Odotukset viimeiselle lomaviikolle olivat korkealla. Viikonlopun Tunturisuunnistuksesta oli selvitty. En tiedä voiko sanoa, että selvitty kunnialla, mutta selvitty joka tapauksessa. Myös pienestä flunssan poikasesta olin ottanut niskaotteen. Selätetty sitä vielä ei oltu, mutta tokenemaan päin oli. Myös tulevan viikon sääennuste Kiilopäälle näytti ihan kelvolliselta, eli treeniolosuhteet olivat siltäkin osin kunnossa.
Maanantain juoksulenkki kulki pääosin hyväkuntoisia latupohjia pitkin. Pieni pätkä oli melko rakkaista, ja siinä km-vauhti tippuikin aika lailla. Reilun 12 km lenkin jälkeen juoksin vielä Kiilopään huipulle ja takaisin. Täytyy myöntää, että melko hapokas oli tuo huiputus tuollaisen alkulenkin jälkeen. Mutta hyvä treeni joka tapauksessa tulevan viikonlopun kisaa silmällä pitäen. Nousumetrit olivat 400 m luokkaa.
Tiistaina teimme aamupäivästä Tuulin kanssa yhdessä noin 30 km maastopyörälenkin Kiilopään maastoissa. Illalla tein sitten vielä juosten reilun 14 km:n saunalenkin. Tuolla lenkillä nousumetrejä oli noin 150 m. Päälle savusauna ja tunturipurossa pulikointi tekivät tosi kutaa koko kropalle.
Keskiviikkona oli vuorossa 15 km juoksulenkki. Jälleen Kiilopään ympäristössä. Alkumatkasta tuntui jo edellisten päivien juoksentelut kintuissa väsymyksenä, mutta jokusen kilometrin jälkeen homma alkoi taas kulkemaan. Tällä kertaa nousumetrejä oli noin 210 m. Noin vertailuksi, niin kotona normaalilla lenkillä nousua on 60 m luokkaa. Eli hieman enemmän jalat saavat näillä lenkeillä kuormitusta.
Torstaina täytyi sitten ottaa jo vähän rennommin, jotta jalat ehtisivät palautumaan lauantaihin mennessä. Teimme siis yhdessä Tuulin kanssa jälleen pelkästään maastopyörälenkin. Tuuli vuokrasi fatin, jolla hän pysyikin huomattavasti paremmin vauhdissa mukana, kuin omalla 26″ maasturillaan – minulla 29″ maasturi. Ajoimme Kiilopäältä ensin Luulammille, josta latupohjaa pitkin Rumakuruun ja sielä Saariselän keskustan tuntumaan. Tuolla viimeisellä välillä nousimme vähän tunturin puolellekin. Nykyään nimittäin Saariselän merkatuilla urilla on sallittua myös pyöräillä. Tämän jälkeen nousimme “takakautta” Kaunispäälle, josta laskettelimme asfalttia pitkin Saariselän keskustaan ja sieltä Laanilan kautta takaisin Kiilopäälle. Matkaa kertyi maratonin verran ja aikaa kului 3 ja puoli tuntia.
Perjantai olikin sitten lepopäivä, sillä siirryimme Kiilopäältä Pyhätunturille, jossa lauantaiaamusta olisi juostavana TunturiKymppi. Tuo oli TunturiMaratonin yhteydessä juostava “pikamatka”, jossa noustavaa oli hieman päälle 400 m. Matkan varrelle mahtuu mm. portaita niin ylös kuin alaskin päin, suota ja rakkaa. Sää oli onneksi mitä mainioin moiseen suoritukseen. Aurinko oli pilvessä, mutta vettä ei satanut. Lämpöä oli 17 astetta.
Aikatavoitetta oli vaikea laittaa kun ei kovin hyvin tiennyt kuinka hitaita pätkiä reitillä oli. Olin hieman kuitenkin katsonut edellisen vuoden tuloksia ja yrittänyt niiden perusteella vähän arvioida mikä vauhtini voisi olla. Viime vuoden voittoaika oli noin 70 minuuttia ja sitä lähdin alittamaan. Lähdön hetkellä ei ollut lähtöviivan tuntumaan kauheaa ruuhkaa. Ainoastaan yksi naispuoleinen henkilö oli viivalla kärkkymässä ja jotenkin ounastelin, että siinä olisi varmaan matkan kovin vastustajani.
Reitti nousi heti parin ensimmäisen sadan metrin jälkeen muutaman kymmenen nousumetriä laskettelurinteeseen. Tässä vaiheessa huomasin jo, että kauheaa ruuhkaa ei kärjessä tuli olemaan. Alkunousun jälkeen laskimme kohti Aittakurua. Tässä vaihessa eteen tuli portaita sekä alas- että ylöspäin. Hieman aiemmin lähteneitä puolimaratonin juoksijoita alkoi tässä vaiheessa tulemaan jo selkä edellä vastaan ja portaissa oli paikoin ruuhkaa ja ohitteluja piti tehdä melkoisesti.
Aittakurun jälkeen reitti siirtyi latupohjalle, joka alkuun oli hyväkulkuista. Sitten kun aloimme nousemaan kohti Karhunjuottolampea, niin alusta muuttui ensin kiviseksi ja sitten soiseksi. Ohiteltavaa edelleen riitti ja penkan puolelta piti mennä aika usein ohi. Juottopaikka oli Karhunjuottolammella ja tuohon mennessä oli juostu 6.6 km. Tässä kohtaa muut jatkoivat eteenpäin tunturiin, mutta kympin juoksijat kääntyivät jo kohti maalia. Tässä vaiheessa myös näin, että naisten kärki oli noin 100 m perässäni. Tämä tieto antoi hyvää tsemppiä, sillä vauhtia ei parantunut yhtään hidastaa tai takaa tultaisiin ohi.
8.2 km:n kohdalla oli juostu puolitoista kilometriä hyväkulkuista retkeilyväylää, mutta nyt reitti kääntyi pienelle kivikkoiselle polulle. Pari sataa metriä pystyin polkua juoksemaan, sitten piti laittaa kävelyksi. Syynä oli sekä polun kulmakerroin että sen laatu, joka muuttui rakaksi. Seuraavat noin 700 m pääasiassa tuli käveltyä. Välillä tuli pari juoksuaskelta otettua, mutta niillä ei juurikaan etenemisvauhtiin ollut merkitystä. Pari kertaa katsoin taakseni todetakseni, että naisten kärki tulee edelleen noin 100 metrin päässä, samalla etenemistyylillä kuin minäkin. Eli hätää ei ollut sen suhteen.
Kultakeron huipulle päästyäni alusta muuttui taas hyväkulkuiseksi ja kävely vaihtui taas juoksuksi. Tätä rentoa juoksua ei kauaakaan kestänyt, sillä sitten alkoi laskuosuus, joka oli sen verran jyrkkää, että seuraava kilometri töpötettiin jarrutusjuoksua laskettelurinnettä alas. Laskun loputtua, jäljellä oli enää kolmisen sataa metriä maaliin, jonka pystyi taas juoksemaan rennosti. Matkaa kertyi 10.8 km ja loppuaikani oli 57:41, joka oli samalla myös uusi reittiennätys. Naisten kärki tuli noin 40 sekunttia perässä ja seuraava mies tuli noin 6 minuuttia jäljessäni. Eli ihan terävin polkujuoksijoiden kärki ei ollut mukana.
Kisan jälkeen lähdimme heti ajamaan kohti Oulua, jossa viimeinen lomayö pitäisi viettää. Sunnuntaiaamusta paikat olivat hieman jumissa, mutta lähdimme kuitenkin Jalon kanssa tekemään rauhallista ja rentoa juoksulenkin. Tosin Jalon kanssa rentous ja rauhallisuus ei aina ole mahdollista, mutta nyt koiruus tuli remmin päässä suht mukavasti, eikä kovin pahaa vetoa ollut muuta kuin siinä kohtaa kun jänis juoksi edestä. Hieman reilu 13 km ja tunti tuli hölköteltyä. Vertailun vuoksi tuolla lenkillä nousumetrejä oli 10.