Tämä viikko on otettu juoksun osalta erittäin kevyesti, sillä sunnuntaina oli edessä Pirkan hölkkä. Edellisen kerran olen ko. tapahtumaan osallistunut vuonna 2006, joten jo oli aikakin taas osallistua syksyiseen “juoksuiloitteluun”. Syynä moiseen taukoon on ollut, että aina syksyllä on ollut jalat niin huonossa kunnossa, että kisaamaan ei ole päässyt. Nyt kaikki näytti vielä perjantaihin asti hyvältä, mutta torstaina Valmetin juoksukoulussa ole ohjelmassa vetoharjoituksia ja menin sitten tekemään vedot vähän liian kovalla vauhdilla, että sain taas jalkani kipeäksi. Perjantaina ja lauantaina en käynyt juoksemassa, joten asian karmeus selvisi vasta sunnuntaiaamuna, kun olin ilmoittautunut Pirkkaan ja aloin tekemään alkuveryttelyä. Reiden lähentäjät, takareidet ja myös pohkeet olivat edelleen torstaista sen verran kipeät, että koko osallistuminen alkoi jo ennen lähtöä kaduttamaan. Ajattelin jo, että nyt taitaa tulla ensimmäinen keskeytys juoksukisoissa ja olinkin jo varautunut laittamaan tähän blogi-kirjoitukseen otsikoksi “DNF”.
Matkaan kuitenkin lähdettiin ja ihan eturivin tuntumasta. Sää oli sen verran viileän oloinen, että olin pukenut pitkät trikoot ja yläpäässä oli lämpökerraston paita ja sen päällä t-paita. 7 asteen lämpöön tuo oli ihan hyvä valinta ja kun aurinkokaan ei paistanut koko matkan aikan, niin ei liian kuumakaan tullut. Onneksi kunnon vesisateeltakin vältyttiin vaikka jossain kohtaa pientä suhjua tulikin.
Kolme ensimmäistä kilometriä juostiin asfalttia pitkin ja tuona aikana, ainakin omalla kohdallani juoksuasetelmat vakiintuivat jo melko hyvin. Kärjessä pyyhälsi neljän hengen porukka. Vähän heidän jälkeen tuli reilun kymmenen hengen ryhmä ja minä sitten vähän jäljessä heistä. Eli polkuosuuksille lähdettäessä olin parinkymmenen ensimmäisen joukossa.
Viiden kilometrin kohdalla ohitin yhden naisjuoksijan ja kuuden kilometrin kohdalla, jossa oli ensimmäinen juotto hän ei enää ollut aivan perässäni. Juoton jälkeen alkoi kapeampi polkuosuus, mutta koska sain yksin painella menemään, niin vauhdin sai myös itse määritellä eikä toisten kantapäitä tarvinnut varoa. Tässä vaiheessa juoksu tuntui ihan hyvältä, vaikka kovin rullaavalta meni ei tuntunutkaan.
Kymmenen kilometrin kohdalla, vähän ennen Rutajärven huoltopistettä eteeni ilmestyi yksi selkä, joka läheni hyvää vauhtia. Juotossa sain hänet kiinni, mutta koska pysähdyin itse ottamaan pari suolakurkkua ja urheilujuomaa, niin en päässyt juottoasemalla hänestä vielä ohi. Mutta juuri ennen Rutajärventielle tuloa, noin 11 km:n kohdilla, sain ohituksen tehtyä.
Edessä oli nelisen kilometriä nousuvoittoista ja mäkistä tiepätkää. Osuudella oli kolmas juotto, jossa otin mukillisen mehua. Mehusta kolmannes meni suuhun, kolmannes naamalle ja kolmannes rinnuksille. Vähän matkaa oli siis kaikin puolin makea olo. Muuten olo alkoi tuntumaan jo tuskaiselta. Meno alkoi tuntumaan väkinäiseltä ja jaloissa alkoi tuntumaan enemmän kuin tässä vaiheessa vielä olisi saanut tuntua. 20 km oli vielä edessä. Juosta jaksoi, mutta jalat tuntuivat tönköiltä. Tieosuudella oli sen verran pitkiä suoria, että näin edessäni menevän ryhmän, mutta siihen oli jokunen sata metriä matkaa, eli ihan heti sieltä ei tulisi ketään selkä edellä vastaan. Taakseni en uskaltanut edes katsoa.
Matkan puolen välin tiennoilla oli noin kolmen kilometrin suht haastava polkuosuus. Polkuosuudelle lähtiessä keskivauhtini oli 4:18 min/km, mutta sieltä selvittyäni keskari oli tippunut 4:24 min/km:iin. Tosin ainakin yhdellä toisella oli vielä enemmän haasteita ko. pätkällä, sillä tällä pätkällä ohitin erään Annemari Kiekaran (o.s. Sandell). Tämä meriitti oli ihan pakko mainita. Ennen tätä olin mennyt taas varmaankin viisi kilometriä yksikseni eikä Annemarikaan jäänyt minun seurakseni juoksemaan, vaan ohituksen jälkeen yksinäinen meno jatkui jälleen.
Taivalpirtin huolto oli noin 20 km:n kohdilla ja sinne tullessa söin mukanani olleen ainoan geelin. Huollosta pikaisesti vettä päälle ja matka jatkui. Pienen polkuosuuden jälkeen reitti jatkui isomman hiekkatien reunaa pitkin. 23 km:n kohdilla alkoi takaa kuulumaan teputusta ja 24 km tolpalla Kiekara nappasi minut kiinni. Seuraava kilsa siinä mentiin rintarinnan ja muutama sanakin vaihdettiin. Odotin vaan, että missä vaiheessa hän lähtisi menemään menojaan. Mutta yllätyksekseni, kun käännyimme taas polkuosuudelle ja Vormiston juotolle, niin hän jäi taakseni ja eroa alkoi taas tulemaan enemmän.
Suolijärven lenkkipoluille saavuttaessa eteeni oli ilmestynyt jälleen yksi uusi selkä ja 26,5 km:n kohdalla olleessa alamäessä rullailin hänen ohitseen, ja sain jätetty samantein. Alamäkien paukutus alkoi jo tuntumaan melkoisesti jaloissa, mutta pelkäämiäni kramppeja ei ollut vielä ilmaantunut, vaikka jalat olivat jo melko lopussa. Hervannan ylämäissä hieman hellitin vauhtia, mutta muuten yritin pitää hyvää rytmiä päälle, enkä antanut kivun haitata.
Hervannan huoltopisteellä en enää ottanut mitään vaikka matkaa olikin nelisen kilsaa maaliin. Jalat alkoi nyt ihan tosissaan painamaan ja kolmenkympin jälkeen oikeassa pohkeessa tuntui vähän krampin oireita, mutta onneksi se ei napannut kiinni. Loppukilometreillä oli onneksi jonkin verran laskupätkiä, ja muutenkin sain vähän kiristettyä tahtia. Lopussa tosin oli vielä jonkinlainen nousu, mutta kun matkaa ei ollut enää kuin pari sataa metriä, niin siinä uskalsi jo vähän riskillä jatkaa ylivauhtia.
Maalissa oli ajassa (oman kellon mukaan) 2:22:02 matkan ollessa 32.75. Keskivauhti oli siis 4:20 eli juuri se mitä olin lähtenyt tavoittelemaan. Toiveissa kuitenkin oli, että olisin vähän paremmalla keskarilla päässyt läpi, mutta lähtöpaikalla olleisiin tuntemuksiin nähden oli ylipäätään ihme, että tulin maaliin asti. Ja 11 vuoden takainen ennätyskin parani melkein 6 minuuttia. Eli jonkin näköinen torjuntavoitto tämä nyt kuitenkin oli. M40-sarjassa olin 2., joten kauden podium-putki sai jatkoa. Kokonaiskisassa olin vähän toisella kymmenellä (lopullisia tuloksia ei ole vielä julkaistu).