Kotiutuminen

Maanantaina pakkasimme auton takapenkin taas kattoon asti täyteen kasseja ja koirat takalukkuun, ja jätimme sateisen pohjois-Norjan taaksemme. Reittimme kulki sateen kasteleman Kilpisjärven ja auringon hellimän Hetan kautta juuri sateesta selvinneelle Ylläkselle.

Tiistaiaamu oli Ylläksellä vielä hieno ja lämmin. Aamuisen juoksulenkin pystyi tekemään lyhyissä kamppeissa, sillä aurinko paistoi ja lämpöä oli liki 20 astetta. Juoksin Ylläsjärven puolella sijaitsevasta majapaikastamme Tunturijärvelle ja takaisin ja tämän päälle vielä pieni lisälenkki, jolloin matkaa kertyi 18,5 km.

Illalla alkoi jo tuuli yltymään ja vettäkin alkoi ripottelemaan. Keskiviikkona sitten oli melko karun oloinen sää, sillä tuuli oli sen verran kova, että hieman hirvitti tehdä ulkona koiralenkkiäkin. Lämpöä oli nelisen astetta ja vettä tuli vaakasuoraan. Kovasti näytti, että päivästä tulisi huilipäivä, mutta pääti kuitenkin tehdä reilun 8 km:n saunalenkin. Sää oli samanlainen kuin aiemminkin päivällä, ja melko viileä lenkki oli. Onneksi sauna oli lämmin.

Torstaina oli aika jättää jäähyväiset Ylläksellekin. Jälleen auton pakkausta ja mökin siivousta. Sitä ennen tuli kuitenkin tehtyä reilun tunnin juoksulenkki, kun sääkin oli jo vähän suotuisampi. Edelleen tuuli jonkin verran, mutta vettä ei juurikaan satanut. Lämpö ei ollut montaakaan astetta noussut edellisestä päivästä. Illalla saavuimme Oulun Nallikarin Edenin kylpylään pulikoimaan.

Tein aamusta Jalon kanssa vajaan 12 km:n juoksulenkin. Ristiin rastiin Toppilansaarta ja Hietasaarta teputimme ihan kohtalaisella vauhdilla. Jalollakin oli meno päällä, kun pitkästä aikaa sai ravata ihan kunnolla eikä pelkästään kävelyvauhtia. Aamulenkin päälle maistui sekä kylpylän aamusauna ja porealtaan kuin hotelliaamiainenkin. Sitten olikin aika suunnata auton nokka kohti Ylöjärveä ja kotia.

Lauantaina tulikin tehtyä pitkästä aikaa maantiepyörälenkki. Illalla tehty pyörälenkki sujui hyvissä olosuhteissa vauhdikkaasti, sillä Säijän 60 km:n polkaisun keskari oli 31,5 km/h. Yksin ajettuna harvemmin saan tuollaisia keskinopeuksia, mutta nyt suht tyyneen ja lämpimähköön keliin sekin ihme onnistui.

Sunnuntaiaamusta tein pitkän juoksulenkin. Tämä oli ensimmäinen kunnon pitkä PK-lenkki vähään aikaan. Reilu 25 km tuli juoksenneltua. Vähän oli meno väsynyttä ja sykkeetkin olisi voinut olla hieman alempana. Liekö syy lämmin keli vai viikon muut juoksentelut. Tälle viikolle nimittäin tuli pitkästä aikaa kuunnon kilometrit, melkein 80.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *