Pari viimeistä viikkoa on mennyt vähän huonoilla juoksukilometreillä. Toisaalta juoksemattomuuteen on ollut kohtuullisen hyviä syitäkin. Perimmäinen syy on ollut eilen, lauantaina Jyväskylässä juostu puolimaraton, jota silmällä pitäen on tullut vähän vähennettyä treenimääriä. Muutenkin antennit ovat olleet vähän herkemmässä ja luulotaudin seurauksena on ollut kaikennäköistä ennennäkemätöntä akillesjännevaivaa ja flunssan oiretta. Onneksi kaikki oireet menivät luulotaudin piikkiin ja viivalle pääsin suht koht täydessä iskussa.
Jyväskylän reissuun jouduin lähtemään yksikseni, koska Tuuli tuli viime metreillä flunssaan, joten hänellä ei luulotaudista ollut kyse. Viikon mittaan sääennuste starttihetkelle oli vaihdellut melkoisesti, mutta onneksi ruletti pysähtyi suht hyvään sektoriin, sillä lämpöä oli 9 astetta ja taivas oli puolipilvessä. Jos keli olisi ollut ihan täydellinen, niin tuulta olisi voinut olla hieman vähemmän.
Alkuveryttelyssä alkoi hieman arvelluttamaan, että olisiko tankkaus mennyt hieman yli, sillä maha tuntui puolituntia ennen lähtöä vielä melko täydeltä eikä vessareissutkaan olleet tuottaneet haluttua tulosta, vaikka ruokailusta oli kulunut aikaa jo nelisen tuntia. “Tunti ennen banaaniakaan” en uskoltanut syödä ja viimehetken geelinkin sai jättää reppuun.
Klo 15.15 lähtökarsinassa oli tuhatkunta puolikkaalle lähtijää, mutta itse pääsin kuitenkin helposti pujahtamaan ihan lähtöviivan tuntumaan. Lähtöpaukku tuli hieman yllättäen, mutta ainakin viivan tuntumassa kaikki oli sen verran hereillä, että matkaan päästiin sujuvasti. Muutaman sadan metrin jälkeen olin viidentoista ensimmäisen joukossa ja kärkikin oli vielä ihan nenän edessä. Piti siis alkaa heti tarkkailemaan kelloa, ettei vauhti lähtisi käsistä.
Tarkoitukseni oli lähteä heiman alle 4 minuutin vauhtia, maksimissaan 3:55:n. Jos vauhti nousisi tuota kovemmaksi, niin sitten himmattaisiin. Ensisijainen tavoitteeni oli alittaa oma M40-sarjan ennätykseni, joka on vuodelta 2015, 1:24:16. Toissijainen tavoite oli alittaa se reilusti, muttei niin reilusti, että lähtisin riskivauhdilla liikenteeseen.
Omalta osaltani asetelmat vakiintuivat melko pian lähdöstä. Puolentoista kilometrin kohdalla yksi juoksija tuli ohitseni, jonka perässä juoksin pari sataa metriä, mutta sitten päätin mennä omaa vauhtiani enkä jäänyt hänen peesiinsä. Juoksu tuntui rennolta ja jopa suht helpon tuntuiselta joten fiilekset tuntuivat hyvältä ja juoksusta pääsi nauttimaan.
Noin 8 kilometrin kohdalla tuli jälleen yksi juoksija ohitseni ja tein saman päätöksen kuin ensimmäisenkin kohdalla, eli annoin hänen mennä ja jatkoin omaa vauhtiani. Kilometriaikani olivat olleet tähän mennessä kaikki alle neljän minuuttia, lukuunottamatta kuudetta kilometriä, jossa noustiin reitin “pahin” nousu ja tuolloin vauhtia oli tasan neljä.
Vähän yhdeksännen kilometrin jälkeen oli minun vuoroni tehdä ohitus. Toki ohituksia oli tullut tehtyä ensimmäisellä kierroksella paljonkin, mutta ne olivat maratonin juoksijoita. He olivat lähteneet matkaan jo kello 12, joten ihan kärkipään menijöitä he eivät olleet. Ensimmäinen kierros meni aikaan 41:23, eli keskivauhti oli 3:55.
Toinen kierros alkoi vielä ihan hyvillä fiiliksillä ja juoksu oli edelleen suht rentoa. Yhdentoista kilometrin kohdalla peesiini tuli kolmikko, jolla tuntui olevan kanssani samanlainen vauhti, joten he jäivät perääni juoksemaan. Kahdentoista kilometrin kohdilla kolmikko otti vetovuoron ja jäin heidän taakseen peesaileen. Sen verran hyvän oloista heidän juoksunsa oli, että pelkäsin jääväni heidän vauhdistaan piankin. Etenkin kun itselläni alkoi vähän vatsa oireilemaan, taisi tulla sittenkin hieman ylitankattua, niin kuin alkuverkassa vähän tuntui.
Pysyin kuitenkin kolmikon mukana ja pian huomasin taas vetäväni kvartettia. Noin neljäntoista kilometrin kohdalla alkoi tuntumaan palleassa pientä krampin oireita. Pari sataa metriä se hieman paheni ja kiroilinkin muulle ryhmälle asiasta ja pelkäsin, että homma jää pian kesken. Juoksu tuntui kuitenkin edelleen muuten hyvältä ja kilometrivauhditkin olivat ihan suunnitelman mukaisia.
Vaihtelin hieman juoksuasentoa ja hengittelin vähän aikaa syvempään ja pian krampin oireet alkoivat häviämään palleasta. Fiilis parani huomattavasti eikä vauhtia tarvinnut himmata yhtään. Mutta seuraavat kilometrit kuulosteltiin tarkkaan, mitä pallean seudulla tapahtui. Onneksi ei mitään kriittistä.
Noin 18 kilometrin kohdalla reitti kääntyi siten, että edessä oli vastatuuliosuus. Ryhmämme oli kutistunut kolmeen eikä vetohaluisia oikein löytynyt, joten minä lähdin tuulen halkojaksi. Homma muuttui heti raskaammaksi, jaloissa alkoi painamaan ja meno alkoi tuntua väkinäiseltä. Onneksi pari kilsaa ennen maalia ryhmästä tuli toinen keulille, mutta eipä tainnut peesistä olla juurikaan apua, kun tuuli oli vaihtunut sivuvastaiseksi.
Noin kilometri ennen maalia aloin kehittelemään loppukiriä ja ottamaan viimeisiä sekuntteja ajasta pois. Apuna oli pari kilpailijaa, jotka menivät noin viitisenkymmentä metriä edempänä. Ja sain kuin sainkin rutistettua viimeisellä sadalla metrillä noiden kahden ohi.
Kelloni pysähtyi aikaan 1.22.36. Keskivauhti oli 3:55 ja -syke 164, maksimisykkeen ollessa 183. Tavoite tuli saavutettua ja sen lisäksi pääsin vielä pokkaamaan M40-sarjan ykköspystiä. Jos aikatavoite tuli saavutettua, niin myös se tavoite, ettei paikat hajoaisi tuli saavutettua. Mikään paikka ei krampannut, akilles oli kunnossa eikä muitakaan vaivoja juoksun jälkeen ollut jaloissa. Ainoa mikä otti itseensä oli maha, joka on edelleenkin tätä kirjoittaessa hieman sekaisin ja polttelee. Eli jotenkin tankkaus meni varmaankin pieleen. Mutta kaikin puolin muuten olen tyytyväin suoritukseen ja tästä on hyvä siirtyä ensi vuonna hakemaan tulosta M45-sarjasta.
Asiasta toiseen. Tämä kirjoitus oli muuten ns. juhlakirjoitus, sillä blogini täytti tällä viikolla 10 vuotta. Silloin tuli kirjoitettua ensin pari jaarittelukirjoitusta, mutta ensimmäinen treeniraportti oli karhunkierroksen juoksusta.