kesällä oli Sisulle aitauksen tekeminen, puiden kaatelu ja autotalli-varaston sisäremppa. Nämä olivat talvella jo tiedossa olleita projekteja. Kesällä tuli sitten vielä yksi projekti lisää, pihasaunan rakentaminen.

Nyt puut on pilkottu, koira pysyy pihapiirissä ja autotalliakin kehtaa esitellä, mutta puukiuas ei vielä lämpiä. Sen verran paljon saunan pohjan kanssa sai (saa) jumpata, että rungon pystytys ei ole vielä päässyt kunnolla vauhtiin.

20140704_180751

20141018_135341

Jalkatilanne ei ole kauheasti loppukeväästä muuttunut. Fysioterapia tosin taisi auttaa, sillä nilkka ei ole enää ollut samalla tavalla kipeä kuin talvella ja keväällä. Loppukeväästä alkanut akillesjänteen kiinnityskohdan kipuilu sen sijaan on jatkunut koko ajan ja rajoittaa juoksukilometrien keräämistä. Pari kertaa kesällä hain kantapäähän kortisoniakin, mutta laihoin tuloksin. Nyt kortisonikortti on käytetty ja pitää keksiä muita keinoja. Käyn lähiaikoina vielä toistamiseen kuvauttamassa kipukohdan, jos sieltä vaikka kuitenkin löytyisi jotain uutta. Muuten ei ole paikkojen kanssa ollut ongelmia.

Juoksukilometrejä ei siis ole kauheasti kertynyt, vaikka Sisun kanssa onkin jokusen kerran aamulenkkejä tullut hölkkäiltyä. Tosin viime viikkoina ei ole Sisuakaan oikein aamujuoksut kiinnostaneet vaan olen joutunut yksin pimeille aamupoluille.

Myös salikäynnit ovat kesäloman jälkeen jääneet vähiin. Kun Tuuli pääsi taas töiden makuun, niin minä olen joutunut pitämään koiralle aamuisin seuraa mahdollisimman pitkän aikaa. Salille pääsee vain kun Tuuli tekee etätyöpäivän, eli 1-2 kertaa viikossa. No toisaalta saunan pohjia tehdessä on voimaharjoittelua tullut ihan riittävästi.

Iltarastit ovat jääneet tänä kesänä väliin tyystin. Ainoa kerta kun iltarasteilla olin oli kerta kun itse olin järjestelytiimissä mukana. Kauden ensimmäinen kisa tuli suunnistettua kesäkuun alussa Tampere Gamesissä. Siellä tuli tehtyä myös suunnistusurani ensimmäinen sprinttikisasuoritus (tulos oli myös sen mukainen). Samoihin “geimeihin” kuului myös kaksi muuta metsäsuunnistusosakilpailua, jotka menivät kutakuinkin vanhaan tuttuun tapaan. Nämä olivat myös ensimmäiset kisani PunKu:n seurassa.

Seuraava suunnistus olikin viikkoa myöhemmin, Kuopion Jukolassa. Siellä menin vielä Alastaron ressujen väreissä. Kuopion kallioilta ja kivikoista tuli selvittyä omasta mielestäni ihan mallikkaasti, ei siis mitään kauhean isoa pummia tullut tehtyä.

Kesän ehdoton kohokohta oli Sveitsin rastiviikko heinäkuun lopulla. Tuosta tapahtumasta voisi kirjoittaa vaikka ihan oman bloginsakin, mutta menköön nyt tässä samassa tiivistettynä versiona. Maastoista saa parhaan kuvan kun käy katsomalla YouTubesta videoita hakusanalla “swiss-o-week 2014”. Jalkaa oli säästelty koko kesä tätä reissua silmällä pitäen, mutta niillä korkeuskäyrillä ja kivikoilla ei kivuilta voinut välttyä.

100 (1)

Kaikki osakilpailut pystyin kuitenkin suorittamaan hyväksytysti ja oma tavoitteeni, sadan joukossa eikä huonoin suomalainen, tuli myös täytettyä, tosin äärimmäisen niukasti. Viikkoon sisältyi kuusi osakilpailua joista yksi oli sprintti Zermattin kylässä ja loput keski- tai pitkiä matkoja kylää ympäröivillä vuorilla. Korkeutta oli parhaimmillaan lähes 3000 m ja korkeuskäyrää kartoilta löytyi ihan riittävästi. Kisapaikoille kuljettiin koppihisseillä tai junalla, joten maisemiakin tuli ihan kivasti nähtyä, mikäli ei ollut sumua.

Isojakin pummeja viikkoon mahtui, mutta joka kerta vuorilta pois päästiin. Säät olivat kisa-aikoina pääosin ihan hyvät, vaikka melkein joka päivä johonkin aikaan vettä satoikin. Suomen helteistä ei Alpeilla päässyt nauttimaan sillä mittari oli yleensä vain hieman toisella kymmenellä.

Seuraava suunnistus Sveitsin jälkeen oli vasta pari kuukautta myöhemmin. Eikä yhtään vähempää kuin SM-viestissä. Enpä ole aiemmin juurikaan SM-starteissa ollut, mutta nyt piti uhrautua kun muuten ei PunKu:n H110-joukkuetta olisi saatu kasaan. Melko penkin alle oma suoritukseni meni, joten ei siitä sitten enempää. Tuli ainakin varmistettua ettei ensi vuonnakaan joukkueeseen valita kuin äärimmäisessä hädässä.

Suunnistuskauden todennäköinen päätös tuli rämmittyä lokakuun puolen välin tietämissä Ruotsin puolella 25mannassa. Ensimmäinen manna-reissu sujui ihan mukavasti. Mitään isompaa hakua ei tullut, vaikka hyvät mahdollisuudet sellaiseenkin oli. Märkä ja mutainen maasto kallioineen toi oman mausteensa kisaan, josta koko 25-henkinen (tai 24) joukkueemme sai hyväksytyn suorituksen. Varmaankin märin koskaan suunnistamani kilpailu vaikka sää oli mitä mainioin.

Pyöräilykesäkään ei ollut ihan suunnitellun kaltainen. Sääolot haittasivat osittain menohaluja (kylmää tai kuumaa tai märkää), mutta myös kesän projektit ja reissut vähensivät pyöräilykertoja.

Pyöräilykalustoa tuli kuitenkin hommattua lisää. Ensinnäkin hommasin talvikautta silmälläpitäen tietokoneeseen liitettävän harjoitusvastuksen. Nyt voin pyöräillä omalla maantiepyörälläni sisätiloissa ja ruudulta näkee kaikki tarvittavat treeniarvot. Moottori jarruttaa menoa kun pitää simuloida ylämäkeä, joten pyöräilykokemus on “täysin” aidon tuntuinen. Nyt laitteella on tullut tehtyä pääosin vain 40 minuutin aamutreenejä, mutta kun illat pimenevät entisestään ja räntää alkaa ripsimään, niin sitten pitää alkaa polkemaan ihan tosissaan.

WP_20140823_001

Kesällä kun tuli myytyä vanha hybridi-pyörä pois ja nyt kun maantiepyörä on varattu sisäpyöräilyyn niin jollain sitä piti työmatkatkin polkea. Siihen piti sitten hommata uusi pyörä, joka tuli olemaan 29″ maastopyörä, vaikka uutta hybridiä lähdinkin ostamaan.

Olen aina ollut skeptinen omasta innostani pyöräillä maastossa, mutta nyt täytyy myöntää, että olen jossain määrin innostunut tuohon pyöräilymiljööseen. Siinä on vähän samaa kuin aikoinaan alkoi suunnistamaan maantiellä juoksun rinnalla. Maantiepyörällä pääsee reippaasti, mutta maastossa on teknisempää ja rentouttavampaa.

WP_20140914_09_54_54_Pro

Kyllä se kesä vaan vilahti taas äkkiä ohitse ja syksykin on jo kohtapian kääntymässä talven suuntaan. Täytyy vaan toivoa, että talvesta tulisi lumisempi kuin viime talvena, jottei tarvitsisi koko aikaa sisällä pyöräillä, sillä kyllä siihenkin varmaan jossain vaiheessa tympääntyy.

Ei näpytytä

Onpa jäänyt blogi vähän paitsioon viime aikoina. Kun ei oo mitään sanottavaan, niin parempi olla silloin hiljaa. No eipä nytkään ole mitään maailmaa mullistavaa, mutta kun ulkonakin melkein sataa, niin istahdetaan nyt vähäksi aikaa taas koneen ääreen.Suunnistusrintamalla on kylläkin vähän tapahtunut, sillä KooVee:n edustuspaita on vaihtunut Punkalaitumen Kunnon riukuaitaiseen paitaan (tosin paitaa ei vielä ole). Urheiluruutuun asti ei kuitenkaan tämä seurasiirtouutinen yltänyt. Muutenkin suunnistuskausi on osalta käynnistynyt, sillä viime keskiviikkona tuli käytyä ensimmäisen kerran tänä vuonna iltarasteilla. Nokirasteilla kävin hierrättämässä kantapääni auki upouusien IceBugien kanssa. Samalla reissulla tuli myös ilmi, että Emit-kortti oli ottanut itseensä suunnistamattomuuteni, eikä suostunut enää toimimaan. No, kausi on nyt ainakin jollain tavalla avattu.

Juoksupuolella jatkuu sama virsi. Eli nilkka jatkaa kiukutteluaan vaikka antaakin jonkin verran juosta. Olen käynyt nyt puolisentoista kuukautta hölkkäilemässä joka toisena päivänä. Vauhdit ja matkat ovat olleet maltillisia, sillä yhtään kokonaan kivutonta lenkkiä en ole vielä päässyt tekemään. Joten odotellaan jalan kuntoutumista, ennen kuin aletaan tekemään laadukkaita treenejä. Joillain lenkeillä on mennyt ensimmäiset 4-5 kilometriä siten, että jokainen askel sattuu, mutta onneksi viimeiset lenkit ovat menneet jo vähän vähemmillä kipukilsoilla.

Fysioterapiassa olen käynyt viitisen kertaa. Joka kerta on naksuteltu nilkkaniveltä auki ja kyllä se tuntuu menevän aina vähän parempaan suuntaan. Kotijumppaohjeitakin olen yrittänyt noudattaa, mutta saapa nähdä tuleeko siitä ikinä enää kunnollista. Kantapään yksi limapussi on alkanut taas myös kiukuttelemaan ja olenkin päättänyt hakea siihen pienen piikin, sillä ko. vaiva haittaa jopa vähän kävelyäkin.

Pitemmät pyöräilylenkit ovat jääneet vielä vähiin tänä keväänä. Toukokuun takatalvi on vähän hillinnyt ulkopyöräilyhaluja, mutta eiköhän nuo aamut ala kohta lämpiämään, niin pääsee taas tekemään pidempää lenkkiä työaamuinakin. Nyt on pitänyt vain turvautua sisäpyöräilyyn.

Viikon kuva By Tuuli.
Viikon kuva By Tuuli.

 

 

Sisukasta menoa

Jalan juoksukestävyyttä on taas alettu kokeilemaan ihan tosissaan. Joka toinen päivä on vedetty tossu jalkaan ja lähdetty hölköttelemään joko Sisun kanssa tai ilman. Muutama yli kympin lenkkikin on jo takana, eikä nilkka ole niistä normaalia enempää kipeytynyt. Lenkin jälkeisenä aamuna jalka on pahimmillaan, mutta toipuu suht hyvin seuraavaan lenkkiin mennessä. Ehkä parista fysio-kerrasta on ollut jotain hyötyä.Vauhdit on tosin vielä hakusessa. Tosin en ole mitään vauhtilenkkejä yrittänytkään vielä tehdä. Hieman alle viittä pääsee melko rennosti, kun yksin juoksentelee. Jos Sisu on matkassa mukana, niin silloin mennään reilusti päälle viittä. Melko hyvin Sisu juoksentelee rinnalla, mutta silloin tällöin alkaa muu kuin juoksu kiinnostamaan. Silloin muuttaa meno koiran repimiseksi pois pöpeliköstä hajujen perästä.

Pyöräilyssäkin olen siirtynyt kesäaikaan. Nastarenkaat on vaihdettu pois ja sen myötä ensimmäinen rengasrikkokin on jo tullut koettua. Myös maantiepyörällä on muutama kerta työmatka tullut tehtyä. Pidemmät maantiepyörälenkin odottavat vielä lämpimämpiä kelejä.

Pyörän renkaan vaihdon ihanuuskin tuli siis taas koettua. Eikä mennyt ihan putkeen. Kävin ostamassa uuden hienon takarenkaan ja kauhealla ähellyksellä sain sen paikoilleen samalla, kun vaihdoin rikkoutuneen sisäkuminkin. Sitten huomasin, että renkaassa oli pyörimissuunta ja tietysti se meni väärinpäin. Ei muuta kuin rengas pois kauhealla väännöllä vanteelta ja kääntö ympäri ja takaisin vanteelle. Ja tietenkin siinä rytäkässä sain sisäkumin rikki, joten ei muuta kuin rengas taas irti ja sisäkumi vaihtoon. Taisi siinä muutama äänekäs kirosanakin kaikua autotallin seinille, mutta viimein sain renkaan paikoilleen ja ilmankin pysymään. Aina ei mene ihan helpoimman kautta.

Viikon wuh-wuh -kuva By Tuuli.
Viikon wuh-wuh -kuva By Tuuli.

 

Kengurun loikka

No niin, nyt löytyi nilkkaongelmiini syy. Kävin kaksi viikkoa sitten uudelleen magneettikuvissa ja viime viikolla sain tietää, että kyllä nilkasta vikaa löytyy. Vaivan nimi on hyperos peronos syndrooma. Vaiva on Suomessa harvinainen eikä niitä ole havaittu kuin pari tapausta ennen minua.

Onneksi Tampereelta löytyi ulkomailta ko. osaamista hakenut ortopedi, ja olinkin hänen leikkauspöydällään eilen (sain nopeasti jonkun peruutuspaikan, kun ei kuulemma Kenian poika ehtinyt tulemaan). Ko. syndroomassa alempaan nilkkaniveleen muodostuu luunokka, joka kalvaa keskimmäistä nilkkajännettä. Samaan aikaan, jos on ottanut kortisonipiikkejä nilkan seudulle, saattaa koko nilkkajänne hankautua olemattomiin, jonka seurauksena jalkapöytä romahtaa. Ja minun nilkalleni on käynyt juuri noin.

Leikkauksen yhteydessä kyseinen luunokka hiotaan tasaiseksi ja keskimmäinen nilkkajänne poistettiin kokonaan. Jänne olisi pitänyt korvata nimen omaan oikean käden peukalon koukistajajänteellä, jotta kehon tasapaino säilyisi (leikattu nilkka oli siis vasen). Halusin kuitenkin ehdottomasti, että jänne otettaisiin vasemmasta peukalosta, sillä käytän suunnistaessani peukalokompassia juuri oikeassa peukalossa ja ko. peukalon puuttuminen haittaisi suunnistusta melkoisesti.

Ortopedi ehdotti myös kikkaa, jolla saisin tulevaisuudessa hyvin kimmoisuutta ja vauhtia juoksuuni. Pitäisi kuulemma vain leikata pois myös alempi nilkkajänne ja korvata se kengurun häntäjänteellä. Erityisesti rengashäntäkalliokenguruiden häntäjännettä kannattaa käyttää sillä niissä on eniten voimaa. Innostuin asiasta ja jänteen vaihto tehtiin samalla leikkauskerralla. Itseasiassa ko. siirros tehtiin molempiin jalkoihin. Näitä jänteenvaihtoja kuulemma tehdään Australiassa useita kuukaudessa, lähinnä kenialaisille. Se minua tosin vähän ihmetyttää, mistä leikkaava lääkäri löysi niin pikaisesti kyseisen eläimen jänteitä, mutta samapa tuo.

Nyt tässä odotellaan, että leikkaushaavat paranevat ja sitten heti treenaamaan uusia jänteitä. Maratonaikojen pitäisi parantua ko. operaation ansiosta 20%:lla. Kuntoutusjakson aikana kannattaa kuulemma syödä runsaasti kasviksia, sillä ne ovat kenguruidenkin ruokaa ja vähentää näin ollen siirrettyjen kengurunjänteiden hylkimisreaktiota. Ruokavaliossa kannattaa suosia myös silliä sekä juoda kuravettä päälle. Loikkimisiin.

Nilkan naksuttelua

Taas kerran kokeillaan miten jalka kestää juoksemista. Nyt kun kerran kuvat ei näytä mitään vikaa eikä lääkäritkään löydä jalasta mitään, niin sitten varmaankin pitää vaan juoksennella. Fysioterapeutti sentään havaitsi nilkassa jäykkyyttä ja liikkumattomuutta. Vähän aikaa hän nilkkaa väänteli ja käänteli, ja rutina vaan kuului. Tämän toimenpiteen jälkeen nilkan liikkuvuus parani, vaikkei se ihan täydellinen kuulemma vieläkään ole.

Olen nyt sitten fysiossa käynnin jälkeen tehnyt viisi 7 – 8 km juoksulenkkiä Sisun kanssa. Rauhallista hissuttelua nuo lenkit ovat olleet, mutta tyhjää parempi sekin. Hirveästi muutosta en kyllä huomaa nilkassani tapahtuneen, mutta ehkä se ei ole ihan niin kipeä lenkkiä seuraavana päivänä kuin aiemmin, mitään ihmeparantumista ei ainakaan ole tullut. Toisaalta ei yksi fysio kesää tee, vai miten se sanonta nyt menikään. Täytyy vaan jatkaa annettuja jumppaohjeita ja käydä ensi viikolla näyttämässä uudelleen jalkaa, jospa sieltä löytyisi vieläkin jotakin paikoilleen naksuteltavaa.

Koirauutisia wuh-wuh. Sisun juoksuaitaus alkaa valmistumaan. Tänä viikonloppuna pienillä virittelyillä alue saatiin sen verran “tiiviiksi”, että Sisu uskallettiin päästää jo koko päiväksi pihaan yksikseen pyörimään. Onneksi se ei ole tajunnut kokeilla riukuaidan kestävyyttä ja rakoja, sillä niistä se ainakin pääsisi halutessaan livahtamaan pihasta ulos. Täytyy nyt toivoa, että viimein sata metriä verkkoa tulisi pian, niin voisi karkurin jättää täysin huoletta ulos pyörimään. Myös routa voisi nurmikolta pikku hiljaa hävitä, niin saisi tehtyä viimeisen pätkän riukuaitaakin.

Viikon kuva By Tuuli
Viikon kuva By Tuuli

 

Tappavan täsmällistä

Olen tässä miettinyt, että minun ei kannata ajautua kovin huonoihin väleihin kenenkään kanssa. Tai ainakaan niin huonoihin, että tämä joku haluaisi päästää minut päiviltä. Meikäläisen eliminointi nimittäin onnistuisi melko yksinkertaisesti, päivärytmini on sen verran vakio, että ei tarvitse kuin esimerkiksi odotella jossain pusikossa pyörätien varrella tiettyyn aikaan ja posauttaa kiväärillä päähän.

Salamurhaajaa helpottaakseni, tässä arkipäivieni ohjelma. Kello soi 5:30. Ylös nousen 2 minuuttia myöhemmin ja raahaudun pesuhuoneeseen pukemaan pyöräilykamat päälle. Kodinhoitohuoneen avattuani Sisu ryntää jalkojen välistä ulko-ovelle ja tahtoo pissalle. Talviaamuina pissa (Sisun) tulee joko lipputangon juurelle tai tuija pensaaseen joten ulkoilutus ei kestä kuin 2 minuuttia, kesällä minuutin kauemmin, koska pissa tehdään metsän puolelle. Tämä aikaero kompensoituu kuitenkin pukemisajassa, sillä kesäaikaan pukeutuminen sujuu nopeampaan.

Sitten koira sisälle ja itse pöntölle. Pönttöaika on 4-7 minuuttia, eli tässä kohtaa aamun aikataulu vaihtelee eniten. Hampaiden harjaus ja keittiöön. Puuro on pöydässä noin 5:48, riippuen pönttöajasta. Puuron syömiseen, loppujen kamojen pukemiseen ja pyörän ottamiseen varastosta kestää 13 minuuttia, eli poistun pihasta muutaman minuutin yli klo 6. Jos näin ei ole, niin jotain poikkeavaa on tapahtunut, jonka seurauksena aamurutiinit ovat sekaisin ja tästä syystä melko varmaan unohdan jotain kotiin. Täten koko aikataulu kusee pahasti, kun joudun palaamaan takaisin hakemaan sen puuttuvan jutun.

Pyöräreittini kulkee Tukiaistenmaan pyörätietä kohti Käyräkujan 90 asteen mutkaa, ja siitä Mastontietä kohti Ylöjärven keskustaa. Tälle välille ei kannata kuitenkaan jäädä minua kyttäämään, sillä Mastontiellä ohitan aina kaksi pyöräilijää ja yksi tulee vastaan, myös kaksi koiran kusettajaa on tuolloin liikkeellä ja bussi hurauttaa ohi, joten tarkka-ampujalla on suuri mahdollisuus jäädä kiinni verekseltään ja pakomatka voi jäädä lyhyeksi.

Keskustasta käännyn Hartuntielle ja siitä Koulupuiston läpi ja Vaasantien ali Ulkoilijantielle. Ja siinä on se paikka, jossa kannattaa toimia. Kun käännyn Ulkoilijantielle, niin joudun ottamaan vauhdin pois ysikympin mutkaan tullessani, mutkan jälkeen on pieni ylämäki, jossa joudun vaihtamaan pienemmälle vaihteelle, ja kun vaihtajakin vielä yleensä tässä kohden sohlaa, niin vauhti putoaa melko pieneksi.

Ulkoilijantien varressa on joku, olisikohan lämpölaitos tai joku semmoinen, jonka katolle pääsee varmaankin helposti. Olen tuossa kohdassa klo 6:18, eli kun kiipeää klo 6:13 katolle, niin ehtii hyvin vielä vetämään hermosauhut ja ottamaan hyvän ampuma-asennon. Muutaman minuutin odotus ja tule suoraan kohti kiikaritähtäintäsi. Tarkka osuma keskelle päätä (mieluummin yläpäätä) ja se on siinä, et voi missata. Sinulla on hyvin aikaa purkaa aseesi ja tulla pois katolta ja poistua pois paikalta. Suosittelen poistumista Aron rantaan päin, sillä toiseen suuntaa lähtiessäsi voit törmätä kahteen mieheen, jotka ulkoiluttavat kultaista noutajaa tai punaiseen autoon, joka kääntyy lukion pihaan.

Jos kuitenkin kavahdat asetta, niin myrkyttäminen on toinen vaihtoehto. Olen nimittäin EasyFitin salilla klo 6:25. Ja täytän juomapulloni pukuhuoneen invavessassa klo 6:29. Jos asennat paria minuuttia aiemmin hanaan jonkun myrkkykapselin, niin tulos on taattu. Toivottavasti käytät jotain nopeasti vaikuttavaa ainetta, sillä ei viitsisi turhaan tehdä aamutreeniä, jos kerran vähän myöhemmin kupsahtaa.

Mikäli tämäkään vaihtoehto ei miellytä, niin seuraava vaihtoehto on vasta iltapäivällä, sillä kun pyöräilen salin ja työpaikan välin klo 7:36 – 7:43 on liikennettä jo se verran, ettei kannata riskeerata operaatiota.

Töistä lähden klo 16:06. Kotimatkani kulkee Huurretietä, Soppeentietä ja Kolmenkulmantietä kohti Leppiojankatua. Suosittelen että odotat minua Koukkujärventien ja Kolmenkulmantien risteyksessä parkissa ja varmistat kummalla pyörällä olen liikenteessä. Jos olen maantiepyörällä, niin joudut hommiin minuutin aiemmin, kuin jos olisin vanhalla Nishikilläni reissun päällä. Ko. risteyksestä kohtaan, jossa vaihdan Leppiojankadulla maantien reunasta pyörätielle, siten että joudun ylittämään tien on matkaa kaksi kilometriä eli pyörästä riippuen siihen menee aikaa joko 4 tai 6 minuuttia, myös vastatuuli kannattaa ottaa huomioon. Eli olen tuossa tien ylityskohdassa noin 16:19. Jasperin hallin kohdalla nostat vauhdin sataseen ja reilusti tömäytät päälle, kun olen ylittämässä tietä.

Suosittelen kuitenkin toimimista aamulla, sillä silloin on pienempi mahdollisuus jäädä kiinni. Nuo tiellä tehdyt jutut on aina vähän riskialttiimpia ja niissä voi jäädä kitumaan. Älä myöskään masennu, mikäli ensimmäisellä kerralla et onnistu, sillä seuraavana päivänä on samanlainen uusi mahdollisuus. Hmm… pitäisiköhän sittenkin siirtää herätyskelloa vartin verran jompaan kumpaan suuntaan…

Viikon kuva By Tuuli
Viikon kuva By Tuuli

Terve?

Nyt on sitten käyty röntgenit ja magneetit läpi ja vierailtu pariin otteeseen ortopedilla. Kuvia on katseltu ja jalkaa on väännelty ja käännelty. Ja lopputulos on, että nilkka on täysi kunnossa, ei mitään vikaa. Että mitä siinä valitat. Ainoa vika, mikä siinä on, ettei se kestä juoksemista. Joku tässä ei nyt ihan täsmää.

Seuraavaksi kokeillaan fysioterapeutin taitoja ja mikäli sieltäkään ei löydy apuja, niin sitten pitää mennä jo varmaankin psykologille. Sieltä viimeistään saa avun nappien muodossa, sillä vitutus alkaa muuttumaan jo masennuksen puolelle. Ei vaan, juokseminen ja suunnistus onkin ihan perseestä, ja nyt on ainakin hyvä syy olla harrastamatta niitä.

Onneksi talvikin oli tällainen, ettei suksia tarvinnut juurikaan kuluttaa. Kapulat on nyt laitettu jo kesävoiteisiin eikä kilsoja kertynyt kuin pari sataa kilometriä. Eipä tarvinnut siis laduillakaan hikoilla.

Pyöräilykelitkin ovat vielä sen verran vilpoiset, ettei maantiepyörääkään oikein viitsi kaivaa esiin. Pyörätiet ovat kyllä vielä sen verran kovassa sepelissä, ettei siellä renkaan kovin pitkää matkaa ehjinä säilyisikään.

Nyt kun vielä saisi tulevina viikkoina koiran juoksuaitauksen valmiiksi, niin ei tarvitsisi enää koiralenkeilläkään käydä. Sitten voisi hommata kunnon tv-tuolin ja alkaa löhöämään siinä ja aloittaa vaikkapa oluiden maisteluharrastuksen.

Viikon wuh-wuh -kuva By Tuuli
Viikon wuh-wuh -kuva By Tuuli

Takaisin sisälle

Tällä viikolla sukset vaihtuivat taas spinning-pyörään. Viikon verran pystyi hyvin hiihtelemään, mutta nyt on taas laduilla sen verran jäistä ja märkää, ettei suksimaan tee edes mieli. Eli pitää vaan tyytyä sisäliikuntaan. Tässä alkaa jo pikkuhiljaa toivomaan, ettei sitä lunta enää tulisikaan, sillä jos Pirkan hiihto tullaan järjestämään, niin kilometrejä on sen verran vähän alla, että se ei tule olemaan kovinkaan helppo nakki.Toinen syy, miksi toivon Pirkan perumista on, että tuo nilkka ei varmaankaan tule kauheasti reissusta tykkäämään. Torstaina kävin ortopedille nilkkaani näyttämässä ja sen käynnin tavoite, eli suositus magneettikuviin, toteutui. Tohtorin vahvin epäily oli, että peroneusjänne olisi haljennut (http://www.soy.fi/sot-lehti/1-2006/10.pdf), mutta kaikki tuo on nyt vielä spekulointia ennen kuin kuvista näkyy todellinen ongelma. Mutta jotenkin googlausten tulokset viittaavat huolestuttavasti juuri tuohon vammaan.

Viikon wuh-wuh -kuva By Tuuli.
Viikon wuh-wuh -kuva By Tuuli.